Perheen perustaneet! Alkaako se varsinainen elämä vasta lastensaannin myötä?

Samalla kuitenkin arki koittaa myös lasten kanssa elossa. Päiväkoti rumba alkaa ja kiirus arki, vaikka tylsää ei ole koskaan. Kyllä lapset rikastuttaa elämää, vaikka joskus kyllä väsyttääkin:)

...alat välillä toivoa, ettei miestä olisi olemassakaan...ja vapaa-ajan ongelmat ovat taaksejäänyttä elämää

Lapset kyllä tuo sisältöä ja tarkoituksen elämään. Ei enää tosiaan tarvi koskaan miettiä sitäkään, että " mitähän nyt tekis" .



Mutta kyllä on myös raskasta, kun koko ajan pitää huolehtia ja pyörittää ruoanlaitto-kotityö-iltatoimet-aamutoimet jne. rumbaa. Alkuun se on järkytys, kun pitää laittaa 2 lämmintä ateriaa joka päivä!



Lapsiperhe-elämä on kyllä tavallaan myös tylsää, kun päivästä toiseen toistuu nuo samat rituaalit. Eli on kyllä tasaisempaa kuin aika ennen lapsia.



Miksi elämänne nyt ilman lapsia on tasaista? Ettekö nyt kuitenkin pysty menemään ja harrastamaan, tapaamaan ystäviä rajoituksetta? Toki monia noista voi tehdä sitten kun on lapsetkin. Vaikka tosiasia on, että sitten oma aika on kortilla.



Lasta ei kannata tehdä sen takia, että sillä kuvittelee korjaavansa huonon ja tylsän suhteen. Suhteen on oltava valmiiksi kunnossa!

Molemmat ovat ihan sitä varsinaista elämää, mutta erilaisia. Mikään muu ei ole ollut yhtä suuri muutos elämässäni kuin äidiksi tulo. Eikä se ollut pelkästään positiivinen asia, vaan vaati ainakin minulla sopeutumista. Varsinkin alussa kaipailin " entistä elämääni" , sitä vapautta ja huolettomuutta. Kun sopeuduin uuteen tilanteeseen, huomasin, etten haluaisikaan vaihtaa enää siihen vanhaan. Aika aikaa kutakin, nyt on tämä vaihe elämässä.

Kuulosti niin negatiiviselta tuo viestini, että jatkan vielä.



Lapset kyllä oikeasti ovat valtavan ihania ja tuovat älyttömästi iloa elämään. Heidän vuokseeen olis valmis tekemään kaikkensa!

lapsen " tuoneen sisältöä elämään" , ovat ilmeisesti todella mielikuvituksettomia ja eläneet aikaisemmin todella yksitoikkoisesti.



Elämäni ennen lapsia oli täysipainoista ja ihanaa, mielekkään työn tekemistä, matkustelua, hyviä harrastuksia, hauskan pitämistä kavereiden kanssa. Ei juurikaan ollut tylsiä ja tyhjiä hetkiä eikä lasta hankittukaan siksi, että elämän saisi jotenkin " alkamaan" .



Nyt lasten (2v ja vauva) kanssa elämä on edelleen hienoa ja täysipainoista, mutta täysin erilaista. Ehkä vähemmän miellyttävää (ei voi esim. päättää nukkuma-ajoistaan ja tekemisistään entiseen tapaan), mutta silti todella antoisaa.

Niin suuri määrä elämänkokemusta kerralla... On valtavasti asioita ja tunteita, joista en tiennyt ennen lapsen saamista yhtään mitään (vaikka luulin tietäväni). Kyllä siinä mielessä voi sanoa että elämä alkoi, tai ainakin elämä uudistui. Nyt jotenkin tuntee näkevänsä asiat laajemmasta perspektiivistä kuin ennen... vaikea sitä on selittää. :)

Ja minä ainakin voin sanoa, että elämä alkaa vasta sitten kun on saanut lapsen. Ainakin minun kohdallani. Ehdin juuri ja juuri viettää " villin" nuoruuden, mutta jotenkin ei se tuntunut elämältä. Sitten kun oli meno-vaihe ohi, tuntui elämä aika tylsältä. Nyt tuntuu taas että ELÄÄ. Meillä toki oli parisuhdekin hyvä ennen lapsen saantia. Mutta emme olleet mieheni kanssa enää ulkona-viihtyjä -tyyppiä kun tapasimme, joten arkemme oli aina kotosalla oloa. Lapsi on rikastuttanut meidän elämäämme ja suhdettamme ja tehnyt meidät todella läheisiksi.

Mutta uskoisin, että nämä ovat tosi yksilöllisiä juttuja ja johtuvat ihan ihmisestä itsestään. Hyvin laajaa kahden maan ystäväpiiriä katsellessani olen huomannut, että toisille äitiys ja vauva saaminen on heti Se Juttu joka kolahtaa, he sopeutuvat heti eivätkä ikinä edes haikaile entisen elämän perään, vaikka välillä väsyttääkin. Toisille taas äitiys ja lapsen saaminen on sillä tavalla pettymys, että imettyään itseensä lehdistä, tv:stä, kirjoista, elokuvista ym. pidemmän aikaa usein ihan vääristynyttä kuvaa äitiydestä ja lapsen saamisesta, tuntuu ihan erilaiset realiteetit rankoilta.

muotoaan ja osaa nauttia sellaisista asioista kuin hiljaisuudesta, tunnin hengähdystauosta ja ruokakaupassa käynnistä yksin ja monista arjen pikkujutuista. Eli elämään tulee enemmän sellaista syvyyttä ja tehokkuutta, mitä ennen lapsia ei edes ajatellut olevan.

Sitten taas lapset tuovat arkeen hauskoja juttuja, eli sitä saa itsekin " luvan" olla lapsi kun touhuaa omien tenavien kanssa. Sitä näkee esm. luonnon eri tavalla, ei sitä ennen ihmetellyt muurahaisten kipittelyä seinää pitkin taikka millainen kastemato tulee vastaan kukkapenkistä jne...Lapsien kautta oivallukset maailmasta ovat tulleet iha erilaillla tietoisuuteen.



Joten sanottakoon, että elämä muuttuu hektiseksi ja sellaiseksi oravanpyöräksi josta ei voi hypätä kesken pois:)

Olen aivan samaa mieltä.

Monella tavalla lapsi kyllä tuo tarkoituksen elämälle, laajentaa perspektiiviä ja avaa aivan uusia ikkunoita, mutta en tajua, miten lapsi toisi jonkun elämään " sisältöä" , millaista elämää te olette eläneet sitten ennen?

Vierailija:

lapsen " tuoneen sisältöä elämään" , ovat ilmeisesti todella mielikuvituksettomia ja eläneet aikaisemmin todella yksitoikkoisesti.

Elämäni ennen lapsia oli täysipainoista ja ihanaa, mielekkään työn tekemistä, matkustelua, hyviä harrastuksia, hauskan pitämistä kavereiden kanssa. Ei juurikaan ollut tylsiä ja tyhjiä hetkiä eikä lasta hankittukaan siksi, että elämän saisi jotenkin " alkamaan" .

Nyt lasten (2v ja vauva) kanssa elämä on edelleen hienoa ja täysipainoista, mutta täysin erilaista. Ehkä vähemmän miellyttävää (ei voi esim. päättää nukkuma-ajoistaan ja tekemisistään entiseen tapaan), mutta silti todella antoisaa.

Itse aina hetkittäin kaipaan sitä rauhaa mikä oli ennen lapsia, mutta silloin kovasti kaipasin lapsiperheen elämää... Päivääkään en vaihtaisi pois tästä elämästä!

saaminen tuo sen oikean vireen / säteilyn elämään. Lapset ovat todellakin elämän rikkaus, mutta eivät ainoa elämisen tarkoitus ja sen mielekkääksi tekevä asia. Äitiyttä rummutetaan joka tuutista niin, että se on kohta aivan yliarvostettu juttu. Vanhemmuus ja lisääntyminen on biologiaa ja luonnollista ja siihen on ihmisellä erittäin voimakas vietti. Lapsia halutaan niin paljon, että ollaan valmiita jopa raskaisiin hedelmöityshoitoihin.



Itselleni oma lapseni on suuri lahja ja siunaus (hoidoilla saatu), mutta toivon silti, että pystyn rakentamaan elämääni myös muille asioille. Ja että pystyn hyvällä omallatunnolla nauttimaan myös muista asioista elämässäni, esim. työstäni.



Toki molemmissa elämäntilanteissa on hyvät ja huonot puolensa. Lapsettoman elämän ns. hyvät puolet tuntuvat itsestäni kuitenkin sellaisilta, etten arvosta niitä niin paljon, että olisin halunnut jäädä lapsettomaksi. Toki on hienoa nukkua aamulla niin pitkään kuin haluaa ja lähteä matkalle ex tempore, mutta sen kokemuksen miellyttävyys ei kantaisi minua loppuelämäni asti. Lapsi muutti suhtautumistanii elämään niin, että aina tavoitteena ei ole päästä helpoimmalla. Voin nauttia myös niistä asioista, jotka ovat vaatineet minulta ponnisteluja ja epäitsekkyyttä ilman kiitosta. Kiitoksen näen lapsestani, siitä että hänellä on asiat hyvin.

ja perustimme perheen.



Kaikilla omat kokemuksensa, mutta ainakin minulla se ELÄMÄ alkoi kun oli ihana lapsi ja mies. Ja lisää lapsia on haaveissa. Avioliittomme on onnellinen ja lapsi terve.



Itse sinkkuvuosiaikoina kärsin yksinäisyydestä, rakkaudettomuudesta, seksittömyydestä ja yleisestä elämän turvattomudesta. Ja vanhanpiian leimasta, koska olin jo lähes kolmekymmentä kunnes " sinkkuuteni" loppui...



Totta kai vietin sinkkuna railakasta elämää; juhlin ja shoppailin vain itselleni, olin vapaa tekemään juuri sitä mitä halusin, juuri silloin kuin halusin... Mutta elämä oli silti tyhjää; monasti olin katellinen juuri niille pienten vauvojen äideille joilla oli perhe. Kaipasin rinnalleni kumppania, ja perhettä.

Elämä yksin oli tyhjää; ei rakkautta, ei ketään joka tarvitsisi juuri minua, tai rakastaisi minua. Miettikää jos itse eläisitte esim. kymmenen vuotta yksin, ilman parisuhdetta. Ei kivaa.



Elämääni ei vain tuntunut löytyvän kunnon miestä, renttuja kun en huolinut (ja niitä olisikin ollut tarjolla kasapäin). Mutta onneksi sitten löytyi Se Oikea. :) Ja kyllä, elämäni ei ollut enää tyhjää ja tarkoituksetonta, nyt minulla on rakastavia ihmisiä ympärillä ja olen saanut kokea äitiyden onnen.



T: uranaisesta kotiäidiksi --- ja onnellinen siitä!

Vieläkö joku teistä vastanneista on täällä? :D Mitä kuuluu? Lapset isoja jo!

Aww kuin vanha lanka!