(Koulu)Kiusattu voi olla itsekin syypää kiusaamiseen

Vierailija:

että ap syyttäisi mm veljeään kiusatuksi tulemisesta! Siksi tuo alkuperäinen minihamevertaus ontuu ja pahasti. Ap:hän vain kertoi, miten heillä on asiaa hoidettu ja kannusti puuttumaan asioihin sekä kohottamaan kiusatun itsetuntoa mm. kertomalla hänelle, ettei idioottien kanssa tarvitse hengailla. Tää on taas niin herkkiä alueita, että ihmiset, joihin on sattunut ymmärtävät asian puolitahallaan väärin.

Vierailija:

Väännätkö vielä rautalangasta mikä teki veljestäsi syyllisen siihen että häntä kiusattiin??? En ymmärrä en.

AP: vastaus:

nro 4: Väännän :))

ELI veljeni oli LIIAN kiltti. Hän suostui leikkimään ja viettämään aikaansa kaverien kanssa joiden TIESI häntä kiusaavan. Hän itse siis hakeutui näiden kaverien seuraan, osoitti oman tyhmyytensä siis. Viisas olisi pysynyt kaukana.

... (Koulu)Kiusattu voi olla itsekin syypää kiusaamiseen

minusta ap:lla on pointtia väittäessään että kiusatullakin voi olla omaa osuutta kiusatuksi tulemisessa.



monesti kiusatuilla on joku luonteenpiirre joka tekee heidät muita otollisemmiksi kohteiksi kiusata. esim. lapsi joka pienimmästäkin sanomisesta hämmentyy ja purskahtaa itkuun on tietysti parempi kohde kiusaajalle kuin sellainen lapsi joka kohauttaa olkaansa ja porskuttaa eteenpäin välittämättä. ei kiusaajat mitään tyhmiä ole, heillä on usein tarkka psykologinen silmä jonka avulla ne kaikista otollisimmat uhrit valitaan.



tätä asiaa puoltaa vielä se, että usein kiusaaminen jatkuu vaikka kiusattu vaihtaisi toiseen kouluun. uudesta koulusta löytyy taas joku joka hoksaa lapsen heikon kohdan ja aloittaa saman rumban taas uudestaan...



eikä tällainen herkkä luonne ole tietenkään kiusatun vika josta häntä pitäisi syyllistää! mutta kiusatun kannattaa silti tehdä asialle jotain, tietoisesti opetella " kovettamaan" itseään ja puolustautumaan kiusaajia vastaan. tämä meidän tuttavaperheen tyttö kävi skidikantti-nimisen lasten itsepuolustuskurssin ja sai sieltä itselleen rohkeutta. nyt hänen tilanteensa on jo paljon parempi!

Siitä ei sen jälkeen edes puhuttu. Kiusaajani olivat sellaisia tosi hienohelmoja, mutta ilkeitä suustaan. Kun tempaisin nyrkillä päin näköä, johan loppui.



Kiusaamista oli silloin kestänyt 3 vuotta. Siihen ei ollut auttanut se, että opettajat tiesivät, se etten reagoinut eikä se, että välttelin kiusaajia. Huumorilla ottaminen ei tullut kyseeseenkään, koska koko hommassa ei ollut mitään hauskaa.

mietin ketä luokallamme kiusattiin ja millä tavalla. Yksi yhteinen nimittäjä löytyy kaikista kiusatuista, olivat jotenkin ulkonäöltään erikoisia, kauheasti finnejä tai todella laihoja ym. Kaikki myös olivat jotenkin hieman epäsosiaalisia ja nyrpeitä. Ei siis ollenkaan elämänmyönteisiä ja iloisia tyyppejä. Itse luulen että juuri tuo hapan naamaisuus provosoi kiusaajia. Itse en siis ole kiusattu enkä kiusaaja ollut. Heiltä kun kysyi jotain, eivät vaivautuneet usein vastaamaan ym. Ihan kuin olisivat olleet jotenkin muita parempia..tämmösiä muistoja tulee vanhalle mieleen omista kouluajoista. Voihan tietenkin olla että nykypäivän kiusaaminen erilaista..

Veikkaan kuitenkin syyksi hapannaamaisuutta. Toisilla kiusaajista oli ehkä huonommat kotiolot mutta kyllä joukossa oli ihan kunnollisiakin oppilaita, keillä ei varmasti ollut huonot kotiolot tai muuta semmoista.

En usko että sosiaalista ja iloista lasta kiusataan.

Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

Vierailija:

En usko että sosiaalista ja iloista lasta kiusataan.

Miten lapsi jota kiusataan esim. vamman vuoksi muuttaa itseään niin ettei enään ärsytä olemassaolollaan kiusaajia. Miten sen cp-vamman saa katoamaan.



Ja siinä mielessä totta,että siellä uudessakin koulussa luultavasti kiusataan samoista asioista.



No, mulle ei vieläkään mene perille että se uhri on syyllinen. Uhri voi toimillaan vaikuttaa kyllä. Mutta että uhri olisi syyllinen. HUOH.

olisit kyllä havainnut, että se kertoi käänteisesti ap:n pointin. Eli jos olisin pillahtanut itkuun kiusaajieni edessä, olisin edesauttanut kiusaamisen jatkumista. Koska osasin puolustaa itseäni, kiusaaminen ei jatkunut.



Mietiskelin tässä, että miksi jaksoin pitää pintani kiusaajia vastaan. Ihan vain esimerkkinä. Ensinnäkin, meillä kotona ei kehuja säästelty. En ole missään vaiheessa joutunut kyseenalaistamaan, ETTEN olisi kaunis, fiksu ja ihana ihminen. Toisaalta muhun on iskostettu vankasti oikeudenmukaisuuden ja reilun pelin periaate. Eli en hyväksy muiden alistamista tai muutoinkaan kaltoinkohtelua, enkä itsenikään. Näitä asioita toivon iskostavani myös omiin lapsiini.



Sitten vielä yksi asia, joka saakin mut huolestumaan näin suurten koulujen ja koululuokkien aikana. Eli se, että ala-asteen kävin n.20 oppilaan koulussa, jossa kaikkien oli pakko tulla toimeen. Kiusaamiseen puututtiin heti. Nykyään kun luokat tulevat vaan suuremmiksi ja kyläkouluja ajetaan alas, olen todella huolestunut lasten maailman raaistumisesta ja nopeat syövät hitaat -ajattelusta. Siksipä olen itse valmis puuttumaan nopeasti kiusaamiseen, oli oma lapseni sitten kiusattu tai kiusaaja (toivottavasti en sitä päivää tule näkemään), ja vaadin myös koululta toimintaa.

sitten varmaan ollut kyseessä joku ulkonäöllinen seikka, miksi kiusattu. Kylmä tosiasia on että kaikkia lapsia ei kiusata ja näitä kiusattuja ei tule kaikista, joitain ominaisuuksia heillä oltava jotka provosoivat muita.

Englannissa tehtiin muinoin tutkimus, jossa seksuaalirikoksista tuomituille vangeille näytettiin videokuvaa kaupungin ihmisvilinästä. Heitä pyydettiin kertomaa, kenet valitsisivat uhreiksi ja keitä taas eivät ainakaan.



Uhreiksi valittiin naisia, jotka näyttivät aroilta, pälyilivät ympäriinsä, kulkivat huonoryhtisinä jne., siis ei vaatetuksella ollut juurikaan vaikutusta. Uhreiksi eivät kelvanneet naiset, jotka kulkivat pystyssä päin, rivakasti ja itsevarmoina.



Tämä voi hyvinkin päteä myös lasten kiusaamistapauksissa. Kiusaaminen on toki vain kiusaajan rikos samoin kuin raiskaus raiskaajan, mutta rikoksen tekijällä nyt ei vaan satu olemaan samat toimintametodit kuin normaali empatiakyvyllä varustetuilla ihmisillä. Kiusaajalla on paha olla, ja hän TARVITSEE uhrin. Luonnollisesti uhriksi valitaan hänet, josta ei ole vastusta ja joka ei saa kiusaajaa itseään tehtyä naurunalaiseksi. Itse asiassa tutkimusten mukaan kiusaajalla voi olla hyväkin itsetunto, mutta jokinhan aina mättää, jos kiusaaminen on järjestelmällistä ja suuntautuu tiettyyn uhriin.



Ja tuosta lammasmaisesta seuraan pyrkimisestä vielä sen verran, että jo lapsilla henkilökemiat toimivat tai sitten eivät. Ap kertoi, että on aikuisena oppinut välttämään ihmisiä, joiden seurassa on paha olla. Näinhän se toimii normaali-ihmisillä. Kiusattu voi jostakin syystä hakeutua kiusaajan seuraan tai jopa tungeksia, ja hänen tunkeilunsa provosoi kiusaajaa ärsyyntymään. Olisi ennen muuta erittäin tärkeää, että vanhempina kannustaisimme lapsia etsimään sellaisia kavereita, joiden kanssa voi olla vapaasti ja pelkäämättä. Jos jotkut eivät ota seuraan, ei lapsen kannata tunkeilla väkisin tai liittyä porukkaan open pakottamana, vaan etsiä sellaisia kavereita, jotka myös ovat yksin. Tuskin on sellaista luokkaa, jossa kaikki olisivat kiusaajia.



Ja ei, en tarkoita minäkään, että kiusaaja olisi syyllinen tilanteeseensa, mutta on olemassa tiettyjä sosiaalisia lainalaisuuksia, jotka toteutuvat ryhmässä. Sosiaalipsykologiaa lukeneena voin kertoa, että usein kiusatuksi tulevat samantyylisesti toimivat lapset ja taas tietynlaiset lapset ovat suosittuja ja pärjäävät paikassa kuin paikassa ja ryhmässä kuin ryhmässä.

Meidän yläasteella se meininki oli enemmänkin sitä, että oli tietyt kiusaajat+kätyrit, jotka koittivat kepillä jäätä kaikkia koulukavereita, paitsi niitä harvoja, jotka olivat " sisäpiirissä" . Joitakin kiusattiin vähemmän, joitakin enemmän. Muistelisin, että yläasteen luokaltamme noin 80% kiusattiin joko aktiivisesti tai passiivisesti (jättämällä rinkien ulkopuolelle) sen kolmen vuoden aikana. Loput 20% olivat itse joko kiusaajia tai sitten kiusaajien tyttökavereita tms. Kävi myös niin toisinaan, että kiusatusta tulikin kiusaaja (tai kätyri), kun sosiaaliset pisteet jostain syystä nousivat.

jo päiväkodissa erotta lapsen jota tullaan myöhemmin kiusaamaan.

Sitä vaan ihmettelen, että miten täällä yhtäkkiä luullaan että maailma on reilu paikka. Täällä on aina ollut menestyviä ihmisiä ja vähemmän menestyneitä ja tulee aina olemaan. Usein ne hiukan heikommat yksilöt alkavat pyöriä samankaltaisten seurassa jo aika pienestä pitäen eivätkä lopulta edes hakeudu suosittujen ryhmään vaan jopa karttelevat heitä, vaikka ei kiusaamista olisikaan. Näin se nuorten maailmassa menee.

Enkä tarkoita sitä että kiusaaminen olisi hyväksyttävää!

yhdistää. Esim. miten vanhemmat voivat katsoa, että oma lapsi saa sellaisen itsetunnon ettei jää jalkoihin ja toisaalta huolehtia, että oma lapsi ei kiusaa tai peesaa kiusaajia.



Miten saada enemmän nollatoleranssia kouluihin, ettei kiusasusta koskaan pidettäisi luonnonlakina.



Mielestäni on eri asia tunnustaa että tietynlaiset lapset joutuvat helpommin kiusatuksi kuin sanoa, että kiusausasialle ei mitään voi tehdä. Miten kääntää asia niin päin, että näkisi, kuka kuuluu riskiryhmään uhrina, kuka kiusaajana ja sitten voisi katsoa, että kiusaus vihdoin vähenisi!

Olin kyllä tosi iloinen ja nauravainen siihen asti kun kiusaaminen alkoi..mutta sitten muutuin enkä enää juuri hymyillyt.



Minua ei kiusattu mitenkään päin naamaa vaan savustettiin ulos porukasta. Tunsin aina itseni näkymättömäksi ja tunsin sen että mua ei haluta porukkaan mukaan.



Onneksi on aina kuitenkin ollut myös omia kavereita että ilman kaveria en ole koskaan joutunut olemaan.



Iän myötä olen kyllä tullut rohkeammaksi, mutta luulen ettei se kipu koskaan unohdu.

Eikä sekään ole totta että kyse olisi aina ulkonäöstä.

Nyt päästiin asiaan! Tiivistit koko ongelman tosi hyvin. Tuossa olis päättäjillekkin mietittävää! T:36

Ollessani yläasteella kiusattiin vakavasti muutamia lapsia. Muu tölviminen oli satunnaisempaa ja muistutti enemmän riitaa, kuin varsinaista kiusaamista. Itse en ollut kiusattu enkä kiusaaja, molemmilla puolilla noissa tölvimisissä kuitenkin satunnaisesti. Mutta koko kolmensadan oppilaan koululla oli aika vahva yhteisymmärrys siitä, ketkä olivat sitä pahinta paariaa.



Ensimmäiseksi oli persoonallisen näköinen tyttö, jolla ei ollut alkeellisimpiakaan sosiaalisia taitoja. Hän oli minua pari vuotta vanhempi ja ensin tutustuin häneen harrastuksessa tietämättä millään tavalla, että hän oli koulussa paariaa. Kauan ei mennyt, ennen kuin ymmärsin täysin, että hän tuskin kovin suosittu on ja miksi. Toinen oli vakavasti oppimisvaikeuksista kärsinyt tyttö. Häntä ei haukuttu tms. mutta kukaan ei halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Johtui siitä, että hän oli useita vuosia ikäistään jäljessä joka suhteessa. Hän siirtyikin sitten tuetumpaan ooetukseen. Sitten oli hiljainen ja ujo poika, joka haisi navetalle pahemmin kuin yksikään navetta, jossa olen ollut. Hänen vieressään oli tuskaa istua luokassa. Hänelle huomauteltiin lähinnä hajusta. Yksi oli sitten tyttö, joka ala-asteella oli ollut ihan suosittu, mutta sairastui henkisesti ennen yläastetta. Hän laukoi muille ilkeitä kommentteja, tunki sellaisten ihmisten seuraan, jotka eivät ainakaan sillä hetkellä halunneet olla hänen kanssaan, näytti menettäneen täysin kykynsä ymmärtää hienovaraisempia sosiaalisia vihjeitä ja matki ja toisti muiden puheita jatkuvasti, ei ymmärtänyt huumoria ja odotti kaiken tapahtuvan hänen halujensa mukaan.



Tietenkään ketään ei saa kiusata, mutta kyllä jotkut ihmiset käytöksellään vetävät puoleensa kiusausta. Raiskausvertaukseen palataksemme, niin ketään ei saa koskaan raiskata, mutta kyllä itsensä asettaa riskille alttiikksi, jos lähtee vieraan miehen luo yksin jatkoille tai suostuu seksiin ja sitten muuttaa mielensä kesken kaiken ja sanookin ei. Raiskaus on silti väärin ja rikos, mutta toimimalla toisin uhri olisi ehkä hyvinkin voinut sen välttää. Nykyisin vain kuuluu tapoihin tehdä erityisesti kiusatuista viattomia martyyrejä ja unohtaa se, että monet kiusatut ovat yksinkertaisesti todella haastavia ihmisiä tulla toimeen mitenkään päin. Tämän huomaa myös työpaikkakiusatuissa. Tunnen muutamia työpaikkakiusaamisesta kärsineitä ja mitä paremmin heitä oppii tuntemaan, sen helpompi on ymmärtää kiusaajiakin.

Eikö niitä muka ole yhtään täällä? Vai eikö kiusaaja ehkä edes aina tajua olevansa kiusaaja?



Minua kiusattiin ala-asteella, hyvien perheiden ja koulussa menestyvien lasten toimesta. Olen miettinyt syitä, joita oletan olevan: en koskaan sanonut vastaan, olin kuin en noteeraisi kiusaamista ollenkaan. Olin alkoholisti-isän (ja kelpo-äidin) vähävaraisesta perheestä, ehkä näkyi ulkoisessa olemuksessani esim. käytettyinä vaatteina. En ollut hapannaama ja luokallani oli minulla aina ystäviä, mutta tiettyä alempiarvoisen kohtelua sain jatkuvasti.



Vieläkin olen katkera kiusaajille ja mietin että miksi he tekivät sitä sille jolla meni huonommin kuin heillä. Nyt nämä ihmiset ovat varmasti elämässään hyvin menestyneitä ja kun joskus törmään heihin, ovat ihan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.



Kiusaaminen loppui yläasteella, kun monesta heistä tuli yläasteen mittapuussa " nörtti" ja minusta " kovempi" .



Omalle lapselle haluan paitsi opettaa ettei kannata alistua kiusaamiseen, kiinnittää huomiota siihen, ettei hän ryhdy muita kiusaamaan tai edes peesaamaan kiusaajia

Yksi kiusaamistapauksiin vaikuttava tekijä on lapsen älykkyysosamäärä. Keskimääräinen äo on 100, parhaiten elämässään, työssään ja sosiaalisissa suhteissaan menestyvät ihmiset, joiden äo on n. 130-140. Poikkeamat molempiin suuntiin lisäävät riskiä sille, ettei lapsi sulaudu muuhun joukkoon vaan on määrittelemättömältä tuntuvalla tavalla erilainen ja siten altis kohde kiusaamiselle.