Lue keskustelun säännöt.
misofonia vertaistukea
08.09.2015 |
Moi onko facebookissa tai missään vertaistukiryhmää misofoonikoille.. ? oon yksin tämän ongelman kanssa, kukaan lähipiiristä ei oireile samalla tavalla.
Kommentit (97)
41/97
|
18.11.2015 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Juuri tästä syystä en koskaan puhu kenellekään tilanteestani. Ymmärrys 0/5. Ei sillä että sellaista erityisesti kaipaankaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Slurps slurps! Maiskis maiskis! Nami nami! Röh röh! Kröh kröh!
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin muistan, noin 40 vuotta, olen kokenut kovana fyysisenä epämiellyttävyytenä syömisen äänen, askelten jytinän ja seinän tai muun esteen takaa tulevan basson. Eläinten syömisäänet, kenkien kopina ja samasta tilasta peräisin olevat bassoäänet eivät haittaa ollenkaan.
Olen käyttänyt pitkään tavallisia korvatulppia öisin, vaikka tämä rakennus onkin pienkerrostaloksi hiljainen. Jos kuulen tömähdyksen tai juoksuaskeleita ennen nukahtamistani tai herään niihin, nukahtaminen siirtyy tunneilla. Kotona vietän kaiken valveillaoloaikani vastamelukuulokkeissa, jotka poistavat matalat äänet ja huminat kokonaan mutteivät eristä minua maailmasta. Olen täysin riippuvainen näistä kuulokkeista.
Ihmisten ilmoilla siedän vihaamianikin ääniä, jos tiedän, että ne eivät kestä kauan tai että pääsen tarvittaessa pois niiden ulottuvilta. Kuitenkin kaupunkiliikenteeseen juuttuminen teinipoppiauton lähelle on sellainen kokemus, että saattaisin ampua poppiauton renkaat puhki, jos autossani siis olisi tuliaseita. En liioittele.
On mahdotonta saada ulkopuolinen ymmärtämään se, että esimerkiksi parvekkeella nukkuminen kesäisessä suurkaupungissa moottoritien äänissä (niin korkealla, etteivät ihmisäänet kuulu) on minusta rauhoittavan tuuditteleva kokemus, mutta auton ovien pauke herättää minussa raivon. Olen oppinut pysymään poissa keskusteluista, joissa rähistään "elämisen äänistä" kerrostaloissa ja naapuristossa - on ihan turha keskustella, kun toinen osapuoli ei yhtään häiriinny talon toisessa päässä asuvasta kanta-astujasta, mutta toinen on samassa tilanteessa oksentamisen partaalla.
Unelmani on ostaa pieni omakotitalo, jossa voisin viettää iltoja kuunnellen talon täyttävää klassista musiikkia ilman mitään häiriöäänien pelkoa. Kerros- ja rivitalossa sellainen ei onnistu edes teoriassa.
Mulla ihan samat raivon kohteet plus mopot, vauvan itku, teinien kaikki ääntelyt. Eläimet eivät ärsytä, ei edes hyttyset.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti tällainen diagnoosi on olemassa, mutta sitä en ymmärrä kun ihmiset itse itsensä diagnosoivat. Itseänikin ärsyttää tietyt äänet, mutta en lähtisi sillä perusteella diagnoosia tekemään. Jotkut saattavat olla herkempiä asioille ja äänille, mutta pliis älkää nyt kaikki herkkikset diagnosoiko tätä itsellenne.
Okei hyvä on. Minulla EI OLE MISOFONIAA. Ihan vaan muuten on yhtä helvettiä hyvin monet ihmisten tuottamat äänet, ja ihan vaan trendikkyyttäni kärsin ja koen suurta tuskaa.
Hirveästi en tästä asiasta huutele kenellekään muutenkaan, kun ei tätä ymmärretä.
On se kiva olla tällä tavalla salaa trendikäs.
Vierailija kirjoitti:
Taas yksi keksimällä keksitty "sairaus" johon lääketiede kehittää pillerin.
Olisi hyvä jos sellainen pilleri olisi.
Eikä todellakaan ole kaikki keksimällä keksittyä mistä juuri SINÄ SINÄ SINÄ SINÄ et satu kärsimään, etkä siten ymmärrä.
Saatko jotain kikcsejä kun mitätöit ja halveksit toisten kärsimystä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas yksi keksimällä keksitty "sairaus" johon lääketiede kehittää pillerin.
Olisi hyvä jos sellainen pilleri olisi.
Eikä todellakaan ole kaikki keksimällä keksittyä mistä juuri SINÄ SINÄ SINÄ SINÄ et satu kärsimään, etkä siten ymmärrä.
Saatko jotain kikcsejä kun mitätöit ja halveksit toisten kärsimystä?
Minä saan. Sähköyliherkkyys, kröhöm kröhöm...
Minulla tämä ilmiö on niin paha, että tietyt muille normaalit äänet saavat minut jopa oksentamaan. Ymmärrän teitä paremmin kuin hyvin. Kärsimys on todellista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla tämä ilmiö on niin paha, että tietyt muille normaalit äänet saavat minut jopa oksentamaan. Ymmärrän teitä paremmin kuin hyvin. Kärsimys on todellista.
Niinhän se aina. Niinhän se aina.
mun yksi pahimmista äänistä kuunnella on kun jollain on kuiva suu, varsinkin radiossa kun sen oikein kuulee. alan siitä yleensä itkemään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi bussimatkat on mulle joskus aivan hirveää kidutusta, koska täällä päin busseissa on todella äänekkäät paineilmamekanismit, joista kuuluu aivan järkyttävä sihinä ja pihinä kun ovia avataan tai bussia kallistetaan pysäkillä, ja kolmen vartin matkan jälkeen meinaan jo repiä tukkaa päästä.
Yksi mun kaveri oksentaa jos kuulee tuon bussin sihinän. Hämmentävän näköistä, joten kaveri ei käytäkään busseja ja kävelee sellaisia reittejä, joissa niitä ei aja.
En itse kärsi misofoniasta, mutta (muiden ihmisten) nesteen nielemisestä kuuluva ääni ällöttää mua suunnattomasti.
Vierailija kirjoitti:
Yksi mun kaveri oksentaa jos kuulee tuon bussin sihinän. Hämmentävän näköistä, joten kaveri ei käytäkään busseja ja kävelee sellaisia reittejä, joissa niitä ei aja.
En itse kärsi misofoniasta, mutta (muiden ihmisten) nesteen nielemisestä kuuluva ääni ällöttää mua suunnattomasti.
Oho, huomasin vasta nyt viestin 50 kirjoittajan, joka kertoi oksentavansa äänistä. En tiedä oletko kaverini, mutta ehkä tuo on sitten normaalia misofoniassa.
- Sama kirjoittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, tutulta kuulostaa monenkin kertomus. Itse palasin juuri leffateatterista kahden lapseni kanssa. Pussien rapistelu, sipsien rouskuttelu, pullosta lutkuttaminen... pinnamittari nousi taas hujauksessa korkeuksiin. Eikä siinä vielä, mutta oma ADHD-lapseni kiemurtelee, pureskelee kynsiä, napsuttelee, kolistaa, kyselee/pohtii jotain koko ajan, taukoamatta. Eikä se ole lapsen vika, vaan mun kykyni ottaa vastaan näitä ääniä. Rakastan lapsiani yli kaiken mutta nää äänet saa mut raivon valtaan. Joku kertoi koirastaan. Mä rakastan eläimiä, mutta meilläkin ollut koiria ja niiden nuoleskeluäänet on vaan jotain ylitsepääsemätöntä. Todella oksettavaa. Mua ei nappaa ymmärtämättömien mielipiteet joten jättäkää lukematta jos on tarkoitus vaan sohia soppaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho, minä olen jo 37-vuotias ja vasta nyt tuli termi ongelmalleni. Minusta tuntuu, että tämä menee koko ajan huonompaan suuntaan. Usean ihmisen päällekkäinen hälinä on kamalaa. En voi sietää myöskään repiviä diskanttiääniä. Kattilankannen tipahtaminen kovalle lattialle saa minut lähes kirkumaan itsekin (esimerkkinä). Toinen paha on se ääni, minä lähtee paperin repimisestä. Musiikkia voin kuunnella vain laadukkaista kaiuttimista. Joku kirjoitti, että bassotaajuudet käynnistävät raivon tunteen. Minulla taas ne toimivat hoitona ääniahdistukseen. Näen musiikin väreinä - basson taajuudet liukuvat matalimmillaan syvään täyteläiseen tummansiniseen, johon voisin kietoutua.
Hyvin samankaltaisia kokemuksia täälläkin, miinus tuo synesteettinen ulottuvuus. En voi sietää korkeita, repiviä, pihiseviä, ripiseviä, sihiseviä ääniä. Matalat äänet sen sijaan rauhoittavat – olen mm. treenannut omaakin ääntäni matalammaksi, että se kuulostaisi miellyttävämmältä omissa korvissani, ja musiikissa suosin aina bassovetoista äänimaisemaa.
Esimerkiksi bussimatkat on mulle joskus aivan hirveää kidutusta, koska täällä päin busseissa on todella äänekkäät paineilmamekanismit, joista kuuluu aivan järkyttävä sihinä ja pihinä kun ovia avataan tai bussia kallistetaan pysäkillä, ja kolmen vartin matkan jälkeen meinaan jo repiä tukkaa päästä.
Myös yksittäiset ihmisäänet häiritsevät usein tosi paljon, joskaan yleisten tilojen matalasta puheensorinasta en häiriinny lähestulkoon ollenkaan.
Jep, näin on. Itse saan päänsärkyä, varsinkin naispuolisista tv-ihmisistä, jotka kimittävät ja päpättävät kuin papupata.
Elokuviin en enää mene, ksoka ääni on aivan helvetistä ja lisäksi se rapina ja mässytys. yök
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi juku. Onpa hienoa lukea muiden kokemuksia. En siis ole hullu, enkä varsinkaan yksin ongelmieni kanssa. Vaikka ei tämä mitään juhlaa ole, enkä todellakaan toivoisi tätä kenellekään.
Tämä alkoi joskus lapsuudessa, en oikein osaa määritellä oikeaa hetkeä, jossain vaiheessa vaan en enää pystynyt sietämään syömisääniä ollenkaan. En syönyt ruokapöydässä oikeastaan koskaan, sillä sekä äitini että pikkuveljeni syömisäänet ja juomisäänet saivat raivon valtaan. Huusin, kiukuttelin, heittelin tavaroita, ja taisinpa kertaalleen kaataa veljeni tuolin ja lautasen kanssa lattialle. Ja tuhina, voi elämä, se se vasta olikin sietämätöntä. Kuten kaikki flunssapotilaat, veljenikin tuhisi. Ja kun nukuttiin kerrossängyssä, potkin kerran yläsängyn pohjan irti ja jouduin kannattelemaan patjaa, veljeä ja pohjaa jaloillani kun tuhina ärsytti. Eli lapsuudessa oli omat haasteensa.
Nykyään en kerro ongelmistani kenellekään, koska kuten tämäkin ketju todistaa, kaikki eivät ymmärrä. Nykyinen miehenikään ei varmasti ymmärtäisi, ja olen myös kokenut, että ongelma muuttuu osaltani vielä hankalammaksi jos kerron, koska silloin koen että voin huomauttaa jatkuvasti. Mieluummin pidän tämän tiedon itselläni ja poistun paikalta tekosyyn turvin.
Huomasin että joitakin häiritsee koirien läähätykset tai nuoleskelut. Minullakin on koira, mutta onneksi sen toiminnasta ärsyttää vain sellaiset asiat, joita se ei oikeastaan edes saisi tehdä, joten voin hyvällä omallatunnolla kieltää. Tassunnuolemismaratonit (kuivat tassut joita on juuri rasvattu ja rasvan olisi hyvä antaa vaikuttaa pidempään kuin kolme sekuntia) ja kynsien pureskelut ärsyttävät. Onneksi ei mikään muu.
Nykyään tämä ääniherkkyys on vähän turhan laajaa. Juomisen ryystäminen, nieleminen, pureskelu, karkkipapereiden rapina, kynsien pureskelu, sormien pureskelu, nenän niistäminen, hampaiden pesu, sipsien syöminen, minkä rahansa rouskuvan syöminen, suu auki syöminen, noin niinkun tässä alkajaisiksi. Toisen ihmisen kanssa eläminen on aika haasteellista, mutta tähän mennessä olen onnistunut sietämään kaikki nämä äänet ja poistumaan jos en siedä. Toki se tietysti herättää kysymyksiä jos haluan kesken leffankatselun mennä suihkuun...
Kuten monet muut, olen tosissani haaveillut kuuroutumisesta. Myös nuo ääntä neutraloivat kuulokkeet ovat olleet harkinnassa, mutta kärsin myös tinnituksesta, joten mikäli ulkoatulevat äänet vaimenevat, tinnitus pahenee. Olen yrittänyt lieventää oireitani pysyttelemällä mahdollisimman kaukana ärsyttävistä äänistä ja syömällä itse jotain äänekästä äänekkäästi samalla. Ja tuntuu uskomattoman tyhmältä tehdä niin, mutta tällä hetkellä se on ainoa tapa, jonka olen keksinyt.
Jos joku joskus keksii tähän parannuksen, niin olen valmis maksamaan ihan mitä tahansa siitä! Kerran kävin mielenterveyspuolella keskustelemassa näistä, mutta sain käteeni ahdistuneisuushäiriö-diagnoosin ja lääkkeitä. Lääkkeet eivät auttaneet, eikä diagnoosikaan ollut oikea. Eikä juttelu auttanut. En enää sen jälkeen hakeutunut hoitoon.
Minulle kävi niin näiden misofoniaoireiden kanssa, että eräänä aamuna herätessäni kuulin heti ensimmäiseksi isäni syövän keittiössä. Se jumalaton mässytys oli ihan järkyttävän hirveää kuunneltavaa. Kuvittelin ensin sen olevan ohimenevää, kerran kun en ollut koskaan aikaisemmin häiriintynyt syömisäänistä. Ihmisten turhan äänekäs hengitys on kyllä ärsyttänyt minua aikaisemmin, muttei kuitenkaan läheskään samalla tavalla kuin nassutus nykyään.
Me syömme perheen kanssa yhteisessä pöydässä yleensä vain viikonloppuisin (kaikki tulevat sen verran myöhään ja eri aikoihin kotiin arkisin). Olen kommentointiherkkä ihminen, niin sanon tietysti, että eikö nyt yhtään voisi yrittää syödä niinkuin normaalit ihmiset. Vanhemmat ihmetteli että mitä sinä nyt syömisestä huudat rauhotu. Joudun tukkimaan korvani kun kuulen jonkun nassuttavan.
Ja siis, kaikkein kamalin ja hirvein ja rasittavin ääni ikinä on se kun isäni syö voileipää. Nassutus yhdistettynä siihen melkein vinkuvaan hengitykseen nenän kautta - ei juma mitä tuskaa. Kuulen sen talon toiselta puolelta selvästi ja yritän kaikkeni peittääkseni sen.
Kuulin misofoniasta itse asiassa isäni kautta. Melko pian sen jälkeen kun aloin raivostua perheeni nassutuksesta isäni oli ilmeisesti googlaillut asiaa ja löytänyt iltalehdeltä jonkun artikkelin misofoniasta. Jatkoin omia tutkimuksiani ja samaistun niin täydellisesti ihmisten kuvailemiin oireisiin! Onneksi en sentään ala voimaan pahoin äänen kuullessani, mutta raivo nousee kyllä sekunnissa. En ole suuttumisherkkä ihminen, mutta nassutus ja VARSINKIN nassutus yhdistettynä vinkuvaan hengitykseen... Tuntuu siltä että voisin hakata vasaralla jonkun kallon sisään.
Onneksi minulla ei ole niin montaa näitä "triggereitä". Nassutus, mässytys ja ne täysin turhat hengitysäänet. Vinkuva hengitys on ihan tarpeeksi paha itsekseen, mutta kun se yhdistetään nassutukseen... Pahempaa kidutusta ei ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulokkeet korviin aina kun mahdollista, radio, tv, korvatulpat jne.
Ei auta. Ei muuten auta.
Kyllä kuulokkeet vähän peittää, mutta musiikkia saa huudattaa niin kovalla, että pelkään saavani korvavaurion.
"Kiva", että täällä on muitakin kärsiviä. Tunnen oloni onnekkaaksi kuultuani muiden vihaamista äänistä. Minä sekoan, kun kuulen ihmisten naksuttelevan tai purevan kynsiään. Se on aivan kamalaa ja tulen samantien sellaisen raivohulluuden partaalle. Jos olen hyvällä tuullella, leikkaisin vain sen sormet irti, ettei se koskaan voisi tehdä sitä ääntä enää. Jos olen huonolla tuulella, haluan listiä koko tyypin.
Tiedän, ettei se tunne ole järkevä eikä reaktioni mitenkään suhteellinen. Yritän vakuutella itseäni, että ei se ole niin kamalaa, mutta se ei koskaan toimi. En ymmärrä mikä siinä on, koska eihän se ääni tavallaan satuta. Mutta se on silti ihan kamalaa kidutusta.
Minulla on tämä vaiva myös. Pahin ääni on ehdottomasti rakenteita pitkin tuleva bassojumputus, joka tulee meillä kaksi kerrosta alempaa naapurista. Äänenä sellainen että kun sen kuulen, heti sisälläni tulvahtaa raivonsekainen paniikki ja sydän alkaa hakata. Mikään muu ääni ei aiheuta yhtä voimakasta reaktiota.
Sori, vasta nyt luin. Työturvallisuustarvikkeita ja vaatteita myyvät liikkeet otta korvista valoksia, eli tulpat on sitten vain sulle sopivat. Kysele :-)