minusta olisi hyvä idea abortin tekijöille,
että kuvattais se kuollut sikiö ja näytettäs heti heräämössä ne kuvat ja annettais kotiin mukaan!
Kommentit (94)
abortin jälkeen. Sikiö kun ei tule kohdusta kokonaisena kauniina pakettina ulos, vaan osina tai sitten se tavallaan imuroidaan sieltä, jolloin menee mössöksi.
Kyllä vahinkoja voi sattua muillekin, ja sitä paitsi jos tiedetään, että tulossa on todella vammainen lapsi, minäkin tekisin abortin.
Turha enää siinä vaiheessa syyllistää naista lisää.
Suomessa on hyvä aborttilainsäädäntö.
Jos, mut raiskattais ja tulisin raskaaks, ni kyllä mäkin varmaan abortin tekisin.
Jälkikäteen olisin toivonut, että minulla olisi ollut mahdollisuus keskustella asiasta puolueettoman psykologin kanssa. Mikäli olisi saanut tarvitsemaani tukea ja kannustusta, olisin pitäny lapseni, vastoin perheeni painostusta.
Sen sijaan minut lyötiin lyttyyn myös sairaalassa. Sikiön ultrannut vanha mies-lääkäri oli todella ylimielinen ja halveksiva minua kohtaan. Se vain lisäsi tunnettani, että minä en edes lasta ansaitse, kun olen niin vähäpätöinen ihminen.
Asiallinen ja ystävällinen käytös olisi SAATTANUT rohkaista minua tekemään oman tahtoni mukaan. Mikäli minulle olisi ultrassa näytetty tuo sikiö, niin se olen melkein varma, että olisin uskaltautunut pitämään lapsen, kun olisin ymmärtänyt miten oikealta vauvalta hän jo näytti.
Kaikkein raskain abortti on kuitenkin aina äidille. Minä kannan syyllisyyttä ja tuskaa asiasta lopun ikääni. En pysty ikinä antamaan itselleni anteeksi. Osaksi olen syyllistänyt perheenikin, sillä kasvatukseni oli todella halveksiva, minut lyötiin lyttyyn aina, minulla ei ollut mitään itsetuntoa. En siis edes nuorena aikuisena uskaltanut tehdä omaa päätöstä ja ottaa vastuuta elämästäni, vaan kuuntelin perheeni mielipidettä, joka ei pitänyt minua minään ja väitti ettei minusta ole äidiksi.
Itse tiedän, että nimenomaan äidiksi minusta olisi ollut, ja juuri tuolloin. En silti uskaltanut. Itsetunto ei riittänyt.
Se on helvetin hienoo saivarella kaikista asioista ennenkuin ne sattuu omalle kohdalle mutta annas olla kun vahinko osuu omaan nilkkaan.
Jokaisen oma päätös eikä siihen monikaan ryhdy ilman erittäin painavia syitä jotka taas eivät muille kuulu eikä varsinkaan muiden ruodittavaksi.
Mitä tulee alkio/sikiö termeihin niin rv8--> alkio nimitystä ei enää käytetä vaan kyseessä on sikiö.
Eikä mitään löytynyt. Lääkäri sanoi jo ensi käynnillä, että odotetaan, että lähteekö raskaus edes etenemään. Sitten en kyllä olisi enää pystynyt keskeytykseen, eli homma piti hoitaa heti. Onnistuu valitettavasti vain yksityisellä.
Ihan hulluja...anteeksi vaan! Mä en tajua tuota teidän ajatus maailmaa, en todellakaan! Niitä jotka käyttää aborttia ehkäisykeinona on vain murto-osa abortin tekijöistä. Suurin osa tekee sen jollain tavalla pakottavista syistä. Ja ne syyt ei kuulu teille. Olisiko parempi että kukaan ei tekis aborttia ja sitten täällä olis lapsia todella huonoissa oloissa ja perheissä ja sitten lopulta äiti/isä tappais lapsen/lapset kun ei enää jaksais?! Ja joo joo on on pariskuntia jotka mielellään adoptois lapsen, mutta se itse prosessi on sen verran kallis ja aikaa vievää, että olis sijaisperheistä pulaa silloin kun vasta adoptioperhettä etittäis. Ja koska ulkomailta saa vähän halvemmalla adoptoitua niin sieltä ne suomalaisetki adoptoivat. Ja se että pistetään kauhukuvia aborttia harkitsevien päähän niin ei todellakaan auta mitään! Kokeiltaa edes olla hieman inhimillisiä!
Ei jumankauta!Abortti on aina raskas päätös tekijälleen,mutta joskus on tehtävä niinkuin " OIKEALTA" tuntuu..syyt ei kuulu muille.Ehkäisystä huolimatta moni raskautuu esim.kierukkaraskaudet yllättävän yleisiä..kuinka kehtaatte laitella tänne jotain linkkejänne abortin teosta ja syyllistää ylipäätänsä?Saatteko siitä jotain hyvän ihmisen-fiilareita vai?kaikkea muuta olette..abortti on kurja asia,mutta elämässä joutuu välillä kovien mietteiden alle ja tekemään raskaita päätöksiä!
Ja kun se tehtiin ulkomailla, niin mistään heräämöstä ei ollut puhettakaan. Yksi särkylääke naamaan ja menoksi. Oli sen verran rankka kokemus, että tuntuu järjettömältä, että tuikituntemattomat ihmiset kehtaa vielä arvostella vaikeaa päätöstäni. Aborttia en ole kuitenkaan katunut, siihen elämäntilanteeseen olisi ollut mahdotonta saada lapsi ja lisäksi lapsen isä olisi asunut ulkomailla, joten olisin joutunut selviämään ilman häntä.
Ja hän oli 14v.! Eipä ollut muuta vaihtoehtoa kun abortti. Luulen että aika moni kumminkin käyttää ehkäisyä, mutta mikään ei ole varmaan.. Joten olisi todella väärin syyllistää näitä ihmisä abortista!
Nimittäin kieltäytyminen seksistä. Ellei ole valmis ottamaan vastaan mahdollista lasta, ei ole valmis seksiin. Ja abortista on aivan turha syyttää muita, kyllä se on ihan oma päätös. Mun mielestä abortoitu sikiö tai sen jäännökset pitäis antaa äidin syliin abortin jälkeen. Ja jos isukki on tiedossa, hänet pitäis pakottaa mukaan aborttiin. Ja ennen aborttia pitäis nähdä läheltä abortoitu vauva. Ja tarkkaan pitäis selittää vanhemmille, mitä elintoimintoja minkäkin ikäisellä sikiöllä on ja miten se on kehittynyt siihen mennessä.
Voisivat sitten itse miettiä, että olisiko se abortti sittenkin joissain tilanteissa ihan hyvä vaihtoehto.
Vierailija:
minusta olisi hyvä idea abortin tekijöille,
että kuvattais se kuollut sikiö ja näytettäs heti heräämössä ne kuvat ja annettais kotiin mukaan! !
Ehkä jokaisen aborttia miettivän pitäisi nähdä näitä kohdunsisäisiä kuvia vauvasta sillä viikolla, jolla ollaan menossa. Meillä on kirja Vi ska få ett syskon, ja siinä jo rv 6 otetussa kuvassa sikiö on vauvan näköinen.
Ja molemmat aivan tasan yhtä rakkaita !
Vierailija:
Oletko kuullut, että myös sterilisaatio voi pettää?
Vierailija:
Mun mielestä abortoitu sikiö tai sen jäännökset pitäis antaa äidin syliin abortin jälkeen. Ja jos isukki on tiedossa, hänet pitäis pakottaa mukaan aborttiin. Ja ennen aborttia pitäis nähdä läheltä abortoitu vauva. Ja tarkkaan pitäis selittää vanhemmille, mitä elintoimintoja minkäkin ikäisellä sikiöllä on ja miten se on kehittynyt siihen mennessä.
Nuorena olin mm. kiihkoilija aborttia vastaan. Nykyyän 2 lapsen äitinä ymmärrän varsin hyvin ja jopa joskus kunnioitan ratkaisua olla pitämättä sitä lasta! Ei kaikista ole kaikissa elämäntilanteissa vanhemmiksi!
Isoja inhimillisiä kärsimyksiä ja valtavasti valtion rahoja tuhlaantuu tukitoimiin (jotka monesti eivät tue tarpeeksi) tulee monen ihmisen kännisekoiluista.
Ottakaa ne peacekakkulat silmiltänne pois ja oikeasti herätkää siihen, että maailma on tosi kylmä&paska paikka ja vielä paskempi se on yksilöille joilla ei ole ketään suojelmassa!
ja mitä eilisistä tänne laitetuista kuvista voi päätellä, ne on jo aikalailla ihmisen näkösiä! hyi iljettä sellaiset tappajat!!!!!!!!