Salatut vaivat synnytyksen jälkeen?

Käytännössä menee aika usein niin että ne joilla maha toimii muutenkin hyvin, ei löysää, ei ummetusta, eikä muitakaan vatsavaivoja = osaa syödä kroppaansa kuunnellen ja seuraten, niin niillä ei ole pukamiakaan. Ei ennen eikä jälkeen synnytksen. Näin ainakin mun tuttavapiirissä. Niillä joilla on aina röyhtäilyä, turvottelua, ummetusta tai ties mitä ruuansulatusvaivaa, niin tuntuu olevan järestään pukamatkin.

Itse kuulunnäihin ns. hyvävatsaisiin ja ei pukamavaivoja vaikka 2 lasta. Eikä sen puoleen yhtään mitään muitakaan salattuja tai salaamattomia vaivoja.

Syön terveellisesti, vatsa toimii ja kestää (ei ole allergoita tai intoleransseja) mutta silti tuli pukamat. Voisikohan ehkä johtua ponnistamisesta? (tiedän että tulivat siitä) Varsinkin kun itse jouduin ponnistamaan väkipakolla kahdessa synnytyksessä, eikä kätilöt uskoneet että supistuksia ei tule joten eivät antaneet oksitosiinia..

Oikeasti aika ihana yleistys.

Mun mielestä yks salattu vaiva on kyllä huonosti parantuva episiotomiahaava. Itsellä nyt neljä vuotta esikoisen syntymästä ja eppari vaivaa edelleen. Kolottaa, särkee ja menkkojen aikaan turpoaa. Välillä vuotaa vertakin. :(



Kuuteen kuukauteen synnytyksen jälkeen en kävellyt ilman kipua, istuessa pitää vieläkin miettiä että miten kankun asettaa. Pyöräily ja spinningtunnit loppuivat siihen synnytykseen.



Lääkärien mielestä näyttää kuulemma ihan normaalilta, mitä nyt vähän arven liikakasvua, mutta ei sitä kuulemma leikata kannata. Omaan elämänlaatuuni vaikuttaa kyllä tosi paljon.



Ei tietenkään läheskään kakikille käy mitään tällaista, vaan useimpien epparit parantuu aika nopeasti ja helposti. Mut vois siitäkin puhua, että aina niin ei käy, ja et se voi oikeasti olla aika iso tuska ja vaiva ainakin ekat viikot synnytyksen jälkeeen.

Ekan synnytyksen jälkeen tuli paljon tikejä ja istua ei pystynyt ilman uimarengasta pariin viikkoon.

Muiden synnytysten jälkeen olen pystynyt aika hyvin istumaan heti.

Jokaisen synnnnytyksen jälkeen ensimmäinen kakalla käynti oli vaikeeta. ei meinannut saada mitään ulos. Kauhee paineen tunne.

Kun sen ekan kerran on selvittänyt niin sitten alkoi jo helpottaa.

Mulla ei ole jäänyt mitään pysyviä ongelmia synnytyksistä.



Jälkisupistukset olivat aika kauheita. Ekalta lapselta lievemmät mutta aina kolmanteen lapseen asti ne voimistui aivan järkyttäviksi.

Neljännen ja viidennen lapsen kohdalla olivat ehkä samaa luokkaa kuin kolmannen.

Mulle jäi toisen raskauden jälkeen jalkavaiva eli jalka/lonkka on jäykkä istumisen jälkeen ja joudun linkkaamaan aina kävelyn aluksi. Lenkkeily/kävely aiheuttaa sen, että pari päivää on lonkka kipeämpi ja onnun hieman. Nämä vaivat ovat helpottaneet neljässä vuodessa, mutta tuskin pääsen niistä koskaan eroon.

2 synnytystä jotka molemmat menivät hyvin ilman suurempia repeämiä tai episiotomiaa.



Minulla ei ollut synnytyksen jälkeen minkäänlaisia vessaongelmia vaikka en ottanut ulostuslääkettä enkä syönyt luumuja. No se oli että heikotti niin hitosti ettei pystyssä meinannu pysyä, mutta aika pientä.



Ei ole ollut mitään virtsankarkailua tai ulostamisongelmia. Ei peräpukamia, ei mitään.



Mutta ne jälkisupistukset oli tosiaan jo toisen kohdalla niin pahat että on varmaan ainoa asia jota pelkäisin seuraavassa...



Eli olen palautunut täysin. Ainoa asia on maha. Se ei ihan yhtä kaunis oo enää :D

vessakäynneillä ja kolme synnytystä takana. Tikkejäkin on tullut. Että ei niitä kaikille tule, toki kaikkeen on hyvä varautua.

Häntäluu murtui. Olin vasta parikymppinen, enkä osannut vaatia kunnollista hoitoa tai edes inhimillistä kohtelua. Luulin helvetillisen kivun kuuluvan asiaan. Sairaalaväki ei välittänyt vaan vähätteli. Kipulääkkeitäkin sai itkien rukoilla. Häntäluu ei parane ikinä, se on vieläkin lähes päivittäin kipeä. Urheiluharrastukset loppuivat siihen. Poika on nyt 25. Ja kyllä, ei tullut muita lapsia, sen ilmoitin suvulle jo laitoksella :(

Repesin peräaukkoon asti. Ponnistussupistuksia ei tullut, ja kätilö sanoi, koska pitää väkisin ponnistaa. Vauva painoi 4,5 kiloa. Olen itse 160/55 normaalisti.



Peräpukamat ja huono pidätyskyky seuraavat mukana loppuelämän. Arvatkaapa, kiinnostaako anaaliseksi? Lapsi parikymppinen.

Kätilö ompeli liian tiukalle tikit ja ne piti seuraavana päivänä avata ja ommella uudestaan. Turvotus oli valtava, ja kipu helvetillinen. Voitte arvata, että arpi ei ole terve eikä kaunis. Eipä tarvi istua kauaa paikoillaan. Synnytyksestä aikaa 15 v.

Mahanahka repeili syviä kudoksia myöten raskausaikana. Jäi tyhjäksi, roikkuvaksi arpisäkiksi, joka ei palaudu koskaan. Osa nahasta on täysin tunnotonta, en tunne jos jää vaikka housujen vetoketjun väliin.



En voi enää koskaan käyttää vartalonmyötäisiä vaatteita, sillä nahkaa roikkuu montakymmentä senttiä tyhjänä löllönä siinä vyötäröllä.



Et ei se mahanahka aina palaudu takaisin, tai edes lähellekään alkuperäistä tilaa... onneksi lähinnä kosmeettinen haitta, eikä aiheuta esim. kipua.



Onneks en tiennyt ennen raskautta, että maha voi tuhoutua noin totaalisesti.

...häntäluun murtumasta tuli mieleen että myös häpyluun murtuma on mahdollinen ja voi jäädä vaivaamaan koko elämäksi tai ainakin useiksi vuosiksi aiheuttane ajoittaista vihlovaa kipua ja estäen juoksemisen.

itselleni aivan järkyttävät suonikohjut ulkosynnyttimiin. Vessassakäynti ja seisominen oli ihan helvettiä yli vuoden.

Siinä vaiheessa kun alkaa synnytyksen lähestyminen olla odotettavissa, niin älä syö yhtään sen tuhdimpaa/kovettavampaa ruokaa kuin tarvitsee. Ei siis tietenkään mitään nälkädieettiä ja voimattomuutta.



Mutta esikoisen jälkeen väänsin vessassa ekat kerrat kyyneleet silmissä niin toisen lapsen kohdalla otin jo koko loppuraskauden mahd vatsaystävällistä ruokaa. Ei siis kilokaupalla leipää ja banaania ja tuhteja liharuokia. Itse harrastin paljon kasviskeittoja ja välipalaksi mustikkamehukeittoa. Ne sopivat minulle, mutta toki katsot itsellesi sopivat syötävät. Voi olla ettei ulostamisessa tule ongelmia, mutta kun synnytyksen sujumisesta ja repeämistä on mahdoton tietää etukäteen, niin kannattaa vähän varautua pitämään vatsa valmiiksi pehmeänä ja kunnossa.



Henkisesti kannattaa varautua virtsankarkailuun. Minulla ekan lapsen jälkeen meni viikko että selvisin päivästä läpi ilman että tuli pissat housuun. Ekat päivät en ehtinyt kertaakaan vessaan asti. Tosin tämä liittyy varmaan sekä synnytyksen vaikeuksiin että sairastamiseeni (olin kuumeessa lapsen syntyessä ja ekat päivät). Mutta eihän sitä kukaan tiedä minkä vatsatautiepidemian aikaan oma synnytys alkaa. Ja toisen kohdallakin pari ekaa päivää oli mentävä heti kun siltä tuntui. Osta varoiksi kotiin paketti suojia. Tämäkin on taas synnytyskohtainen juttu miten käy ja miten palautuu, mutta kivempi olla turhana valmiina kun hätäillä niitä sitten jos kotiutuessa tuntuu ettei välttämättä pysy vielä.



Muutenkin kaikissa kohtuuhintaisissa tarvikkeissa on parempi varautua ongelmiin kuin luottaa pääsevänsä kauppaan. Esim sairastuessa on parempi olla ruokaa pakastimessa valmiina ja siteitä, liivinsuojia tms. väh ekaksi viikoksi (siis jos mies ei osaa ostaa niitä puolestasi). Niistä ei ole mitään haittaakaan valmiina.

Mahanahka repeili syviä kudoksia myöten raskausaikana. Jäi tyhjäksi, roikkuvaksi arpisäkiksi, joka ei palaudu koskaan. Osa nahasta on täysin tunnotonta, en tunne jos jää vaikka housujen vetoketjun väliin.

En voi enää koskaan käyttää vartalonmyötäisiä vaatteita, sillä nahkaa roikkuu montakymmentä senttiä tyhjänä löllönä siinä vyötäröllä.

Et ei se mahanahka aina palaudu takaisin, tai edes lähellekään alkuperäistä tilaa... onneksi lähinnä kosmeettinen haitta, eikä aiheuta esim. kipua.

Onneks en tiennyt ennen raskautta, että maha voi tuhoutua noin totaalisesti.

Maha on ryppykasa kun arvet vetävät säteittäin navasta. Kiva kuulla kommentteja raskausarpitoteamuksiini: "nehän vaalenee vuosien mittaan", jaa jaa vaalenee varmasti, mutta kun värikkyys nyt onkin pienin ongelma...

että jos on tosi kova ummetus synnytyksen jälkeen niin kannattaa helpottaa ulosteen ulostuloa itse. Eli kumihanska käteen (synnärin vessoissa on) ja varovasti sormella tuseerata niin että uloste tulee kivutta ulos.



Tähän varmaan kaikki nyt sanoo "yäk" mutta sitä todella kannattaa kokeilla ennemmin kun ähkiä paskalla niin kauan että tikit repeilee.

Käytännössä menee aika usein niin että ne joilla maha toimii muutenkin hyvin, ei löysää, ei ummetusta, eikä muitakaan vatsavaivoja = osaa syödä kroppaansa kuunnellen ja seuraten, niin niillä ei ole pukamiakaan.

Pukamat ovat kyllä usein perinnöllinen vaiva, laskimovaiva, joka voi tulla ihan vain siitä, että vauva painaa kohdussa suolistoa ja tuo painetta ja heikot laskimoseinämät antaa periksi. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, osaako kuunnella kroppaansa ja syödä niin sanotusti oikein. Minusta on todella harmi, että jotkut hyväosaiset, kuten itse satut olemaan, kuvittelevat, että kaikki suolistovaivat ovat johtuvia vain ruokavaliosta ja siitä miten huonosti syö tai elää. Ehkäpä itse olet vaan tosiaan onnekas ja jonkun muun perimällä kärsisit pukamista ja peräsuolen laskeumista ja ummetuksesta siitäkin huolimatta, vaikka itse koet osaavasi syödä kroppaasi kuunnellen.

Käytännössä menee aika usein niin että ne joilla maha toimii muutenkin hyvin, ei löysää, ei ummetusta, eikä muitakaan vatsavaivoja = osaa syödä kroppaansa kuunnellen ja seuraten, niin niillä ei ole pukamiakaan.

Pukamat ovat kyllä usein perinnöllinen vaiva, laskimovaiva, joka voi tulla ihan vain siitä, että vauva painaa kohdussa suolistoa ja tuo painetta ja heikot laskimoseinämät antaa periksi. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, osaako kuunnella kroppaansa ja syödä niin sanotusti oikein. Minusta on todella harmi, että jotkut hyväosaiset, kuten itse satut olemaan, kuvittelevat, että kaikki suolistovaivat ovat johtuvia vain ruokavaliosta ja siitä miten huonosti syö tai elää. Ehkäpä itse olet vaan tosiaan onnekas ja jonkun muun perimällä kärsisit pukamista ja peräsuolen laskeumista ja ummetuksesta siitäkin huolimatta, vaikka itse koet osaavasi syödä kroppaasi kuunnellen.

Niitä ei voi estää millään voiteilla. Itsellä ei ole mahaan tullut raskausarpia, enkä ole mahaani mitenkään voidellut tai pitänyt mitään mahatukivöitä. Toiset pitävät vöitä ja voitelevat ja tekevät ties mitä ja saavat ihan hillittömät raskausarvet. On oikeastaan harmi, että naisille annetaan sellainen mielikuva, että asiaan voisi jotenkin suuremmin vaikuttaa. Toisille nopea painon nousu on kohtalokasta ja toisille ei niin kohtalokasta. Toiselle tulee arvat mahaan, toisille lantioon, toisille alaselkään ja joillekin tulee näitä "raskausarpia", vaikka olisivat hoikkia, eivätkä olisi missään kohtaa lihoneet ja ovat vieläpä miehiä. On minusta sekin epäreilua, että naista siis syyllistetään siitä, että ei olla muistettu voidella ja pitää jotain kuristusvyötä. Tiedän toki, että tämä vyö auttaa enemmän niihin selkävaivoihin, mutta kuitenkin.

jälkisupparit oli kyllä ihan helvettiä! En ollut esikoisen raskausaikana juuri törmännyt puheeseen niistä ja sitten en osannut odottaa, että ne olisivat niin pahat. Onneksi oltiin sairaalassa niin monta päivää, että ne ehtivät loppua kokonaan, mutta kyllä itkien jouduin kärvistelemään ja pyytämään jatkuvasti särkylääkkeitä. Parhaiten tähän auttoi ihan perinteinen ibuprofeiini+parasetamoli combo.



Ja toinen josta en tiennyt mitään, oli jalkojen turvotus sektion jälkeen! Jalkani turposivat noin vuorokausi sektion jälkeen ja olivat _järisyttävän_ turvoksissa noin 3 kk ajan. Jos jalkaa kosketti liian nopeasti, niin tuntui niinkuin iho räjähtäisi jalan ympäriltä. Polvia ei saanut taivutettua lainkaan yli viikkoon. Sekään ei auttanut, että kaikki lääkäreitä ja kokeneita kätilöitä myöten vaan ihmettelivät tapausta, ihan niinkuin ei koskaan olisi tullut moista vastaan. Jälkeenpäin kuulin sitten, että nämä ovat todella yleisiä sektioäideillä, etenkin kiire- ja hätäsektioissa, joihin ei välttämättä ehdi saada tukisukkia (kuten minä en ehtinyt).

kokenut kakalla käymistä synnytyksen jälkeen sen erikoisempana kuin ennen synnytystäkään, ei siis mitään eroa.



Samoin olen aina heti kun lapsi on ponnistettu pihalle tunnustellut ( siis supistanut) kaikki alakerran lihaksia, ja todennut helpottuneena, että tunto ja pito on kaikkialla tallella.



Sen verran kuitenkin on ollut heikkoutta, että trampoliinilla hyppiminen 2kk synnytyksestä aiheutti lirahtelua. Samoin kolmosen jälkeen on ollut niin, että pissahätä tulee ihan yht äkkiä, ja välillä niin kovana, että täytyy ihan tosissaan puristaa lihaksilla, ettei mitään lirahda.



Tosin alle 30-v lapseton työkaveri kertoi, että hänellä on sama vaiva.

Ja omaan kudostyyppiinsä taas ei voi vaikuttaa. Todella ärsyttävää, kun nykyaikana annetaan ymmärtää, miten paljon ihminen voi terveyteensä vaikuttaa. Loppupelistä geenit vaikuttavat kaikesta eniten monissa terveyteen liittyvissä jutuissa.