Ilman epiduraalia

Tässä linkki ko. sivustolle, josta löytyy aika kivasta tietoa ja artikkeleja aiheeseen liittyen:



http://www.lapsiperhe.net/aktiivinensynnytys/

ei voi tietää mikä sun fiilis on sitten siellä salissa.....voit suunnitella ihan mitä vaan, mutta todellisuus on sitten ihan toinen alalajinsa.....koko homma voi vetää kuperkeikkaa ja todennäköisesti vetääkin, eli ota ihan relaa ja kattele sitten kun alkaa salin ovi avautuu, että mitä täs haluu ja mitä pystyy vai heittäydytkö kätilöiden käsivarsille.



kaikella< kunnioituksella, Arja ja 4 lasta

arja.wallenius:

ei voi tietää mikä sun fiilis on sitten siellä salissa.....voit suunnitella ihan mitä vaan, mutta todellisuus on sitten ihan toinen alalajinsa.....koko homma voi vetää kuperkeikkaa ja todennäköisesti vetääkin, eli ota ihan relaa ja kattele sitten kun alkaa salin ovi avautuu, että mitä täs haluu ja mitä pystyy vai heittäydytkö kätilöiden käsivarsille.

kaikella< kunnioituksella, Arja ja 4 lasta

On se kumma kun jonkun pitää alkaa aina aukoa päätään kun tulee puheeksi ettei aio (ei varmasti) synnytä epiduraalin kanssa. Mikä ihme siinä on, että pitäisi olla automaattisesti ottamassa sitä. Outo tämä meidän kulttuuri, että automaattisesti helpotuksena pidetään vain lääketieteellisiä menetelmiä, ilman että ajatellaan, että mitkä on välttämättömiä ja mitä ilman voi pärjätä jopa paremminkin. On olemassa paljon muitakin kivunlievityksiä, ei-lääketieteellisiä. Olen moniin jo tutustunut, mutta ajattelin jos joku tietäisi vielä lisää vinkkejä. Onpa hirveät suunnitelmat, kun olen päättänyt vain puudutusasiat ja synnytysasennon. Niihin syynä on sekin, että saan herkästi allergisia reaktioita ja asento on ajateltu siltä kannalta ettei tartte punnertaa vauvaa ylöspäin, niin mukavaa kun olisikin istua sängyllä. Eli onpahan ihan konkreettisia perusteitakin, tosin noista huolimatta haluaisin synnyttää ilman lääketieteellisiä puudutuksia. Ehkä sun kannattaisi tutustua suunniteltuun ns. luomusynnytykseen, niin tajuaisitkin asiasta jotain ennen kuin alat sieltä laukoa viisauksia pelkästään sillä perusteella, että sulla on jo neljä lasta. Kaikella kunnioituksella! Härre gud!

Ja toiselle kirjoittajalle, aktiivinen synnytys sivuilla olen käynytkin. Pitää etsiskellä vielä kirjallisuutta aiheista.

Ajattelin vakaasti että kun vuosituhannet naiset ovat synnyttäneet ilman läkityksiä niin AIVAN varmasti minäkin siitä selviän!



Ekat 23 tuntia selvisinkin mutta sitten loppui voimat ja kivut lisääntyivät aivan rajusti koska synnytystä alettiin voimistaa keinotekoisesti jo ihan omastakin toiveesta, olin aivan loppu. Kivut ylsivät todella sellaisiin korkeuksiin että mistään ei enää kertakaikkiaan tullut mitään, en saanut silmiäni auki, en pystynyt puhumaan edes suppareiden välissä, tuska oli sanoinkuvaamatonta. Sain onneksi epiduraalin, ja kivut lientyivät ihanasti! Tätä kesti vajaa 2 tuntia, sain levättyä hieman tuona aikana, nukahdinkin suppareiden välissä vaikka ne tulivat 2 min. välein ja kestivät aina tosi pitkään.



Kun epiduraali loppui, olin jo auki 8cm enkä saanut enää mitään muuta kuin ilokaasua, josta menin aivan sekaisin. Synnytys kesti tuosta 8cm ->10cm vielä 5 tuntia!! Ja tuskat oli järjettömät, ponnistin 2t25min., jonka jälkeen kohtuni repesi ja päädyttiin kiireellä sektioon.



Vauva oli hengenvaarassa samoin minä, menetin paljon verta. Kaikki onneksi päättyi hyvin. Mutta vaan siksi kerron tämän että itse olin vakaasti suunnitellut synnytykseni ja mullekin sektio oli raskausaikana todella ei- toivottu. Olin synnytyksen jälkeen pitkään masentunut koska en kyennytkään synnyttämään kuten olin ajatellut. Siksi toivon ettet laske liikoja sen varaan että selviät suunnitelmien mukaan. Synnytys nimittäin tosiaan voi yllättää ja rajusti!



Tsemppiä sulle!

eli mulla ainakin kätilöt ja lääkäri määräsivät ponnistusasennot koska vauva ei ollut kovin suotuisassa asennossa, otsarajonnassa oli, joten se niistä mun suunnittelemista kyykkyasennoista ym..

mariadee:

Kuten ensimmäisessä viestissäni totesinkin; Kaikkeen pitää tietysti varautua, mutta toivottavasti synnytys sujuisi ns. luomuna.

Suunnitelmiahan tehdään elämässä jatkuvasti, ja ainahan lähtokohtana on se, että jos ne suinkin onnistuvat. Ja jos osaa oikeanlaisen rentoutumisen, se on todella tehokasta. Ja kuten sanoin senkin, pahin pelkoni olisi juuri tuo sektio, koska leikkaukset tuntuvat pelottavalta ja kaikessahan on aina riskinsä. Mutta tsemppaillen tässä lähdetään synnyttämään, vaikka kaikista viimeisimpänä haluaisin sektion, ei minulla erityistä pelkotilaa senkin suhteen ole, vaikka se kauhealta ajatuksena tuntuukin.

Janet Balaskas, Aktiivisynnytys

Michel Odent, Luonnonmukainen synnytys

Aila Miettinen-Jaakkola, Nainen naiselle luonnollinen syntymä



Synnytykseen kannattaa todella valmistua, niin henkisesti kuin fyysisesti. Synnytystä kannattaa suunnitella, mutta valmistautua myös siihen että kaikki eivät menekään suunnitelmien mukaan. Synnytyksessä kaikki on mahdollista!



Itselleni synnytyksissä (4kpl) liikkuminen, rentoutuminen ja vesi (lämmin suihku) ovat olleet ne kivunlievityskeinot, joiden avulla olen pärjännyt. Mutta tuota rentoutumista täytyy todella harjoitella jo raskausaikana (mieluiten jo ennen raskautta), jotta siitä on hyötyä itse synnytyksessä. Itselläni on todella matala kipukynnyt, eli en juurikaan normaalisti kestä minkäänlaista kipua, mutta synnytyksissä olen rentoutumisen avulla pystynyt pitämään kivut hallittavina/siedettävinä.



Eli vaikka kaikki eivät halua synnytyksessä lääkitä itseään (epiduraalilla tai muilla puudutteilla), niin synnytyksessä ei silti tarvitse kärsiä! Jokainen ihminen on niin erilainen, ettei kukaan (edes itse) ei voi etukäteen tietää millä tavoin ja millaisina itse synnytys tilanteessa kivut kokee/tuntee. Onneksi vaihtoehtoja löytyy (niin luonnon mukaisista kuin lääketieteellisistäkin), ja jokaiselle varmasti löytyy sopivat keinot lievittää synnytyksen aiheuttamaa kipua.

Tulipas hölmön näköisenä tuo minun teksti, se oli siis minun kirjoittama eikä lainaus, en vielä osaa tämän palstan kaikkia systeemejä :D

Pienokainen



Täytyypä tutustua noihin kirjoihin. Minulla on aika korkea kipukynnys, mitä voi menkkakivuista päätellä - särkylääkkeet eivät niihin auttaneet (enkä kaikkia pystynyt edes syömään, allergia) enkä vahvempia halunnut, joten piti jo niihin kipuihin etsiä apua liikunnasta, rentoutumisesta jne.



Ajattelin tutustua eri keinoihin joten menin tilaamaan jonkun " synnytä rentoutuneena" cd:n jonka noudan postista maanantaina, saa nähdä millainen on :D Ja omaa mielimusiikkia, yhtälailla jotain klassista kuin voimaa antavaa rockiakin ajattelin ladata sairaalakassiin mukaan ;)



Tässä välillä kun tuntuu " menkkamaisia" kipuja, vihlontoja vatsassa ja selässä, niin niihinkin on auttanut se, kun sulkee silmänsä ja hengittää muutaman kerran syvään. Eli asenne, tahdonvoima ja rentoutuminen yhtäaikaa helpottaa paljon, vaikka sitten joutuisikin johonkin kivunlievitykseen turvautumaan. Mutta on minulla toisaalta myös, ehkä jonkun mielestä hullu halu kokea se, miltä synnytys tuntuu omillaan.

pety pahoin, mikäli suunnitelmasi muuttuvat synnytyksen edetessä. On selvää, että ihminen, joka on suunnitellut synnyttävänsä esim luomuna istualtaan (ystäväni oli muuten myös suunnitellut synnyttävänsä istualtaan, mutta salissa kätilö määräsikin tarkasti ponnistusasennon, vaikka mitään tarjontavirhettä ei ollut), pettyy, mikäli joutuu ottamaan kaikki puudutteet tai päätyy hätäsektioon, pahemmin kuin ihminen, jolle puudutteet tai sektio ei ole mielessä niin kovin suuri mörkö.



Toivon, että synnytyksesi on kipuineen hieno kokemus ja, että selviät siitä haluamallasi tavalla. Toivon myös, että mikäli synnytyksen kulku muuttuu suuntaan, johon et ole sen suunnitellut etenevän, et vaivu masennukseen.



Kaikkea hyvää toivottaen, Noema ja Onni-Poika 2 1/2 kk

Noema



Ihmettelin vaan kun ihmisille tuli tarve alkaa muistuttaa siitä, ettei asiat ehkä mene suunnitellusti (ja jollakin vielä ylimielinen kaikkitietävä asenne), kun olin sen jo itsekin viestissä todennut, että kaikkeen pitää varautua.



Enpä ole masennusherkkä ihminen muutenkaan, enkä siitä masentuisi jos vauvan parhaaksi pitäisi tehdä sektio.

olin " suunnitellut" ilman kivunlievitystä mikäli vaan mahdollista.



esikoisen synnytys kun oli vaan meni aivan pipariksi kun oli pakko tehä sitä ja tätä ja tota ja siis mitään vikaa ei ensin ollut. mutta vaikka silloin kivut ylti hirveeksi ja oisin halunut lievitystä mutta mikään ei tehonut tai ei keretty antaa.



kuopus kun syntyi niin kävimme synnytys suunnitelmassa sairaalassa jossa saimme kirjata ylös toiveita.

edellisessä meinaan liikkuminen auttoi ja minut pakotettiin sänkyyn. No kun toinen synnytys tuli niin empä halunnutkaan liikkua, mutta muuten kyllä pääsin synnyttämään avan niin kuin halusin.. itseäni ja kehoani kuunnellen. ilokaasua ponnistuksessa tosin " pakottivat ottaa" .



itselläni on vesi ollut ehdottomasti hyvä apu.. sairaalassa sitä tosin en ole kerennyt saada nopeiden synnytysten takia, mutta kotona. itse on olen myös tykännyt synnyttää puoli istuvassa vaikka viimeeksi tarjosivatkin jakkaraa.



niin se voi muttua tosiaan synnytyksienkin vlillä tuo mikä tuntuu hyvältä mutta kyllä meilläkin seuraava saa syntyä luomuna jos vain mahdollista.



onnellista odotusta

olisin tosin halunnut, muttei kerennyt antamaan.

kyllä sen kestää ihan hyvin. olisi kiva jos kolmannen synnytyksessä saisi epiduraalin ja kokisi senkin puolen..

Olen synnyttänyt kaksi lasta, molemmat ilman kipulääkkeitä.



Ensimmäinen synnytys oli positiivinen kokemus. Se alkoi spontaanisti ja kivut pysyivät hallinnassa suihkun ja keinutuolin avulla. Vauva syntyi jakkaralla 6,5 tuntia ensimmäisen kipeän supistuksen tuntemisen jälkeen. Kätilö oli kiva ja synnytyksestä jäi hyvä mieli.



Toinen synnytys oli käynnistetty yliaikaisuuden vuoksi ja voin jälkikäteen sanoa, että olisi pitänyt pyytää heti kivunlievitystä, kun käynnistys aloitettiin. Kipu oli niin paljon kovempaa käynnistetyssä kuin spontaanisti alkaneessa synntyksessä, että sitä ei meinannut kestää millään, vaikka synnytys kesti vain 4,5 tuntia. Synnytyksestä jäi melkein trauma. Kätilö oli kiireinen ja yli nelikiloinen vauvani syntyi hänen määräyksestään puoli-istuvassa asennossa pöydällä. Minulta murtui häntäluu, joka vaivasi melkein vuoden.



Molemmat vauvani ovat laskeutuneet vasta avautumisvaiheen jälkeen, joten TODELLA tuskallista ponnistamisvaiheen " pidättelyä" on kestänyt molemmilla kerroilla 1-1,5 tuntia, käynnistetyssä synnytyksessä supistuskivut olivat vaan niin kovat, että hyvä oli kun pysyi itse tajuissaan.



Sen vaan haluan sanoa, että älä tee etukäteen liian tarkkoja suunnitelmia, että et pety. Synnytys ei ole mikään suoritus. Jokainen synnytys on erilainen ja ainutlaatuinen tilanne. Toiveita on hyvä miettiä etukäteen, mutta ole itsellesi armollinen, jos kaikki ei menekään niin kuin kuvittelit.

Hei! Synnytys on suuri asia ja erilainen asia elämässä joten mielestäni sitä on hyvä miettiä etukäteen kuitenkin muistaen, ettei voi tietää mitä tuleman pitää esim. musiikit saattaa jäädä kuuntelematta kun tulee syöksysynnytys tai jotain. Ilman kivunlievitystä miettivän kannattaa ensin ajatelle millainen kipukynnys itsellä on. Minulla on korkea kipukynnys joka näkyi esim. kätilön mukaan tuli iso supistus musta tuntui että vähän supistui. Olen synnyttänyt kaksi kertaa. Esikoisesta sain kohdunkaulan puudutuksen kerran (synnytys kesti 11h) sekä kokeilin ilokaasua mutta se ei toiminut minun kohdalla (ei tullut nousuhumalan tunnetta vain laskuhumalan ja kukas sitä haluaa). Toisen lapseni synnytin ilman kivunlievitystä (synnytys kesti 6h).

Kipukynnykseni on suht korkea mutta ajatus neulasta selkäytimessä oli ja on ylivoimainen. Siispä lähdin ja lähden siitä että kipua ei voi eikä kannata paeta, sen läpi on mentävä tuli mitä tuli.. ja voi olla että olen perverssi, mutta minua lohduttaa ajatus että synnytyskipuun ei todellakaan kuole, se ei ole sillä tavalla vaarallista kuin joku muu kipu ehkä on. En myöskään ajattele että se on turhaa kärsimystä tai hölmöä sankaruutta vaan kivulla on merkitys. Omalla kohdallani uskon että pääsen kaikkein helpoimmalla kun hyväksyn ja kohtaan sen kivun. *Joka tapauksessa puhun tässä vain itsestäni ja takanani on kaksi ei aivan kivutonta mutta aika ongelmatonta ja nopeaa synnytystä - näkemys voisi toki olla toinen jos olisin joutunut kituuttamaan supistusten kourissa tuntikaudet. En epäile etteikö synnytyskipujen suuruudessa olisi ihan absoluuttisiakin eroja, vaikka sitä kai onkin mahdoton todentaa.

ja hyvin pärjäsin ilman. En edes ymmärrä missä välissä se olisi ollut tarpeen antaa. Synnytys oli tosi pitkä (28 tuntia), josta salissa olin 16 tuntia. Ison osan ajasta vietin vedessä, mikä helpotti kipua todella paljon, samoin kuin aquarakkulat, jotka sain kahdesti. Kalvojen puhkaisun jälkeen kivut lisääntyivät melkoisesti, enkä enää päässyt altaaseen, joten siirryin ilokaasunaamarin kanssa keinutuoliin. Ilokaasusta oli pitkään todella suuri apu.



Kipu kävi kestämättömäksi vasta vajaan tunnin ennen ponnistusta, jolloin supistuksia tuli melkein tauotta, kohdunsuu oli lähes kokonaan auki, eikä epiduraalia olisi enää voinutkaan antaa. Silloin kätilö ehdotti kohdunkaulan puudutusta, johon ikävä kyllä suostuin. Puudutusta yritettiin antaa kahdesti, mutta ajankohta taisi olla jo toivottoman myöhäinen, kun kohdunkaula oli jo kadonnut kokonaan ja supistuksien välissä ei ollut taukoja. Lopulta siis synnytin kuitenkin ihan ilman puudutteiden tuomaa apua.



Jos olisin tiennyt, että pääsen ponnistamaan ihan kohta, en olisi tosiaankaan ajatellut tarvitsevani edes tuota kohdunkaulan puudutusta. Ponnistaessa lähes kaikki kipu nimittäin katosi ja vauva syntyi helposti ja nopeasti. Asentona oli puoli-istuva, koska vauvan sydänäänten ajoittaisen laskun takia kätilö ei suostunut jakkaraan. Ponnistus oli niin helppo ja nopea (alle 10 min aktiivista ponnistusta), että puoli-istuva asento oli itse asiassa varmaan paras. Jakkaralla vauva olisi voinut syntyä jopa liiankin nopeasti.



Nyt valmistaudun seuraavaan synnytykseeni ja olen taas ajatellut synnyttää ilman puudutteita. Minusta on todella hyvä ottaa asioista selvää ja miettiä mitä haluaa, joten ihan täysin en allekirjoita tuota mitä monet sanovat, että " ei kannata suunnitella liikaa etukäteen" . Kyllähän sitä jokainen normaalijärkinen tajuaa, että aina synnytys ei mene suunnitelmien mukaan, mutta tuskin siitä mitään isoja traumoja saa, vaikka loppujen lopuksi päätyisikin vaikka epiduraaliin. Voihan olla, että tarvitaan vaikka oksitosiinia tai imukuppia tai jopa sektiota, mutta se on sitten ihan eri juttu. Olen sitä mieltä, että suht. ongelmaton normaalisynnytys menee kyllä ihan helposti ja mukavasti ilman puudutteitakin, jos synnyttäjä näin haluaa.



Onnea sinulle synnytykseesi!

Kantamisen kausi: Rautaparta http://www.babyidea.fi/kantoliinoista/rautaparta.html



Synnytyslaulu: rentouttava äänenkäyttö synnytyksessäja raskauden aikana http://www.suomalainen.com/sk/servlets/ProductServlet?action=productInf…



Ja itse kyllä kanssa olen menossa asenteella, että itse kykenen kivun hallitsemaan. Jos en sitten kykene, niin eiköhän noita troppeja saa kun vähän pyytää. Niitä varten ei tarvitse alkaa varautua jo varhaisessa vaiheessa. =) Edellinen synnytys meni ilman myrkkyjä, ihan lopussa alkoi usko loppua, mutta tuolloinkin riitti kätilön kehaisut odottamaan sen viimeisen sentin. Että TODENNÄKÖISESTI, jos äiti itse valmistautuu koetukseen (kuten urheilijatkin ruukavat tehdä omiin suorituksiinsa) ja asennoituu siihen siten, että tuskaton se koitos nyt tuskin tulee olemaan, niin eiköhän sen kykene läpi viemään. Jos se siis itselle on tärkeä asia ja on valmis vähän panostamaan siihen. Toki yllätyksiä sattuu, mutta niihin tosiaan voi regoida sitten jos niitä oikeasti sattuu tulemaan. Varmasti kokisin pettymyksen tunteita, jos joutuisin troppeihin turvautumaan, mutta sou vot? Eiköhän tähän elämään vähän pettymyksenkin tunteita mahdu. =)

Hyvä perehtyminen tosiaan auttaa. Silloin voi myös synnytyssalissa pitää puolensa kätilöitä vastaan. Nuo annetut linkit ja kirjat auttavat pitkälle. Balaskasin kirja on ehkä paras.

Ekassa synnytyksessä ulkomailla olisin saanut maata selälläni kapealla laverilla, jos kätilö ja lääkäri olisivat saaneet päättää. Mutta nousin itse ylös ja ponnistin kyykyssä, selkänoja nostettiin ylös. Kaksosia synnyttäessä B oli perätilassa, ja taas minut olisi väännetty selälleen, tällä kertaa Suomessa, jalat ylös telineisiin, ellen olisi sitkeästi pysytellyt taas pystykyykyssä. Ei missään lattialla tai jakkaralla, vaan sen saman synnytyssängyn päällä, joten lääkärillä oli ihan hyvät B-vauvan pään ulosauttomahdollisuudet ja monitorointivyötä pystyin pitämään.



Teknisesti molemmat synnytykset olivat helppoja ja lyhyitä, mutta en todellakaan sano että kivuttomia. Ulkomailla en olisi edes uskaltanut ottaa puudutusta. Kivun lievitystä tärkeämpää minulle oli se että pystyin liikkumaan. Verenpaineeni on niin matala, että pelkäsin puudutuksen vievän tajun pysytasennossa tai vievän jalat alta. Ilokaasu tekee joskus pahoinvointia joten en sitäkään halunnut kokeilla, öklö olo oli muutenkin.

Kipuun kannattaa asennoitua niin ettei se tapa eikä vahingoita (vrt murtunut jalka). Luonnonmukaisilla lievityskeinoilla sitä ei pysty poistamaan eikä itselläni mikään sitä merkittävästi lievittänytkään. Mutta kestin kyllä. Se on useimmilla niin kovaa ettei sitä pysty etukäteen kuvittelemaan, joten moni päätyy puudutuksiin etukäteissuunnitelmista huolimatta, eikä sitä pidä hävetä tai surra. Jos eka lapsi olisi syntynyt SUomessa, en tiedä olisinko päätynyt epiduraaliin itsekin. Toisessa synnytyksessä tiesin jo, että kyllä siitä selviää.

Tottahan sitä miettii etukäteen millaista synnytystä toivoisi, kai se on luonnollistakin. Mäkin ajattelin etten mielelläni halua mitään piikkejä ja puudutteita kun pelkäsin että jos niistä on vaikka vaivalle haittaa. Olin lukenut sallaisia juttuja että ne aineet menee vauvankin verenkiertoon ja voi aiheuttaa sitä tai tätä. Aika pitkälle sitten selvisinkin pelkällä ilokaasulla ja kätilökin jo totesi että kohta tämä syntyy jo ja olin tosi iloinen. No sitten kävi kuitenkin niin että vauva vaihtoi hyvän raivotarjonnan jotenkin väärään asentoon, olikohan otsa edellä tai jotain. Ja synnytyksen eteneminen pysähtyi kun olin jo melkein auki. Se oli tosi tuskallista ja en enää pystynyt rentoutumaan kerta kaikkiaan mitenkään. Jännitin koko kroppaani ihan kauheesti mikä tietty oli epäedullista synnytykselle. Mutta ei vaan tuskissaan muuhun pystynyt. Menin altaaseen siinä vaiheessa kun ajateltiin että jos siellä

vois rentoutua, mutta se vain pahensi asiaa. Lopulta sain epiduraalin, joista muuten eka ei onnistunut ja tunnin odotuksen jälkeen sain toisen joka sitten onnistui. Onneksi. Ilman sitä ei synnytyksestä olisi varmaan tullut mitään. Mutta ihan hyvillä mielin olin kuitenkin. Kun koko ajan minulla ykkösenä oli vaan se että kunhan vauvalla on kaikki hyvin niin muulla ei väliä. Ja ihan vauvahan sieltä sitten viimein tulikin. Mutta ponttini on tämän kokemukseni jälkeen se että rentoutumisen harjoittaminen vois ainakin olla aika tärkeää. Itse en ottanut sitä kovinkaan vakavissani valmennuksessa ollessani. Nyt tosiaan koetan paneutua siihen että pystyn rentouttamaan itseni supistusten välissä.



Ainahan on hyvä harjoitella kaikkea johon itse uskoo. Esim mulle nyt toi rentoutuminen. Voi olla ettei siitä oo mitään hyvötyä toisellakaan kerralla, mutta voihan olla että onkin! Toivottavasti se tulee jostain selkäytimestä sitten tosi tilanteessa kun sitä on harjoitellut. Mutta musta tuntuukin että sä oot jo kuullut riittämiin että avoin asenne on kans hyvä varata mukaan *virn* Hyvin se menee, usko pois! Naisista löytyy uskomattomia asioita synnytystilanteessa, voimavarat yllättää!