***HAAHUJEN viikko 50***
Kommentit (73)
Täällähän on tullut uusia plussia! Onnea kerttukasperi ja porkkana05! Toivottavasti kaikki menisi hyvin! Paljon tarrasukkia ja vauvaliimaa!
Katri72: Harmi, ettei plussa vieläkään vahvistunut! Toivottavasti kaikki olisi hyvin ja vauva kasvaa porhaltaisi siellä massussa! Soittele ihmeessa sinne neuvolaan, että pääsisit ultraan ja saisit varmuuden asiasta!
Tänään hyvä ystävänikin (myös monta km:a kokenut) sai plussan! Hän teki testin kun olin siellä käymässä. Osaan vähän paremmin nyt iloita hänen raskaudestaan, kun oma mieskin on antanut uutta toivoa neljännen lapsen suhteen. Sanoi vain että katsotaan sitten kun juttu on ajankohtainen. Häneltä se on jo paljon, kun hänhän ei voi IKINÄ myöntää " yrittävänsä" lasta. Niin nyt jo neljä kertaa... Mutta aina HÄN on sitten jättänyt ehkäisyn pois...
Jouluperinteistä; me ollaan yleensä jouluaatto kotona ja sitten joulupäivänä ja tapaninpäivänä minun ja miehen äideillä( aina äitini työvuorojen mukaan, hänellä kun vuorotyö). Nyt muutama jouluna ollaan oltu anopillani aattokin, kun itse en ehtinyt joulua kotiimme järjestää (opiskelut sekä lisäksi kaksi työpaikkaa...). Nyt sitten tänä jouluna kutsuimme molempien vanhemmat (tai siis äidit + uudet puolisot) meille aatoksi. Nyt sitten mulle tuli kauheat paineet tuon ruuan suhteen, onneksi anoppi jo lupautui tuomaan osan ruuista...
LT: paino junnaa edelleen 78-79 kg:n välissä. Täytyisi ottaa taas enemmän itseään niskasta kiinni ja jättää noita herkkuja vähemmälle. Nuo leivotut joulupiparit tuolla pöydällä vaan koko ajan houkuttelee ;). No, onneksi olen taas tänään menossa kuntosalille...
Onnittelut kerttukasperille ja porkkanalle!!! Toivottavasti tällä kertaa raskautenne on kestävää laatua ja saatte kauan kaipaamanne nyytit syliin.
Nonnalle mukavia stressittömiä kiertoja. Toivottavasti teillä tämä luomuilu ja tutkimuksien aloittamisen odottelu toisi kauan kaivatun plussan. Tsemppiä!!!
sartsu: hienoa, että kaikki alkaa taas olla hyvin. Voitte hyvillä mielin nauttia joulusta! Pääset sopivasti jouluksi piinailemaan, josko teille tulisi mahtava joululahja ;-).
neronja: tsemppiä oviksen bongailuun ja koittakaahan ehtiä hyödyntämään ovis, jotta pääset sinäkin taas piinailemaan. Kylläpä tosiaan olet ollut ahkera jouluherkkujen suhteen. Ihanaa, kun jouluna voi sitten nauttia valmiista antimista eikä tarvitse niin kovasti stressata.
maria80: kiva, että teilläkin mies on jo vauvahaaveissa mukana!
wbm: oireesi kuulostaa tosi hyviltä!!! Hienoa, että tuhruttelu on loppunut. Jospa tämä raskaus nyt sitten olisi sitä kestävää laatua. Tsemppiä ja vauvaliimaa!!!
Meillä joulu on aikamoista härdelliä, koska kaikki sukulaiset asuvat lähellä... Ennen aattoa käymme minun mummini luona joulutervehdyksellä. Aattona käymme yleensä aamupäivällä mieheni vanhempien luona ja illalla menemme minun vanhempieni luokse. Tänä jouluna otamme jo pienen varaslähdön joulun vietossa, sillä syömme ensimmäisen kerran jo ensi lauantaina, koska pikkuveljeni on lähdössä talveksi ulkomaille. Joulupäivät on taas jaettu vuoroin miehen vanhemmille vuoroin minun vanhemmilleni. Jossain välissä toivottavasti ehditään olla vähän kotonakin ihan rauhassa. Viimeistään välipäivät ja uusi vuosi on sitten pyhitetty kotona ololle.
ON: Jipii!!! Tänään olin siellä ultrassa ja siellä oli kuin olikin reilu 15mm follikkeli oikealla puolella. Gyne oli oikein tyytyväinen ja sanoi, että on ihan esimerkkitilanne - kahdella tabletilla vain yksi johtofollikkeli. Arveli sen kasvavan mukavasti ja puhkeavan lähipäivinä. Neuvoi vielä tikuttelemaan... Jospa vihdoinkin pääsisin oikeasti piinailemaan!!! Täytyy yrittää jaksaa vaakamamboilla riittävän ahkerasti ;-). Paistaa se aurinko vihdoin tähänkin risukasaan... Jos tämä kierto ei tuota tulosta, gyne neuvoi vielä kokeilemaan yhden kierron 2 tbl/pv ja sen jälkeen kääntymään lapsettomuusklinikan puoleen. Oli sitä mieltä, että clomeja voi juuri ja juuri tavallinenkin gyne määrätä 2 tbl annoksia, mutta raja menee hänen mukaansa siinä...
Sain muuten eilen leivottua joululimppuja - joista toinen on jo kohta syöty ;-), hedelmäkakun muhimaan ja joulutorttuja aprikoosimantelimassatäytteellä.
Jaksamista kaikille haahuille!!!
nyt mentävä leikkimään tytön kanssa...
masunasu =) kp 12
Peukut on pystyssä, että nyt menisi kaikki hyvin synnytyssaliin saakka - ja tietty sieltä uloskin nyytti kainalossa! :)
KK: sullekin peukutan edelleen, että viiva vahvistuisi, mutta onhan niitä raskauksia onnistunut paljon, joissa viiva ei kertakaikkiaan vaan vahvistu, vaikka kaikki olisi hyvin! Tsemppiä!! :)
Masunasu: mitäs ultrassa näkyi? Voi, kun olisi mukavan kokoinen johtofolli!!
Kukas se oikein piinailikaan, Saniko? Tsemppiä!! :)
ON: kp7, ja täti on lähtötohinoissaan eli hiukan enää tuhruttaa. Kyllä mä taidan sittenkin aloittaa tikuttelun jo kp10, ettei vaan menisi ovis ohi. Mitä en kyllä toisaalta usko, koska kahdessa r.plussakierrossa tunsin oviksen tosi hyvin; muissa kierroissa ei olekaan tuntunut mitään, vaikka LH-huipun olenkin löytänyt lähes aina (mut vasta kp23 jälk..) Mitään sivuoireita ei ainakaan vielä tuplaclomeista. Illalla toistaiseksi viimeinen nappi suuhun... Toivon, että ne toimisi silti!!
Meidän perheen joulutraditiot:
Niinkuin mainitsinkin, eilen olimme miehen tädin/ lastemme kummitädin kanssa syömässä hienosti eräässä tunnelmallisessa ravintolassa. Olemme tehneet niin jo 10 vuoden ajan. Vuosi-98 jäi väliin, kun lapset syntyi. Se on tosi kiva perinne kyllä!
Jonkinlainen joulusiivous tehdään ensi v.loppuna, mutta en takuulla kaappeja siivoa, koska vastahan me muutettiin, ja musta Martoilla on tosi hyvä ohje naisille joulun ajan kiireisiin: Älä siivoa kaappeja, ellet aio viettää siellä jouluasi! ;D Tuota ohjetta olen noudattanut pari vuotta.
Aaton aattona tuodaan kuusi sisään ja koristellaan. Myös kinkku paistetaan silloin. Makaroni-ja perunalaatikot paistan myös vasta silloin. Se on ollut miehen tehtävä, ja hyvin onkin aina onnistunut! Lasten mentyä nukkumaan alkaa tonttupajassa säpinä eli lahjat paketoidaan miehen kanssa, ja samalla vahditaan kinkkua ja hörpitään esim. glögiä. :)
Aattoaamuna syödään aamupala ihan normaalisti, ja lapset katsovat piirrettyjä. Riisipuuroa mantelin kera syödään päiväruoaksi. Joulusauna lämpenee puolen päivän jälkeen. Kaikenlaista pientä järjesteltävää ja tekemistä riittää iltapäiväksi, kuten rosolli ym. Mun äiti, isäpuoli, pikkuveli ja -sisko tulevat neljän maissa, ja pukki viiden jälkeen. Vasta lahjahulinoiden jälkeen alamme kattaa joulupöytää, ja viimeistellä tarjottavia äitini kanssa. Sitten loppuilta kuluukin ruokapöydässä! Joulupäivän olemme ehdottomasti kotona oman perheen kesken. Tapanina saatetaan mennä äitini luo syömään.
Meillä muuten lapset syö kaikkia muita joulupöydän herkkuja, paitsi lanttulaatikkoa. Meidän ruokaperinteisiin kuuluu pienet, itsetehdyt lihapullat (tänään paistoin 1,5kg..!) ja kermamaitoon tehty, makeahko makaronilaatikko munamakaronista, nami..Teen myös ihanaa tuorejuustoa.
Aikaisempina vuosina olimme aina mun vanhempien luona aaton, mutta viime vuonna joulun järjestäminen siirtyi mulle äitini pyynnöstä. Ja eikä siinä mitään, kun ajoissa aloittaa ruokien tekemisen, ja työt jaetaan. Mun äiti esim. laittaa ja tuo kalat. Ei ole pinna sitten jouluna niin piukalla liiasta hössöttämisestä! Olen kyllä siihenkin joskus sortunut.. :)
No, kylläpäs nyt innostuin " kirjailemaan" ! Kohta lasten kanssa tehdään vähän pipareita ja joulutorttuja, nami..
Terkuin Ulriina
Oikein hyvän kokoinen oli johtofollikkeli, hienoa!! Nyt vaan ahkeraa vaakamamboa siippasi kanssa. Voi kun kiva juttu. Toimisipa mullakin ne noin hyvin..
Kerttukasperi: Onnea kovasti. Kyllä se siitä varmasti vahvistuu! ( Minä olin kohtalotoverisi niiden haamujen kanssa, joten voin kuvitella että jos joskus tästä plussaamaan vielä pääsen, hermoilen juuri noiden vahvuuksien kanssa.)
Porkkana: upea juttu. Onneksi olkoon!
Hienot joululahjat saitte jo vähän etukäteen. Toivottavasti meitä muitakin muistetaan paketilla, vaikka sitten jälkijunassa.
Ja sujuvasti omaan napaan: itselläni nyt siis n. 2 viikkoa keskenmenosta, enkä juuri enää ole miettinyt asiaa. Palstallakin olen piipahtanut vain harvoin.
Nyt kovasti odottelen niitä menkkoja alkavaksi, vaikka vielä onkin tietysti varhaista. Sitten kun pääsee tositoimiin, kuume varmasti taas nousee...
Mieli tekisi antaa piut paut suosituksille yksistä menkoista, mutta en taida uskaltaa. Toivoisin lapsille kohtalaisen pientä ikäeroa, ja nyt se on sitten melkeinpä lähempänä kolmea kuin kahta vuotta väkisinkin, vaikka heti tärppäis mahdollisuuden tullen. Eli jos nyt " otan ylimääräisen riskin" ja sitten tärppäísikin ja taas menisi jostakin limakalvon heikkoudesta johtuen kesken, niin olisi kyllä ikävää...
Eli taidan vielä pitäytyä ja odottaa kiltisti ne menkat.
Mites teillä muilla haahuilla? Kuinka nopeasti menkat ovat tulleet takaisin? Minulla siis spontaani keskenmeno, eikä kaavintaa tarvittu. Ainakin ennen keskenmenoa kierto ollut melkoisen säännöllinen.
Tässäpä nämä pikaisesti. Nyt pitää lähteä tungeksimaan kauppaan esikon kanssa - ei YHTÄÄN huvittaisi.
Onneksi illalla tulee Täydelliset naiset...helpottaa vähän tätä maanantaituskaa.
Nyt: mukavat illanjatkot!
Plussaonnea kaikille!
...siis TIETENKIN olen miettinyt keskenmenoa, kun on noin tuore juttu. Mutta siis lähinnä ihmettelen sitä, että pääsin siitä näinkin " helposti" yli, kun yleensä otan elämän murheet aika raskaasti.
Ehkä se sitten tosiaan oli se ennakkoasetelma: minä vain tiesin että kaikki ei ole hyvin.
Sen verran kuitenkin jäi arpia, että seuraavan raskauden (toivottavasti sellainen suodaan) kanssa sitä varmaan uskaltaa hengähtää vasta sitten kun vauva sylissä. No, tehän - jos ketkä - tiedätte mitä tarkoitan.
Esikoisen kanssa en juuri näiden ajatusten kanssa paininut. Jotenkin oli niin rento ja ihana olo, sellaista sisäistä varmuutta joka jatkui melkeinpä raskauden alusta loppuun.
Nyt menen, enkä rääkkää teitä kirjoittamalla yhtään pitempää romaania.
Heissan!
kuono
Porkkana: Onnea onnea! :) Ja niitä tarrasukkia, suojelusenkeleitä ja kaikki muu mahdollinen apu kestävälle plussalle! Onko sinun oma fiilis tämän raskauden suhteen yhtään parempi kuin edellisessä? Tottakai pelko on mukana ymmärrettävästi, mutta muuten? Eikö selkäsärky kuulu kuitenkin usein normaaliinkin raskauteen..?? Ja ainakin positiivista on kun nyt heti tuli suht selkeä plussa, kun etkös viimeks saanut haamuja aika pitkään!? Tsemppiä ja peukutuksia! bd bd
Masunasu: olipa sinullakin hyviä uutisia! :) Toivotaan, että se follikkeli olisi se mistä tuleva pienokaisenne kehittyisi!! Peukut on pystyssä! bd
Katri: Toivottavasti saat mahdollisimman nopeasti ajan neuvolaan ja ultraan! Oletko vielä soittanut sinne?
ON: Tänään täti sitten kurvasi taas kylään. Eli kp 1/~28. Toisaalta en siitä kovin pahoillani ole, koska olisi kuitenkin vaivannut onko sillä emätintulehduksella ollut hedelmöitysvaiheessa jotain vaikutusta.. Ja nyt saa rauhassa lääkitä sen tulehduksen pois.. Olen tässä miettinyt, että pitäisiköhän tässä kierrossa kokeilla ovistikkuja.. Mistä te, jotka tikutteletta ovista niitä hommaatta eli mistä kannattaa niitä hankkia? Onko eri ovistikuilla eroja?
Me vietämme perinteisesti joulua, niin että käymme aattopäivänä syömässä minun vanhempieni luona ja illan useimmiten olemme viettäneen anoppilassa, tosin viime vuonna miehen vanhemmat ja sisarukset olivat meillä ottamassa vastaan joulupukkia. Joulupäivänä olemme sitten käyneet yleensä anoppilassa syömässä jouluaterian. Tätä joulua emme vielä ole tarkemmin suunnitelleet, mutta nyt kun on noita lapsia, niin tekisi mieli rauhoittua kotiinkin jossain vaiheessa..
Mukavaa joulunodotusta ja alkavaa viikkoa kaikille! :)
Siis saatiinko inssi tehtyä? Toivottavasti! Peukut on pystyssä myös sinulle! bd
varovaiset onnittelut plussajunaan hypänneille!! =)
tänään oli kolmas inssi. yhdellä follikkelilla tehtiin.
lääkäri oli sitä mieltä, että tehdään tän jälkeen vielä yksi inssi, kun siittiöt on NIIN hyvät. clomien takia yksi kierto väliä, ja sitten se neljäs inssi. sitten sen jälkeen ruvetaan suunnittelemaan ivf:ää, jos ei raskautta kuulu.
oli vähän ylläri, että hormonihoito purikin nyt niin tehokkaasti tällä kertaa. lääkärikin epäili " syyksi" metforemia.
perjantaina siis oli folliultra, ja " normaalioloissa" , eli niin kuin kolmessa edellisessä piikittelykierrossa (joista kaksi inssiä tehty), olisi pitänyt olla yksi tai kaksi noin 13-15mm follia, olikin yksi 21,5mm!! meinas mennä hepulin puolelle, että inssi ei toteudukkaan, jos lh-testi olisi ollut positiivinen lauantaina.
onneksi ei ollut, (ilmeisesti ei munasolu ilman piikkiä irtoa ollenkaan?) ja sunnuntaina olisi ollut toivottavaa että olisi ollut lh+, mutta ei ollut, niin pistettiin pregnyl(hcg-hormonia). nyt siitä syystä oksettaa ja on pää kipeä.
en oikein tiedä olenko toiveikas tän inssin suhteen vai en. ajoitus oli ok, lääkäri sanoi näkevänsä jo hieman romahtaneen follikkelin, eli ovis oli hiljattain tapahtunut, (ja perjantailta oli varmaan vielä siittiöitä väijymässä valmiina), mutta niin otollinen tilanne on ollut tuloksetta kahdella edelliselläkin kierroksella. 41miljoonaa simppaa pesun jäljiltä ladattiin, hyvä satsi tälläkin erää.
toisaalta tekisi kovasti mieli olla optimistinen, mutta jotenkin sitä kuvittelee varjelevansa itseään pettymykseltä, jos yrittää ajatella ettei tää kuitenkaan onnistu.. ja kun kierto alkaa, pettyy kuitenkin.
sellaista, nyt on silmät jo ihan ristissä, untenmaille!
-ennis- kp14 jotenkin nukkavierun oloisena..
Täältä yksi kurkkaisi joukkoonne...viime yönä alko kova vuoto joka vaa on yltyny eli kesken meni.Oli vasta rv4+3 menossa ja 4 positiivista testiäkin sain aikaseks mut ei ni ei.Eli voinko liittyä joukkoonne vaikka näin varhain meni kesken?Kyllä oon itkeny silmäni päästä kun ehti jo asennoitua uuteen ihanaan elämäntilanteeseen.Toukokuusta 2005 lähtien meillä on ollu yritystä ja esikoista siis toivotaan.
Sitten kysymyksiä:miten teillä on kierto palautunu km:n jälkeen?Ja pitääkö pitää paussikuukausi yrityksestä?Kannattaako lääkärissä käydä ja tarkistuttaa ettei esim. oo emätintulehdusta ym.vastaavaa.Inhottavaa kun ehti jo raskausoireetkin alkaa.Huoh,voi elämä.Ja mä kun niin iloitsin joululahjastani.
Ja ootteko tehny tarkistustestiä että hormooni ois sit poistunu kokonaan jonkun ajan kuluttua.
-Pepsi kp1
Tulipas yllätys tänä aamuna. Nyt on vasta kp13/28 ja ovistesti näyttää plussaa???!!! Siis kun mulla ei oo IKINÄ tullut ovisplussaa näin aikaisin. Ei edes silloin, kun käytin clomeja. Mahtaisko johtua laihtumisesta vai vitamore totalista (luontaistuote), helokkiöljystä vai homeopatiasta. Kenties kaikkien näiden yhteisvaikutuksesta. Kp11 tein testin, tuli vain hyvin himmeä viiva. Kp12 eli eilen en edes viitsinyt testiä tehdä. Eilen illalla jomotteli mahaa tosi kovaa, mutta ajattelin, ettei ne voi vielä olla vasta kuin muniksen kasvukipuja ja päätin, että säästelläänhän simppoja (tai miestä;-) tuleville päiville. Kp11 simpat laitettiin taipaleelle. Jos ei olis sitä tehty, niin tällä hetkellä varmaan harmittais vietävästi. Mutta toivon mukaan ehditään vielä tähän ovikseen mukaan tänä iltana.
Pahoittelut pepsimaxille varhaisesta km:sta. En usko, että sinun tarvitsee lääkärissä käydä. Sit tietysti on eri asia, jos tulee kipuja, lämpöä jne. Mulla ainakin on kierrot olleet km:jen jälkeen ihan normaalit. Ehkä muutaman päivän heittoja eteen tai taakse. Paussikuukautta ei tarvitse pitää, kun sulla meni noin aikaisin kesken ja itsestään varmasti vuotaa pois. Luulen, ettei myöskään tarkistustestiä tarvitse tehdä, kun tosiaan noin aikaisin meni kesken. Toivottavasti saat pian uuden ja kestävän plussan!
Onnittelut masunasulle lähestyvästä oviksesta!!!
Täytyy ruveta tyttöjä pukemaan. Lähdetään kuopuksen 3-vuotis neuvolaan.
Mukavaa päivää kaikille haahuille!
Täällähän tapahtuu :-). Onnittelut Kerttukasperille haamusta ja Porkkanalle plussasta! Toivottavasti Kk:n haamu vahvistuu ja Porkkanalla selkäsärky rauhoittuu ja kaikki sujuu tällä kertaa hyvin! Oikein jännittää teidän puolesta, kun itsellä ei ole mitään jännitettävää.
Harmi, kun Katria ei vieläkään päässyt oikein onnittelemaan. Olisi se vahva plussa voinut nyt jo tulla. Mutta toivotaan kuitenkin, että masussa vauveli köllii ja kasvaa. Onko sinulla ollut yhtään turvotusta masussa? Mulla oli ainakin viime kesäisessä tuulimunaraskaudessakin turvotusta, varmaan jo jostain rv6 lähtien. Pelkäsinkin, että odotan kaksosia, hah. Housut alkoi silloin tosiaan oikein kunnolla kiristää ja mietin jo väljempiin housuihin siirtymistä. Olis tosi hienoa, jos sulla ultrassa näkyisi vauveli!!!
Nonnalle ja Sartsulle plussaonnea! Ja tietty kaikille muillekin bongailijoille ja piinailijoille!
Muutamat kyseli, jääkö mulla jouluksi mitään tekemistä ;-). Korttien kirjoittelu on edelleen hieman kesken. Oltiin viikonloppu reissussa, joten se homma pitäis mieluiten hoidella jo tänään. Sit olis mielessä tehdä jauhelihapasteijoita, kun meillähän lapset eivät paljoa perusta jouluruuista. Kun olen nähnyt suuren vaivan joulupöydän laitossa, niin en halua kuulla koko ajan: YÖK, en syö! Hyi! Niinpä ajattelin, että en edes yritä pakottaa heitä syömään (pikkuisen saavat kylläkin maistaa kaikkia), vaan heille on sitten tarjolla maksalaatikkoa (itsekin tykkään tosi paljon maksalaatikosta; ostan kaupasta, en siis tee itse) ja pasteijoita. Eiköhän niillä lähde heiltäkin nälkä. Pasteijoiden lisäksi aion tehdä vielä ainakin imellettyä perunalaatikkoa ja joululeipäkin olisi suunnitelmissa. Aattona pitää tietysti touhuta vielä rosollit sun muut.
Katri taisi kysellä aaton " traditioista" . Omat perinteemme ovat vielä kovin nuoria. Muutama vuosi sitten vietimme aaton aina äitini luona ja hänen miesystävänsä (isäni kuoli jo lähes 30 v. sitten) oli pukkina. Nykyisin aatto menee niin, että minä teen viime hetken paikkojen siistimisen (lapset saa kyllä helposti avuksi, kun onhan sentään jouluaatto ja pukki tulossa; mies on yleensä aattonakin töissä, kotiutuu puolenpäivän maissa) ja valmistelen jouluateriaa. Saunassa käydään tosi hyvissä ajoin. Sitten syödään jouluateria ja sitten aletaan odottaa pukkia. Tänäkin jouluna pukki tulee ilmeisesti jo klo 16, joten vipinää piisaa. Miehen vanhemmat tulevat meille pukin käynnin ajaksi, muuten ovat kotona viihtyvää sorttia. Ilta meneekin sitten lapsilla lahjoja katsellessa ja leikkiessä ja me miehen kanssa katsotaan tv:tä, rentoudutaan ja syödään tietysti niitä jouluherkkuja ;-). Äiti pääsee meille miesystävänsä kanssa vasta joulupäivänä, koska vm. kiertää aattona pukkina monessa paikassa. Joulupäivänä laitetaan sitten tietysti taas pöytä koreaksi ja syödään hyvin.
No joo, ettei tästä nyt ihan romaania tulisi, niin täytyy lopetella. Joulusiivoustahan tässä saisi jo pikku hiljaa ruveta tekemään.
neronja, ovista odotellessa