Miksi siitä ei puhuta, että epiduraali ei ehkä auta YHTÄÄN??

Minä olen myös synnyttänyt pakkoluomuna Haikaranpesässä kaksi kertaa.Tuskaa oli, mutta traumoja ei jäänyt, koska tiesin että näin voi käydä.Ei sille mahda mitään.Ei voi olettaa että edes saa mitään kivunlievitystä.Minulla oli kummallakin kerralla sekä Kättärillä että Naistenklinikalla synnytyssulku, tungin itteni väkisin sisään sairaalaan ja synnytin odotushuoneessa.Vaikka olisinkin päässyt synnytyssaliin, tiesin että anestesialääkäri ei välttämättä edes kerkeisi muiden potilaiden luota minua piikittämään.Tiesin myös sen ettei se välttämättä edes auttaisi.Mitään ei kannata ottaa itsestäänselvyytenä.

Leikkaus on 10x vaarallisempi kuin alatiesynnytys.Toki tietyissä tilanteissa hyvä ratkaisu.

Meidän poitsu sektioitiin rv 41+5 suunnitellusti kun oleili perätlassa, eikä lähtenyt käynnistymään. Kättärillä perätiloja ei käynnistetä.



Sain epiduraalin ja spinaalin ja puuduin hyvin, joskin puutuminen vei aikaa. Kun vauva ja mies olivat poistuneet leikkaussalista, tunto palasi. Olin vielä täysin " levälläni" ja kipu oli saatanallinen. Tunsin siis kaiken. Anestesialääkäri pumppasi lisää kipulääkettä, mutta eipä auttanut. Lopuksi heittivät hevosannoksen morfiinia ilmeisesti selkäytimeen (?). Morfiini antoi kunnon tripit, mutta kipu oli tallella. Kipu oli kuulemma siirtynyt kipumuistiin, josta se ei irtoa vaikka kuinka pumppaisi douppia lisää.



Leikkaus pitkittyi ja lopulta mua kursittiin kasaan 45 min tunnon kera. Oli kyllä kamalaa.



Kuitenkaan kipua ei edes muista enää.. On se vaan kummaa. Heräämössä vielä mietin, että tämä oli viimeinen kerta. Koskahan sitä pääsis taas plussaamaan ;)

Eihän tuo Anni1978 mielestäni väheksynyt kenenkään kipuja. Kertoi vai omasta kokemuksestaan. Vastauksesi ärsytti minua siksikin, että pelkästään se, kun tulee puheeksi ihmisten kanssa, etten aio ottaa epiduraalia, alkaa jutut " sankarin leikkimisestä" jne. En minäkään sano luusereiksi niitä, jotka kivunlievitystä ottavat. Ei siinä ole kyse mistään sankariudesta, vaan halusta synnyttää luonnollisesti, ilman lääketieteellisiä riskejä, jotka voi välttää. Ihmisethän ovat kautta aikojen synnyttäneet, ja silloinkin kun ei ollut olemassa kivunlievityksiä, monet tehneet useammankin lapsen ja ihan vapaaehtoisesti.



Pointtina viestissäni on se, että kun mitkään puudutukset eivät ole varmoja helpotuksia kivuttomuuteen, synnytykseen kannattaa valmistautua luonnollisia menetelmiäkin käyttäen, siitä huolimatta, että aikoo sitten ottaa ne kaikki kivunlievitykset. Omalla asenteella ja yksinkertaisilla rentoutumisharjoituksilla pääsee yllättävän pitkälle. Ja onhan se tosiasia, että synnytyksessä tulee kipua, mutta synnytys on myös luonnollinen tapahtuma ja elimistölle normaali juttu. Tietysti on hyvä, että on lääketiede, jotta voidaan tarvittaessa tehdä hätäsektiot jne, tai jos ihmisellä on hyvin heikko kipukynnys, lievittää kipua. Mutta onhan näitäkin juttuja lukeneena asiassa myös se puoli, että joillakin synnytys olisi mennyt helpommin ilman epiduraalin ottamista.

Hauska nikki, muuten :-)



Kiitos vastauksestasi! Ikävää, jos kirjoitustyylini ärsyttää - tai no, parempi sekin kai on kuin se, että ihan kylmäksi jättäisin kaikki. Pieni oikaisu vain. Vastasi annille niin kipakasti SIKSI, että mielestäni hänen kirjoituksensa vähätteli minun kokemustani (jopa naureskeli sille) ja oli täysin empatiaton - vain siksi, että hän itse oli valinnut luomusynnytyksen. SIKSI laitoin sitä sankariäitiläppää vastaukseeni, koska koin, että hän antoi itse itsestään sellaisen kuvan. En todellakaan itse suhtaudu millään lailla negatiivisesti luomusynnyttäjiin - hyvänen aika, olihan minulla itsellänikin tarkoitus synnyttää luomuna! Ja kuten itsekin totesin, tuo " pakkoluomu" oli vain huonosti valittu kielikuva, kun en muutakaan keksinyt.



Suurin trauma oli pettymys siihen ettei epiduraali toiminut. Hassua, mutta en tosiaan ollut tiennyt että niin voi käydä (sanoit, että täälläkin siitä usein kirjoitetaan, mutta en surffannut täällä juurikaan ennen synnytystä). Minullekin lääkäri lupasi, että " kohta aukeaa taivas" , joten kyllähän se v*tutti, kun helvetti oli lähempänä totuutta.



Olen vakavissani harkinnut seuraavan lapseni synnyttämistä ihan oikeasti luomuna. Eipähän voi pettyä epiduraaliin, jos ei sitä ota. Pelkosektiota en halua (ei luonto anna periksi) ja en luota oikein siihen spinaaliinkaan. Taidan siis kohdata vain demonini ja toivoa, josko toinen synnytys olisi helpompi.



Hyvää jatkoa sinullekin, ja erityisesti kaikille kohtalotovereille!

Ensimmäisen kanssa epiduraali ei toiminut ja pelkäsin koko ajan vauvan puolesta, koska voimani vähenivät tolkuttomasti. Ponnistuvaihe oli toista tuntia ja jotenkin vain yli 4 kg lapsi syntyi, itse en muista loppuvaiheesta mitään. Toista odottaessani pyysin lähetteen keksussairaalan pelkopolille ja vasta silloin " kävimme läpi" synnytyksen kulun. Epiduraali oli mennyt johonkin poimuun, joten se ei ollut toiminut (sain kaksi annosta) ja se aiheutti sitten sen ponnistuksen pitenemisen ja oman katkeamisen. Toinen nelikiloinen syntyi luomuna, koska mitään ei ehditty antaa päästyämme sairaalaan (matkaa n. 200 km).



Suosittelen lämpimästi pelkopolia tämän foorumin lisäksi ;)

neuvolassa tai synnärillä puhuta mistään poikkeustapauksista (ellei äiti itse osaa kysyä) ettei synnyttämään tulevilla äideillä olisi kovasti pelkoja etukäteen ja voisivat tulla luottavaisin mielin synnyttämään. Synnytysvideoakin ovat kuulemma juuri siitä syystä siistineet.



Minun kohdallani tämä on ollut ihan hyvä juttu. Tuttavapiirissä on ollut niin paljon vaikeita synnytyksiä että pelkoja vähän helpotti kun synnärillä kerrottiin miten synnytys yleensä etenee.

No, vaikea oli minullakin 1. synnytys ja epiduraali loppui kesken joten sain kokea sitten juuri sen pahimman kivun ilman kivunlievitystä.



Toiseen synnytykseen lähden kaikesta huolimatta samalla tavalla luottavaisin mielin kuin ensimmäiseen. Odotan, että jospa tällä kertaa puudutus toimisi eikä imukuppia tarvittaisi eikä muutenkaan mitään kamalaa sattuisi =)

Minulla on synnytyksestä aikaa jo puolitoistavuotta ja se kaamea kipu on edelleen mielessä. Kun kätilö sanoi minulle puoleltapäivin että vauva syntyy varmaan vasta huomenna, olin aivan kauhuissani kun supistuksen olivat jo tosi kipeitä. Kohta en enää pysynyt pystyssä ja kätilökin " viitsi" tarkistaa tilanteen ja ihmetellä että olinkin auki 4cm.(tuntia aikaisemmin 1cm).

Tästä eteenpäin kaikki oli hyvin sekavaa, en oikeastaan tehnyt mitään muuta kuin huusin. Epiduraalin tuli lääkäri laittamaan jossain vaiheessa ja sitä lisättiin ja lisättiin ja lopulta todettiin että se nyt vaan auta. Minulle myös sanottiin että tod.näk. vauvan pää painoi hermoja ja näin puudutus ei tehonnut. Mitään muutakaan kivun lievitystä en saanut.

Neljä tuntia kärvistelin, kunnes vauva syntyi ja kipu loppui!

PAlkinto oli ihana, mutta kipua en unohda.

Joo, kyllä mä ymmärrän hyvin mikä sai sut vastaamaan kipakasti, varsinkin näin jälkeenpäin. Henkilökohtaisesti mua vaan aina ahdistaa se perusajatus, että luomusynnytys on lähtökohtaisesti kamalan tuskainen kokemus. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, vaikka joskus tietysti kaikesta huolimatta on.

Mulla on kahden synnytykseni kanssa ollut aika lailla sama perusajatus, kuin minkä sä tuolla lopussa heitit: synnytän luomuna, ettei tule mitään " paniikkitilanteita" eteen, jos jokin mihin toivonsa laittaa ei toimikaan. Ja mulla ne on menneet hyvin. Esikoisen synnytys oli itse asiassa lähes täysin kivuton, mutta siitä en muista juuri mitään, kakkosen oli kivuliaampi, mutta en ollut niin omissa maailmoissani.

Toivottavasti säkin saisit vielä kokea tosi hyvän ja itse halutunkin luomusynnytyksen : ). Tai sitten toimivan lääkkeellisen, ihan kuinka vaan, kunhan saisit hyvän synnytyskokemuksen.

Mäkin toivotan sulle oikein hyvää jatkoa!

syyskeiju:

Hauska nikki, muuten :-)

Kiitos vastauksestasi! Ikävää, jos kirjoitustyylini ärsyttää - tai no, parempi sekin kai on kuin se, että ihan kylmäksi jättäisin kaikki. Pieni oikaisu vain. Vastasi annille niin kipakasti SIKSI, että mielestäni hänen kirjoituksensa vähätteli minun kokemustani (jopa naureskeli sille) ja oli täysin empatiaton - vain siksi, että hän itse oli valinnut luomusynnytyksen. SIKSI laitoin sitä sankariäitiläppää vastaukseeni, koska koin, että hän antoi itse itsestään sellaisen kuvan. En todellakaan itse suhtaudu millään lailla negatiivisesti luomusynnyttäjiin - hyvänen aika, olihan minulla itsellänikin tarkoitus synnyttää luomuna! Ja kuten itsekin totesin, tuo " pakkoluomu" oli vain huonosti valittu kielikuva, kun en muutakaan keksinyt.

Suurin trauma oli pettymys siihen ettei epiduraali toiminut. Hassua, mutta en tosiaan ollut tiennyt että niin voi käydä (sanoit, että täälläkin siitä usein kirjoitetaan, mutta en surffannut täällä juurikaan ennen synnytystä). Minullekin lääkäri lupasi, että " kohta aukeaa taivas" , joten kyllähän se v*tutti, kun helvetti oli lähempänä totuutta.

Olen vakavissani harkinnut seuraavan lapseni synnyttämistä ihan oikeasti luomuna. Eipähän voi pettyä epiduraaliin, jos ei sitä ota. Pelkosektiota en halua (ei luonto anna periksi) ja en luota oikein siihen spinaaliinkaan. Taidan siis kohdata vain demonini ja toivoa, josko toinen synnytys olisi helpompi.

Hyvää jatkoa sinullekin, ja erityisesti kaikille kohtalotovereille!

Hei!



Synnytin esikoiseni v.2004 ja sain epiduraalin, joka ei auttanut yhtään. Sellaista kipua en ollut kokenut koskaan... enkä toivottavasti enää koe. Synnytys oli pitkä ja ponnistuskin 1h 20 min. Iso tyttö kuitenkin syntyi vihdoin ja viimein. Synnytys jätti minulle pelon mieleen ja kun toisen lapseni syntymän lähestyi 2005 alkuvuodesta, kävin pari kertaa pelkopolilla. Tämä auttoi minua ainakin tosi hyvin. Juteltiin peloistani ja tulevasta synnytyksestä, sekä sen kivunlievityksestä. Tuntui hyvältä, kun omia toivomuksia kuunneltiin.



Toisen lapseni synnytyksessä sain sitten spinaalin ja kaikki sujui aivan ihanteellisen hyvin=))) Alku tosin oli kipeää, mutta pärjäsin hyvin ilokaasulla. Kun spinaali alkoi vaikuttaa ja herätessäni olinkin jo kokonaan auki ja sain ponnistaa. Ponnistamiseenkin puudutus auttoi ja vei kipuja pois. Tosin oli ehkä vähän hankalaa ponnistaa, kun ei tuntenut oikein mitään. Synnytys oli ihana kokemus, koska tilanne pysyi hallinnassa kokoajan. Ensimmäinen synnytykseni oli kipua ja pakokauhua täynnä...tuntui, että tilannetta ei saatu hallintaa ollenkaan ja etenkään MINÄ synnyttäjänä en saanut hallintaan.



Eli jos epiduraali ei ole auttanut, ehdotan kokeilemaan seuraavaan synnytykseesi spinaalia.

Mielenkiintoinen keskustelu täällä taas käynnissä.



Ensiksi pahoitteluni syyskeijulle ja muille saman kohtalon kokeneille, toivottavasti pystyttte asettamaan ajan kanssa kokemuksenne kokemusten joukkoon ja muisto kivusta häipyy pikku hiljaa. Eihän kukaan odottaja todella odota synnytyksen olevan täysin kivuton, eihän? Kai jo perimätieto kertoo, että se sattu.



On eri asia, miten ihmiset kivun kokevat ja millainen kipu kullakin synnyttäjällä on. Vaikka kaikkea maailmassa on kehitetty, ei kukaan pysty hyppäämään toisen kroppaan katsomaan, miltä se maailma tuntuu ja näyttää toisen kropassa.



Onhan niitä erilaisia luomukivunlievityksiä: amme, kävely, jooga, hengitys ym ym ym. Mutta mitäs sitten, kun jostain syystä synnytys ei etene, kuten oppikirjassa. Omassa ystäväpiirissä jokainen synnytys on poikennut niistä oppikirjoista, joita täällä on mainittu.



Yhdellä supistukset veivät reisistä voimat, ettei pystynyt muuta kun makaamaan paikallaa, mikä puolestaan voimisti kivun tuntemusta, Toisella vuosi verta, ettei saanut liikkua sängystä, ei edes vaihtaa kylkeä ilman kätilöä. Ei puhettakaan altaaseen menosta. Toisella supparit tuntu pahiten selässä. Se kipu on jatkuvaa, eikä suppareilla väliä ollenkaan. Tällaiseen kipuun ei auta kauratyynyt eikä suihkut ammeesta puhumattakaan. Mitäs sitten ne pitkittyneet synnytykset luomuna. Tässä vain muutama poiminta.



Eikö se tämän palstan tarkoitus ole, että jaetaan kokemuksia, vertaillaan kokemuksia? Ei syyllistetä ketään, vielä vähemmän moititaan valinnoista. Kuten jo kirjoituksen alussa laitoin, toisen kroppaan ei pääse kokeilemaan, miltä siellä tuntuu.



Onhan noita puudutteita ja kivunlievityksiä käytetty jo sen verran kauan, että jos niistä olis syntyvälle lapselle suuresti haittaa, olis siitä suuremmat otsikot olleet? Ihan normalistihan ne lapset näyttävät kehittyvän, jotka ovat syntyneet esim. epiduraalissa.

epiduraali onnistuu aina :o(



En tiedä miksi asiaa ei sitten mainita missään. Jokaisessa kivunlievitysmuodossahan on kuitenkin se mahdollisuus ettei se toimi... käsittääkseni 90 % epiduraaleista kuitenkin onnistuu, joten ikävää, että sinulla on käynyt huono tuuri.

olin itseasiassa myös haikaranpesässä synnyttämässä, vaikka tuskin siitä asia johtui, mutta en myöskään saanut epiduraalista mitään apua. ennakkoon olin miettinyt puudutuksesta, että katsotaan miten synnytys etenee ja sitten tuntojen mukaan joko pyydän puudutusta tai en. no kyllä sitten niin kipeiksi supistukset kävivät, että oli pakko pyytää puudutusta. pelkäsin sen laittoa etukäteen aika paljon, mutta kivut oli niin kovat että puudutuspiikki oli siinä vaiheessa pieni paha.



mäkin olin kuullut monelta tutulta, miten heillä epiduraalista " oli auennut taivas" ja moni oli tosiaan saanut nukutuksikin sen laiton jälkeen. puudutus laitettiin ja anestesialääkäri sanoi että noin 10 minuutin päästä pitäis alkaa vaikuttamaan. kärvistelin siinä, ja lopulta tokaisinkin et eikö se kymmenen minuuttia ala olla jo mennyt...en saanut mitään apua puudutuksesta. mulla se ei edes lieventänyt kipuja yhtään, päin vastoin kivut vain yltyivät sitä mukaa kun synnytys eteni. siinä vaiheessa kun olisi voinut koittaa lisätä annostusta (sitähän ei voi heti perään laittaa uudestaan) niin olin jo sen verran auki että oli myöhäistä. niin mäkin sit synnytin ilman lievityksiä. rankkaa oli 5-kiloinen vauva synnyttää, tosin musta ponnistusvaihe ei ollut enää niin paha kuin avautumisvaiheen loppu.



en tiedä mistä johtui että puudutus ei onnistunut, eikä kätilökään osannut oikein siihen syytä sanoa. mullekin jäi hiukan huono mieli tuosta, kun oli tietysti toivonut ja asennoitunut että puudutukset auttaa. kyllä se kipu pelottaa jos vielä joskus synnyttämään lähden. pelotti toki jo ennen tätä esikoistakin. mutta ihana oli se hetki kun vauva syntyi ja nostettiin rinnalle, sitä mieluummin muistelen kuin synnytyskipuja. palkinto oli hieno kaikesta huolimatta ja mies hyvänä tukena mukana. :)



gerda

ainakaan avautumiskipuihin. Kätilö oli sitä mieltä, että joskus kun avautuminen tapahtuu niin nopeasti, niin puudute ei vaan auta. Ja mulla tosiaan supistukset tuntui olevan yhtä ja samaa supistusta ilman mitään taukoja. Sain myös tehosteen, mutta ei sekään missään tuntunut.



Toisaalta sitten ponnistusvaihe sujuikin " kivuttomammin" ja tuntui olevan paljon helpompaa. Luulen, että epiduraali ehti sitten vaikuttaa vasta silloin. Supistuksia en enää oikein tuntenut ja mies kattoi käyriä ja sanoi milloin pitää ponnistaa.



Myös mulla oli se käsitys, että epiduraali kyllä sitten varmana auttaa ja olin tosi pettynyt, kun ei auttanutkaan ja koko avautumisvaihe oli kaoottista hallitsematonta sattumista. Mulla ei ole oikeestaan minkäänlaisia käsitystä mitä silloin tapahtui, en tajunnut mistään mitään paitsi sen että sattui...

joten ei ihme, ettei paljasteta sitä, että huonolla tuurilla synnytät " pakkoluomulla" kuten totesit. Valitsin itse sektion, koska tiesin ettei mitkään puudutteet välttämättä auta ja mun tsäkällä ei varmasti ois auttanut. Sektiossakin jouduttiin laittamaan puudutus kaksi kertaa ennen kuin auttoi, mutta siinä on se ero alatiesynnytykseen, ettei tietenkään mitään kivuliasta tapahdu ennen kuin on varmistettu, että tunto on poissa. Itselleni ihan muun paikallispuudutuksen yhteydessä lääkäri totesi, että puudun huonosti ja että jotkut ihmiset tarttevat paljon enemmän puudutteita ennen kuin tehoaa. Liekö tämä totta myös epiduraalin osalta, sitä en tiedä. Sektion kivuttomuuteen tyytyväisenä voin suositella sitä, jos pelkää " pakkoluomusynnytystä" .

Välillä tuntuu, että edes omista kokemuksista ei saa puhua. Ettei vaan kukaan pelästy...



" Pakkoluomuna" itsekin jouduin synnyttämään. Epiduraalin vaikutuksesta en tiedä, en saanut sitä ollenkaan. Enkä saanut mitään muutakaan, en pienintäkään lievitystä kipuihin. En mitään lääketieteellistä, en suihkua, en edes lasillista vettä... Synnytys oli käynnistty imukuppisynnytys luomuna. Itse en ollut edes kuvitellut, että yrittäisin kestää mahdollisimman pitkään yms. vaan että haluan kaiken lievityksen mitä on tarjolla...



Onneksi nämä ovat varmaan harvinaisia yksittäistapauksia (vaikkei se tieto paljon auta kun omalle kohdalle osuu...), mutta kyllä niistä olisi ihan hyvä ainakin jotain mainita. Synnyttämään kannattaa mielestäni lähteä avoimin mielin ja positiivisesti, mutta kuitenkin realistisesti.

Minullakaan ei epiduraali toiminut esikoisen synnytyksessä (muistan koko tapahtuman äärimmäisen kivuliaana ja piiiitkänä ajanjaksona), mutta kuopuksen kanssa epiduraalin kanssa onnistuttiin nappiin. Se todella auttoi kipuihin, ja koin synnytyksen jälkeenpäin " hallittavalta" .



Mutta tosiaan - ei se aina auta. Onneksi toisella kertaa tilanne on jälleen aivan toinen =0).

totesin sen viime kesänä kun olin siskoni synnytyksessä mukana. Siskoni sai epiduraalin ja luulin, että se vie kivut, mutta ei. Hän otti koko ajan ilokaasua avuksi pahimmissa supistuksissa ja silti oli kipuja. Ihana tytteli syntyi kuitenkin ja kaikki meni ihan hyvin. Kivut vaan eivät kokonaan helpottaneet. Itse synnytin " luomuna" molemmat lapseni, koska synnytykset olivat niin nopeita ettei mitään ehditty antamaan. Minulle jäi molemmista ihanat muistot kuitenkin ja kipu unohtui heti kun helpotti. Lisäksi minulla on korkea kipukynnys, mikä auttoi siinä tilanteessa.

Olin vielä kättärillä synnytystapa-arviossa kyselly kätilöltä noista kivunlievityksistä ja tehtiin sellanen paperi mihin kirjotettiin et haluun epiduraalin ja yms. ja kätilö sekä lääkäri molemmat sanoi et varmasti auttaa ku olin hieman epäluuloinen oikeestaan kaiken suhteen! Mieli rauhottu kummasti sen käynnin jälkeen ja synnyttämään menin hyvillämielin! Toisin kuitenki kävi kun kivut oli niin kovat ja luvatusta epiduraalista ei ollu pienintäkään hyötyä, sen laitto vaan sattui!! =( Mitään muuta en sitte saanu ja pakko luomuna synnytin.. En tosiaan ollu yhtään tajunnu et se ei välttämättä auta! Nyt tiedän ja osaan vaatia seuraavalla kerralla vaikka spinaalin tai jotain..

Esikoista synnyttäessäni koin jaksavani ihan ok, vaikka koko ajan porukkaa ramppasi kysymässä miten jaksan ja enkö jo ottaisi jotain lievitystä. Mulla on aika korkea kipukynnys eikä mielestäni tuntunut mitenkään erityisen pahalta vielä. Sitten tultiin sanomaan, että nyt on anestesialääkäri kierroksella, ota tai jätä se epiduraali. Oletin koko ajan, että kai se " helvetti jossain veiheessa repeää" ja varmuuden vuoksi päätin sitten ottaa sen epiduraalin minäkin. Virhe... Mulla on useita synnynnäisiä selkäsairauksia, mm. skolioosi ja aika suuresti notkkolla oleva selkä. Ilmeisesti jälkimmäisestä johtuen epiduraalia ei meinattu saada paikoilleen millään. Siinähän pitää maata kippurassa ja muakin pitivät kiinni sekä mies että kätilö, mutta aina jäi kuulemma selkä liian notkolle. Kolmannella yrityksellä meni paikoilleen, mutta se laittaminen oli kaikkein kipein asia koko synnytyksessä. Ja eikä siitä mulle mitään apua edes ollut: vauva yritti tulla nenä edellä eikä sivuttain, mursi siinä ennen kääntymistään oikeaan asentoon sekä oman nenänsä että minun häntäluuni. Mua sattui vain pepun ja selän tietämille, epiduraali vei tunnon reisistä. VOi olla, että mikäli kipuja on alapäässä, niin epiduraali mukavasti vie sieltä tunnon pois, mutta mulle siitä ei ollut apua. Jälkeenpäin ansestesialääkäri sanoi miehelle, ettei kannata tämän naisen enää seuraavissa synnytyksissä pyytää epiduraalia, se on melkoisen mahdoton laitettava selän takia.



Keväällä pitäisi toinen synnyttää enkä todellakaan aio epiduraalia ottaa. VÄhän on käynyt mietityttämään, että mitähän sitä muuta on tarjolla, kun spinaalikin käsittääkseni laitetaan samalla tavalla. Joku kehui kohdunkaulan puudutetta, ehkä sitä tai jotain paikallispuudutteita. Tai jospa tällä kertaa kuuntelen omaa vointiani enkä ota mitään, ettei ala tuntua ihan kamalalta...