Miksi siitä ei puhuta, että epiduraali ei ehkä auta YHTÄÄN??

Täällä kanssa saman kärsimyksen kokenut ja katkera, jos oikein rehellisiä ollaan. Minä tiesin, että toki voi epäonnistua kuten kaikki tässä maailmassa, mutta että epäonnistumisen mahdollisuudet ovat minimaaliset. Kuinkas kävikään. Synnytykseni eteni loistavasti kello 22 asti illalla pelkän ilokaasun turvin. Epiduraari pistettiin 22.40 ja siitä eteenpäin koinkin elämäni lähes helvetin. Huusin kuin tapettava sika suppareiden ajan ja kipu helpotti vasta 01.00 kun aloin ponnistamaan. Ponnistusvaihe ei minulla tainnut sattua ollenkaan tai sitten kipu oli niin pientä verrattuna supistuskipuihin yli kahden tunnin ajan, että ponnistusvaiheen koin kivuttomana. Ponnistelin 40 minuuttia ja tyttö syntyi imukupilla 01.40. Repesin älypahasti ja minut kurottiin kuntoon nukutuksessa (KIITOS SIITÄ, en olisi kestänyt enää varmasti yhtään kipua). Toipumisestani saan taatusti kiittää synnytyslääkäriä, joka päätti heti, että minut ommellaan leikkaussalissa ja nukutuksessa. Traumat jäivät lähinnä tuosta parista tunnista ja sen katastrofaalisuudesta.



Jälkikäteen minulle selvitettiin kuten sinullekin, että nukutuslääkäri on sairaalan parhaita ja tuskin on pistänyt väärään kohtaan. Oliko minulle sitten liian vähäinen annoa? Oliko pistosajankohta väärä? Onko yksilölliset " vasteeni" jotenkin vastakkaiset epiduraalin hyödylle? Selitystä en saanut, enkä lohdutusta.



Voit kuvitella, miten pelottaa nyt mennä synnyttämään muutaman viikon sisällä ja vielä hemmetti perätilavauvana vielä pötköttelee masussa. Huh huh, on tässä elämässä jännittäviä elementtejä!



Tsemppiä toipumiseen ja tuleviin mahdollisiin synnytyksiin. Ei kai se voi toistamiseen mennä samalla tavalla? Olen vain miettinyt, että mikähän nyt menee vikaan, taidan olla aika pessimisti. Yritän silti luottaa ammattilaisiin ja heidän kokemukseensa. Yritän!

huvittaa...:) mitä luomua siinä on jos on ottanut epiduraalin toimi se sitten tai ei..?siinähän jos sotketaan kunnolla kropan omia toimintamekanismeja..

kyllähän se synnytys sattuu (ihan kokonaan luomunakin), mutta eipä se loppuelämää kestä..miksi sen pitäisikään olla täysin kivutonta kun kyseessä on niin mullistava tapahtuma..

ja palkintona kuitenkin se mitä parhain :)

omasta kokemuksesta voin sanoa et ainakin mulla se ettei mitään douppeja annettu (enkä halunnut) ei sotkenut oman kropan hormoneja ja synnytys meni nopeesti, helpostikin (ei repeämiä), mutta sellaisilla kivuilla joita en ole muussa elämässäni koskaan kokenut..kuitenkin odotan jo innolla seuraavaa kertaa ja sitäkin toivon luomuna..

Arvasin, että yhden sankariäidin saan kirvoitetuksi tälläkin kirjoituksella. Hyvä sinulle, että et " tarvinnut" tai halunnut mitään troppeja (vau vau, olet tosi kova) ja että vielä innolla odotat uutta synnytystäsi. Kuinka kehtasinkaan moisesta pikkuasiasta täällä mennä suuni avaamaan, kuin elämäni suurimmasta kiputraumasta! Niinhän se on, että " kivulla ja tuskalla sinun on lapsesi synnyttämän" niinkuin Raamattu sanoo (sinä epäilemättä otat sen ihan kirjaimellisesti, kuten kunnon naisen tulee).



Sen verran vielä rohkenen sinua valistaa, että lainausmerkkejä on tapana käyttää silloin, kun ei tarkoita ihan sitä, mitä sanoo kirjaimellisesti, mutta parempaakaan ilmaisua ei löydä. Kirjoitin siis että " pakkoluomuna" , enkä pakkoluomuna. Joo. Capiche?



Onnea ja rutkasti ihanaa kipua tuleviin synnytyksiisi! Itse aion pyytää spinaalin, heikko nainen kun olen.



huh huh...

Anni ja muut urheat äidit saavat synnyttää kukin omalla " vapaalla" tyylillään luomuna tai vähemmän luomuna. Harmillista vain on jos äideille ei anneta tietoa siitä, että epiduraali ei välttämättä auta juuri ollenkaan, vaan uskotellaan, että kipuihin saa tehokkaan lievityksen. Mullekin lupailtiin epiduraalia koko synnytyksen (siis myös ponnistusvaiheen) ajaksi, mutta epäilen kyllä olisi se käytännössä onnistunut ja vaikka sen olisi saanutkin, niin välttämättä se ei olisi auttanut. Vähemmän urheana äitinä valitsin sektion ja myös sen lopputuloksena oli ihana vauva, mutta ilman kipua.

Mulla supistukset tuntui lantiosssa ja reisissä, eikä epiduraali auttanut, korkeintaan ihan himpun verran. Mies sai hieroa olan takaa jokaisen supistuksen ajan. Paikalla ollut kätilö sanoi vain, että tarkoitushan on vain lievittää, ei poistaa kipua. Myöhemmin tullet kätilö myötätuntoisesti arvioi, että ehkä sen vaikutus ei ulottunut niin alas. Alkuvaiheen olin ammeessa, lopuksi puudutettiin kohdun suu (tai jotain).



Toisella kertaa kivut olivat samassa paikassa, ja koko homma eteni niin nopeasti, että ammevaihe jätettiin väliin. Selvisin ilokaasulla ja lonkkakipuihin auttoivat lämpötyynyt. Ihan erilaitta tunsin vauvan pään sisälläni siinä vaiheessa kun piti ruveta ponnistamaan.



Ekalla kerralla en saanut ilokaasua, koska sairaalan tultuani olin oksentanut.

Itselläni raju ja nopea avautumisvaihe, epiduraalia en ehtinyt saamaan. Spinaalin sain, mutta sillä ei ollut havaittavaa vaikutusta avautumisvaiheen kipuihin :/ Ponnistusvaihe ei mielestäni ollut mahdottoman kivulias, joten spinaalista oli tod.näk. apua ponnistusvaiheen kipuihin kuitenkin.

Ai ettei spinaalikaan välttämättä auta?? Minun annettiin ymmärtää, että se nyt ainakin auttaa! Kuulemma synnytyspeloisille uudelleensynnyttäjille sitä nimenomaan markkinoidaan takuuvarmana kivunlievittäjänä.



Hei - vois luulla, että kun on kuussa käyty jo 50 vuotta sitten ja eletään digiaikaa, että synnytyksestäkin olis saatu kivuttomampi. Jälleen kerran totean: " Jos miehet joutuisivat synnyttämään..."

miksei puhuta, mut ei auttanut mullakaan...

on se kummaa et heti leimataan sankariksi tai jotenkin kovaksi jos selviää niin luonnollisesta asiasta kun synnytyksestä ja vielä nauttii siitä..syyskeijun tyyppisten ihmisten täysin kivuton vaihtoehto voisi olla vaikka adoptio..sehän ei satu fyysisesti!!!

kyllä monet ihan tavalliset äidit selviää synnytyksestä ihan hyvin ilman douppeja ja sankaruutta, ainoo vaan et tuntuu et kaikki vaihtoehdot joita tyrkytetään ja joista keskustellaan on sektio ja synnytys mahdottoman tunnottomana...syyskeijulle suosittelen luettavaksi janet balaskasin kirjaa aktiivisynnytys..varoitus: voi avata silmät tähän maailmaan ja herättää positiivisia tunteita..



ja ihan vaan tiedoksi että mielestäni ei ole mitenkään sankarillista jos haluaa lapselleen parasta (ts ei halua synnytttää huumattuna..lääkkeilläkin ja puudutuksilla on mahdollisia sivuvaikutuksia), ihan tavallista vaan..luonnollista kun mikä.

miksi ihmeessä niitä olisi pakko käyttää?

ja vielä kummempaa miksei mikään saa tuntua miltään?

ettei epiduraali ehkä pahemmin kipuja lievitä, tuttavapiirissäkin näitä tapauksia löytyy. Useimmille se kuitenkin toimii ja on " pelastus" kivuilta. Onnekkaasti mäkin sit olen kuulunut siihen ryhmään jo kahdesti, jolle epiduraali osui kohdalleen ja vei kivut ponnistusvaiheenkin yli. Lääkkeethän vaikuttavat eri yksilöihin erilailla, kaikille ei kaikki toimi :(

Toivottavasti kuitenkin löytyisi sellainen kivunlievitys joka toimisi myös teille " ei-epiduraalista taivasta löytäneille" . Mielestäni ei kenenkään pitäisi nykypäivänä joutua kärsimään suunnatonta tuskaa synnyttäessään Suomessa.

anni1978:

on se kummaa et heti leimataan sankariksi tai jotenkin kovaksi jos selviää niin luonnollisesta asiasta kun synnytyksestä ja vielä nauttii siitä..syyskeijun tyyppisten ihmisten täysin kivuton vaihtoehto voisi olla vaikka adoptio..sehän ei satu fyysisesti!!!

Anteeksi minkälainen ihminen on " syyskiejun tyyppinen ihminen" ? Kun et minua tunne, ihmetyttää moinen leimaaminen... Ja en todellakaan edes halunnut synnytyksestä kivutonta. Et vissiin lukenut viestiäniu tarkkaan, kun kauhistelin nimenomaan sitä, että LUULIN epiduraalin auttavan, eikä siitä ollut mitään hyötyä. Olin aivan järkyttävissä tuskissa, joita miehenikin pelästyi aika tavalla. Repesin, tehtiin eppari, puhkaistiin kalvot, supistuksien välillä ei ollut viimeisen viiden tunnin aikana taukoa jne. Olisin halunnut käyttää ammetta kivunlievitykseen, mutta en saanut, koska kalvot puhkaistiin.

kyllä monet ihan tavalliset äidit selviää synnytyksestä ihan hyvin ilman douppeja ja sankaruutta, ainoo vaan et tuntuu et kaikki vaihtoehdot joita tyrkytetään ja joista keskustellaan on sektio ja synnytys mahdottoman tunnottomana...syyskeijulle suosittelen luettavaksi janet balaskasin kirjaa aktiivisynnytys..varoitus: voi avata silmät tähän maailmaan ja herättää positiivisia tunteita..

Ihan vain tiedoksi sinulle, että olen lukenut aktiivisesta synntyksestä lähes kaiken, ja HALUSIN synnyttää Haikaranpesässä juuri siksi, että kammosin sairaalamaista ja polikliinista synnytystä. Oli kaurapussit, rauhoittavat musiikit jne. Ja by the way, aktiivinen synnytys ry:n hallituksen jäsen Hanna Hirvonen (joka on kirjoittanut aiheesta useita kirjojakin) kuuluu tuttavapiiriini. Että oli kyllä noita " positiivisia tunteita" ladattuna koko nainen täyteen kun sinne synnyttämään menin, kohti ammehuonetta kaurapussi kainalossa. Järkytys oli suuri, kun kaikki etenikin niin nopeasti ja dramaattisesti, että käyilökin totesi miehelleni, että " ei taida tässä kuule nyt kaurapussit auttaa" tämän tarjoutuessa sitä lämmittämään. Kipu oli käsittämätön - huusin vain ja vääntelehdin - joten päätin, että vaikka en siihen olisi halunnut turvautua, otan epiduraalin. Vaikutus oli tasan nolla.

ja ihan vaan tiedoksi että mielestäni ei ole mitenkään sankarillista jos haluaa lapselleen parasta (ts ei halua synnytttää huumattuna..lääkkeilläkin ja puudutuksilla on mahdollisia sivuvaikutuksia), ihan tavallista vaan..luonnollista kun mikä.

miksi ihmeessä niitä olisi pakko käyttää?

ja vielä kummempaa miksei mikään saa tuntua miltään?

Vai että vielä lapselleen parasta... sait syyllityksenkin ympättyä tänne - onnittelut! En alennu tuohon loukkaukseen edes vastaamaan sen enempää, kuin että kovasti parhaani yritän. Ryve sinä vain omassa täydellisyydessäsi.

Ja vielä - se mikä minua erityisesti aikaisemmassa viestissäsi loukkasi, oli täyudellinen empatian puuttuminen. Mitä sitten, jos itsellöäsi oli helpompi synnytys, tai jos vastustat kipulääkkeiden käyttöä? Olisit silti voinut pahoitella sitä, että minulle synnytys jätti pelon sydämeen. Ja pettymyksen siitä, ettei epiduraalin toimimattomuudesta puhuta. Ikävää, että niin usein nainen on naiselle susi. Heti leimataan ja tuomitaan toisiamme.

... eli siellä on sekaisin omaa ja lainattua. Toivottavasti sisältö puhuu puolestaan.



Ja sori kirjoitusvirheet...

Jos synnytys etenee tosi rajusti ja hyökyaaltomaisesti, ilman mitään hengähdystaukoja jne. niin ehkä lääkkeiden vastustajakin sellaisessa synnytyksessä jo kaipaisi helpotusta? Jokaisen synnytys on erilainen eivätkä kaikki etene kuin mallitapaukset Balaskasin kirjassa.



Itselläni oli juuri tällainen raju synnytys ja opettelemastani rentoutumisesta ei ollut paljon hyötyä kun taukoja ei ollut. Kätilö sanoikin jälkeenpäin, että minulle ei epiduraalista olisi ollut edes mitään hyötyä, sillä synnytys oli niin raju ja supistukset niin voimakkaita. En ollut ennen sitä kuullutkaan, että tämä on mahdollista, mutta näin kuulemma.

Minä sain epiduraalin ja se auttoi ihan hyvin, samoin annoksen lisäämisen jälkeen. Kun jouduin sektioon sitten jatketussa epiduraalissa, se ei enää auttanutkaan, vaan sektio sattui tosi paljon. Eipä siitäkään paljon puhuta, että joskus sektio sattuu ja kovaa. Jälkikäteen on todettu, että olisi pitänyt nukuttaa. En kyllä tahtoisi sen paremmin epiduraalia kuin sektiotakaan kokea enää koskaan.

' Opiskelin' synnytykseen liittyvät asiat niin hyvin kuin vain ensikertalainen voi. Luin maallikoille ja lääkisopiskelijoille suunnattuja kirjoja (juu, Balaskas kului myös käsissä) ja haastattelin kokeneempia äitejä ja tuttuja lääkäreitä oikein urakalla. Kuvittelin kovasti selviäväni luomuna, mut toisin kävi. Kaikki meni ihan päinvastoin synnytyksessä. Epiduraali lopetti supparit, eikä se edes auttanut kipuihin. Olin nimenomaan halunnut välttää epiduraalia, mut sitten kun siihen suostuin, kuvittelin että siitä jotain hyötyäkin olisi. Niin sitä sitten puskettiin selällään maaten, jalat tuissa, lapsi väärässä tarjonnassa ja vielä melkein viiskiloinen (joo, meni vähän ultrat pieleen). Repesin hirvittävästi, eikä tästä kropasta enää taida ehoa saada. Ja nyt en todellakaan puhu mistään raskausarvista tai muista kosmeettisista jutuista (jotka nekin tosin toisille kovin traumaattisia on). Sais nyt edes perustoiminnot kohdalleen, mut ei.



Epiduraalia suositeltiin heti ammeen jälkeen, auki n. 4cm siinä vaiheessa. Anestesialääkäri haki ja haki paikkaa, haukotteli ja pisteli, ei todellakaan tainnut mennä oikeaan kohtaan. Valitin alusta saakka, ettei tämä auta, mutta mitäpä he siihen enää pystyivät vaikuttamaan. Onneksi sain 2h hengähdystauon paracervikaalin avulla, muuten en olisi järjissäni pysynyt. Ja ei, en ole mikään herkkä valittaja, mut tätä kipua en yksin pystynyt kohtaamaan.



Äh, mitäpä tätä omaa pahaa mieltään purkamaan. Jännä seurata ihmisten reaktioita. Jos viestiketju kyselee nimenomaan tästä epiduraali-informaatiosta, niin eiköhän silloin toivota kokemuksia nimenomaan epiduraalin kokeneilta. Hienoa, että toisilla luomuilu onnistuu, hienoa, että toisilla epiduraali onnistuu, hienoa, että toisilla synnytys menee ongelmitta, hienoa, että vaikeatkin synnytykset saadaan vietyä läpi, tavalla jos toisella. Mutta vertaistuesta tässä lie kyse, ei oman näkökannan julistamisesta. Niin luomua kunnioittava ja ihaileva kuin olenkin, ei tulisi pieneen mieleenikään lähteä moittimaan kivunlievitykseen päätyneitä äitejä. Olin käsikirjoittanut itselleni varsin aktiivisen roolin synnyttäjänä, vinguin konttausasentoa tai tuolia ja vaikka mitä ihan loppuun saakka, epiduraalista huolimatta, mutta eihän niihin päästetty, enkä sen rääkin jälkeen olisi varmaan niihin enää pystynytkään.



Lapsen terveys on tärkeä - mutta niin on äidinkin! Tuo kannattaisi pitää mielessä ennenkuin sormet näppäimille iskee.

Minulla myös puhkaistiin kalvot ja vielä oksitosiinitippa suppareita vauhdittaa, siitä tunnin päästä epiduurali já en kokenut saavani siitä helpotusta niin kuin luulin saavani. (tietenkään ei vie kokonaan kipua pois, olisi hullua jos veisi) mutta osasin onneksi rentoutua niin hyvin että minulle ei jäänyt huono kokemus ja synnytys oli muutoin nopea...

asiaa olisi hyvä kysäistä jossain ja olishan se ihan hyvä mainita että ei kaikki saa apua tästäkään...

Mutta eipä esikoista odottaessani käynyt mielessäkään, etteikö ne minulla toimisi! Kyllä olisi järkytys ollut melkoinen jos näin ei olisi käynyt.



Pakko sanoa tuohon lievitysten käyttöön... En minä ainakaan ole jo synnyttämään mennessäni päättänyt, että minä en sitten ota mitään tai että minä haluan sen ja sen puudutuksen. Viimeksi kun toukokuussa Kättärillä käväisin vauvan saamassa, niin sanoin kätilölle, että katsotaan sitten miltä tuntuu. Oli kyllä sen kätilön asenne jotenkin sellainen, että piti hienona jos voin olla ilman mitään... No, synnytys käynnistettiin ja muutamassa tunnissa oli sellaiset helvetin tuskat, että kätilö (ei sama kuin tämä vastaanottanut) itse ehdotti epiduraalia. Eikä todellakaan olisi tullut mieleenikään sanoa että ei kiitos, kyllä tämä tästä. En kyllä varmaan olisi noin pitkää lausetta kyennyt sanomaankaan... Siinä ei paljoo miehen selänhieronnat auttanut, kun raukka ei saanut mua muualle koskea kuin kädestä pitää kiinni. Jos vaikka laittoi käden olkapäälle se tuntui ihan kamalalta. Kuopuksen isoveikan syntyessä taas ei ollut ollenkaan sellaisia kipuja, että olisin epiduraalia tarvinnut.



Niin se vaan tilanteet vaihtelee, synnytyksetkin samalla ihmisellä. Koskaan ei voi etukäteen tietää miten käy. Ihan mielelläni minäkin olisin ilman mitään ylimääräisiä lääkityksiä synnyttänyt, mutta kun näin ei käynyt niin ei sitten! En usko että kukaan huvikseen niitä lievityksiä haluaa, eiköhän se kipu ole siinä vaiheessa jo niin elämää suurempaa, että ihminen ottaisi melkein mitä vaan jos sillä saa sen kivun edes hetkeksi helpottamaan. Enpä tiedä mitä olisin tehnyt jos kuopuksen syntyessä se epiduraali ei olisikaan toiminut... Meinasin jo vaipua epätoivoon kun ajattelin, että anestesialääkärin tuloon kestää ikuisuuden. Ja sääliksi kävi sitä äitiä, jolle tilattiin epiduraalia mutta anestesialääkäri oli juuri silloin puuduttamassa minua leikkaussalissa kun synnytys päätyikin kiireelliseen sektioon.

Itselleni kävi myös niin, etten epiduraalista juurikaan apua saanut-ensimmäinen satsi auttoi puoli tuntia osittain, jonka jälkeen vaikutus loppui. Toisesta annoksesta ei sitten ollut apua ollenkaan. Kätilöt yrittivät kovasti saada päivystävää anestesialääkäriä paikalle laittamaan puudutuksen uusiksi, tulihan se sitten lopulta kahden tunnin odottelun ja kärvistelyn jälkeen, jolloin oli vajaa puoli tuntia vauvan syntymään. Tuo kahden tunnin odottelu teki kyllä melkoisen kipeää, eipä siinä voinut muuta tehdä kuin purra tyynyä ja huutaa. Ilokaasulla siinä sitten mentiin, vaikkei siitä oikeastaan sen kummempaa apua ollut muuten kuin että auttoi rytmittämään hengitystä ja sietämään supistuksia paremmin. Supistukset tulivat melkoisen rajuina ja paikat aukesivat tuon kahden tunnin aikana neljästä sentistä kymmeneen, että ei ihme jos sattui. Ponnistusvaihe ei sitten avautumiskipujen jälkeen sattunutkaan oikeastaan ollenkaan, ainakaan itselleni ei ole jäänyt minkäänlaista muistikuvaa kivusta sen aikana. Ei synnytyksestä kuitenkaan traumaa jäänyt pieleen menneestä epiduraalista huolimatta, paha vaihe kesti oikeastaan vaan sen parisen tuntia ja sen kyllä itse kestin, mutta jo ajatus siitä että tuollaista kipua olisi pitänyt kestää tuntitolkulla tekee pahaa. Tuntuu kyllä siltä, että joskus toinen lapsi suodaan, en ole ensimmäisenä epiduraalia ottamassa, vaan kokeilen jotakin muuta tai sitten mennään ilman.

Piti sitten odotella aika pitkä aika että sain uuden piston. Ja se odotus kauheissa tuskissa oli muuten äärimmäisen pitkä aika. Onnekseni minulla toinen pisto onnistui ja todellakin nukahdin sen jälkeen. Heräsin kun kätilö sanoi että on aika ponnistaa. Se oli vaikeaa koska en tiennyt ollenkaan koska piti ponnistaa kun olin niin tunnoton. Mutta onneksi minulla meni tunto, en usko että olisin kestänyt enää yhtää enempää!

Eka epiduraali ei auttanut juuri yhtään, toinen auttoi noin puoli tuntia. Olin yllättynyt siitä miten vähäiseksi sen teho jäi, olin kuvitellut että epiduraali olisi todella tehokas kivunlievittäjä. Mutta silti ei jäänyt paha mieli synnytyksestä, ihme kyllä, vaikka aika pitkä ja hankala se olikin (kaipa sitten vauvan kohtaaminen tuikkasi semmoiset endorfiinit elimistöön että kaikki edeltänyt unohtui tyystin :).



Asiaa (=epiduraalikaan ei aina tehoa, tai aina ei kivunlievitystä ehditä antaa) ei varmaan hirveesti mainosteta synnytysvalmennuksessa, koska tämä tieto voisi vaan lisätä synnytyspelkoja (ja sitä kautta tavallaan vaikeuttaa joissakin tapauksissa synnytystäkin - ainakin olen lukenut että pelko voi jopa hidastaa synnytystä). Parasta varmaan vaan luottaa itseensä synnyttäjänä + sairaalan ammattitaitoon - *hih ja eipä sitä oikein muutakaan voi :).