Kyllästyttääkö sinua se, kun ihan kaikesta on tullut elintasokilpailua?

tuollaisia julkaisuja, vaan olen oma itseni enkä vaivaudu ajattelemaan muiden mielipiteitä.



Ei vaan kiinnosta.

niin jotenkin laput silmillä täytyy kulkea, jos ei tätä kaikkimulleheti-asennetta ja yhteiskuntaa huomaa. Eihän sitä tarvitse, kuin katsella autoja liikenteessä, niin ko. asian näkee.

Eikä kumpikaan meistä ole törmännyt moiseen sen jälkeen kun täytettiin 20.



Taitaa olla aika nuorta noi sun ustävät,

Ihmisellä on edelleen vapaus valita.

tämä "olet mitä kulutat"-kulttuuri. Kuluttaminen on nykyään kunnollisen ihmisen merkki. Minusta se jotenkin liittyy tähän nykyhetkeen, jossa pelätään yhteiskunnan rapistuvan ja eriarvoistuvan, ja kaikilla on kiire ottaa siitä irti minkä itse saa.

kiinni, lähdetkö tuohon matkaan.

Kuvaavaa oli, että mainitset, kuinka sinulla olisi varaa. Eli itsekin ajattelet, että jos joku ei laita materiaa lisää ja lisää, hän on köyhä.

Oma valinta, miten elää. En lue noita blogeja, en vietä aikaani sellaisten ihmisten kanssa, jotka kilpailee materialla. Valinta on vapaa, miten oman elämäsi luot. Et voi vaikuttaa toisten elämäntyyliin. Ainoa, mihin voit vaikuttaa, on oma elämänlaatusi

Ihminen on nykyisin alistettu pelkäksi kuluttajaksi, jonka arvo mitataan sillä, kuinka paljon hän ostaa uutta tavaraa.

Tämä heijastuu ihan kaikessa ja sitä ruokitaan joka tuutista. Esim. aikakauslehdet on nykyään vain myyntikatalogeja: osta tällaiset vaatteet, meikit, huonekalut, viinit, ruokaa. Sitten olet hyväksyttävä ja sellainen kuin nyt kuuluu. Muita asioita käsitteleviä lukujuttuja on häviävän vähän, nekin pinnallisia.

Suurin osa blogeista perustuu sen esittelylle, mitä on ostettu tai mitä haluttaisiin ostaa. Suosituin on se blogi, jossa ostetaan eniten ja kalleinta.

Ystäväpiirissäni ison osan elämä on pelkistynyt pelkäksi kuluttamiseksi. Vertaillaan koko ajan itseä toisiin: onko noilla hienommat vaatteet, kalliimpi auto, isompi ja uudempi talo kuin meillä. Apua, on! Nyt äkkiä hankkimaan meillekin uusi auto!

Seurustelu on enää tasoa: me ostettiin uusi keittiökone, se on luksuskone, se on markkinoiden paras ja EI ollut muuten HALPA. Ja TÄMÄ piiras, mitä te syötte, on vatkattu sillä LUKSUSKONEELLA. Oonko muuten sanonut, miten erinomainen se luksuskone on, seuraavaksi mä hankin siihen...

Jopa tv:n katsomisesta on tullut kilpailua siitä, kuka näkee ensin uusimman ohjelman - ja ensin se näytetään tietty kalleimmalla kanavalla. Ystäväni osti jonkin HBO-paketin, että varmasti näkee kaikki HBOn sarjat, ennen kuin ne esitetään Suomessa! Mikä ihmeen itseisarvo sekin on?

Matkustaminen ei enää ole uusien asioiden kokemista, uusiin ihmisiin tutustumista, maailmankuvan avartamista. Ei, se on kuluttamista: kellä on ollut kallein hotelli, se on voittaja.

Lapset ovat pelkkiä kulutuksen mallinukkeja. Pitää olla tietynlaiset vaatteet, harrastukset, jne. Ja sitten vanhemmat pätevät sen kautta - ja riitelevät, mikä kurahaalari on paras ja kallein. Come on, ihmiset, ne on pelkkiä kakaroiden kurahaalareita! Miten niistäkin on voinut muotoutua jotain statussymboleita?!

Aikuisten harrastuksissa sama juttu. Enää ei harrasteta omaksi huviksi, virkistykseksi ja ajanvietteeksi. Harrastuksista on tullut kuin toinen ura, joissa pitää olla ilmiömäinen ja paras. Jos vaan kudot villasukkia tai käyt jumpassa, se ei ole mitään.

Sinun pitää keksiä omasta päästäsi erityisihmeellinen hartiahuivimalli, kutoa se, postata se nettiin ja saada muut tekemään samanlainen! Urheilu ei ole mitään, jos siinä ei voi esiintyä, juosta maratonia tai kilpailla.

Ruoanlaitosta ja leipomisestakin on tullut välineurheilua. Ei riitä, että on hyvää pullaa. Se pitää olla tehty erityisellä pullatruuttaimella, siinä pitää olla jännä uusi säväys ja erikoiset koristeet - sen pitää olla PARAS pulla ikinä!

Kun luet kirjan, sen pitää vähintään olla se Nobel-voittaja, jonka koko tuotannon olet lukenut viisi kertaa läpi ja jonka synnyinseudulle olet tehnyt toiviomatkan.

Tätä voisi jatkaa vaikka kuinka.

Olen niin KYLLÄSTYNYT tähän vertailuun ja kisaamiseen! Miksei voida vain lukea mielenkiintoisia kirjoja ja keskustella niistä - miksi siitäkin tulee kisa, kuka ekana sen uutuuskirjan luki. Sama koskee ihan kaikkea.

Ja kyse ei nyt olisi siitä, etten voisi tehdä tuota samaa. Tulojen puolesta voisin hyvin lähteä tuohon samaan kilpajuoksuun. Mutta mua ei huvita. Kokeilin sitä. Siitä ei saa mitään. Se on tyhjää. Miksi kaikki vaan jatkaa sitä?

niin jotenkin laput silmillä täytyy kulkea, jos ei tätä kaikkimulleheti-asennetta ja yhteiskuntaa huomaa. Eihän sitä tarvitse, kuin katsella autoja liikenteessä, niin ko. asian näkee.

Minä kuljenkin aika lailla laput silmillä :). Harvoin katselen ihmisiä kadulla, kun ajattelen omia juttujani.

Autoista en tiedä mitään, en tunne niitä merkkejä ollenkaan. Voin toki olettaa, että kalliit pidetään puhtaana ja kiiltävinä, joten saattaahan sellaisen havaita liikenteessä, bussipysäkillä seistessä:). Mutta ei kyllä kiinnosta yhtään sen enempää, enkä jaksa ajatella mitään siitä ihmisestä, joka siellä auton sisällä on.

Niin, en oikeastaan tarkoittanut, ettenkö tietäisi elintasokilpailua olevan olemassa, mutta en osaa nähdä sitä ihan vain kadulla kulkiessani. Ystäväpiiriini ei myöskään kuulu sellaisia ihmisiä.



Sanomalehtiä lukemalla ja uutisista tms. asia tulee tottakai ilmi.

Tietoisesti en vertaile, enkä yritä kilpailla.

Ostan kuitenkin kotiini niitä 'luksuskoneita', ihan vaan siksi että olen kyllästynyt huonoon laatuun ja nopeasti rikkoutuviin laitteisiin.



Ostan myös usein laadukkaita vaatteita, varsinkin lapsille, sillä haluan niiden kestävän ja olevan toimivia.



Kilpailemisesta en ole kiinnostunut. Elän vain perheeni kanssa omaa elämääni.

Ikävää jos joku sen näkee elintasokilpailuna.

Kyllähän sitä jo tuohivirsun aikaan kilpailtiin kenen reellä päästiin nopeiten joulukirkkoon tai muuten asiat ojennuksessa ja emännillä sen seitsemää sorttia kahvipöydässä.



Nykyaikaa voi leimata se, että kilpailuaiheita on loputtomasti ja niin kuin joku tässäkin kuvasi, että kilpailevat kuka pääset halvimmalla. Samaa materialismia sekin on.



Mä luulen, että yksi aikuistumisen merkki on, että nousee tämän yläpuolelle. Ei ole pakko vertailla tai ainakaan arvottaa.



Sisustuslehtiä voi lukea sen vuoksi, että saa katsoa kauniita kuvia. Työpaikalla aina joku menestyy paremmin, jollain on parempi liksa, isompi talo. Nämä voi todeta tosiasioina ilman, että niihin liittää arvolatausta. Kyllä tämä on myöskin itsetuntokysymys, jos on aidosti tyytyväinen elämäänsä, niin ei tarvitse miettiä miksi "johnsoneilla" on kalliimpi auto. Toki ihmisen elämään kuuluu kilvoittelu, mutta siinä voi haastaa itseänsä, eikä vertailla muihin,

vain yleisesti mieleen kun luin tutkimuksen ihmisten mielikuvista.

Eli mainostoimistoillehan maksetaan älyttömiä summia siitä, että saadaan luotua mielikuvia. Niitä sitten syötetään ihmisille.

Esim savukkeet. Jossain vaiheessa ihmiset oikeasti kuvittelivat kevytsavukkeiden olevan melkeinpä terveellisiä. Siihen mainostukseen ja mielikuvan syöttöön käytettiin iso summa rahaa.

Monia muitakin tavaroita oli tutkittu laadultaan. Ihmiset kiven kovaan väittivät always-siteiden olevan todella paljon parempia, kuin jotkut paskat vuokkoset. Mutta tutkimuksissa osoitettiin niiden olevan samanlaisia. Mutta ihmisiin uppoaa mainokset, että tämä tuote on kallis ja laadukas.

Ihmiset ostavat paljon mielikuvia. Kun mainoksiin käytetään paljon rahaa ja on ihmisten tunteisiin vetoavia mainoksia, ihminen kuvittelee, että tämä on siis laadukas tuote. Jos se hajoaa, ihminen antaa sen anteeksi paremmin ja selittelee, kuin mainostamaton ja värittömämpi tuote.

Tätä ihmisen luonnetta mainostajat käyttävät hyväksi, koska maailma pyörii vain rahalla ja kuluttamisella ja näin saadaan rahat yksien ihmisten taskuun.

Moni, joka kuvittelee ostavansa laadukkaampaa ja siksi kalliimpaa, ostaa vain mielikuvia.

Tietoisesti en vertaile, enkä yritä kilpailla.

Ostan kuitenkin kotiini niitä 'luksuskoneita', ihan vaan siksi että olen kyllästynyt huonoon laatuun ja nopeasti rikkoutuviin laitteisiin.

Ostan myös usein laadukkaita vaatteita, varsinkin lapsille, sillä haluan niiden kestävän ja olevan toimivia.

Kilpailemisesta en ole kiinnostunut. Elän vain perheeni kanssa omaa elämääni.

Ikävää jos joku sen näkee elintasokilpailuna.

Merkki maksaa, jos ostaa merkittömän tuotteen säästää koska siitä on karsittu mainoskulut ym. pois.



Jos vaikka ajatellaan merkki ripsiväriä mitä mainostetaan tv:ssä ja lehdissä ympäri maailmaa ja mainoskasvona toimii Hollywood tähti, miettikää mikä valtava summa menee jo noihin rahaa...! Yritys saa aika h*lvetin monta ripsaria myydä, että saadaan katettua mainoskasvolle hänen palkkionsa sekä mainoksiin uponneet rahat katettua +voittoa siihen päälle.



On totta että joissakin asioissa laatu ja hinta korreloivat keskenään, mutta varsinkin vaatteissa, meikeissä ym. mainokset ovat se mikä luo mielikuvat.

Eniten ärsyttää nämä "pääsen vain kerran vuodessa etelänlomalle, naapuri käy siellä 2-3 kertaa, ahdistaa!"

Esimerkki: keskustellaan talvilomista perhekerhossa. Äiti a sanoo, että perhe menee Kanarialle, äiti b sanoo, että menevät viikoksi mummolaan Jyväskylään, äiti c kertoo, että matkustavat kahdeksi viikoksi Meksikoon. Tämäkö on nyt sitten kilpailua ? Vai miten talvilomista pitäisi puhua? Tai ihanko totta kaikki ihmiset, joilla on uusi iso omakotitalo ovat oravanpyörässä juoksevia kilpavarustelijoita? Minä olen kyllä aina kuvitellut, että oma talo rakennetaan siksi, että halutaan oman mielen mukainen koti, ja rahaa on sen verran , että se on mahdollista.

Varmasti on ihmisiä, jotka kehuvat omilla asioillaan, mutta on kyllä älyllisesti epärehellistä syyttää hyvintoimeentulevia kilpavarustelusta, josbnämä elävät elämäänä niin kuin haluavat(esim iso talo ja kaukomatkoja).

Ja tiedoksi, meillä ei tänä talvena ole vara edes Kanariaan, ja asumme perusrivarissa. Edelleen väitän, että näiden, jotka kokevat herkästi keskustelun vertailemisena tai kilpavarusteluna, kannattaisi ihan rehellisesti tutkailla omia pohjimmaisia tunteitaan.

Miellä työapaikalla tuntuu että vain raha, raha, siitä puhutaan. Juurikin etelänlomat, autot ja omakotitalot. Itse asun lähiössä ja kuljen julkisilla. Ulkomailla olen ollut viimeksi kymmenisen vuotta sitten. Lapset eivät koskaan.

Ei ole oikein keskustelunaiheita toisten kanssa. Siksi olenkin enimmäkseen hiljaa ja hoidan vaan työni.

Olisiko tuo asia kuitenkin vähän ikäriippuvainen juttu? Ne, jotka on nyt nuoria, niin ne sisustaa, tekee noita hankintoja yms?



Kuinka moni esim. yli 40 v kirjoitaa vaikka sisustusaiheisia blogeja?



Itsellä on arvomaailma hivenen toisenmoinen ja en kyllä jaksa juosta esim. muodinmukaisen sisustuksen perässä monestakaan syystä:

- taloudelliset näkökulmat

- ympäristöystävälliset näkökulmat

- myrkkynäkökulmat (uusista huonekaluista irtoaa aina kemikaaleja)

- aika ja vaiva



No sen olen kyllä huomannutkin, ettei minua edes kutsuta niiden "parempien ihmisten" kutsuille, koska en käy kampaajalla joka kuu enkä kulje muodin mukaissa vaatteissa tai seuraa mitkä viinilaadut on nyt in tai omista rakennekynsiä tai irtoripsiä tai hiuslisäkkeitä.



Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että tärkeintä on se, että jokainen löytää sen oman juttunsa. Veikkaanpa, että meillä jokaisella on omat juttunsa, joihin panostaa enemmän kuin muut. Se terveen ja sairaan raja on usein häilyvä. Mikä urheilu on hyvästä, mikä on jo liikaa? Mikä määrä pelaamista on ok ja mikä on jo pelinhimoa? Mikä on viinistä nautiskelua ja mikä ahkoholismia? Mikä on sisustamista ja mikä on ylivarustelua? Entä jos menee päinvastaiseen suuntaan eli milloin pihistelystä tulee jo vaikka lasten laiminlyömistä? (syödään niin huonoa ruokaa ja lapsella ei lämpimiä vaatteita)



Minkähänlainen on muuten se uusi elokuva Tavarataivas, jossa tyyppi luopuu kaikesta tavarastaan ja hakee vain yhden tavaran per päivä itselleen käyttöön? Mitenköhän nämä varustelevat ystäväsi kestäisivät sen vuoden ja herättäisikö se heissä jotain ajatuksia? Herättäisikö pelkkä elokuva ajatuksia?

Ap:n kirjoitus on hyvä ja erittäin osuva

Minulla on sellainen näkemys, että tämä kilpavarustelu johtuu sosiaalisen median valtavasta merkityksestä ihmisille. Facebookissa, blogeissa jne. esitellään sitä täydellistä elämää ja kuin huomaamattaan moni lähtee mukaan kilpavarusteluun ja se muuttaa ihmisten kulutustottumuksia, arvoja ja ajatuksia siitä, millaista on tavoittelemisen arvoinen elämä. Facebookihan on olemassakin vain siksi, että esittelisimme elämäntyylimme ja kulutustottumuksemme ja sitä kautta meitä ohjaillaan enemmän kuin me pikkuressukat tajuammekaan.

Kyllä kyllästyttää tämä "olet mitä kulutat"-kulttuuri. Kuluttaminen on nykyään kunnollisen ihmisen merkki. Minusta se jotenkin liittyy tähän nykyhetkeen, jossa pelätään yhteiskunnan rapistuvan ja eriarvoistuvan, ja kaikilla on kiire ottaa siitä irti minkä itse saa.

jos vertaa vaikka aiempiin vuosikymmeniin. Tavaroiden merkitys on tietysti aina ollut suuri ihmisen elämässä, mutta nyt tämä piirre näyttää ylikorostuneen. Mielikuvien merkitys on noussut, kun kilpaillaan vähenevistä työpaikoista on tärkeää miltä oma elämä näyttää ja millaisia mielikuvia välittää toisille, että pysyy menestyjien joukossa. Kyllähän julkinen keskustelu näyttää kovasti painottavan erontekoa menestyjien ja häviäjien välillä, tuodaan esiin kilpailun ja menestyksen merkitystä niin yksilölle kuin etenkin kansantaloudelle, muulla niin väliä. Kun lukee tätäkin palstaa, voiko edes puhua inhimillisyydestä, niin kovaa arvostelua, toisen mitätöimistä ja kilpailullisuutta täältä usein välittyy.



Monet ihmiset ovat hukassa arvojensa kanssa, ajatellaan, että eletään arvorelativismissa, vaikka näin ei ole. Monilta on eettisyys ja hyveet kadonnut elämästään ja elämä siksi tyhjää - sitä pyritään paikkaamaan tavaralla. Ostetaan jotain piristävää kun on muuten niin stressaavaa elämä, kun ei pysty täyttäään omia tunnetarpeitaan riittävästi. Tiedetään, että lapset jotka eivät saa riittävästi tunnetarpeilleen tyydytystä, kääntyvät esineiden puoleen eivätkä he opi etsimään hyvää oloa ihmisistä ja yhdessäolosta heidän kanssa.

vain yleisesti mieleen kun luin tutkimuksen ihmisten mielikuvista. Eli mainostoimistoillehan maksetaan älyttömiä summia siitä, että saadaan luotua mielikuvia. Niitä sitten syötetään ihmisille. Esim savukkeet. Jossain vaiheessa ihmiset oikeasti kuvittelivat kevytsavukkeiden olevan melkeinpä terveellisiä. Siihen mainostukseen ja mielikuvan syöttöön käytettiin iso summa rahaa. Monia muitakin tavaroita oli tutkittu laadultaan. Ihmiset kiven kovaan väittivät always-siteiden olevan todella paljon parempia, kuin jotkut paskat vuokkoset. Mutta tutkimuksissa osoitettiin niiden olevan samanlaisia. Mutta ihmisiin uppoaa mainokset, että tämä tuote on kallis ja laadukas. Ihmiset ostavat paljon mielikuvia. Kun mainoksiin käytetään paljon rahaa ja on ihmisten tunteisiin vetoavia mainoksia, ihminen kuvittelee, että tämä on siis laadukas tuote. Jos se hajoaa, ihminen antaa sen anteeksi paremmin ja selittelee, kuin mainostamaton ja värittömämpi tuote. Tätä ihmisen luonnetta mainostajat käyttävät hyväksi, koska maailma pyörii vain rahalla ja kuluttamisella ja näin saadaan rahat yksien ihmisten taskuun. Moni, joka kuvittelee ostavansa laadukkaampaa ja siksi kalliimpaa, ostaa vain mielikuvia.

Tietoisesti en vertaile, enkä yritä kilpailla. Ostan kuitenkin kotiini niitä 'luksuskoneita', ihan vaan siksi että olen kyllästynyt huonoon laatuun ja nopeasti rikkoutuviin laitteisiin. Ostan myös usein laadukkaita vaatteita, varsinkin lapsille, sillä haluan niiden kestävän ja olevan toimivia. Kilpailemisesta en ole kiinnostunut. Elän vain perheeni kanssa omaa elämääni. Ikävää jos joku sen näkee elintasokilpailuna.

Mutta monissa tuotteissa myös kokemuksen perusteella. Olen jo sen verran vanha (nelikymppinen), että olen ehtinyt hankkimaan kokemuksia ja arkielämässä huomaamaan joidenkin merkkien heikkouden ja joidenkin kestävyyden.

Esim. lastenvaatteiden laadun ja kestävyyden näkee nopeasti. Se, että ostan laadukkaita tuotteita ei tarkoita suoraan sitä että ostaisin kalliita tuotteita. Hyviä ja kestäviä vaatteita olen löytänyt kalliista merkeistä, mutta myös halvoista merkeistä.

Elektroniikassa olen päätynyt pitkälti kaalliisiin merkkeihin siitä syystä, että halvemmat ovat rikkoutuneet niin nopeasti. Voin sanoa että harmittaa todella paljon kun 4 vuotta vanha telkkari hajoaa tai puhelin kestää vain 2 vuotta.

Sama juttu autojen kanssa.

Terveyssiteistä sen verran, että pitkään joku Vuokkoset oli ainoa merkki josta en saanut ihottumaa. Tutkimusten samanlaisiksi osoittama Allways aiheutti ikävää ihottumaa ja rikkoi ihoni (ehkä psykosomaattista). Lopulta päädyin käyttämään kestositeitä, sillä koen ne parhaimmiksi (=niistä ei tule iho-ongelmia). Ja vaikka kestoja usein kuulen kritisoitavan huonoiksi, pidän niitä edelleen itselleni parhaimpina.

Tietenkin on myös tuotteita joissa haluankin ostaa niitä mielikuvia. monet visuaaliset asiat ovat sellaisia. Esim. ostan mieluummin sen peilin joka näyttää kivalta ( ja josta olen esim. jostakin kuvasta tai elokuvasta saattanut saada siitä myönteisen mielikuvan) kuin viereisen halvemman peilin, johon ei liity mitään myönteisiä mielikuvia. Kumpikin peili varmasti täyttäisi peilin tehtävän yhtä hyvin. Valintani teen kuitenkin mielikuvien perusteella, en hinnan enkä laatuvertailun.

Eivät ihmiset tyhmiä ole vaikka mielikuviin lankeavatkin :)

En pidä mielikuvien perusteella ostamista edes mitenkään huonona tai paheksuttavana tapana. Usein ihmiset saavat niistä mielihyvää ja myönteisen kokemuksen itsestään. Sehän on vain hyvä asia. Ei tätä elämää nyt niin hirveän vakavasti tarvitse ottaa.

up