Mihin ovat kadonneet kaikki MAALISMUSSUKAT? (ma-ti)
Kommentit (33)
Rauhallisesti vuosi vaihtui, ihan kotosalla saunoessa ja syödessä ja juhlajuomana alkoholiton siideri:)
Mulla on tämä viikko talvilomaa ja sitten olisikin enää kolme viikkoa töitä ja sekin on jo yhdessä sijaisen kanssa. Tällä hetkellä vähän hirvittää, että mitenkähän se aika äitiyslomalla kuluu. Sitten olis tietenkin aikaa harrastaa vaikka mitä, mutta eipä taida sitten enää tuo liikunta luonnistua samalla tavalla.
Mä saan jatkuvasti kuulla kommentteja, että ompa sulla pieni maha. Onko muilla vastaavaa? Yläkäyrillä sf-mitta ollut koko ajan ja painoa tullut n.9kg, mutta masu on kaikki tullut pallona tohon eteen. Kaikki tosiaan on niin kuin pitääkin ja tyytyväinen olen masuni kokoon. Rinnat sen sijaan on aika isot, oikein kunnon melonit=)
Ihan mukava olis toi tapaaminen, itse en ole kertaakaan ollut, mutta nyt varmaan pääsisin ja vko 3 kuulostaa oikein hyvältä.
Mukavaa viikkoa maaliskuisille!!
Sport75 rv 31+1
Niin se vuosi vaihtui, lähes huomaamatta tekisi mieleni sanoa. Eräänlaisella haikeudella muisteltiin miehen kanssa niitä aikoja, kun talo oli täynnä uutta vuotta juhlivia ystäviä. No, aikansa kutakin ja tilalle on kyllä tullut jotain miljoona kertaa arvokkaampaa :)
Olikos se viime viikon jossain pinossa, kun joku kyseli tietääkö mies millä raskausviikolla mennään. Pakko on sen verran tässä paukuttaa henkseleitä, että meillä tiesi kun asiaa kävin kysymään!! Rehellisesti sanottuna olin kyllä aika hämmästynyt, kun muuten ottaa tämän raskaus -asian varsin rennosti. Olen siis aliarvioinut mieheni :)
Ja sitten jonkun (nimimerkki hukassa) kirjoituksesta ymmärsin, että hän saisi sekä kotihoidontukea että äitiyspäivärahaa yhtäaikaa (tai siis jälkimmäisestä vähennetään edellinen tai jotain)? Ihmettelen vain, kun mulle sanoivat ettei voi saada yhtä aikaa... Vaikka käteen tulevan summan kannalta taitaa olla ihan sama.
Ja vielä vanhempien lasten kuvioista vauvan tultua taloon. Eli meillä esikoinen jatkaa kuten nytkin, eli 3pv/vko hoidossa, mutta hiihtoloma + miehen vapaapäivä/lomat tms. + 3kk kesäloma kotosalla. Tosikoinen on vielä niin " pieni" (vauvan syntyessä 1v5kk) ettei pääse minnekään (kunnalle ei siis asiaa). Onneksi kesä tulee nopeasti vastaan ja sitten TOIVON, että pääsemme puistoilemaan vauvan NUKKUESSA KILTISTI vaunuissa (päinvastaisia kokemuksia löytyy tosikoisen ajalta). Onneksi tosikko osaa leikkiä myös omin päin (toisin kuin esikko, joka tarvitsee ohjelmatoimiston selvitäkseen ;), mutta epäilemättä tekisi hänelle hyvää tavata myös muita lapsia (aivan lähellä ei asu :( ). Niin paljon riippuu siitä, minkälainen kiljukaula tämä masuvaavi on ja sen vuoksi en tee mitään pysyviä suunnitelmia ettei niidenkin toteutumattomuus ala stressata. Syksyllä tilanne on toivoakseni stabiloitunut siinä määrin, että jotain kerhoa tms. voi tosikoiselle suunnitella.
Seuraavaan neuvolaan on aikaa vielä toista viikkoa, mutta sf-mitan nykylukemat kiinnostaisivat kovasti. Tuntuu, että joku kasvupyrähdys olisi käynyt joulun tienoilla. Myös vasenta lonkkaa vaivainnut kipu tietyissä asennoissa on kadonnut, joten syyllinen taisi olla SI-nivel jota masu kasvettuaan nyt paremmin taas tukee.
Joo, pitänee alkaa kuutioimaan ensi kesän vaatetusta masun ulkopuolisille lapsille. Se suuri ruotsalainen vaatealan yritys ystävällisesti lähetti kevät-kataloginsa ja nyt sormet syyhyävät. Ja jos vielä muutaman _uuden_ vaatteen soisi itselleenkin, pitkästä aikaa :)
T. MaalisPapu rv28+5
Kirjoittelinkin tuohon vauvalle valmisteluja-pinoon että tänään on ensimmäinen ä-lomapäivä!! Nyt vasta alkaa tajuntaankin iskemään että ihan oikeasti kohta se vauva syntyy:)
Uudet vuodet meni rauhassa,ystäväperhe oli kylässä 4vee poikansa kanssa,jonka kanssa ovat meidän kohta 4veen kanssa " parrhaat karevit" . Syötiin hyvin, paukuteltiin poikien kanssa raketteja(1.4v aivan paniikissa) ja alkoholitonta siideriä lipittelin pari lasia, kun muut kilisteli mun suosikkijuoma-kuoharilla..Oikein mukavaa ja rauhallista oli, tosin -niin kuin maalispapukin oli miettinyt- hieman kaiholla muisteltiin aikuisten kekkereitä joita ruvettiinkin sitten suunnittelemaan ensi uudeksi vuodeksi;) No, ehtiihän sitä ja aikanaan on kyllä juhlittu ihan tarpeeksi..
MAALISPAPULLE piti muutenkin kirjoittaa kun teillä tuntuu olevan ihan sama tilanne kuin meillä. Meidän se kohta 4vee poika on kevään tarhassa 2-3 päivää viikossa puolipväisenä ja pikku kuopus nyt 1,4 on kotona minun ja tulokkaan kanssa. Toisaalta pääsisin helpommalla jos esikoinen olisi kotona, ovat niin hyvät kaverukset pikkuveljen kanssa että jos tämä esikko ei ole kotona meidän kakkonen on sitä ohjelmatoimistoa vailla;)
Mitäs s-puolta ne teidän aiemmat kaksi ovatkaan?Meillä siis kaksi poikaa ja nyt ihmeissämme odotellaan tyttöstä!
Viikon jatkoja kaikille!
jokuli 31+4
Yö kului rattoisasti supisteluissa ja vasemman lonkan särkiessä... Mistähän se muuten johtuu että kaikilla lonkkavaivaisilla maalismussukoilla tuntuu olevan nimenomaan vasen lonkka kipeä? Mulla se kyllä vois johtua siitä, että vauva viihtyy vasemmalla puolella mahaa.
Supisteluita tuli viime yönä niin tiheään ja sen verran kovia, että aloin jo pelätä että joudutaan tositoimiin. Kyllä kävi mielessä että ei pliis vielä, melkein kaikki on vielä tekemättä... Ja siinä yön tunteina ajattelin, että pakko laittaa jotain vauvajuttuja valmiiksi pian. En ole vieläkään palauttanut edes niitä Kelan papereita. Tänään sentäs tallensin kännykkään sairaalaan puhelinnumeron ja mies myös. Keskiviikkona ajateltiin mennä ostaan hoitopöytä ja lipasto, ja sitten voisin pikkuhiljaa pestä lahjaksi saatuja vauvanvaatteitakin kun on joku paikka mihin laittaa niitä.
Sain yllättäen tänään Tapiolasta myönteisen päätöksen lapsivakuutuksesta. Olin luullut, että mut " diskattais" heti, kun ensinnäkin laitoin nuokin hakemuspaperit sinne vähän myöhässä ja toiseksi koska se vakuutus myönnetään äidin terveydentilan perusteella ja mulla on todettu nivelreuma. Tosin se ei oo meillä mikään sukurasite vaan sairastuin esikoisen syntymän jälkeen, mikä ei liene hirveän harvinaista kun hormoonit myllää miten sattuu.
Edellisessä pinossa Kati-Elina kysyi kihelmöinnistä rintojen alapuolella. Mulla on ollut sellaista silloin tällöin, olen vähän ihmetellyt mitä se on. Tuntuu etenkin öisin, viime yönäkin kihelmöi, ihan niin kuin jotain sähköisiä värinöitä.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! Niin ja tietenkin alkanutta vuotta 2006 myös!
Zia (rv 31+?)
Tervetuloa kaikille uusille ilmottautuneille maalismammoille. Meitä onkin jo toooosiiii paljon.
Olin tänään taas vähän ostoksilla..Haluan ostaa vauvalle kaikki tarvittavat nyt valmiiksi jo sillä olen jo nyt tosi väsynyt tekemään mitään..Saanpahan sitten loppuajan vain huilailla ennen vauvan tuloa. Lisäksi kun ei koskaan tiedä koska tämä masuasukki päättää maailmaan tulla niin ompahan sitten valmiina tavarat. Ostin siis tänään paksun fleecehaalarin hennesiltä, pari bodyä ja sukat sekä vaippapaketin jo odottamaan ; ) Liivinsuojat ja pari tuttiakin ostin sekä kahdet imetysliivit. Tuteista ei tiedä vaikka jäisi käyttämättä mutta muut eivät taatusti jää ; ) Nyt sitten puuttuu enään hoitoalusta. Vaatteita on jo kaapissa vauvaa odottamassa mutta vielä tätyy käydä penkomassa makuupussi yms jostain. Pinnistä nyt ei vielä ole koottu mutta sen ehtii vaikka samana päivänä kun sairaalasta kotiudutaan kun tuolla varastossa sekin oottaa. Kaukalo ja sitterin vaatehuoneessa. Mitään ei siis ainakaan tarvi lähteä kaupoista hakemaan ekoina päivinä sairaalasta kotiuduttua..Sen takia näin ajoissa.
( . ) kuuluu hyvää. Kävin tosissaan siellä synnärillä lauantaina kun olin niin hulissani vauvan liikkeistä mutta syynä oli vaan se että vauva istuu nyt kohdussa ja potkii ns taaksepäin kun ennen oli jo pää alaspäin..Ilmankos masu onkin valahtanut alemmas..Toivotaan nyt että herra suostuu kääntymään vielä. Nimittäin pelkään perätilasynnytystä! Siinä niin paljon riskejä ja jos vielä odotettavissa isohko baby niin nou thanks alatiesynnytykselle. Eli siis vauvalla kaikki hyvin.
Itse olen ollut viimepäivinä taas todella väsynyt ja saamaton. Voisin nukkua koko ajan. Onneksi oon jo kotona ja isommat lapset päivähoidossa vielä. Johtuukohan väsymys hempasta vai noista kohonneista sokereista? Keskiviikkona olis taas neuvola joten siellä selviää tuo hemppa ainakin ja aion ottaa myös puheeksi tuon synnytystavan mikäli kaveri ei käänny. Mulla on mitattu vaan 2 kertaa fundus..rv 23+ oli 23 cm ja rv 26 oli 25 cm..Saas nähdä nyt miten vaikuttaa tuo vauvan asento sf mittaan..voipi olla aika vähän..Muuten olo ollut suht hyvä. Vihlasut ovat alkaneet taas vaivaan nivusissa ja kun vauva potkasee tuonne alaspäin niin meinaa välillä lirahtaa housuun ; ) Kyllä se vähän sattuukin kun tuonne alaspäin monottaa.
Onkos monet miettineet jo nimet vauvalle valmiiksi? Mulla on mielessä joitakin molemmille mutta mitään varmaa päätöstä ei ole tehty.
[color=violet]Arki kun taas alkaa, niin eiköhän pinot kasva, kun uusia mussukoita ilmaantuu koko ajan! Pitkä tauko palstailusta, kun mies oli koneineen joulun jälkeen pelaamassa, eikä mulla siis mitään pääsyä vauvasivuille ;) Nyt mukava taas lueskella, mitä kellekin kuuluu.
Äitiypakkauksen saan pian, kun kela siitä jo ilmoitti. Moni sen tuntuu jo saaneenkin. Työsopimus jatkui tämän vuoden loppuun, niin kävin sitten tänään palkanlaskijan luona virkavapauslappua täyttämässä ja hän toimittaa sitten kelalle mun työtuolot. Että viimein on nekin asiat hoidossa, kun tykkään ettei jää viimetippaan.
Hurjalta tuntuu, että jonkun vauva voi jo pian tulla maailmaan, onneksi keskoshoito on Suomessa huippuluokkaa! Mietittiin just, että miehen serkku syntyi jotain rv27 ja nyt on jo potra poika!
Lyytikki avasi vaihteeksi keskustelua nimistä ja meillä on nimet mietittyinä ja aiotaan laittaa ne myös sairaalan esitietolomakkeeseen. Toimivatko muut samoin, vai käytättekö vielä jotain erillisiä työnimiä?
Sport puhui pienen vatsan ihmettelijöistä. Minusta tuntuu, että työkaverit yms. ajattelevat, että vatsan pitäisi olla isompi tässä vaiheessa, eivät sen kummemmin kuitenkaan kommentoi. Ja on kyllä paljon vaatetuksesta kiinni, miten maha on esillä. Olen isokokoinen, niin eipä se masukaan näytä mitenkään erityisen suurelta vaikka ihan normaalisti käyrä kulkee. Täällä rintoja piisaisi vaikka toisille jakaa, saapas nähdä missä lukemissa mennään, kun maito alkaa nousemaan... En uskalla vielä imetysliivejä hankkia.
Huomenna olis vapaapäivä, joka alkaa labrassa istumisella. On nimittäin se sokerirasitus. Ei ole ollut mitään raskausdiabetekseen viittaavaa, mutta lieväylipaino ja sukurasite diabetekseen antaa aihetta tarkistaa asian. Tuleepahan käytyä ja tietysti toivon, että arvot kohdillaan. Joulu ollut melkoista mässytystä...
Vaunukauppoja olis tarkoitus loppuviikosta mennä tekemään ja jos turvakaukalon samalla hankkis. Lakanat olen vauvalle ostanut, vaaleanvihreän sävyisiä kuvioharsoja, tutin, muutaman vaatteen, sitterin ja hoitoalustan. Lähempänä ajattelin sitten vaippa yms. hankinnat tehdä. Ja tuleva pappa alkaa varmaan pian laittaa pinnasänkyä kuntoon :) Kehto täällä jo odottaakin. Luulen, että ehdin laittaa ja hankkia kaiken tarpeeksi ajoissa.
Olen kuullut, että ei se aika äitiyslomalla käy pitkäksi, kummasti tekemistä ilmaantuu. Ja sehän pitäisi olla sitä lepoaikaa synnytykseen valmistautumiseen.
Ihania oloja mussukoille,
~cadavera&muru~ rv28+1
Meidän edelliset versiot ovat mallia tyttö (2002) ja poika (2004). Nyt luulen, että on taas tytön vuoro. Tosin ihan viime aikoina on alkanut poika -olokin kolkuttelemaan, joten tiedä häntä sitten.
Hivenen olen huolestunut kommentistasi, että teillä kakkonen vaatii enemmän ohjelmatoimiston palveluja :) Mä olen aina kuvitellut, että meillä esikko (siis viihdytettävämpi tapaus) on vain kotosalla totutettu niin hyvään (eli äiti voi vaan katsoa peiliin) ensimmäisen kahden vuoden aikana ennen tosikoista, että siksi pitää olla koko ajan seurana. Tosikon kuvittelin vain sopeutuneen tilanteeseen, että aina ei seuraksi ehdi. JA olin siis tuudittautunut siihen uskoon, että oli kolmonen mitä sukupuolta hyvänsä, joutuu hänkin tosikoisen tavoin oppimaan viihtymään myös yksin. Mutta että asia ei olisikaan näin yksioikoinen... Apua! :)
Asiasta 15:sta mainittakoon asusteesta, johon törmäsin tänään netissä roikkuessani. Myivät eräillä sivustoilla (saakohan sanoa?? sanon ihan nopeasti: Pompulin sivuilla ;) sellaista vauvan (myös taapero -kokoa saatavilla) ympärille kiedottavaa lahkeellista (umpi) ja hupullista fleecistä tehtyä matkahuopaa. Mainoksessa kehuttiin sen käyvän vaunuista erilaisiin kantosysteemeihin, sekä nopeuttavan uloslähtemistä. Ideana kuulosti tosi hyvältä ja varsinkin tuon viimeisen perustelun takia olen kyllä valmis jonkun euron siiihen uhraamaankin.
T. nimim. sitä hikisten lasten huutoa ennen ulos pääsyä eteisessä ei kuuntele erkkikään!
[color=blue] Minä taas aamuvirkkuna täällä! Oikeastaan olen aika väsynyt... Mulla on vähän kipeä olo... täytyy seurailla. Vähän kuumeinen olo, ja mun toinen poski on kipeä!
Jokuli on jo ä-lomalla, voi kun minäkin! Vielä 20 työpäivää. Jaksaa, jaksaa... Onneksi on vajaa viikko, niin saa levätä loppuviikosta. Mies pitää keskiviikon ja torstainkin vapaana. Mutta sille on tiedossa kotona hommia: vauvan huoneen seinien maalaus!
Eilen käytiin kattomassa kalusteita valmiiksi, käydään ostamassa ne, kun saadaan isompaa autoa lainaan. Mistä löytyisi kivoja pinnasängyn reunasuojia? Entä hoitoalustoja?
Äitiysrahapäätös tuli perjantaina, rahaa tulee sen verran kuin olin laskeskellutkin... eli ei mitään suuria yllätyksiä.
Meillä on nimiä mietittynä valmiiksi, toiset nimet on jo päätetty sekä tytölle että pojalle, mutta etunimiä pitää vielä miettiä. Tuntuu, että kaikki kivat nimet on jo " varattu" , eli jollain tutun tai sukulaisen lapsella on jo käytössä.
Mitä kuuluu muille maalismussukoille?
NapNap rv30+6 [/color]
En olekaan varmaan kuukausiin käynyt kirjoittelemassa mitään, lueskelemassa kuitenkin teidän juttujanne olen piipahtanut silloin tällöin. Kunhan loma alkaisi, niin kotona voisi surffailla ahkeramminkin!
Taidan olla poikkeava tapaus lonkkavaiva-klubissa, kun mulla on just tuo oikea puoli joka vihottelee... Muuten ei ookkaan ollut minkäänlaisia vaivoja. Kaikin puolin oikeestaan parempaan suuntaan ollaan menossa, tähän asti vaivannut kamala finnitautikin alkaa helpottaa.
Mitenkäs, onko tässä vaiheessa ihan normaalia, että tissit tuntuu välillä jo vuotavan? Kun on eka tulossa niin jotenkin odotin että maidon eritys alkaa vasta vaavin synnyttyä.
Terkuin
Neena ja typy rv 28+3
NapNap: Milloin veit äippäraha-hakemuksen Kelaan? Ajattelin vaan että kun itse vein vasta viime torstaina, ni kauankohan päätöstä joutuu odottelemaan?
Äippälomaa odotellessahan tää aika töissä menee, varmaan ihan yleistä ettei työasioihin jaksais oikein enää keskittyä, kun mielessä pyörii vaan vauva :)
Kovasti ollaan koitettu miettiä mitä kaikkea pitäis muistaa hankkia ja ottaa huomioon näin ennakkoon. On täälläkin taidettu asiasta joskus puhua, mutta uudestaan saa vinkkejä antaa, kun en enää muista... =o]
Hankittuina on pinnasänky, muutamia vaatteita ja vaippoja on ommeltuina (kestoja siis...), Rattaat on katsottuna (tai siis yhdistelmät), sitteri pitäis ostaa ja lisää vaatteita, tuttipulloja ja tutteja....
No pakko varmaan alottaa työnteko !!!!
Mukavaa tiistaista kaikille :)
Fiona
[color=blue] fiona: Mulla kesti ä-rahapäätöksen saaminen ehkä n. 6 viikkoa... Pitkä aika johtui ehkä siitä, että vuoden 2004 verotus valmistui vasta vähän ennen joulua. Luulisin, että sulla ei kestä ehkä näin kauan.
Kysymys: Turvottaako muita? Eilen taas kauhukseni huomasin, että nilkat olivat hävinneet, jalat oli kaameet pökkelöt! Meinasi itku päästä! Ennen joulua turvotti nilkkoja viimeksi, mutta sitten turvotus hävisi, kunnes eilen taas tuli takaisin. Nyt laitoinkin tukisukat jalkaan! Sormet on kans vähän turvoksissa, joulun jälkeen otin sormukset pois enkä vielä ole niitä takaisin saanut...
Esikoinen heräsi pitkästä aikaa normaalirytminsä mukaisesti jo ennen seitsemää ja äiti ei millään jaksaisi olla hereillä ;-) Nyt onneksi katselee tyytyväisenä hetken lastenohjelmia ja sitten voisinkin mennä herättämään miestä. Meillä on näin lomilla tapana antaa toisen aina vuoroaamuin nukkua pidempään, kun aika aamuvirkku on tuo tyttö koko 4-vuotisen elämänsä ollut. Jotenkin vaan tuntuu, että aina " mun aamuina" tytsykin herää aikaisemmin ;-)
Mä olen koko loman kamppaillut sen kanssa, että jäänkö joululta sairaslomalle vaiko enkö. Kuljen pitkää työmatkaa koulubussilla melkoista kärrypolkua 40 km suuntaansa ja nuo matkat saavat sitten aikaan sekä supisteluja että selkäkipua. Nyt kun sitten päätin hakea sairaslomaa helmikuun alkuun, hirmuinen syyllisyys vaivaa koko ajan, vaikka tiedän, että tosi raskasta tulisi olemaan. Viime raskaudessa tein työtä, joka ei yhtään vastannut mun koulutusta eikä kiinnostanut muutenkaan, joten sieltä pois jäämistä en paljon haikaillut. Nyt taas kun viihdyn töissäni hyvin (ja lisäksi määräaikainen pesti jatkuu vaan heinäkuun loppuun enkä tiedä haluaako ne mulle sitä jatkaa vuodeksi, josta olisin vain puolet töissä), lomalle jääminen tuntuu hirmu lopulliselta ja haikealta.
Eli on tää taas niin vaikeaa. Oma fyysinen olo sen sijaan tuntuu ekaa kertaa lokakuun jälkeen jopa oikein hyvältä, mikä on tietysti kivaa. Senkään vuoksi en haluaisi nyt taas sairastuttaa itseäni bussimatkoilla ja seisomatyöllä.
No, tulipa vuodatettua. Nyt menen herättämään miestä ja sitten lupasin viedä esikoisen tänään elokuviin katsomaan Viirua ja Pesosta :) Mukavaa tiistaipäivää muille maaliskuisille!
t. Anna ja kaveri 30+6
Uusivuosikin oli ja meni, vietettiin sitä rauhallisesti miehen kanssa kahdestaan mökillä. Totesin, että taitaa muutamaan kymmeneen vuoteen olla viimeinen kahdenkeskinen juhla... Mulla on huomenna neuvolalääkäri, saa nähdä mitä joulu on tehnyt painolle. Itsestä tuntuu, että tulee syötyä ihan mielettömiä määriä, mutta tänään just sanoi yksi työkaveri ihan spontaanisti, että sulla ei oo kyllä yhtään ylimääräistä tullut mihinkään. En tiä. Selkää on nyt ruvennut särkemään lähinnä istuessa, pitäisi yrittää venytellä tai jumppailla sitä. Ilmoittauduin parin viikon päästä alkavaan äitiysjoogaan, mitä ootan innolla. Masussa on melkoinen vilske, ajoittain tuntuu että saa töniä vauvaa " sisäänpäin" , ettei se tuu nahan läpi... Mutta parempi näin kuin liian hiljaista :) Töiden pariin mars, palaillaan asiaan...
-Aranja, rv 27+5-