Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
mitä tehdä kun ei ihan oikeasti osaa olla ihmisten kanssa
12.09.2015 |
Olen päällisin puolin ihan normaali 35-vuotias nainen, urheilullinen ja kauniskin. Minulla on mies ja kaksi lasta. Olen opiskellut ja käyn töissä. Kaikki ihmissuhteet ja -kontaktit kuitenkin ahdistavat suunnattoman paljon. Minulla ei ole käytännössä yhtään ystävää tai edes kaveria. Kouluaikaiset jäivät kun aloin seurustella ja opiskelu- ja työkavereista aina jotkut yrittivät ystävystyä mutta vähitellen luovuttivat kun huomasivat miten outo olen ja että heidän piti tehdä kaikki aloitteet. Kammoan naapureita ja nykyinen rivitaloelämä on minulle kauhistus. En kykene vanhempainiltoihin tai mihinkään ryhmätoimintoihin. En pidä juuri yhteyttä edes sisaruksiini. Tavallaan en edes halua ihmiskontakteja koska se väsyttää ja jo etukäteen ahdistaa. Ja kuitenkin syvällä sisimmässäni kaipaan edes yhtä ystävää. Jotenkin vain minua alkaa ahdistaa jos joku alkaa liian tuttavalliseksi tai läheiseksi. Työkaveri hölötti kuukautisistaan ja kierukastaan ja tuntui ihan hirveälle. En osaa puhua itsestäni, en oikeasti ole kiinnostunut muiden asioista ja olen helposti kömpelö ja jännittynyt puheissani. Kun yritän jutella jonkun kanssa tuntuu että joudun esittämään ja teeskentelemään. On aina helpotus päästä kotiin ja vain olla rauhassa. Olen käynyt jonkin aikaa terapiassa mikä on auttanut jännittämiseen yleensä mutta ei ihmissuhteisiin. Mikä ihme neuvoksi ja onko muita kaltaisiani?
Kommentit (72)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on samanlaisia ominaisuuksia kuin aloittajalla. Koen kaiken itseni neuvomisen ym. puuttumisen arvosteluksi ja tekisi mieli käydä neuvojan kimppuun tai vähintään huutaa tätä painumaan vittuun. En voi sietää kun joku muu yrittää sekaantua elämääni, hyvässä tai pahassa!
En myöskään jaksa muita ihmisiä, mutta nautin kun saan olla omassa tai perheen seurassa esim. kaupungilla. Kunhan kukaan ei tule mulle puhumaan niin kaikki ok.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 08:40"]. Että minulla ei ole persoonallisuutta josta saisi otteen vaan olen pelkkä kuori.
ap
[/quote]
!!!
Taidat olla asian ytimessä.
Minulla on samanlaista, naimisissa mutta ei kavereita.
Olen viime aikoina pohtinut, että tuo "tyhjä kuori" kehittyi nuoruudessani. Häpesin vanhempieni juomista, kouluttamattomuutta ja isäni outoa käytöstä. En koskaan vienyt kavereita kotiin. Koulussa esitin iloista, olin hyvä miellyttämäön opettajia. Parasta kaveria ei ollut, mutta en halunnut olla kotona ja opin luuhaamaan eri kaverien luona vuorotellen, joten kukaan ei tuntenut minua syvällisesti. Salaa olin vihainen ja surullinen. Kätkin todellisen itseni koulussa ja kotona. Kotona olin näkymätön, välttelin vanhempiani koska he vain haukkuivat.
Olen oppinut pitämään kiltin tytön naamiota. Se on vain liian hyvä ollakseen TOTTA. Ketään ei kiinnosta liian hyveellinen kaveri. Pitäisi olla säröjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 07:18"]
Jos on estynyt persoonallisuus, niin parisuhde on mahdoton.
Samaa mietin minäkin. Miten nämä ystävyyssuhteisiin kykenemättömät naiset ovat onnistuneet seurustelemaan ja avioitumaan. Eräs mieshän täällä jo vastasikin olevansa samanlainen ja siksi naiseton. Voitteko ap tai muut samanlaisesta ongelmasta kärsivät vastata, miten se miehen kanssa seurustelu eroaa naisystävien kanssa seurustelusta.
- ei se seurustelu alkuun helppoa ollutkaan kun välillä meni ihan lukkoon ja minut on todennäköisesti joskus jätettykin sen takia.
Näkisin kuitenkin eron siinä onko seurustelun määränpää parisuhde vai kaverisuhde.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko nähneet introverttipariskuntaa viettämässä yhteistä aikaa? Nykyisin emme juuri jaksa käydä missää ulkona, mutta nuorempana saatoimme mennä esim. lasillisille johonkin baarin. Me istuimme vastakkain ja vaihdoimme tunnin aikana ehkä 3 sanaa.
Yleensä me kuuntelimme naapuripöytien keskusteluja ja sitten nauroimme niille keskusteluille kotona pari päivää.
Vanha ketju ja kommentti, mutta naurattaa niin pakko nostaa. Minäkin haluan puolison, jonka kanssa viettää iltaa noin. Yleensä ajaudun suhteisiin ekstroverttien kanssa, jotka siis tuntevat kaikki maailman ihmiset, ja jos eivät, niin alkavat sekunnissa jutulle tuntemattomien kanssa. Todellakaan ei rauhallisia kahden istuskeluja ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuta hyvä ihminen Jurttaan asumaan AV palstalla on jo mukana sinulle sopivaa seuraa, katsopa vaikka.
Olette sosiaalisia minuun verrattuna. Minua on aina tympäissyt kaikenlainen kanssakäyminen ihmisten, lasten ja eläintenkin kanssa. Olen aina inhonnut tervehtimisiä, kuulumistenvaihtoa jne. En ole koskaan kaivannut minkaanlaista läheisyyttä, halailuja, pussailuja tms. puhumattakaan seksistä. Enkä ole tykännyt pitää lapsia sylissä enkä silitellä eläimiä. En ole koskaan kaivannut minkaanlaista sosiaalisuutta en missään muodoissaan enkä kenenkään kanssa. Työ on ollut aina välttämätön paha ja siellä olen aina saanut sosiaalisenmittarin täyteen. Välttelen sielläkin ihmisiä sen minkä kerkeän. Vapaa-aikana olen halunnut aina vaan olla yksin. Kirjat, elokuvat, lehdet, luonto, koti ja omat puuhastelut ovat vaan niin ihania.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole ikinä elämäni aikana ollut näin nähty olo. Ihan kuin te kertoisitte täällä minusta ja mun ajatuksista! Harmi kun on jo vanha keskustelu olisin halunnut osallistua.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 10:15"]Tässä ketjussa taas huomaa, että tällaisille naisille kyllä löytyy mies, mutta vastaavasti "oudolle" miehelle harvemmin löytyy nainen. [/quote] Mutta millainen mies? Tuo alapeukutettu sanoi, että mies on introvertti. Ei tarvitse kohdata. Saati keskustella.
Ei se introverttiys tarkoita nollakommunikaatiota. Moni introvertti jakaa enemmän pienessä tutussa seurassa.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 14:01"]On tämä rasittanut parisuhdetta koska varsinkin naapurustoon liittyen olen murehtinut hänelle milloin mitäkin kohtaamista ja noloa käytöstäni ja ulkopuoliseksi jäämistä. Naapureissa on ihmisiä joihin törmäämistä haluaisin välttää lopun elämäni koska häpeän niin paljon omituisuuttani. Ja mies mielellään olisi mukana sosiaalisissa kuvioissa mutta en voi kuvitellakaan että kutsuisin naapureita meille iltaa istumaan.
ap
[/quote]
Hyi, painajaiseni