Appiukon mielestä lapselta ei saa kieltää mitään...

oli sitten kyse tavarasta taikka asiasta. Hänen mielestään se tappaa lapsen luovuuden. Lapsi on 1,5-vuotias. On alkanut anoppilavisiitit (ilman miestä, käymme usein lapsen kanssa kahden kun mies on töissä) ahdistaa jo valmiiksi, asuvat kaukana joten vähintään pari kolme yötä aina ollaan. Lapsella on alkanut jonkinmoinen uhma nostaa päätään, ja muutenkin on ollut aina aika rutiinilapsi (ei tod. äidin tahdosta), joten etenkin nyt musta on ollut tosi tärkeää pitää rajat selkeänä. Tahtoo vielä se appiukon touhu olla sellaista, että ensin sanoo että " Ei nyt enää sadatta kertaa kiivetä niitä rappusia ylös alas" ja seuraavassa hetkessä jo taas kiipeävät... :) Kotiinpaluun jälkeen menee aina muutama päivä siihen, että saan rajat kohdalleen ja rutiinit entiselleen (jolloin alkaa taas sujua syömiset ja nukkumiset, ja lapsikin on hyvällä tuulella), lapsi on levoton ja kiukkuinen.



Musta on ihanaa, että touhuilee lapsen kanssa. Ja sekin on ihan ok, että mummulassa on löysemmät rajat kuin kotona, ja herkkuja saa vaikkei kotona juuri saakaan, jne. Mutta nyt on alkanut tuntua nuo vierailut oikein tahtojen taistelulta, appi yrittää estää rajoittamasta ja minä yritän rajoittaa rajoittamisen estämistä :) Kaipaisin ulkopuolisia näkemyksiä asiaan, olenko vaan yhä liian tiukkis (vaikka olen jo yrittänyt pipoa löysentää kovasti), vai olisiko jotain korrektia tapaa huomauttaa asiasta ilman että appi loukkaantuu?! Mies ei sanotuksi saa... mammanpoika :) Kiitos mielipiteistä.