Te joilla eri sukunimi: Kumman nimen annoitte vauvalle ja miten siihen päädyttiin?

lähes poikkeuksetta äidille ja kun äiti löytää uuden miehen ja saa lapsen, niin taas on lapsella eri sukunimi.

Sinuna antaisin ehdottomasti lapselle sinun sukunimesi, kun on kerta harvinainen!

en halunnut kysymyksiä, kuka lapsen isä on, onko mieheni poikaystäväni vai miten.Helpompaa näin.

mutta menossa vielä joskus tässä elämässä. ja aion ottaa miehen sukunimen, niin olisipa ollut hassua että aikuiset on virtasia ja lapset vaikka virrattomia..

Ja täytyy myöntää, että eron ja huoltajuuskiistan tullen taitais mun mies olla enempi vahvoilla huoltajaksi kuin minä.



Mut en usko että sitä tilannetta tulee, rakastetaan toisiamme ja aiotaan vanheta yhdessä.

Kummallakin yleinen -nen päätteinen sukunimi. Omani on isäpuoleni, joten minulla ei ole mitään siteitä siihen nimeen.

vaikka minullakin harvinainen (vain 7kpl suomessa) mutta miehelle asia oli hyvin tärkeä, joten en halunnut pahoittaa mieltänsä vaatimalla omaa nimeäni.

Olemme avoliitossa yhä ja kaksi lasta, ehkä olemme joskus kaikki samannimisiä, jos siis joskus päädymme naimisiin :)

Emme ole naimisissa ja sanoin miehelleni kun tulin raskaaksi että minulle on tärkeää olla samanniminen kuin oma lapseni. Hän ei ottanut silloin vihjeestä vaaria eikä kosinut =). Nyt olemme kyllä menossa naimisiin ensi kesänä ja koska mieheni nyt haluaa olla saman niminen kuin lapset hän ottaa meidän sukunimen. Minun sukunimeni tosin erikoisempi ja harvinaisempi.

Asumme maassa, jossa lapsi saa automaattisesti miehen nimen (jos vanhemmat avioliitossa). Olemme molemmat Suomen kansalaisia joten olisimme voineet soveltaa Suomen lakiakin, mutta siitä olisi voinut tulla käytännön epäselvyyksiä täällä.



Oma nimeni on kylläkin kauniimpi kuin miehen nimi, joka ei onneksi ole toisaalta mikään rumakaan. Jos se olisi joku Kakkinen tms (tällainen nimi on oikeasti olemassa!), niin en usko, että miehenikään haluaisi kynsin hampain pitää kiinni perinteistä.

että kaikilla on mun sukunimi. Saman sukunimisiä on tosi vähän siksi tähän päädyttiin. Mies sanoi, että aika vähän hänellä on sukunimen vaihdosta kommentoitu.

Jos esikoinen on tyttö äidin sukunimi.

Jos esikoinen on poika isän sukunimi.

Ja nuoremmat sisarukset tietenkin saman nimisiksi kuin vanhempi sisarus.



Ja tulevat lapsemme ovat vasta suunnitteluasteella. ;-)

Minä sain siis päättää etunimet. Olin hyvin tyytyväinen, että jako meni näin päin, sillä etunimeä käytetään kuitenkin tavallisessa kanssakäymisessä paljon enemmän kuin sukunimeä.

Jaa.. no en tiedä. Sanoin esikoisen synnyttyä, että haluan lapselle oman sukunimen.

Emme ole naimisissa, ja tietysti kuvittelin että menemme lähitulevaisuudessa. Häistä ei taida tulla mitään, koska meillä on niin erilaiset mielikuvat juhlien järjestämisestä (minä haluan pienet häät tai pelkän maistraatin, miehelle ei kelpaa kuin isot sukujuhlat). En haluaisi aina olla virallisia asioita hoitaessani selittelemässä, kenen äiti oikein olen (esim. Vilma Virtanen, Minna Mäkisen äiti). Olisi pitänyt vain laittaa minun nimeni, niin miehen pitäisi tehdä " miehen työ" ja mennä naimisiin kanssani, niin olisimme vaikka vaihtaneet kaikki miehen nimelle (näin on omalla kohdallani tehty, kun vanhempani menivät naimisiin kun olin 1v).

naimisiin on joka tapauksessa tarkoitus mennä ja silloin olemme sitten kaikki samannimisiä. Lisäksi miehellä on poika edellisestä avoliitostaan, joka on äitinsä nimellä ja tiedän, että hänelle merkitsee paljon että tällä kertaa lapsi on hänen nimellään ja sen suon mielelläni. Sitten vielä sekin seikka, että mieheni sukunimi loppuisi häneen, jos lapsi ei saisi hänen nimeään. Oma suhteeni isääni on katkennut, joten senkään puolesta en välitä omasta sukunimestäni lapselle.