Lue keskustelun säännöt.
Voi itku :( Käyn kamalaa kamppailua itseni kanssa :(
19.01.2006 |
Meillä on terve 2,5v. poika. Molemmilla työpaikat. Asuntolaina niskassa ja tarkoitus ostaa suurempaa ja laittaa samoihin tiloihin oma yritys. Tää on mun ja miehen koko yhdessä olomme aikainen haave.
Alun alkaen on ollut terkoitus harrastaa yhden lapsen politiikkaa. Raskausaikana mä sain tosi pahan komplikaation, josta olen vasta nyt pikkuhiljaa toipunut. Riski on suuri, että seuraavassa raskaudessa tämä komplikaatio uusiutuu. Vauvalle siitä ei ole haittaa, mutta mulle on.
Nyt olen alkanut ajatella toista lasta. Tämä ajatus yllätti mut, koska aina olemme ajatelleet, että ollaan yhden lapsen perhe. Olisiko esikoinen onnellisempi jos hänellä olisi sisarus? Mulla oli synnytyksen jälkeinen masennus, jaksanko sen uudelleen? Entä jos komplikaatio uusii? Siitä ei kukaan osaa sanoa varmuudella. Entä se mun ja miehen haave? Se on molemmille tosi tärkeä. Mitään asiaa ei voisi pitkään venyttää kun olemme molemmat yli 30 vuotiaita. Mies vähän nikottelee ajatuksella toisesta lapsesta, mutta ei ehdottomasti kieltäydy. Mitä ihmettä teen? Uskallanko jättää pillerit pois ja antaa mennä???
Välillä haluan kovasti toista, välillä tuntuu, että hyvä näin. Mikä ihmeessä on oikein :(
Kommentit (16)
jos lapsi näyttäisi suunnilleen suomalaiselta, ihan tämän maan suvaitsemattomuuden vuoksi. Esim. Venäjältä ja Virosta on saatavilla n. 3-6 vuotiaita poikia, mutta lähes kaikilla on takanaan sairaus tai pahoja ongelmia. Emme TIETOISESTI halua ottaa riskiä, että tulee isoja ongelmia. Eihän omasta syntymättömästä lapsestaankaan voi koskaan tietää mitä ongelmia tulee, mutta adoptio asiassa tietäisin todella ottavani ison riskin ja mun psyyke ei varmaan kestäisi isoja juttuja. Ja adoptoiminen on todella kallista, valitettavasti, vaikka siihen saakin kelalta tukea. Ja odotusajat pitkiä, vaikka maailma on täynnä kodittomia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ainoa lapsi ja sen pohjalta suosittelen lämpimästi että yritätte vielä toista. En ole mitään kadehtinut ikinä niin paljon kuin kavereita joilla on sisaruksia.
Luulen että on jopa turvallisempaa vanheta kun ei ole yksi. Minä ainakin pelkään vieläkin sitä aikaa että jään yksin, vaikka oma perhe onkkin jo perustettu!
Kuinka pitkä ja kallis teidän adoptionne oli? Meillä olisi kiinnostusta juuri tuolta päin maailmaa saada pieni lapsi, mahdollisesti vauva. Onko totta että hinnat alkavat 15000 eurosta ylöspäin??!!
Ihan mielenkiinnosta kysyn.
Olen aina haaveillut adoptiosta, mutta taitaa olla liian arvokasta touhua meidän kukkarolle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta sitä saattaisit katua vanhempana jos ettte tee!
http://www.ampiaisakka.com
Meidän adoptiomme kustannuksia en ole koskaan ynnännyt, ei pal kiinnosta. Ne levittyvät kuitenkin usealle vuodelle. Ja kuinka moni ynnää, paljonko rahaa menee pienokaiseen raskautumisen, raskauden ja ensimmäisen elinvuoden aikana? Aika harva, veikkaan... :)
Prosessimme kesti 2,5 vuotta.
t. 14
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älä mieti liikaa.
Lapset ovat maailman tärkein ja ihanin asia, ja lopulta mikään ei ole arvokkampaa. Luulen, että jos päädytte toivomaan ja yrittämään toista lasta, lapsi tuo ratkaisut tullessaan. Tämä on minun mielipiteeni, mutta sinähän kysyitkin mielipiteitä :) Itse olen ainoa lapsi ja aina kärsinyt siitä kovasti. Itse toivon toista lasta (esikoinen alle 2-v.) ja olenkin nyt alussa raskaana yhden keskenmenon jälkeen.
Paljon onnea valitsemallasi tiellä :)
Vaikea kysymys....
Mulle oli itsestään selvyys raskaana olessa, että hankimme toisen lapsen. Esikoinen kuitenkin yllätti rankkuudellaan, miehen työn kuva muuttui (matkusti tosi paljon) joten toisen lapsen yrittäminen heti kohta esikoisen perään oli mahdoton ajatus.
Sitten päätimme kuitenkin yrittää toista lasta, mutta sitäpä ei kuulunutkaan ja tutkimuksissa kävi ilmi, että ilman hoitoa ei ilmeisesti onnistuisikaan. Päätimme olla aloittamatta hoidot.
Silti aika ajoin minulla on tosi ristiriitaisia ajatuksia: olisiko lapsemme onnellinen jos hänellä olisi sisarus, jääkö hän jostain paitsi jne.
Poden välillä huonoa omaa tuntoa, että olen ollut itsekäs, kun en lähtenyt hoitoihin ja hommannut lapselle sisarusta.
Että helppoja eivät nämä asiat aina ole.
Onneksi tuttava ja lähipiirissä on monta perhettä joilla vain yksi lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ei liikaa kannata miettiä ja pyöritellä... kynnys asialle nousee vain korkeammalle
vähemmän, kun melkein kaikki esikoiselle ostettu käy hällekin. Ja jos menet töihin heti äitiysloman jälkeen, niin haaveenne on siirtynyt vain vuodella. Sitten noihin muihin asioihin. minä koin esikoisen syntymän todella vaikeaksi ja olin kai masentunutkin. Koko vauva-aika oli mielestäni yhtä helvettiä. aloin nauttia esikosta vasta vuoden kuluttua. Kuopuksen kanssa on ihan toisin. Hän on paljon rauhallisempi, mikä voi johtua siitäkin, että olen itsekin rauhallisempi, ja arki tuntuu sujuvan kuin itsestään, kun en hermoile enää niinkuin ekalla kerrala. Esikoinen on mustis, mutta ei niin pahasti, kuin pelättiin. Minä kyllä suosittelen toista lasta ihan kaikille! Tuntuu, että vasta nyt olen kasvanut äidiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
perustakaa yritys muutaman vuoden kuluttua
se että muutos ei ole enää, niin suuri kuin ensimmäisen lapsen kohdalla. Sisaruksesta ei ole haittaa, vaan heistä on iloa toisilleen. Huomaat että itsellesikin jää enemmän aikaa ja lapset oppivat kuin itsestään toisilta tärkeitä asiota joita sinun ei tarvitse opettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toisaalta mietin omaa jaksamista, mutta sitten mietin, että sisarus ois kumminkin lapselle kiva...
rakkaimmat jätetty muistoksi. Eihän se homma tietenkään tuohon kaadu, tavaraa se vaan on ja sitä saa uutta tilalle. Pelottaa vaan se oma jaksaminen ja terveydentila. Ja oikeasti pelottaa sekin, että oltais kakkosen synnyttyä taloudellisesti tiukemmalla, sitä yritystoimintaa varten kun joutuisi ottamaan ison lainan...
Painiskelen lisäksi tosi paljon sen kanssa, tarvitseeko lapsi sisaruksen. Tuttavapiirissä on paljonkin yksilapsisia perheitä, mutta meidän lapsi on niin kauhean sosiaalinen. Osaltaan ajattelen, että onhan hänellä samanikäisiä serkkuja. vauvasta kun ei tosiaan heti ole leikkikaveriksi ja nyt jos tulisin raskaaksi, esikoinen olisi vauvelin syntymän aikoihin yli kolme vuotias, joten missä vaiheessa tämän ikäiset oikeasti saavat leikkikaveria toisilleen sisaruksesta? Aikoinaan lapsi alkaa seurustelemaan, on koulu- ja opiskelukavereita, sitten oma perhe jne...
Siltikin taitaa taitaa olla pieni vauvakuume päällä. Tässä taistelee nyt tunteet ja järki...
ap
Kävin vauvat puolella surffailemassa ja se kyllä kallistaa vaakakupin toiseen suuntaan. Vauva-aika oli kamalaa. Toisaalta se taas ei ollut pitkä... Hmmm...