Tunnen itseni niiiin epäsosiaaliseksi :(

T: minä myös epäsosiaalinen

ja malliesimerkki varmaan siitä, että sosiaalisen vuorovaikutuksen voi oppia.

Olen työyhteisössä ja asiakkaiden keskuudessa pidetty juuri siksi, että olen välittävä, lämmin ja vuorovaikutustaidoiltani kuulemma loistava.



Itselleni kaikki vuorovaikutustilanteet ovat haasteita ja skarppaan alitajuisesti.. olen usein töiden jälkeen täsyin poikki psyykkisesti, mutta saan tyydytystä siitä, että pystyn elämään as-ihmisenä niin, ettei kukaan edes tajua, että minulla on as.



Lähimmät työkaverit tietävät sen kuitenkin, sillä en kertakaikkiaan aina jaksa skarpata ja olen itse siitä kertonut, että ymmärtävät jättää rauhaan, jos en ole sillä tuulella.



Parasta as-diagnoosissa on se, että tietää itse, mikä on vikana! Jo se voi avata lukkoja!

mulla on aina ollut samanlaista kuin ap:llä, mutta tuon testin mukaan sain 101 pistettä eli ei aspergeriä.



Sitä arvelinkin jo etukäteen, kun itse esim. hyvinkin herkästi pystyn tulkitsemaan esim. kaikenlaista sanatonta- sekä " rivien välistä" -viestintää. Ei siis kannata samantien leimata kaikkia vähnkin ujomman sorttisia ihmisiä aspergereiksi. Luulen, että mulla nämä " vaivat" on aiheuttanut ainakin osaksi sotilaallista kuria aikanaan kotona harrastanut isäni sekä 6 vuotta minua vanhempi siskoni, joka kaiken aikaa kiusasi mua sekä fyysisellä- että henkisellä väkivallalla. Vielä nykyäänkin (sisko jo pitkälle yli 4-kymppinen...) sama kiusaaminen jatkuu henkisenä silloin harvoin, kun joudutaan olemaan tekemisissä, onneksi harvemmin ;-)...

sama homma kuin 28:lla. Sain testistä 86 pistettä. Olen äärimmäisen epäsosiaalinen, mutta en silti koe olevani mitenkään epänormaali. Viihdyn hyvin yksin - mitä sitten? En vain tykkää olla ihmisten kanssa tekemisissä, sillä minua on kiusattu koko elämäni ajan.

sosiaalisuuteen vaikuttaa ympäristö hirveän paljon.

En ole kovin ulospäinsuuntautunut enkä halua kovasti tuoda itseäni esille ja monessa porukassa olen kokenut olevani epäsosiaalinen ja outo, varsinkin naisten kesken.

Sitten lähdin opiskelemaan tietotekniikkaa ja löysin kaltaisiani ;) Ja kas kummaa, yllättäen sosiaalinen elämäni muuttui vilkkaaksi. Sain paljon ystäviä, miehiä ja naisia ja monia. Eikä meillä tosiaankaan ole hiljaista ja tylsää vaikka kaikki ystäväpiirissäni hieman epäsosiaalisia (lue: ujoja) ollaankin :D



En tiedä mistä johtuu, että tulen hyvin toimeen rauhallisten ihmisten seurassa. Levottomammat henkilöt taas saavat minut jotenkin varautuneeksi vaikka olisivat kivojakin.

Varmaan lapsuuden kokemukset vaikuttaa tähän jollain lailla. Aina annettiin ymmärtää että pitäisi olla puheliaampi ja reippaampi eikä niin ujo -- oli koko ajan tunne ettei kelpaa sellaisena kuin on.

Ujon lapsen itsetunto on hyvin helppo lytätä ja aikuiset tekevät sitä tahtomattaan. Ajattelevat varmaan että lapsen elämä olisi helpompaa jos hän vain olisi rohkeampi ja yrittävät sitten kannustaa liikaa ja lapsi kokee että pitäisi muuttua että kelpaisi :(



Onneksi itsetuntoni on noussut löytyneen sosiaalisen elämän myötä niin paljon että en enää murehdi sitä etten kaikissa porukoissa osaa jutella ihmisten kanssa.



Uskoisin että monella muullakin muuttuisi tilanne jos vain löytäisivät itselleen sopivia ryhmiä. Tiedän että se on ihan sattumasta kiinni, mutta jospa kuitenkin antaisi toivoa.

Jos asia kiinnostaa enemmän, voisi lukea Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan asiasta.