Minne sielu menee kuoleman jälkeen
Mihin se menee ja näkeekö rakkaitansa enään?
Kommentit (197)
Vierailija kirjoitti:
Se jää muiden ihmisten luokse maapallolle. Katso vaikka youtubesta videoita gary galkasta.
Täällähän ne henget hengailevat meitä ihmetellen vaan emme näe heitä. Kai hekin ovat vain kaikkialla missä ovat tehtävineen. Eivät vaikuta meidän elämiseemme kuitenkaan.
Leijuu pikkuhiljaa avaruuteen ja ennepitkää päätyy mustaan aukkoon tai törmää tähteen.
Kuoleman jälkeen ei ole mitään sen enempää kuin ennen syntymääkään. Sielu on ihmisen keksimä uskonnollinen käsite, ei sellaista ole olemassakaan. Sen todistaa jo pelkästään aivovamma, joka voi muuttaa koko ihmisen ja poistaa muistoja pysyvästi. Näinhän ei olisi, jos kaikki tallentuisi sieluun.
Olemme olemassa vain aivoissamme, ja kun aivot tuhoutuu, olemme poissa. Mikä onkin varsin lohdullista, sillä en halua että "taivasta" on olemassa, koska se tarkoittaisi myös sitä että helvetti on olemassa. Maailmankaikkeus oli olemassa jo miljardeja vuosia ennen minua, enkä kärsinyt ollenkaan vaikken ollut elossa kaikkea näkemässä. En siis tule olemaan sen onnettomampi myöskään kuoleman jälkeen.
Mennyttä ei voi muuttaa ja tulevaisuutta emme tiedä, siispä eletään nyt. Meillä on vain tämä yksi ainutkertainen elämä, jota ei kannata tuhlata turhien murehtimiseen tai uskontohömppään. Ulkona on kesä, menkää sinne, ja eläkää.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi ennen kysyä mistä se sielu syntyy.
Vitussa
Meidän kristittyjen sielu ja kaikki mitä on, odottaa haudassa viimeistä päivää ja herätystä.
Emme mene yhtään minnekään, kohtaa yhtään ketään tai muutenkaan osallistu.
Vierailija kirjoitti:
Meidän kristittyjen sielu ja kaikki mitä on, odottaa haudassa viimeistä päivää ja herätystä.
Emme mene yhtään minnekään, kohtaa yhtään ketään tai muutenkaan osallistu.
Toiveajattelua. Kuolemanpelon aikaansaamaa.
Vierailija kirjoitti:
Sielu menee tietysti taivaaseen. Muu maallinen jää maan päälle.
Aivan, kuviteltu asia menee kuviteltuun paikkaan.
Tuonelaan odottamaan viimeistä tuomiota. Jeesukseen uskovat pääsee taivaseen, epäuskoon jääneet tulimereen saatanan ja hänen enkeleidensä kanssa.
Tosin Lasarus pääsi heti abrahamin helmaan, kun taas rikas mies, joka ei eläessää Lasarusta auttanut meni jonnekkin välitilaan, missä tarpeet ei täyty, esim janoon ei saa vettä. Osa jää hengailee henkenä jonnekkin välitilaan. Viimeistä tuomiota odottaessa.
Jeesus on tullut takaisin kuolleista ja 3 päivän haudassa oloaikanaanpäivän saarnasi Nooan arkin aikana jumalaa tottelemattomille hengille, jotka oli jossain välitilassa vankina odottamassa viimeistä tuomiota.
Eli henki, sielu lähtee ruumista kuoleman jälkeen.
Usein murhatapauksissa lukee, että joku "riisti toiselta hengen". En usko, että henkeä voi tappaa, kehon kylläkin voi. Henget, sielut liikkuvat ja tulevat uudessa kehossa takaisin. Pitkässä juoksussa myös ihmisen tekemä hyvä tai paha saa palkkansa, en usko helvettiin
Vierailija kirjoitti:
Tuonelaan odottamaan viimeistä tuomiota. Jeesukseen uskovat pääsee taivaseen, epäuskoon jääneet tulimereen saatanan ja hänen enkeleidensä kanssa.
Tosin Lasarus pääsi heti abrahamin helmaan, kun taas rikas mies, joka ei eläessää Lasarusta auttanut meni jonnekkin välitilaan, missä tarpeet ei täyty, esim janoon ei saa vettä. Osa jää hengailee henkenä jonnekkin välitilaan. Viimeistä tuomiota odottaessa.
Jeesus on tullut takaisin kuolleista ja 3 päivän haudassa oloaikanaanpäivän saarnasi Nooan arkin aikana jumalaa tottelemattomille hengille, jotka oli jossain välitilassa vankina odottamassa viimeistä tuomiota.
Eli henki, sielu lähtee ruumista kuoleman jälkeen.
Tony Halme ja Pekka Siitoin menivät Valhallaan, Sinne minäkin mieluiten menisin jos lähden jonnekin tuossa vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Tuonelaan odottamaan viimeistä tuomiota. Jeesukseen uskovat pääsee taivaseen, epäuskoon jääneet tulimereen saatanan ja hänen enkeleidensä kanssa.
Tosin Lasarus pääsi heti abrahamin helmaan, kun taas rikas mies, joka ei eläessää Lasarusta auttanut meni jonnekkin välitilaan, missä tarpeet ei täyty, esim janoon ei saa vettä. Osa jää hengailee henkenä jonnekkin välitilaan. Viimeistä tuomiota odottaessa.
Jeesus on tullut takaisin kuolleista ja 3 päivän haudassa oloaikanaanpäivän saarnasi Nooan arkin aikana jumalaa tottelemattomille hengille, jotka oli jossain välitilassa vankina odottamassa viimeistä tuomiota.
Eli henki, sielu lähtee ruumista kuoleman jälkeen.
Ja objektiivisesti riittävä syy uskoa tämä todeksi on...?
Vierailija kirjoitti:
Uskon uudelleensyntymään. Tänne tullaan niin, että sielu valitsee itse perheen johon syntyy. Maanpäällinen on se helvetti, jonne tullaan oppimaan/ kasvattamaan sielun viisautta. Kun on opittu tarpeeksi tai huomataan ettei tuosta sielusta enää parempaa tule, sielu pääsee taivaaseen. Taivaasta lähetetään taas maan päälle kun huomataan että tuon on päästävä taas oppimaan uutta. Sitä kauemmin pysyy taivaassa, mitä parempi on. Ja lapsivainajien tehtävä maan päällä on tuoda vanhempiensa ja läheisimpien elämään oppimisen aihetta: opitaan hyväksymään vaikeita asioita, kuten lapsen menetys.
Kiitos kauniista sadusta! Lapseni kuolema itkettää vieläkin.