Miksi Suomessa tapahtuu niin paljon henkirikoksia? ov
Harva se päivä saa lehdistä lukea, että jossain päin Suomea on tapahtunut henkirikos. Miksi näin?
Kommentit (37)
Ihminen on ympäristönsä tuote "murhageeni" ei tarjoa vastauksia oikeastaan yhtään mihinkään.
Paitsi siihen, että alkoholi ei todellakaan sovi kaikille suomalaisille yhtä hyvin.
on henki- ja väkivaltarikosten kärkijoukossa EU-tilastoissa.
Samaa kuin ap ihmettelen minäkin. Onneksi en asu enää Suomessa, vaan turvallisemmassa Euroopan maassa.
Yksi asia mitä voisi tutkia on henkirikoskuolleisuuden suhde itsemurhakuolleisuuteen.
Tuntuisi loogiselta olettaa että noissa asioissa olisi yhteneväisyyttä. Eli että itsemurha-alttiit kansat olisivat myös väkivalta-alttiita koska kokisivat ettei heillä ole paljoa menetettävää.
Ihan niin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole. Etelä-Koreassa on maailman korkein itsemurhakuolleisuus ja Japanissa myös erittäin korkea vaikka nämä ovat alhaisen testosteronin kansoja ja hyvin turvallisia maita. Toki he ovat myös rodullisesti eri eläinlajia kuin eurooppalaiset.
Samalla taas Yhdysvaltojen mustat tekevät suurimman osan henkirikoksista vaikka ovat vain 12% väestöstä mutta paljon vähemmän itsemurhia kuin valkoiset, väestöön suhteutettuna.
Suurin osa niistä valkoihoisista maista jotka ovat itsemurhatilastoissa Suomea huonommalla sijalla ovat enemmän tai vähemmän köyhempiä ja vähemmän kehittyneitä kuin Suomi. Toki Venäjällä on teknologiaa ja rikkauksia joista täällä ei ole tietoakaan mutta ruohonjuuritasolla on paljon enemmän kurjuutta kokevia ihmisiä.
Näyttäisi siis olevan kahdenlaista henkirikollisuustrendiä;
-ihmiset joilla on matalampi tietoisuuden taso ja narsistisempi persoonallisuus. Matalampi ÄO aiheuttaa introspektion vähäisyyttä, mikä taas suojelee itsemurhalta kuten myös positiivinen minäkuva. Amerikkalainen tutkimus osoittaa että afro-amerikkalaisilla on selvästi positiivisempi minäkuva kuin valkoisilla.
-ihmiset joilla on suht korkea tietoisuuden taso, oletettavasti vaatimaton tai suht realistinen minäkuva, vähintään kohtalainen testosteronitaso ja apaattisuuteen taipuva perusluonne, joka toimii eräänlaisena yleisenä riskitekijänä antisosiaaliselle käytökselle. Tällöin ihmiset saattavat ahtaalle ajettuna 'alisuoriutua' kognitiiviseen potentiaaliin nähden.
Jos et ryyppää, riski joutua henkirikoksen kohteeksi on pieni.
Suomessa siis henkirikokset liittyvät yleensä alkoholin käyttöön. Suomalaismies tappaa kännissä kotonaan/ryyppyporukassaan.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Ruotsalainen+tappaa+kuin+suomalainen++veitsel…
(ruotsalaisilla on vähän siis samaa "vaivaa" eli tapetaan kännipäissään)
"Ruotsissa ja Suomessa kuolemaan johtava väkivalta liittyy pitkälti tapaan käyttää alkoholia. Kaksi miespuolista tuttavaa istuu jommankumman kotona juopottelemassa, syntyy riitaa ja yhtäkkiä toinen makaa kuolleena. Surma-ase on usein keittiöveitsi."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/108413-nain-suomalainen-tappaa-ja-kuole…
"Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen rikoskatsauksen mukaan henkirikollisuuden taso on Suomessa Euroopan unionin kuudenneksi korkein. Suomi kuuluu tilastoissa EU:n pohjasakkaan yhdessä Itä-Balkanin, Baltian ja Itä-Euroopan maiden kanssa, mutta asialle on selkeä selittäjä: rappioalkoholistit ryyppyriitoineen.
Rikollisuustason korkeus selittyy suurelta osin keski-ikäisten työttömien miesalkoholistien poikkeuksellisen korkealla rikollisuustasolla, toteaa Optula. Esimerkiksi vuosina 2003–2009 aikuisten välisistä henkirikoksista jopa 69 prosentissa kaikki osapuolet olivat rikoshetkellä humalassa ja 82 prosentissa rikoksia ainakin yksi osapuolista oli humalassa"
-9-
Jos et ryyppää, riski joutua henkirikoksen kohteeksi on pieni.
Suomessa siis henkirikokset liittyvät yleensä alkoholin käyttöön. Suomalaismies tappaa kännissä kotonaan/ryyppyporukassaan.
Nyt on nuorison tekemät raaát väkivaltateot olleet usein otsikoissa.
on henki- ja väkivaltarikosten kärkijoukossa EU-tilastoissa.
Samaa kuin ap ihmettelen minäkin. Onneksi en asu enää Suomessa, vaan turvallisemmassa Euroopan maassa.
Tuo maa kiitos
Jos et ryyppää, riski joutua henkirikoksen kohteeksi on pieni. Suomessa siis henkirikokset liittyvät yleensä alkoholin käyttöön. Suomalaismies tappaa kännissä kotonaan/ryyppyporukassaan.
Nyt on nuorison tekemät raaát väkivaltateot olleet usein otsikoissa.
Toki yksittäiset kauhajoet ja tuusulat nostavat sellaisten rikosten prosenttiosuuksia, koska joukkomurhat ovat harvinaisia eli jos pohjataso on nolla tai liki nolla, muutos on väitämässä iso jo muutamallakin tapauksella.
Oikeasti tilanne on YHÄ se, että valtaosa henkirikoksista on kännitappoja.
Ei kannata siis tehdä johtopäätöksiä otsikoihin nousevista yksittäistapauksista. Ne nousevat otsikoihin (eli ovat uutisia) juurikin siksi, että ne ovat poikkeuksia keskiarvosta.
-9, ammatiltaan toimittaja -
-9, ammatiltaan toimittaja -
Siis väitätkö että raaát väkivaltateot ovat edelleen keski-ikäisten ihmisten tekemiä? Eikö nuoriso nouse pintaan? Minun mielestä nuorison käytös on raaístunut.
Jos et ryyppää, riski joutua henkirikoksen kohteeksi on pieni. Suomessa siis henkirikokset liittyvät yleensä alkoholin käyttöön. Suomalaismies tappaa kännissä kotonaan/ryyppyporukassaan.
Nyt on nuorison tekemät raaát väkivaltateot olleet usein otsikoissa.
Toki yksittäiset kauhajoet ja tuusulat nostavat sellaisten rikosten prosenttiosuuksia, koska joukkomurhat ovat harvinaisia eli jos pohjataso on nolla tai liki nolla, muutos on väitämässä iso jo muutamallakin tapauksella.Oikeasti tilanne on YHÄ se, että valtaosa henkirikoksista on kännitappoja.
Ei kannata siis tehdä johtopäätöksiä otsikoihin nousevista yksittäistapauksista. Ne nousevat otsikoihin (eli ovat uutisia) juurikin siksi, että ne ovat poikkeuksia keskiarvosta.
-9, ammatiltaan toimittaja -
Henkirikos on henkirikos, tehtiin se selvin päin tai ei. Turha sillä on tilastoja yrittää kaunistella.
Jyväskylässä on pitkä perinne puukotuksessa: viime vuonna kurdi puukotti suomalaisen hengiltä samassa kaupungissa. On erittäin ikävää, jos suomalaiset oppivat huonoille tavoille ulkomaalaisten seurassa.
http://jlokka.blogspot.fi/2013/02/syrjintaa-jyvaskylan.html
Ulko Maalaiset sen on Herra Kansalle, Isäm Maan Ystäville, opettanu!!!!1!!!
http://www.optula.om.fi/uploads/4o597_1.pdf
Siitä käy ilmi, että nuorten tekemät henkirikokset todellakin ovat määrältään hyvin pieni osuus henkirikoksista:
"Nuorten tekemien henkirikosten vuotuinen määrä on Suomessa pieni, yleensä
alle kymmenen rikosta, joista pääosa on 19–20-vuotiaiden tekemiä. Toisin
kuin vanhempien ikäryhmien kohdalla, nuorten henkirikollisuus ei Suomessa
ole myöskään olennaisesti korkeampaa kuin muissa Pohjoismaissa tai läntisessä
Euroopassa."
ja
"Vanhempien ikäryhmien rikosten tavoin nuorten henkirikokset liittyvät meillä
kiinteästi alkoholin käyttöön. Alle 21-vuotiaista henkirikoksentekijöistä runsaat
80 prosenttia on rikoshetkellä humalassa."
-9, ammatiltaan toimittaja -
Siis väitätkö että raaát väkivaltateot ovat edelleen keski-ikäisten ihmisten tekemiä? Eikö nuoriso nouse pintaan? Minun mielestä nuorison käytös on raaístunut.
aikuisten kännitappoja. Se, minkä vaikutelman saa rikosuutisista ei vastaa tilastollista totutta, tiedätkös.
-9-
Jos et ryyppää, riski joutua henkirikoksen kohteeksi on pieni. Suomessa siis henkirikokset liittyvät yleensä alkoholin käyttöön. Suomalaismies tappaa kännissä kotonaan/ryyppyporukassaan.
Nyt on nuorison tekemät raaát väkivaltateot olleet usein otsikoissa.
Toki yksittäiset kauhajoet ja tuusulat nostavat sellaisten rikosten prosenttiosuuksia, koska joukkomurhat ovat harvinaisia eli jos pohjataso on nolla tai liki nolla, muutos on väitämässä iso jo muutamallakin tapauksella. Oikeasti tilanne on YHÄ se, että valtaosa henkirikoksista on kännitappoja. Ei kannata siis tehdä johtopäätöksiä otsikoihin nousevista yksittäistapauksista. Ne nousevat otsikoihin (eli ovat uutisia) juurikin siksi, että ne ovat poikkeuksia keskiarvosta. -9, ammatiltaan toimittaja -
Henkirikos on henkirikos, tehtiin se selvin päin tai ei. Turha sillä on tilastoja yrittää kaunistella.
missä minä muka niin sanoin?
Vaan vastasin ap:n kysymykseen eli siihen, mistä suuret henkirikosmäärät johtuvat. Ne siis johtuvat suomalaisten alkoholistien juomatavoista ja kännitappeluista.
Ja tosiaankin sivullisten turvallisuuteen niillä ei ole kamalastikaan vaikutusta. Jos ei itse ryyppää eikä liiku ryyppysakeissa, saa Suomessa elää melko turvassa.

tapetut ole olleet spurguja, ihan vaan sattumalta paikalla olleita, ehkä nälkäisiä, muuta yhteistä tekijää saa sitten hakeakin.
Ihminen on ympäristönsä tuote "murhageeni" ei tarjoa vastauksia oikeastaan yhtään mihinkään.