Lue keskustelun säännöt.
En yhtään kadehdi, kun näen yli kolmikymppisen äidin...
27.01.2006 |
Otsikko kuulosti varmaan provosoivalta ja niin se olikin, et moni lukis tän jutun :) Mut mä ihmettelen kamalasti tätä nykyajan kulttuuria, et pitää ensin rällästää, käydä koulut ja olla kauan työelämässä ennen kun ruvetaan lapsia väsäämään... Sit kiva valvoa yli kolmekymppisenä lasten kanssa ja eikös se sopeutuminen perhe-elämäänkin ole silloin vaikeampaa kun on tottunut elämään vain itselleen??? Kun jos taas saa parikymppisenä lapset, on yli kolmekymppisenä taas aikaa nukkua kunnolla ja elää itselleenkin.... Vai mitäs mieltä ootte???
Ja tarkoitan nyt sellaisia, jotka tiedostaen haluavat lapset myöhemmällä iällä, en niitä jotka olosuhteiden pakosta ovat lapset saaneet myöhemmin.
Kommentit (78)
että kaikkein väsyneimmän ja nuutuneimman näköisiä äitejä ovat ne parikymppiset monen lapsen äidit, jotka raahustavat verskapöksyineen ja tukka pystyssä tuolla kadulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että kummassakin iässä on hyvät ja huonot puolensa. Joten riita poikki ja voita väliin :-)
Itse olen saanut esikoisen 19 vuotiaana, toisen lapsen 20 vuotiaana, kolmannen 25 vuotiaana ja kaksoset 29 vuotiaana. Nyt olen yli kolmenkymmenen ja meillä valvotaan joskus vieläkin. Myönnän kyllä että en jaksa enää samalla tavalla kuin 10 vuotta sitten mutta täällä sitä mennään : )
Sain lapseni 20- ja 21- vuotiaina, päätimme miehen kanssa että enempää lapsia ei tule, sillä minulla raskaudet oli todella vaikeita.
Kuopukseni täyttäessä 2 vuotta, sain syövän, joka tuhosi mahdollisuuteni saada lapsia enää koskaan.
Onneksi en odottanut " oikeaa ikää" lastenteolle vaan olin hiukan fiksumpi.
jotka ovat tehneet lapsen epävakaaseen parisuhteeseen ihan kokemattomuuttaan ja arvostelukyvyttömyyttään.
Jos olisin aikoinaan hankkinut lapset pelkästään sillä perusteella että " pakko saada mies ja tehdä lapsia ennenkuin olen ikivanha 30-v" , olisin nyt eronnut yh-äiti. Sen sijaan olen iloinen siitä että älysin näyttää kengänkuvaa persuksiin parille " parisuhdekumppanille" ja etsin elämääni vakaan, osallistuvan ja rehellisen miehen, joka myös halusi isäksi. Ei ole tarvinnut riidellä rahasta, ei lapsenteosta, ei naimisiinmenosta.
Ymmärrän silti, että " opiskele-hillu-rauhoitu-perusta perhe" -putki ei välttämättä ole se ainoa oikea. Jos parikymppinen löytää rinnalleen kunnon ihmisen, niin kyllä sen lapsen voi tehdä vaikka kesken opiskeluiden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihan tama ole kiva valvoa nyt 37-vuotiaana, kun tuo 3 v valvotti viime yona... Mutta olen ehdottamasti eri mielta tuosta sopeutumisesta perhe-elamaan:
olen saanut matkani matkustaa ja rellestaa ihan tarpeeksi. Minulla ei ole mitaan hampaankolossa. En koskaan ajattele, en edes huonona hetkena etta " vitsi kun ei olisi noita lapsia, niin voisin tehda sita tai tota" .
Minun ei tarvitse nain ajattella, koska olen jo saanut tehda sen kaiken, mita aina halusin: olen saanut asua Intiassa, olen saanut matkustaa rinkka selassa pitkin Kiinaa. Olen saanut kokeilla erilaisia toita, kolmivuorotyo mukaanlukien, eika mikaan ole minua estanyt (nythan se olisi huomattavasti tyolaampaa).
Nain minulla ei ola kaihoa mihinkaan suuntaan. Voin rauhassa olla kotona ja tiedan antavani lapsilleni itseni sataprosenttisesti (no, liioittellaan...), koska minulla ei ole ENAA kiire mihinkaan. Parikymppisena minulla oli mieleton kiire jokapaikkaan - jos silloin olisin tehnyt lapset, niin siita olisin karsinyt paitsi mina, niin myos lapset.
Talla omalla kokemuksella totean, etta minusta lapset pitaa tehda silloin kun siihen on kypsa. Ja mina olin siihen kypsa vasta yli kolmekymppisena.
oli hän sitten minkä ikäinen tahansa. On se sen verran rankkaa touhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vuotta tai ylikin siinä vaiheessa, kun myöhemmällä iällä lapsen synnyttävä on tehnyt kaikkea muuta.
Oikeasti, miten teillä on aikaa ja viitseliäisyyttä pohtia niin kovasti toisten ihmisten ratkaisuja? Se pistää epäilemään, että nämä ihmiset epäilevät kuitenkin sisimmässään omia päätöksiään.
Otsikkosi mukaan tarkoitit näin.
Minä sen sijaan en kadehdi lainkaan parikymppisenä äidiksi tulleita joiden pitää vasta lasten saannin jälkeen alkaa opiskelemaan ja kartuttamaan työkokemusta. Kuinka moni työnantaja haluaa palkata pienten lasten äidin? Minkälainen into enää siinä vaiheessa on keskittyä 100% opiskeluun yms.? Minä olen onnellisessa asemassa kun nuorena tuli elettyä kuten nuoren kuuluukin, cv on jo kattava ja opiskelut onnellisesti takana. Nyt 31-vuotiaana tuoreena äitinä on ihanaa kun saa rauhallisin ja luottavaisin mielin jäädä vauvan kanssa hetkeksi kotiin. Varma vakituinen työpaikka odottaa eikä pelkoa siitä, ettei tule työllistymään:)
Eikä tarvi haikailla kadotetun nuoruuden suhteen:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
22-vuotiaana äitinä minä olen jo matkustellut ja asunutkin ulkomailla perheeni (miehen ja pienen lapsen) kanssa. Minulle riitti varsin hyvin jo teini-ikäisenä eletty " villi nuoruus" , nyt olen onnellinen omasta pienestä perheestäni. Niin usein vanhempana äidiksi tulleet hehkuttavat juuri sitä, miten ovat saaneet matkustella ja nähdä maailmaa - minä matkustelen ja näen maailmaa lapseni kanssa!
ja varmasti olen parempi äitinä ja ihmisenä kuin kaksikymppisenä. Pikemminkin mua säälittää ihmiset, jotka eivät ole itsekään aikuisia ja kaikki kokematta ja näkemättä, ja sitten tehdään lapsia.
En mä ainakaan satunnaista valvolista ole kokenut tuskallisena. Musta on ihanaa, kun voidaan asua hyvin, työpaikka odottaa, on hyvä auto ja matkustellaan koko perhe yhdessä. Lisäksi parisuhde on vakiintunut ja molemmilla elämän tuomaa viisautta. Itse ainakin uskon, että nelikymppisenä olisin vielä parempi äiti kuin nyt. Viisaus ja kokemus on valttia lastenkin kanssa.
Tästä johdantona luin just Talouselämä-lehdestä artikkelin siitä, kuinka nuoret pitävät itseään liian sosiaalisesti lahjakkaina ja etevinä muutenkin. tämä siis työelämässä, mutta kyllä se pätee kaikkeen muuhunkin. Ihmisellä on tapana kehittyä iän myötä, ei taantua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nelikymppisenä saanut kaksi lasta. Olisin tehnyt aiemmin, mutta kun eka mies osoittautui tunnevammaiseksi pelkuriksi, niin minkäs teit. Yhdessä oltiin 17 vuotta, eikä valmista tullut. Nykyisen mieheni kanssa oltiin tunnettu vajaa vuosi, kun olin jo raskaana. Eipä oo mullakaan hinkua baareihin tms, ehdin viettää itsekästä elämää ihan tarpeeksi. Nyt alkaa lastenkin kanssa helpottaa ja saan taas omaa aikaa. Eikä vielä tarvii sentään kiikkustuoliin asettautua...
nuoren naisen, jolla on jo lapsia, kuin kolmekymppisen, jolla ei ole..silloinhan on melkein varmasti edessä äitiyslomat ja mahdollisesti hoitovapaat..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta itse en olisi ollut valmis sitoutumaan 20v. äidiksi. Saatikka sitten sen aikaiset poikaystävät. Olen tyytyväinen että opiskelin ensin ja tein mitä halusin. Nyt 30v. ja esikoisen pitäisi syntyä minä hetkenä hyvänsä.
Nyt tuntuu että on aikaa keskittyä lapseen vaikka tietysti aion vielä matkustella perheenikin kanssa ja ehkä jopa opiskella lisää jossain vaiheessa jos siltä tuntuu. Helpottaa kuitenkin paljon kun nyt voi unohtaa muut murheet.
En tiedä onko sattumaa mutta kaikki ystäväni jotka tekivät lapset 20-23 vuotiaina ovat nyt yksinhuoltajia. Miehet ei jaksaneet vaan kaveriporukka vei mukanaan. Silti he kaikki ovat loistavia äitejä ja opiskelevat nyt. Tuntuu että tää on kuitenkin helpompaa kun on vähän elämän koulua jo takana eikä tarvi sovitella yhteen opiskelua, perhettä ja hoitovuoroja.
Heh, ei ihme, että täällä saadaan aina riita aikaiseksi asioista, kun joku ei ymmärrä lukemaansa. Nimenomaanhan mä teroitin sitä, että paljon enemmän kuin iästä, riippuu asia siitä millainen " tausta" on.
Luepas teksti ihan kokonaisuudessaan uudestaan... kiitos.
mutta mies (silloinen poikaystävä) ei. Niinpä sitten odottelin, että koska se mies mahtais olla valmis... Nyt 32-vuotiaana yksi 3-vuotias lapsi ja toinen tulossa. Eikä mitään valittamista!
En koe itseäni vanhaksi äidiksi tai muutenkaan vanhaksi, yhtä lailla on vielä opiskelut osittain kesken, bilettää voi lasten saamisenkin lomassa ja jälkeen. Kukin taplaa tyylilläään!
Olisi surullista, jos naisten pitäisi tehdä väkisin lapset siinä vaiheessa, että äiti tuntisi heidän olevan vain palloja jalassa.
Joku toinen on vielä 20 ihan lapsi, kun taas toinen voi elää vakaassa parisuhteessa ja olla ihan valmis äidiksi.
Se että nuoruus menee pilalle, jos hankkii lapsensa päälle kaksikymppisenä on minusta outo käsite. Tai ehkä se niin elämän tyylistä kiinni. En minä jäänyt kaipaamaan mitään baareissa ja suhteissa ravaamista. Matkustelua on harrastettu sekä ennen että jälkeen lapsien.
Parisuhde on pitkä ja kovia kokenut, mutta silti onnellinen. Ei kaikilla ole tälläisiä lähtökohtia perheen perustamiseen edes viisikymppisenä. Eiköhän näissä asioissa ole aika monella muullakin tekijällä osuutta kuin pelkällä iällä.
Mutta sen verran heitän vettä myllyyn, että kyllä neljän kympin hujakoilla tai ylikin olevat äidit on aika riski ryhmää. Raskaaksi tuleminen on hankalampaa, riskit suurempia, äidille ja lapselle. Eli yhteiskunnalle kalliita, eivät kaikki, mutta suurempi osa, kuin niistä, jotka tekevät lapset " biologisesti oikeaan aikaan" .
ei siinä sanottu, ettei joku muu voisi hankkia lapsia nuorena..nimenomaan sanottiin, että niin voi tehdä! Ja ihan samaa mieltä olen siitä, että vakaa parisuhde on tärkeä pohja lapselle.
Itse olen 26-vuotias kolmen lapsen äiti. Siskoni taas odottaa toistaan ja on 33-vuotias. Ihan samanlaisia äitejä me ollaan.. =)
Ja muutenkin, ihmettelin suuresti ikää, joka tähän oli valittu..siis yli kolmekymppinen?? Jos aloittaja olisi laittanut vaikka, ettei kadehdi yli 38-vuotiasta äitiä, olisin löytänyt omista ajatuksistani joitakin samoja piirteitä, mutta kyllä kolmekymppinen on ihan sopivassa äiti-iässä!