Miten kauan sitä persettä on treenattava että tuloksia näkyy?
Olen nyt kotitreenillä treenannut sitä 1kk, kauan joutuu treenaamaan että tuloksia näkyisi?
Kommentit (89)
Olet ymmärtänyt väärin. Peppua pitää treenata koko elämänsä läpi, jotta se pysyy siedettävässä kunnossa. Jos olet jo päässyt leviämään tai olet laihaläski, niin menee vähintään pari vuotta, että saat sen normaalin näköiseksi eli ei siis tavalla tai toisella riippuvaksi.
Riipuu aika paljon siitä, kuinka ison tapin olet saanut sisään jo ensimmäisen kuukauden jälkeen. Kannattaa kuitenkin venyttää sulkihalihaksia maltilliseen tahtiin. Hyvällä pitkällä harjoittelulla sitten menee pesäpallomailakin sisään ongelmitta.
Omalla kohdallani huomasin kunnnon eron vasta vuoden salilla käynnin jälkeen - tosin aloin oikein kunnolla ns. keskittyä pakaran treenaamiseen ehkä puoli vuotta sitten. Yhtenä päivänä vaan huomasin että kas, perse oli ilmestynyt, vertasin vuoden takaisiin kuviin ja ero oli huomattava. Mulla kesti siis aika kauan vaikka teen isoilla painoilla salilla kyykkyä, mavee jne eli en usko että olisin saanut kotitreenillä juuri mitään aikaan mutta toki me ihmiset ollaan erilaisia. Mä olen aika litteäperseinen luonnostaan, ikävä kyllä.
Mä treenaan nykyään 2xviikossa kotona, niin että mulla on 10 kg painoliivi ja 2*8 kg kahvakuulat. Näillä etukyykkyjä (syvään) ja bulgarialaisia. Lisäksi bodypump kerran viikossa. Vähän näkyy pyöreyttä pepussa, mutta ei mitään huimia tuloksia.
Joo, ja siis tosiaan lihastohtorin opeilla tämä omakin muutos saatu aikaan eli suosittelen lukaisemaan tuon jonkun linkkaaman postauksen + muut mitkä koskevat pakaroiden treenausta.
26
Itse olen treenannun mieheni tyhjillä olutpulloilla ja hyvin jo 2kk jälkeen saan paksuimmankin kohdan sisään.
Oon treenannut 4kk ja tulokset ovat hämmästyttävät. Ihan kotona perus kyykyillä ilman painoja.
Reisilihakset erottuvat, selluliitti on kadonnut lähes kokonaan (parin kuukauden päästä onkin varmasti!), takapuoli on pyöreä ja kiinteä. Paljon kehuja saan kuulla :)
Onneksi omaan pyöreän persauksen jo luonnostaan ei tarvii treenailla.Kehuja tulee viikottain ja varsinkin nyt kun kiloja tullut vähän lisää.
mä suosittelen nilkkapainoja, saa tilattua esimerkiksi fitnesstukust ! niitten ja youtubesta löytyvien BikiniFitnessModelsin videoitten avulla treenaan. Lisäksi teen erilaisia kyykkyjä. Mulla tosin on siitä hyvä tilanne, että mulla ei ol koskaa ollu mikää ruikkuperse vaan suht hyvänkokonen aina :) .
tekniikka pitää olla oikea. Olen vasta nyt löytänyt tekniikan joka todella ottaa persuksiin.Olen treenannut pari vuotta salilla ja kotona, kyykkyjä ja mave:a sekä muuta alavartalon liikkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Mä teen paljon kyykkyjä, askelkyykkyjä,bulgarian kyykkyjä ja kyykkyhyppelyjä.
Ap
pelkillä kyykyillä ei tuloksia tuu
No mulla näkyy aika nopeasti, en tiedo johtuuko geeneistä vai treenistä. Raskaana en tehnyt mitään. Huomasin peilistä ekaa kertaa sen, kun peppu roikkuu. Raskauden jälkeen aloin treenaamaan salilla isoilla painoilla. Eniten jalkaprässiä ja kyykkyjä painoilla. Myös jalkojen loitennusta, jolla saa tunnun pepun sivuille. Prässissä tein sellasta 70-80 kiloa alkuun ja sillä 8x3 toistot. Loitonnuksessa aika pienillä painoilla 12x3, koska liian isoilla ei saa tuntua peppuun. Prässi pitää tehdä niin, että se tuntuu eniten pepussa. Jalat pitää olla aika ylhäällä ja erillään. Kyykkyjä tein n. 6-7 kg käsipainoilla, kahdella, siis ihan askelkyykkyä ja myös kuulalla kyykkyä ...syväkyykky tai mikä lie.
Eräs bloggaaja mainitsi joskus, että sitä painoa tärkeämpää on vaihtelevuus ja erityisesti se, että tekee ne liikkeet pepulla eli muistaa ottaa sen pakaran mukaan. Eli puristus pakaralle, ei vaan niin että tekee liikettä miten vaan vaan antaa sen peristuksen pakaralle. Prässissä liika paino voi vaikeuttaa sen tunnun saamista pakaralle.
Riippuu tosi paljon geeneistä. Itselläni on pitkät raajat ja pitkänomaiset lihakset, joten minä en ole pyöreyttä pakaroihin saanut kuin etenevällä salitreenillä, jossa teen syväkyykkyjä (etu- ja takakyykkyjä) mahd isoilla painoilla, jotka tosin omalla kohdallani eivät ole kovin suuria, 50-70kg. Lisäksi jalkaprässiä ja maastavetoa kunnon painoilla. Kyykkyasennon leveyttä vaihtelemalla saa vähän eri kohtiin poltetta, samoin jalkaprässissä kannattaa rauhassa kokeilla eri asentoja, jotta löytää parhaan tehon. Lisäksi lantionnostot lisäpainoilla (joita saa olla reilusti, itsellä 70-80kg, aloittelijalla ehkä 20-40kg) ja askelkyykyt lisäpainoilla ovat tehokkaita. Jollain käsipainokyykyillä olisin saanut jumpata tästä ikuisuuteen, eikä olisi näkynyt missään - esim. useamman vuoden bodypump ei muuttanut kropassani juuri mitään. Tälläkin hetkellä olen lähinnä atleettinen, ghettobootya ei minulle saa. Onneksi en ole yksin - eilen näin salilla nuoren naisen, joka teki ongelmitta hyvällä tekniikalla prässiä 220 kilolla ja aika lattaperse sekin oli.
Sitten taas, jos luoja on suonut hyvät pyllygeenit, niin hyvin voi vaikka porrasjuoksu, hypyt ja kevyillä lisäpainoilla tehdyt kyykyt ja askelkyykyt pyöristää peppua ihan mukavasti tai se voi olla jo valmiiksi napakka. Tosin tällaiset geenit ovat suomalaisilla aika harvassa - ja jos niillä saa hyvän perseen jollain keppijumpalla, niin miettikääpä, millainen takamus olisi kunnon salitreenillä!
Joka tapauksessa treenin pitäisi olla vaihtelevaa ja jollain tavalla progressiivisia, jotta tulosta tulisi. Tällaista on aika vaikea tehdä kotona. Salitreeni ei kuitenkaan kaikkia kiinnosta, joten sitten panostaisin monipuolisuuteen. Ja kyllä ainakin omalla kohdalla esim. yhden jalan kyykyt on tosi rankkoja, ja niitä voi tehdä ilman mitään lisäpainoja! Ja joka tapauksessa kevyemmästäkin lihasharjoittelusta on paljon hyötyä, vaikka kankut nyt eivät niin kokoa keräisikään.
Oon treenannut nyt kotona n. 1kk ja pientä tulosta näkyy jo. Oon käynyt salilla ja kotitreeniä 6x viikossa, normaali ruokavalio sekä riittävästi unta. Mulla lepopäivä on aina sunnuntai ja muut päivät sitten treenataan n. 15-30 min treeni. Teen erillaisia kyykkyjä, jalan nostoja, luisteluhyppyjä monia toistoja ja monia sarjoja.. Kyllä ne tulokset tulee näkyviin kun vaan treenaa ahkerasti..
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt kotitreenillä treenannut sitä 1kk, kauan joutuu treenaamaan että tuloksia näkyisi?
Ihan treenaamatta onnistaa kun vähän ponnistaa. Pian on pökäle pöntössä ja perse täyttää tehtävänsä ja pöntön, jos on isokokoinen. :)
[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 11:37"][quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 11:26"][quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 11:19"]Itse reenasin vuoden ennen ensimmäisiä kunnon vertaamisia. Viitenä päivänä viikossa, ei pitäisi niin usein, mutta sillai minä nyt vaan teen. Nyt olen viimeisen kuukauden ajan tehnyt vähintään 1000 kyykkyä, kolmia erillaisia, aamuisin ja päälle vatsat, selät, punnarukset, hooverit yms. Teen vähintään 250 kyykkyä 6kg kahvakuulan kanssa.
[/quote]
Ei riitä tuo 6kg kahvakuula mihinkään
[/quote]
Alotin tässä kuussa ekaa kertaa kahvakuulan kanssa, ja mitä itse suosittelisit 16-vuotiaalle 165/48 tytölle?
[/quote]
Pelkkiä miinuspeukkuja ^^ Alan tässä ehkä pikkuhiljaa kyykkäämään isommilla kahvakuulilla, mut nyt menen 6-kilon kahvakuulalla.