Lue keskustelun säännöt.
Kyllästyttääkö sinua se, kun ihan kaikesta on tullut elintasokilpailua?
09.02.2013 |
Ihminen on nykyisin alistettu pelkäksi kuluttajaksi, jonka arvo mitataan sillä, kuinka paljon hän ostaa uutta tavaraa.
Tämä heijastuu ihan kaikessa ja sitä ruokitaan joka tuutista. Esim. aikakauslehdet on nykyään vain myyntikatalogeja: osta tällaiset vaatteet, meikit, huonekalut, viinit, ruokaa. Sitten olet hyväksyttävä ja sellainen kuin nyt kuuluu. Muita asioita käsitteleviä lukujuttuja on häviävän vähän, nekin pinnallisia.
Suurin osa blogeista perustuu sen esittelylle, mitä on ostettu tai mitä haluttaisiin ostaa. Suosituin on se blogi, jossa ostetaan eniten ja kalleinta.
Ystäväpiirissäni ison osan elämä on pelkistynyt pelkäksi kuluttamiseksi. Vertaillaan koko ajan itseä toisiin: onko noilla hienommat vaatteet, kalliimpi auto, isompi ja uudempi talo kuin meillä. Apua, on! Nyt äkkiä hankkimaan meillekin uusi auto!
Seurustelu on enää tasoa: me ostettiin uusi keittiökone, se on luksuskone, se on markkinoiden paras ja EI ollut muuten HALPA. Ja TÄMÄ piiras, mitä te syötte, on vatkattu sillä LUKSUSKONEELLA. Oonko muuten sanonut, miten erinomainen se luksuskone on, seuraavaksi mä hankin siihen...
Jopa tv:n katsomisesta on tullut kilpailua siitä, kuka näkee ensin uusimman ohjelman - ja ensin se näytetään tietty kalleimmalla kanavalla. Ystäväni osti jonkin HBO-paketin, että varmasti näkee kaikki HBOn sarjat, ennen kuin ne esitetään Suomessa! Mikä ihmeen itseisarvo sekin on?
Matkustaminen ei enää ole uusien asioiden kokemista, uusiin ihmisiin tutustumista, maailmankuvan avartamista. Ei, se on kuluttamista: kellä on ollut kallein hotelli, se on voittaja.
Lapset ovat pelkkiä kulutuksen mallinukkeja. Pitää olla tietynlaiset vaatteet, harrastukset, jne. Ja sitten vanhemmat pätevät sen kautta - ja riitelevät, mikä kurahaalari on paras ja kallein. Come on, ihmiset, ne on pelkkiä kakaroiden kurahaalareita! Miten niistäkin on voinut muotoutua jotain statussymboleita?!
Aikuisten harrastuksissa sama juttu. Enää ei harrasteta omaksi huviksi, virkistykseksi ja ajanvietteeksi. Harrastuksista on tullut kuin toinen ura, joissa pitää olla ilmiömäinen ja paras. Jos vaan kudot villasukkia tai käyt jumpassa, se ei ole mitään.
Sinun pitää keksiä omasta päästäsi erityisihmeellinen hartiahuivimalli, kutoa se, postata se nettiin ja saada muut tekemään samanlainen! Urheilu ei ole mitään, jos siinä ei voi esiintyä, juosta maratonia tai kilpailla.
Ruoanlaitosta ja leipomisestakin on tullut välineurheilua. Ei riitä, että on hyvää pullaa. Se pitää olla tehty erityisellä pullatruuttaimella, siinä pitää olla jännä uusi säväys ja erikoiset koristeet - sen pitää olla PARAS pulla ikinä!
Kun luet kirjan, sen pitää vähintään olla se Nobel-voittaja, jonka koko tuotannon olet lukenut viisi kertaa läpi ja jonka synnyinseudulle olet tehnyt toiviomatkan.
Tätä voisi jatkaa vaikka kuinka.
Olen niin KYLLÄSTYNYT tähän vertailuun ja kisaamiseen! Miksei voida vain lukea mielenkiintoisia kirjoja ja keskustella niistä - miksi siitäkin tulee kisa, kuka ekana sen uutuuskirjan luki. Sama koskee ihan kaikkea.
Ja kyse ei nyt olisi siitä, etten voisi tehdä tuota samaa. Tulojen puolesta voisin hyvin lähteä tuohon samaan kilpajuoksuun. Mutta mua ei huvita. Kokeilin sitä. Siitä ei saa mitään. Se on tyhjää. Miksi kaikki vaan jatkaa sitä?
Kommentit (65)
että sitä säästellään. Jos vaikka ajatellaan että joku ostaa markettishampoon 3€ vert. 30€ kampaamo shampoon, niin varmasti noista toista herkemmin "lorauttelee" menemään ja toista enemmän koittaa "säästellä". Tai jos jalassa on 20€ kengät niin helposti voi sateen yllättäessä oikaista mutaisen ruohikon yli,vert. jos jalassa 200€ kengät niin sipsuttelee asfalttia pitkin. Tai jos ostaa 500€ kännykän, sitä ei välttämättä ihan niin herkästi "heittele" sängylle/sohvalle/laukkuun ja siihen hankkii jonkinlaisen suojakotelon tmv. vert. 50€ kännykkä (josta saattaa jopa toivoa että hajoisipa nyt niin saisin uuden paremman hankittua...) Sama vaatteissa, en minä ainakaan mene ns. ykköset päällä kesän maalauskurssille, enkä laita parhaita farkkuja jalkaan leikkipuistoon, ja käytän kaunista silkkivilla mekkoani vähän juhlavammissa hetkissä, en kotiasuna. Joten kummako se sitten on, että H&M:n toppi tai farkut tai mekko kulahtaa nopsemmin, mitä ne jotka on ostanut ns. laadukkaampina jostain muualta.
Täma auttaa ymmärtämään miksi jotkut vuokralla asuvat ihmiset rikkovat kotiaan ja asuvat kuin siat pellossa.
Itse pyrin opiskeluasunnossakin pitämään yllä viihtyisyyttä.
En ollenkaan ymmärrä semmoista asennetta, että halpaa tavaraa kohdeltaisiin kovakouraisemmin ja huonommin kuin kalliimpaa tuotetta. Ainakaan jos tuotteet on samanlaiseen käyttöön tarkoitettu ja hankittu.
Maalaushommiin yleensä puetaan joko maalarinvaatteet tai jotkut vanhat pahoin tahraantuneet tai rikkoutuneet.
Yleensä ihmiset tekevät näitä vertailu kahden samantyyppisen ja samalla tavalla käytetyn tuotteen välillä. Outoa läheä vertaamaan leikkipuistopukeutumista juhlapukeutumiseen.
Tietenkään kukaan ei mene juhlavaatteissa raksalle, eivätkä ne vaatteet kovin hyvin raksahommiin soveltuisikaan.
Aivan yhtä huonosti toimisi pilkkihaalari juhla-asuna esim. kesähäissä.
Lasten ulkovaatteissa olen huomannut, että tietyt kalliimmat merkit ovat varmpempia valintoja kuluttaviin rymyleikkeihin kuin markettien merkittömät halpisvaatteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun joku asia on sellainen mitä riittää, ei sitä tarvitse niin varjella. Koti vähän eri asia, harva haluaa elää sekasorron keskellä. Minun serkku hyvä esimerkki, saa työnsä kautta koko ajan kallista elektroniikkaa käyttöönsä, hänelle on aivan sama hajoaako älypuhelin tai tabletti viikon vai vuoden kuluttua. Itse maksan puhelimeni omalla rahalla, joten kallis älypuhelin olisi minulle iso investointi, ja pitäisin sitä niin että kestää vuosien ajan.
Ehkä johtuu siitä, että olemme hiukan ekoihmisiä vaikka kyllä mekin kulutamme sekä tavaroihin (usein muttei aina käytettyihin) ja palveluihin. Kultturia kulutetaan paljon ja kirjavasti ja mies urheilee aika paljon mutten tunnista kilpailua noilakaan aloilla, mutta toisaalta meillä luetaan paljon esim. dekkareita ja vanhoja klassikkoja ja työmatkapyöräillään ym. ei kovin hohdokasta...
Ei ole autoa eikä omakotitaloa eikä tule edes mieleen kadehtia sellaisia muilta. Osalla kavereista löytyy tällaisia juttuja (osa asuu maalla ja niitä tarvii/eivät ole siellä talot kalliita, osa taas haluaa tietynlaista elämäntapaa, osa kaupunkilaistutuista ei näitä halua ekologisista syistä kuten ei mekään). En koe, että tarvisi kilpailla kenenkään kanssa. Toki yhteiskunta, jossa elämme on materialistinen mutta musta ap:n kokemus on outo. Pitäisikö sinun vaihtaa ystäväpiiriä? Aikuisiällä ystäväpiirin vaihtaminen tai ainakin uudistaminen joiltain osin voi välillä olla ihan tervettä. Vai voiko omaa asennetta muuttaa? Jos asiat kokee kiusaamiseksi voi pohtia mistä se johtuu...
Luen kirjoja, joiden lukemisesta saan nautintoa. Pukeudun vaatteisiin, jotka tuntuvat hyvältä päällä ja tukevat visuaalisesti persoonallisuuttani. Hihittelen olemattomaan partaani havaitessani jonkun yrittävän päteä kurahaalareilla tai oikeastaan millä vain. Ei vain kiinnosta! Mies ajaa kymmenen vuotta vanhalla, halvalla pikkuautolla vaikka työskentelee korkeasti palkatuissa esimiestehtävissä kv. yrityksessä, jossa muilla saman tason henkilöillä on mersu tai audi. Emme tunne huonommuutta siitä, ettei meille ole (vielä) siunaantunut lapsia, vaikka perheen haluaisimmekin.
Onnellisuuttamme kadehditaan, joten teemme varmaankin jotain oikein. :)
Kyllä, Suomi on niin kuiva ja surkea paikka, että siellä pitää tuota elintasokilpaa harrastaa.
On tosi vapauttavaa asua poissa tuosta paskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millä alalle te elintasokilpailijat olette? Mä en tunnista tuota elämänpiiristäni ollenkaan. Tai sitten en koe sitä kilpailuksi jos joku kertoo lähtevänsä Kanarialle.
Silloin kun oma budjetti oli vielä kovin rajallinen, eikä ollut varaa sellaisiin hankintoihin joita olisin halunnut.
Suurin ongelmahan siinä oli se, että en saanut sitä mitä olisin halunnut. Jouduin kitkuttamaan köyhää elämääni ja vain vierestä katsomaan kun toiset ostelivat hienoja vaatteita ja puhelimia ja telkkareita.
Sitten kun sain opinnot suoritettua ja lähdin työelämään muuttui tilanne ihan kokonaan.
Kun sain talouden tasapainoon ja pystyin ostamaan niitä tuotteita mitä halusin, en enää huomannut mitään elintasokilpailua :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
elämä on valintoja ja voi olla että joku valitsee vaikka hienon omakotitalon etelänmatkojen sijaan. Tai pukee lapsensa laatuvaatteisiin, jotka on ostanut kirpputorilta. Tai säästää rahaa ostaakseen itselleen arvokkaan maton, mutta ei käy kampaajalla tai osta itselleen uusia vaatteita. Ei tarvitse leimata ihmisiä kilpavarustelijoiksi oravanpyörässä ilman parempaa tietoa.
Esimerkki: keskustellaan talvilomista perhekerhossa. Äiti a sanoo, että perhe menee Kanarialle, äiti b sanoo, että menevät viikoksi mummolaan Jyväskylään, äiti c kertoo, että matkustavat kahdeksi viikoksi Meksikoon. Tämäkö on nyt sitten kilpailua ? Vai miten talvilomista pitäisi puhua? Tai ihanko totta kaikki ihmiset, joilla on uusi iso omakotitalo ovat oravanpyörässä juoksevia kilpavarustelijoita? Minä olen kyllä aina kuvitellut, että oma talo rakennetaan siksi, että halutaan oman mielen mukainen koti, ja rahaa on sen verran , että se on mahdollista.
Varmasti on ihmisiä, jotka kehuvat omilla asioillaan, mutta on kyllä älyllisesti epärehellistä syyttää hyvintoimeentulevia kilpavarustelusta, josbnämä elävät elämäänä niin kuin haluavat(esim iso talo ja kaukomatkoja).
Ja tiedoksi, meillä ei tänä talvena ole vara edes Kanariaan, ja asumme perusrivarissa. Edelleen väitän, että näiden, jotka kokevat herkästi keskustelun vertailemisena tai kilpavarusteluna, kannattaisi ihan rehellisesti tutkailla omia pohjimmaisia tunteitaan.
Nyt tuntuu hieman, että ap:lla on itsetunto hakusessa. Miksi altistat itsesi tuollaiselle, kun se ei selkeästi kiinnosta. Blogit ja lehdet voi jättää ihan hyvin lukematta.
Ehkä myös "ystäväpiirissäsi" olet myös vähän vääränlaisessa seurassa, jos tuntuu, että jopa perhelomista on tullut kilpavarustelua. Fakta on, että nykyään vaan kaikenlaista tietoa saa niin paljon helpommin netistä kuin ennen, että joskus on vaan parempi sulkea kaikki nuo telkkarit, netit ja muut "tuutit" ja keskittyä ihan johonkin muuhun kuin mitä siellä tulee vastaan. Olet ehkä pitänyt itsesi sen verran ajan pinnalla, että näet vain brändit ympärilläsi. Kun et vähän aikaan perehdy mitä missäkin on ns. "in", huomaat, etteivät merkit sulle itsellesi enää merkkaa niin paljon kuin ennen. Silloin ne muiden lasten vaatteet ei "satu" itsesi silmään enää niin kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hanki oma elämä. Ole vähät välittämättä muiden sanomisista. Ohjaa itse omaa elämääsi. Älä ole ulkoaohjautuva. Jätä "ystävät" ja kaverit, joiden seurassa et viihdy ja voi olla Sinä.
Kuulostaa aika tyypilliseltä n 3-kymppisten elämältä. Tuollaista se oli silloin. Onneksi tajusin, että voin tehdä omat valintani ihan itse ja olla onnellinen. Tavara ja suoritukset kun ei tee ketään onnelliseksi.
Täytyy ihmetellä missä AP elää jos tuollaista on. En ole kenekään nähnyt vertailevan mitään koskaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on pääkaupunginseudulla työapaikalla juuri tuollaista. Ja tosiaan olen huomannut mitä ylemmän tason tehtävässä on niin "täytyy" olla ns. hienoja harrastuksia, auto, omakotitalo ja ulkomaan matkat. Ja tätä saman laulua joutuu töissä kuuntelemaan joka ikinen päivä. Ei viitsi puhua kerrostalosta, bussista, lomasta omassa lähiössä, kirppislöydöistä, sentinvenytyksestä.
Ehkä se on heikkoa itsetuntoa...
Meillä on pääkaupunginseudulla työapaikalla juuri tuollaista. Ja tosiaan olen huomannut mitä ylemmän tason tehtävässä on niin "täytyy" olla ns. hienoja harrastuksia, auto, omakotitalo ja ulkomaan matkat. Ja tätä saman laulua joutuu töissä kuuntelemaan joka ikinen päivä. Ei viitsi puhua kerrostalosta, bussista, lomasta omassa lähiössä, kirppislöydöistä, sentinvenytyksestä.
Ehkä se on heikkoa itsetuntoa...
Työpaikalla harvemmin keskustellaan henkeviä, vaan yleistä esim. lomakuulumiset. Työpaikkani on ison kansainvälisen firman tietty toiminto, jossa on paljon asiantuntijatehtävissä olevia ja esimiehiä. Kyllä siellä puhutaan juuri autoista, moottoripyöristä ja ulkomaanmatkoista, sekä rakentamisesta. Lisäksi puhutaan myös joskus työn ohessa opiskelusta ja lapsista, kuten myös eri kulttuurien eroista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja onnekseni on paljon ystäviä/tuttuja joita ei myöskään kiinnosta. IHminen joka jää kilpailemaan jostain pinnallisista asioista menettää tosi paljon.
En ole koskaan tavannut ihmistä, joka kehuskelusi matkoillaan, taloillaan, lastensa haalarimerkeillä, imetyksensä kestolla tai ylipäätään juuri millään. Sen sijaan olen kyllä törmännyt äiteihin, joiden mielestä kilpavarustelua on jo se, että äiti pelkästään tulee perhekerhoon meikeissä ja lapsella on reimatecit tai whatever merkki nyt sattuukaan olemaan in.
Monet merkkivaatteet ovat kauniita, Loma Malediiveilla varmasti todella ikimuistoinen ja ihana kokemus ja arki isossa hyvin suunnitellussa talossa monin verroin helpompaa kuin ahtaassa ja huonosti varustellussa. Se, ettei näihin ole mahdollisuutta tai halua, ei tee kenestäkään huonoaa ihmistä, mutta ei se myöskään tee huonoa ihmistä siitä, jolla pystyy nämä asiat toteuttamaan.
Tosin en ole ajatellut sitä kilpailuna, vaan yleisesti materialismin, pinnallisuuden ja kovien arvojen kasvuna yhteiskunnassa. Blogit ovat täynnä mainoksia, ihmiset tuntuvat kuluttavan hullun lailla rahaa lastenvaatteisiin tai uusiin trendivaatteisiin, sisustukseen ja kotinsa "stailaukseen". Fb:ssä on tuttuja, joiden päivitykset koskevat lähinnä materiaa, uusia autoja, aina vain uusia matkoja ja laskettelureissuja jne. Tärkeää on myös "näyttäytyä" ja käydä IN-kohteissa, juhlissa jne.
Mutta eihän tähän ole pakko mennä mukaan, voi iloita omasta epätäydellisestä elämästään ja saada iloa ihan pienistä arkipäivän asioista ja hetkistä.
Olen itse sanoutunut siitä irti, mutta olen onnekas, sillä olen köyhästä perheestä ja nyt köyhä akateeminen ("nälkätutkija"), joten on ollutkin pakko etsiä muita selviytymiskeinoja kuin tyhjyyden täyttäminen tavaralla.
Toki olisi kiva, jos olisi enemmän rahaa, mutta olen oppinut miettimään jokaisen tavaran kohdalla, tarvitsenko sitä todella.
Kuluttamisen kulttuurin ydin on, että ihmisille luodaan tarve johonkin. Vastustakaa aivopesua.
Haluan syödä puhdasta lisäaineetonta luomuruokaa.
Asua turvallisella alueella isossa tilavassa talossa jossa perheen on hyvä kasvaa ja viettää aikaa yhdessä. Satsaan laadukkaisiin vaatteisiin jotka kestävät nukkaantumatta ja kulahtamatta useitakin pesuja. Puen lapseni ja itseni hengittäviin ulkoiluvarusteisiin jotka pitävät meidät kuivina ja lämpöisinä enkä voisi kuvitellakkaan, että lapseni käyttäisivät hiostavia kuravaatteita. Kirpputoreilla juoksemiseen minun aikani ei riitä vaan vietän senkin ajan mielummin perheeni parissa.
Totta kai järkevä ihminen valitsee laadukkaimman tuotteen, jos on varaa. Mutta nyt ei ollut kyse siitä, vaan siitä, että ostetaan joku tietty uusi juttu vain, koska muillakin on.
Siellä elämän kaikenlainen suorittaminen on moneen potenssiin verrattuna kehä III:n ulkopuolelle. Hengästyn aina kun kuuntelen pääkaupunkilaisten juttuja lapsiperhe-elämästä. Kaikki kuulostaa tosi stressaavalta ja hektiseltä. Päiväkodit ovat täpötäynnä ja henkilökunta vaihtuu koko ajan. Jos edes satut lähimpään päiväkotiin saamaan lastasi. Harrastuksissa ravataan kaikki illat. Niitä pitää olla monta joka lapsella pienestä pitäen ja niihin pitää ilmoittautua ties kuinka paljon etukäteen ja ne maksaa tietenkin hunajaa. Sitten illat huristellaan kahdella autolla lasten harrastusrumbassa. Julkinen terveynhuolto ei toimi. On "pakko" olla kallis vakuutus, koska muuten "et saa hoitoa". Ja joka aivastuksestahan mennään Yksityiselle ja haetaan ab-kuuri, koska pitäähän rahalle (vakuutukselle) saada vastinetta. Sitten tämä ja kaikki se hektinen elämä johtaa siihen, että lapset sairastelevat aika paljon, mikä väsyttää taas lisää. Asutaan joko ahtaasti tai sitten helvetin isoilla veloilla tai pitkien työmatkojen päässä ja istutaan ruuhkissa. Kun lapsi kasvaa, stressataan että pääseekö lapsi "oikeaan" kouluun eli siis riittävän hyvään. Vanhemmat tietenkin tekevät koko ajan vaativaa työtä ja pitkää päivää. Mitä isommat velat ja kalliimpaa elämä sitä enemmän pitää tietenkin kiivetä urallaan koko ajan. Jos pysyt muutaman vuoden pidempään samassa työpaikassa, aletaan jo ihmetellä, että miksei jo hae uutta ja vaativampaa työtä, onko jumahtanut. Suoritusmyllystä haetaan epätoivoisesti hetken iloa ja onnea suorittamalla vapaa-aikaa ja harrastuksia. Arjen suorittamista lähdetään pakoon lomamatkalle kauas ulkomaille, missä suoritetaan se loma, jotta unohdettaisiin se arjen suorittaminen hetkeksi.
Lapsiperhe-elämä vaikuttaa monta kertaa rankemmalta kuin mitä se on "täällä muualla".
että sitä säästellään.
Jos vaikka ajatellaan että joku ostaa markettishampoon 3€ vert. 30€ kampaamo shampoon, niin varmasti noista toista herkemmin "lorauttelee" menemään ja toista enemmän koittaa "säästellä".
Tai jos jalassa on 20€ kengät niin helposti voi sateen yllättäessä oikaista mutaisen ruohikon yli,vert. jos jalassa 200€ kengät niin sipsuttelee asfalttia pitkin.
Tai jos ostaa 500€ kännykän, sitä ei välttämättä ihan niin herkästi "heittele" sängylle/sohvalle/laukkuun ja siihen hankkii jonkinlaisen suojakotelon tmv. vert. 50€ kännykkä (josta saattaa jopa toivoa että hajoisipa nyt niin saisin uuden paremman hankittua...)
Sama vaatteissa, en minä ainakaan mene ns. ykköset päällä kesän maalauskurssille, enkä laita parhaita farkkuja jalkaan leikkipuistoon, ja käytän kaunista silkkivilla mekkoani vähän juhlavammissa hetkissä, en kotiasuna.
Joten kummako se sitten on, että H&M:n toppi tai farkut tai mekko kulahtaa nopsemmin, mitä ne jotka on ostanut ns. laadukkaampina jostain muualta.