Minä en voi KÄSITTÄÄ miten aikuinen nainen voi elää miehensä siivellä!
Kommentit (53)
johannalla ollut mitään mihin mennä. Silloin naisen asema oli ihan erilainen kuin nykyään. Nainen voi tänä päivänä erota siksi ettei mies arvosta hänen työpanostaan kotona. Puhutaan ihan eri maailmoista. Jotkut miehet tänä päivänä arvostaa sitä, että heidän lapsiaan hoitaa kotona fiksu, rakastava äiti. Joka voi mennä töihin sitten kun kotihommat on hoidettu.
Sitäpaitsi MInna Canth itse synnytti monta lasta ja unohti oman uransa kokonaan. Ja toimi kotiäitinä. Miehen elättäessä perhettä. Otti vastaan tehtävän, minkä elämä eteen toi. Työhän ja kirjailijaksikin hän ryhtyi vasta kun mies kuoli ja hän jäi lastensa yksinhuoltajaksi.
Suomeen vois perustaa sellaisen varainsuojelun. Sinne voisi tehdä, vaikka nimettömänä, varainsuojeluilmoituksia, jos näkee joidenkin laiskureiden elävän leveämmin kuin oma palkka sallisi. Eli elävät puolisonsa siivellä.
Tällaiselle instanssille olisi varmasti kysyntää. Suomalainen käsitys tasa-arvosta ei jäisi unohduksiin ja ulkomailla asuvat luuserikotirouvat voisivat ottaa oppia täsmällisestä ja oikeudenmukaisesta ajattelustamme. Tämä instanssi voisi myös kontrolloida sitä, kuinka paljon kukin maksaa "perheen" taloa yms. suurempaa omaisuutta ja laittaisi laiskimukset ojennukseen.
Sama säätiö voisi myös pitää koulutusta työtä vieroksuville suomalaisille äideille, jotka luulevat voivansa jäädä kotia hoitamaan, vaikka paikka läheisessä päiväkodissa olisi taattu. Nämä toimet saisivat ehkä kansainväistä huomiota (kuten me suomalaiset muutenkin tuppaamme saamaan, monin eri tavoin) ja koko maailma, ainakin Eurooppa hyötyisi taas suomalaisesta muotoilusta. Nimittäin elämän muotoilusta tasa-arvon nimissä; muotti on valmiina iskostettuna suomalaisten päässä.
luuseri vaimoja ns( nais puoleisia uuno turhapuroja) ei kaikki naiset tietenkään...mutta oma,, miten sen sais töihin..hmmmmm
luuseri vaimoja ns( nais puoleisia uuno turhapuroja) ei kaikki naiset tietenkään...mutta oma,, miten sen sais töihin..hmmmmm
[quote author="Vierailija" time="07.01.2006 klo 20:24"]
Missä itsearvostus? Laiskurit menkää TÖIHIN!
[/quote]tahan... en ole palkkatyossa, mutta viikkaan muutaman lastin.pyykkia paivassa, imuroin, pyyhin lattiat, tiskaan, siivoan neljan lapsen huoneet, valmistan iltaruoan, ja laitan kaikien vatteet valmikisi seuraavaa aamua varten.
Terveisin aviomiehen siivella Slavs
Ps.....ja olen muuten koulutettu joka vain valitsi nain....
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 06:26"]
[quote author="Vierailija" time="07.01.2006 klo 20:24"]
Missä itsearvostus? Laiskurit menkää TÖIHIN!
[/quote]tahan... en ole palkkatyossa, mutta viikkaan muutaman lastin.pyykkia paivassa, imuroin, pyyhin lattiat, tiskaan, siivoan neljan lapsen huoneet, valmistan iltaruoan, ja laitan kaikien vatteet valmikisi seuraavaa aamua varten.
Terveisin aviomiehen siivella Slavs
Ps.....ja olen muuten koulutettu joka vain valitsi nain....
[/quote]...elava.....hiton kindle
Meillä se oli miehen valinta. Mulle olis ollut töitä muualla tarjolla, mutta ei suostunut että lähtisin yksin eikä suostunut itse muuttamaan mukana. Minua tilanne inhotti, mutta mies suuttui aina kun aloin kiukutella siitä, ettei mulla ole omia tuloja. Olin jonkun aikaa tilanteessa, että en saanut edes korvauksia; pitkä juttu mitenn siihen tilanteeseen pääsi olematta pitkäaikaistyötön.
Lopulta, lasten kasvettua isoksi, julistin, että minä en aio olla enää työttömänä päivääkään vain siksi, että hän haluaa asua kotiseudullaan, missä minulla ei ole yhtään mitään perheen ulkopuolella, ei edes ystäviä ja samat harrastukset voi harrastaa missä tahansa. Ilmoitin, että työnhakualueeni on tästä lähtien rajaton ja menen sinne, mistä niitä löytyy. Näin kävi ja nyt olen muutaman vuoden elänyt omillani ja käynyt miehen luona viikonloppuisin ja loma-aikoina. Naimisissa olemme yhä, lapset ei enää ole kotona. Hyvityksenä vanhasta, omasta tahdostani olen maksanut nyt kaikki remonttilaskut, mitä on ollut.
[quote author="Vierailija" time="08.01.2006 klo 00:03"]
Mies tekee uraa ja elättää kotijoukot.
[/quote]Aha. No jos se ajatus saa sinut onnelleiseksi. Ei tarvetta.riidella. :)
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 06:20"]
luuseri vaimoja ns( nais puoleisia uuno turhapuroja) ei kaikki naiset tietenkään...mutta oma,, miten sen sais töihin..hmmmmm
[/quote]naispuolisia.
Olin lähes 10v kotona hoitamassa lapsia, suurta taloa, puutarhaa ja tein pienmuotoista yritystoimintaa. Välillä jatko-opiskelin ja palasin sitten kokoaikaiseen työhön. Pääsen työssä huomattavasti helpommalla kuin mitä nuo kotiäitivuodet olivat.
Minkalaisessa orjaliitossa elavat nama joiden pitaa pyytaa joka pennia miehelta? Meilla on yhteiset rahat, koti ja lapset eika kummankaan tarvitse pyytaa toiselta rahaa, ottaa vaan mita tarvitsee ilman sen enempia selittelyja.
Ollaan ihan taysipaisia, jarkevia aikuisia ja ymmarretaan rahan arvo eika sita tuhlata turhuuksiin. Kummallakin on myos oma luottokortti jotka maksetaan samasta pussista. Mika tassa on niin vaikeata ja ihmeellista?
Meillä mies elää minun siivellä. Eli näin päin vissiin ei ongelmaa
Äitini on aina elänyt jonkun siivellä. Välillä ollut töissä, mutta aina on työpaikalla niin kurjaa, että pakko irtisanoutua.
Kerran ei ottanut vakituista työpaikkaa vastaan kun oli juuri saanut tietää raskaudestaan.
Meidät 4 lasta on kuitenkin kasvatettu niin, että työtä pitää tehdä. No kaikki me hankimme ammatin mahdollisimman lyhyellä opiskelulla ja ollaan töissä. Vasta nyt aikuisena olen ymmärtänyt miten saamaton äiti mulla on.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 07:29"]
Meillä mies elää minun siivellä. Eli näin päin vissiin ei ongelmaa
[/quote]
Miksi ei olisi? Noin päin se on vain PAAAALJON harvinaisempaa.
Täsmennätkö vähän: milloin toinen elää toisen siivellä? Kuinka kauan pientä lasta saa hoitaa kotona? Suomalaisten työusko on liikuttavaa. Puurra itsellesi elämä vaikka missä duunissa. Pääasia, että et ole kotona yhtään pidempään kuin sallittua. Pääasia, että täytät tehtäväsi tämän karun ja harmaan maan hyväksi. Sosialismin kytkökset ovat ilmeisiä. Tätä ulkkismieheni jaksaa aina nauraa, varsinkin naisten totista elämää täällä. Ja vaikka me käymme molemmat töissä, ei minulla tai miehelläni olisi mitään ongelmia jäädä useammaksi vuodeksi kotiin, jos perheen tilanne tai vaikkapa vain oman itsensä toteuttaminen sitä vaatisi ja taloudelliset edellytykset sille ovat olemssa (eli toinen tienaa tarpeeksi). Olemmehan perhe.
Siivellä eläminen on mielestäni esim. sitä, että avioerossa toinen hyötyy toisen saamista perinnöistä tms.
Minä en voisi elää kenenkään siivellä, kyllä omat rahat täytyy itse tienata, mutta jos se siivellä eläminen ei jotakuta haittaa, niin siitä vaan. Mut mun juttu se ei ole.
Käyn kyllä töissä, mutta elän käytännössä mieheni siivellä. Miehelläni on huomattavasti suuremmat tulot kuin minulla, siksi mies maksaa käytännössä lähes kaiken.
Ei tämä minun itsearvostustani mitenkään uhkaa.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 06:35"]Meillä se oli miehen valinta. Mulle olis ollut töitä muualla tarjolla, mutta ei suostunut että lähtisin yksin eikä suostunut itse muuttamaan mukana. Minua tilanne inhotti, mutta mies suuttui aina kun aloin kiukutella siitä, ettei mulla ole omia tuloja. Olin jonkun aikaa tilanteessa, että en saanut edes korvauksia; pitkä juttu mitenn siihen tilanteeseen pääsi olematta pitkäaikaistyötön.
Lopulta, lasten kasvettua isoksi, julistin, että minä en aio olla enää työttömänä päivääkään vain siksi, että hän haluaa asua kotiseudullaan, missä minulla ei ole yhtään mitään perheen ulkopuolella, ei edes ystäviä ja samat harrastukset voi harrastaa missä tahansa. Ilmoitin, että työnhakualueeni on tästä lähtien rajaton ja menen sinne, mistä niitä löytyy. Näin kävi ja nyt olen muutaman vuoden elänyt omillani ja käynyt miehen luona viikonloppuisin ja loma-aikoina. Naimisissa olemme yhä, lapset ei enää ole kotona. Hyvityksenä vanhasta, omasta tahdostani olen maksanut nyt kaikki remonttilaskut, mitä on ollut.
[/quote]
Ymmärsikö oikein?
Asuit miten toiveesta paikkakunnalla, jossa sinulla ei ollut mitään uramahdollisuuksia eikä lainkaan omaa elämää. Ja nyt sitten maksat remontteja, jotta voisit hyvittää miehelle sen että hän sai tahtonsa läpi.
Lukekaa Minna Canthin Työmiehen vaimo.