Pahin mokasi työpaikalla?:)
Kerran laitoin lypsykoneen pesuun ja epähuomiossa maitoletku oli unohtunut tilatankkiin. Reilu 2000litraa maitoa sitten piti laskea viemäriin :D
Kommentit (195)
Tilasin laatikon klenmareita sähköpostilla. Odotin sellaista pikkupakkasta. Sain ison pahvilaatikollisen. Olisi riittänyt töissä tuhanneksi vuodeksi. No, otti onneksi tukku takaisin. Lähettimme oli äkäinen, aika painavaa tavaraa nääs sai kantaa eestaas.
1. Nimitin esimiestä isiksi
2. Olin sairaalassa töissä valkoisissa työvaatteissa ja kuukautiset alkoivat yllättäen ja oikein voimalla
Pierasin haisevan pierun huomaamatta että esimies oli hiipinyt selän taakse. Paljon myöhemmin vessassa huomasin että pelkän kaasun sijaan ulos oli tullut ihan sitä itseäänkin.
Oli iso tapahtuma kaupungissa, jolloin hotellit ovat viimeistä myöten täynnä ja huoneiden hinnat sitä varten kalliimmat kuin normaalisti. Tein sitten varauksia kahteen huoneeseen, joita ei edes vapaana ollut. Asiakkaat tulivat ja jouduimme siirtämään heidät eri hotelliin, jossa ONNEKSI oli edes jonkinlaisia huoneita vapaana. Huoneet eivät tosin vastanneet asiakkaiden odotuksia ja varaamia huoneita. Toinen hotelli sijaitsi vielä n. 6km keskustasta kun taas tapahtuma järjestettiin keskustassa ihan hotellimme vieressä. Kyllä hävetti niin, että meinasi itku tulla.
Vierailija kirjoitti:
Ihana ku tääl on niinku näin paljon hoitsuja ja tääki hoitsu osaa kertoo et kahvi on niinku diureetti eli ei kandee noin tehä!
M24
Hoidas faktat kuntoon. Kahvi ei oo niinku diureetti, eli ei tolleen kandee huudella!
Kiinteistöämme rakennettiin. Tulin paikalle ja kuulin koputusta. Kiertelin katsomassa homman edistymistä. Sitten tulin kolinan lähelle. Remppareiska Baltian alihankkijalta makasi lattialla kännissä ja koputti lattiaa. Hain hänen pomon paikalle.
opettele kiinalainen kampaaja leikkaamaan lettiä eikä hankkimaan häirinnästäsi käräjäkäynti. eikä kannata muidenkaan sekoilla vastaaminen mokien knassa.
a/ Emme ole kysyneet tuollaiselta mitään;
b/ Emme ole kysyneet tuollaista mihinkään.
c/ olet liian vanha minulle, olet liian tyhmä, kouluttamaton, jne.
d/ tajuatko vain kovaa menettelyä? ensimmäinen kysymys
e/ on todellakin löytynyt parempaa eikä kauppaamasi lapsen hankinta eikä alapääsikään kelpaa.
eli mikäli kännisenä painat jotain naikkosta luullen sitä kostoksi jollekin (joka ei pätkääkään välitä naikkosesta), ei kannata esiintyä osavuosikatsauksessa vaan painua jättämään eroanomus toimitusjohtajan pöydälle mahdollisimman pian.
mikroyrittäjänä asia on kinkkisempi; asiakkaat lähtee ja joudut pudottamaan muun ohella hintojasi.
Hävitin tärkeitä papereita. :(
Luulin, ettei niillä enää tekisi mitään, mutta ne olisi pitänyt arkistoida ja mä olin tuhonnut ne.
Tämä joskus nuorena parikymppisenä.
Olin opiskelijana avustamassa sairaanhoitajaa kestokatetrin laitossa, ja koska katetriin ei saanut koskea sh roikotti sitä kädessään kun mun piti laittaa siihen puudutusainetta ruiskusta.. ruisku oli aika jäykkä ja sitten se yht äkkiä ruittas kaiken pihalle,ja suoraan potilaan silmään.. ihan vähän nolotti :D
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin ääneen. Seurasin vierestä keskustelua ja suusta livahti, että haista ny vee :) Oli sellanen tärkeempi henkilö kyseessä. Se ei puhunut mulle jotain kolmeen vuoteen, mutta onneks lähti sit itse muualle töihin.
:D
Kaupassa joskus töissä ollessani meillä piti kovaa kiirettä. Paikkakunnalla suurin osa oli ruotsinkielisiä ja oma ruotsini oli välillä hieman hakusessa. Kassalla vanhempi ruotsinkielinen nainen kysyi ystävällisesti, vähän myötätuntoa osoittaen, että kai meillä sentään on joskus vähän rauhallisempaakin. Mietin päässäni, että mikäs se "joskus" on ruotsiksi ja jostain sain päähäni tokaista reippaasti hymyillen "någonsin" (=ikinä, koskaan). Mamma katsoi hetken mitäänsanomaton ilme kasvoillaan ja poistui kaupasta... Sen jälkeen kyllä olen muistanut, että joskus = ibland. :D Muitakin pieniä kielivirheitä tullut, mutta tämän mamman ilme oli kyllä näkemisen arvoinen...
Vierailija kirjoitti:
Käytin sellaista konetta, joka painaa ne tilatun lehden takasivun yläreunassa olevat tiedot: nimi, osoite yms. Näitä lehtiä oli tuhansia ja oli erityisen tärkeää olla tarkkana, että lehdet lajitellaan järjestykseen postinumeron mukaan jotta saadaan lehdet menemään oikeisiin paikkoihin. Kone sylki lehtiä postinumeron mukaisessa järjestyksessä, kaikki meni hyvin, kunnes ei enää mennyt, eli keskittyminen herpaantui hetkeksi. Tässä hommassa se moka saattoi tapahtua sekunneissa ja helvetinmoinen selvittely sitten niiden lehtien kanssa että mikä kuuluu mihinkin pinoon jne. Ja hirveä kiire totta kai. Saattoi sieltä välistä muutama nimi jäädä painamattakin...
Jos Postin kautta lähetitte nuo, ei pitäisi olla suuri moka? Lajitellaan me ne kuitenkin :)
Olin koneistamossa töissä, laitoin letkulla lisää leikkuunestettä CNC-koneeseen. Naapurikoneen koneistajalla oli yllättäen ongelma oman koneensa kanssa, jota lähdin sitten pikaisesti selvittelemään.
Ongelma ei ollutkaa ihan pieni, ja pian huomaan kuinka leikkuunestettä valuu ihan koko ison hallin lattialla koko matkalta, olin unohtanut letkun lorottelemaan.
Sain onneksi siivottua neljässä tunnissa, mutta oli siinä hommaa teollisuusimurilla ja sahapurulla.
Nojasin maalattuun seinään ja siihen jäi selkäkuvio. Jakku meni pilalle ja housut.
Olin kuukausi sitten työkaverini kanssa kaksin kahvihuoneessa ja haukuin kunnolla esimiestäni. Olin ehtinyt kahvihuoneesta käytävälle, kun tohkeissani huomasin kahvikupin jääneen käteeni. Ei muuta kuin kuppi takaisin kahvihuoneeseen ja kysyinen esimies tulee samalla kahvihuoneen vessasta!
Ei ole tarvinnut sen jälkeen keskustella mistään esimiehen kanssa. Vuorotteluvapaahakemuksestani sain viime perjantaina kielteisen päätöksen, kirjeellä :(
Nostatin noin sata limppua yli. Työkaveri joutui leipomaan ne uudestaan. Ihanko ei olisi jo muutenkin aina kiire ilman tämmösiäki. Pahimpia on mokat, joita ei voi itse korjata, aargh.
Pakkasin melkein puolentoista sataa leipää ilman, että sulkijanauhaan tuli päiväystä. Kiva irrottaa jokaisesta sulkija käsin ja pakata uusiksi. Nämä vielä suhteellisen pieniä mokia, ihan pelottaa mitä onkaan vielä tulossa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiakkaan luona... Otin kahvia keittimestä kuppiin ja luulin kaatavani pikkuisesta kannusta kermaa. Se oli gavisconia, jota käytetään happovaivoihin. Asiakas valitteli pahaa makua, mutta minä sanoin, että pitää juoda kaikki, kun hän oli juonut niin huonosti nestettä. Seuraavan kerran oltiin käymässä yhdessä toisen työntekijän kanssa, joka sattumalta mainitsi, että asiakas pitää gavisconia pikkulinnusta, kun ei reuman vuoksi saa pullon korkkeja auki. Huuuups!
Kai tiedät, että kahvi on nesteenpoistaja? Eli en ymmärrä, miksi käytit tuota perustelua kahvinjuontiin siinä tapauksessa kun asiakkaalla muutenkin nestevajausta. Kahvihan vain pahentaa asiaa!
En oikein usko! Vanhuksille usein juotetaan juomia, joita suostuvat juomaan. Kahvia, mehua yms. Kaikki merkitään nesteeksi. Kahvi tai tee maistuu monelle, vaikka vesi ei maistuisi. Olin kotihoidossa vuosia töissä.
Olin joulumuorina noin 15 vuotta sitten. Torilla kaiken kansan edessä sanoin mikrofoniin, että hyvää joulun odotusta kaikille pukeille, muistakaahan olla kilttinä, niin saatatte saada aattona jotain. Ihmettelin, mikä nauratti soittajia. Jälkikäteen yksi tuttu isä kysyi, mitähän se muori mahtaa antaa kilteille pukeille aattona. Ai että hävetti!
Olen jotenkin kömpelö ja onnistun pudottamaan kaikenlaista mitä kummallisimmilla tavoilla.
Kerran talossa tehtiin remonttia ja menimme ottamaan mittoja huoneesta. Maalari oli hommissa yhdettätoista seinällä. Selitin innokkaasti huitoen ja kännykkä lensi kaaressa suoraan maalipönttöön. Siitä sitten roiskui maalia ympäriinsä ja kattoon asti. Katto jouduttiin maalaamaan uudelleen ja seinä kanssa. Ja maalari kiroili kuin turkkilainen. Ja mun uudehko kännykkä oli mennyttä. Että tää on varmaan näyttävin tekoni. On niitä muitakin, mutta ei niin komeita.