Kaverin vauva päiväunille klo 8-9??
En vaan voi tajuta. Mitä järkeä? Valittaa koko ajan väsymystä ja sitten laittaa sen lapsen jo 8 ja 9 välillä nukkumaan. Miksei nuku aamulla pidempään ja heräisi vasta tuolloin? Ja kyllä, minullakin on lapsi eli tiedän mistä puhun.
Kommentit (55)
Minulla myös vauva heräsi usein klo 5-5.30 aamulla. Nukkui ekoille päiväunille joskus klo 9, jolloin menin itsekin päiväunille ja tokille muistaakseni klo 14. Onneksi on nykyään 2-vuotias ja nukkuu noin 10 tunnin yöunet yleensä putkeen. Nukkuu päiväkodissa päiväunet mutta kotona yleensä ei. Ja loistavaa jos ap:llä on vauvat nukkuneet pidempään kuin klo 5 aamulla. Kaikki vauvat eivät sitä tee.
Mun poika oli 6kk-1v välisenä aikana tuollainen.. herättiin aamulla kuuden aikaan ja tehtiin aamupuuro yms. (olisi ehkä nukahtanut pullolla takaisin mutta päätin silloin että meillä loppuu yösyömiset ja palvelua ei ole yöllä) sitten oli puoli yhdeksän aikaan tarve aamutorkuille joita nukkui aina vain sen puoli tuntia. Sen jälkeen valvoikin sitten tuonne yhteen asti ja meni pidemmille päikkäreille jonka jälkeen jaksoi valvoa iltaan asti..
Hirveen hienoa että unirytmiin voi vaikuttaa! Kertosko sit joku sen ihmekonstin mullekkin, kun oon kaks vuotta yrittäny saada tuota ipanaa nukkumaan pidemmälle kuin 5-7 :D nuo seiskan aamutkin on harvinaista herkkua :p ja kyllä, meillä nukutaan n. 1,5h päikkärit koska tuota ei kato pirukaan jos ei nuku :p
Mä kuule nyt luulen, ettei sulla omia lapsia edes ole.
Eihän tää asia olis mitenkään niin ihmeellistä ja kummastuttavaa. Jokainen äiti tietää, pitäisi myös sinun, ettei lapsen heräämisaikaa voi ikinä päättää itse. Lapsen ehdoilla kyllä mentävä eka vuosi. Meilläkin vauva-aikana tyttö heräsi joka jumalan aamu 5:47, siis tarkka 5:47, joka aamu 2kk-7kk ikäisenä. Silloin hän juurikin nuo ensimmäiset päikkärit nukkui siinä 8 maissa, ja noin tunnin, puolitoista nukkui. Nyt tyttö 1,5 v, nukkuu yöunet 20-07, päiväunet 13-14. Onko sekin mielestäsi outoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä herätään aikasemmin mitä huonommin nukkuu yön. Illalla klo 19 unille-> herää klo 4-5. Aamulla. Klo 18 yöunille -> herää klo 6
. 1v6kk ja menee edelleen 9-10 päikkäreille. On menny aina, enkä näe syytä muuttaa rytmiä kun se on hänelle luonnollinen. Ei ole tarhassaYöunille klo 18 tai 19 ?
Voi herran jumala...
Jo ja nukkuu 12 h putkeen. Ootko kade? :) Aamupäivällä nukkuu 2-3h päikkärit. Jos laitan klo 20 nukkumaan hän herää klo 5 ja on koko päivän kiukkuinen ku ampiainen
En todellakaan ole kade.
Meillä halutaan viettää aikaa myös koko perheenä ja lapset eivät todellakaan ole vauvanakaan menneet nukkumaan yöunille klo 18 -19.
Ilmeisesti haluat vaan päästä helpolla ja maata television edessä ja lykkäät lapset nukkumaan jo noin aikaisin.

Voi herran jumala...Jo ja nukkuu 12 h putkeen. Ootko kade? :) Aamupäivällä nukkuu 2-3h päikkärit. Jos laitan klo 20 nukkumaan hän herää klo 5 ja on koko päivän kiukkuinen ku ampiainen

leikitkö nyt tyhmää vai oletko oikeasti vähän yksinkertainen?

No mä en ainakaan ole kade. Meillä ulkoillaan vielä tuohon aikaan, lapsi menee nukkumaan klo 21 ja herää klo 9. Sopii mulle oikein ihanan hyvin!! -ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä herätään aikasemmin mitä huonommin nukkuu yön. Illalla klo 19 unille-> herää klo 4-5. Aamulla. Klo 18 yöunille -> herää klo 6
. 1v6kk ja menee edelleen 9-10 päikkäreille. On menny aina, enkä näe syytä muuttaa rytmiä kun se on hänelle luonnollinen. Ei ole tarhassaYöunille klo 18 tai 19 ?
Voi herran jumala...Jo ja nukkuu 12 h putkeen. Ootko kade? :) Aamupäivällä nukkuu 2-3h päikkärit. Jos laitan klo 20 nukkumaan hän herää klo 5 ja on koko päivän kiukkuinen ku ampiainen
En todellakaan ole kade.
Meillä halutaan viettää aikaa myös koko perheenä ja lapset eivät todellakaan ole vauvanakaan menneet nukkumaan yöunille klo 18 -19.
Ilmeisesti haluat vaan päästä helpolla ja maata television edessä ja lykkäät lapset nukkumaan jo noin aikaisin.
leikitkö nyt tyhmää vai oletko oikeasti vähän yksinkertainen?
Kukahan tässä nyt se yksinkertainen on...
Miksi edes teit lapsia kun et heidän kanssa viitsi olla.
Vierailija kirjoitti:
Hirveen hienoa että unirytmiin voi vaikuttaa! Kertosko sit joku sen ihmekonstin mullekkin, kun oon kaks vuotta yrittäny saada tuota ipanaa nukkumaan pidemmälle kuin 5-7 :D nuo seiskan aamutkin on harvinaista herkkua :p ja kyllä, meillä nukutaan n. 1,5h päikkärit koska tuota ei kato pirukaan jos ei nuku :p
Mua kiinnostais tietää että missä nämä aikaisin heräävät vauvat nukkuvat? Vieressä, samassa huoneessa, omassa huoneessa? Meillä nimittäin vauva heräili omassa huoneessaan aina klo 5 eikä suostunut nukkumaan enää, kunnes mä päätin että nukkuu tästä lähin mun vieressä - sen jälkeen rupes nukkumaan about ysiin. Mies tosin siirtyi olohuoneeseen, mutta ihan kokonaisuutena me ollaan onnellisempi perhe kun kummankaan ei tarvi enää herätä viideltä...

No ei mitenkään superaikaisin, mutta vähän liian kuitenkin. Nukkuu pinnasängyssä äidin puolella. Herään aina kun kahina ja maiskutus alkaa käymään. Tissi suuhun ja syö, sen jälkeen alkaa juttelu ja hilluminen:) kaikkee on kokeiltu, mutta hän ei nuku pidempään. Aamulla ja aamupäivällä nukkuu 1-2h päikkäreitä, sitten valvoo 16-17.30 tienoolle ja seuraavat onkin yöunet klo 21-22. Ennen 7 herää aina, sais nukkua hetken kyllä pidempään niin olisi paremmalla tuulella ehkä aamupäivän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kommentoi mitään alottajan kysymykseen, mutta nukkuuko teillä oikeesti vielä muka melkein 2-vuotiaat aamulla päiväunet???
1v6kk ei ole lähelläkään kaks. Eihän tuo vauva edes puhu. Hyvä kun just ja just juosta osaa ja syödä itse miksi ei nukkuisi? Ne ovat hänen ainiat päiväunensa. Menee sitten illalla klo 18 nukkumaan ja nukkuu tauotta 12 h.
-se edellinen
No ihan eri asia jos on ainoat unet. Käsitin että nukkuu aamulla JA iltapäivällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä herätään aikasemmin mitä huonommin nukkuu yön. Illalla klo 19 unille-> herää klo 4-5. Aamulla. Klo 18 yöunille -> herää klo 6
. 1v6kk ja menee edelleen 9-10 päikkäreille. On menny aina, enkä näe syytä muuttaa rytmiä kun se on hänelle luonnollinen. Ei ole tarhassaYöunille klo 18 tai 19 ?
Voi herran jumala...Jo ja nukkuu 12 h putkeen. Ootko kade? :) Aamupäivällä nukkuu 2-3h päikkärit. Jos laitan klo 20 nukkumaan hän herää klo 5 ja on koko päivän kiukkuinen ku ampiainen
En todellakaan ole kade.
Meillä halutaan viettää aikaa myös koko perheenä ja lapset eivät todellakaan ole vauvanakaan menneet nukkumaan yöunille klo 18 -19.
Ilmeisesti haluat vaan päästä helpolla ja maata television edessä ja lykkäät lapset nukkumaan jo noin aikaisin.
leikitkö nyt tyhmää vai oletko oikeasti vähän yksinkertainen?
Siis miksi siitä pitäisi olla kateellinen ettei tollaisen lapsen kanssa voi ikinä lähteekään mihinkään, kun se alkaa iltatoimille sillon kun muut tulee töistä/käydään kaupassa/ulkoillaan.
Ps. Mun lapsi nukkuu 20-8, ootko kade ;)
Siis miten meni? Olen itsekäs tv.n tuijottaja kun en pakota lastanu valvomaan? Ap et edes herää lapsesi kanssa vaan annat sen olla yksinään 1,5 h, jos tämä sattuu heräämään liian aikaisin ja pakotat nukkumaan pidempääm.. Et voi haukkua itsekkääksi kyllä ketään sanompa vain. Lapseni nukkuu omassa tahdissaan ja kasvaa pituutta reippaasti yläkäyrillä. Paino on normaali eli nukkuu ja syö juuri riittävästi. Nukuttaa ei tarvi senkus laittaa sänkyyn niin nukahtaa. Ja voi me ulkoillaan 2x päivässä ja tehdään vaikka mitä. Lisäksi käyn iltatöissä ja opiskelen etänä, että taitaa joku muu olla se laiskamutsi ;)
-1v6kk.n äiti joka ei edes katso telkkaria :)
Minä en ole vastannut tuon ekan sivun jälkeen mitään kun oltiin kyläilemässä. Tuo itsekkääksi väittänyt on joku muu. Ainakin hoitovapaalla minusta lapsen on kiva nukkua paljon. En syytä siitä ketään. Oikea ap
Öö tota. AP saisi minulle tulla opettamaan tuota "sen kun nukkuu pidempään". Olen 40 enkä edelleenkään osaa nukkua pitkään enkä nukahtaa uusiksi, jos kerran herään kunnolla aamulla. Oli sitten kello 5.30 tai 7. Ei se lapsenkaan rytmittäminen helppa ole jos sattuu olemaan aamuvirkumpaa tyyppiä.