MINÄ EN JAKSA!!!! PER**LE!!!!!

Tai ruokailussa sama homma, jos ei millään meinaa syödä.

Minäpä laitan hetkeksi silmät kiinni, niin onkohan tuosta lautaselta kadonnut kaksi jättilusikallista ruokaa...



TUOTA PITÄÄ KOITTAA!



-ap-

jos lapsi ei suostu pukemaan, sanot vaan että tulee kyllä kylmä ulkona ilman vaatteita. Sitten vaan ulos mukaan ilman vaatteita. teette tietenkin vaan pienen pyrähdyksen. Eikä aikaakaan kun lapsesi itkee kylmää ja vaatteita päälleen. Siinä pieni opetuksen ja nuhtelun paikka. Jossa luvataan että tästä lähtien vaatteet puetaan tai muuten joutuu ulos ilman niitä. Välillä pitää olla raaka. Muista että lapsella oltava riittävän kylmä että tietää mistä kyse..

Sitten hakemaan vaatteet ja ulkoilu jatkuu. Seuraavalla kerralla kerrot jo valmiiksi, että nyt jos ei pue, ilman vaatteita lähtee ja taks ei palata enää hakemaan...voi pienen mieli muuttua

Kokeiltu, ei tepsinyt ensi kerralla. Toistin jopa " operaation" mutta ei se auta.

Vaikka se huutaa ja riehuu niin sun pitää niin kauan nostaa sitä pois sohvalta tms. että lapsi tajuu ettei se hyödytä. Eilen tulikin just hyvä ohjelma tähän liittyen, harmi ettet tainnut nähdä sitä.



Varaa joku " jäähypenkki" minne laitat lapsen aina kun se ei tottele. Jos se ei istu siinä niin kannat sen takaisin tuolille niin kauan kunnes se pysyy siinä esim. 4 minuuttia. Jos lapsi ei suostu mennä illalla nukkumaan, niin kannat sen niin monta kertaa vuoteeseen, että se tajuu ettei kannata tulla pois kun joutuu kumminkin takasin.



Sun pitää olla johdonmukainen ja näyttää että vanhempia pitää kunnioittaa. Pidä myös huoli, ettei lapsi mee isän luokse aina lohduttautumaan. Jos menee niin tee selväks miehelles, ettei se voi lohduttaa lasta sillon kun sä yrität rankaista sitä.



Aina jos lapsi lyö/haukkuu sua niin laitat jäähylle istumaan kunnes se ymmärtää, ettei niin voi tehdä.



Sä tarvit tosi paljon kärsivällisyyttä, mutta jos jaksat parisen viikkoa niin kyllä sitä muutosta alkaa tapahtua.



Onnea!

Tuosta ruokailusta vielä, että joskus meillä on toiminut semmoinenkin että olen laittanut silmät kiinni ja laskenut " kulauksia" ja hullut taivastelut päälle, että söitkö jo viiiiiisi lusikallista???

Toinen on tietty menny heti lankaan ja ruokaa on uponnu sisään ;)

On jo paljon mitä kokeilla.. =D Kokeilen jo tänään muutamia!



Mutta sitten! Mites toi huutopuoli, kuopus on ainakin jo ihan hermorauniona kun kuulee sitä koko ajan. KILJUNTAA tosi korkealta. Miten saan sen puolen hiljenemään. Ilman vaatimuksia tai itse ärähtelyjä?



-ap-



vitsi et toi silmät kiinni juttu syödessä houkuttaa, harmi että ruoka-aika meni jo, tahtois jo kokeilla..

Kiljuuko poikasi aina vai vaan silloin kun hermostuu?

Tuskin nyt aina ;D

Koskahan aikuiset tajuaa, että pienten lasten kasvatus onkin itse kasvatusta. Eli kun lapsi tekee jotain täytyy miettiä miten muuttais omaa käytöstä, sitä kautta sen lapsenkin toiminta muuttuu.



Se rauhallisuus nyt ei sitten liittynyt hyvä äiti asiaan. En kyllä kiellä sitä ettet olis hyvä äiti, mutta myös tempperamenttinen voi olla hyvä äiti.



Mieti miten tarkoin miten teillä tehdään asiat ja kuka päättää mitä katsotaan ja koska tai mitä syödään ja koska jne.



Lapsen puheille ja huudolle ei kannata panna kauheasti painoa. Joku juttu on kyllä hyvä keksiä, jos kiljunta on jotain aivan hirveää. Mutta jos sinä teet ruokaa ja laitat sen tarjolle niin mitä sitten jos lapsesi sanoo, että äiti on tehnyt pahaa ruokaa. Mutta silti syö sen. Mitä sinä pienen lapsen puheistä välität? Lapsi hakee huomionsa jotain kautta ja sinun lapsi tätä kautta.



Sinä olet se joka muuttaa sen mitä kautta lapsi huomiota saa. Ei lapsi. Sinä olet vastuussa siitä miten teidän päivät sujuu. Ei lapsi.



T: äiti jonka 3-v on ollut hermoja raastava pari päivää, mutta minulle ei ole yhtään epäselvää mistä asia johtuu. Olemme kuopuksen kanssa viikon olleet kuumeessa ja 3-v elämä on tästä pahoin häiriintynyt.

Aaria nousee..

.....oooaaaaaoooaoaoaoaaooAAAAAAAAAAAAAIIIIIIIIKKKKKKKKKKKK!!



Ja sitä jatkuu kauan. Silloin kun hermostuu.

Anopille joskus sanoin asiasta että minua poika koettelee eniten, on koetellut jo yli vuoden reippaasti. Ei muita. Ja neuvola täti sanoi että äidille on kaikista kivoin kiukutella koska lapsi tietää että tunteet saa näyttää eikä äiti silti jätä.



Liian moni on nyt ymmärtänyt teksteistäni ilmeisesti että huudon noustessa anna periksi. Ei niin käy.



Anna ruokaesimerkin:

Viime viikolta: Ruoka-aika tuli ja sanoin pojulle että nyt on ruoka-aika, mennään syömään. Naama vääristyi ja sanoi ettei halua syödä.

äiti: minulla on myös banaaniherkkua jonka saat siten kun ruoka on syöty

poju: en halua syödä, banaanin voin mutta ei halua ruokaa -heittäityi lattialle makaamaan

äiti: nyt pitää syödä jotta jaksaa kasvaa ja herkku tulee vasta jälkiruoaksi

*huuto alkaa*

Katsoin hetken kiljuvaa lasta, koppasin kainaloon potkivan ja riehuvan pojun, kävelin keittiöön ja pistin istumaan penkille, huusi räyhäsi, kiljui ja repäsi pöytäliinan paikoiltaan

äiti: nyt syödään ja nostin pöytäliinan takaisin ja laitoin ruuan pöydälle ja istuin eteen (banaaniherkku oli myös pöydällä)

äiti: saat tuon sitten jälkiruuaksi huuto vain yltyi ja kädet meni silmien eteen, räkä vuoti, huuto jatkui, ja minä istuin siinä ja katsoin vaan.

lopulta huuto laantui ja lapsi piti käsiä silmien edessä, ruoka jäähtyi kun sanoin että nyt ei nousta pöydästä pois ennenkuin ruoka on syöty.



Istuimme sillä kertaa 1 1/2H PÖYDÄN ÄÄRESSÄ, juttelin, poika jutteli jopa lahjoin mutta ruoka ei mennyt, yritin jopa syöttää, mutta poika ei syönyt, ei edes hänen niin rakastamansa banaaniherkku ollut niin tärkeä kuin minun uhmaaminen.

Isä tuli kotiin, ei siis koskaan oikein käskytä lastaan koska aina niin paljon pois ja kun kotona, on niin väsynyt ettei sitä perheelämäksi sanota, sanoi keittiön ovella että syöpäs poju ja meni nukkumaan. Ja poika ahmi.



Isää rakastetaan koska isää ei saada, mutta minä joka olen tukena ja turvana ollut aina, minusta ei välitetä edes halin verran. Haluaisin niin kovasti helpotusta. Miehen kohdalla se on lähes mahdotonta, joten sitä ei voi ottaa kyseeseen. Poika kaipaa suurimmaksi osaksi varmaan isäänsä, mutta auttakaa naiset nyt kestämään tämä.

Ruoka-aika kestää korkeintaan puolituntia. Jos ei syö niin pois pöydästä. Syö sitten ensi kerralla. Lapsesi pomottaa sinua! Leikippä viikon verran että teillä on päiväkodin rytmit. Aamupuuro aamulla, ei aamupäivällä, ruoka ruoka-aikana, joka loppuu aikanaan jne.

Sinähän elät lapsesi höpötyksien mukaan. Nyt nainen järkikäteen.

Ota kynä ja paperi. Siihen kirjoitat teidän päivärytmin. Viikon sitä noudatatte, pilkulleen. Kahden viikon päästä teillä on jo helppo elämä.

Istuimme sillä kertaa 1 1/2H PÖYDÄN ÄÄRESSÄ, juttelin, poika jutteli jopa lahjoin mutta ruoka ei mennyt, yritin jopa syöttää, mutta poika ei syönyt, ei edes hänen niin rakastamansa banaaniherkku ollut niin tärkeä kuin minun uhmaaminen.

Isä tuli kotiin, ei siis koskaan oikein käskytä lastaan koska aina niin paljon pois ja kun kotona, on niin väsynyt ettei sitä perheelämäksi sanota, sanoi keittiön ovella että syöpäs poju ja meni nukkumaan. Ja poika ahmi.

pöydässä niin kauan että se ruoka menee suuhun? Mielestäni ap antaisi silloin periksi jos sanoisi että hyvä on älä syö kun toinen kerran ei halua. Sehän se sitä periksi antamista on.



Älä välitä ap, ihan hyvin toi toimi, miehesi vain sotki kuvion. Olisi ollut hyvä jos miehesi ei olisi sanonut mitään, nyt lapsesi antoi sinulle nenälle kun totteli isäänsä, VAIKKA tämä vain sanoi että syöppäs nyt. Seuraavana päivänä sama homma vaan, niin lasta alkaa kyllästyttää pöydässä istuminen ja syö kiltisti loppuun.



Sano miehellesi että jos ei osallistu muutenkaan, niin pitää sitten sanaisen arkkunsa kiinni jotta sinun määräykset pitävät paikkaansa. Ihan selvää uhmaa tuo on.



Meillä kesti jopa kaksi vuotta tuommoinen ja nyt tottelee samoilla säännöillä loistavasti, ja meilläkin kovin itsepäinen poika, hieman vanhempi vain jo.

Sanoinhan jo aiemmin että jos suostun syömättömyyteen, poika ei syö!

-ap-

Se lapsi hakee huomiota, pompottaa äitiään istuttamalla äitiä 1,5 h ruokapöydässä!! Eri asia olisi, jos äiti olisi jättänyt lapsen istumaan itsekseen pöytään ja tehnyt omia hommia, mutta että istua lapsen kanssa jaappaamassa syömisestä!! Ei voi olla totta!! Ja tämä on sitten normaalia, voi itku!



Heippa, lähden katsomaan olisko jotain kivempia juttuja!

HAAAAAAAAAAAAAAA, MINÄ KOKEILIN TUOTA SILMÄT KIINNI JUTTUA, SE TOIMI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! KIITOS, vaikka ap en ole!



HAAAAA, TYTTÖ SÖI VIHDOIN JA NAUTTI!



*pomppii päällään*

Tai ei varsinaisesti taidoissa, mutta ihmetyttää kaikki viritelmät, että koristelet ruoat nallekuvioilla jne. Älä yritä liikoja. Lapsi nauttii pompottamisestasi. Olet hemmotellut lapsesi saamaan kaiken tahtonsa läpi.

muuten annan sinulle kaikki sympatiani. En myöskään ihan oivaltanut mitkä olivat ongelmasi silloin kun kirjoitin edellisen viestini (siis olen se jonka lasten isi on kuollut).



Meillä pärjätään nannyn-tyylisellä kurilla ja päivärytmillä. Toivottavasti teilläkin helpottaa.

Koko perheen ongelma on tuo. Älä taivu lapsen vaatimusten edessä. Tee se mitä uhkaat, äläkä muuta aikeitasi lapsen oikkujen pohjalta. Johdonmukaisuutta, johdonmukaisuutta, johdonmukaisuutta...

Esim. Nyt sydään Nalle Puhin herkkujen herkkua. Tai herkkusapuskaa suoraan Kanin puutarhasta.



Voi tietty olla ettei vaikeimmat tapaukset mene tähän halpaan.. :-)