Lue keskustelun säännöt.
Sairaalloisen mustasukkainen isä: perhesurmaa odotellen meni lapsuus. Mitä meistä tuli?
16.05.2012 |
Lapsuus elettiin kävelemällä munankuorilla. Ettei vaan isä suuttuisi. Isä suuttumista ei tosin voinut millään, ei millään välttää. Aina oli uusia sääntöjä ja asioita, jotka "olisi pitänyt ymmärtää". Isä suortastaan kyttäsi perhettään, että tekisimme jotain väärin ja huuto, hyökkäys ja rangaistus seuraisi. Sama koski tietysti alistettua äitiämme. Että sikäli tasapuolista.
Hän aina hoki, että "en mä täältä yksin lähde". Pyssyjä takkahuoneen seinällä.
Kaikki alistaminen ja nöyryttäminen naamioitiin "kasvattamiseksi". Sitähän se ei tietenkään ollut, mutta eihän lapsi pysty itseään puolustamaan mitenkään.
Nynny, marttyyri äitimme huokaili, kulki silmät punaisena, yritti valtavasti, eli pelasi perheeseen kaksi joukkuetta "me ja se". Me lapset yritimme kaikin voimin pitää a) isän suuttumatta ja b) piristää ja ilostuttaa äitiä, kun hänet oli taas haukutta jostain mikroskooppisesta syystä.
Mustasukkainen isä ei vaatinut mitään muuta, kuin että äiti tunnustasi asian,jonka hän jo tiesi. Tunnusta vaan, vain tämän kerran, haluan että tunnustat. Minä tiedän jo, minulle jo tultu kertomaan jne jne. Kun nääntynyt äiti halusi tietää, että KUKA on kertonut äidin pettämisestä tuttavamiehen kanssa, ei äijä tietenkään "halunnut paljastaa tietolähdettään", äitihän voisi jotenkin sabotoida tämän.
Minussa on hirveesti vihaa. Vihaan tietysti ukkoa, joka valitettavsti ehti kuolla, ennenkuin ehdin käydä potkimassa sitä perseelle. Kaikki opintoni olen jättänyt vähän vailla kesken. Työelämässä en halua/jaksa/uskalla/välitä edetä ollenkaan, vaan tyydyn kykyjäni huomattavasti alempiin hommiin.
Muutaman kerran olen kilpaillut, tai ollut hakemassa parempaa paikkaa, ja silloinkin mulla loppui paukut lopussa ja ohitseni meni joku mua huonmpi, mutta määrätietoisempi ja rohkeampi hakija.
Vaikeinta on veljilläni. On liki mahdotonta kasvaa vahvaksi, itsenäiseksi ja luottavaiseksi mieheksi perheeseen ja työelämään etenemään meidän lapsuuden ilmapiiristä. Kumpikaan veljeni eivät kestä mitään stressiä tai konflikteja. Etukäteen pitää jännittää,jopa sitä, että miten lentokentällä oikein selvitetään turvatarkastus.
Kumpikaan ei ole edennyt työelämässä, vaan sielläkin normaalin itsetunnon saaneet etenee vaivatta, kun taas veljeni räpeltävät alempana, jännittäen ja epäillen itseään.
Minä olen juurikin se pahantuulinen keski-ikäinen tarjoilija/kaupan kassa/siivoja/ärkän myyjä, joka vetää viikonloppuna ärtyisät kännit ja mielellään aukoo päätään jossain.
Tai siis olin, kunnes tapasin ihanan, luotettavan, iloisen ja avoimesti terveluonteisen kultaisen mieheni. Vasta hänen kanssaan olen alkanut ylipäätään ymmärtää minua ja perhettämme.
Vielä on työstämistä, on totta tosiaan. Vaikeinta on minun ymmärtää tai antaa anteeksi äidilleni. Raivoni suuntauu häneen. Kysymys hänelle kuulukin, että MIKSI? Miksi jäit siihen, miksi et hoitanut asioita,miksi et eronnut? Miksi siirsit vastuun isän käytöksestä meidän lasten harteille? Miksi, stna, miksi?
Olen liki 50-v, ja tuossa 40 täytettyäni asiat vasta alkoivat nousta pintaan ja esille. Sitä ennen elämä meni kiireessä ja sumussa ja kipuillen vaan muuten vaan.
Tiedoksi vaan vittumaisten miesten kanssa puurtavat äidit; ei ne asiat jää huomaamatta, ei lapset unohda vaikka haluaiskin, ei se suojaaa lasta, että piilottelet ja yrität hyvittää asioita. Lapsiaan pitää suojella.
Kommentit (47)
Melkoinen marttyyri se sinäkin näytät olevan, ihan kuten äitisi. On se kuitenkin hyvä, että perinteet jatkuu. Eiköhän ne sinunkin lapset aikanaan syytä kaikesta sinua. Kätevää, ikinä ei tarvi itse kantaa vastuuta. Kaikki on aina muiden syytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi miten surullista ja kaikki alkoi pettämisestä. Olkaa pettämättä tai erotkaa ensin jos haluatte muita miehiä.
Kuvitellusta pettämisestä. Ja taas kerran olen todella iloinen että sinä et koskaan tule pääsemään parisuhteeseen harjoittamaan henkistä väkivaltaasi.
Oliko neuvoni muka sinusta väärä? Olisitko hyväksynyt pettämisen?
Olisiko ap:n isän käytös mielestäsi hyväksyttävää, mikäli äiti olisi pettänyt? Mitä hän varmasti ei ollut edes tehnyt. Kuten sanottu, on onni että et ole parisuhteessa ja toivotaan että tilanne pysyy jatkossakin yhtä hyvänä.
34 vuotta parisuhteessa, kauanko sinä? Edelleen on parempi erota kuin pettää. Ihme moraali sinulla.
WORD!!!
Aikalailla samanlaista settiä. vaikka tappouhkauksia ei tullut. Mutta muuten järjetöntä henkistä väkivaltaa ja selkäsaunoja. Sitten nuoruus meni niskalimassa töitä paiskien ympärivuorkauden, ettei vain tarvitsisi ajatella..
Kolmeenkymppiin asti siedin sitä paskaa, sitten joku tuolla päänupissa naksahti, ja tajusin, että HEI, mun ei tartte enää sietää jatkuvaa skeidaa niskaani, ja laitoin välit poikki isäni kanssa. Siitä on nyt tuollaiset 14 vuotta. Päivääkään en ole katunut ratkaisuani. Kyllähän tuo hauras äijänkäppyrä kirjeitä lähettelee välillä ja haukkuu edelleen niissä ja anelee että saisi lapsenlapsensa nähdä. Mutta sitä päivää ei tule, että altistaisin lapseni tollaisen epävakaan hullun kohdeltavaksi.
Monta kertaa olen miettinyt, että aina me naiset ollaan olevinaan niitä hankalia, ailahtelevaisia ja epävakaita tunteella menijöitä.. Mutta kun mies on kuvailemani pöljä, niin "pojat on poikia" HÖHÖHÖHÖ.. Niitä epävakaita heikkoja löytyy myös miehistä.
Minulle alkoi myös avautumaan uusi maailma, kun tapasin oman mieheni. Onneksi olen päässyt elämässäni jo eteenpäin, vaikka toisinaan lapsuuden kauhut puskevat pintaan. Mutta voiton puolella kuitenkin. Vielä kun oppisi olemaan itselleen armollinen, eikä mielessään aina haukkuisi itseäni, niin olisin tyytyväinen.
Kaikkea hyvää sulle ap!!!
Onko tullut mieleesi, että ehkä isäsi uhkaili myös äitiäsi? Ei oo niin tavatonta lukea lehdestä että sairaalloisen mustasukkainen exmies tappoi. Ei se lähtö ollut niin yksinkertaista kuin vihassasi ajattelet. Muisteleppa milloin lähestymiskielto tuli lakiin, milloin pahoinpitely lakkasi olemasta perheasia ja vainoaminem tuli rikokseksi vasta ihan äskettäin. Ja isäsi piilouhkaili sillä aseella. Ehkä jääminen oli vähemmän riski kuin lähteminen?
Jollain lailla ymmärrän äitiäsikin. Se perhesurma olisi ihan oikeasti voinut tapahtua vasta lähtemisen jälkeen. Oletko miettinyt miten pakkomielteisen sairas omistushaluinen käyttäytyy, kun änet jätetään? Ei se ole niin simppeli tilanne. Äidilläsi oli oikeasti syytä pelätä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi miten surullista ja kaikki alkoi pettämisestä. Olkaa pettämättä tai erotkaa ensin jos haluatte muita miehiä.
Kuvitellusta pettämisestä. Ja taas kerran olen todella iloinen että sinä et koskaan tule pääsemään parisuhteeseen harjoittamaan henkistä väkivaltaasi.
Oliko neuvoni muka sinusta väärä? Olisitko hyväksynyt pettämisen?
Olisiko ap:n isän käytös mielestäsi hyväksyttävää, mikäli äiti olisi pettänyt? Mitä hän varmasti ei ollut edes tehnyt. Kuten sanottu, on onni että et ole parisuhteessa ja toivotaan että tilanne pysyy jatkossakin yhtä hyvänä.
34 vuotta parisuhteessa, kauanko sinä? Edelleen on parempi erota kuin pettää. Ihme moraali sinulla.
Tässä stoorissa kukaan ei pettänyt, joten neuvostasi ei ole mitään hyötyä. Koita nyt ymmärtää se. Se hullu isä kuvitteli vaimon pettävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
K
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi miten surullista ja kaikki alkoi pettämisestä. Olkaa pettämättä tai erotkaa ensin jos haluatte muita miehiä.
Kuvitellusta pettämisestä. Ja taas kerran olen todella iloinen että sinä et koskaan tule pääsemään parisuhteeseen harjoittamaan henkistä väkivaltaasi.
Oliko neuvoni muka sinusta väärä? Olisitko hyväksynyt pettämisen?
Olisiko ap:n isän käytös mielestäsi hyväksyttävää, mikäli äiti olisi pettänyt? Mitä hän varmasti ei ollut edes tehnyt. Kuten sanottu, on onni että et ole parisuhteessa ja toivotaan että tilanne pysyy jatkossakin yhtä hyvänä.
34 vuotta parisuhteessa, kauanko sinä? Edelleen on parempi erota kuin pettää. Ihme moraali sinulla.
Todellakin on parempi erota kuin pettää, mutta pettämisestähän tässä ei ole esitetty mitään todisteita, on vain persoonallisuushäiriöisen ihmisen luuloja. Lisäksi jos epäilee vaimon pettämistä ja asia aiheuttaa niin paljon skismaa että perhe joutuu elämään helvetissä, onko nyt oikeasti niin että vaimo on ainoa jolta vaaditaan muutosta tilanteeseen? Haiskahtaa siltä että siellä on joku ap:n isän hengenheimolainen puolustelemassa sairasta käytöstään.
Vierailija kirjoitti:
Meillä minä huomasin vasta isän kuoltua että ei hän ollut se pahis minkä äiti maalasi. Äiit on narsisti ja läheisriippuvainen ja "söi" isän ulos lapsuudestamme. Meillä ei myöskään ollut ketään muuta, äiti tavallaan vangitsi meidät itseensä kiinni.
Meillä on samoin, äiti narsisti ja isä äidin maalaama pahis, kuten lapsetkin. Isälle olen viestittänyt tietäväni äidin mielenterveysongelmista, toivon ettei hän tunne olevansa yksin ja aina suotta syytetty. Kunpa isä olisi eronnut, kun olimme lapsia, äitipuolen olisin halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi miten surullista ja kaikki alkoi pettämisestä. Olkaa pettämättä tai erotkaa ensin jos haluatte muita miehiä.
Kuvitellusta pettämisestä. Ja taas kerran olen todella iloinen että sinä et koskaan tule pääsemään parisuhteeseen harjoittamaan henkistä väkivaltaasi.
Oliko neuvoni muka sinusta väärä? Olisitko hyväksynyt pettämisen?
Olisiko ap:n isän käytös mielestäsi hyväksyttävää, mikäli äiti olisi pettänyt? Mitä hän varmasti ei ollut edes tehnyt. Kuten sanottu, on onni että et ole parisuhteessa ja toivotaan että tilanne pysyy jatkossakin yhtä hyvänä.
34 vuotta parisuhteessa, kauanko sinä? Edelleen on parempi erota kuin pettää. Ihme moraali sinulla.
Tässä stoorissa kukaan ei pettänyt, joten neuvostasi ei ole mitään hyötyä. Koita nyt ymmärtää se. Se hullu isä kuvitteli vaimon pettävän.
Aloittaja ei sanonut oliko pettäminen todellista vai kuviteltua.
Ikävä että syytät äitiäsi sairaan isäsi käytöksestä se lienee kamalainta mitä voit äidillesi tehdä. Hän kuunteli isäsi ilkeilyä koko nuoruutensa ja teidän ilkeilyä vanhuutensa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikävä että syytät äitiäsi sairaan isäsi käytöksestä se lienee kamalainta mitä voit äidillesi tehdä. Hän kuunteli isäsi ilkeilyä koko nuoruutensa ja teidän ilkeilyä vanhuutensa?
Eiköhän ap:n isän ja äidin välit ole olleet sellaiset, että lapset kärsivät, aikuisenakin vielä. Toisen vanhemman pitäisi suojella lapsia jos toinen vanhempi on uhkaava.
Vierailija kirjoitti:
Onko tullut mieleesi, että ehkä isäsi uhkaili myös äitiäsi? Ei oo niin tavatonta lukea lehdestä että sairaalloisen mustasukkainen exmies tappoi. Ei se lähtö ollut niin yksinkertaista kuin vihassasi ajattelet. Muisteleppa milloin lähestymiskielto tuli lakiin, milloin pahoinpitely lakkasi olemasta perheasia ja vainoaminem tuli rikokseksi vasta ihan äskettäin. Ja isäsi piilouhkaili sillä aseella. Ehkä jääminen oli vähemmän riski kuin lähteminen?
Jollain lailla ymmärrän äitiäsikin. Se perhesurma olisi ihan oikeasti voinut tapahtua vasta lähtemisen jälkeen. Oletko miettinyt miten pakkomielteisen sairas omistushaluinen käyttäytyy, kun änet jätetään? Ei se ole niin simppeli tilanne. Äidilläsi oli oikeasti syytä pelätä?
Minä mietin, että aika rankasti ap syyllistää äitiään. Lähteminen tuollaisesta suhteesta voi olla todella vaikeaa ja äiti on varmasti kokenut pelkoa hengestään isän uhkailujen jälkeen. Etenkin jos isä on joskus edes töninyt/estänyt kulkemasta tms niin pelko on varmasti ollut ihan aiheellinen.
Minä ajattelin, että ehkä äiti on yrittänyt löytää sen vähiten pahan vaihtoehdon. Jos isä piinasi henkisesti äitiä niin hänellä on varmasti ollut voimat aika loppu ja lähteminen suhteesta ehkä vain kaukainen haave.
Miten sukulaiset suhtautui elämäänne? Kerroitko koskaan isovanhemmalle, opettajalle, ystävälle, kenellekään? Jos et, miksi? Todella ikävää, että lapsuutesi oli tuollainen, mutta minusta aika rankasti soimaat äitiäsi ja haukut marttyyriksi.
Hienosti kyllä pohdiskelet asioita, mutta terapeutti ehkä osasi antaa uusia näkökulmia asiaan. Ehkä et vihaisi äitiäsi niin kovasti sen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tullut mieleesi, että ehkä isäsi uhkaili myös äitiäsi? Ei oo niin tavatonta lukea lehdestä että sairaalloisen mustasukkainen exmies tappoi. Ei se lähtö ollut niin yksinkertaista kuin vihassasi ajattelet. Muisteleppa milloin lähestymiskielto tuli lakiin, milloin pahoinpitely lakkasi olemasta perheasia ja vainoaminem tuli rikokseksi vasta ihan äskettäin. Ja isäsi piilouhkaili sillä aseella. Ehkä jääminen oli vähemmän riski kuin lähteminen?
Jollain lailla ymmärrän äitiäsikin. Se perhesurma olisi ihan oikeasti voinut tapahtua vasta lähtemisen jälkeen. Oletko miettinyt miten pakkomielteisen sairas omistushaluinen käyttäytyy, kun änet jätetään? Ei se ole niin simppeli tilanne. Äidilläsi oli oikeasti syytä pelätä?Minä mietin, että aika rankasti ap syyllistää äitiään. Lähteminen tuollaisesta suhteesta voi olla todella vaikeaa ja äiti on varmasti kokenut pelkoa hengestään isän uhkailujen jälkeen. Etenkin jos isä on joskus edes töninyt/estänyt kulkemasta tms niin pelko on varmasti ollut ihan aiheellinen.
Minä ajattelin, että ehkä äiti on yrittänyt löytää sen vähiten pahan vaihtoehdon. Jos isä piinasi henkisesti äitiä niin hänellä on varmasti ollut voimat aika loppu ja lähteminen suhteesta ehkä vain kaukainen haave.
Miten sukulaiset suhtautui elämäänne? Kerroitko koskaan isovanhemmalle, opettajalle, ystävälle, kenellekään? Jos et, miksi? Todella ikävää, että lapsuutesi oli tuollainen, mutta minusta aika rankasti soimaat äitiäsi ja haukut marttyyriksi.
Hienosti kyllä pohdiskelet asioita, mutta terapeutti ehkä osasi antaa uusia näkökulmia asiaan. Ehkä et vihaisi äitiäsi niin kovasti sen jälkeen.
Ei taida olla sinulla omakokemuksia, millainen on lapsen asema perheessä, jossa vanhempi on väkivaltainen. Oli kyse henkisestä tai fyysisestä väkivallasta. Ei lapsella ole välttämättä ketään luotettavaa aikuista, kenelle voisi puhua kotitilanteesta. Vanhempien pitäisi olla ne luotettavat, joille pitäisi uskaltaa puhua. Kotona on voitu tehdä myös selväksi, ettei kodin asioita puhuta ulkopuolelle, jos niin tekee on rangaistus kamala. Näinhän varsinkin narsistiperheessä toimitaan. Lapsen tunteet ovat jatkuvasti tukahdutettu, siitä ei tarvitse enää aikuisena kärsiä ja syyllistää lasta, etteikö hän saisi syyllistää vanhempiaan. Vihatakin, jos siltä tuntuu. Negatiivisten tunteiden ei vaan pidä hallita elämää. Anteeksi ei tarvitse antaa elämän pilaajalle, eikä olla väkisin tekemisissä roskaämpärin roolissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi miten surullista ja kaikki alkoi pettämisestä. Olkaa pettämättä tai erotkaa ensin jos haluatte muita miehiä.
Kuvitellusta pettämisestä. Ja taas kerran olen todella iloinen että sinä et koskaan tule pääsemään parisuhteeseen harjoittamaan henkistä väkivaltaasi.
Oliko neuvoni muka sinusta väärä? Olisitko hyväksynyt pettämisen?
Olisiko ap:n isän käytös mielestäsi hyväksyttävää, mikäli äiti olisi pettänyt? Mitä hän varmasti ei ollut edes tehnyt. Kuten sanottu, on onni että et ole parisuhteessa ja toivotaan että tilanne pysyy jatkossakin yhtä hyvänä.
34 vuotta parisuhteessa, kauanko sinä? Edelleen on parempi erota kuin pettää. Ihme moraali sinulla.
Tässä stoorissa kukaan ei pettänyt, joten neuvostasi ei ole mitään hyötyä. Koita nyt ymmärtää se. Se hullu isä kuvitteli vaimon pettävän.
Aloittaja ei sanonut oliko pettäminen todellista vai kuviteltua.
Huomenta. Tarkennan sulle hieman viestiäni jossa kuvaan lapsuusperheeni vääristynyttä ja vahingollista ilmapiiriä. Taisi tosiaan jäädä ihan selkeästi kertomatta se, että oliko äitini "huoraaminen pitkin kyliä" todellista vai kuviteltua.
Otsikossa todettiin että "sairaalloisen mustasukkainen": Tämä itsessään pitäisi kertoa sinulle jotain. Isälleni hänen kertomansa mukaan oli joku kyläläinen "tullut kertomaan" äidistäni näitä tosiasioita. Kerrottakoon, että asuimme noin 3000 ihmisen pikkukylässä, jossa näitä potentiaalisia pettämiskavereita ei faktisesti ollut, eikä varmasti ollut ketään joka olisi isällemme tullut kertomaan vaimonsa käytöksestä yhtään mitään.
Nämä kertomiset olivat siis täysin hänen omaa kuvitelmaansa, johon hän itse uskoi ja perusti sillä perusteella tuntien kuulusteluja äidilleni. Sairaalloisen mustasukkainen kuvittelee jo tietävänsä että puoliso pettää ja haluaa vain saada rauhan itselleen, että pettäjä kertoo sen itsekin. Isäni esitti aina hurskasta ja korkea-moraalista henkilöä, joten hän oli valmis antamaan äidille pettämisen anteeksi mutta vain sillä ehdolla, että hän itse tunnustaa.
Aivan älytön yhtälö siis. Aika piinallista lapsena kuunnella tuota jankutusta, istuimme huoneissamme ja yritimme lukea tai tehdä läksyjä, näennäisesti.
Koskaan ei tiennyt mistä aiheesta isä suuttuu. Suuttumiset naamioitiin kasvatukseksi, eli hän keksi jotain älyttömiä käytössääntöjä joita meidän olisi pitänyt osata ajatuksia lukemalla seurata. Eihän lapsi osaa arvata mitä aikuisen, pahantahtoisen ja alistavan aikuisen mielessä on! Oli täysin mahdotonta välttää näitä huuto-raivokohtauksia. Mutta lapsena sitä yrittää ja yrittää eikä osaa puolustautua.
Eniten tässä koko paletissa mua vituttaa se, että isäni oli ns. paperitiikeri. Kotona oli helppo kiusata ja alistaa lapsia ja avutonta vaimoa. Mutta kylillä ja ihmisten kanssa hän oli ah-niin vitsikäs ja mielisteli varakkaampia ja vaikutusvaltaisia ihmisiä. Sen olis voinut kaataa koko äijän yhdellä potkulla.
Tässä rehellistä asiaa. Kannattaa tosiaan lähteä ja pelastaa lapseensa
Kannatta lukea mammat ajatuksella ja miettiä millaista vahinkoa teett lapsillenne kun jäätte liittoon. Ei viitti lasten takia erota, paskan marjat.
Oma isäni oli alkoholisti ja äärettömän mustasukkainen, Kysyin joskus äidiltäni miksi hän ei lähtenyt ja hän vastasi, että ei ollut mihin mennä. Siihen aikaan ei katsottu hyvällä avioeroja ja ympäristö olisi tuominnut sekä hänet että lapset.
Minusta ap on turhan jyrkkä äidilleen. On tutkittu, että tuollaisesta liitosta lähteminen on vaarallinen yritys naiselle ja juuri liiton päätyttyä naisella on suuri riski joutua tapetuksi. En yhtään epäile, etteikö ap:n äiti ole aikanaan punninnut kaikkia vaihtoehtoja ja miettinyt mielessään mikä olisi paras ratkaisu hänen ja lasten kannalta. Monissa tuollaisissa liitoissa ulkopuoliset ihmettelevät jäämistä ja kehottavat lähtemään ymmärtämättä, että nainen tuntee puolisonsa ja todennäköisesti tietää onko oman ja lasten hengen puolesta pelkäämiseen syytä. Monien vuosien henkinen pelottelu jättää myös jälkensä ja ihminen muuttuu araksi ja aloitekyvyttömäksi. Tuntuu ikävältä, että nainen saa ensin pelätä koko avioliittonsa ajan ja sen jälkeen vielä saa lasten vihat niskaansa ja isä, joka oli se kaikkien pelottelija saa ymmärrystä kun hänelläkin oli aikanaan kurja äiti.
Vierailija kirjoitti:
Onko tullut mieleesi, että ehkä isäsi uhkaili myös äitiäsi? Ei oo niin tavatonta lukea lehdestä että sairaalloisen mustasukkainen exmies tappoi. Ei se lähtö ollut niin yksinkertaista kuin vihassasi ajattelet. Muisteleppa milloin lähestymiskielto tuli lakiin, milloin pahoinpitely lakkasi olemasta perheasia ja vainoaminem tuli rikokseksi vasta ihan äskettäin. Ja isäsi piilouhkaili sillä aseella. Ehkä jääminen oli vähemmän riski kuin lähteminen?
Jollain lailla ymmärrän äitiäsikin. Se perhesurma olisi ihan oikeasti voinut tapahtua vasta lähtemisen jälkeen. Oletko miettinyt miten pakkomielteisen sairas omistushaluinen käyttäytyy, kun änet jätetään? Ei se ole niin simppeli tilanne. Äidilläsi oli oikeasti syytä pelätä?
Tätä juurikin. Lisäksi siellä AP:n lapsuuden 60-70-luvulla avioero oli vielä todella iso asia ja turvaverkkoja ei juurikaan ollut. AP:n äiti on hyvin todennäköisesti ollut väkivallan uhan lisäksi tilanteessa, missä miehen jättäminen olisi kirjaimellisesti tarkoittanut elannon loppumista ja yhteisön paariaksi joutumista. Vaikea on lähteä, kun tietää että silloin viimeistään mies tappaa ja sen väliajan lähdön ja tappamisen välissä voi sitten kiristää suolivyötä jossain murjussa jossa ehkä saa asua. Mihin usean lapsen äiti ne mukulansa laittaisi voidakseen käydä edes työssä, epätasapainoiselta kuulostavien sukulaisten hoteisiin heittopusseiksi? Ei sekään mikään helppo kohtalo ollut niille jotka siihen joutuivat, omassakin suvussa ihminen joka ei sellaisesta lapsuudesta koskaan toipunut, vaan lopulta joi itsensä hengiltä alta viisikymppisenä.
Minulla hyvin samantyylinen tausta, fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Itse olen hyväksynyt asian, jotkut ihmiset on idiootteja ja vanhempani valitettavasti kuuluvat siihen porukkaan. En arvosta heitä, joten heidän hyväksyntänsä on mulle "ihan sama". Saan ja haluan hyväksyntää ihmisiltä joita itsekin arvostan.
Toivon, että omat lapseni eivät jää virheisiini roikkumaan ja katkeroitumaan, vaan ajattelevat minusta sitten samalla tavalla, että tyhmä mikä tyhmä, minkäs sille voi. Toki itse toivon, että osaan analysoida käytöstäni ja tulen virheistäni vastaan jos ja kun lapseni haluavat niitä käsitellä.