yksi vai kaksi lasta ?

Meillä pojat hirmu pienellä ikäerolla eli esikoinen on 1v8kk ja kuopus 3kk! Halusimme lapset peräkkäin että heist' on aina seuraa toisilleen.:) Tämä on mielestäni sairaan rankkaa puuhaa hoitaa kahta mutta todella ihanaa siltikin:)

Sama juttu meillä. Poika on kohta 3 vuotta ja olen ajatellut pitäisikö yrittää toista vai jättää yrittämättä. Hän on aina ollut tosi " helppo" lapsi ja nyt kaikki tuntuu niin helpolta, yöllä ei tarvitse herätä ja puuhata voi kaikenlaista. Itse ole ainut lapsi, samoin mies eikä kummallakaan ole oikein kokemuksia sisaruksista.... Joka toinen viikko sanon miehelle, että yritetäänkö ja joka mietin, että jos lapsiluku jäisikin tähän. Toisaalta haluaisin toisen, mutta uudelleen alusta alkaminen tuntuu silti vaikealta kun on itse niin mukavuudenhaluinen. Tuntuu itsekkäältä kun tällaisia ajattelee, mutta en osaa päättää mitä tehdä ja mitä kauemmas asiaa lykkää sitä vaikeampaa se on. Vauvakuumetta en ole koskaan potenut, mutta oma poika on silti mitä ihanin asia ja voisin hyvin kuvitella jääväni töistä pariksi vuodeksi kahden lapsen kanssa kotiin.

Ajattelin aina, ettei mun tarvitse tehdä sitä enää koskaan jos en halua. Mutta kummasti sitten tuntui siltä, että sisarus olisi ihana olla ja vähän kuin silmät kiinni sitä kokeiltiin. Varsinaista vauvakuumetta ei siis enää tullut, ajateltiin että nyt tai ei koskaan ja sittenhän se tärppäsi ja toinen syntyi kun eka oli 2v9kk. Aluksi oli rankkaa kun vauva valvotti, mutta toisaalta kahden hoitaminen on jotensakin järkeenkäyvämpää kuin vain yhden (olin hoitovapaalla 2-vuotiaaksi asti). Isompi lapsi piti elämässä kiinni kun piti käydä ulkona ja tehdä ruokaa, hän piti yllä äidin mielenterveyttä omalla naurullaan ja touhuillaan ja olihan siinä oikeestikin jo juttuseuraa, vaikka juttelimmekin vain vanteista...



Sisarrakkaus syntyi hyvin pian, meillä rauhallinen isoveli rakastui sievään pikkusiskoon ihan heti ja yhteiset " leikit" (isompi heilutti nauravaa vauvaa sitterissä) alkoivat jo 3-kuisena. Sittemmin isoveli on vain syventänyt rakkauttaan, ja kyllä siinä äidin silmät monesti kostuvat kun isompi ottaa pihalla pienen kiharapäisen tytön kädestä kiinni ja sanoo: mennään yhessä. ;,-) Iltaisin isoveli jää nykyisin nukkumaan samaan huoneeseen siskon kanssa vaikkei ole saanut untakaan, mutta siskon kanssa on ihana olla yhdessä. He leikkivät kovasti (ja riitelevät!!) ja ovat toisilleen maailman tärkeimpiä ihmisiä. KAIKKI on hauskempaa kaksin ja meille on saatu lisää rakkautta. Kaikki on meillekin hauskempaa kun on kaksi lasta, nyt kun toinen on 1,5 v ja toinen 4 v niin on ihanaa lähteä ulos kun molemmat pukkaa jotain traktoria tai sitten istuvat perätysten pulkassa. Illalla pannaan kaksi pyjama-asuista muksua nukkumaan ja aamulla herätään avaamaan kaksi kalenteriluukkua. Jouluna kumpikin nauttivat varmasti yhteisestä illasta. Kuka kaveri voi olla tällainen elämänkumppani kuin sisko? Ei kavereiden kanssa mennä iltaisin unille, herätä aamulla aamupalalle, mennä saunaan, matkoille, mummolaan...



Kuten voit varmasti huomata, niin kysymykseesi yksi vaiko kaksi lasta on meidän perheessä täysi mahdottomuus vastata yksi. :-) Kaksin aina kaunihimpi... Ja nyt saa JOSKUS äitikin sekunnin rauhan kun lapset leikkivät yhdessä legoilla.

Meillä on kaksi tytärtä, 4½ ja 2½-vuotta. En voisi kuvitellakaan, millaista olisi nyt ainoastaan sen 4-vuotiaan kanssa. Varmaan sellaista iäniukuista " tuu leikkimään, äiti" -pyyntöä. Sillä meidän tytöt leikki koko ajan yhdessä. Kun esikoinen lähtee kerhoon, 2-vuotias istuu ovella odottamassa siskoa ja valittelee kuinka on ikävä. Välillä on huutoa ja kinastelua, mutta se on niin vähäistä, etten sen takia koskaan huokaile, että olispa vaan se yksi lapsi. Lastenhoito on ihan samanlaista kuin yhden kanssa. Isompi joutuu tietenkin tekemään itse vähän enemmän, esim. itse vaatteet päälle samalla kun äiti auttaa pienempää. Ruoka maistuu paremmin kun kaveri syö vieressä.



Ja niinkuin edellinen sanoi, rakkauttakin on tuplasti talossa. Tytöt halivat ja suukottavat toisiaan yhtä paljon kuin äitiä. Meidän elämänlaatu on vain parantunut toisen myötä. (Totta on, että ensimmäinen vuosi oli raskas, kun oli vauva ja vaativa 2-vuotias uhmaikäinen, mutta nyt se on muisto vaan.)

meillä on 2 tyttöä Emma 1v 8kk ja Sanni 8kk.

Hih, hieman huvitti tuo kysymys yksi vai kaksi lasta kun nyt itse odotan neljättä ja vieläkään ei ole sellainen fiilis, että tässä mitään raskaushaikeutta olisi -siis että olisi vika raskaus :D



Meillä pojilla on ikäeroa 1v7kk ja ovat nyt 6 ja 4-vuotiaat. Toistensa parhaat kaverit ja rakkaimmat riitakumppanit. Siis hyvässä ja pahassa aivan ylivertainen kaksikko. Ovat luonteiltaan melkoisen erilaiset, esikoinen on herkkä ja pohtiva, 4-vuotias ärhäkkä touhottaja, joka toisaalta on myös sitten se avoimempi ja sosiaalisesti aktiivisempi veljeksistä. Olihan siinä aikanaa hommaa kun olivat pieniä, esikoinen luopui vaipoista vasta pikkuveljen syntymän aikoihin, mutta puhui jo selvästi ja oli muutenkin yhteistyöhaluinen vesseli. Mustasukkaisuustta ei ollut juuri ollenkaan, en tiedä, paljonko oli sitten merkitystä sillä, että kannoin kuopusta lähes koko ajan kantoliinassa, jotta syli oli vapaana myös esikoiselle ja touhuttiin kaikenlaista kuten aikana ennen pikkuveljeäkin. Imetyshetket pyhitettiin lukemiselle.



Kolmas vauva kun syntyi viime syksynä (-04), pojat olivat jo " niin isoja" ettei vauvajutut aiheuttaneet minkäänlaisia konflikteja. Pojilla oli seuraa toisilleen ja toisaalta lähes yli-innokkaasti hoitivat pikkusiskoaan, josta on kasvanut meidän perheen kovin jätkä! Ihan uskomatonta, kuinka tyttö matkii poikia kaikessa, siis aivan kaikessa! Isoveljelliset taipumukset ovat yhä edellen pinnalla, kertaakaan ei ole tarvinut pelätä, että tekisivät siskolleen mitään pahaa.



Nyt odotan siis neljättä rv 24. Arki on täynnä vauhtia ja vaarallisisakin tilanteita, mutta myös ah niin elämänmakuista ja rikasta. Taloudellisesti on toisinaan tiukkaa, vaikka olin töissä hetken ennen kolmannen syntymää. Välillä väsyttää, kuten kaikkia ihmisiä. En osaisi kuvitellakaan , millaista elämä olisi vain vaikka yhden lapsen kanssa -varmasti todella tylsää :D (toivottavasti kukaan ei nyt tuosta loukkaantunut...). Melkoista organisointia välillä vaaditaan, kun yhdellä autolla maaseudulla täytyy pärjätä, matkaa lähimpiin palveluihin vähintään 10km eikä julkisia kulje kun pari kertaa pv/suunta. Ruoka-ja pyykkihuolto ovat oma rumbansa, mutta se, onko lapsia 1, 2 vai enemmän ei varmasti sit kuitenkaan mitään mullistavia muutoksia noihin tuo, ainakaan heti.



Joten, mitähän oikein sanoin. Ainakin haluaisin rohkaista usemman lapsen " hankkimaan" . Lapset kasvavat tiiviiksi porukaksi ja hiovat toisiaan paremmin kuin ehkä heti arvaakaan. Monet aikuiset haikailevat, että olisivat halunneet sisaruksia...



T: Vuokko, mies, lapset -99, -01, -04 ja rv 24 (+muutama koira ja kana)

Meille oli molemmille, sekä mulle että miehelleni selvää heti esikoisen odotusaikana, että lapsi ei jää ainokaiseksi, jos se on meistä kiinni. Mies olisi ollut valmis toiseen lapsen esikon ollessa ½-vuotias, mutta itse olin niin väsynyt yöheräämisistä, että nyt sitten ikäeroksi tulee 2v1kk, mikäli tämä (nyt rvk 31) masuvauva syntyy laskettuna aikana. Sekä mä että mieheni haluttiin lapset suht pienellä ikäerolla.



Sisarukset on suuri rikkaus; mikä muu ihmissuhde kestää koko eliniän? Sisarukset ymmärtävät toisiaan, kun on yhteiset vanhemmat ja he hiovat toistensa sosiaalisia taitoja- myös ne riidat ovat kasvattavia. Jos olisi vain yksi lapsi, kohdistuisi häneen suuremmat odotukset kuin että lapsia on kaksi tai enemmän.



Ja mitä rahaan tulee, niin ajattelen, että kaksi lasta vielä pystyy elättämään normaalituloilla ja järjestämään heille harrastuksia yms...Sitten jos taas perustaa suurperheen, niin täytyy olla suuri asunto, auto jne, ja silloin joutuu oikeasti tinkimään lasten saamasta huomiosta, ajasta ja materiasta. Enkä ole sitä mieltä, että lapsi tarvitsee uusimmat merkkikuteet ja pari etelänmatkaa ollakseen onnellinen ;)

meille oli miehen kanssa alusta alkaen selvää että halutaan ainakin kaksi lasta. kahdella vanhimmalla on ikäeroa 2v3kk ja kun nuorempi täytti 1,5v niin tuntui että kyllähän se kolmaskin meille vielä mahtuisi.. ikäeroa tuli kahdelle nuorimmalle 2v6kk.



minulla on aika pitkälti samoja ajatuksia ja kokemuksia kuin noilla edellisilläkin useamman lapsen äideillä. sisarusrakkauden ja kiintymyksen syntymistä on todella ihana seurata! meilläkin isommat ovat kuin paita ja peppu niin hyvässä kuin pahassa ja nuorinkin otetaan sakkiin mukaan todella hyvin. ja kun ajattelee että miten paljon iloa ja onnea se yksi lapsi on tuonut niin kolme lasta tuo sitä kolme kertaa enemmän :)



olen myös aina ajatellut että sitten kun me miehen kanssa vanhetaan niin lapsilla on toinen toisensa apuna ja tukena eikä kaikki kaadu sen yhden ainokaisen harteille... olen nimittäin sivusta seurannut kuinka raskasta on yksin hoitaa vanhenevien vanhempiensa asiat, isäni on ainoa lapsi ja joutunut viime vuodet hoitamaan dementoituneen äitinsä asioita ihan yksin.



huonoja puolia en keksi muuta kuin että onhan tämä raskaampaa ja työläämpää kuin yhden kanssa! en itse asiassa edes viitsi kuvitella miten helppoa elämä jo olisi jos olisi vain pelkkä 5-v esikoinen... mutta nuorinkin kasvaa tuosta kyllä ja helpottuu tämä elo meilläkin!

Me päätimme miehen kanssa antaa toisen nyt tulla, jos on tullakseen. Esikoinen on 3,5-vuotias. Minua tilanteessa mietityttää edellisiin kirjoittajiin verrattuna lähinnä se, että miten käy parisuhteen kun tulee toinen lapsi ja enemmän hommaa? Tiedän pariskuntia, jotka ovat eronneet, kun se toinen lapsi on ollut vielä tosi nuori. Eihän se lapsi sitä eroa aiheuta, mutta kyllä se saattaa tilannetta mutkistaa. On väsynyt, ja ongelmat kärjistyvät.



No, minä uskaltaudun siltikin yrittämään! Kovasti nyt toivon että tärppäisi ja mies toivoo myös. Onhan tässä yhdessä jo koettu kaikenlaista. Ja se on totta, että mikään muu suhde ei tule olemaan kuin se sisaruussuhde. Siitä ei erota!

Toki kaikki saavat ratkaisunsa tehdä :), mutta meillä oli itsestäänselvyys, että ainakin kaksi tehdään, jos vaan Luoja suo. Itse olen kolmilapsisesta perheestä enkä voisi ajatellakaan tilannetta, että minulla ei olisi noita rakkaita sisaruksia. Mies on taas ainoa lapsi. Ei hän kai asiasta suoranaisesti ole joutunut kärsimään, mutta on todennut, kuinka hienoa on kuulua myös meidän isompaan perheeseen - tuntuu kuin hänellä olisi nyt oma sisko ja veli myös. Muutama ystäväni ovat myös ainoita lapsia ja he ovat ensimmäisenä tolkuttamassa, että tehkää nyt ainakin kaksi lasta!



Me saimme toisen lapsen marraskuussa ja tottakai siinä tuli muutosta. Ei nyt niin radikaalia kuin esikoisen kanssa, mutta mies joutuu nykyään osallistumaan paljon enemmän kuin ennen. Tästä monet tuttavaperheiden isät varoittelivat miestäni etukäteen. Eli kun lähdetään vaikka kylään, niin molemmille on se oma hoidettava, joka pitää laittaa lähtövalmiiksi. Aiemmin esikoisen " huoltaminen" oli monesti minun heiniäni, kun tiesin kuitenkin parhaiten vaatteet ja tarvikkeet, mitä piti mukaan ottaa.



Rankkaahan tämä on välillä (viimeksi hetki sitten kivahdettiin miehen kanssa toisillemme), mutta varmasti on sen arvoista. Itse en ole oikeastaan koskaan potenut mitään suurta vauvakuumetta, mutta nyt mielessä siintelee, josko kolmas lapsi tehtäisiin tähän samaan syssyyn (kahdella ekalla kaksi vuotta ikäeroa). Se on sitten meidän perheeseen ehdoton maksimi :).

Haipakka:

Ja se on totta, että mikään muu suhde ei tule olemaan kuin se sisaruussuhde. Siitä ei erota!

Ja se on totta, että mikään kateus ei istu niin sitkeässä kuin sisaruskateus.

Omassa suvussani ainakin on sisaruksia, jotka eivät ole keskenään puheväleissä. Ikää on jo sen verran, että tuskin tulevat ikinä olemaankaan.

Hankikkaa toinen lapsi, jos teistä molemmista tuntuu siltä. Älkää hankkiko, jos ette nimenomaan halua toista lasta, vaan syynä on joku muu (esim. kaikilla muillakin on vähintään 2 lasta, lapsi tarvitsee sisaruksen että siitä tulee tasapainoinen ja sille on seuraa). Eli " leikkikaverin" tekeminen ensimmäiselle lapselle ei mielestäni ole oikea syy lapsen tekoon, vaan syynä pitää olla nimenomaan oma halu saada toinen lapsi.

Kyllä niistä ainokaisista lapsistakin kasvaa ihan tasapainoisia ihmisiä. Muistaakseni jonkin hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan ainokaisille lapsille kehittyy keskimäärin parempi itsetunto kuin sisarussarjassa kasvaneille.

niin sitten miksipä ei =) Meillä sisarukset ovat tärkeitä toisilleen ja meillä vanhemmillakin on sisaruksia joten emme oikeastaan asiaa edes miettineet. Kuitenkin jos joku päätyy vaan yhteen lapseen niin ei siinäkään mitään vikaa!



Meillä riittää tämä kolme, parisuhde on oikeastaan vaan parantunut tai me olemme lähentyneet entisestään lapsien myötä. Tämä on toki yksilökysymys, joidenkin parisuhdetta " lisälapset" ehkä rasittavat.

Itse odotan jo neljättä lasta =)



Kaksi vanhempaa poikaani ovat jo 11- ja 12-vuotiaat, ikäeroa heillä on vain 11kk. Vauva-aika oli aika rankkaa mutta kun nuorempi alkoi liikkumaan ja puhumaan niin johan helpotti. Pojista on ollut todella paljon seuraa toisilleen, riitelevät tietenkin välillä mutta sehän kuuluu asiaan =) Musta tuntuu että pääsin kuitenkin heidän " pikkulapsi" -ajan helpommalla kun heitä oli kaksi. Ei tarvinnut aina pitää seuraa ja keksiä leikittävää kun pojat leikkivät keskenään. Ja pojat ovat oppineet aina ottamaan toisen huomioon, eivät (ainakaan mun mielestä... ;)) ole hemmoteltuja...



Sain kolmannen lapseni vuosi sitten lokakuussa eli poikiin on ikäeroa yli kymmenen vuotta. Oli mukavaa vähän hengähtää pienen lapsen hoidossa niinkin pitkään. Ja pojista on todella paljon apua tytön hoidossa, tykkäävät leikkiä siskon kanssa. He ovat jo sen verran isoja etteivät esim. kiusaa tyttöä ja heihin voi hyvin luottaa jos esim. teen ruokaa tai käyn suihkussa -ovat todella varovaisia tytön kanssa =) Neljännen lapseni laskettu syntymäaika on ylihuomenna joten ikäeroa nuorimmillekin tulee vain 1v 2kk. Taas on pienillä seuraa toisistaan muutaman vuoden kuluttua =)



Itse olen ainoa lapsi ja muistan kuinka pienenä toivoin aina siskoa tai veljeä. Toisaalta taas nautin siitä että sain vanhempieni jakamattoman huomion...



Jokainen tekee tietenkin oman ratkaisunsa. Minulla se on ollut suurperhe -ja onneksi olen pystynyt saamaan lapsia, sekään ei ole aina itsestäänselvyys...

Tansku, muksut & vaavi rv 39+5

Meillä on kaksi lasta, molemmat upeita yksilöitä. Kun toista harkittiin, oli lähtökohtana nimenomaan se että emme ole " hankkimassa" sisarusta tai leikkitoveria, vaan LAPSEN. Teimme päätöksemme ja Luoja soi meille toisen. Jos ei olisi suonut, niin olisimme varmasti eläneet onnellisena yksilapsinena perheenä. Mieheni on ainoa lapsi, samoin hyvä ystävättäreni. En ole koskaan kuullut heidän valittavan kohtaloaan. Toki sisarukset ovat rikkaus, mutta elämässä on paljon muitakin rikastuttavia asioita kuin sisarussuhteet. Myös ainoasta lapsesta tulee normaalioloissa onnellinen ja tasapainoinen yksilö, ei se ole sisarusten yksinoikeus.



Tee niin tai näin niin muista, että se on teidän perheen valinta. Kun ja jos olette onnellisia valinnastanne niin se riittää. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä.

meillä on 5 v. tyttö ja 2 v poika. On ihanaa seurata myös pojan kehitysta ja sukupuolten välisiä eroja kehityksessä. Tietty haikeus on kyllä kun lapsiluku on täynnä. Vaikka ei sen olisi ollut väliä kumpaa sukupuolta. Onhan siinä tulevaisuudessakin toinen toisensa kehen hädän hetkellä aikuisenakin voi tukeutua.

Tästä keskustelusta saa sen kuvan että yksilapsisessa perheessä



a) elämä on tylsää (ei elämänmakuista ja ah-niin rikasta kuten esim. helmiurhon perheessä)

b) rakkautta on paljon vähemmän kuin monilapsisessa perheessä

c) joulukin on onneton kun avattavana on vain yksi kalenterinluukku

d )ainokainen on yksinäinen ja kinuaa vanhempiaan jatkuvasti leikkimään

e) " ei nyt _suoranaisesti_ kärsi" (quote jogu) mutta välillisesti kai sitten?

f) ainoakaiseen kohdistuu suuria odotuksia joita hän joutuu täyttämään- ypöyksin

g) ainokaisen niskaan kaatuu niin dementoituvan isän kuin halvaantuneen äidinkin hoito- ja jälleen ypöyksin.

h) yksilapsisessa perheessä pulkanvetokaan ei ole niin hauskaa ja ihanaa kun kaksilapsisessa (quote tuoksuvadelma)



Mitä tähän voi sanoa:voi kaikkia onnettomia, yksinäisiä, kärsiviä ainokais-raukkoja!



Mielenkiinnosta: lisääntykä onnellisuus, rakkaus ja hauskuus lapsiluvun myötä? Tuoksuvadelman kannattaisi harkita kolmatta, neljättä tai viidettä lasta jos näin on. Saisi nauraa mahansa kipeäksi joka päivä ;-)

Meillä on ihana 3 v poika. Me emme enää enempää lapsia hanki - olemme onnellisia tästä yhdestä kullannupusta. Vaikka usein kyllä ympäristön odotukset saavat ajattelemaan, että tässä yksilapsisuudessa on jotain väärää. Itse olen ainoa lapsi, miehelläni on sisaruksia. En osaa ajatella itseäni huonommaksi kuin niitä joilla sisaruksia on. Molemmissa tilanteissa on hyvät ja huonot puolensa. Toivoisin vaan, että tätä yksilapsisuutta ei katsottaisi kieroon ja tuomittaisi aina jo etukäteen ainoita lapsia hemmotelluiksi tms. Ihan samanlaisia lapsia he ovat kuin monilapsisen perheen vesat.

että " hankkii" lapsille sisaruksia. Jokainen aikuinen tajuaa että lapsia ei siinä mielessä hankita, aina (ja valitettavan usein) niitä ei saa vaikka miten haluaisi. Vaikka minusta on ihanaa että lapsillamme on sisaruksia ja kyllä, se on ollut yksi syy että lapsia olemme " hankkineet" enemmän kuin yhden, niin kyllähän minä nyt hyvä ihme kaikkia lapsiani rakastan yksilönä ja he kaikki ovat minulle yhtä tärkeitä. Ihan kun kaikki esikoisen jälkeiset lapset olisivat minulle jotenkin yhdentekeviä sillä he ovat vain sen ensimmäisen sisaruksia ja leikkikavereita.



Yleensä äidin on uhrattava kaikki lapsensa eteen ja jos äiti erehtyy tekemään jotakin joka on ehkä hänelle enemmän eduksi kun lapselle niin äiti on läpeensä paha. Kuitenkin tässä lapsien lukumäärä jutussa pitää vaan ajatella mitä itse haluaa, ei missään tapauksessa lähteä siitä että lapsille luultavasti on iloa sisaruksista (ei toki aina näin ole).



Kun esim. esikoinen tulee koulusta kotiin ja taapero ryntää häntä halaamaan ja molemmat ovat selvästi onnellisia toisistaan niin kyllä minulle tule hyvä mieli, ja tuollaiset hetket ovat niitä jotka muiden hyvin hetkien lomassa saavat minut tuntemaan että en kadu päätöstämme.



Tämä ei ollut kritiikkiä yksilapsisille, tottakai ainokaiset ovat aivan yhtä arvokkaita kun ne joilla on sisaruksia, eikä yksilapsisuudessa minusta ole mitään outoa tai ihmeellistä, saatika jotakin pahaa. Sitä vaan että ne jotka haluavat useampia lapsia, miksi he eivät saisi ajatella että haluavat toisen/kolmannen jne lapsen esikoiselle seuraksi.

Vai että kärsivät yksinäiset lapset...? :-D Ei kai nyt sentään. Minä vain kerroin, mikä on meidän perheen tilanne. Ja kyllä, on ihanampaa vetää pulkkaa jossa kaksi lasta keskenään laulaa ja kyllä, on ihanampaa että on kaksi kalenteriluukkua. Mutta ei, en halua naurua yhtään enempää kuin mitä olen saanut - näissäkin riittää iloa ja työtä niin paljon, että en välittäisi enää kolmatta kalenteriluukun avaajaa.



Ystäväperheessä on vain yksi lapsi ja hän hokee joka päivä, että milloin on minun vuoro saada sisko. Hän ei tietenkään ole onneton eikä ole perhekään, mutta kyllä pikkusiskon kanssa eläminen on hionut meidän pojasta pois kaikenlaisen " minun on kaikki tavarat tässä huoneessa eikä kukaan niihin koske" -ajatukset ja tuonut lisää hellyyttä ja perheen yhteenkuuluvuuden tunnetta.



Uskon kyllä siihen, että rakkaus lisääntyisi perheessä kun tulisi lisää rakastettavia, mutta ei kiitos enempää ainakaan meille. ;-)

niin omasta puolestani voin sanoa että ehdottomasti vain yksi.

Sain esikoiseni 33-vuotiaana, ja koska en missään nimessä halua lapsia pienellä ikäerolla jää toinen lapsi " tekemättä" . Tämä siitä syystä että en myöskään halua lapsia enää yli nelikymppisenä.



Mielestäni yhden lapsen (2v3kk) kanssa elämä on mitä ihaninta!

Meillä on paljon aikaa ja mahdollisuuksia tehdä kaikkea yhdessä perheenä. Jos saisimme toisen lapsen, joutuismme, mm. vaihtamaan asuntoa jolloin taloudellinen tilanteemme olisi paljon huonompi. Yhden lapsen saamme helposti hoitoon, jos siihen on tarvetta. Elämä on muutenkin asettunut ihanasti " uomilleen" , yöt nukutaan ja pahin uhmisvaihekin näyttää jääneen taakse, vaipoistakin olemme päässeet jo eroon. Tyttö on mahtavassa iässä, jutut ovat aivan hurmaavia, joulu yms. juhlat ovat saamassa uuden merkityksen, satujen ja musiikin maailmat ovat avautumassa. Haluan nauttia kaikesta tästä täysillä, enkä jaksaisi aloittaa kaikkea rumbaa nyt alusta valvomisineen yms.



Minulle riittää siis yhden joulukalenterin luukkujen avaaminen ja yksi pyjama-asuinen lapsi. En sitäpaitsi ollenkaan usko, että sisarukset pelkästään takaavat lapselle hyvät sosiaaliset taidot ja epäitsekkään luonteen. Paras ystäväni on ainut lapsi, ja häntä sydämellisempää tai epäitsekkäämpää ihmistä saa hakea. Toisaalta olen valitettavasti joutunut läheltä seuraamaan aikuiselle iälle asti jatkunutta järkyttävää sisarkateutta, joka lopulta johti täydelliseen välirikkoon.