millainen isä hylkää lapsen :'( ?

[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 02:05"]

Miehen kannattaisi paljon mieluummin tavata lasta mieluummin vaikka kerran kuussa. Etäinen suhde on kahdenkymmenen vuoden aikajänteellä kummallekin paljon parempi kuin ei suhdetta ollenkaan. Silloin kumpikin on vapaa vellomaan omissa luuloissaan ja kuvitelmissaan, ja se ei tee hyvää mielenterveydelle. Lisäksi siten ei näyttäytyisi yhteisön silmissä ryökäleenä vaan miehenä, joka yrittää tehdä parhaansa.

Noin tekisin itsekin, jos minulle jostakin syystä vahinkolapsi siunaantuisi.

[/quote]

Täsmälleen näin. Vähimmällä ei suinkaan pääse jos pistää välit lapseen kokonaan poikki.

Tämä on surullinen ja koskettava aihe. Itse olen seurannut vastaavanlaista tapausta melko läheltä, nyt nämä lapset ovat jo aikuisia. Tapauksen isä, joka hylkäsi pienen tyttärensä aivan vauvaiässä kauan sitten, on kunnollinen, tunnollinen ja mukava ihminen, ei mikään kusipään prototyyppi. Uudemman perheen lapsien kanssa hän on aina viettänyt paljon aikaa ja todellakin on ollut läsnä. Aiemman liiton tytärtään ei ole tavannut kuin muutaman kerran aikuisena, silloinkin tapaaminen on ollut jonkun muun järjestämä.

Olen pohtinut asiaa paljon, ollut siitä surullinenkin. Itse olen menettänyt lapsen ennen syntymää, ja se kipu ja suru oli niin suurta, että olen sen myötä pohtinut myös näitä isättömiä lapsia ja sitä, miten miehet (joskus myös naiset) ovat pystyneet lapsensa hylkäämään.

Ratkaisun myötä lapselta viedään vanhemepi, mutta myös sisaruksilta oikeus tuntea siskonsa tai veljensä, heitäkin kohtaan ratkaisu on väärin.

Tämän lähipiirin tapauksen syitä minulle aukesi hiukan enemmän muutama vuosi sitten. Sain tietää, että ensimmäisen avioliiton lapsen äiti, eli ensimmäinen vaimo, on ollut miestään kohtaan väkivaltainen, jopa hengenvaarallisella tavalla. He ovat olleet hyvin nuoria, tilanne on varmasti ollut erittäin vaikea. Voihan olla, että nainen on kärsinyt vaikkapa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Naisten parisuhteessa harrastama väkivalta on edelleen tabu, puhumattakaan vuosikymmeniä taaksepäin.

Tämä tieto on ehkä auttanut minua hieman paremmin ymmärtämään, vaikka siltikin ajattelen, että tilanteessa olisi pitänyt toimia toisin. En liioin usko, että tällä hylätyksi tulleella tyttärella on mitään tietoa asiasta. Joskus olen miettinyt, että pitäisikö minun ottaa asia puheeksi, auttaisiko se häntä mahdollisesti. Äitinsä on jo kuollut, joten hänen kanssaan ei tytär voi asiaa käsitellä, tosin tämä äiti ei kertonut muitakaan asioita tyttärelle totuudenmukaisesti, joten hänen taholtaan asiaan ei ehkä olisi tullut apua. Vai onko vain parempi antaa asioiden olla. Toisaalta, olen myös sitä mieltä, että isättömyys vaikuttaa koko ihmisen elämään, ja kaikki siihen liittyvä tieto saattaisi olla asianosaiselle tärkeää.

Surullisia ja vaikeita asioita.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 21:35"]

Herätään myös toiseen todellisuuteen ja kysytään, mitä lapsen äiti on tehnyt sen eteen, että isä on tehnyt niinkin kovan ratkaisun? Kiusannut, pomputtanut, taloudellisesti hyväksikäyttänyt, mustamaalannut, kertonut kuunneltua totuutta? Varmasti hylkääjä-isissä on narsistisia kusipäitä, mutta on myös niitä, joilla ei ole äidin tekojen takia muuta mahdollisuutta.

[/quote]

Meillä lapset tapasivat isäänsä sovitun joka 2. viikonloppu + yksi viikkotapaaminen  lisäksi myös muina iltoina; silloin tällöin isä tuli hakemaan vaikkapa vain pyöräilemään kanssaan tms. Sitten isä löysi uuden naisystävän jolla oli lapsia ja siihen loppui kaikki ylimääräinen omien lasten tapaaminen. Isä ei ottanut omia lapsia mukaansa kun meni äitiään, eli lasten mummia, tapaamaan vaan vei sinne naisystävänsä lapset. Mummilaan on matkaa, joten lapset eivät liian usein mummiaan näe. Lapset eivät enää saa sekuntiakaan aikaa vain isänsä kanssa, vaan siinä on liimaantuneena tämän uuden naisen lapset JA se uusi nainen koko ajan. 

Mulle on ihan sama missä munaansa uittaa, mutta olisi mukavaa jos viettäisi oikeasti aikaansa omien lastensa kanssa sen vähän mitä voi. Ja kun suurin itku tässä on tullut lapsilta juuri siksi ettei isällä enää ole heille aikaa tai he eivät saa enää tehdä asioita isänsä kanssa kun siinä pitää olla KOKO ajan joku niistä naisystävän lapsista tai sitten se naisystävä mukana. Lapset kaipaavat isänsä kanssa vietettyä aikaa. 

Lisäksi naisystävän tultua kuvioon kaikki hankaloitui muutenkin, enää ei exän kanssa pysty keskustelemaan mistään lapsiin liittyvästä kasvotusten koska "nykyinen ei halua että me keskutelemme ilman että hän tietää mistä puhutaan".  ... veti aika sanattomaksi. Mutta itsepä hän on naisensa silläkin kertaa valinnut, toivottavasti tajuaa ajoissa ryhdistäytyä ja viettää aikaa lastensa kanssa enemmän. Kun lapset vielä haluavat sinne mennä, kohta vanhinkin on jo niin iso ettei sitä enää hirveästi kiinnosta lähteä isälleen. Enkä mä aio pakottaa, kyllähän nuo kotona saavat olla.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 14:48"]

Tämä on surullinen ja koskettava aihe. Itse olen seurannut vastaavanlaista tapausta melko läheltä, nyt nämä lapset ovat jo aikuisia. Tapauksen isä, joka hylkäsi pienen tyttärensä aivan vauvaiässä kauan sitten, on kunnollinen, tunnollinen ja mukava ihminen, ei mikään kusipään prototyyppi. Uudemman perheen lapsien kanssa hän on aina viettänyt paljon aikaa ja todellakin on ollut läsnä. Aiemman liiton tytärtään ei ole tavannut kuin muutaman kerran aikuisena, silloinkin tapaaminen on ollut jonkun muun järjestämä.

Olen pohtinut asiaa paljon, ollut siitä surullinenkin. Itse olen menettänyt lapsen ennen syntymää, ja se kipu ja suru oli niin suurta, että olen sen myötä pohtinut myös näitä isättömiä lapsia ja sitä, miten miehet (joskus myös naiset) ovat pystyneet lapsensa hylkäämään.

Ratkaisun myötä lapselta viedään vanhemepi, mutta myös sisaruksilta oikeus tuntea siskonsa tai veljensä, heitäkin kohtaan ratkaisu on väärin.

Tämän lähipiirin tapauksen syitä minulle aukesi hiukan enemmän muutama vuosi sitten. Sain tietää, että ensimmäisen avioliiton lapsen äiti, eli ensimmäinen vaimo, on ollut miestään kohtaan väkivaltainen, jopa hengenvaarallisella tavalla. He ovat olleet hyvin nuoria, tilanne on varmasti ollut erittäin vaikea. Voihan olla, että nainen on kärsinyt vaikkapa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Naisten parisuhteessa harrastama väkivalta on edelleen tabu, puhumattakaan vuosikymmeniä taaksepäin.

Tämä tieto on ehkä auttanut minua hieman paremmin ymmärtämään, vaikka siltikin ajattelen, että tilanteessa olisi pitänyt toimia toisin. En liioin usko, että tällä hylätyksi tulleella tyttärella on mitään tietoa asiasta. Joskus olen miettinyt, että pitäisikö minun ottaa asia puheeksi, auttaisiko se häntä mahdollisesti. Äitinsä on jo kuollut, joten hänen kanssaan ei tytär voi asiaa käsitellä, tosin tämä äiti ei kertonut muitakaan asioita tyttärelle totuudenmukaisesti, joten hänen taholtaan asiaan ei ehkä olisi tullut apua. Vai onko vain parempi antaa asioiden olla. Toisaalta, olen myös sitä mieltä, että isättömyys vaikuttaa koko ihmisen elämään, ja kaikki siihen liittyvä tieto saattaisi olla asianosaiselle tärkeää.

Surullisia ja vaikeita asioita.

[/quote]

Väkivaltaiselle puolisolle jätetään oma lapsi? Voiko törkeämpää hylkäystä olla?

En usko tarinoihin, joita sepitetään sitten, kun toinen on kuollut. Millä tämä kuollut tai edes tämä tytär voi todistaa, että isä, joka ei edes aikuisena halua tavata tytärtään, valehtelee parisuhteestaan saadakseen jonkinlaista arvostusta täysin arvottomasta teosta?

Jos tarina olisi totta, en  mitenkään ymmärrä, miten aikuinen voi jättää pienen lapsen väkivaltaisen ihmisen armoille.

Kaikin puolin tarinasi mies on tunneköyhä, itsekäs ja epämiellyttävä.

Oman esikoiseni isä hylkäsi lapsen täysin 11 vuotta sitten. Pyysin ja anelin, ettei hylkäisi lasta, joka mielestäni olisi tarvinnut molemmat vanhemmat. Yritin miehelle vakuuttaa että vaikka me eroamme, ei vanhemmuuden tule loppua. Tein myös miehelle selväksi, että saa tavata lastaan niin usein kuin haluaa, ei vain sopimukseen merkittyinä aikoina. Muutamia kertoja mies tapasikin poikaamme, mutta lopulta myönsi, että on tavannut vain koska halusi minut takaisin. Kun tein selväksi, ettei yhteenpaluu ollut mahdollinen, mies raivostui ja viimeiset sanat minulle olivat: "Hanki sille (siis lapselle) joku vitun isäpuoli joka siitä huolehtii". Tuon jälkeen mies ei enää poikaa halunnut tavata. Ei ole muistanut yhtenäkään jouluna, syntymäpäivänä tms. Nykyään exällä on kaksi pientä lasta uuden vaimonsa kanssa. Ei kutsunut esikoistaan häihinsä eikä ilmoittanut, että pojalla on pikkuveli ja -sisko. Poikani on joskus kysynyt isästään ja olen näyttänyt valokuvan ja kertonut, että isänsä teki valinnan, ettei halua kuulua meidän tai pojan elämään. Poika on osannut ottaa asian todella kypsästi, eikä ole koskaan kapinoinut isättömyyttään. Hänestä on kasvanut ihana ja tasapainoinen 12 vuotias. Nykyistä miestäni, jonka kanssa olen ollut 7 vuotta, poika kutsuu iskäksi ja miehelleni tämä on aina sopinut. Isyys - kuten äitiyskin, on paljon muutakin kuin pelkkää biologiaa.

Kamalaa että tällaista oikeasti tapahtuu vielä näinä vuosina kun isän rooli on korostunut kasvatuksessa :(

tämä on sydäntä särkevää.

Voimia kaikillle ootte ihan superäitejä ! <3

Huono isä.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 21:35"]

Herätään myös toiseen todellisuuteen ja kysytään, mitä lapsen äiti on tehnyt sen eteen, että isä on tehnyt niinkin kovan ratkaisun? Kiusannut, pomputtanut, taloudellisesti hyväksikäyttänyt, mustamaalannut, kertonut kuunneltua totuutta? Varmasti hylkääjä-isissä on narsistisia kusipäitä, mutta on myös niitä, joilla ei ole äidin tekojen takia muuta mahdollisuutta.

[/quote]

Mikään äidin teko ei oikeuta sitä että isä hylkää lapsensa. Ei mikään. Herää sä nyt vaan siihen todellisuuteen, että isä itse valitsi sen ettei tapaa lasta. Isä, ei kukaan muu. Ei vaikka itselleenkin olis helpompi selitellä, että ei mussa mitään vikaa ole, muissa vaan. Isä voi katsoa peiliin, siellä se hylkääjä näkyy.

Erosta ahdistunut?

Monenlaiset miehet toimii noin, useimmat niistäkin joita on pitänyt ns. hyvinä iseinä. Ero muuttaa ihmisiä.

Joskus on vaan uudelle parisuhteelle helpompaa aloittaa puhtaalta pöydältä, kuin lähtee säätämään exien ja aiemman liiton lasten tapaamisten ja isovanhempien ym. juttujen kanssa. Voi kuullostaa julmalta, mut lapset tottuu muutoksiin ja unohtaakin pian, jos ei tapaa. Mä oon mieheni kanssa aikoinani tehnyt periaatepäätöksen, että hän ei enää tapaa hänen edellisen suhteen lapsia siinä vaiheessa kun me muutettiin yhteen. Mies itse koki et niin on helpompi, että saa keskittyä siihen perheeseen mikä meillä tulee olemaan. Kaikkeen tottuu!

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 22:59"]

Joskus on vaan uudelle parisuhteelle helpompaa aloittaa puhtaalta pöydältä, kuin lähtee säätämään exien ja aiemman liiton lasten tapaamisten ja isovanhempien ym. juttujen kanssa. Voi kuullostaa julmalta, mut lapset tottuu muutoksiin ja unohtaakin pian, jos ei tapaa. Mä oon mieheni kanssa aikoinani tehnyt periaatepäätöksen, että hän ei enää tapaa hänen edellisen suhteen lapsia siinä vaiheessa kun me muutettiin yhteen. Mies itse koki et niin on helpompi, että saa keskittyä siihen perheeseen mikä meillä tulee olemaan. Kaikkeen tottuu!

[/quote]

Sinä olet oikeasti todella paha ihminen. Toivottavasti et koskaan hanki lapsia.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 22:59"]

Joskus on vaan uudelle parisuhteelle helpompaa aloittaa puhtaalta pöydältä, kuin lähtee säätämään exien ja aiemman liiton lasten tapaamisten ja isovanhempien ym. juttujen kanssa. Voi kuullostaa julmalta, mut lapset tottuu muutoksiin ja unohtaakin pian, jos ei tapaa. Mä oon mieheni kanssa aikoinani tehnyt periaatepäätöksen, että hän ei enää tapaa hänen edellisen suhteen lapsia siinä vaiheessa kun me muutettiin yhteen. Mies itse koki et niin on helpompi, että saa keskittyä siihen perheeseen mikä meillä tulee olemaan. Kaikkeen tottuu!

[/quote]

Toivottavasti ne teidän yhteiset lapsetkin sitten tottuu kun isä löytää uuden ja paremman vaimon ja tekaisee sen kanssa uudet ja kivemmat lapset. Muista sitten kun katsot isän perään itkeviä lapsiasi, että kaikkeen TOTTUU.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 22:04"]

Poikani on joskus kysynyt isästään ja olen näyttänyt valokuvan ja kertonut, että isänsä teki valinnan, ettei halua kuulua meidän tai pojan elämään. Poika on osannut ottaa asian todella kypsästi, eikä ole koskaan kapinoinut isättömyyttään. Hänestä on kasvanut ihana ja tasapainoinen 12 vuotias. Nykyistä miestäni, jonka kanssa olen ollut 7 vuotta, poika kutsuu iskäksi ja miehelleni tämä on aina sopinut. Isyys - kuten äitiyskin, on paljon muutakin kuin pelkkää biologiaa.

[/quote]

Onpa iloinen juttu, että nykyinen miehesi on isä pojallesi :) Valtavan hienoa sekin, että pojallasi tuntuu olevan asiat hyvin. Samalla voisi ottaa huomioon, että mainitsemasi kypsyys ja kapinoinnin puute aikanaan tapahtuneen hylkäämisen suhteen eivät välttämättä aina ole vain sitä, miltä näyttävät. Vaikeat tai hämmentävät tunteet, kivut tai kysymykset voivat jäädä (varhais)kypsän käytöksen alle. Joskus se on lapselle yksi tapa tulla toimeen. Tämä tietysti ainoastaan yleisellä tasolla - ei tietenkään ole mahdollista sanoa juuri sinun lapsestasi mitään. Pitkän linjan terapeutti Seppo Jokinen ja "koko kansan" lastenpsykiatri, terapeutti Jari Sinkkonen ovat kirjoittaneet isän merkityksestä ja poikana olemisesta hienoja kirjoja, voi suositella kenelle tahansa vanhemmalle. http://www.kristillinenkirjakauppa.fi/index.php?sid=30003&tuoteid=9985

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 21:35"]

Herätään myös toiseen todellisuuteen ja kysytään, mitä lapsen äiti on tehnyt sen eteen, että isä on tehnyt niinkin kovan ratkaisun? Kiusannut, pomputtanut, taloudellisesti hyväksikäyttänyt, mustamaalannut, kertonut kuunneltua totuutta? Varmasti hylkääjä-isissä on narsistisia kusipäitä, mutta on myös niitä, joilla ei ole äidin tekojen takia muuta mahdollisuutta.

[/quote]

Mitä ihmettä? Ap:n kaverin lapsi oli elänyt vuoroviikkosysteemissä vuosia, nyt isä ei tapaa lainkaan! Mitenköhän se, että miehellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin hylätä lapsensa, realisoitui hänelle yhtäkkiä juuri uuden vaimon myötä?

Todella järkyttävää. En voi käsittää, miten kukaan voi tehdä noin lapselleen.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 22:59"]

Joskus on vaan uudelle parisuhteelle helpompaa aloittaa puhtaalta pöydältä, kuin lähtee säätämään exien ja aiemman liiton lasten tapaamisten ja isovanhempien ym. juttujen kanssa. Voi kuullostaa julmalta, mut lapset tottuu muutoksiin ja unohtaakin pian, jos ei tapaa. Mä oon mieheni kanssa aikoinani tehnyt periaatepäätöksen, että hän ei enää tapaa hänen edellisen suhteen lapsia siinä vaiheessa kun me muutettiin yhteen. Mies itse koki et niin on helpompi, että saa keskittyä siihen perheeseen mikä meillä tulee olemaan. Kaikkeen tottuu!

[/quote]

Ei se teidän pöytä vaan ikinä ole puhdas. Se on vain teidän kuvitelmaa, ne lapset on ja pysyy aina. Pöytä on likainen ja sellaisena pysyy.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 22:59"]Joskus on vaan uudelle parisuhteelle helpompaa aloittaa puhtaalta pöydältä, kuin lähtee säätämään exien ja aiemman liiton lasten tapaamisten ja isovanhempien ym. juttujen kanssa. Voi kuullostaa julmalta, mut lapset tottuu muutoksiin ja unohtaakin pian, jos ei tapaa. Mä oon mieheni kanssa aikoinani tehnyt periaatepäätöksen, että hän ei enää tapaa hänen edellisen suhteen lapsia siinä vaiheessa kun me muutettiin yhteen. Mies itse koki et niin on helpompi, että saa keskittyä siihen perheeseen mikä meillä tulee olemaan. Kaikkeen tottuu!

[/quote]

Olisitko tyytyväinen tilanteeseen jos mies jättäisi sinut nyt ja perustaa uuden perheen jolloin ei ota teidän yhteisiin lapsiin yhteyttä? (Toivottavasti niib käy asenteesi perusteella)

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 21:35"]

Herätään myös toiseen todellisuuteen ja kysytään, mitä lapsen äiti on tehnyt sen eteen, että isä on tehnyt niinkin kovan ratkaisun? Kiusannut, pomputtanut, taloudellisesti hyväksikäyttänyt, mustamaalannut, kertonut kuunneltua totuutta? Varmasti hylkääjä-isissä on narsistisia kusipäitä, mutta on myös niitä, joilla ei ole äidin tekojen takia muuta mahdollisuutta.

[/quote]

Olen yksi niistä naisista, joka uskoi miesystävänsä jutut siitä että ex-vaimonsa oli hirveä ahne hyväksikäyttäjä. Suhteemme syventyessä selvisi että se "taloudellinen hyväksikäyttö" tarkoitti elareita (joita mies ei suostunut maksamaan) ja lisäksi mies oli saanut eron jälkeen kaiken omaisuuden, uhkailemalla ex-vaimoaan. Hän ei suostunut tapaamaan lapsiaan, koska koki niiden rajoittavan hänen omaa elämäänsä liikaa. Olin järjestämässä hänelle jo hyvää lakimiestä että tapaamiset onnistuisivat, mutta siinä vaiheessa mies tunnusti ettei itse asiassa omien menojensa vuoksi ehdi tavata lapsia.

Asiat valkenivat mulle pikku hiljaa, kun mies jäi vähän väliä kiinni valheista ja oudoista selittelyistä myös meidän parisuhteemme osalta. Tosiaankin kannattaa suhteen alkaessa tarkkaan miettiä, että onko kaikki miehen kertoma totta, etenkin jos ei itse tunne sitä toista osapuolta lainkaan ja jos mies itse ei vaikuta ollenkaan kiinnostuneelta sopimaan eroriitojaan.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 23:05"]

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 22:59"]

Joskus on vaan uudelle parisuhteelle helpompaa aloittaa puhtaalta pöydältä, kuin lähtee säätämään exien ja aiemman liiton lasten tapaamisten ja isovanhempien ym. juttujen kanssa. Voi kuullostaa julmalta, mut lapset tottuu muutoksiin ja unohtaakin pian, jos ei tapaa. Mä oon mieheni kanssa aikoinani tehnyt periaatepäätöksen, että hän ei enää tapaa hänen edellisen suhteen lapsia siinä vaiheessa kun me muutettiin yhteen. Mies itse koki et niin on helpompi, että saa keskittyä siihen perheeseen mikä meillä tulee olemaan. Kaikkeen tottuu!

[/quote]

Ei se teidän pöytä vaan ikinä ole puhdas. Se on vain teidän kuvitelmaa, ne lapset on ja pysyy aina. Pöytä on likainen ja sellaisena pysyy.

[/quote]

Juuri näin, ja vielä likaisempi siitä tulee tuolla tavalla, että entinen yritetään tehdä olemattomaksi. Mies varmasti alitajuisesti ymmärtää tehneensä todella väärin ja tehneensä sen uuden vaimon vaatimuksesta, jolloin suhde uuteen vaimoonkin alkaa tuntua moraalisesti väärältä. Jatkuva omatunnon nakerrus vie voimia arjesta.

Kokemuksella sanoisin, että lapsensa hylkäävällä vanhemmalla on AINA pahoja mielenterveysongelmia. Tavallaan siis hyvä, että lapsi "pääsee" eroon tällaisesta vanhemmasta. Vaikka ensin pahalta tuntuukin. Huonot välit ex-kumppaniin ei ole mikään oikea syy, tervepäinen rakastava vanhempi tekee kaikkensa saadakseen olla lapsen elämässä.

Sitä ihmettelen, miten joku vielä huolii kumppanikseen tuollaisen ihmisten, tai etenkin uusien lapsiensa vanhemmaksi. Ei taida paljoa järki päätä pakottaa... Jotkut ovat oksettavan vastuuttomia muiden ongelmien lisäksi.