***HAIKKARIT***

Meilläkin menee nykyään kivasti ja tyttö (9kk) on usein iloinen. Mutta kyllä, kaikki on ollut vaikeaa, nukkumiset, syömiset, vaunuilut. Nyt tyttö jo nukahtaa rattaisiin jos on päiväuniaika mutta hereilläollessaan ei edelleenkään kauaa rattaissa istu (tai istuu kyllä mutta huutaen). Tuo syömään opettelu oli kuvio sinänsä, tutti ja pullo tai nokkis eivät kelpaa edelleenkään. Yöt menevät nyt hyvin lempeän (mutta TODELLA kovaäänisen) unikoulun jälkeen. Ja koko ajan täytyy pienoista viihdyttää, välillä onneksi isosisarustenkin viihdytys kelpaa.



Mutta ei minusta enää tunnu että omistaisin erityisen vaativan vauvan, ekat 6kk oli kyllä ihan muuta. Nyt alan nauttia tästä touhusta.

Kiva kuulla kent, että teilläkin on arki jo helpottanut. :)

Sattuipa jänskästi, että satuin piipahtamaan tänne, vaikka viime aikoina on tullut harvakseltaan käytyä Vauvan-sivuilla ja just olit Ampi aloittanut pinon! Mahtavan mukava olisi todella kuulla, miten muilla menee!



Veivetyinen on pian 11kk ja mielestäni helppo, ihana lapsi nyt. Meillä on selkeä rytmi, nukahtaminen on helppoa ja untakin riittää. Yöllä nukkuu 11-13h (toisinaan tosin seisoo ja selittää jopa 3h putkeen, onneksi harvemmin) plus kahdet päikkärit rattaissa, tunnista kahteen kerrallaan - eikä tarvitse lykkiä pitkin kaupunkia koko ajan (muistan tasan tarkkaan edelleen, minkälaiset istutukset oli missäkin talossa tällä laidalla kaupunkia viime kesänä..). Veive siis nukkuu jo pelkästään yöllä enemmän, kuin pikkuvauvana yhteensä.



Olen alkanut nauttia äitiydestä oikeasti vasta viime kuukausina. Töihinkin jo kovasti haluttaisiin tämä äiti-ihminen mutta ei kiitos vielä. Ensinnäkin haluan olla kotona kun siitä viimein nautin ja toisekseen, olen aikasta väsy edelleen, viime vuosi on ollut RASKAS, vaikka myös nopein, tällä menolla on viisikymppiä lasissa hyvin pian.. Ja hurjaa mutta totta, vauvakuume vaivaa! :-)



Ampi, miten teillä menee yöt nykyisin? Jäi mieleen hienot kirjoitelmasi Nasun veret seisauttavista yökonserteista.



Toivottavasti pinoutuisimme taas ahkeraan!



toivoopi Jilla

Nasu hoksasi onneksemme, että öiseen aikaan yleisö ei ole kiitollisin mahdollinen ja täten luopui yölaulannasta. Yhä edelleenkin hän kyllä valmistautuu uuteen päivään avaamalla ääntään muutaman kerran jo yön aikana. Ensimmäinen äänimerkki kuullaan kolmen aikaan yöllä, seuraava viiden maissa ja lopullinen silaus äänijänteille annetaan puoli kahdeksan aikoihin. Yleensä desibelit riittää vaimentamaan se tuttu aplodeeraus takalistoon, mutta kerran yössä mestarilaulaja Nasu kaipaa äänihuultensa voiteluun yhä maitoa. Päivisin hän treenaa vuorosanoja vauva, kakka, vauvankakka ynnä kaikki muut mahdolliset yhdistelmät (sekä niiden italialaiset vastineet tulevaisuutta ajatellen), hioo vaikeita sävelkulkuja äänivälillä sopraano-basso ja opiskelee klassisen draaman alkeita peilin edessä.



Oopperakiinnitystä odotellessa, Ampi

Harvemmin enää tällä puolella piipahtelen, kun kuopus täytti viime viikolla vuoden, mutta sattui tämä pino silmään ja päätin piipahtaa kertomaan meidän " isomman" haikkarin kuulumiset.



Ääntä meillä piisaa nykyään(kin) hyvin kiitettävästi, armas esikoishaikkarimme on löytänyt lastencd:t ja laulaa niitä ERITTÄIN kovaäänisesti. Suuri suosikki on Frööpelin Palikoiden Sätkyukko. Ja sitä säestetään ripustamalla palikkasanko kaulaan ja takomalla sitä molemmin puolin lapioilla. Voi apua...



Meitä on myös viihdytetty koristelemalla muutama kaapinovi ja seinääkin väriliidulla, kokeilemalle mitä kaikkea peiliin voi syljellä kiinnittää ja sitä rataa. Sitä normaalia siis ;)



Tyttösemme on edelleen hyvin omatoiminen (vaikkakin joskus aivan kädetön - hakee silloin enimmäkseen huomiota), mikä on ihanaa, mutta joskus myös rasittavaa. Viikonloppuna tyttö päätti auttaa äitiä pikkusiskon synttärijärjestelyissä ja IMUROI :o



Pitää huolta myös pikkusiskostaan, kylvettää välillä hanan avulla toista pientä, jolla on vielä vaatteet päällä...



Ja elämä jatkuu, meille on tulossa kolmas lapsi syksyllä, mielenkiinnolla odotamme, saammeko jälleen haikkarin vaiko kakkosen kaltaisen vai jotain siltä väliltä :)



Porenn, haikkarityttö 2v7kk, pikkusisko 1v ja Pimpula

Porenn, paljon onnea Pimpulan odotuksen johdosta!! Ihana lukea uusista raskautujista ja siitä haaveilevista! Minä olen ollut tosi väsynyt viime vuoden huonojen öiden ja levottomien päivien jäljiltä. Uusi vauva olisi ihana, mutta taidan tarvita vähän lepoa ennen uusia yövalvomisia. Onneksi Nasu on nykyään tyytyväinen lapsi ja minäkin kaiketi seesteisempi äiti. Ei se äidiksi tuleminen ollutkaan niin yksinkertaista ja luonnollista kuin etukäteen kuvittelin. :)



Olisi kiva, jos pinoon ehtisivät muutkin! Nyt sörsselin vääntöön ja purkitukseen.

Takana ensimmäinen yö ilman tissittelyä. Hyvin meni. Miehekäs otti aamuyöllä Nasun väliimme nukkumaan. Tunsin selässäni pienen käden kiihkeää rapsutusta ja haromista. Välillä yöpaidassa tuntui kiskaisu, välillä tuli huti. Nasu siellä pyrki raivoisasti tissille, mutta Miehekäs sai kuin saikin pidettyä Pienen Vimmaisen peittonsa suojissa ja lopulta Nasu nukahti. Ensi yönä sama juttu. Toiveissa ehjät yöt. Mitä ne on, täh?



Jillalta piti kysymäni, että kuinka teillä nykyään nukahdetaan. Kerroit, että se tapahtuu helposti. Entä kuinka Veivetyinen muuten voi? Kiinnostuneena kyselen, kun muistan, että lapsukaisemme ovat lähes identtisiä kaksosia. Jakautuneina eri kantajille vainen.



Jokohan Pettiinan Ninni on alkanut viihtyä vaunuissa / rattaissa?



Miehekäs annostelee ruokaa Nasuun, joka jänöää samalla syöttötuolissa. Kohta tuoksahtaa. Nasun viemäröinti toimii pari kolme kertaa päivässä, joten kauan ei ruoka pojassa vanhene. Hyvä niin. Ei tukkeennu röörit.



Aikani tapoksi linjoilla löpisen. Omaksi ilokseni ihan vain, joutomaahan täytettä.









*klik*

Jospa sitten tämän Ilo-keskeisyyden jälkeen kommentoisin vähän muidenkin eloa: ONNEA raskautuneet Porenn ja Pettiina! Mukavia uutisia! Huima ajatus itselleni, mutta tiukkaa mietintää aiheesta on kun tuo ikäkin pukkaa päälle...



Ja Pettiina: hiukan lohtua sain kun teilläkin nuo syömiset ovat menneet heikosti. Meillä on pari viikkoa tuohon kriittiseen 11 kk:n ikään, katsotaan miten Ilon käy. Toivotaan parasta.



Ampi: Meidän päiväunet (sisällä sängyssä) ovat täysin tissiriippuvaisia, valitettavasti. Alkuun nukuin Ilon kanssa, mutta nykyään puuhailen itsekseni ja riennän apuvälineeni kanssa korjaamaan heräämistilanteen mitä pikimmiten kun pienokainen ähinän päästää. Nykyään Ilo heräilee (0-)1-2 kertaa sen 1-1,5 tunnin aikana. Alkuun tuntui että nukkuminen oli yhtä heräilyä. Eli en tiedä, onko tuolla pakkonukuttamisella osuutensa, olisiko Ilo " oppinut" nukkumaan hiukan pidempiä pätkiä? Tai sitten se ikä. Tai sitten se, että yritän vetäistä tissin raukan suusta ennen kuin nukahtaa, niin ei tule sitä nukahtamisassosiaatiota. Paitsi että tissi kehissä kuitenkin. Yritän kerätä päättäväisyyttä asian tilan muuttamiseen. (Olen kuvitellut olevani tiukkapipoisempi kuin olenkaan. Toivottavasti meillä ei kohta ole prinsessaa joka vetää sen herneen nenäänsä jos patja on liian kova.)



Kärryttelyt sujuivat tänäänkin mainiosti. Tuntuu ihan, että uusi elämä on alkanut. Paitsi että tuttu täti tuli kovalla äänellä tervehtimään ja kurkkasi vaunuihin, että voi hereillä ollaan. Ja mihinkäs muuhun se Ilo heräsi kuin tädin ääneen... Se niistä unista. Pitäisi päästä kävelylle tasaiseen äänimaisemaan. Joku unitunneli (vrt. hiihtotunneli) tai vastaava olisi jep.



Parempia öitä kaikille!

Piti tulla edes onnittelemaan :D Ihania uutisia!



Meillä pyöri viikon mahatauti, kaikki muut sen sairastivat paitsi minä, onneksi on tämä sisäinen antibioottikuuri ;) Mahataudin seurauksena kuopus oli jonkin aikaa täysimetyksellä, kun ei uskaltanut muuta syödä. Nyt tilanne jo helpottaa.



Voimia muillekin sairastaneille ja sairastaville!



Porenn, tytöt ja Pimpula

Ihana valo! Kaunis päivä saa hyvänolon hyrräämään ja kaikki tuntuu niin helpolta. Nasu, pieni urhea soturi, nukkuu. Sai tänään taistelussa palloa vastaan taisteluvamman ylähuuleensa ja joutui maistamaan tulevien kouluhiihtojen verenmaun jo varhain. Hetken jo mietin, tarjoaisinko pojalle kuumaa mehua, jotta elämys olisi täydellinen, mutta päätin säästää tulevaisuuteenkin jotain odottamisen arvoista.



Huomasin samaisen episodin yhteydessä itsessäni uinuneen äiti jellonan heräämisen. Mies kun oli tällöin Nasun kanssa pallottelemassa ja minä toisaalla lukitussa huoneessa (kaikki hyvin, en vain viitsi kirjoittaa että vessassa, ettette kuvittele, että kaikki kotimme kertomisen arvoiset asiat liittyvät siihen tilaan), kuulin Nasun kauhean huudon ja sitä seuranneen paniikkinyyhkytyksen. Kun selvisin lukkojen takaa ihmisten ilmoille, Nasu oli jo Miehen sylissä, mutta minä menin tönimään ja tökkimaan Miehekästä ja yritin huostaanottaa poikaseni väkivalloin. Mies joutui lopulta korottamaan ääntänsä (harvinaista) ja sanomaan, että kyllä hän saa oman poikansa tyynnyteltyä. Hävetti hieman, silleesti terveellä tavalla. Annoin Nasun itkeä itkunsa Miehekkään sylissä ja käsivarren mitan päästä välillä hipelöin pojan selkää ja kosketin pientä pohjetta varkain. Aina ei äiti jellonakaan ole oikeassa. Kyllä se laumanjohtajakin näköjään hommansa ihan hallitsee.



T. Ampi, joka ei koskaan pärjännyt kouluhiihdoissa, mutta joka oppi arvioimaan verensä rautapitoisuuden ilman th:n neuloja.

Voittajan fiilis - vaikkakaan ei hiihtokilpailuista. Ilo nukahti ilman ulokkeitani. Jee!



Sitten hiukan tarkennusta, pitäisi miettiä ennen kuin kirjoittaa. Ilohan ei siis nuku sisällä pitkiä pätkiä, vaan saan sen nukkumaan kaksi pätkää peräkkäin. Mikä taas vaikuttaa päiviemme kulkuun merkittävästi. Mutta se siitä oppimisesta.



Huomasin tänään, että ikenistä puskee kerrallaan kolme hammasta. (Ei kai ihme, että unet meni taas.) Ensimmäinen tuli vasta ennen joulua. Nyt tuo siis skarppaa kunnolla ja saa kerralla kiinni ikätoverinsa. Hyvä Ilo!



Pistin tänään pieneksi käyneitä vaatteita varastoon. Niin ne kasvaa nuo meidän mussukat...

LÄMPIMÄT ONNITTELUNI RASKAUTUNEILLE! :-). Mukava oli lukea myös muiden kuulumisia!



Itselläni alkoivat menkat juuri ja luulenpa tunnistaneeni oviksenkin männä viikolla. Mielessä kyllä pyörähti ajatus mahdollisesta pikkukakkosesta tai siis sellaisen alulle saattamisesta tai siis ainakin täsmäyrittämisestä mutta pieni epäilyksen siemen itää vielä. Siis että kestääkö yläpää, sen toisen pään kestokyky on vastoin aikaisempia luulojani ollutkin pieni murhe viimeisen vuoden aikana :). Ikä ei tule vielä vastaan mutta jos haluaisi useamman kuin kaksi lasta, aikaa ei ole tuhlattavaksikaan.



Veivetyinen koetteli tänä iltana pitkästä aikaa kunnolla. Ei olisi halunnut nukahtaa sänkyynsä, karmea karjunta saatteli äitiä, joka yritti hipsiä poispäin. Isäihminen nukutti lopulta ja kohtuullisen äkkiä nukahtikin. Tissittelyt alkavat olla finaalissa meillä, Veive alkoi itse karsia imetyskertoja ja nyt imutetaan vain illalla. Sitäkö nyt kuitenkin kaivannee.. Toivottavasti iltakarjunnat eivät tule tavaksi, minä jo niin nautin hetkistä kello 20 jälkeen, kun maassa rauha ja niin edelleen.



Veive on kovasti äidin perään. Ruuan laittamisesta on tullut melkoista tasapainoilua, kun Veivetyinen seisoo minua vasten ja pitelee jaloista kiinni ja minä yritän ylettyä paikaltani jokapaikkaan, että Veive ei kaatuisi. Aika takertuva pikkuihiminen mutta kuuluu kait ikään.



Nyt isin ja tyttären perään unta pyydystämään. Mukavaa viikonloppua kaikille!



Ja ae niin, naurattipa makoisasti Ampin rintsikkatarina :-D. Veivetyinen kun veti minun virttyneeni kerran pyykkikaapin alakorista ja kiikutti eteiseen. Mielenkiintoinen ilme anopilla, kun talsi ovesta sisälle. Veivetyisen tuho-levitys-tiputtelu-kuljettamisvimma on jo kauan sitten aiheuttanut äidille " sokeutumisen" . Vasta vieraan läsnäollessa iloinen tunnelma siirtyy koko komeudessaan verkkokalvojen kautta aivojen näkökeskukseen.

Jotta univelka ei liian hellittäisi, päätin herätä kuudelta... Mies ja Nasu vielä kuorsaavat, mutta minä olen jo keittänyt kananmunat, syönyt voileivät ja nyt on kahvi vuorossa. Asiat alkoivat pyöriä niin villisti päässä, että oli paras nousta ylös. Vapaa-aamuna, jolloin olisin saanut nukkua pitkään. Ollapa ihmisessä nappi, jota painamalla tämä levoton täysin rentoutuisi ja päänsä tyhjentäisi. Tästäpä tulikin mieleeni... *kipittää kirjahyllylle* ... Anna-Mari Kaskisen ihana runo, jonka haluan kanssanne jakaa:



" Kiitos, taivaan Isä,

meidän vauvasta.

Hän on juuri meille

aivan oikea.



Maailmaan kun annat

lisää vauvoja,

yhtä ehdotusta

voisit harkita:



Voitko tehdä napin

vauvan hartiaan,

että saadaan vauvan

huuto lakkaamaan?



Mitään muuta en nyt

osaa toivoa.

Vauvasta on meille

paljon iloa."







Sama toive on tullut varmasti jokaiselle äidille joskus mieleen :)

Kaskisen kirjassa Pienokaisen omat runot on aivan ihania ja hauskoja runoja. Suosittelen jokaiselle lämpimästi!



Elinelle onnittelut ulokkeettomasta nukutuksesta! Olet onnellisessa asemassa monessakin mielessä, minä en näet voi omiani enää edes ulokkeiksi kutsua. Alakkeet lienee lähempänä totuutta.



Nyt kahvikipposen täyttöön ja lehden hakuun.

Relaksanttia viikonloppua kaikille!



Jilla, kiva kuulla taas sinustakin. Luen aina mielenkiinnolla teidän kuulumisianne, kun Nasu ja Veive niin kovin samanikäisiä ovat.

Kiukutusta pukkaa. Ampi Aamuihminen noussut väärällä jalalla. Tänään olisi ollut A.A:n oma aamu, jolloin saisi vaikka nukkua, mutta kun menetin hermoni Miehelle, niin nyt ei sitten anna sisu periksi käydä takaisin nukkumaan. Mies kun väittää, että en omalla Nasun hytkytysvuorollani täyttänyt velvollisuuksiani, vaan päästin pojan heräämään ja hän ei olisi jaksanut vielä nousta. Nyt sitten täytyy näyttää väsykiukkunsa ja käyttää viimeiset energian rippeensä aiheuttaakseen Miehelle kato nyt mitä sä teit-syyllisyys. Silmiä kirvelee ja vätystää, mutta pakko pysyä hereillä, jotta mies katuisi ja murhettuisi. Että näin kypsää parisuhdetoimintaa harjoitetaan meillä.



Missä kaikki on?



Kaipa se päivä tästä valkenee, vaikka vääräjalkaisena heräsinkin. Nasu-raasu herää lähes aina väärin jaloin. Kitisee ja ähisee, ei oikein saa itseään hereille. Tuhertaa itkua vielä syöttötuolissakin ja herää vasta saatuaan hörpyn maitoa tai puuromaistiaisen. (Tavallinen maito näyttää onneksi sopivan Nasulle.) Itse olen kuulemma ollut pienenä aamuisin oikea ilopilleri ja päivänsäde ja ties mitä, joten syyttävä sormi osoittaa Miehen juroon sukuun. (Huomaa katkeroitunut attitude ja aamuärtymys. Paljon jää teidän onneksenne sanomatta.)



Omaan pieneen elämääni täällä käperryn ja lietson itseäni kärpäshärkäs-mutaatioon. Toivottavasti muiden tiistai valkenee iloisemmissa merkeissä.



Terveisin A. Pikkusielu

Aika häviää jonnekin, en käsitä! Tällä menolla saa tosiaan alkaa pian suunnitella värssyä viiskybäjuhlaan. No eipä vain ja kuitenkin. Joka päivä aikoo piipahtaa täällä ja sitten se taas jää. Nostellaan pinoa, ettei huku!



Tuli tuosta Ampin kirjootuksesta mieleen, että minun on pitänyt kysyä jo kesästä asti, että miten teillä muilla parisuhteet ovat jaksaneet haikkaripompotuksen kourissa?



Minä en oikein tiedä. Olisimmekohan etääntyneet puolisoina mutta lähentyneet äitinä ja isinä... mutta kaippa tässä lopulta ympäri mennään ja yhteen tullaan. Jokatapauksessa voimavaroja haikkari on vienyt parisuhteelta, vaikka miten positiivisesti yrittäisi ajatella. Onneksi huumorin kukka kukkii vielä ja isin vieteri on hirviän piiiitkä. Ihankuin omani olisi lyhentynyt, vaikka sanotaan vauvan kasvattavan sitä. Vaatimustaso tosin on pilvissä äkkipikaisuuteeni nähden.



Tänään väsyin Veivetyiseen. On hän kyllä edelleenkin Itse Vaatimus. Älykäs mielestäni, haluaa rakennella ja tunkea palikoita reikiin, pyöreät palikat osuvat jo oikeaan näppärästi. Kirjoja pitää lukea jatkuvasti. Ja toistella esineiden nimiä. Lamppu, kahvinkeitin, banaani, leivänpaahdin, kello, lehti, auto, Nalle Puh... ja taas uudestaan. Mutta mitään, ei siis mitään halua tehdä ilman äidin panosta! Ei todella leiki lattialla yksin tyytyväisenä ja jos äiti menee vessaan, pettynyt karjunta kaikaa. Tänään tämä äiti väsähti ja pienelle äsähti. Pitkin siivota koko huusholli unien aikana.



Palailkaamme!



t: Jilla

Täällä " etelässä" on riittänyt ihania aurinkokelejä pikkupakkasineen. Jo kelpaa väsyneen äidin kärrytellä. Olen nostanut itseni niskasta ulos, ja hyväähän tuo raikas ulkoilma tekee mielelle ja kunnolle.



Ilo on tehnyt uuden rattaissanukkumisennätyksen: tunti ja kolme varttia. Sisälläkin nukkui (heräämättä välillä) suunnilleen saman. Yöt vielä mättää. Ja syöminen. Muuten ilmenee uusia hauskoja(?) piirteitä. Kaupassa Ilo tietää, milloin tullaan hänen osastolleen. Ja jo alkaa käsillä tavoittelu ja hihkunta. Saattaa ihan hermostua, jos ei pääse räpeltämään. Mutta sitten kun lelu otetaan pois, tulee hätä. Toistaiseksi äänen taso ei ole ollut paha, reipas kärryttely pois houkutusten läheltä niin huomio kiinnittyy toisiin houkutuksiin. Hiukan jo mietityttää, mitä tämä enteilee...



Tunnustan, että pari viime viikkoa olen potenut pientä neljän seinän ahdistusta. Jospa viikkorytmi saisi äidinkin taas reippaammaksi: lmoittauduimme musikgarteniin. Saa nähdä, millainen sibelius se täältä kuoriutuu. Kurssi alkaa ensi viikolla.



Etuhampaat näyttävät äidiltä perityiltä (isot ovat). Pikku jänöjussi.



Palaillaan!

Lukihärö vaivaa yhä ja lisäksi näkö on huonontunut. Lie tuo Luoja suunnitellut niin, että väsyneenä äitinä ei näkisi jokaista kevätauringon paljastamaa pölyhiukkasta.. Kevät! Sanoinko minä kevät! Vastahan se kevät oli, kun reippahasti lykin Veivetyistä pitkin keväistä raittia yleistä hälytysajoneuvoa muistuttaen: ÄÄÄÄYYYYYÄÄÄÄÄ!

Meidän Neiti Omituinen on nukkunut pian kolme tuntia!!! Tekemässä juuri päikkäriennätystään, ellen ihan väärin muista. Ja tuosta kolmesta tunnista kaksi ensimmäistä nukkui ulkona -23 asteen pakkasessa. Sitten äiti-ihminen lähti tutkiskelemaan, että liekö tuo tukehtunut tai kalikaksi jäätynyt mutta ei, tyytyväisiä ZZ-kuvioita leijui vastaan, kun vällyjä raottelin. Siirsin rattaat kuitenkin eteiseen, jossa on pian tunnin nukkunut. Ajatella, jos tämmöistä olisi ollut silloin alussa, kun väsyneenä sairaalasta kotiuduttiin!!!



Veivetyiselle on tullut selkeä rytmi. Herää aamulla 8-9 maissa, ekat päikkärit on puoliltapäivin noin tunti-puolitoista ja toiset illansuussa samanverran. Illalla nukahtaa 20-21 omaan sänkyynsä tissittelyhetken päätteksi. Joskus touhuaa puolituntisen ennen nukahtamistaan mutta itsekseen sinne sammuu. Mielestäni äärihankalasta vauvasta on tullut helpon oloinen 1-vuotias.



Miten teillä muilla nukkuminen ja nukahtamiskuviot? Entä oletteko palanneet tai palaamassa töihin vai hoidatteko vielä kotona lasta/lapsia? Minä olen aikonut hoitaa kotona vielä pitkään, vaikka tietoisen riskin kait otankin kieltäytyessäni töihinhoukutteluista. Olen toisaalta aikasta väsy ja toisaalta hirmu onnellinen nykytilanteessa, en halua lähteä tätä muuttamaan. Puhumattakaan siitä, että Veivelle on koti vielä paras paikka.



KOVIN kiinnostaisi, että millaisia persoonallisuuspiirteitä olette havainneet haikkareissanne?



Veivetyisestä näyttäisi tulevan herkkä ja älykäs tyttö, vaikka temperamenttiä ja kiukkuakin edelleenkin piisaa! Imuria pelkää, vaikka se ei olisi edes käynnissä :-). Kirjat ovat mielenkiintoisia, niitä katselee itsekseenkin. Enemmän on tutkja- kuin tuohoajatyyppinen. Vilkas. Näyttäisi, että myös kovin liikkuvainen. Ystävällinen, sääli, että samanikäinen leikkikaveri puri poskesta kovaa, mustelmia juuri parannellaan :-(. Veiveä on osaisi kuvitella puremaan mutta eihän sitä ikinä tiedä, millainen KattiKassinen hänestä vielä kehkeytyy..



Että minä olen iloinen tästä pinosta! :-)



Palailkaamme!



t: Jilla

Olipa kiva lukea Jillan ja Veiven hyviä kuulumisia!



Sisäpäivät piinavat Nasua. Kaikki on muuten ihan ookoo, mutta se päiväunille nukahtaminen... Nasu vetää sänkyyn menosta herneen pieneen sievään sieraimeensa niin äkäseen, että äskenkin piti poika ottaa lopulta syliin. Siihen tämä sielu levotoinen simahti välittömästi surkean uikutuksen saattelemana. Anttaka mul uure hermo!



Pärssoonasta. Nasu on sellainen perisuomalainen miähenköriläs (tosin hennohko ja pätkähkö sellainen). Paitsi että puhuu ja pussaa. (Muttei tietenkään suulle, jottei karies hampahia jo nuorena veisi.) Nasu on vieraita kohtaan vähän sellainen hitaasti lämpiävä. Katselee alta kulmain, saattaa heretä huutamaankin, mutta lopulta tervehtii erinäisin äännähdyksin. Hymy on silti kortilla vieraille. Tällä hetkellä ainoastaan kotiväki ja isovanhemmat tietävät Nasun omaavan mitä hurmaavimmat hymykuopat ja pissithousuunlirahduttavimman kikatuksen. (Kyllä, inkontinenssi on muutamaan otteeseen yllättänyt tämän äidin. Rakkauslihas vaatisi kovaa treenausta.)



Toivoisin minäkin, että tämä pino jälleen elpyisi. Pettiinan lisäksi huhuan ainakin Saksan Elineä, Kaisua ja Veekkua, Santra-Maria ja kaikkia muitakin, jotka haikkareiksi itsensä/lapsensa mieltävät.



Upataan pinoa ainakin, jos ei muuten kuulumisia ennätetä kirjoittaa.



















Kahvia keittimeen lataamaan nyt, hop! Kohta Nasukka jo hereillä.









Ai niin. Juuri puhuin erään äidin kanssa, joka kertoi vuosikkaansa nukkuvan kolmen tunnin päikkäreitä. (Vrt. Nasun 30-60 min/vrk...)





















Oma aika kuluu tik-tak-tik-tak.

Jilla kysyit siitä töihinpaluusta. Minä aion palata töihin sitten, kun Nasu on 1,5-vuotias. Ei puhettakaan, että voisin vielä jättää tämän yksilön vieraalle hoitoon. Myös meillä arki on vasta äskettäin helpottanut sen verran, että itse pystyn siitä kunnolla nauttimaan. Kauheaa pukea tämä näin sanoiksi, mutta valitettavan tottahan se on. Iloitsen kuitenkin siitä, että olen yrittänyt nauttia Nasun vauva-ajasta koko ajan. Oma väsy ja syyttävä itsetutkiskelu vain ovat nakertaneet arjen iloja. Kun vihdoin hoksasin, että eihän elämän aina tarvitsekaan olla niin kivaa ja soljua tauotta onnen uomissa, niin johan helpotti. Pakottava tarve olla onnellinen kääntyi itseään vastaan ja teki arjesta saavuttamista. Mutta toisaalta en uskalla edes ajatella, millaista elämä olisi ollut Nasun haikkaroidessa vaikeimmillaan, jos olisin antanut itsesäälille ja epätoivolle täyden vallan. Kaipa tämä on sitten ollut sitä kuuluisaa kasvua, josta on kuullut puhuttavan, mutta jolta itse on kuvitellut säästyvän, kun niin viisas ja hieno kerran on.





Kasvupyrähtänyt Ampi (ei muuten mene enää kolmekuutoset reiteen, jotta hyvin kasvettu on).