Mies empii synnytykseen tuloa.APUA!!

Minun mieheni (olimme molemmat 19v) ei olisi uskaltanut tulla mukaan synnytykseen, lupautui kyllä sairaalaan mutta odottamaan käytävän puolelle ettei pyörry. Minä sitten sairaalakammoisena sanoin että jos sinä et tule sairaalaan niin en minäkään sitten mene.

Selitin että mieluummin sitten pyöräytän sen lapsen vaikka kotiin, mutta pidän tärkeimpänä sitä että paikalla on mieheni kuin hoitohenkilöt. Ymmärsihän se mies sitten lopulta miten tärkeästä asiasta oli kyse, tuli mukaan ja selvisi täyden kympin arvosanoin!

Meillä oli siinä mielessä erilainen tilanne, etten pitänyt miestä ollenkaan välttämättömänä synnytyksessä. Mies oli aluksi sitä mieltä, ettei hän lähde mukaan. Kysyin, että mitäs meinaat sitten tehdä, kotonako kökkiä, ehkä tuntikausia. Sanoin, ettei salissa tartte koko aikaa olla, jos vaikka alkaa tuntua pahalta. Puhuttiin asiasta uudelleen pari kuukautta ennen laskettua aikaa ja mies olikin tulossa. Luulen, että vauva oli siihen mennessä konkretisoitunut, kun se potki niin selvästi ja reagoi ääniin.



Miehestä oli mulle synnytyksessä seuraa (paitsi että tuo nukkui välillä ja kävi syömässä), muuta en oikeastaan kaivannut. En halunnut kenenkään koskevan silloin kun muhun sattui; ainoastaan ponnistusvaiheessa halusin puristaa miehen kättä. Jälkeenpäin mies on todennut, että oman lapsen syntymän todistaminen oli varmaan hänen elämänsä hienoin hetki. Kaikki ei mennyt ihan nappiin, koska tyttö syntyi keskosena, mutta isän ja vauvan suhde sai hienon startin: matkalla Lastenklinikalle tyttö käänsi hieman päätään isän tuttua ääntä kohti. Isän tyttö ;)

me ollaan ratkaistu mieheni kanssa sama ongelma seuraavasti. mun paras ystävätär tulee mukaan synnytykseen henkiseksi tueksi ja siksi joka tarvittaessa komentaa koko henkilökuntaa ja on tilanteen tasalla (onneks mulla on sellainen ihminen lähellä), mun mies taas pelkää myös pyörtyvänsä, oksentavansa ja vaikka mitä ja olenkin antanut hänelle luvan olla niinkauan läsnä kun itse tuntee pystyvänsä, ei ole järkeä saattaa miestään ikävään tilanteeseen varsinkin kun tapahtuman pitäisi olla muisto-rikas, luulen, että kun ukolle on annettu lupa häipyä paikalta kun ahdistaa niin hänen miehisyytensä pitääkin hänet tilanteessa mukana loppuun asti...eihän kukkokaan käskemällä laula...

Hei,



meillä käytiin keskustelua ihan samasta aiheesta ennen synnytystä. Mieheni sanoi pelkäävänsä pyörtymistä tai huonovointisuutta ja olevansa sitten itse hoidettavana, kun huomion pitäisi keskittyä minuun ja syntyvään muksuun.



Yritin olla painostamatta. Vakuutin, että selviän hommasta tarvittaessa yksinkin, mutta olisi ihanaa, jos hän olisi siellä tukena ja turvana. Lopulta sovimme, että hän tulee aluksi mukaan, mutta saa poistua heti, kun siltä tuntuu. Onhan sekin mukavampi, kuin ei mukana ollenkaan!



Loppujen lopuksi mieheni oli mukana koko ajan (kävi kyllä lepäämässä välillä kotona, kun homma ei edistynyt) ja kun sitten päädyttiin kiireelliseen sektioon, tuli mukaan saliinkin. Ja kaikki meni tosi hyvin. Ylpeänä nyt kertoo, että sai huolehtia muksusta ensimmäisten tuntien ajan ihan yksin!



Olisiko teillä/miehelläsi joku tuttava, jonka kanssa hän voisi keskustella synnytyksestä. Meillä tuntui auttavan aika paljon synnytysvalmennuksessa näytetty (ehkä vähän kaunisteltukin) video, jossa synnytys kuvattiin aika rauhallisena tapahtumana.



-Tintti

että mies tulee mukaasi alussa mutta heti jos hänestä siltä tuntuu niin saa poistua paikalta.

Mutkikas juttu... Mutta meillä ainakin synnytysvalmennuksessa nimenomaan korostettiin, että kätilöt tietävät ettei tilanne ole miehille helppo, ja että heitä tuetaan ja heistä pidetään huolta myös. Oma mieheni sanoi valmennuksen jälkeen että ei enää pelota se synnytys.



Hassua muuten, neuvolassa just sanottiin, että miehet ei meinaa ymmärtää sitä että juuri heidän läsnäolo ilman mitään sankarisuorituksia on tärkeää. Mitenköhän noille saisi tän sanoman perille... Tsemppiä yritykseen!

Kiitos omista kokemuksista!



Meillä on helmikuun alussa tulossa synnytysvalvennukset joten toivon sen helpottavan miestäni kun näkee vähän mitä on odotettavissa!

mitä synnytyksessä oikein tapahtuu? Omallani tuntui olevan ainakin aika hurja käsitys siitä miten koko ajan on kauhea action päällä ja veri lentää ja p**** roiskuu. Ilmeisesti näitä inttijuttuihin verrattavia kertomuksia, joita poikien saunailloissa jaetaan kokemattomille.



Mieheni tuntui jännittävän kovasti, onko hänestä mitään apua ja pelkäsi, että varmasti pyörtyy. Sitten kun kerroin, että tärkeintä on se, että on paikalla ja pitää seuraa sen avautumisvaiheen ajan, joka voi kestää ties kuinka kauan ja että ponnistusvaiheessa ammattilaiset kyllä hoitaa minua ja vauvaa, niin tuntui helpottavan.



Yritin tällä siis sanoa, että monesti miesten synnytyskammo -ja miksei naistenkin- tuntuu johtuvan siitä, ettei oikeasti tiedä miten synnytys kulkee vaan luullaan kaikenlaista ja mielikuvat on suoraan teho-osaston jaksosta.



Tsemppiä teille ja vaivatonta synnytystä!



T: Laura

että saa lähteä käytävään heti, kun alkaa tuntua siltä.



Eniten apua miehestä on silti ihan vaan juttu ym. seurana. Ei sen siellä tarvitse mitään erityistä yehdä, lukee vaikka lehteä.



Synnytys (varsinkin ensimmäinen) voi kestää todella kauan (itse olin salissa lähes 12h) ja seura on enemmän kuin tervetullutta, eivät kätilöt ole koko aikaa kanssasi, enimmäkseen olet yksin. Kivutkin olivat heti kovempia kun mies piipahti syömässä tai kahvilla, ihan totta.



Eikä verikammoisen kannata poistua sängyn pääpuolesta, sitten kun tositoimiin päästään. Ja kuten joku sanoikin, pyydä miestäsi jututtamaan kavereitaan/tuttuja, jotka ovat mukana olleet.



Ja jos nyt miehesi kuitenkin ehdottomasti kieltäytyy, ota mukaasi muu tukihenkilö sisko, äiti, ystävä tai doula. Kuka hyvänsä.



Tyypillisesti miehet, joita on etukäteen arveluttanut mukaantulo, ovat lopulta olleet todella tyytyväisiä ja onnellisia hienosta kokemuksesta.

eli miestä pelotti etukäteen. Pelkäsi juuri pyörtyvänsä jne. En painostanut mitenkään häntä, juteltiin ihan rauhallisesti että mitä siellä synnytyksessä oikein tapahtuu. Auttoi tietenkin, että olen itse ammattini puolesta ollut synnytyksissä mukana niin osasin kertoa tapahtumasta. En suosittele katsomaan mitään synnytysvideoita, niissä tilanne ei ole tunnelmaltaan lainkaan " oikea" .



Sovimme, että mieheni on tiiviisti yläpäässä ja lähtee ulos jos alkaa heikottaa. No, yläpäässä tuo olikin, piti mua ikäänkuin sylissä ponnistusvaiheen aikana. Kaikki meni todella hienosti, eikä miehellä missään vaiheessa edes meinannut tulla huono olo. Hän sanoi itse jälkeenpäin, että oli kuvitellut tilanteen ihan erilaiseksi. Juuri tyyliin veri lentää ja on hirveä hässäkkä päällä ja minä huudan suoraa huutoa :) Miehen mielestä synnytys oli rauhallinen ja lämminhenkinen, oli siis todella tyytyväinen, että oli mukana. Ja itse sain todella paljon voimaa ja rohkeutta ihan vaan siitä, että mies oli siinä lähellä ja piti kiinni. Ei sen kummempaa :)

Niinkuin moni muukin totesi, miehillä on usein aika outu kuva synnytyksestä. Useimmiten 70-90 % ajasta on kuitenkin pelkkää odottelua ja kärvistelyä, pahimmillaan puolikin vuorokautta. Siinä totisesti kaipaa seuraa. Lopun ' äksön' osuudessa taas miestä ei välttämättä tarvita ollenkaan, siinä ovat ammatti-ihmiset paikalla.



Me sovimme hyvissä ajoin etukäteen, että mies on mukana niin kauan kuin häntä tarvitsen, mutta ponnistusvaiheessa saa poistua käytävään. Se oli oikein hyvä ratkaisu. Mulla oli seuraa, ja mies oli " hyödyksi" lämmittämällä kaurapusseja ja tuomalla oksennuskulhoja ;-) Enimmän aikaa kyllä luki autolehtiä keinutuolissa kun minä kiduin sängyllä ;-))



Sitten kun ryhdyimme tositoimiin, mies meni ulos ja kaksi kätilöä auttoi mua. Ponnistusvaihe kesti vain n. 10 minuuttia, jonka jälkeen kätilö siivosi vielä pahimmat sotkut ennenkuin haki tuoreen isän paikalle. Synnytyksestä jäi molemmille hyvä mieli, kumpikaan ei ollut marttyyri vaan sai valita molemmille sopivan tavan.

kun esikoista odotin. HÄn oli ihan sitä mieltä ettei tule mukaan (kun ei hänen isäpuolikaan ollut hänen siskojen syntyessä mukana, eikä tietysti hänen omakaan isä, eihän se ollut silloin edes muotia.)



Jotenkin sain hänen päänsä kääntymään, ja eipä ole katunut ja oli seuraavassakin mukana ja on taas tulossa.



Varmaan voi yrittää vakuuttaa miehelle, että hänen

- EI tarvitse osata tehdä yhtään mitään ihmeellistä

- voi poistua halutessaan (isien huoneeseen, kahvilaan)



Meidän miehen rooli / tekeminen oli lähinnä

- istui tuolissa lukemassa lehtiä (synnytyshuoneessa oli Tekniikan Maailmaa ym. miehille mielenkiintoista ja miestä harmittikin kun ei ehtinyt lukea loppuun :-)

- antoi mulle välillä juotavaa kun pyysin.

(No kyllä se ponnistusvaiheessa tuki mua selästä ja jalasta ja oli apua, mutta eihän sun tarvitse vielä miehellesi luoda paineita tästä ettei koe olevansa painostettu johonkin ratkaisevaan rooliin.)



Korosta miehellesi että hän voi tosiaan olla siellä vaikka vain passiivisemman seuralaisenkin roolissa (jos luulet että sillä varjolla saat hänet helpommin mukaan - ehkä hän sitten itse haluaa toimiakin hieman aktiivisemmin tosipaikan tullen).

Ylipäänsä seuraa on kuitenkin kiva olla.



Ja ponnistusvaiheessa mies on siellä pääpuolessasi eli ei tartte katsella mitään hurjia näkymiä (tai sovitte että hän voi mennä myös pois tai vaikka lukea edelleen niitä lehtiä tai mitä vaan.)



Toivotaan että tulee mukaan edes kokeilemaan!

Hän oli mukana ekassa synnytyksessä, ja ei todellakaan ole kivaa, kun ei pysty keskittymään itse synnytykseen, vaan on koko ajan huolissaan miehen voinnista =) Toisen synnytyksen olin yksin, ja se oli mielestäni parempi vaihtoehto. Oletko itse miettinyt vaihtoehtoa, että esim. äitisi tai joku kaverisi tulisi mieluummin mukaan? Itse olen vakaasti sitä mieltä, että synnytyssali ei ole miesten ( ainakaan kaikkien ) paikka. Toki erilaisiakin miehiä löytyy =) Jos miestäsi hirvittää ajatuskin, kannattaisi miettiä vaihtoehtojakin, että synnytys olisi sinullekin " mukava" kokemus.



Paljon onnea synnytykseen, ja ihania hetkiä vauvan kanssa!