Kohtuuton pyyntö ketjuun liittyen, vähän samasta asiasta:

Miltäs tämä sitten kuulostaa? Meillä meni välit tämän vuoksi. Asiasta olen ilmeisesti vieläkin jollain tasolla katkera (tai siis, en ole tainnut pystyä vielä täysin antamaan anteeksi).



Lapseton ystäväni ei ymmärrä,

että pienen vauvan kanssa ei niin vain lähdetä. Olen lupautunut avuksi hänen juhliinsa, mutta ilmoitin jo hänen kysyessään, että en pysty kaikkea tekemään ja teen sen rajoissa, miten vauvalta onnistuu. Nyt hän ei kuitenkaan ymmärrä, miksen vie vauvaa (5kk) hoitoon. Vauva ei suostu juomaan maitoa pullosta, joten eipä ole paljon mahdollisuuksia. Jotenkin kovin pahoitin mieleni, kun hän sanoo, että ei kai lapset nyt niin voi olla esteenä ja voihan heitä viedä hoitoon. Nyt odotan kauhulla juhlapäivää: miten selviän siitä niin, että vauva ei hermostuisi ja huutaisi ja samalla saisin autettua ystävääni? Koen olevani ensisijaisesti äiti, enkä haluaisi kenenkään takia huudattaa lastani turhaan..



Hän olettaa minun ajavan kolmena perättäisenä päivänä noin 80km (itseasiassa yhtenä päivistä tulee huom enemmän). En voi jättää vauvaa hoitoon, kun hän ei syö pullosta. Jos otan mukaan ja väsyy, niin ei laita nukkumaan autossa, vaan itkee. Silloin kilometrikin on tuskaa, kun toinen itkee täysillä.



Lapsiperheenä olemme tottuneet lähtemään juhliin niin, että ehdimme sopivasti paikalle, mutta ei kovin aikaisin, jotta lapset jaksavat olla. Lapset saavat yleensä ruuan ja pieni myös vaipoituksen ennen lähtöä, juhlakamppeet päälle ihan viime tipassa, etteivät sotkeennu. Nyt joutuisimme lähtemään koko perhe (vauvan lisäksi vanhempi lapsi, mieheni ja minä) niin, että lähtisimme jo kaksi tuntia ennen juhlien alkua ja muu perhe hengailisi kaupungilla tunteroisen silläaikaa kun autan ystävääni.



Olenko itsekäs, kun koen vaikeaksi? Olisin halunnut auttaa niissä asioissa, missä pystyn. En arvannut tämän menevän tällaiseksi.



Muilla kokemuksia? Kommentteja muuten?