Hammaslääkäri uhkaili lastensuojeluviranomaisilla!!
Lapsemme on pelkopotilas ja olemme joutuneet muutamiin kertoihin peruuttamaan varatun ajan ja ottamaan uuden, koska emme ole häntä edes kilon paloina saaneet hammaslääkäriin. Pari kertaa, kun on pitänyt hammaslääkäriin mennä hän on karannut kotoa ja tullut vasta siten, kun on tiennyt, että nyt on myöhäistä sinne enää mennä. Hän o 12v. Hänellä on muutamia reikiä ja ne pitäisi saada hoidettua.
Nyt meille soitettiin, että jos seuraavallakaan kerralla lastamme hammaslääkäriin asti emme saa, he tekevät lastensuojeluilmotuksen! Ihan kuin tässä ei muutenkaan stressiä ja pelkoa olisi lapsemme hampaiden takia. Iltaisin ja aamuisin vahdin, jopa tarkastan, että hampaat on pesty eikä uusia reikiä lisääntyisi. Ja jokaisella kerralla, kun pitää hammaslääkäriin mennä pelkään jo tulevaa tilannetta. Emme ole etukäteen kertoneet koska ajat on, mutta kun sattuu olemaan sellaisena aikana ettei kouluun sinä päivänä tarvi mennä ( yritetty toimenpidettä lääkityksen avulla), hän on arvannut mistä on kyse ja lähtenyt kouluun. Tuon ikäistä ja kokoista (samankokoinen kuin minä) en todellakaan saa kannettua autoon ja sidottua kiinni. Johan siitä jo lastensuojeluun naapurit ottaisivat yhteyttä.
Siis aivan uskomatonta uhkailua! Mites sitten en perheet, jossa lapsia pahoinpidellään ja tapetaan...eipä sinne kukaan sossu mene oikeasti apuun!
Kommentit (277)
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 13:45"]
Hammaslääkäreille on annettu ohjeet, että lastensuojeluilmoitus on tehtävä, jos lasta ei tuoda hoitoon. Mehän emme tiedä aina, miksi lapsi ei tule vastaanotolle. Syy voi olla juuri tuo lapsen oma pelko (ei vain suostu lähtemään) tai sitten isä ja äiti molemmat makaavat krapulassa/humalassa/aineissa eivätkä muista koko hammaslääkäriaikaa ja lapsella suu täynnä reikiä. Ei se lastensuojeluilmoitus pitäisi olla mikään peikko. Jos kaikki on kunnossa, niin kohauttavat vain olkia, että turha käynti taas. Minusta parempi niin, että tehdään turhia ilmoituksia kuin että ne oikeat ongelmatapaukset jäävät piiloon, kun kynnys tehdä ilmoitus on liian korkea.
T. Hammaslääkäri
Ps. Kai voisitte soittaa hammaslääkärille tai ajanvaraukseen ja kertoa tilanteestanne. He voivat sitten arvioida, voidaanko hoito tehdä esilääkityksessä tai anestesiassa. Ja oikeasti, ettekö saisi lastanne pelon takia yleislääkäriin, vaikka hän olisi kuolemansairas? Koettakaa yhdessä keksiä keino hammaslääkärin tai hoitajan kanssa.
[/quote]
Koskeeko ohjeistus kaikkia lääkäreitä vain pelkästään hammaslääkäreitä. Johan on Orwellilaista meininkiä
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 15:07"]
Koskeeko ohjeistus kaikkia lääkäreitä vain pelkästään hammaslääkäreitä. Johan on Orwellilaista meininkiä
[/quote]
Oli muuten oikeasti mielenkiintoinen paljastus hammaslääkäriltä.
Huh mitä mammoja täällä.. Tiestä siis on ok, että lapsi kärsii hampaat reikäsenä, koska ei suostu hammaslääkäriin? Ja hl ei saa tehdä ls-ilmoitusta, koska te ette lapsianne kykene viemään lääkäriin.. Kyllä minusta on täysin ymmärrettävää, että hampaat VAATII hoitoa, jos niissä reikiä on ja jos vanhemmat eivät lasta saa lääkäriin, niin käydään tarkastamassa tilanne kotona.
Jos mun nyt 5v olisi samanlainen isompana, niin kyllä, antaisin meille tulla kotiin juttelemaan pojan kanssa, jos jostain syystä en itse saisi tai minua kuuntelisi. Ei meillä ole mitää salattavaa tai piiloteltavaa.. Parempi vain, jos ulkopuolinen tuossa tilanteessa saisi järjen lpsen päähän!
Toimittaja Jonna Waddingtonin kolumni IS 13.11.2014: Hammashoitaja uhkaili lastensuojeluviranomaisilla - toimiiko tiukka linja vanhempiin?
http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1288768947676.html?pos=ok-trm-kmt
Lastensuojeluilmoituksen tekeminen on jokaisen viranomaisen velvollisuus tarvittaessa. Kyllä me osataan sitä tervettä maalaisjärkeä käyttää. Mutta jos todella epäsiistien ja rumakäytöksisten vanhempien lapsi ei saavu vastaanotolle, vaikka suu reikiä täynnä, niin otan kyllä yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin. He katsovat sitten, mikä tilanne.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 15:10"]
Huh mitä mammoja täällä.. Tiestä siis on ok, että lapsi kärsii hampaat reikäsenä, koska ei suostu hammaslääkäriin? Ja hl ei saa tehdä ls-ilmoitusta, koska te ette lapsianne kykene viemään lääkäriin.. Kyllä minusta on täysin ymmärrettävää, että hampaat VAATII hoitoa, jos niissä reikiä on ja jos vanhemmat eivät lasta saa lääkäriin, niin käydään tarkastamassa tilanne kotona.
Jos mun nyt 5v olisi samanlainen isompana, niin kyllä, antaisin meille tulla kotiin juttelemaan pojan kanssa, jos jostain syystä en itse saisi tai minua kuuntelisi. Ei meillä ole mitää salattavaa tai piiloteltavaa.. Parempi vain, jos ulkopuolinen tuossa tilanteessa saisi järjen lpsen päähän!
[/quote]
Huh, huh, annatko itse tutkia vaikkapa peräsuolesi, oikein syväluotaus vaikka parin päivän välein, valtio vain haluaa estää peräsuolen syöpää ja eihän sinulla ole mitään salattavaa?
Jos et suostu, sinut laitetaan pakkohoitoon lukkojen taakse ja holhouksen alle, sitten et voi estää valtion hyväntahtoista persesuolen tutkintaa.
Noh, suostutko? Muuten on valtion virkamiehet oven takana kohta, tämä on omaksi hyväksesi.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 15:12"]
Lastensuojeluilmoituksen tekeminen on jokaisen viranomaisen velvollisuus tarvittaessa. Kyllä me osataan sitä tervettä maalaisjärkeä käyttää. Mutta jos todella epäsiistien ja rumakäytöksisten vanhempien lapsi ei saavu vastaanotolle, vaikka suu reikiä täynnä, niin otan kyllä yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin. He katsovat sitten, mikä tilanne.
[/quote]
Mitä jos vanhemmat ovat rumia? Onko siihen koulutuksessa otettu kantaa?
Voisitteko ajatella että menisimme lapsen kanssa hammaslääkäriin, vain juttelemaan ensialkuun ja jos lapsi antaa niin tehtäisiin esim pelkkä suun/ hampaiden tutkimus? Itse olen pelkopotilas, ja ymmärrän kyllä. Voisiko lasta rauhoittaa tälläinen käynti jossa ei tehtäisi mitään vaan suunniteltaisiin yhdessä hammaslääkärin ja vanhempien kanssa jatkoa?
Onko tullut mieleen sanoa koskaan lapselle, että pelko on ihan ok. Pelko on tunne, jonka voi hyväksyä, ja jos sen hyväksyy silloin sen kanssa voi oppia elämään tai päästä jopa eroon siitä. 12-vuotiaan kanssa voi jo keskustella asioista, ei häntä tarvitse vain kantaa väkisin jonnekin, vaikka fyysisesti kykenisikin kantamaan. Onhan se kuitenkin oikein, että lapsen hampaat tulee hoidettua, hoitamattomuus voi johtaa pahimmassa tapauksessa kuolemaan. Miten muuten asiaan puututaan, jos vanhemmat eivät saa tuotua lasta hammaslääkäriin, lastensuojelulla uhkailu on lähes ainoa mahdollisuus yrittää vaikuttaa asiaan. Ei tietenkään hyvä tapa ja vie resursseja muulta lastensuojelutyöltä, mutta mitä on tarjota vaihtoehdoksi? Erityisesti jos lapsen huoltaja ei vaivaudu edes kertomaan lapsen tilanteesta hammashoitolaan tai siitä, että hoitoa on yritetty jo yksityisellä puolellakin. Hammashoitolassa on sitten katsottu etteivät vanhemmat välitä asiasta.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 13:45"]Hammaslääkäreille on annettu ohjeet, että lastensuojeluilmoitus on tehtävä, jos lasta ei tuoda hoitoon. Mehän emme tiedä aina, miksi lapsi ei tule vastaanotolle. Syy voi olla juuri tuo lapsen oma pelko (ei vain suostu lähtemään) tai sitten isä ja äiti molemmat makaavat krapulassa/humalassa/aineissa eivätkä muista koko hammaslääkäriaikaa ja lapsella suu täynnä reikiä. Ei se lastensuojeluilmoitus pitäisi olla mikään peikko. Jos kaikki on kunnossa, niin kohauttavat vain olkia, että turha käynti taas. Minusta parempi niin, että tehdään turhia ilmoituksia kuin että ne oikeat ongelmatapaukset jäävät piiloon, kun kynnys tehdä ilmoitus on liian korkea.
T. Hammaslääkäri
Ps. Kai voisitte soittaa hammaslääkärille tai ajanvaraukseen ja kertoa tilanteestanne. He voivat sitten arvioida, voidaanko hoito tehdä esilääkityksessä tai anestesiassa. Ja oikeasti, ettekö saisi lastanne pelon takia yleislääkäriin, vaikka hän olisi kuolemansairas? Koettakaa yhdessä keksiä keino hammaslääkärin tai hoitajan kanssa.
[/quote]
Tiedätkö pölvästi, että niiden turhien tapausten takia ne vakavat tapaukset jäävät piiloon. Ei tarvitse odotella kauan, kun tapahtuu Eerika 2, kun sosiaalityöntekijät hassaavat aikaa jonkun pelkopotilaan kanssa. Minkä ihmeen takia ap:n tapauksessa hml ei voi määrätä esilääkitystä, vaikka 2 mg diatsepaamia ennen hammashoitolaan tuloa, vaan uhkailee ls-ilmoituksella? Hml on nyt tässä se, joka ei osaa hoitaa hommaansa eli hoitaa pelkopotilasta. Suosittelen tekemään valituksen ylilääkärille ja sitten varaat ajan pelkopotilaisiin erikoistuneelle hml:lle yksityiseltä.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 14:06"][quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 13:54"]
...Itse uskaltauduin vasta 30 vuotiaan hammaslääkäriin! Tulos oli että kolme hammasta piti poistaa, rahaa meni ja käyntejä yhteensä vuoden sisällä varmaan 10 että saatiin hampaat kuntoon. Ei kivaa.
[/quote]
Oo onnellinen, itsellä vastaava tilanne, arvioitiin kriittiseksi potilaaksi ja hoitokertoja luvassa lukuisia
Mutta,
Kuopiossa jonot lähempänä vuotta ja hoitokertojen välilläkin joutuu odottamaan kauan. Kahden hoitokerran väli ollut huonoimmillan yli vuosi, vaikka lääkäri manaa että pitäisi saada hampaat kuntoon nopeasti...
[/quote]
Toi on kyl perseestä että joutuu jonottamaan sairaan kauan. Ja se pelko ja ahdistus vaan kasvaa :/
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 15:18"]
Onko tullut mieleen sanoa koskaan lapselle, että pelko on ihan ok. Pelko on tunne, jonka voi hyväksyä, ja jos sen hyväksyy silloin sen kanssa voi oppia elämään tai päästä jopa eroon siitä. 12-vuotiaan kanssa voi jo keskustella asioista, ei häntä tarvitse vain kantaa väkisin jonnekin, vaikka fyysisesti kykenisikin kantamaan. Onhan se kuitenkin oikein, että lapsen hampaat tulee hoidettua, hoitamattomuus voi johtaa pahimmassa tapauksessa kuolemaan. Miten muuten asiaan puututaan, jos vanhemmat eivät saa tuotua lasta hammaslääkäriin, lastensuojelulla uhkailu on lähes ainoa mahdollisuus yrittää vaikuttaa asiaan. Ei tietenkään hyvä tapa ja vie resursseja muulta lastensuojelutyöltä, mutta mitä on tarjota vaihtoehdoksi? Erityisesti jos lapsen huoltaja ei vaivaudu edes kertomaan lapsen tilanteesta hammashoitolaan tai siitä, että hoitoa on yritetty jo yksityisellä puolellakin. Hammashoitolassa on sitten katsottu etteivät vanhemmat välitä asiasta.
[/quote]
Oikeasti, kuinka tyhmiä ja valtion puhkinussimia te olette?
Lastensuojelu ainoa tapa, kun lapsella pelottaa hammaslääkäri?
Sen lapsen voi nukuttaa niin kuin tehdään aikuisille pelkopotilaille, eikä raahata johonkin laitokseen.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 14:42"]
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 14:13"]
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 13:58"]
Olen kyllä hammaslääkäri ja olen itseasiassa erikoistunut juuri pelkopotilaisiin ja kyllä, lastensuojeluilmoitus pitäisi tehdä, jos lapsi ei tule hoitoon.
[/quote]
Uskomantonta miten paljon paskaa ihmiset hyväksyvät, lastensuojeluilmoitus jostain hammaslääkärijutusta...
Itse en kyllä suostuisi tekemään ja kasvattamaan lasta tällaisessa kommarihelvetissä, jossa lapsetkin sosialisoidaan valtiolle.
Kauheaa varmasti olla vanhempi nykyään, ei koskaan tiedä milloin joku virkamiespersereikä päättää sosialisoida lapset valtiolle.
[/quote]
Lastensuojeluilmoitus ei tarkoita, että lapset otettaisiin huostaan! Tarkistetaan vain, miten asiat kotona.
[/quote]
No miten tämä liittyy hammaslääkärikäynteihin, sossutko lapset sinne kuljettaa ja pakottaa pelkopotilaan hammaslääkäriin. On ne kyllä taitavia jokapaikan höyliä
Pakko on hoitaa eli yksityisellä saa hoidettua nukutuksella kaikki reiät. Ovat väärässä ja tavallaan oikeassa, ne reiät pitää hoitaa.
Meillä sama tilanne ja lapsi vielä löikin hoitajaa ja on kuulemma agressiivinen. Sanoin että hän pelkää kuolevansa teidän käsissä. Lapsi ei anna edes tarkistaa hampaitaan.
Lapsellani on lievä kehitysvamma ja lopulta päästiin Valkeakosken sairaalaan nukutushoitoon. Ei edes suostunut leikkauspöydälle vaikka oli huuruissa esilääkityksestä. Lapsi nukutettiin tuoliin väkisin ja iskä nosti lapsen pöydälle, kun lääkäri sanoi hep. He sanoivat että puolustus on normaali reaktio näillä lapsilla. Kerrankin joku ymmärsi meitä. En tiedä pääseekö terve lapsi nukutushoitoon yhteiskunnan laskuun. Poika yritti lyödä minua vielä leikkaussalissa koska tajusi että äiti tämän homman järjesti.
Vammansa takia häneen pelkoon ei pysty vaikuttamaan ja jatkossa aina hoito nukutuksessa mutta noin kolmen vuoden välein. Terveen lapsen veisin yksityiselle ja ne hampaat on pakko hoitaa tai ongelmat on vielä suuremmat. Pelkopotilasta ei voi pakolla hoitaa ja meillä ei edes esilääkitys auttanut vaikka oli ihan pöhnässä ja sitten raivona löi hoitajaa.
Kiitos Valkeakosken sairaalalle uoeasta hoidosta, saitte äidille kyyneleet silmiin!
Veisin lapsen yksityiselle. Ei se tuhottomasti maksa jos reiät on kuitenkin pieniä. Yksityiseltä saa kuitenkin ystävällisemmän palvelun ja hoidon. Kuulostaapa aika ikävälle tuollainen uhkailu.
Terveydenhuollon henkilöstöllä on velvoitus tehdä ls-ilmo kun peruuttamattomia ja peruttuja käyntejä on tarpeeksi. Eivät tee sitä ilkeyttään.
Miten olette päästäneet tilanteen noin pahaksi? Kunnallisella puolella on ihan samaa palvelua ja samoja lääkäreitä kuin yksityisellä. Molemmilla rauhoittavaa, pk-seudulla ilokaasua ja isompia toimenpiteitä varten nukutushoitoa. Käykää vaikka hypnoosissa hoitamassa tuo pelko pois. Tulee maksamaan myöhemmin ihan sikana toi pakoilu. Hoidan työkseni sitä pahinta sakkia, joka ei ole vuosikymmeniin uskaltautunut hammaslääkäriin. On tehty kokoproteeseja jo 30-vuotiaille.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 15:15"]
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 15:10"]
Huh mitä mammoja täällä.. Tiestä siis on ok, että lapsi kärsii hampaat reikäsenä, koska ei suostu hammaslääkäriin? Ja hl ei saa tehdä ls-ilmoitusta, koska te ette lapsianne kykene viemään lääkäriin.. Kyllä minusta on täysin ymmärrettävää, että hampaat VAATII hoitoa, jos niissä reikiä on ja jos vanhemmat eivät lasta saa lääkäriin, niin käydään tarkastamassa tilanne kotona.
Jos mun nyt 5v olisi samanlainen isompana, niin kyllä, antaisin meille tulla kotiin juttelemaan pojan kanssa, jos jostain syystä en itse saisi tai minua kuuntelisi. Ei meillä ole mitää salattavaa tai piiloteltavaa.. Parempi vain, jos ulkopuolinen tuossa tilanteessa saisi järjen lpsen päähän!
[/quote]
Huh, huh, annatko itse tutkia vaikkapa peräsuolesi, oikein syväluotaus vaikka parin päivän välein, valtio vain haluaa estää peräsuolen syöpää ja eihän sinulla ole mitään salattavaa?
Jos et suostu, sinut laitetaan pakkohoitoon lukkojen taakse ja holhouksen alle, sitten et voi estää valtion hyväntahtoista persesuolen tutkintaa.
Noh, suostutko? Muuten on valtion virkamiehet oven takana kohta, tämä on omaksi hyväksesi.
[/quote]
Mun käsittääkseni aikuiset osaa mennä lääkäriin tutkittavaksi, jos oireita ilmenee, joten menisin, jos oireita olisi. Kuinka TYHMÄ kysymys, itsehän et menisi, jos aihetta olisi? Kuolisit mielummin syöpään?
Ja lapsille on siis parempi joutua juurihoitoon kun ajoissa paikattavaksi? Siitähän nyt on kyse, että ap:n lapsi TARVITSEE hampaiden paikkausta..
Mä ihmettelen miten huonossa kunnossa ihmisten, varsinkin lasten hampaat on nykyisin.. Syy on varmaan siinä, että nykyisin ei ole enää karkkipäiviä ja ruokajuomaksi on mehua ja limpparia sekä ruuaksi puolivalmisteita/pikaruokaa, mitkä sisältävät runsaasti sokeria. Kaverin vasta 4v lapsella oli jo reikiä.. Onko normaalia? Ei minusta..
Itselle tuli ensimmäisiä reikiä vasta aikuisiällä, kun olin muuttanut pois kotoa. Kotona meillä ei koskaan ollut esim limpparia.. Mutta kun muutin kotoa, ja sain syödä mitä halusin.. Rupesi limpparit ja energiajuomat ilmestymään kaapiin.. Sen seurauksena myös reijät hampaisiin.. :/
Nyt kaksi paikattua hammasta (molemmissa hampaissa enemmän kuin yksi reikä), ja ikää 28v. Vaikka samallalailla olen harjannut hampaat.. Mutta ei tuo hapokas limppari hyvää hampaille tee, syövyttää vielä vaikka ei enää jois.. Pitäisi muistaa huuhdella aina suu vedellä ja syödä purkaa tms.. Mutta ei tule aina tehtyä..
Ei se raahaaminen auta yhtään koska pelkopotilas ei pysy paikallaan tuolissa tai sitä ei saa siihen tuoliin edes istumaan! Olen siis se jolla kehitysvammainen teini. Kaupungin hammaslääkärissä ollut mukana aina isä ja minä. Mikään pakkohoito ei onnistu. Pelkäävällä lapsella on karhun voimat. Pelkoa voi olla pientä tai pelko voi olla todella suurta. Pieni pelko ei ole este.
2