En ymmärrä sellaisia naisia, jotka eroavat siksi, että mies on työnarkomaani.

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuo ole unelma-aviomies? Tuo paljon rahaa kotiin mutta ei muuten häiritse. Rouvalla ei ole edes aviollisia velvollisuuksia, kun rohjake on 16-tuntisem päivän jälkeen aivan naatti. Mitä muuta voi toivoa?

Ei nää aina sitä rahaa kovin paljoa tuo. Jos on yrittäjä ja tuhlailija, niin nekin katoaa taivaan tuuliin. Sit on vielä semmoinen henkinen veitsenterällä koko ajan, et tarvii tukea. Se on joskus ihan silkkaa itsekkyyttä ja perhehelvetti.

Tästä ketjustahan se hyvin käy ilmi, miksi naisia on johtajina, yrittäjinä vähemmän.

Naiset kuvittelevat rakkauden olevan jotenkin tärkeämpää kuin sen työn.

Vierailija kirjoitti:

eivätkö osaa arvostaa sitä mitä tekee perheensä eteen?

Mitä tekee miehellä joka ei ole koskaan kotona? Aivan niin, se ei  eroa sinkkuna olosta mitenkään muuten että sinkkuna tarvitsee siivota vain omat jälkensä koska muita sotkijoita ei ole. Eikä se mies perheen eteen sitä tee, vaan ihan oman itsensä. Työnarkomaanit eivät arvosta läheisiään vaan ainoastaan omaan uraansa ja napaansa.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut naimisissa lähes 20 vuotta työnarkomaanin kanssa. Työ on hänelle harrastus ja elämäntapa. Työ on mielessä 24/7. Korkeintaan joskus lauantaisin mies erottuu hetkeksi rakastamastaan työstään. Muutoin aina työpaperit, yms. esillä.

En ole onnellinen. Jo ajat sitten lakkasin toivomasta, että meillä olisi jotain henkilökohtaista yhteistä. Ulkoisesti on paljonkin "yhteistä", talo ja lapset. Heidän aikuiseksi huolehtiminen, lasten ehdoilla eläminen.

Työnarkomaanin kanssa voi elää, kun lakkaa toivomasta yhteistä elämää. Pitää olla erittäin itsenäinen. Mies olettaa minun elävän samalla tavoin yksin ja itsenäisesti kuten hänkin elää.

Ilman isää elävät lapset pistävät vihaksi.

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjustahan se hyvin käy ilmi, miksi naisia on johtajina, yrittäjinä vähemmän.

Naiset kuvittelevat rakkauden olevan jotenkin tärkeämpää kuin sen työn.

Eläkkeelle jäädessään työnarkomaanijohtajan kulissit romahtavat. Ei ole työelämän statusta ja perhe, jos sitä enää on jäljellä, on vieraantunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjustahan se hyvin käy ilmi, miksi naisia on johtajina, yrittäjinä vähemmän.

Naiset kuvittelevat rakkauden olevan jotenkin tärkeämpää kuin sen työn.

Eläkkeelle jäädessään työnarkomaanijohtajan kulissit romahtavat. Ei ole työelämän statusta ja perhe, jos sitä enää on jäljellä, on vieraantunut.

Kyse ei olekaan siitä, mikä olisi mielestäsi parhainta, vaan siitä, miten asiat ovat.

Naiset haluavat enemmän naisjohtajia, mutta eivät ole valmiita luopumaan mistään sen eteen. Miehet ovat.

Työnarkomaanit alkavat saada sydänkohtauksia viimeistään 50v.

Sekös on lapsista kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Työnarkomaanit alkavat saada sydänkohtauksia viimeistään 50v.

Sekös on lapsista kivaa.

No lapset kannattaakin tehdä sen verran nuorena, ettei tuo haittaa.

Toisekseen eikös se nyt ala pikku hiljaa selvitä, että ei niitä työnarkomaaneja lapset kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjustahan se hyvin käy ilmi, miksi naisia on johtajina, yrittäjinä vähemmän.

Naiset kuvittelevat rakkauden olevan jotenkin tärkeämpää kuin sen työn.

Eläkkeelle jäädessään työnarkomaanijohtajan kulissit romahtavat. Ei ole työelämän statusta ja perhe, jos sitä enää on jäljellä, on vieraantunut.

Ja kuolevat 2 vuoden sisällä eläköitymisestä. Kun ei ole enää mitään mikä pitää elämässä kiinni. Tästä syystä monet eivät uskalla koskaan lopettaa töitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

eivätkö osaa arvostaa sitä mitä tekee perheensä eteen?

Mitä tekee miehellä joka ei ole koskaan kotona? Aivan niin, se ei  eroa sinkkuna olosta mitenkään muuten että sinkkuna tarvitsee siivota vain omat jälkensä koska muita sotkijoita ei ole. Eikä se mies perheen eteen sitä tee, vaan ihan oman itsensä. Työnarkomaanit eivät arvosta läheisiään vaan ainoastaan omaan uraansa ja napaansa.

Justiinsa tämä. Seurustelin ja olin avokkina 2 vuotta työnarkomaanille. Olin siis pyykkäri, tiskaaja, siivoaja, ruuanlaittaja - kahdelle. Eikä sitä seksiäkään saanut, kun mies vaan nukkui. "Kultaseni mun tekisi mieli..." "Krooh pyyh..." Dildolle oli enemmän käyttöä sinkkuvuosiini verrattuna. Kun ei sitä seksiä nyt parisuhteessa baaristakaan voinut hakea...

Avot, mulla oli onneksi periaate, että lapsia en avoliittoon tee. Niin eroaminen oli helppoa. Ei ollut lapsia kuvioissa.

Olen myös nähnyt työnarkomaanin burnoutin. Ihan omaa syytä, sillä "ei" oli meidän työpaikalla kyllä vastausvaihtoehto. Aina ei kannata haalia joka "mä meen paikalle" hommaa joka kissanristiäisiin ollakseen miellyttävä. 

Moni työnarkomaani on miellyttäjä-suorittaja, joilla on vaikeuksia erotella tärkeät asiat ei niin tärkeistä. Sellaista ihmistä ei lopulta kunnioiteta, vaan nakitetaan omia töitä. Täällä eletään vain kerran, ja hautajaisiisi saat työnantajaltasi korkeintaan laimean kukkavihon ja jonkun kiusaantuneen näköisen kollegan, ja uutta rekrytoidaan jo kovaa vauhtia. Miksi siis antaa vain työlle tätä ainoaa elämäänsä, jos sinulla on perhe? Työ ei tule sairasvuoteesi viereen appelsiineja tuomaan ja tyynyäsi kohentelemaan.

Olen ollut vuosia ihan tyytyväinen varastomiehen vaimo, itse melko hyvällä tittelillä ja liksalla, ja taidolla sanoa ei ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. (miehellä on amk-koulutus, mutta ei ole saanut sen alan töitä. Yksi työkaveri on koulutukseltaan lentäjä...). Ei ole burnoutteja, mies on kotona ihmisten aikaan, lasten kanssa, kodin pyöritys ei ole yksin minun harteillani. Meillä on siis perhe, eikä mikään "pesulasiivousfirmakokkipalvelu"huoltosuhde. Ja kun mä olin pahasti kipeä, eipä näkynyt työkavereita...mutta mies istui sängyn vieressä joka päivä.

Suomessa on liian hyvä sosiaaliturva niin voi valita tekeekö töitä vai lorvailee. Naisillekin tulisi ihan toinen työteon arvostus kun äitiyslomia ja muita sossutukia ei olisi.

Täällä yksi työnarkomaanin vaimo. Pikkuhiljaa miehen työ vain vei hänet mukanaan. Tekee aika paljon, puolet vuodesta matkatyötä ja  jos on kaupungissa, tekee pitkää päivää ja käy vain kotona nukkumassa. Kyllä hän selkeästi työtään tekee kunnianhimonsa ja menestyksen vuoksi. Saa iloa siitä, kun tulee bonuksia tai katsoo pankkitiliä, kun tilipäivänä tulee iso tili. Ei hän juuri minuun tuhlaa, toki on kustantanut hotellit tms. jos yhdesssä käymme jossain. Tällä hetkellä en ole nähnyt miestäni juurikaan puolen vuoden aikana.

Minusta työnantaja käyttää häntä hyväkseen. Ne ovat pikkurahoja mitä mies itse saa. Tekee paljon ilman ylityökorvauksia. Miehen suvussa on tätä käytöstä myös ja on entisen työnarkomaanin poika.

Kyllähän tämä on ollut kieltämättä yksinäistä. En saa tukea missään, koska työ menee aina edelle. On lähes mahdotonta sopia lomia/yhteisiä menoja, sillä ne muuttuvat yhtäkkiä. Kaipaan miestäni kaikin eri tavoin. Hänen läsnäolonaan. Meillä on ollut mukavia aikoja joskus, kun harrastimme yhdessä. Haaveilen niistä ajoista vieläkin. Varmaan turhaan. Työnantajalla on iso rooli, ettei tilanne pääsisi pahaksi kuin meillä on. Minä sitten olen se pahis, koska joudun sanomaan ja valittamaan, kun häntä ei ikinä näy. Olen alkanut elämään omaa elämääni ja ehkä tämä pikkuhiljaa loppuu. Mies kehottaa olemaan kärsivällinen, mutta kauankohan. Aina tulee uusia asiakkaita, uusia matkoja, uusia sitä ja tätä, jotka on vaan pakko tehdä. Ei ole kuulemma muita.

Musta on ihanaa, kun seurustelen miehen kanssa, jonka kanssa meillä on hurjan hauskaa ja aikaa toisillemme. Exä oli työriippuvainen. Tämä uusi ei. Tekee töitä kyllä, mutta arvoissa tulee eka lapset ja sitten minä. Nautin.

Vierailija kirjoitti:

eivätkö osaa arvostaa sitä mitä tekee perheensä eteen?

Jos se  suhde on pelkkää yksinoloa se ei ole suhde eikä  sitä ole syytä jatkaa. Sinkkuna sentään pitää siivota vaan omat jäljet.

Vierailija kirjoitti:

tuo, että monesti töissä ollaan pitkään ilman ylityökorvauksia, on niin totta! ja se on selkeästi pois perheeltä. puuttuvaa läsnäoloa korvaisi edes jollain tavalla se, että kotona olisi reilummin rahaa käytettävissä. vaikka en mikään martta ole, niin silloin, kun mies on vaikka työmatkoilla, on kotonakin iisimpää, rauhallisempaa ilman sitä illalla väsyneenä nuokkuvaa puolisoa. kuinkahan paljon meitä liitossa olevia yksinhuoltajia todellisuudessa onkaan?

sitten ollaan lirissä, jos perheen kummallakin vanhemmalla vaativa työ ja kovat intohimot työrintantamalla. kumpi joustaa...

Tämä on oikeesti surullista. Varsinkin nämä urapariskunnat jotka tekee kuitenkin pari lasta koska se kuuluu täydelliseen kuvaan. Rahalla palkataan aupairi, joka voi hyvällä säkällä olla turvallinen ja lapselle ihana ihminen, taikka sitten joku keskenkasvuinen pissis vetämässä päivät lonkkaa ku vanhemmat tekee 12h työpäiviä. Joo, ja molempien tiukka liikuntaharrastus siihen päälle, koska niissä piireissä ylipaino, tai edes vähän löystynyt kroppa on sitten uran stoppi.

Addiktit tekevät asioita pakonomaisesti itsensä takia ei kenenkään muun. Kuka haluaa aina poissaolevan puolison? Toinen vanhempi jää yksin vastuuseen perheestä. 

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjustahan se hyvin käy ilmi, miksi naisia on johtajina, yrittäjinä vähemmän.

Naiset kuvittelevat rakkauden olevan jotenkin tärkeämpää kuin sen työn.

Moni miesjohtaja onkin sitten ihan pihalla ja hajalla, kun jää eläkkeelle. Täysin lapsistaan ja puolisostaan vieraantunut tyyppi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjustahan se hyvin käy ilmi, miksi naisia on johtajina, yrittäjinä vähemmän.

Naiset kuvittelevat rakkauden olevan jotenkin tärkeämpää kuin sen työn.

Eläkkeelle jäädessään työnarkomaanijohtajan kulissit romahtavat. Ei ole työelämän statusta ja perhe, jos sitä enää on jäljellä, on vieraantunut.

 

Kyse ei olekaan siitä, mikä olisi mielestäsi parhainta, vaan siitä, miten asiat ovat.

Naiset haluavat enemmän naisjohtajia, mutta eivät ole valmiita luopumaan mistään sen eteen. Miehet ovat.

Työnarkomaani ja johtaja eivät ole synonyymejä. 

Kun olin lapsi, yhden ystäväni isä oli merimies.  Se ei ollut suurin piirtein koskaan kotona.  Näin sitä luultavasti kaksi tai kolme kertaa koko lapsuusaikanani.  Asuivat kuitenkin siinä ihan meitä lähellä.  Lapsia oli kolme, niin että kai ne jossain kohtaa oli sentään käyty laittamassa alulle.

Tämä oli 50 - 60-luvulla, nykyään ei varmaan enää niin pitkiä pestejä olekaan.  Mutta silloin se oli ihan luonnollista.  Jos oikein muistan, niin hän oli yhtenä jouluna kotona.  Muut joulut aina siellä merillä ja ne kuunteli jotain lähetystä, missä merimiehet lähetteli terveisiä kotiin.  

Ja yhden kerran se oli pitemmän aikaa kotona, silloin sen varsinaisesti näinkin, kun kävi meilläkin kylässä.  

Mutta minun mielestä niillä oli tosi hyvä koti ja ei puutetta mistään.  Niiden äiti kävi välillä jossain töissä mutta ei aina.  Ehkä se keskinäinen rakkauskin säilyi hyvänä, kun ei nähneet toisiaan kuin harvoin.  Ja lapset puhui isästään aina kauniisti.

Oma miehenikin on aina ollut kova tekemään töitä ja on aina ollut paljon pois kotoakin juuri sen takia.  En ole koskaan ollut siitä katkera, koska olen muutenkin sellainen ihminen, joka tarvitsee paljon omaa aikaa.  Meillä on aina toiminut se, että kummallakin on omia menoja ja harrastuksia.  Nyt ollaan kyllä kumpikin eläkkeellä, mutta mies on menossa sittenkin koko ajan.  Saa olla, niin kauan kuin virtaa riittää ja jaksaa.  Tulee se hiljainenkin aika joskus.