*****TOUKOTUHISIJAT VKO 20*****
hervottoman pitkä linkki viime viikon pinoon:
http://www.vauva.fi/keskustelut?p_p_id=forum_WAR_perhe&p_p_action=1&p_p…
Kommentit (77)
Edellinen viestini hävisi johonkin. Oudot nämä uudet sivut, kun on tottunut noihin vanhoihin.
Elikkäs, lähtö tuli silloin maanantaina 5.5 n. 11 aikaan. Supistukset olivat edellisen illan ja yön aikana tulleet 10 min välein, ja aamua kohti tuntuivat jo tosi kipeiltä. Ajattelin lähteä näytille (enkä takas halunnut tulla) sillä olin jo lääkärintarkistuksessa ollut kahdelle sormelle auki ja kun kyseessä on kolmas raskaus niin ajattelin olla ajoissa paikalla :))
Olin n3 cm auki kun tarkistivat kohdunsuun. Sain jäädä sinne, ja seurailla tilannetta josko se aukeaisi enemmän. En viitsinyt kotia enään lähteä kitumaan kipujeni kanssa, kun äitini kerran oli lasten kanssa.
olisko 5 aikaan siirrytty saliin, kun halusin kokeilla ilokaasua. Enpä siitä kokenut saavani oikein minkäänlaista apua, mutta keinutuoli toimi taas hyvin :) Kipeetä teki ja supistukset tulivat tosi tiheään jo, varmaan parin minuutin välein. Uusi kätilö tuli vuoroon ja kohdunsuu oli 4cm auki. Ed synnytyksessä epiduraali oli vauhdittanut synnytystä, ja hän suosittei minulle spinaalia. Sen laittamisen jälkeen meni puoli tuntia, ja olin täysin auki. Eli hyvin toimi tuokin :) Ponnistamisen tarve tuntui kuitenkin ja pienet supistukset, eli hyvin osasin ajoittaa nuo ponnistukset. 30 min myöhemmin, pikkuneiti syntyi.
Mitat 3900g ja 50½cm, py 36cm. Synnytys meni hyvin ja maitoa tulee välillä vähän liikaakin. Neiti vain syö ja nukkuu, öisin imetän 1-2 kertaa, riippuen milloin nukahtaa "yöunille". 3 yötä olimme synnärillä. Eka neuvola oli torstaina, ja hyvin oli paino lähtenyt nousuun. Nyt 4140g, kotiin lähdettäessä paino oli 3750g.
Nyt kahvinkeittoon ja sitten varmasti saakin tuota tylleröä syöttää :)
amaria ja neiti pian 2vk
!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=edf54749-23cf-11dd-a1dd-…!
Luulin jo etten pääse enää ollenkaan kirjotteleen. Yhtenä kappaleena täällä vielä ollaan. toissa yönä käytiin jo näytillä kun supisteli kotona vartin välein ja piti vielä tytötkin viedä mummolaan. Ja matkaan menee tunnin verran. Sairaalaan päästessä supistukset oli sitten jo loppunu, käytiin kuitenkin tarkikstamassa tilanne. Kohdunsuu oli sormelle auki ja kanavaa jäljellä joten lähettiin kotiin nukkuun. Nyt ei sitten oo mitään oireita... nukkumaan mennessä supistelee mutta sitten ei mitään.
Onnea kaikille vauvan saaneille ja malttia meille muille.
nanna rv 38+5
Taas ekaksi onnea kovasti vauvansa saaneille!!!!!!!!
Missä kaikki ovat? Synnyttämässä vai muuten vaan kyllästyneitä kirjoittamaan? Vai tökkiiks tää palsta pahasti monilla?
Omaa napaa sen verran että jos nää supparit jatkuu tälläsinä yhtä raastavina ja vaikka ens saisi niiden väliä lyhenemään, niin mä meen joko tänään tai huomenna näytille sairaalaan. Mulla alkaa olla todella vaikeeta tää elo. Mä oon niin väsynyt että tekee ihan pahaa... Eilen siivosin kämpän ja vaikka se oli hidasta ja teki kipeetä, niin päätin vaan skarpata. Enkä mä enään ennen synnytystä laita tikkua ristiin tän mökin eteen, saa mies laitta sit jos pitkäks menee.
Kaverilla olisi tänään synttärit, olisi kohteliasta mennä käymään siellä, mutta fiilis ei oo kovin korkeella. Ehkä mä katon suomenmatsin peiton alta tai sit soitan sinne synnärille.
Neuvolassa se mun "täti" ei oikeen korvaansa lotkauttanut eilen, kun kerroin näistä suppareista ja väsymyksestä. Sellasta se lopuu raskaus kuulemma on. Sattuu silmiin ja tuntuu kuin katselis jotenkin ulkopuolelta omaa elämää. Kiva kiva. Mä taidan mennä sohvalle makoilee.
Kohta kaikki on jo poksahtanut ja mä jään nuolee näppejäni...=)
Viikonloppua toivoo: Masunasu koirineen rv38+6
Pikaseen vaan ilmoitan (tulen paremmalla ajalla uudelleen, nyt ei malta enempää olla koneella) että meille syntyi 14.5 tyttö :) 4180 gr ja 51 cm pitkä, synnytys oli vähän turhankin nopea, 40 minuuttia. Onneksi kaikki meni hyvin. Viikot oli 39+5
Laitan linkin (jos osaan) blogiini, jonne laitoin valokuvaa tylleröstä :)
Voimia kaikille vielä vaavia odotteleville ja onnittelut vauvansa jo saaneille!!
Hönttä& seitsemän pientä kääpiötä ;)
Eli meille syntyi suloinen pieni prinssi 14.5 klo 15.20 (rv 42+2). Mitat olivat: paino 3720g, pituus 53 cm & päänympärys 39 cm.
Tänään on vasta kotiin tultu.
Viime sunnuntaina mentiin käynnistämään synnytystä, eikä se mitenkään helppoa ollutkaan. Vasta keskiviikkona saatiin nippa-nappa kalvot puhkaistua ja synnytyssaliin. Tilanne oli todella epäkypsä eikä edistystä synnytyssalissa tapahtunut, vaikka oksitosiinia juoksi ja supparit tekivät todella kipeää. Niinpä lääkäri suositteli kiireellistä sektiota. Mä olin suppareista todella kipeä ja pelkän ilokaasun varassa. Niinpä sanoin suostuvani siihen. En uskonut voivani kestää (tai kohtu) vieläkin kovempia suppareita ilman epiduraalipuudutusta. Yleensä annetaan vasta kun 3 cm auki. Niinpä meille syntyi toinenkin prinssi sektiolla kuitenkin.
Poika on ollut aivan ihana ja hirveän kiltti. Ei paljoa itke ja hyvin nukkuu. Hyvää kannatti todellakin odottaa, vaikka välillä meinasi usko loppua kokonaan.
Onnea myös muille vauvansa lunastaneille! Suppareita vielä yhdessä kasassa oleville!
En ole viikkoon käynyt palstalla (sattuneesta syystä), joten luen jutut myöhemmin paremmalla ajalla. Nyt pikkumies kutsuu...
Pikkupapu ja pikku-ukot 2 v 3 kk & 3 vrk
kun ei tuonne vauvapuolelle ole vielä pinoa avattu (vai olenko niin puusilmä,heh)
Joka tapauksessa onnitteluja taas teille monille jotka olette nyt vihdoin nyyttinne saaneet ja suppareita lähetän teille jotka vielä h-hetkeä odottelette!!!!
CalZal ja tyttönen 9vrk
Tosiaan alkaa näyttää siltä ettei täällä oo kohta enää ketään. Joku kirjotti että aina kun nousee toivoo että vedet menee. Oon ajatellu ihan samaa. Olis jotenkin kivempi kun kuulostella supistuksia jotka sitte saattaa lopahtaa just kun toivo herää. Ylihuomenna alkaa miehen loma joten olis kiva synnyttää kohta, sillä se kestää kaks viikkoo ja sitten se on koko kesän töissä, vasta elokuussa loput lomat. Sen työpäivät kun on sellasia kymmenentuntisia. No on sillä onneks sitten pitempiä vapaitakin.
Olikos täällä muita jotka synnyttää jyväskylässä. Aattelin vaan sitä kun siellä lopetettiin se ilokaasun käyttö että mitä ootte mieltä. Mua se ei haitaa kun en oo siitä kauheesti apua saannu aikasemminkaan.
nanna
Olipa nopea synnytys!
Ihanaa vauvantuoksuista arkea,toivottaa leanna ja 6x jälkikasvu
Onnea hontalle ja pikkupapulle vauvoista, olikohan vielä muita? No onnea kaikille tasapuolisesti!!
Lähtiköhän Alma synnyttää??
Nonna, mä kans toivon "vedenpaisumusta" itselle, mutta varmaan turhaan. Kiva kun viikko olis viel laskettuun ja mä oon jo ihan maani myyneenä täällä=)
Onks kaikki oikeesti synnyttämässä? Ei tää näin voi mennä...nyyh... Tai siis ihanaa että saatte vauvanne, mut mäkin tahdon, heti-heti-heti=)
Öitä ystäväiset, onneks suomi voitti pronssia=)
Toivoo: Masunasu rv 39 tasan
Joo, kävin to sielä tarkastuksella ja synnytys olikin jo sitten käynnissä.Lääkäri sanoi sisätutkimusta tehdessään että kohdunsuu 3,5 cm auki ja aivan kypsä, et tehdään niin et hän ottaa sinut saliin ja puhkasee kalvot! Iski pieni paniikki itelle siinä vaiheessa.No siitä se sit läx,oksitosiinin ansiosta synnytys kesti vaan 2,5h,ponnistus 8min.Koski ihan perkeleesti mut onnex oli nopeesti ohi!
Pieni poika sieltä siis tuli,3690g,50cm ja hattu 34,5.Tultiin juuri kotiin.
Jaksamista siis kaikille hurjasti!
Pusutus ja poikanen 3vrk.
Onneks olkoon kaikille nyytin saaneille, monta teitä olikin!!
Nanna kyseli Jyväskylässä synnyttäviä. Mä oon sinne suuntaamassa. Ilokaasun käytön lopettaminen harmittaa. Mä olin ajatellu kokeilla pärjääväni lämpösellä vedellä, jumppapallolla ja ilokaasulla, mut saa nyt sit nähä mitä tapahtuu..
Masunasu: sama viikko tasan ois mullakin. Välillä iskee kauhee paniikki, et oikeesti enää viikko laskettuun aikaan ja kolme pahimmassa tapauksessa siihen, et meillä on vauva! Toisaalta toivos taas, et sais vauvan maailmaan heti. Monet on toiveet ja tunteet isomahaisen mamman päässä.
Tänään kuvattiin mahaa, ei raskausarpien kans mikään kaunis ilmestys ja nyt se valuu alaspäin, tuntuu ihan roikkuvan. Mut on se hengittämistä helpottanu kummasti. Suppareista tai muustakaan ei merkkejä. Kai se on vaan ootettava, joka ilta käy mielessä, et ehkä tää on jo viimenen ilta kahestaan miehen kans. Kesäkuu lähestyy uhkaavalla vauhdilla:)
Koetetaan jäljellä olevat vielä kärvistellä, tulee se meidänkin vuoro vielä saada vauvantuoksunen rakkauspakkaus syliin!
Ai niin, mielipiteitä kysyisin viä: miten vauvan yövaatetus? Mitä pidätte vauvalla yöllä?
Norpanpoikanen, tasan viikko eräpäivään
Hei,
suloinen SISU-tyttö syntyi tiistaina 13.5 isänsä syntymäpäivän kunniaksi klo:19.09...mittoina tytöllä oli 3310g, 50cm ja pipo 34cm. Synnytys oli pitkä ja raskas, yhteensä 20h. Synnytys tapahtui rv39+4
Kotiuduttiin eilen illalla ja nyt opetellaan uutta arkea...siellä hän jo huuteleekin alhaalla joten lähden "maitojeni" kanssa...laitetaan tarkempaan synnytysinfoa kun tilanne sen sallii...ja hei, jatkaako Toukotuhisijat tässä ODOTUS-osiossa nyt eteenpäin vai missä? Kertokaa miten toimitaan
Niina & sisu :)
Kauheet vierotusoireet teistä tuli Jorvikeikalla...
Elikkä meidän "pieni" prinssi näki illan hämärän 15.5. klo 22.19 (rv 41+4) pituutta pojalla 52cm ja painoa 4080g, nuppi 37cm.
Synnytyskertomusta kehoitan lukemaan omalla vastuulla, ei ollu helppo reissu, eikä sieltä mukavimmasta päästä. Loppu hyvin, kaikki hyvin, se on pääasia.. Mutta ihan alkuun muuta..ajattelin kuroa palstatauon pikaisesti kiinni, jos passaa...
Onnea vauvautuneille! Ainakin Ronnika, Plutuna, Amaria, Pikkupapu, Hönttä, Pusutus, SISU,
Toivottavasti Alma pääsit lähtemään ja kaikki sujuu hyvin! Tsemppiä.. Samoin masunasulle pikaista matkaanlähtöä toivotellaan, olosi kuulosti jo epämielyttävältä..
Norpanpoikanen: esikoisella oli käytössä pyjama, vetoketjullinen, ja tumput & sukat, nukkui paksun peiton alla. Nyt täytyy kattoa, miten toi pieni poika pärjää. Laitoksella oli pari yötä nakuna mun kanssa pesimässä ja yhden yön ihan paita & potkarit, vieressä nukkui "pussilakana"peiton alla.
Sitten siihen meidän Jorvi-reissun. Pitkä sepustus ja ei niin normi tarina. Hypätkää yli, jos olette "hermoheikkoja"!
Kuten tiedättekin, me käytiin silloin maanantai yönä käyrällä, tiistaina puolelta päivin ja kätilön toiveesta vielä neljän aikaan. Sisätutkimuksissa todettiin, ettei synnytys ollut vielä käynnissä, vaikka supparit säännöllisiä ja kivuliaita olivatkin. En ollut nukkunut sitten sunnuntaiyön (silloin oireili se ah niin ihana hammas ja myöhemmin noiden suppareiden takia yöt oli rikkonaiset) ja keskiviikkona olin iltapäivästä jo niin väsy, että soitin Jorviin ja kysyin lupaa tulla/mennä sinne yöksi.
Jorviin saavuttiin miehen kanssa keskiviikkona kahdeksan jälkeen, supparit tuli 5 min. välein ja kohdunsuu sormelle auki. Isäntä lähti mun vanhemmille nukkumaan ja ite sain Petidinin ja nukahtamislääkkeen avulla nukuttua muutaman tunnin, kunnes heräsin kipuihin. Uusi petidin helpotti tunniksi, kunnes tarvittiin kaarimaljaa pahoinvointiin. Loppuyö pätkittäistä koiranunta ja 7n jälkeen kohdunsuu reilusti sormelle auki, kalvorakkula tuntui.
Supparit tuli tiukemman tuntuisina, mutta iltaa harvempina. Pääsin käppäilemään ja soittelin äidilleni ja tulevalle isukille väliaikatietoja. Miestä kehotin tulemaan Jorviin, kunhan saa esikoisen päiväkotiin.
Pääsin ammeeseen pariksi tunniksi ja sitten saliin 12.30. Kohdunsuu oli silloin 4-5cm auki, eli kivasti lähti etenemään. Isäntä oli supistusten tullessa tukena ja nojailin olkapäähän. Pystyasento ja hengittely riittivät hyvin kivunlievitykseen. Koska 4 tunnin jälkeen ei edistystä ollut tullut ja ulkoinen kuuntelu ei ollut riittävän varmaa, päätettiin kalvot puhkaista ja seurata vauvan sydänääniä sillä pääanturilla. Supparit tuntu vain vähän napakammilta, kun kalvot oli puhkaistu ja reilu tunnin päästä aloitettiin tippa, jotta saataisiin synnytystä edistymään. Pikkasen myöhemmin otin ilokaasun avuksi, kun alkoi tehdä kipeetä, siitä olikin apua melkein tunniksi. Totesin etten pysty rentoutumaan ja sain puolen tunnin odottelun jälkeen epiduraalin. Toiveena oli, että rento olo auttaisi avautumisessa, koska olin edelleen vain 4cm auki.. Olo oli ihana, kun puudute vaikutti, vaikka sitä kutinaa siitä tulikin. Onneksi tosi lievää. Tippamäärää nostettiin ja epiduraali auttoi kestämään supparit. Mikroverinäytteitä ihmeteltiin, niissä vauvalla kaikki ok, vaikka eivät ihan loistavia kuulemma olleetkaan. Epiduraali alkoi heiketä ja ilokaasun kanssa selvisin joten kuten uusista näytteiden otoista ja sisätutkimuksesta. Paikalla oli konsultoimassa toinenkin lääkäri ja kipujen yltyessä totesivat, ettei synnytys etene. Tässä vaiheessa olin jo niin väsynyt monen vuorokauden turhauttavan hitaasta matkanteosta ja itkin miehelle, että on ihan sama miten vauva syntyy, mutta että en jaksa enempää. Pyysin jo leikkaustakin, minä joka vannoin luomun nimiin. Koko hommasta tulikin lääketieteen riemuvoitto, kun lääkärit päättivät, että päädytään kiireelliseen sectioon. Matka synnytyssalista leikkaussaliin oli melko painajainen, ilokaasukin kun jäi tietty synnärille. Onneksi mukaan tulleet kätilöt oli ihania ja kannustivat & kehuivat koko matkan. Salissa meni tietysti hetki, ennen kuin puudutus alkoi vaikuttaa ja jopa anestesialääkäri (mies) jaksoi tsempata. Lopulta helpotti, kun tunto alkoi hävitä. Ongelmana sitten oli järjetön kalina ja tärinä. Hampaat oli kipeet leikkauksen jälkeen, sen verran tärisin ;) Potra poika syntyi ja käytyään pikavisiitillä pääsi isänsä seuraan osastolle. Isä oli joutunut reppana jäämään synnärille odottamaan, Jorvissa kun ei kiireelliseen sectioon oteta mukaan.
Heräämöstä pääsin osastolle muutaman tunnin päästä ja sain aarteen ihokontaktiin. Ensi-imetys sujui yllättävän hyvin, reppanalla oli ehtinyt jo kova nälkä tulla..
Osastolla sujui homma jouhevasti, toipuminen on ollut hyvää. Tänään päästiin päivällä kotiin ja nyt pitäis miettiä kauppareissua. Tai siis laittaa toi mies asialle :)
Nyt mennään mutta tullaan kuulostelemaan teidän edistystä kyllä!
Voikaa hyvin ja tsemppiä matkaan (&vauhtia synnytyksen alkuun sitä toivoville!)
JN + ulkoistunut masukaveri, poitsu kohta 3 vrk
Olen monta päivää koittanut päästä kirjautumaan, enkä ole onnistunut pääsemään sisään. Ihan epätoivo meinasi jo iskeä!
Minä olen vielä kokonainainen pallo ja viikkoja on nyt vasta 38+3. Ettehän mua kaikki tänne yksin jätä? Tosi monilla on jo se ihana vauva sylkyssä.Onnea kaikille hurjan paljon!
Ja taas tätä samaa valitusta(anteeksi): Tänään olin niin reteetä naista ja ajattelin, että kun nyt pääsis vaan sinne synnärille ja kyllä mä sen sieltä pihalle pusken ja... Sit tulin tänne ja luin miten moni oli vauvan saanut ja millaisia tarinoita niihin liittyy ja muistin miten se sattuu ni taas rupes housut tutisemaan. Kun hetki koittaa, ni ei siinä sitten muu auta ku kestää ja sitten se vauva on pian sylissä. Mut mahasta ihan kouraisee kun miettii jos se tapahtuu jo vaikka ensi yönä...
Musta tuntuu muutenkin, että olen ihan pihalla mitä laitokselle mukaan itselle ja millaiset vaatteet vauvalle.Toista sentään odottelen. Tänään rupesin haalimaan kameraa ja hammasharjaa näkyville, jos muistaisin edes ne mukaan napata. Aika vaan kuluu niin nopeaan, ettei millään käsitä, että vauva on kohta jo täällä, justiinsa tein raskaustestin?!
No, parasta kai mennä vähän sovalle rentoutumaan. Esikoinen nukkuu jo ja mies on yön töissä. Saan ihan ite valita telkkukanavan!
Ihanaa arkea vauva perheisiin ja muille tsemppiä loppu odotukseen
Monet muutkin taitavat olla synnärillä, kun ei ole kuulunut :)
Itse huomaan, että alan aktivoitua kirjoittamaan vasta nyt kun ollaan todella loppusuoralla...
Heräilin kolmen maissa vessaan, enkä enää saanut unta epämääräisten tuntemusten takia. Selkeät supistukset alkoivatkin sitten neljän aikaan. Nyt niitä on tullut n. tunnin ajan 3-5min välein, viimeisimmät jo ihan mojovia. Pärjään kuitenkin vielä hyvin. Lapsivedet ei ole menneet. Mutta kyllä se toissa-aamun (oletettu) limatulppa saattoi jotain ennustaakin..
Mutta mutta, toivotaan etteivät lopahda!
-alma taas