Apua! Raskaana ei toivotusti ja esikoinen 1,8v.

No, vaikeaa on kellekään sanoa, että anna mennä, keskeytä pois vaan. Olet selvästikin aika analyyttisesti miettinyt tilannettasi, koska olet noin selvillä omista tuntemuksistasi, se jo kertoo, että suhtaudut tilanteeseen vakavasti.



Mielestäni jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus syntyä toivottuna ja rakastettuna, hartaasti odotettuna. Näinhän tietenkään ei todellisuudessa ole. On suuri vääryys, että toinen kärsii lapsettomuudesta ja toinen tulee raskaaksi ehkäisystä huolimatta. Näin kuitenkin jostain syystä tämä maailma menee. Sinulla on nyt (mikäli siis raskautesi on varmasti vasta 6+ viikoilla) aikaa noin 3 viikkoa päätöksentekoon. Raskaus voidaan keskeyttää raskausviikolle 12 saakka ns. sosiaalisista syistä (perheen lapsiluku täynnä, liian nuori/vanha synnyttäjä/raskaus ja synnytys olisi naiselle liian suuri henkinen tai taloudellinen rasite).



Tämä siis tarkoittaa, että sinun tulisi ennen viikkoa 10 olla yhteydessä terveyskeskuslääkäriin, joka kirjoitta lausunnon raskaudenkeskeytystä varten (mikäli sen siis päätät haluta). Sen jälkeen otat yhteyttä keskus- tai aluesairaalan naistentautien poliklinikalle tai perhesuunnittelupkl:le jos siellä sellainen on. Sieltä saat ajan lääkärille, jolloin tehdään ultraääni, todetaan raskausviikot ja sinun kanssasi keskustellaan raskauden keskeyttämisestä. Sekä lääkäri että kätilö keskustelevat kanssasi (tarkoituksena ei ole käännyttää vaan selvittää, haluatko tosiaan keskeyttää raskauden).



Jos edelleen sikiön ultrassa nähtyäsi olet sitä mieltä, että haluat raskauden keskeyttää, kanssasi neuvotellaan keskeytyksen tekotavasta. Valittavana on kaavinta/varhaisimu sekä ns. lääkkeellinen keskeytys. Kaavintaa varten sinut nukutetaan, toimenpide kestää 5-20min jonka jälkeen sinua tarkkaillaan sairaalassa 2-6 tuntia. Pääset tämän jälkeen kotiin. Lääkkeellisessä keskeytyksessä menet osastolle tai poliklinikalle, jossa emättimeesi laitetaan raskauden keskeyttävää (eli sikiön tappavaa) lääkettä, joka saa aikaan supistuksia ja verenvuotoa. Sinua seurataan kunnes sikiö on syntynyt. Kun olet valinnut keskeytystavan, sinulle varataan aika keskeytykseen (yleensä muutaman päivän sisällä).



Jos kuitenkin voisit harkita odottavasi ja synnyttäväsi lapsen, tekisit uskomattoman suuren palveluksen lapsettomalle parille antaessasi lapsesi adoptioon. Tämä(kin) on tosin henkisesti erittäin vaativaa ja rasittavaa. Joka tapauksessa, päädyt mihin ratkaisuun tahansa on sinulla edessäsi vaikeat ajat ja paljon mietittävää. Toivon kovasti, että saisit mieheltäsi enemmän tukea kuin tuon " aborttiin vaan" -tokaisun!!!

Ikävää, että olet joutunut tahtomattasi noin vaikeaan tilanteeseen, mutta nyt on päätöksenteon aika. Jos keskeytykseen päädyt, on se aina parempi tehdä varhaisilla kuin myöhemmillä viikoilla. Muista, että sikiö kasvaa ja kehittyy joka päivä!



terveisin kätilö

oikeasti - mikä kahdessa lapsessa on niin hirveää? jospa oppisitte ottamaan asiat vähän rennommin kuin esikoisen kanssa?

Vierailija:

Mielestäni jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus syntyä toivottuna ja rakastettuna, hartaasti odotettuna.

Jos edelleen sikiön ultrassa nähtyäsi olet sitä mieltä, että haluat raskauden keskeyttää, kanssasi neuvotellaan keskeytyksen tekotavasta

terveisin kätilö

Moni lapsi saattaa olla vahinko, silti nykypäivänä yhdenkään lapsen ei tarvitse syntyä ei-toivottuna, ei-rakastettuna tai ei-odotettuna. Koskapa abortti kuitenkin on suhteellisen yksinkertainen saada, jokainen lapsi, joka syntyy on varmasti toivottu. En vastusta aborttia, mutta ap:n kannattaa noinkin herkkänä ihmisenä tajuta tämä asia. Jos päätät lapsen pitää, hän on toivottu ja odotettu ja takuulla myös rakastettu. Tämä lähinnä siksi, että mikäli lapsi päädytään pitämään, häneen ei jo äidiltä iskostu leimaa, että hän on vahinko.

Toinen kommenttini ap:lle ei koske kätilön tekstiä, vaan on ihan omaa ihmettelyä. Minä en mistään näistä viesteistä huomannut sellaista täysin ilmeistä vaihtoehtoa, että mikäli päätyisit pitämään lapsen, menisit nyt samantien töihin ja nauttisit työelämästä muutaman kuukauden ajan. Lapsesi on niin iso jo, että hän varmasti tulee pärjäämään hoidossakin. Vaikkei miehesi voisi vanhempainvapaalle jäädä kun lapsi on syntynyt, sinä voit itse palata työelämään kuopuksen ollessa alle vuodenkin ikäinen. Kukaan ei pakottane sinua hoitovapaalle. Työhön paluu ei ole ihan tavatonta, vaikka alle vuoden ikäisenä hoitoon meneekin vain noin 2-3 prosenttia lapsista.

Kolmas kommentti tai pikemminkin kysymys menee kätilölle. Täytyykö abortin hakijan todellakin nähdä se sikiö ultrassa? Jos on jo päätynyt ajatukseen abortista, kuulostaa sikiön näkeminen ultrassa todella julmalta keinolta " varmistaa, että ihminen on tosissaan" . Aborttia ei suomen laissa pidetä murhana, mutta se saattaa siltä tuntua, jos kohde on tuttu, eli sen on nähnyt.

Ja neljäs asia. Miksi ihmeessä minusta tuntuu, että vastaan erittäin onnistuneelle provolle?

Jotenkin viesteistäsi paistaa ääretön itsekkyys ja suunnitelmallisuus. Ei elämää voi suunnitella valmiiksi vuosien päähän. Pidät jotenkin liian itsestäänselvänä että saat haluamasi toisen lapsen sitten kun se sinulle ja loistavalle urallesi sopii. Kaltaisesi ihmisen ei olisi pitänyt hankkia ensimmäistäkään lasta, tee abortti ja pyydä sterilisaatio samalla, eivätpä lapset pilaa uraasi ja suhdetta mieheesi.



Oletko hankkinut ensimmäisen lapsen vain siksi että sellainen kuuluu hankkia??

tuo esikoinen on 4-5, koska et silooin enää itsekään ole kovin nuori.

Vierailija:

tuo esikoinen on 4-5, koska et silooin enää itsekään ole kovin nuori.

Jos ap. on tarpeeksi järkevä tajutakseen omien voimiensa rajat ja osaa miettiä analyyttisesti tilannettaan, mikä siinä on niin pahaa? Harmittaako sinua mahdollisesti jokin muu? Oletko itse päätynyt tekemään lapsen silloin, kun et ole halunnut? Sen kuvan viestistäsi saa.

olisivat kaivanneet kaltaistasi älykästä mielipidettä. Ihminen voi mennä psykoosiin työpaikan menettämisestäkin.

Vierailija:

Ihan oikeasti kysyn? Ahdistuneisuuttako? Vai mitä?

Todellista sekoamista, psykoosia tms, ei tilanteesi varmaan aiheuta.

Siis ihan tosissaan uskon, että ihminen löytää voimavarat tarvittaessa.

Minulle tulossa toinen lapsi suurin piirtein samalla ikäerolla kuin sinulle ja pidän esikoista jo todella isona. 1,5 v tai vähemmän olisi varmasti raskas.

Toinen raskaus oli ylläri mutta päätimme pitää lapsen.Olen todella onnellinen etten tehnyt aborttia! Alussa olin tietty shokissa kun en tiennyt miten tulen selviämään.Onneksi ihana mieheni kannusta minua jaksamaan :).Lapset ovat parhaita kaveruksia keskenään! Alku oli rankkaa kahden pienen kanssa,mutta siitäkin selvittiin.Minäkään en ole kotiäitityyppiä,aloitin osa-aikatyön keskimmäisen ollessa 1v 3kk.Isä oli lasten kanssa kun olin töissä.Kaikesta selviää! Ei elämää kannata suunnitella liikaa,ehkä toinen lapsi oli tarkoitettu teille?! Eikä ikäerokaan

ole mielestäni mahdottoman pieni.Mutta...kukaan ei voi puolestasi tehdä noin suurta päätöstä.Sinä tiedät itse parhaiten.Toivottavasti miehesi tukee sinua päätöksessäsi.



Voimia vaikeaan päätökseen!

Mulle kävi samoin, paitsi että ykkönen oli silloin 8 kk vanha. Silloin ajattelin tämän legendaarisen " siinähän kaks menee kuin yksikin" (joka myöhemmin osoittautui kyllä harhaksi).

Menin kuitenkin tuolloin töihin pikkuseks aikaa, joten sain vähän eri maailmaa näiden kahden lapsen välillä...aikuisia, työtä jne. Raskauskin meni vähän helpommin ja nopeammin.



Jos sinulla on mahdollisuus mennä nyt töihin vaikka toukokuuhun asti, niin se voisi piristää. Mutta älä keskeytä raskautta, tulet varmasti katumaan sitä myöhemmin. Vanhempi lapsesi on jo 2,5 kun vauva syntyy. Koeta luottaa elämään, asiat järjestyvät ja muista pyytää jo nyt apua, jos väsyttää. Tämä on pieni aika elämässä, mutta valtava ilo myöhemmin.



Nyt kun omat lapset ovat 4 ja 3, niin se ilo ja rakkaus mitä he antavat, on aivan suunnaton. Ja ovat toisilleen mitä rakkaimmat vihamiehet. Mutta monesti ajattelen, että kyllä heille on iloa toisistaan, että onneksi teimme toisenkin....ja toivottavasti vielä kolmannen...



voimia ja rohkeutta - ja huumoria (se siivittää). Väsyneenä pitää muistaa sanoa se jollekin, kenelle tahansa ääneen, sillain sekin alkaa järjestyä.

Toivottavasti päätät pitää lapsen ja mielesi valoistuu!!! Oikein hyvää alkavaa vuotta!

Meillä lasten ikäero on 1,5 vuotta ja ovat nyt siis 4 ja 3. Minusta he leikkivät jo vähän keskenäänkin, joskin meidän aikuisten lähellä. Otan lapset mukaan kotihommiin jne.

Se ollaan kyllä huomattu, että ennen lasten nukkumaanmenoa me aikuiset harvoin pystymme puhumaan aikuisten asioita. Lapset haluavat kertoa omia asioitaan, heidän kanssaan jutellaan ja leikitään ja sitten illalla kun lapset nukkuu, on meidän aika. Sen jokainen tietty käyttää miten haluaa. Lisäksi ollaan alusta asti viety lapsia rohkeasti yökylään ja hoitoon ja tilattu hoitajia, että voidaan tehdä yhdessäkin jotain. Lapsi ei niistä kärsi, jos vanhemmat on esim. yhden yön jossain niin, että lähdetään nukkumaanmenon jälkeen ja ollaan aamulla jo hakemassa heitä tai kotona.



Lapsille on toisaalta myös hyvä välillä opettaa, että vanhempienkin täytyy jutella asioita ja lapsen pitää osata odottaa vuoroaan.



No, joka tapauksessa - nämä kaikki ovat järjestelykysymyksiä ja todella pieni ja lyhyt aika elämässämme. Pian lapset kasvavat ja huolehtivat itsestään...kyllä se aikuisten yhteinen aika tulee melko nopeasti.

Meillä on lapsilla 2,5v ikäeroa ja tämä on todellakin mielestäni aikas helppoa. Isompi tottelee ja ymmärtää hyvin vauvaan kohdistuvissa asioissa, on mukana ja tahtoo auttaa äitiä vauvan hoidossa. Isommasta on suurta seuraa pikkuiselle, kun esim teen ruokaa kotona, niin isompi köllöttelee lattialla usein vauvan kanssa jokeltelemassa. Joka ikinen ilta meillä on myös aikaa toisillemme, ainakin vielä.. =D

Lapset menee nukkumaan viim 20.30, vauva aikaisemmin ja siitä alkaakin kahdestaan olo meillä. KYLLÄ uskoisin että jaksat, ensimmäiset kuukaudet oli sitä uuden rytmin opettelua ja asioiden huomioimista ja nyt menee ihan hienosti! mutta viisaantuneena, *koputtaa puuta. ' Pyydä kiltti apua. Miksi et vaikka olisi enemmän lapsesi kanssa ulkona tai lenkeillä tai vaikkapa vain ikkunaostoksilla tai mahdollisten ystävien luona, silloin ei ne seinät kaatuisi niin paljon päälle. Nautitko varmasti lapsestasi niin täysin rinnoin mitä pystyt? Voiko taustalla olla jotain muuta joka väsyttää sinua kuin lapsesi? Villejä arvauksia, mutta mielipiteistä kysymyksiin.. =)

ajattelen itse ettei ratkaisu voi olla pelkästään naisen- se lapsi on myöskin miehen aikaan saannosta vaikkakin vahingossa.mitenmiehesi pystyy " turvaamaan" sinun jaksamistasi, voisiko höllätä työtahtiaan esim puoleksi vuodeksi(jotta kakkosella olisi jo jotain rytmiä,söisi kiinteää jne.), tai voisiko mummo tulla sinun seuraksesi vaikka kerran viikkoon kotia(sekin auttaa kun kotona toinen aikuinen)



keskustelkaa ja pohtikaa miehenne kanssa erivaihtoehdot, molempien on niihin sitouduttava ja molempien tultava vastaan.



ouikaa myös abortin jälkeinen elämä. itse en sitä ole kokenut mutta mitä olen sen läpikäyneiden juttuja jälkikäteen lukenut on se tosi kova henkinen rasite jota kantaa läpi elämänsä matkassaan..



laita miehesi todella miettimään mite TE haluatte ja miksi!! ei ole yksin sinun ongelmasi. VOimia päätöksen tekoon!!

raskasta alkuun ennekuin vauva saa " rytmiä" elämäänsä eikä roiku pelkällä rinnalla koko aikaa..

Ehdit olla töissä mukavan tovin ennen vauvan syntymää ja samalla tulee testattua millaista on " töihin-hoitoon-kotiin" -rumba. Ainakin omalla kohdalla kotiinjääminen tuntui taas juhlalta kun ei tarvinnut kuskata lapsia hoitoon enkä ollut aivan raato työpäivien jälkeen. Omilla lapsilla ikäeroa 1v7kk ja aluksi oli rankkaa ekat 6kk vauvan syntymän jälkeen, mutta sen jälkeen alkoi helpottaa. Nyt sisarukset jo 6 ja 4v. ja ovat erottamattomat toisilleen pienen ikäeron vuoksi. Älä keskeytä, en usko että kadut saatuasi pienen vauvan syliisi! Tässä taas nähdään että elämää voi suunnitella, mutta on eri asia meneekö asiat suunnitelmien mukaan! Ota uusi vauva vastaan lahjana elämältä!

Minun tuttuni on tehnyt paniikkiabortin tuollaisessa tilanteessa miehensä painostuksesta ja jälkikäteen katunut sitä kovasti, ollut masennuksen vuoksi sairaslomalla. Kun sain toisen lapseni, kyseli onko ollut vaikeaa ja sanoin rehellisesti että ei. Kohta olikin sitten uudestaan raskaana, mutta sanoo että se abortti vaivaa koko ajan. Minun mielestäni elämää ei kannata liikaa suunnitella. Olen nähnyt synnytykseen ym. kuolleita lapsia, ei lastenhankkimista voi liikaa suunnitella, elämä vie ja elämä tuo. Mielestäni on otettava vastaan se mitä elämä antaa, jos vaan on rahkeita siitä selvitä ja sinulla taitaa sittenkin olla.



Meidän lapsilla on suunnitellusti ikäeroa 2 vuotta 5 kk. Jaksoin ihan hyvin, vaikka moni " säälitteli" . Paremmin jaksoin kuin nyt alkavan vie tarhaan-juokse junalle-että ehtii töihin-lähde töistä-että ehtii hakemaan-tarharumban.



Esikoinen nukkui päikkäreitä ja katseli imettäessä Teletappi ym. videoita. Vauva oli hyväuninen ja söi 3-4 tunnin välein, nukuttiin vierekkäin, (mies nukkui lattialla) ja imetin puolitorkuksissa. Joskus kun oikein väsytti yön jäljiltä ja vauva otti ensimmäisiä päikkäreitä, laitoin esikoiselle uuden videon ja torkuin vieressä sohvalla, tunnustetaan! Puistossa ulkoilessa vauva nukkui ja lähdettiin sitten puistosta sisälle ja syömään vähän aikaisemmin, niin sai juoda kupin kahvia rauhassa kun vauva nukkui vielä parvekkeella.



Sain vauvan 4 kk iässä rytmitettyä esikoisen päikkäreihin. Sitten kuorsasin itse sohvalla ja vauva nukkui kärryissä, esikoinen omassa sängyssään. Jossain välissä nukuttiin niinkin, että vauva söi kainalossa ja esikoinen nukkui patjalla lattialla. 8-9 kk ikäisenä vauva jo konttaili veljen viereen leikkimään, niin että silloin helpotti jo merkittävästi ja yllättävän nopeasti! 10 kk ikäiselle vauvalle annoin lusikan käteen ja siitä pitäen on syönyt suhteellisen siististi itse. Minä lueskelin lehteä vieressä ja autoin jos tarvittiin. Ruuat laittelin aina seuraavalle päivälle illalla valmiiksi kun mies oli auttamassa.



Kekseliäisyyttä vaan kehiin ja koita päivisin nähdä muutakin maailmaa kuin kodin seinät, jos vaan liikennevälineitä on käytettävissä. Älä pelkää. Tuo on minusta juuri paras ikäero, kun ne leikkii hyvin keskenään ja hyvin samanlaisia leikkejä ja päikkäritkin vielä sujuu.



Yritän nyt kolmatta lasta joukon jatkoksi, mutta ikäeroa tulee nyt enemmän kun ei meinaa tärpätä...:(

Meillä ikäeroa 2 vuotta kahdella ensimmäisellä. Itse meinasin myös esikoisen kohdalla useasti pimahtaa ja kaipasin neljän seinän sisältä takaisin haasteelliseen työhöni. Nyt toisen lapsen kohdalla olen äitinä paljon rennompi ja jotenkin tottunut tähän kotona olemiseen etten ihme kyllä kahden kanssa enää sinne töihin kauheasti haikaile.



Toinen lapsi on sujahtanut kaikkiin hoitorutiineihin varsin helposti ja vauva on muutenkin aika helppo tapaus. Edes yöherätykset eivät ihmeemmin väsytä. Ei niin paljoa kuin esikoisen kohdalla.



Eli yhteenvetona voin sanoa, että ihminen muuttuu ja kasvaa. Vaikka nyt saattaa tuntua ettei kahta lasta jaksaisi, niin tunne voi mennä myös ohi. Itsekin olin loppuraskaudessa niin väsynyt ja kipeä, että kauhulla odotin kuinka kauheaa elämä on kahden kanssa. Ei ole kauheaa. Olen aivan rakastunut meidän 5kk ikäiseen pikku-ukkoon ja elämä on nyt ihanaa:)

Vaikeaksi päätöksen tekee myös se että joudun tekemään päätöksen yksin. Mies tukee siinä mihin päädyn, mutta ei halua muuta kantaa ottaa.



Edellinen (44) oli oikeassa siinä että olen väsynyt myös muuhun kuin lapseeni. Arkeni kuluu niin että hoidan osaa mieheni yrityksistä (yritykset laajenevat kuin pullataikina) samalla kun lapsi on kanssani päivisin, sekä meillä vasta valmistunut suuri omakotitalo (320neliöä) mikä tuottaa hommaa.



Tuntuu että aikaa ei ole mihinkään keskittyä kunnolla vaan revin itseäni joka suuntaan. Mieheni tekee myös paljon työtä sekä osallistuu kotitöihin (siivoaa yms, mutta ei jaksa olla lapsen kanssa kauan koska on itsekin niin väsynyt). Itse olen jollain tasolla perfektionisti niin kuin miehenikin (todella vahvasti).



Omassa työssäni koen todella lepääväni koska saan keskittyä " vain" yhteen asiaan.



Taloudellinen puoli meillä on kunnossa (ei ole velkaa). Omaisuutta on kuitenkin niin paljon että paletin ylläpitämiseen kuluu paljon rahaa minkä takia myös töitä on tehtävä kummankin omalla panoksellaan. Eli on mahdoton ajatus etten kotona ollessani hoida myös osaa mieheni yrityksistä. Tämän vuoksi omaa aikaa ei ole. Kaikki varmaankin tietää mitä tulee kun koittaa hoitaa keskittymistä vaativaa työtä ja taaperoa samaan aikaan... " Pakolliset" ulkoilut ym touhuilut lapsen kanssa hoituu myös. Eli revin itseäni todella joka suuntaan että kaikki olisivat tyytyväisiä. Myös minä mukaanlukien, vaikka on jäänyt viimeaikoina vähemmälle.





Täytyy sanoa yhdelle vastanneista etten ole provo, ikäväkyllä.



ap

On ollut aivan upea juttu, että ikäeroa lapsilla on vähän. Lasten itsensä kannalta tietenkin on ihanaa, että aina on leikkiseuraa ja kaveri paikalla. Puhumattakaan siitä, että samalla esikoinen sai olla pidempään kotihoidossa.



En edes sanoisi, että se oli ollut raskasta aikaa kun he molemmat olivat vaippaiässä. Paljon raskaampaa minulla on nyt, kun olen palannut työelämään ja pitää sovittaa se perhe-elämän kanssa yhteen. Mutta meistä jokainen suhtautuu eri tavalla kotona olemiseen ja lasten kasvattamiseen. Itselleni se oli ihanaa aikaa verrattuna kiireiseen ja vastuulliseen työhöni. Jos ajatus toisesta lapsesta näin pian tuntuu sinusta jo etukäteen uuvuttavalta, voisin melkein vannoa, että jos toisen saamista on suunniteltu silloin, kun esikoinen on 4-5v, niin saamattaa se toinen kyllä jää. Omat lapseni ovat nyt 4 ja 5v enkä voisi kuvitellakaan nyt " aloittavani alusta" vauvan kanssa, kun isommat alkavat olla jo melko itsenäisiä.

ei siksi pääse kovin usein käymään.

Lähden tästä hoitamaan asioita, mutta palailen illalla palstalle. Sydämellinen kiitos kaikille!



ap

Meillä sellainen tulee erittäin toivotusti. Lapsilla tulee olemaan seuraa toisistaan mutta esikoinen osaa jo itse tehdä paljon kun vauva syntyy.



Hyviä vastauksia olet saanut ja niihin ei ole varsinaisesti muuta lisättävää kuin, että koita luopua täydellisyyden tavoittelusta. Kahden pienen lapsen äitinä se on paras palvelus minkä mielenterveydellesi voit tehdä.



Jos tuntuu ettet jaksa tai että haluat hetkeksi takaisin työelämään ennen kuin vauva syntyy on päiväkoti tms. ihan hyvä vaihtoehto - et ole huono äiti vaikka lapsesi ei olisikaan 3-vuotiaaksi kotihoidossa!