ENSIN naimisiin, SITTEN lapset?

Vierailija:

Tuota minäkin olen aina ihmetellyt. Kyllä lapset sitovat enemmän kuin avioliitto. Eron voi ottaa, mutta lasten isästä ei pääse IKINÄ eroon.

.

Se, että on vanhempi, ei ole tae, että sen saa pysymään.

Samoin on avioliiton kannalta: eipä sekään ole kovin pysyvä side.

Kaikista pysyvin side on rakkaus, on se sitten avioliitossa tai ilman solmittu.

Sanoin vaan sen, että ymmärrän, miksi uskovaisille on tärkeää mennä naimisiin ensin ja sitten vasta lapset.



Ei uskovat onkin sitten toinen juttu. Vaikka uskonto ei näyttele ihmisten elämässä enää merkittävää osaa, miksi silti kirkon " sääntöjä" orjallisesti noudatetaan? Eli ensin naimisiin ja sitten lapset.



Ja toiseksi, nämä tyypit, jotka eivät usko ja menevät silti kirkossa naimisiin ja antavat kastaa lapsensa. Minusta on jopa törkeää kuulua kirkkoon vain siksi, että " saa" mennä kirkossa naimisiin, vaikka ei usko.



ap

Kaikissa uskonnoissa on tällaisia ihmisiä, toisissa enemmän kuin toisissa.

Jos ei ole uskovainen, mutta on uskonnollinen, mitä se tarkoittaa?



ap

Jos on uskonnollinen uskoo Jumalaan ja Jeesukseen Jumalan Poikana, mutta muuten ei ole niin nuukaa. (siis tapakristitty tai jotain)



Tai sitten vaikka ei-tunnustavat (vai mikä se termi on) muslimit; ottavat alkoholia, saattavat syödä sianlihaakin, mutta uskovat Allahiin...

Kyllä lapsella on oikeus syntyä avioliittoon jossa hänen sekä vanhempien oikeudet on selvästi yhteiskunnallisesti osoitettu.

Vierailija:

Ja toiseksi, nämä tyypit, jotka eivät usko ja menevät silti kirkossa naimisiin ja antavat kastaa lapsensa. Minusta on jopa törkeää kuulua kirkkoon vain siksi, että " saa" mennä kirkossa naimisiin, vaikka ei usko.

ap

Luulisi tuollaisen käytöksen halventavan enemmän uskontoa kuin se, että joku rehellisesti sanoo, ettei usko eikä käytä kirkon palveluita.

Ei kirkkohäitä, ei kastetta, ei hautajaisia tai hautaa sitten joskus. Mulle tä on ainoa oikea tapa toimia.

*10 (? No kuitenkin se sama tyyppi ekan ja tokan sivun lopusta..)

Vierailija:

Sanoin vaan sen, että ymmärrän, miksi uskovaisille on tärkeää mennä naimisiin ensin ja sitten vasta lapset.

Ei uskovat onkin sitten toinen juttu. Vaikka uskonto ei näyttele ihmisten elämässä enää merkittävää osaa, miksi silti kirkon " sääntöjä" orjallisesti noudatetaan? Eli ensin naimisiin ja sitten lapset.

Ja toiseksi, nämä tyypit, jotka eivät usko ja menevät silti kirkossa naimisiin ja antavat kastaa lapsensa. Minusta on jopa törkeää kuulua kirkkoon vain siksi, että " saa" mennä kirkossa naimisiin, vaikka ei usko.

ap

Näin olemme avopuolisoni vanhempien silmissä, vaikkeivat he mitään himo uskovaisia olekkaan. Kuuluvat kirkkoonkin vain sen takia, koska eivät halua/uskalla erota kirkosta. Mieleltään he eivät ole uskovaisia.

Nämä ovat kotoa opittuja tapoja. Niiltä ajoilta, jolloin oli tärkeää noudattaa kirkon tapoja.

Itse olen juuri tuota viimeistä esimerkkiä. En usko Jumalaan (sitä ei ole koskaan minulle ollut), mutta koska olen kuulunut aina kirkkoon, kuulun siihen edelleen. Olen kyllä harkinnut kirkosta eroamista, mutta en ole vielä semmoiseen ruvennut. En kyllä tiedä miksen ole.

Ja kyllä, lapsemme on kastettu. Teimme näin, koska hän saa sitten myöhemmin itse päättää, jatkaako kirkossa vai eroaako siitä. Ja omasta puolesta saa pitää kirkkohäät, tai vaikka mennä naimisiin maistraatissa. Se on silloin hänen päätöksensä, jota sitten aikoinaan tulen kunnioittamaan.

Niin kuin kunnioitan jokaisen päätöstä, ovatpa he sitten eronneet kirkosta tai ei. Tai menneet naimisiin kirkossa tai ei.

No, agnostikon silmissä uskovainen ja uskonnollinen on ihan sama asia : ) Uskovia kuitenkin, olivatapa elävässä uskossa tai passivisempia.



10, meillä näköjään ajatukset menee yhteen. Minäkin ajattelen niin, että on pappiakin kohtaan loukkaus mennä " kuuntelemaan jumalan sanaa" , kun varmasti naamasta näkee toimituksen aikana, että vähempää ei voisi kiinnostaa.



Jos ei usko, kyllä ne kunnon juhlat voi pitää silti, ja prinsessamekonkin ylleen nykäistä vaikka kirkko ei vihkimispaikka olisikaan. Eikä maistraatti ole ainoa vaihtoehto. Luonnonhelmaan tai kartanon pihaan vaan ja tuomari takaritsille.



ap

Vierailija:

Ja kyllä, lapsemme on kastettu. Teimme näin, koska hän saa sitten myöhemmin itse päättää, jatkaako kirkossa vai eroaako siitä. Ja omasta puolesta saa pitää kirkkohäät, tai vaikka mennä naimisiin maistraatissa. Se on silloin hänen päätöksensä, jota sitten aikoinaan tulen kunnioittamaan.

Eikö johonkin KUULUMISEEN tarvitse syyn eikä siihen, ettei kuulu? Jännää tämä varmuuden vuoksi instituutioon liittäminen. Kyllähän ne kastamattomatkin lapset voivat sitten joskus liittyä kirkkoon, jos sen tuntevat omakseen. Mä en vain ymmärrä tätä tavan vuoksi kuulumista.. Mun mielestä se halventaa niitä, jotka oikeasti uskovat.

Vierailija:

Vierailija:

Ja kyllä, lapsemme on kastettu. Teimme näin, koska hän saa sitten myöhemmin itse päättää, jatkaako kirkossa vai eroaako siitä. Ja omasta puolesta saa pitää kirkkohäät, tai vaikka mennä naimisiin maistraatissa. Se on silloin hänen päätöksensä, jota sitten aikoinaan tulen kunnioittamaan.

Eikö johonkin KUULUMISEEN tarvitse syyn eikä siihen, ettei kuulu? Jännää tämä varmuuden vuoksi instituutioon liittäminen. Kyllähän ne kastamattomatkin lapset voivat sitten joskus liittyä kirkkoon, jos sen tuntevat omakseen. Mä en vain ymmärrä tätä tavan vuoksi kuulumista.. Mun mielestä se halventaa niitä, jotka oikeasti uskovat.

Hyvä on, olemme siis itsekkäitä, kun olemme kastaneet lapsemme. Mutta eikö myös ole itsekästä jättää lapsi kastamatta?

Tapa on tapa, ei niistä pääse niin helposti eroon.

Teemmepä niin tai näin, aina väärin päin. Mutta eiköhän silti oppittaisi hiukan kunnioittamaan toistemme päätöksiä ja tekoja?

Muita emme voi muuttaa, mutta me voimme muuttaa itse itseämme.

Sinun sukusi ei varmasti ole nykypäivänä mikään ainutlaatuinen tapaus. Kirkko ja sen tavat ovat tottumus, jotka kuitenkin tuovat järjestystä ja turvaa arkeen, vaikka uskon sanomalla ei niin merkistystä olisikaan.



Minä (ja mieheni myös) olen eronnut kirkosta 18-vuotiaana. Olemme löytäneet elämäämme järjestyksen ja turvan tunteen ilman kirkkoakin. Juhlat tuntuvat jhlilta ilman pappia ja kirkkoakin. Totuttelemiskysymys. Mutta, kaikki eivät halua totutella uuteen, ja se hyväksyttäköön heille!



Lapsiamme ei siis ole kastettu, mutta ihan samoin he voivat päättää, menevätkö rippikouluun vai prometheusleirille. Samoin uskosta, jos haluavat kirkkoon kuulua ja ja uskoa jumalaan, sen sitten valitsevat. Koetamme opettaa eri uskonnoista monipuolisesti lapsillemme.



ap

Vierailija:

Sinun sukusi ei varmasti ole nykypäivänä mikään ainutlaatuinen tapaus. Kirkko ja sen tavat ovat tottumus, jotka kuitenkin tuovat järjestystä ja turvaa arkeen, vaikka uskon sanomalla ei niin merkistystä olisikaan.

Minä (ja mieheni myös) olen eronnut kirkosta 18-vuotiaana. Olemme löytäneet elämäämme järjestyksen ja turvan tunteen ilman kirkkoakin. Juhlat tuntuvat jhlilta ilman pappia ja kirkkoakin. Totuttelemiskysymys. Mutta, kaikki eivät halua totutella uuteen, ja se hyväksyttäköön heille!

Lapsiamme ei siis ole kastettu, mutta ihan samoin he voivat päättää, menevätkö rippikouluun vai prometheusleirille. Samoin uskosta, jos haluavat kirkkoon kuulua ja ja uskoa jumalaan, sen sitten valitsevat. Koetamme opettaa eri uskonnoista monipuolisesti lapsillemme.

ap

Lisään vielä, että tarkoitukseni ei ole arvostella tekojasi ja näkemyksiäsi! Mukava kun kerroit teidän perheen taustoista ja tavoista.



Usein keskustelun pyörteissä unohdan käyttää pehmeämpiä ilmauksia tai sanoja, hymiöitä, joista selviäisi paremmin mitä mieltä olen.



Ilman muuta jokaisen oma päätös elää elämäänsä on se ainoa oikea. On turhaa pyrkiä vaikuttamaan ja " käännyttämään" toista omalle puolelleen. Mutta kiperät keskustelut on hauskoja, joskus jopa oppii uusia asioita toisen ajattelun malleista :)



ap

Eiköhän se ole meidän jokasen päätös olla kuulumatta kirkkoon tai ei. Uskomatta jumalaan tai ei.



Tai vaikka kuuluisi kirkkoon, mutta ei usko jumalaan.

Tai uskoo jumalaan, mutta ei kuulu kirkkoon.



Ja se ei ole niiden halventamista, jotka eivät ole ns. tapauskovaisia.



Mutta se on toisten halventamista, jotka eivät anna tilaa muiden päätöksille, tuodaan vain omat vahvat mielipiteet julki ja sanotaan, miten on oikein ja miten väärin.



Lopeta ap, teet itsesi naurettavaksi halveeraamalla muita. Voin nytkin nähdä sieluni silmin, kuinka luet nokka pystyssä näitä tekstejä ja tuhahtelet muiden teksteille. Ylimielisyytesi paistaa läpi.



Anna meidän olla rauhassa, lopeta fanaattisuutesi.

Vierailija:

Hyvä on, olemme siis itsekkäitä, kun olemme kastaneet lapsemme. Mutta eikö myös ole itsekästä jättää lapsi kastamatta?

Tapa on tapa, ei niistä pääse niin helposti eroon.

Teemmepä niin tai näin, aina väärin päin. Mutta eiköhän silti oppittaisi hiukan kunnioittamaan toistemme päätöksiä ja tekoja?

Muita emme voi muuttaa, mutta me voimme muuttaa itse itseämme.

En sano itsekkääksi, en vain ymmärrä tätä Suomen systeemiä. Yleensä johonkin kuulumiseen tarvitaan syy, ei suinkaan siitä pois jäämiseen. Tavan vuoksi on mun mielstä huono syy kuulua johonkin. Mutta tämä vain mun mielipide.

Ja tuosta onko itsekästä jättää kastamatta. En sanoisi noin. Meidän muksuille saa jokainen, joka tuntee uskonsa tärkeäksi, kertoa siitä. Muksut tulevat todennäköisesti ala-asteella käymään uskontotunneilla (jos eivät itse halua toisin) ja voi olla, että joskus menemme käymään seurakunnan kerhossakin (jolloin maksan vaikka kirkon nuorisotoimelle lahjoituksen muodossa kerhomaksun). Kristinuskon perusasioiden tietäminen on Suomessa yleissivistystä, enkä todellakaan aio kieltää tuota lapsiltani. Saavat siis tietää uskonnoista ja toisaalta tästä ' uskonnottomuudesta' ja voivat itse päättää, mikä on heille sopiva.

Jokainen tekee päätökset omalla kohdallaan, mutta silti en vieläkään ymmärrä tätä tavan vuoksi kuulumista. Se ei vain mahdu pieneen päähäni.

*10*

kun puolisot sitoutuvat ensin julkisesti toisiinsa.



As simple as that!

Tämö keskusteluhan lähti hiukan sivuraiteille, mutta haitanneeko tuo :) ?



Tuon lainaamasi viestini loppupuolella oikeastaan jo oli vastaus kysymykseesi. Jos lapsemme valitsevat uskon, olemme ilman muuta heidän tukenaan. Jokainen etsii elämästä oman tapansa olla onnellinen, jos uskonto on se heidän valitsemansa onni, me hyväksymme sen.



Totta kai toivomme, että he osaisivat elää elämänsä ilman uskontoja. Siitä huolimatta meistä on reilua, että lapsiltamme ei suljeta tietoa uskonnosta pois tai yritetä mustamaalata uskontoja heille. Vaan, leikkien, keskustelujen ja kirjallisuuden kautta kerromme eri uskonnoista, miten he uskovat ja kerromme siitä, miten me maailmasta ajattelemme.



Äitini on uskovainen (ns. normaali, mutta kirkossa ja seurkunnan tapahtumissa kävijä kuitenkin) ja hän kertoo ja näyttää omalla elämäntavallaan, minkälaista on ev. lut. ihmisen arki ja usko.



ap

Vierailija:

Vierailija:

Hyvä on, olemme siis itsekkäitä, kun olemme kastaneet lapsemme. Mutta eikö myös ole itsekästä jättää lapsi kastamatta?

Tapa on tapa, ei niistä pääse niin helposti eroon.

Teemmepä niin tai näin, aina väärin päin. Mutta eiköhän silti oppittaisi hiukan kunnioittamaan toistemme päätöksiä ja tekoja?

Muita emme voi muuttaa, mutta me voimme muuttaa itse itseämme.

En sano itsekkääksi, en vain ymmärrä tätä Suomen systeemiä. Yleensä johonkin kuulumiseen tarvitaan syy, ei suinkaan siitä pois jäämiseen. Tavan vuoksi on mun mielstä huono syy kuulua johonkin. Mutta tämä vain mun mielipide.

Ja tuosta onko itsekästä jättää kastamatta. En sanoisi noin. Meidän muksuille saa jokainen, joka tuntee uskonsa tärkeäksi, kertoa siitä. Muksut tulevat todennäköisesti ala-asteella käymään uskontotunneilla (jos eivät itse halua toisin) ja voi olla, että joskus menemme käymään seurakunnan kerhossakin (jolloin maksan vaikka kirkon nuorisotoimelle lahjoituksen muodossa kerhomaksun). Kristinuskon perusasioiden tietäminen on Suomessa yleissivistystä, enkä todellakaan aio kieltää tuota lapsiltani. Saavat siis tietää uskonnoista ja toisaalta tästä ' uskonnottomuudesta' ja voivat itse päättää, mikä on heille sopiva.

Jokainen tekee päätökset omalla kohdallaan, mutta silti en vieläkään ymmärrä tätä tavan vuoksi kuulumista. Se ei vain mahdu pieneen päähäni.

*10*

Nostan hattua, kun pystyt kasvattamaan lapsesi noin hyvin. Ja he saavat myös itse valita, mitä haluavat tulevaisuudessa.

Mutta valitettavasti oma mielipiteesi paistaa läpi, ja sille ei voi mitään, että sillä on vaikutusta myös kasvatuksessasi. Se että et ymmärrä tässä keskustelussa joidenkin mielipiteitä ja kasvatusta, tulee tapahtumaan myös omalla kohdallasi.

Saman mielipiteen välität myös lapsillesi, vaikket tekisi sitä tieten tahtoen.

Vierailija:

Tämö keskusteluhan lähti hiukan sivuraiteille, mutta haitanneeko tuo :) ?

Tuon lainaamasi viestini loppupuolella oikeastaan jo oli vastaus kysymykseesi. Jos lapsemme valitsevat uskon, olemme ilman muuta heidän tukenaan. Jokainen etsii elämästä oman tapansa olla onnellinen, jos uskonto on se heidän valitsemansa onni, me hyväksymme sen.

Totta kai toivomme, että he osaisivat elää elämänsä ilman uskontoja. Siitä huolimatta meistä on reilua, että lapsiltamme ei suljeta tietoa uskonnosta pois tai yritetä mustamaalata uskontoja heille. Vaan, leikkien, keskustelujen ja kirjallisuuden kautta kerromme eri uskonnoista, miten he uskovat ja kerromme siitä, miten me maailmasta ajattelemme.

Äitini on uskovainen (ns. normaali, mutta kirkossa ja seurkunnan tapahtumissa kävijä kuitenkin) ja hän kertoo ja näyttää omalla elämäntavallaan, minkälaista on ev. lut. ihmisen arki ja usko.

ap

Tärkeintä ei todellakaan ole uskonto, vaan se, kuinka suvaitsevainen osaa olla kasvatuksessaan ja kuinka hyvin osaa kasvattaa lapsiaan. Voi kun tämä pätisi monessa muussakin asiassa!

43