Lue keskustelun säännöt.
Äitini pyysi minulta yhtä asiaa, en puhu hänelle, mitä teen?
20.06.2015 |
Eli en ole enää puheväleissä äitini kanssa. Äiti ei tätä halua tajuta. Mies on ja on sanonut äidlleni, että viestit miehelleni, ei minulle, että äiti siis jättää minut rauhaan.
äiti ei ole tätä kuitenkaan kunnioittanut, vaan on kerran viestitellyt mulle kysyen kuulumisia. Surullistahan se on, että tähän on tultu, mutta hänelle on annettu monta tilaisuutta ymmärtää, miten kohdella minua niin, ettei pahoita mun mieltä ja kun ei halua ottaa mitään onkeensa niin katkaisin välit.
Mutta nyt mietin, mitä teen, kun äiti lähestyi minua ehdottaen, että hän ja eräs sukulaisensa jonka mäkin tunnen lapsuudestani, tulisivat meille käymään myöhemmin kesällä. Tai vaihtoehtoisesti niin, että näksimme kaikki äitini luona. Tämä sukulainen haluaa kuulemma nähdä lapseni.
En halua heitä meille, meillä on tosi sotkuista. Tavallaan siinä olisi se hyvää, että kun äiti on aina lytännyt minua aiheesta ja häpeää minua siksi, niin saisi hävetä sitten oikein kunnolla. Mutta ei se nyt olisi kivaa sitä sukulaista kohtaan tulla meille enkä jaksaisi siivota juurikaan.
Mä en halua mennä äidilleni. Se olisi sitten vain teatteria että välimme ovat muka kunnossa, sitä se on ollut tähän asti ja se teatteri on nyt minun osaltani loppu.
Mietin, että ehkä mies menisi vain lasten kanssa. Sekin harmittaa, koska ei heille nyt varmaan tämä sukulainen niin tärkeä ole. Ajomatkaaakin on reilusti toistasataa km suuntaansa.
Vielä tuli mieleen valkoinen valhe, mutta en vaan haluaisi lähteä sillekään tielle. Eli sanoisin, että olemme silloin juuri matkoilla. Mitä te tekisitte?
Kommentit (694)
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 10:42"]
Ap poimii vain rusinat pullasta, ts ne jotka silittävät myötäkarvaan ovat "hyviksiä" ja jotka uskaltavat olla eri mieltä ovat "pahiksia". Kuitenkin ap, saat parhaan avun niistä kriittisistä kommenteista, jotka johtavat muutokseen. Tuo jatkuva äidin parjaaminen ei auta sinua, vaan sinun pitää tarkistaa myös omia ajattelumallejasi.
Muutos alkaa kuitenkin aina itsestä, ei sinua muut voi muuttaa, ei se äiti tai täällä av-palstalaiset. Vastailet täällä aika agressiivisesti tuiki tuntemattomille ihmisille ja se kertoo jo aika paljon sinusta. Vastaustyylisi ei ole keskusteleva vaan aika hyökkäävä. En yhtään ihmettele huonoja välejäsi äitiisi. Sotaan näet tarvitaan aina kaksi osapuolta. Miten sinä pärjäisit ilman tuota äiti vihaasi?
[/quote]
Joo ja parhaan avun olen saanut siltä, joka alkoi vakavissaan ja minua herätellen puhua äitini narsismista. Hän ei haukkunut mua sa-nal-la-kaan. Meneekö jakeluusi?
Tarkistan ajattelutapaani: alan ajatella äitiä narsistina, joka ei antanut minulle rakkautta. Siihen ei tarvittu yhtäkään loukkaavaa viestiä, eikä yhtään huutoa. Capiche?
Mietipä miten hyökkäävä äitini on ollut, jotta olen oppinut tällaiseksi? Kuvitteletko sä hänen mulle puhelleen rauhallisella äänellä ja arvostavasti? Mitä? Pitäisikö lapselle puhua niin vai ei, vastaa? Ja jos sanot, että hermo menee kellä vaan niin sitä pitäisi pyytää anteeksi ja osoittaa olevansa pahoillaan. Mun äiti ei ollut!
En osaa sanoa miten pärjäisin ilman kun mä en ole elänyt sellaista vaihetta koskaan. Masennusta se ainakin on aiheuttanut.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 10:54"]
Ap, paljonko sulla on ikää? Asenteesi vaikuttaa nimittäin aika lapselliselta näinkin vakavan asian kohdalla. Vaikeasta äitisuhteesta irtautuminen vei ystävälläni parikyt vuotta, onnistui vasta jotain vuosia äidin kuoleman jälkeen. Ihan itsesi kannalta, älä mene tuolle aggression ja katkeruuden tielle, sairastutat omatkin lapsesi.
[/quote]
Mä oon mennyt sille noin 4-vuotiaana. Eli en ole enää valitsemassa, vaikka sulle onkin helpompaa uskoa niin. Toimikaa te muut lastenne kanssa niin, etteivät he joudu huutamaan teille ja opi sitä yhtenä tapana kommunikoida.
ap
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 12:41"]
Kummin kyläilyä koskien, älä päästä äitiäsi kummin kanssa teillä käymään. Selvä peli pitää kiinni siitä, että äitisi ei voi nyt tulla teille. Miehesi voi ilmoittaa äidillesi, että kummi voi tulla yksin käymään teillä. Lisäksi/tai voisitteko etukäteen ilmoittaa kummillesi, että tervetuloa käymään mutta vain yksin ja painottaa, että se on erityisen tärkeätä. Syyksi voitte reilusti ilmoittaa, että sinula ja äidilläsi eivät ole välit nyt kunnossa. Jos sitten tulee tilanne, että äitisi tuleekin kummisi kanssa, selvä peli että äitisi ei voi tulla teille sisään, miehesi voinee kertoa sen siinä tilanteessa kummille vaikka äitisi seisoisi vieressä, piste. Jos äitisi on alustanut tilannetta kummillesi, se onkin hyvä asia, koska silloin pääsisitte puhumaan kummisi kanssa vapautuneemmin ja antamaan teidän näkemyksenne tilanteesta. Tapaaminen on todennäköisesti rakentava.
Jos kummisi ei nyt ole tulossa teille, niin hyvä ajatus on miehesi ehdotus, että ajaisitte käymään kummin luona myöhemmin. Näin toimitte omana perheenä, teidän omat päätökset ja halut hallitsee tilannetta.
Älä aristele hoitaa teidän perheen ihmissuhteita. Hoitamattomat tilanteet rasittavat, kuten nyt. Äitisi yrittänee kaikin kainoin, kumminkin verukkein, mutta koska tilanne on mitä on, tapa on väärä. Tehkää se selväksi ja that´s it. Ota oma arvosi äitisi suhteen, sinun rajat ja ja sinun tunteet ja teidän elämä on tärkeätä. Äitisi saattaa käyttää valtaa, niinkuin tuossa kummijutussa, mutta älä alistu tai mene siihen mukaan.
Saatat olla narsistisen äidin uhri ja olet nyt janalla siinä kohtaa, että olet alkanut voida todella pahoin äitisi kohtelusta, mitä on ollut lapsesta pitäen. Lapsena ei voi ymmärtää kaikkea, lapsi vain reagoi siihen, miten kasvatetaan. Nyt aikuisena, jotta selviät eteenpäin, opiskele kaikki narsistiseen äitiin liittyvät ominaisuudet, jotta ymmärrät ja osaat nähdä missä sitä tapahtuu tänä päivänä. Älä pelästy sitä, että itselläsi voi olla narsistisen äidin piirteitä, voisi mennä yksi yhteen koska olet uhri ja ainoa lapsi ollut. Se, että ymmärtää mitä itsessä tapahtuu, on rikkautta koska tietää mitä lähteä parantamaan. Viisautta on tehdä se.
Päiväjärjestyksessä ensimmäisenä ilmoitusta äidille ja/tai kummille.
[/quote]
Kiitos sulle. Äidille en sano enää mitään, kerrasta pitää ymmärtää ja jos ei niin se, etten vastaa kertoo loput. En halua kummianikaan tänne, suoraan sanottuna vaikka hän on kiva ihminen niin en halua häntä meille vaan hoitaa tapaamiset maaperällä, missä hän ei voi raportoida äidilleni yhtään mitään. Hän oli meillä joskus kun olin pieni eikä nähnyt äitini toimintaa mua kohtaan, joten mulle on jäänyt epäluulo, että häneen ei voi 100% luottaa. Ymmärrän, että hän luuli kun oli meillä, että käytökseni oli vain normaalia lapsen kränää, mutta ei ollut ja äitini sanoi, että pahoitan kummin mielen ja blaa blaa.
En enää ota sitä riskiä, että käytökseni pahoittaa kummin mielen. Johon kummi ei siis tietenkään aikanaan voinut ottaa itse kantaa, koska ei tätä vlhetta hänelle kerrottu.
ap
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 19:25"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 16:24"]
Otetaan nyt TAAS toi Eerika-kortti, kun en vaan tiedä, miten tätä muuten kysyä. Mutta uskotko sä, että jos Eerika ois saanu elää aikuiseksi, häntä olisi parantanut kuulla, millaista Sirpan elämä oli ollut? Että ei mulla enää oo tuskaa tai haavoja, koska Sirpa ei vaan voinut tai osannut muuta?
Siis on varmaan ongelmia ja on ongelmia, jotka voi jättää taakseen sillä, että tajuaa toisen olleen viallinen. Tai ehkä jokaisen ongelman voi jossain kohdassa jättää taakseen sillä tiedolla, mutta MIKÄ se kohta kulloinkin on, miten paljon pitää saada asioihin ymmärrystä, ennen kuin tuo anta apua, takuulla vaihtelee.
Joten se, että sua auttoi toi, ja monia muitakin, ei tarkoita, että se auttaisi kaikkia.
ap
Tuon Erikan tapaus nyt mielestäni on hieman erilainen. Oli huostaanotettu lapsi ja viranomaisten toiminta epäonnistui. Oliko sinun ap tilanne lähellä huostaanottoa? Jos isäsi tiesi, että äitisi oli kelvoton kasvattaja, miksei hän tehnyt mitään? Kai isäsi oli nähnyt äitisi persoonallisuushäiriön, kun oli kuitenkin hänen kanssaan naimisissa?
[/quote]
Eihän ollut epäonnistunut huostaanotto, joka Eerikan tappoi, vaan äitipuoli. Lasta rääkkäsi äitipuoli. Vaikka hän olisi selvinnytkin hengissä, niin olisiko ollut aikuisena terve?
[/quote] Kyllä se viranomaistoiminta nimenomaan epäonnistui, kun antoivat lapsen takaisin isälle, isällähän se huoltajuus oli. Siitä epäonnistumisestahan ne tuomiotkin tuli. Ei varmaan olisi ollut terve, en todellakaan ole niin väittänytkään, rikollisiahan nämä isä ja äitipuoli ovat. Tunteettomasti kiduttivat pientä tyttöä.
Olet kyllä ihminen, joka on liikuttanut minua suuresti. Kiitos sinulle viesteistäsi.
Nyt, kun pohdin näitä asioita, huomaan edelleen olevani hukassa. En siis ole kokonaan ehyt, vaikka olenkin käynyt terapiassa useita vuosia.
Kaikki alkoi toisesta narsistista, joka yritti tappaa minut.Olin ollut kauan ymmärtäjä. Vaikka sain väkivaltaa osakseni, ymmärsin "heikompaa". En uskaltanut sanoa ei. En kokenut sitä niin tarpeelliseksi/oikeutetuksi, toisin kuin toisen mielialojen pitäminen tyynenä. Olin kauan aikaa mielistelijä, ylikiltti, supersuorittaja,...
Pelkäsin kuollakseni tekeväni jotakin pahaa, mistä toinen voi raivostua, sillä kaikki oli todella arvaamatonta ja räjähtävää, kylmää ja olin kuin hiiri, jolla kissa nautti leikkiä.
Tämä oli exäni. Hakeuduin uuden mieheni kannustuksesta depressiohoitajalle, joka pisti lähetteen julkiselle mielenterveyspolille, koin todella suurta tarvetta puhua(lue:vatvoa) asioita. Siltikin vähättelin kokemaani, minulla oli jo normaalius kadonnut kauan sitten. Ja USKOIN olevani todella paha.
Ilmankos exän kanssa oli niin "turvallisen(!!)"tuttua olla kuin se oli samaa kuin mitä äitini kanssa oli elo olla;)
Vasta terapiassa olen ymmärtänyt oivalluksien kautta asioita.
Olen pelännyt kuollakseni hylkäämistä. Olen antanut tehdä itselleni aivan kamalia asioita, jottei minua vain hylättäisi. Ei:n sanominen olisi ollut jotakin aivan järkyttävää minulta. Minun piti suostua järjettömiin asioihin, tai tuli verinen loukkaantuminen.
Vieläkin hylkäämiskokemukset nousevat esiin, jopa kaverisuhteissa, jos joudun olemaan aikuinen aikuiselle.Minua on kuitenkin kohdannut onni, kun olen tutustunut aikuisiin normaaleihin ihmisiin, joiden kanssa voi keskustella ilman, että toinen ryhtyy itkemään, syyllistämään tms paskaa.
Tunnistan itsessäni myös tuon, että tartut jokaiseen kirjoitukseen. Minusta se on väärin, jos oikeutta ei saa, ja syytetään ilman syytä. Suorastaan kidun, jos jokun tekee minulle samantapaista pahaa, se on jotenkin niin tuttua aiemmasta eletystä elämästäni. Olen tuntenut niin kauan, että heillä on kaikkeen oikeus. Ja nyt, kun tiedän, ettei ole, niin kärsin, jos he yrittävät oikeuttaa kamalan käytöksensä. En siis voi ottaa lähelleni ihmisiä, jotka eivät arvosta minua itsenäni, vaan vaativat minua toimimaan omien mieltymystensä kautta, vaikkeivät itse ikimaailmassa suostuisi itse moiseen!
En hyväksy enää sitä ja se kaikki vaatimusmäärä on hyvin painostavaa.
Siis rakennetaan elämämme ihan sillä, mikä TUNTUU meistä hyvältä. Kaikki pahantahtoiset ihmiset pois. Ollaan lapsillemme ja miehillemme hyviä.
Minä olen aina ollut "iloinen", suljin kaiken pahalta tuntuvan. Lopulta kaikki paha kasaantui ja olin sulkenut itseni kokonaan, olin robotti, joka hoiti lapsia täydellisesti, ottamatta itselleen mitään. Mieheni kantoi ison osan vastuuta, kun romahdin. En ollut osannut edes itkeä (enhän ollut saanut lupaa negatiivisille tunteille), nyt itkin aina , kun lapset nukahtivat. Viranomaisista on tullut ystäviäni ja he ovat minulle läheisempiä kuin "läheiset äiti, yms".
Mulla nyt on aika sekava sepustus, mutta josko hiukan avaisi;)
Meillä ei kauheasti terapiassa ole diagnooseja heitelty muille ihmisille, itseasiassa heitin itselleni diagnooseja päästä päähän ennen terapiaa, sillä pidin itseäni niin kamalana, mutta olenkin kokenut vain traumaattisia tapahtumia sekä traumaattisen lapsuuden, ja sitä kautta kehittänyt itselleni eräänlaisen suojan.
Olen etsinyt kaiken tiedon mitä vain voi netistä etsiä. Se on ollut myös suuri apu ymmärtämään kaikkea.
Suurin apu on tullut, kun hyväksyin vain sen, etten koskaan tule saamaan äidiltäni sitä mistä haaveilin, sitä mikä oli monille lapsille arkipäiväinen rikkaus.
Kerroit ettet missään nimessä ole ihminen, joka kulkee ympäriinsä kuppi nurin. Minäpä nykyään olen!:D
Jos jokin pienikin asia mättää, niin minä märisen. Kuitenkin ihan normaalin mitoissa, kun ennen sekin oli kiellettyä, aina piti olla hymy korvissa.
Onneksi meidän ei tarvitse saada kenenkään hyväksyntää. Mutta kuinka oppisimme kaiken jälkeen rakastamaan itseämme?Vihaan itseäni, vaikka välillä hyväksynkin, mutta kaikki normaalit ihmistunteet on niin alusta lapsuudesta lähtien tehty pahoiksi rangaistaviksi. Vain suorittamalla kotipiikana sai kehuja. Suorittamisesta tuli huume minulle mikä meni siis tosi paljon yli. Romahduksen aikana kotini oli sotkuinen, se oli kaikki teennäisyys loppunut, pahat haavat auki, kaikki näkyvillä.
Kyllä sä selviät, kun uskot itseesi, mieheesi ja lapsiisi.Ja niihin hyviin ihmisiin.
Tiia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 21:54"]
Ei ihme, ettei ap ole saanut terapiasta apua. Ap kun marssii sinne sillä asenteella että on itse tehnyt jo valmiiksi diagnoosin ja haluaa vaan päänsilitystä. Ja jos terapeutin ainoa tehtävä on antaa vaan sympatiaa ja sääliä ja sen että terapeutti sanoo että joo äidissä se kaikki vika on niin eihän se terapia mitään auta. Kyllä sinne pitää mennä sillä asenteella, että kaikki ei ole ihan niin yskinkertaista ja että itsesskin voi olla vikaa. Ja että on valmis itse muuttumaan, eikä vaan vaadi muita muuttumaan ja tekemään itseä onnelliseksi. Yksikään terapeutti ei vaan silitä päätä vaan vastaan tulee myös itselle ikäviä juttuja, joita on pakko käsitellä. Ap ei niitä kestä, kaikki vika on äidissä. Jos joku muuta väittää niin se on väärässä. Ap raivostuu ja lopettaa terapian siihen. Koitapa auttaa sellaista ihmistä. Johan se ap täälläkin on nämä mt-puolen ihmiset haukkunut ja leimannut ammattitaidottomiksi. He kun eivät suorilta käsiltä nielleet ap:n tarinaa ja silitelleet päätä. Yrittivät nähdä asiaa vähän toiseltakin kantilta, mutta se ei sovi ap:lle. Vika kun on äidissä piste.
No, toivottavasti ap löytää jonkun, jonka intohimona on diagnosoida kaikista mahdollisista ihmisistä narsisteja. Sehän on se muoti-ilmiö nykyään, joka toinenhan sellainen tuntuu olevan. Todellisuudessahan narsisteja on todella vähän. Tuskinpa ap:n äitikään sellainen on, mutta jos se ap:n oloa helpottaa niin sovitaan sitten niin.
[/quote]
En ole lopettanut terapioita kesken. Kävin ensimmäisessä 5-6 vuotta. Viime keväänä kokeilin yhtä, mutta se ei tuntunut sopivalta. Se ei ole terapian lopettamista. Tiedän, että diagnosoitavia narsisteja on vähän, mutta ihminen voi käyttäytyä narsistisella tavalla lapselle haitallisesti, vaikkei saisikaan lääkäriltä narsistidiagnoosia.
Enkä varsinkaan ole koskaan raivostunut terapiassa. En voi sanoa, miten paljon halveksin kaltaisiasi ei-faktoihin nojaavia suunsoittajia.
ap
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 19:22"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 16:07"]
Mutta sehän on ihan eri asia, jos he eivät ole vahingoittaneet sinun elämääsi ja pääsit yli. Eihän siinä sitten samaa mitä minä olen kokenut ollutkaan, koska selkeästikään ei ole syntynyt mitään ahaa-elämystä, kuten myös joillain narsismin uhreina täällä olleilta. He eivät ainakaan tule syyttelemään samaa kokemeita muita. Sinä vähän kaivelet, että jos se vika olisikin minussa käytökseeni. Totta kai vastaan käytöksestäni, mutta mistä se johtuu on toinen ja erillinen asia.
Minusta sä luulet nyt vähän liikoja itsestäsi töissä psykiatrian poliklinikalla. Mä uskon, ettet tiedä vielä puoliakaan, jos sulle on asiakas kertoo, että syyttää vanhempaansa.
ap
Omat vaikeudet oli meidänkin perheessä ja kasvuolosuhteet eivät olleet mitenkään hyvät. Oli sairautta, alkoholismia, häpeää ja köyhyyttä, aivan riittävästi vaikeuksia, että tiedän mistä puhun.
Jos tarkoitat ahaa-elämyksenä sitä, että NAPS, nyt tiedän, mistä vaikeuteni johtuu, sitä minulla ei todellakaan ole. Ja harvoin löytyykään yhtä ainoaa asiaa. Tietysti sinun ap kohdalla esim vanhempiesi ero, kun olit 2,5 v on ollut rankka paikka sinulle. Tietysti myös joku muu aivan yksittäinenkin traumatisoiva kokemus voi jättää pahat jäljet.
No työntekijä on aina sen varassa, mitä asiakas kertoo, pimentoon jää paljon asioita, mutta sen varassa toimitaan, mitä tiedetään. Enkä todellakaan luule liikoja itsestäni, mutta olen ammattilainen ja usein työryhmänäkin olemme ymmällä ihmisten vaikeuksien edessä. Joidenkin ihmisten on vaikea ottaa apua vastaan ja usein ko ihmiset epäilevät työntekijän osaamattomuutta ja näinhän sinäkin ap teet.
[/quote]
Niin, eli kun asiakas luulee, että hänen paska kohtelunsa oli oikein, ja on katkera siitä, niin ette edes vaivaudu oikaisemaan että se oli väärin vaan annatte asiakkaan ymmärtää, että hänen katkeruutensa on hänen ongelmansa. Justiinsa juu.
Ja mä en ole koskaan apua hakiessani aiemmin epäillyt työntekijän osaamista, mutta nyt oon alkanut en epäillä, VAAN NÄHDÄ, että he eivät tajua. Eikä se heidän "vikansa" ole. Mutta mulle se on vain surkeaa. Onko sekin taas vika minussa,, etten kuvittele avun, joka ei auta, auttavan ja tuhlaa kaikkien aikaa?
ap
[/quote] En kyllä ymmärrä, miten sait vastauksestani tuollaisen käsityksen, mitä kirjoitat; en edes sano noin rivien välissä. Eihän sitä asiakkaan tunnetta koskaan epäillä, enkä usko että kukaan sinun kanssasi on ruvennut riitelemään tunteesi aitoudesta. Olet katkera ja piste, sopii se tunne sinne vastaanotolle.
Suurin pulmasi terapiasuhteessa on se, että et pysty luottamaan, et pysty näyttämään haavoittuvaa puoltasi ja ottamaan hoitoa vastaan. Hyökkäät ja teet oletuksia, kuten tuossa yllä, ymmärsit täysin väärin sanomani ja aloit epäillä minun ja koko ammattikunnan osaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä oot Tiia selviytynyt aivan mahtavasti. Koko ketju oli sen kirjoittamisen arvoinen, koska "tapasin" sinut tässä. Tapaan äärettömän harvoin sielunsiskoja, jos koskaan (sielunveljiä kylläkin), mutta sinussa on jotain sellaista. On osin kuin lukisin itseäni. Sä olet vieläkin nuori. Olen sinua vanhempi viitisen vuotta, enkä ollut läheskään tuossa, missä sinä olet nyt 37-vuotiaana. Tai jos olinkin, niin tilanteita ja vaiheita ei myöskään voi vertailla. Yhden vahvuus jossain yhdellä hetkellä on toisen heikkous sillä hetkellä, mutta silti samalla aikaa toisinpäin.
Ikävä kuulla, että sulla on vielä käsiteltäviä asioita, mutta sitähän tää on. Ja välillä tuntuu, että askel eteen, kaksi taakse. Ja välillä elämässä (toivottavasti) on hetkiä, jolloin sitä on tai ainakin luulee olevansa onnellinen. Eihän sitä jaksaisi jos se olisi sitä yhden ja saman paranemisen puristamista 24/7 /365 vuodesta toiseen, eiks niin?
On siis ihan luonnollista minun näkemykseni mukaan, että sulla on vielä niitäkin juttuja, joita käsitellä. Lepää välillä.
Minusta ihanin lause tässä ketjussa oli:
"Minulla on nyt parempi, lapseni voivat paremmin kuin minä aikoinani." Ihan mahtavaa, Tiia.
ap
Ap on aivan kuin minun äitini. Hän on koko elämänsä kytenyt vihaa ja katkeruutta omaa äitiään kohtaan, niin että unohti olla äiti omille lapsilleen. Nyt lapset jo aikuisia ja välit huonot, ja tämä katkera ihminen syyttää edelleen kaikkia muita ihmisiä omasta kurjuudestaan.
Toivon ap:lle vilpittömästi kaikkea hyvää, avain onneen on juuri siinä anteeksi antamisessa. Äitisi on inhimillinen ihminen, joka on tehnyt ja tulee tekemään virheitä, aivan kuten sinäkin ja me kaikki muutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No johan, nyt löytyi palstalta hyvin tutun kuuloisesti ajatteleva ihminen. Eli tämän linkin ketjun ap on kuin äitini:
pakko linkittää, kun on niin uskomattoman samanlaista ajatusmaailmaa. Minä, minä, minä, minä sanelen. Enkä
edes tajua ollenkaan, että teen niin. Voi tuon ihmisen lapsiparkoja. Mies nyt pääsee aina karkuun.
ap
Hyi vittu tuon ketjun ^ ap:tä, aivan järkyttävän ahdistava ihminen. Mutta tuo ketju oli sikäli arvokas, että tajusin äitini sanelleen minulle lähes koko elämäni, miten mun pitää elämääni elää ja jättäneen rakastamatta minua. Ja kun en ole halunnut, että mulle sanellaan vaan minut kohdataan arvokkaana ihmisenä, joka käsittääkseni olen ja mikä mun pitäis äidillenikin olla, niin hän on vain pilkannut ja polkenut ja mollannut ja haukkunut minua.
Hänen kasvatustapansa, joka oli siis sanella asiat minulle ei ole toiminut siis laisinkaan. Syyttäköön siitä vain ja ainoastaan itseään, kuten tuonkin ketjun aloittaja saa syyttää.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miettikööt nyt siellä asiapenttiasiansa kanssa, että olisko pitänyt tarjoilla asiat rakkaudella mulle. Mä en aio nimittäin vastata hänelle ja välien kiinnipysyminen pitää. Olihan tuo kirje nyt aivan ilkeä, kun se suhteuttaa tosiaan siihen, että häilyn oonko terveiden kirjoissa hänen rakkaudettoman ja syyllistävän kohtelunsa takia. Se on hänen ongelmansa, jos ois halunnut kaiken: syyllistää, määräillä, käyttää valtaa JA rakastavat välit tyttäreen.
ap
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 18:52"]
Fiksu kirje tuo äitisi kirje. Täyttä asiaa
[/quote]
Joo, robotilta voisi ollakin. Julminta on sellainen perheensisäinen väkivalta, joka perustuu kykyyn olla usein teknisesti karkeastiottaen oikeassa yhdistyneenä täydelliseen myötätunnottomuuteen ja haluttomuuteen edes kuulla, miksi toinen toimii niinkuin tekee.
Ap lukee kirjeeseen tottakai asioita, joita siinä ei kirjaimellisesti ottaen sanota. Todennäköisesti hän on silti ainakin puoliksi oikeassa tulkinnassaan, koska hän osaa päätellä tunnetilat neutraaliuteen puetun muotoilun takaa. Aapeen onni on, ettei hänen äitinsä hallitse paremmin lämmöllä kiristämistä, jolloin hän olisi päässyt huseeraamaan tyttären huushollia ja puutarhaa, ja kääntämään lapsia isoäidin puolueeseen. Silloin ap olisi mielisairaalakamaa tai hautuumaalla. Että on tässä tilanteessa onnellisiakin asioita.
Jos teidän aapeen mollaajien suvusta ei löydy kykyä tuontasoiseen kirjalliseen ilmaisuun ja asiallisuuden teeskentelyyn, niin olkaa herran tähden hiljaa ja menkää pois. Ette auta ketään. Jos aapeen ongelmana on tuppautuva äiti, niin tuppaumalla te moninkertaistatte ongelman, ettekä suinkaan joukkovoimalla sysi häntä järkiinsä. Ette auta hänen lapsiaan, vaan heikennätte heidän asemaansa lisää pakottamalla heidän äitinsä syvemmälle puolustuskannalle kuin olisi ollenkaan tarpeellista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 18:58"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 18:52"]
Fiksu kirje tuo äitisi kirje. Täyttä asiaa
[/quote]
Pelkkää moitetta. Hän ei kannusta mua vaikka puhuukin asiaa. Et sä saa lasta kasvatettua pelkällä asialla, se pitää tarjoilla ymmärrettävässä muodossa. Juuri siihen ei äitini kyennyt. Nyt on liian myöhäistä, en enää saa tuosta asiasta mitään irti. Pitäis myös osoittaa, että välittää ja rakastaa, eikä vain vaadi. Kun hän ei sitä tee, niin en kyllä pysty auttamaan että hänellä ois parempi mieli. Hän ei siis mun takia pyydä mua ssiivoamaan vaan kaikkien muiden. Itsensä ja lasteni. Mä jään aina välistä. Ei se niinkään voi mennä.
ap
[/quote]
Voi jumalauta mikä marttyyri sä olet. "Mä jään aina välistä". No ihmekö tuo, ettei äitiäsi kiinnosta tuollainen oman napanöyhtänsä ympärillä pyörivä minä-minä. Se on selkeästi huolissaan lapsenlapsistaan, jotka joutuvat elämään laiskan ja paskaisen mutsinsa kanssa läävässä, jota kukaan ei siivoa. Mene nyt itseesi ja lopeta tuo turhanpäiväinen ruikuttaminen.
Tämä on joko provo, olet teini tai sitten sairas.
Ja siis vaikka mulla olis epävakaa persoonallisuushäiriö, niin mitä sitten? En ala maksaa enää yhtäkään terapiaa, ellei omavastuu ole 10 euroa kerralta. Silloinkin voi olla liian kallista. Jos siihen sit terapeutti takertuu...minusta minussa on niin paljon muutakin. Tuolla sanottiin lisäksi, että sitä ei diagnosoida, mikäli se liittyy yhteen ihmisuhteeseen tai tiettyyn elämänvaiheeseen.
En kokenut siitä lukemista mitenkään itseäni auttavana tai valaisevana. Siinä lähdetään siitä, että minussa tai minulla on ongelma. Minusta mä olen hyvä ja toimiva ihminen, joka on saatu lukkoon, enkä siksi ole kaiken aikaa hyvä, enkä varsinkaan saa toimittua. Pelkoja on paljon, mutta en tavoita, mitä ne ovat. Tiedän vain, etten halua konflikteja, enkä syytteitä. Se rajoittaa elämää jnkv. Olen liian riippuvainen muiden määritelmistä itseeni. Kun ihminen on mulle tärkeä, se mitä hän sanoo minusta on mulle koko maailma helposti.
Minusta mua on vain satutettu lujaa, se ei tee sitä, että vikaa minussa pitää hoitaa. Vaan sitä mua, joka on terve täytyy auttaa esille, mitään vikaa ei ole, se on haluttu muhun päälle liimata ja se on tarttunut siihen kuin höyhenet tervaan. Mut vielä mä ne revin irti ja näytän itselleni, et olen terve. Ainakin toivottavasti! Koska mä oon.
ap
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 01:33"]
Siis eikö jos kerjää ns. verta nenästään niin haluaa tapella? Haluaisin haastaa äidin tappeluun. No, anna nyt tulla, hauku, niin mä hyökkään! Tapellaan, katsotaan, kumpi selviää tästä hengissä? Ja mä olen aivan varma, että se olen minä. Äiti ei käsitä sitä raivoa, joka minuun on pakkautunut. Aliarvioi minua koko ajan.
Mut en mä enää halua tapella. En jaksa. Mutta ei sen kanssa pysty muuten kommunikoimaan. Se on vähän niin kuin mun 5 vee, joka juoksee joka paikkaan just vähän sun edelle ja huutaa aina: voitin!
Äidin on aina pakko "voittaa". Ja sehän ei mulle käy. En halua voittaa, vaan olla mieluummin yhtäköyttäyhdistys. Mutta jos mulle sanotaan: voitin! (sinut), niin pyllistän persettäni. En itse tee kellekään mitään voitin! -juttuja. Koska en oo 5 vee ja iloisesti vallanhaluinen.
ap
[/quote]
Ai tuon takia sinä olet ollut noin ärhäkkänä tässä ketjussa. Me olemme kollektiivinen äiti, ja meitä vastaan pärjääminen taitaa olla palkitsevaa. No, en voi moittia.
Kapinallisten lasten tunnevammaisten äitien ykkösstrategia elämässä on kiistää oman lapsen tunteiden logiikka sekä syvyys. Äitisi ei sitä raivoa osannut käsitellä alkuunkaan, joten hänellä ei myöskään ole minkäänlaista intressiä yrittää ymmärtää sen määrää. Aliarvioiminen on hänen ainoa mahdollinen toimintatapansa. Se tuntuu aktiiviselta tuhoamiselta tottakai, mutta ei luultavasti ole kuitenkaan todella pyrkimystä sinun vaan vastustuksesi tuhoamiseen. Muuten hän olisi hakannut sinua kuin vierasta sikaa.
Et ole kertonut hänestä lopultakaan kovin paljon, mutta äitisi ei vaikuta niinkään sadistiselta kuin sulauttamishaluiselta. Vaarallista lapselle toki sekin.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 02:03"][quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 01:48"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 23:29"]AP kuulostaa eksältäni, jolla todettiin epävakaa persoonallisuushäiriö. Tunteet menivät nollasta sataan, ensin haukuttiin, sitten taas rakastettiin ja riiputtiin. Kaikki elämässä oli vanhempien vika, koska isä oli paska ja äiti oli juoppo, siksi hänellä oli nyt kaikki huonosti eikä mikään auta, kaikki tahtoivat hänestä aina pahaa ja ystäviäkin oli vaikea pitää, mutta ne kaikki olivat kuitenkin tyhmiä huoria. Paska lapsuus oli rikkonut hänet täysin ja hänen tapauksessaan minun tehtäväni oli ymmärtää ja rakastaa loputtomiin. Mutta eihän se minun rakkauteni mihinkään riittänyt, kun ei isäkään rakastanut ja koulussakin kiusattiin, niin miksi kukaan mies rakastaisi? Hän ei osannut päästää irti mennestä ja sama levy soi päivästä toiseen. APlle toivotan vain onnea tulevaan, toivottavasti asiasi ratkeavat. [/quote] Mulla on ollut / on vieläkin epävakaa persoonallisuus, jonka takia olin puoli vuotta hoidossa paikassa jossa oli samasta kärsiviä ihmisiä hoidossa ja siellä todellakin kaikki olivat aivan samanlaisia kuin ap. Itse ei voi ongelmilleen tehdä mitään koska äiti sitä ja äiti tätä. Itse heräsin siellä että ei helvetti mikä idiootti olen ollut, ymmärsin että äidilläni on ollut syitä olla paska äiti ja etten itsekään ole tilannetta temperamentillani helpottanut. Tajusin että koko maailma ei voi muuttua koska mulla on vaikeeta (koko ajan ja aina) vaan että mun pitää muuttua ja opetella esim. siivoamaan ja olemaan ottamatta aivan jokaista asiaa itseeni. Ymmärrän ap:ta täysin, ihan totaalisesti, mutta valitettavasti ainoa ratkaisu siihen tilanteeseen on korjata se itse ja katkaista se napanuora. Lue ap epävakaasta persoonallisuudesta ja yritä lastesi ja miehesi takia parantua. Voimia!
[/quote]
Okei, mutta mitä sä ajattelit siitä, että sulla ois koko ajan ollut aivan mielettömät mahdollisuudet pärjätä, jos sun äiti EI ois ollu paska äiti? Mulle ainakin selitettiin, miten mulla on (siis äiti selitti) kaikki okei, kun on niin hyvä kasvattaja. Vaikka minusta tuntui pahalle, mutta uskoin mäkin toisaalta, että äiti varmaan saa aikaan paljon hyvää, kun kurittaa.
Sit mulle alkoi selvitä, että ei äidit yleensä tuollaisia ole. Ne rakastaa, ei kurita ja halveksu, henkisesti töni, tai hauku. Mä koin, et se on mun vika, et mulla on sellainen äiti. Enhän mä voi olla hyvä, kun se ei kohtele mua hyvin. Jne.
Mulla ois ollut mielettömät mahdollisuudet elämässä, jos se, mitä äiti sanoi, ois ollu totta. Ja jos se olis ollut oikein, miten hän teki. Jos sillä ois saanu kavereilta tukea, eikä kuulla (tai ainakin tuntea) olevansa munapää. Jne.
Mä nyt vähän luulen, et meidän tilanteet ei ole ollenkaan samanlaisia, mutta sain ehkä liian pienen kuvan millaista sun kotonasi oli.
ap
[/quote]
En nyt ole ihan varma ymmärsinkö sun kysymystäsi. Mutta mun tilanteessa mä ymmärsin että se äidin suhtautuminen oli kuitenkin vaan yksi osa mun elämässä niistä asioista jotka on tehnyt musta tällaisen. Että niin tapahtui ja se oli perseestä ja vaikka äiti ei tarkoittanut mua haukkua ja mollata, se nauroi mun viiltelyarville, ja se oli todella hirveää ja loukkaavaa, ja mulla on kaikki oikeus olla vihainen ja surullinen siitä. Itsekin katkaisin välit äitiini moneksi vuodeksi. Nyt kun ollaan väleissä ollaan puhuttu noista asioista, hän on kertonut että oli ollut hirveän huolissaan ja itkenyt mutta ei vaan osannut sitä mulle ilmaista mitenkään normaalilla tavalla (hänelläkin rankka elämä). Sullekin suosittelisin kyllä että oikeasti ja täysin katkaisisit välit äitiisi niin ettei hän saa suhun yhteyttä. Saatte molemmat hengähtää ja miettiä. Kun saatte tän tilanteen rauhoittumaan ja saat etäisyyttä äitiisi, voit terapiassa alkaa miettiä uusia näkökulmia tän asian miettimiseen. Miltä susta tuntuis jos sun lapset vihais sua?
Meidän elämät on erilaiset, en ole kokenut samoja asioita kuin sinä mutta nuo "oireet" tai käyttäytymismallit ja tavat reagoida ihan järkeviin neuvoihin niinkuin ne olis jotain hyökkäyksiä on vaan jotain todella tuttua mulle.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 02:09"]
Olen tuo joka kertoi olevansa epävakaa ja haluan jatkaa, että oma äitini ei jaksanut siivota, ja kärsin sen seurauksista yhä. Kavereita meillä kävi mutta hävetti niin paljon kun he ihmettelivät että miksi meillä ei siivota koskaan. Oli outoa käydä heidän luonaan ja nähdä että joidenkin mielestä on normaalia ettei tavaraa ole lattioilla ja pöydät täynnä notkumassa ja että astioita ei ole joka huoneessa likaisina. Olen 27 ja vasta nyt oppinut joten kuten siivoamaan. Ymmärrän miksi äitini ei siivonnut ja ymmärrän miksen itse ahdistuksen ja masennuksen ja kaikkien hirveiden ongelmieni takia jaksanut siivota. Mutta jos niitä lapsia on niin se on vaan aivan pakko tehdä ihan lapsen terveydenkin takia. Mulle auttoi sellainen systeemi, että siivosin 5 minuuttia, ja pidin tunnin tauon, sitten taas 5 minuuttia. Hyvinä aikoina lisäsin siivousaikaa ja pienensin taukoaikaa. Nyt pari vuotta ton systeemin jälkeen jaksan masentuneenakin siivota 15min 30min tauoilla. Ei mun koti ole vieläkään mikään sellainen että vois ottaa blogikuvia. Lattiat pesin viimeksi tammikuussa. Mutta ainakaan se sotkun määrä ei kasaudu ja ahdista ihan koko ajan, ja ainakaan en vihaa itseäni kun en siivoa kun teen edes jotain sen eteen. Ok, en ole siisti, mutta se ei ole mikään joko-tai -asia että joko täysin steriili tai sitten omassa ulosteessaan nukkuva.
[/quote]
Joo mä ymmärrän ton, se onkin ihan valaisevaa, miten lapset sen kokee, kun ei siivota. En olis ilman samaa kokeneiden kuvauksia osannut sitä kyllä arvata, kun mulle kaikki kaikessa on se, ettei kukaan huuda vihassa. Ihan sama mulle, vaik äiti ei ois siivonnu, mutta siis eihän toi oo kivaa. Mut ei mulla tosiaan oikein kavereita käynyt, äiti katkoi siipiä niiltäkin ystävyyksiltä, tahattomasti tietenkin mutta luuli kouluttavansa minusta tottelevaisen kun moitti. Ajatteli että kun moittii niin otan sen kirityksenä ja haluan tehdä parhaani. Kävi kuitenkin niin, että mä uskoin joka latistavan sanan ja aloin murehtia että minussa on vikaa. Koulussa mulla kuitenkin oli kavereita, onneksi. Mutta kuinka he nyt ois mun luo viitsineet tulla ajattelin jne.
Meille nyt voi silloin tällöin lasten kaverit tulla, jos lapset raportoi häpeävänsä, niin eiköhän mies siivoa sit isommin, että elämä jotenkin jatkuu. Ja voihan olla, että itsekin taas palaan siivoamaan jonkin verran ja vähitellen.
ap
Ketju on lukittu.
Kummin kyläilyä koskien, älä päästä äitiäsi kummin kanssa teillä käymään. Selvä peli pitää kiinni siitä, että äitisi ei voi nyt tulla teille. Miehesi voi ilmoittaa äidillesi, että kummi voi tulla yksin käymään teillä. Lisäksi/tai voisitteko etukäteen ilmoittaa kummillesi, että tervetuloa käymään mutta vain yksin ja painottaa, että se on erityisen tärkeätä. Syyksi voitte reilusti ilmoittaa, että sinula ja äidilläsi eivät ole välit nyt kunnossa. Jos sitten tulee tilanne, että äitisi tuleekin kummisi kanssa, selvä peli että äitisi ei voi tulla teille sisään, miehesi voinee kertoa sen siinä tilanteessa kummille vaikka äitisi seisoisi vieressä, piste. Jos äitisi on alustanut tilannetta kummillesi, se onkin hyvä asia, koska silloin pääsisitte puhumaan kummisi kanssa vapautuneemmin ja antamaan teidän näkemyksenne tilanteesta. Tapaaminen on todennäköisesti rakentava.
Jos kummisi ei nyt ole tulossa teille, niin hyvä ajatus on miehesi ehdotus, että ajaisitte käymään kummin luona myöhemmin. Näin toimitte omana perheenä, teidän omat päätökset ja halut hallitsee tilannetta.
Älä aristele hoitaa teidän perheen ihmissuhteita. Hoitamattomat tilanteet rasittavat, kuten nyt. Äitisi yrittänee kaikin kainoin, kumminkin verukkein, mutta koska tilanne on mitä on, tapa on väärä. Tehkää se selväksi ja that´s it. Ota oma arvosi äitisi suhteen, sinun rajat ja ja sinun tunteet ja teidän elämä on tärkeätä. Äitisi saattaa käyttää valtaa, niinkuin tuossa kummijutussa, mutta älä alistu tai mene siihen mukaan.
Saatat olla narsistisen äidin uhri ja olet nyt janalla siinä kohtaa, että olet alkanut voida todella pahoin äitisi kohtelusta, mitä on ollut lapsesta pitäen. Lapsena ei voi ymmärtää kaikkea, lapsi vain reagoi siihen, miten kasvatetaan. Nyt aikuisena, jotta selviät eteenpäin, opiskele kaikki narsistiseen äitiin liittyvät ominaisuudet, jotta ymmärrät ja osaat nähdä missä sitä tapahtuu tänä päivänä. Älä pelästy sitä, että itselläsi voi olla narsistisen äidin piirteitä, voisi mennä yksi yhteen koska olet uhri ja ainoa lapsi ollut. Se, että ymmärtää mitä itsessä tapahtuu, on rikkautta koska tietää mitä lähteä parantamaan. Viisautta on tehdä se.
Päiväjärjestyksessä ensimmäisenä ilmoitusta äidille ja/tai kummille.