Lue keskustelun säännöt.
Kerro joku outo fakta itsestäsi
12.09.2015 |
Saa olla mitä vain, pysytään kuitenkin asialinjalla.
Itse sanon että tykkään juoda aina vain lämpimiä juomia. Jopa kaljan ja limsankin täytyy olla huoneenlämpöistä.
Kommentit (579)
Vierailija kirjoitti:
En osaa surra ihmisten kuolemaa. Lapsesta asti on ollut näin, jotenkin ymmärsin jo pienenä, että joka tapauksessa elämä loppuu joskus, turha sitä on murehtia. Tunnen varsin suurta myötätuntoa surevia omaisia ja muuta inhimillistä hätää kohtaan, mutta varsinainen kuolema ei jotenkin liikuta sisälläni kovin paljoa, pieni haikeus ja surumielisyys saattaa tulla. Ja sitten jos joku kärsii kuollessaan, se tuntuu pahalta. Mutta enimmäkseen ajattelen, että kuolema on vaan seuraavan seikkailun alku. :)
Ja lisäys vielä; multa on kuollut läheisiäkin ihmisiä, ei omaa lasta, mutta muuten lähipiiristä. en tietenkään osaa kuvitella, miltä sitten tuntuisi jos lapsi kuolisi enkä toivotttavasti loukkaa tällä viestillä ketään!
Minulla on aivan samanlaisia mietteitä. En muutenkaan voi käsittää, että kuolema nähdään aina jotenkin niin pohjattoman surullisena asiana. Sehän on osa elämää, sen loppu. Juttelen esim. vanhan äitini kanssa avoimesti kuolemasta ja millaiset hautajaiset toivosimme järjestettävän, mihin minut haudataan ja millaisia virsiä ja värssyjä hautajaisissani voidaan lukea ja laulaa. Hän ei myöskään suhaudu sen ihmeemmien elämän päättymiseen. Olen myös kertonut aikuiselle lapselleni, missä on hautajaistesteni "käsikirjoitus". Kun sen on tehnyt, ei tarvitse sukulaisten miettiä hirveästi asiaa.
Hienoa kuulla, että on muitakin kuoleen luontevasti suhtautuvia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa surra ihmisten kuolemaa. Lapsesta asti on ollut näin, jotenkin ymmärsin jo pienenä, että joka tapauksessa elämä loppuu joskus, turha sitä on murehtia. Tunnen varsin suurta myötätuntoa surevia omaisia ja muuta inhimillistä hätää kohtaan, mutta varsinainen kuolema ei jotenkin liikuta sisälläni kovin paljoa, pieni haikeus ja surumielisyys saattaa tulla. Ja sitten jos joku kärsii kuollessaan, se tuntuu pahalta. Mutta enimmäkseen ajattelen, että kuolema on vaan seuraavan seikkailun alku. :)
Ja lisäys vielä; multa on kuollut läheisiäkin ihmisiä, ei omaa lasta, mutta muuten lähipiiristä. en tietenkään osaa kuvitella, miltä sitten tuntuisi jos lapsi kuolisi enkä toivotttavasti loukkaa tällä viestillä ketään!
Minulla on aivan samanlaisia mietteitä. En muutenkaan voi käsittää, että kuolema nähdään aina jotenkin niin pohjattoman surullisena asiana. Sehän on osa elämää, sen loppu. Juttelen esim. vanhan äitini kanssa avoimesti kuolemasta ja millaiset hautajaiset toivosimme järjestettävän, mihin minut haudataan ja millaisia virsiä ja värssyjä hautajaisissani voidaan lukea ja laulaa. Hän ei myöskään suhaudu sen ihmeemmien elämän päättymiseen. Olen myös kertonut aikuiselle lapselleni, missä on hautajaistesteni "käsikirjoitus". Kun sen on tehnyt, ei tarvitse sukulaisten miettiä hirveästi asiaa.
Hienoa kuulla, että on muitakin kuoleen luontevasti suhtautuvia.
itse olen ihan samanlainen ja muija sai joskus aikoinaan ihan hirveät pultit kun sanoin sille että jos kuolen ei tarvitse hommata kallista arkua tai mitään muutakaan,raato vaan johonkin raakalautaiseen laatikkoon ja maahan.
Hyvin helppoa.
Asun kerrostalossa. Aina kun tulen kotiin, mun on pakko mennä takaovesta kellarin kautta kotiin. Kellarissa vaan tuoksuu niin hyvältä ja olen turvassa naapureilta.
Minulla on vilkas mielikuvitus aikuiseksi. Olen mm. tehnyt toimintasuunnitelman siltä varalta jos zombie apocalypsia tapahtuu.
Käyn myös pääni sisällä pitkiäkin keskusteluja esim. poikaystävän kanssa. Tämä on paha jos herää keskellä yötä. Ei ihan heti nukahdakaan uudestaan.
Mies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa surra ihmisten kuolemaa. Lapsesta asti on ollut näin, jotenkin ymmärsin jo pienenä, että joka tapauksessa elämä loppuu joskus, turha sitä on murehtia. Tunnen varsin suurta myötätuntoa surevia omaisia ja muuta inhimillistä hätää kohtaan, mutta varsinainen kuolema ei jotenkin liikuta sisälläni kovin paljoa, pieni haikeus ja surumielisyys saattaa tulla. Ja sitten jos joku kärsii kuollessaan, se tuntuu pahalta. Mutta enimmäkseen ajattelen, että kuolema on vaan seuraavan seikkailun alku. :)
Ja lisäys vielä; multa on kuollut läheisiäkin ihmisiä, ei omaa lasta, mutta muuten lähipiiristä. en tietenkään osaa kuvitella, miltä sitten tuntuisi jos lapsi kuolisi enkä toivotttavasti loukkaa tällä viestillä ketään!
Minulla on aivan samanlaisia mietteitä. En muutenkaan voi käsittää, että kuolema nähdään aina jotenkin niin pohjattoman surullisena asiana. Sehän on osa elämää, sen loppu. Juttelen esim. vanhan äitini kanssa avoimesti kuolemasta ja millaiset hautajaiset toivosimme järjestettävän, mihin minut haudataan ja millaisia virsiä ja värssyjä hautajaisissani voidaan lukea ja laulaa. Hän ei myöskään suhaudu sen ihmeemmien elämän päättymiseen. Olen myös kertonut aikuiselle lapselleni, missä on hautajaistesteni "käsikirjoitus". Kun sen on tehnyt, ei tarvitse sukulaisten miettiä hirveästi asiaa.
Hienoa kuulla, että on muitakin kuoleen luontevasti suhtautuvia.
itse olen ihan samanlainen ja muija sai joskus aikoinaan ihan hirveät pultit kun sanoin sille että jos kuolen ei tarvitse hommata kallista arkua tai mitään muutakaan,raato vaan johonkin raakalautaiseen laatikkoon ja maahan.
Hyvin helppoa.
Täällä myös yksi. Itse kun keskityin hoitamaan käytännön järjestelyt äitini kuoleman jälkeen, niin ihmiset vatkuttivat minulle että hukutan suruni touhuamiseen. Minkä surun..? Helpotus se oli, kun pääsi kärsimästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei kasva kainalokarvat, ei ole koskaan kasvanut.
Onko tämä jotenkin outoa? Ei minullakaan kasva. Peukku ylös jos ei kasva, peukku alas jos kasvaa. kiinnostaa tietää onko tämä muka harvinaista.
Molemmat :D Vasemmassa kasvaa ehkä 1 karva, oikeessa sen verran, että sitä on pakko joskus ajellakin. Ei kylläkään kauheen usein.
Oon kyllä todella kaateellinen ihmisille keillä ei kasva jalkakarvat :D
Niin ja oon pahoillani kuka ikinä ootkaan ketä häiritsi hymiöt pisteen paikalla.
Tiede kehiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan yli kaiken sitä tuoksua, joka leijailee ilmassa pierun jälkeen.
sama!
Siis kaikenhajuisten pierujen? Sama kun sanoisi, että tykkää oopperasta ja räpistä ja jazzista ja kirkkomusiikista ja mitä näitä nyt on kymmeniä, jollei satoja eri tyylilajeja.
Kyllä minäkin tykkään pieruntuoksusta, silloin kun tuoksuu ruusun terälehdille.Oma pieru haisee hyvälle, mutta muiden pahalle. Mikä siinä onkin, ja onko asiaa tutkittu?
Kyllä siinä nyt ainakin väikkäriin aihetta ja ainesta olisi?
Johtuisko se siitä, että tietää tuon hajun aiheuttajan? Esim. rokka tai mörde (=mustamakkara).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole koskaan ollut musiikki-idolia ja en ole koskaan fanittanut poskettomasti jotain popparia. Kenenkään vuoksi en olisi voinut vaikka jonottaa konserttilippuja tuntitolkulla tai uneksia hänestä. Minusta on aina ollut käsittämätöntä, että jotain toista ihmistä palvotaan. Ihminen on aina ihminen ja samanlainen kuin itsekin olen. Hyvää laulauääntä olen tosin aina ihaillut, mutta se on enemmän kyky tai geneettinen lahja sellaisenaan.
Sama, ja suvussa on paljon ammattimuusikoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun koirani rapsuttaa itseään, ja olen lähettyvillä, minun tehtäväni on laittaa käteni väliin ja jatkaa rapsuttamista kutiavasta kohdasta. Näin olen hyvä omistaja parhaalle ystävälleni :)
Ja arvatenkin useinmiten pallien kohdalta :)
Tästä huomaa että sulla ei ole koiraa. Koirat ei rapsuttele itseään sieltä, ei takakäpälä taivu. Etujalkoja harva koira varmaan käyttää :'D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luen kirjoja lehtiä ylösalaisin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syön salaa mutta en tiedä keneltä😃
Teillä on mielenkiintoisia outouksia, ja löytyy niitä outoja juttuja minultakin.
-Imen välillä sormeani, se rauhoittaa ja tuo lohtua.
-Jos pitää tehdä jotain, esim. lähteä töihin tai mennä suihkuun teen sen aina niin, että kello on vaikka tasan :7.30, 7.35, 7.40, 7.45 tms. Kellonaika 7.32 ei ole mikään aika lähteä, vaan se on odottelua.
-Yksin nukkuessani, valojen on oltava päällä.
-Ollessani autossa tai bussissa alan helposti kuvitella, että tapahtuu onnettomuus ja joku ajaa ko. autoa päin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Istun AINA suihkun lattialla ollessani suihkussa. En edes muista mistä ja miksi tämä tapa sai alkunsa, sillä en todellakaan tehnyt tätä lapsuuden kodissani. Avopuolisoni on ainut, joka asiasta tietää. Olen kolmekymppinen.
Olen käyttänyt terveyssiteitä väärin päin jo 35 vuotta! Siis silleen, että teippipuoli on pimppakarvoissa kiinni!!!!!!!!!!
Suojatietä ylittäessä mun on pakko astua oikea jalka valkoiselle viivalle ja vasen jalka siihen tummempaan asfalttiin. Samoin teen myös varjojen kohdalla, eli vaikkapa puun varjon kohtaan on osuttava vasen jalka - välillä joudun hyppäämään pari kertaa yhdellä jalalla varjon takia.
En pysty nukkumaan jos verhot tai matto on vinossa.
Vierailija kirjoitti:
Kun koirani rapsuttaa itseään, ja olen lähettyvillä, minun tehtäväni on laittaa käteni väliin ja jatkaa rapsuttamista kutiavasta kohdasta. Näin olen hyvä omistaja parhaalle ystävälleni :)
Minä teen samaa, tuntuu että se on velvollisuuteni koiran omistajana :D
Vierailija kirjoitti:
Mun virtsa haisee kahville kahvinjuonnin jälkeen. Siis ihan kunnolla.
Sama täällä.
Minulla ei ole koskaan ollut musiikki-idolia ja en ole koskaan fanittanut poskettomasti jotain popparia. Kenenkään vuoksi en olisi voinut vaikka jonottaa konserttilippuja tuntitolkulla tai uneksia hänestä. Minusta on aina ollut käsittämätöntä, että jotain toista ihmistä palvotaan. Ihminen on aina ihminen ja samanlainen kuin itsekin olen. Hyvää laulauääntä olen tosin aina ihaillut, mutta se on enemmän kyky tai geneettinen lahja sellaisenaan.