Lue keskustelun säännöt.
Kun ei jaksa enää lastensuojelua
10.12.2012 |
Avohuollon tukitoimia tyrkytetään, ja jos et ota vastaan, saattaa lapsi lähteä. Lapsen huostaanoton kannalla olleet jo useat asiantuntijaryhmät.
Mutta entä kun enää jaksa? Jokainen sossupalaveri vie voimat jo ennen palaveria useammaksi viikoksi, yritäpä käydä töissä ja hoitaa kotia, kun stressi aiheeuttaa jo fyysisiä kipuja ja jtkuvasti ahdistaa. Ajatus perhetyöntekijästä kotiin saa vihan syttymään, ahdistus taas kovenee, iskee hirveät suorituspaineet, oksettaa ja kaiken stressin myötä fyysinen toimintakyky laskee laskemistaan.
Eikö lastensuojelun tulisi autaa, eikä vaikeuttaa perhe-elämää? Varsinkin huostaanottouhan alla paineet ovat kasvaneet sietämättömiksi. Nyt olisi pakko ottaa jotain "apua" vastaan ettei sossut luule minun salailevan mitään, mutta miten se on mahdollista, kun reagoin psykosomaattisesti näin voimakkaasti?
Tästä viestistä ei kyllä kukaan ottanut mitään tolkkua...
Kommentit (73)
eli olen sijaisäiti joka ottaa hoiviinsa huostaanotettuja lapsia. Yhtään tapausta en ole nähnyt, jossa huostaan otettu lapsi olisi otettu turhaan. Vanhempien mielestä kaikki tapaukset jotka ovat meillä olleet, ovat olleet turhaan huostaan otettuja. Yksikään vanhemoi ei näe tilanneettaan selvästi kuten ei yleensä heidän lähipiirinsäkkään. Ei siinä kavereiden luonne todistelut paljoa auta kun samanlainen sakki viihtyy yleensä yhdessä.
Mutta jos todellakin on näin, että olet varma, että sinun tapauksesi on erilainen, niin ainoa tapa päästä pois tilanteeesta on tehdä yhteistyötä sossun kanssa. Jos teillä ei ole minkäänlaista ongelmaa, niin kyllä sossut sen pian huomaavat. Turhaan ahdistut.
Jos taas on niin, että on kaikenlaista pientä ongelmaa, joka on vaarassa räjähtää käsiin, niin sosiaalitätien on pakko pitää teidät kirjoillaan, tarkkaillakseen teidän LASTEN HYVINVOINTIA. Ei niinkään sinun taikka miehesi, vann lasten takia sitä tehdään. Eikö se ole hyvä asia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, pitäisi ottaa kotiinsa joku, joka lojuu sohvalla tarkkailemassa, kirjaamassa joka pienenkin virheen tai vääränlaisella äänensävyllä sanotun sanan. Pitäisi ehtiä olla tälle vielä seuraneitinäkin, siinä sivussa pyörittää arkea ja olla lasten kanssa luonnollisesti, tuntematta sitä tarkkailevaa silmäparia selän takana. Vähempikin jo ahdistaa. Jos naapurin lapset olisivat tulossa meille leikkimään, voinko heitä ottaa meille, vai kiellänkö, kun meillä on perhetyöntekijä juuri tarkkailemassa minun ja lapsieni vuorovaikutussuhdetta? Tai mitä ajattelee naapuri, kun kuulisi, että heidänkin lapsensa on perhetyöntekijän tarkkailtavana? Eikä tunnu houkuttelevalta siivota ja tehdä arjen touhuja, kun koko ajan tarkkaillaan. Vai onko tarkoitus, että kotityöt tehdään yöllä, että ehtisin äivisin olla perhetyöntekijän seuraneitinä? Jos jollakulla on kokemusta kotona tehtävästä vanhemmuuden arvioinnista, niin saa kertoa faktoja, josko tämä ahdistus sitä myötä lievenisi...
eli olen sijaisäiti joka ottaa hoiviinsa huostaanotettuja lapsia. Yhtään tapausta en ole nähnyt, jossa huostaan otettu lapsi olisi otettu turhaan. Vanhempien mielestä kaikki tapaukset jotka ovat meillä olleet, ovat olleet turhaan huostaan otettuja. Yksikään vanhemoi ei näe tilanneettaan selvästi kuten ei yleensä heidän lähipiirinsäkkään. Ei siinä kavereiden luonne todistelut paljoa auta kun samanlainen sakki viihtyy yleensä yhdessä.
Mutta jos todellakin on näin, että olet varma, että sinun tapauksesi on erilainen, niin ainoa tapa päästä pois tilanteeesta on tehdä yhteistyötä sossun kanssa. Jos teillä ei ole minkäänlaista ongelmaa, niin kyllä sossut sen pian huomaavat. Turhaan ahdistut.
Jos taas on niin, että on kaikenlaista pientä ongelmaa, joka on vaarassa räjähtää käsiin, niin sosiaalitätien on pakko pitää teidät kirjoillaan, tarkkaillakseen teidän LASTEN HYVINVOINTIA. Ei niinkään sinun taikka miehesi, vann lasten takia sitä tehdään. Eikö se ole hyvä asia?
Ehkä sinä et ole nähny tai vain näet asiat samojen sumentuneiden ja ennakkoluuloisten "lasien" lävitse kuten sossutkin. Oikeasti on olemassa aiheettomia ja turhia kiireellisiä sijoituksia sekä huostaanottoja. Sossujen käytännöt vaihtelevat suuresti kunnasta toiseen. Sossuntätikin on vain virheitä tekevä ihminen ja häntä sitten työhönsä kyllästyneet kollegat peesaavat perehtymättä juurikaan tapaukseen.
Ei terve ihminen masennu elämän parhaaseen aikaan ? Missä sun mies on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan perustietoa luulisi tuon olevan nykyään, niin paljon on aiheesta puhuttu julkisuudessakin...
Ap, uskon että tiedän tunteesi. Hain itse aikoinaan apua synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja kyllä siitä aikamoinen soppa tuli: perhetyöntekijät ramppasivat meillä kahdesti viikossa kahvittelemassa ja lisäksi meillä kävi erityistyöntekijöitä läheisestä lasten kuntoutuskodista pahimmillaan neljästi viikossa! Siinä vaiheessa kun aloin näkemään painajaisia näistä ihmisistä, totesivat että ehkäpä heidän pitäisi harventaa käyntejään sittenkin...kamalaa kyttäämistä se kaikki oli, konkreettinen apu oli vähäistä. Vihjailtiin ja vittuiltiin eri asioita, ruodittiin oudosti tekemisiäni vauvan kanssa. Esim. heräsimme yhdeksän pintaan, emme jo kahdeksalta "kuten muissa perheissä". Puistoon en välittänyt lähteä syysvauvan kanssa kastumaan, joten se tulkittiin epäsosiaalisuudeksi. Olen jälkikäteen lukenut nuo paperit ja aivan ihme juttuja siellä kyllä on päätelty...vauva oli vatsavaivainen ja nukahti vain tietyssä asennossa, siitäkin tietysti väännettiin jotain. Yhdessä vaiheessa menetin uskoni kykyyni hoivata omaa lastani, mutta onneksi mieheni otti pidemmän vapaan töistään ja pisti stopin pelleilylle.
Minä masennuin synnytyksen jälkeen, kyllä. Siitä on vuosia. KETÄÄN EI OTETTU HUOSTAAN EIKÄ SIITÄ OLLUT PUHETTAKAAN. Terve en ollut masentuneena, totta- vaan oletko sinäkään ihan kunnossa, kun aamuyöstä syyttelet täällä minua ja kotiani + lapsiani likaiseksi? Enpä usko.
Perhetyöntekijät sain kotiini, koska en kokenut pärjääväni yksinkään. Meni muutama kuukausi että masennus alkoi väistymään kunnolla ja kun olisin halunnut eroon perhetyöntekijöistä ym. porukasta, se ei onnistunutkaan. Tämä ns. tarrautuminen kiinni tuettavaan perheeseen on tuttu kuvio jokaiselle, joka on hakenut joskus apua sosiaalipuolelta. Varmasti sille on syynsä, mutta minun vointini oli parempi (eikä masennus muuten uusinut myöhemminkään) ja tuntui turhalta kahvitella samojen naamojen kanssa päivästä toiseen. Jos ne neuvot olisivat olleet konkreettisia eikä tuollaista arvostelua mistä kerroin, ehkä sitä olisi jaksanut pidempäänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän perhe on ollut avohuollon tukitoimien kohteena jo 4 pitkää vuotta. Sen ajan meillä on käynnyt perhetyöntekijä. Toinen lapsistamme on erityislapsi, jonka kanssa arki on haastavaa. Lastensuojelun mielestä tarvitsemme apua arjessa pärjäämiseen tuon lapsen kanssa. Lisäksi minulla on pitkläaikaissairaus, joka väsyttää.
Jos saisin päättää, niin haluaisin, että meidät jätetään rauhaan. Näin ei kuitenkaan tehdä ja silloin on vaihtoehtona sopeutuminen. Meillä on lapsi lisäksi psykiatrisen seurannassa, vaikka eivät tutkimuksissa löytäneet mitään mielenterveysongelmia. Psykiatriselle lapsi joutui tutkimuksiin perhetyöntekijän/lastensuojelun aloitteesta. Olen ihan varma ettei tuota seurantaa ja lapsen turhia osastojaksoja olisi ilman lastensuojelua.
Tämä kaikki on hieman ahdistavaa ja raskastakin erityisesti lapselle, joka ihan kypsä tutkimuksiin.
Ikinä ei ole uhattu huostaanotolla, koska teemme niinkuin lastensuojelu haluaa. He aina painottavat, että perhetyöntekijä ei käy meillä kyttäämässä tai arvioimassa kodin siisteyttä.
Älä srtessaa ja ota liikaa paineita vaan huoli se perhetyöntekijä kotiisi! Näin pääset helpommalla.
Ja lapsiesi ei tarvitse kärsiä huostaanotosta.
Neuvolan perhetyöntekijä kävi meillä vuoden ajan parin viikon välein. Lisäksi kävin psykologilla. Kertaakaan ei ollut puhettakaan mistään ls-asiakkuudesta. Joten mä en usko, että ihan pelkän masennuksen ja ahdistuksen takia lapsia huostaanotetaan. Jos masennus on niin paha, ettei lapsia hoideta ym niin sitten, mutta masennus yksistään, en usko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä helvetti siinä lapsen saannissa masentaa? Kannattaisko laittaa elämä järjestykseen ennen lastentekoa. Siitähän tuossa masennuksessa on kyse, tehdään lapsia elämäntilanteeseen johon ne ei sovi ja elimistö tekee tenän
Nyt tuntuu, että joko jossakin kaupungissa on sossuilla liikaa aikaa, kun työssäkäyvälle ihmiselle tyrkytetään apua, tai sitten tarinassa on jotain, mitä jätät kertomatta... Oletko lääkärin mielestä työkykyinen vai olisiko hän laittanut sinut johonkin hoitoon, josta mahdollisesti kieltäydyit? Jos lääkäri on sitä mieltä, että olet ihan työkykyinen ihminen, niin silloin todellakin ihmettelen sossujen reaktiota. Jos taas olet kieltäytynyt hyväksymästä sitä, että olet sairas ja tarvitset hoitoa, niin silloin ihan varmasti olet sossun asiakas ja syystä.
jotka jatkavat ls-asiakkuutta, vaikkei sille olisi enää mitään tarvetta. Jos taas kieltäytyy turhista tapaamisista, niin se sossujen HUOLI herää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylipäänsä julkisen sektorin sosiaali -ja terveysihmisille ei kannata liikoja puhua.
Tämä maa on entinen DDR.
joka puhuu vain oamsta pahasta olostaan..ei kertaakaan mainitse lapsiaan. LAPSTEN TAKIA SINNE SOSSU TULEE..heidän hyvinvointi on tärkein...mutta ei sinä olet vain huolissaan maineesta (häpeästä jne.) mene itseesi ja mieti voivatko lapsesi hyvin...vai olisko heidän kannaltaan parempi, että voisivat mennä esim. hoitoon tai tukiperheeseen aina silloin tällöin.
NYT ON KYSE LAPSISTASI ..MUTTA SINULLE ON TÄRKEINTÄ SINÄ ITSE JA MAINE..JA SINUN PAHA OLO..herää jo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka puhuu vain oamsta pahasta olostaan..ei kertaakaan mainitse lapsiaan. LAPSTEN TAKIA SINNE SOSSU TULEE..heidän hyvinvointi on tärkein...mutta ei sinä olet vain huolissaan maineesta (häpeästä jne.) mene itseesi ja mieti voivatko lapsesi hyvin...vai olisko heidän kannaltaan parempi, että voisivat mennä esim. hoitoon tai tukiperheeseen aina silloin tällöin. NYT ON KYSE LAPSISTASI ..MUTTA SINULLE ON TÄRKEINTÄ SINÄ ITSE JA MAINE..JA SINUN PAHA OLO..herää jo
Kautta aikojen ihmiset ovat masentuneet ja moni on parantunut. Missään muussa maassa kuin Suomessa ei lastensuojelu kiusaa siksi, että äiti on joskus vuonna 1 ja 2 hakenut reseptin masennukseen.
joka puhuu vain oamsta pahasta olostaan..ei kertaakaan mainitse lapsiaan. LAPSTEN TAKIA SINNE SOSSU TULEE..heidän hyvinvointi on tärkein...mutta ei sinä olet vain huolissaan maineesta (häpeästä jne.) mene itseesi ja mieti voivatko lapsesi hyvin...vai olisko heidän kannaltaan parempi, että voisivat mennä esim. hoitoon tai tukiperheeseen aina silloin tällöin. NYT ON KYSE LAPSISTASI ..MUTTA SINULLE ON TÄRKEINTÄ SINÄ ITSE JA MAINE..JA SINUN PAHA OLO..herää jo
Kautta aikojen ihmiset ovat masentuneet ja moni on parantunut. Missään muussa maassa kuin Suomessa ei lastensuojelu kiusaa siksi, että äiti on joskus vuonna 1 ja 2 hakenut reseptin masennukseen.
jos lääkäri on katsonut asiaksi ilmoittaa sossuun niin silloin ei ole kyse mistään pienstä alakuloisuudesta vaan oikeasta masennuksesta ja se ihan varmasti heijatuu kodin ilmapiiriin ja sitä kautta lapsiin.
Tämän nyt tajuaa jokainen, jolla lapsia on.
Ja hei nyt ollaan antamassa äidille avohuollon toimia eli juuti sitä, että lapset esim. pari viikonvaihdetta tukiperheessä tai muussa aktivteetissa, että äiti saa levätä.
Juuri sitä masentuneen lapset kaipaa..olla iloisia ja eikä huolissaan äidistä jne. ja smalla äiti saa aikaa itselleen.
Mutta näihän ei tämä ap ajatteel ei vaan hän ei nimeomaan ajatteel lapsiaan vaan omaa mainettaan. Juuri se tässä jurppii..nöyrtyminen sille, että tarvitsee apua ja lapset vapaata huoletonta aikaa näyttää olevan mahdotonta.
Tämä jos jokin on itsekästä oman navan tuijottelua...lapset huomaavat kaiken ja vaistoavat kaiken..puhumattakaan vanhemman masennusta..
Juuri näillä tyukitoimilla edesautetaan perheen tervehtymistä..miten ihmiset ei ymmärrä täät..masennus on vakava sairaus ja voi pahentua, jos sitä ei hoideta..lapsien ei siitä pidä kärsiä.
Olemalla typerä ja yrittämällä porskuttaa yksin tekee vain hallaa itselleen..puhumattakaan lapsilleen.
Ymmärrä tämä ap.
terkuin masennuksen kokenut
joka puhuu vain oamsta pahasta olostaan..ei kertaakaan mainitse lapsiaan. LAPSTEN TAKIA SINNE SOSSU TULEE..heidän hyvinvointi on tärkein...mutta ei sinä olet vain huolissaan maineesta (häpeästä jne.) mene itseesi ja mieti voivatko lapsesi hyvin...vai olisko heidän kannaltaan parempi, että voisivat mennä esim. hoitoon tai tukiperheeseen aina silloin tällöin. NYT ON KYSE LAPSISTASI ..MUTTA SINULLE ON TÄRKEINTÄ SINÄ ITSE JA MAINE..JA SINUN PAHA OLO..herää jo
Kautta aikojen ihmiset ovat masentuneet ja moni on parantunut. Missään muussa maassa kuin Suomessa ei lastensuojelu kiusaa siksi, että äiti on joskus vuonna 1 ja 2 hakenut reseptin masennukseen.
jos lääkäri on katsonut asiaksi ilmoittaa sossuun niin silloin ei ole kyse mistään pienstä alakuloisuudesta vaan oikeasta masennuksesta ja se ihan varmasti heijatuu kodin ilmapiiriin ja sitä kautta lapsiin. Tämän nyt tajuaa jokainen, jolla lapsia on. Ja hei nyt ollaan antamassa äidille avohuollon toimia eli juuti sitä, että lapset esim. pari viikonvaihdetta tukiperheessä tai muussa aktivteetissa, että äiti saa levätä. Juuri sitä masentuneen lapset kaipaa..olla iloisia ja eikä huolissaan äidistä jne. ja smalla äiti saa aikaa itselleen. Mutta näihän ei tämä ap ajatteel ei vaan hän ei nimeomaan ajatteel lapsiaan vaan omaa mainettaan. Juuri se tässä jurppii..nöyrtyminen sille, että tarvitsee apua ja lapset vapaata huoletonta aikaa näyttää olevan mahdotonta. Tämä jos jokin on itsekästä oman navan tuijottelua...lapset huomaavat kaiken ja vaistoavat kaiken..puhumattakaan vanhemman masennusta.. Juuri näillä tyukitoimilla edesautetaan perheen tervehtymistä..miten ihmiset ei ymmärrä täät..masennus on vakava sairaus ja voi pahentua, jos sitä ei hoideta..lapsien ei siitä pidä kärsiä. Olemalla typerä ja yrittämällä porskuttaa yksin tekee vain hallaa itselleen..puhumattakaan lapsilleen. Ymmärrä tämä ap. terkuin masennuksen kokenut
Miksi hänen niskaansa yhä hengitetään? Siksikö että kirjoitustaidottomat sosiaalitantat saisivat töitä eivätkä menettäisi asiakkaitaan?
kokeillut huumeita.
Huostaanottouhka päälle, seulat kesti siihen, että lapsi oli vuoden. Sairaalasta ei saanut palata kotiinsa, vaan vuorovaikutussuhdetta tarkkailtiin ensikodilla 2 kuukautta.
Olimme koko suku aivan ihmeissämme. Kävimme vuorotellen puolustamassa ja puhumassa. Mutta ei. Kun yhtenä yönä oli imettänyt ja se oli väärin kun ei ollut muka katsekontaktia. Toisena oli antanut pullomaitoa ja se oli osoitus kylmyydestä vauvaa kohtaan. Milloin mitäkin oli vialla vuorovaikutuksessa.
Vuoden päästä pääsi eroon lastensuojelusta puhtain paperein, kun koko aikana ei ollut löydetty yhtään mitään.
Mutta ei aio tehdä toista lasta kuulemma.
Ihan perustietoa luulisi tuon olevan nykyään, niin paljon on aiheesta puhuttu julkisuudessakin...
Ap, uskon että tiedän tunteesi. Hain itse aikoinaan apua synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja kyllä siitä aikamoinen soppa tuli: perhetyöntekijät ramppasivat meillä kahdesti viikossa kahvittelemassa ja lisäksi meillä kävi erityistyöntekijöitä läheisestä lasten kuntoutuskodista pahimmillaan neljästi viikossa! Siinä vaiheessa kun aloin näkemään painajaisia näistä ihmisistä, totesivat että ehkäpä heidän pitäisi harventaa käyntejään sittenkin...kamalaa kyttäämistä se kaikki oli, konkreettinen apu oli vähäistä. Vihjailtiin ja vittuiltiin eri asioita, ruodittiin oudosti tekemisiäni vauvan kanssa. Esim. heräsimme yhdeksän pintaan, emme jo kahdeksalta "kuten muissa perheissä". Puistoon en välittänyt lähteä syysvauvan kanssa kastumaan, joten se tulkittiin epäsosiaalisuudeksi. Olen jälkikäteen lukenut nuo paperit ja aivan ihme juttuja siellä kyllä on päätelty...vauva oli vatsavaivainen ja nukahti vain tietyssä asennossa, siitäkin tietysti väännettiin jotain. Yhdessä vaiheessa menetin uskoni kykyyni hoivata omaa lastani, mutta onneksi mieheni otti pidemmän vapaan töistään ja pisti stopin pelleilylle.
Ylipäänsä julkisen sektorin sosiaali -ja terveysihmisille ei kannata liikoja puhua.
Tämä maa on entinen DDR.
Julkisen sektorin myllyyn ei kannata mennä sisälle. Yksityisella puolella henkilökohtaiset asiat pysyvät henkilökohtaisina.
kokeillut huumeita. Huostaanottouhka päälle, seulat kesti siihen, että lapsi oli vuoden. Sairaalasta ei saanut palata kotiinsa, vaan vuorovaikutussuhdetta tarkkailtiin ensikodilla 2 kuukautta. Olimme koko suku aivan ihmeissämme. Kävimme vuorotellen puolustamassa ja puhumassa. Mutta ei. Kun yhtenä yönä oli imettänyt ja se oli väärin kun ei ollut muka katsekontaktia. Toisena oli antanut pullomaitoa ja se oli osoitus kylmyydestä vauvaa kohtaan. Milloin mitäkin oli vialla vuorovaikutuksessa. Vuoden päästä pääsi eroon lastensuojelusta puhtain paperein, kun koko aikana ei ollut löydetty yhtään mitään. Mutta ei aio tehdä toista lasta kuulemma.
Ihan perustietoa luulisi tuon olevan nykyään, niin paljon on aiheesta puhuttu julkisuudessakin... Ap, uskon että tiedän tunteesi. Hain itse aikoinaan apua synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja kyllä siitä aikamoinen soppa tuli: perhetyöntekijät ramppasivat meillä kahdesti viikossa kahvittelemassa ja lisäksi meillä kävi erityistyöntekijöitä läheisestä lasten kuntoutuskodista pahimmillaan neljästi viikossa! Siinä vaiheessa kun aloin näkemään painajaisia näistä ihmisistä, totesivat että ehkäpä heidän pitäisi harventaa käyntejään sittenkin...kamalaa kyttäämistä se kaikki oli, konkreettinen apu oli vähäistä. Vihjailtiin ja vittuiltiin eri asioita, ruodittiin oudosti tekemisiäni vauvan kanssa. Esim. heräsimme yhdeksän pintaan, emme jo kahdeksalta "kuten muissa perheissä". Puistoon en välittänyt lähteä syysvauvan kanssa kastumaan, joten se tulkittiin epäsosiaalisuudeksi. Olen jälkikäteen lukenut nuo paperit ja aivan ihme juttuja siellä kyllä on päätelty...vauva oli vatsavaivainen ja nukahti vain tietyssä asennossa, siitäkin tietysti väännettiin jotain. Yhdessä vaiheessa menetin uskoni kykyyni hoivata omaa lastani, mutta onneksi mieheni otti pidemmän vapaan töistään ja pisti stopin pelleilylle.
se lapsensaamisen onni. Ymmärrän ettei halua tehdä enempää lapsia.
Nyt tuntuu, että joko jossakin kaupungissa on sossuilla liikaa aikaa, kun työssäkäyvälle ihmiselle tyrkytetään apua, tai sitten tarinassa on jotain, mitä jätät kertomatta... Oletko lääkärin mielestä työkykyinen vai olisiko hän laittanut sinut johonkin hoitoon, josta mahdollisesti kieltäydyit? Jos lääkäri on sitä mieltä, että olet ihan työkykyinen ihminen, niin silloin todellakin ihmettelen sossujen reaktiota. Jos taas olet kieltäytynyt hyväksymästä sitä, että olet sairas ja tarvitset hoitoa, niin silloin ihan varmasti olet sossun asiakas ja syystä.