Voisitko alkaa seurustella masentuneen ihmisen kanssa

Tää aihe sai mut ajattelemaan, että olinkohan mä itse tiedostamattani masentunut vai oliko tää vaan normaalia pidempi suruaika. 

Äiti kuoli kun olin lukion tokalla. Siitä lähti koulu alaspäin ja yo-kirjotukset meni päin h*lvettiä, vaikka lakin sainkin. Lukion jälkeen olin muutaman vuoden työtön koska mua ei vaan kiinnostanut jatkokoulutus eikä työ. Valehtelin siskolle (sillon asuttiin yhdessä äidin kuolinpesässä) että olen töissä. Hän opiskeli sillon kovaa ja oli paljon poissa, joten ei voinut tarkkailla koska olin pois kotoa ja koska en. Elelin perintörahoilla, en mä mitään tukeakaan saanut. Sitten kun rahat loppui, niin oli pakko mennä osa-aikatöihin kaupan kassalle. Pidin itseäni vaan laiskana, mukavuudenhaluisena ja lihavana, en masentuneena. Mulla ei ollut energiaa mihinkään. Tätä kesti 4 vuotta. Sitten menin kouluun hetken mielijohteesta, jonka kautta rupesinkin piristymään. Sitä kautta töissäkin nyt ollut viitisen vuotta ja muuttanut pois.

Vastaus kysymykseen, en. En jaksaisi katsella tuota mitä itse kävin läpi, mikäli se oli masentuneisuutta. Pelkään, että miehen masennus vetäisi mutkin takaisin tolle asteelle. Muhun vaikuttaa niin herkästi läheisen ihmisen tunnetilat ja tekemiset.