Meidän Perhe: nukkumisartikkeli (jossa 2-6v lapset valvovat aamuyöhön saakka)
Tässäpä juttu ihan kokonaan meidän perhe lehdestä:
Vanhemmat äiti 46 v ja isä 42 v
Lapset 20v, 18 v, 15v, 13v, 11v, 6v, 4v ja 2 v = kahdeksan lasta
Päiväunet pilaavat kaiken
"Pahimmillaan meillä on ollut täysi hulina päällä vielä varttia vaille kolme yöllä. Isompien lasten kanssa ei ole ongelmia. He menevät kammareihinsa iltapalan jälkeen ja pysyvät siellä. Tekevät mitä tekevät, heillä on tietokoneet tykönänsä. Mutta nuo pienet!
Jos on käynyt niin iloisesti, että Karri (6v) on mennyt salaa nukkumaan eskarin jälkeen päiväunet ja Pyry (4v) on nukkunut päiväkodissa, niin eihän poikia saa illalla rauhoittumaan ollenkaan. Ne pyyhältelevät edestakaisin, tappelevat ja nujakoivat ja villitsevät samalla Ennankin (2v).
Tässä talossa ovat seinät kuin munakennoa, kaikki äänet kuuluvat läpi. Yritänkin kymmenen jälkeen komentaa pienet olohuoneeseen, että edes koulukkaat saavat lepoa. Kyllä nistä nimittäin meteliä lähtee.
Olkkarissa pojat katsovat lastenohjelmia tai pelaavat tietokoneella. Murhapelejä, sanoo Karri (6v). Eivät ne niin vaarallisia ole. Enna (2v) pyörii siinä jaloissa, jotain keppihevonsensa kanssa touhuaa ja hakee välillä keittiöstä syötävää.
Itse yritän pysyä valveilla, ulkona on pimeää kokoajan väsyttää, aamulla pitää taas herätä seitsemältä laittamaan isot kouluun. Eihän se väsymys mikään mukava tunne ole.
Joskkus olen nukahtanutkin ennen lapsia. Eivät Pyry ja Karri onneksi ole silloin pahojaan tehneet. Kerran joku oli käynyt ulkona, kun ovi oli auki. Ja Enna (2v) on nukahtanut kirjahyllyn ylähyllylle. Huhhuh! Siitä piti ottaa ihan valokuva muistoksi.
Aamulla herättelen lapsia milloin mistäkin: olohuoneen sohvalta, lattialta, sängyn alta. Mitä noiden kanssa pitäisi tehdä? En ymmärrä. Syytän päiväunia. Niiden takia uni ei illalla tule. Tänääänkin yritin pitää Karrin päivällä hereillä, mutta sitten poika vain häipyi ja löytyi jostain nukkumasta. Olen yrittänyt sellaisia iltarutiineja, sitä lukemishommaakin. Mutta Enna kiskoo kirjan kädestä, eivät nuo jaksa kuunnella.
Ehkä auttaisi, jos saisin isännältä apua. Mutta hän vain tuumaa, että lapset ovat niin kiintyneitä äitiinsä, että minun on parempi hoitaa asiat. Ja onhan Jannella aina aikainen herätys, navettaan pitää lähteä ennen kuutta.
Jospa tämä joskus tasaantuisi. Sellaisesta haaveilen, että kymmeneltä talo olisi hiljainen ja minulla olksi pari tuntia omaa aikaa. Istuisin tietokoneella. Tai istuisin vain, ilman tietokonetta. Mutta kaikki ei näköjään mene niin kuin amerikkalaisissa elokuvissa. Meneekö kenelläkään niin, ihan oikeasti? "
Kommentit (97)
Nuo vanhemmat on saamattomia vässyköitä. Kyllä joku Supernanny sais nuo ojennukseen, mutta Suomessahan on vaan sossut ja lastensuojelu (jossa itsekin olen töissä) eikä tuommoisiin asioihin puututa oikein. Käyn vuorotyössä ja nukun itse miten sattuu (aamulla, keskellä päivää jne. riippuu työvuoroista), mutta lapsi menee nukkumaan klo 21.30. On oppinut, että yöllä nukutaan ja aamulla on koulu. Olemme lapsen kanssa puhuneet, että hänen päiväohjelmansa alkaa aamulla ja lopuuu iltapäivällä ja minulla päiväohjelma alkaa välillä vasta iltapäivällä tai myöhään illalla, joten meillä on eri rytmit. Lapsi on aina ymmärtänyt tuon. Loma-aikoina ja viikonloppuisin saattaa valvoa vähän pidempään, mutta menee silloinkin aina sänkyyn nukkumaan kun väsyttää tai kun huomaan, että hän on väsynyt, viimeistään klo 23. Lapsi kohta 11 v.
Mutta ei, pitäkööt päiväunensa kun päiväkodilla ei ole resursseja siihen että joku vahtisi jos ei nuku.
Ei ole kyllä minullakaan sellaiseen resursseja, jos väsyttää niin menen nukkumaan 22:00, lapsi jää sitten yksin hereille, ei voi minkään. En minäkään voi aina valvoa ja jaksaa herätä kukonpierun aikaa, johan minä ajan kolarin tuolla kun pari tuntia päivässä pitäisi jaksaa ajaakin.
Minä keikkailin hetken päiväkodeissa ja olin aika häkeltynyt parin päiväkodin tavasta makuuttaa lapsia tunnin -pari keskellä päivää, nukkuivat tai eivät. Osa nukahti pitkän pitkän pätkän jälkeen, osa ei nukkunut lainkaan.
Ja kyllä hoitajia oli: jos ryhmässä on kolme hoitajaa ja yksi on nukkarissa, jää jäljellä kaksi ihmistä, joilla ei tosiaankaan ole tekemistä pariksi tunniksi.
Meillä oli sama tilanne kuin teillä, eli 4-6 vuoden iässä lapsi nukkui päiväkodissa päiväunet ja kukkui illasta sitten klo 23 asti. Mun piti nousta kuudelta, eikä mulle riitä 7 tunnin yöuni. Loppuviikosta olin jo niin hulppeissa univeloissa (4 tuntia univelkaa perjantaihin mennessä), että päätä särki ja meinasin nukahdella palavereihin. Mutta kun ei vaan pkodissa voinut jättää nukkumatta, kun ei ollut niitä resursseja...
[quote author="Vierailija" time="08.02.2013 klo 14:44"]
minulla pisti jutussa silmään lakanaton sänky,jossa äidin vieressä peiton alla röhnötti maata iso koira,yök! En ikinä päästäisi koiraa sänkyyn,saati että nukkuisin ilman lakanaa.
[/quote]
Ei ollut iso koira. Koira oli mopsi. Rodusta tietämättömille tiedoksi, että mopsi on kääpiökoira.
[quote author="Vierailija" time="10.02.2013 klo 21:50"]
eivät tykkää siitä, että lapsi nukkuu päikkärissä päiväunet! Äidit haluavat vaan illalla omaa aikaa itselleen.
Eihän se mitään haittaa, jos lapsi saa vuorokaudessa tarpeeksi yhteensä unta, vaikka se sitten meneekin illalla vasta klo 23 nukkumaan. Niin meillä tehtiin säännöllisesti. (Päikkyyn meni yhdeksäksi ja nukkui siellä tietty päikkäritkin.)
Sen sijaa ihmettelen, miten tuossa perheessä joskus valvotaan aamuyö-kolmeen. Se on oikea ongelma.
jotka eivät millään ymmärrä siellä yhden aivosolun ajukopassaan, että lapsia saattaisi olla erilaisia, ja ne päiväunet voi vaikuttaa hyvin eri tavoin lapsen yöuneen.
Kuten meillä: Jos lapsi ei nuku päiväunia, hän menee illalla klo 20 nukkumaan, nukahtaa viimeistään klo 21 ja herää itsekseen ja virkeänä n. klo 7 aamulla.
Jos nukkuu päiväunet päiväkodissa, illalla hilluu ja heiluu sängyssään, mölyää, pitää veljeään hereillä, ja siellä sitten saa aikuinen istua 3-4 tuntia lattialla rauhoittelemassa lasta, joka ei ole väsynyt. Sitten nukahtaa klo 23-24 , aamulla ei meinaa päästä sängystä ylös, vaan koko aamu on itkua ja tappelua.
Onko tätä niin VITUN vaikea tajuta????
Terve lapsi ei 2-v jälkeen päiväunia TARVITSE, mutta toki niihin pitää olla mahdollisuus. Toisaalta pitäisi olla mahdollisuus muunkinlaiseen lepoon kuin pakkonukuttamiseen.
Ja kyllä, jos mut vietäisiin työpäivinä lounaan jälkeen maha täynnä alusvaatteisillaan pimeään huoneeseen pehmeään sänkyyn, niin joo, nukahtaisin. Ei se silti tarkoita että mä tarvitsen niitä päiväunia.
Onneksi oma lapseni ei enää suostu nukahtamaan päiväkodissa kuin äärimmäisen harvoin.
Itseasiassa päiväunet ovat viisivuotiaaksi saakka tarpeen neurologisen kehityksen turvaamiseksi. Sen jälkeen hermosto alkaa olla siinä rakennusvaiheessa, että päiväunilla ei ole merkitystä enää kehitysmielessä.
Omat lapseni ovat 4- ja 2-vuotiaat, ja kumpikin nukkuu kahden tunnin päiväunet, ja silti ovat n. 20.30 illalla jo unessa. Kysehän on vain rutiineista. Isompi heräilee puolen seitsemän paikkeilla, pienempi seitsemän aikoihin.
Monet vanhemmat sanovat, ettei lapsi tarvitse päiväunia tai ei suostu nukkumaan, mutta enemmänkin uskon, että vanhemmat sortuvat selitykseen, koska se on itselle tavallaan helppoa. Helpompaa kuin rutiinien noudattaminen, sillä kellon ajat ovat kaiken a ja o, että elimistö tavallaan tietää, miten toimia. Yliväsyneet lapset hilluvat sitten illalla, ja ovat ylivilkkaita muutoinkin.
Tiedänpä sellaisenkin perheen, joka ei voi lähteä enää töiden jälkeen käymään autolla missään, koska lapsi nukahtaa sitten autoon. Mutta eihän se lapsi tietysti silti päiväunia tarvitse...
Höpsis! Ei lasta voi pakottaa nukkumaan päiväunia. Ihmisillä on erilaiset tarpeet unen suhteen, ei kaikki lapset nuku 12-14 tuntia vuorokaudesta.
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 16:05"]
Miksi se mies ei tee mitään?
[/quote]
Suora lainaus lehtijutusta:
"Ehkä auttaisi, jos saisin isännältä apua. Mutta hän vain tuumaa, että lapset ovat niin kiintyneitä äitiinsä, että minun on parempi hoitaa asiat. Ja onhan Jannella aina aikainen herätys, navettaan pitää lähteä ennen kuutta."
Siis onko uudessa Perheessä ollut joku "jutun jälkeen" -juttu?
Oli aivan järkyttävä elämänhallintaongelma kyllä sillä äidillä. Ihmettelen, että juttu sitä perheestä edes julkaistiin (ja vieä tyylillä, että on vaan yksi tapa muiden joukossa..), vaikka selvästi ol kysymys perheestä, jossa kaikki ei ole ihan niin kuin pitäisi.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 22:21"]
Tälle mammalle oli joku halunnut jotain vuoden äiti -palkintoa :)
[/quote]
Tässäkin taas nähdään se, että noiden vuoden äiti ym. äitienpäiväpalkintojen saamiseen riittää se, että on hankkinut suurperheen. Mitään merkitystä ei ole sillä, miten lapsia hoitaa ja kasvattaa.
Olen seurannut kyseisen toimittajan juttuja jo pitkään ja arvostan häntä todella paljon. Kirjoittaa usein vähän rankemmista aiheista ja on haastatellut myös minua sellaisesta noin vuosi sitten. Olen ihan varma, että hän on harkinnut tarkkaan, mitä lehteen voi laittaa ja voiko tämän jutun sinne laittaa, eikä todellakaan hakenut sosiaalipornoa. Sitä saa helpommallakin. Ainakin minun kohdallanitoimittaja kertoi pitkään, mitä seurauksia jutun julkaisemisella saattaa olla (ja kyllä, mainitsi tämän palstan) ja kyseli, olenko varma. Sain myös lukea tekstin ja tehdä siihen korjaukset ja silloinkin korosti, että laittaa jutun menemään avsta kun olen tyytyväinen. Ja hän jopa läehtti jälkeenpäin sähköpostia ja kyseli fiiliksistä, kun juttu oli julkaistu. Aika harvinaista, sanoisin. Surullinen keissi kyllä. Ehkä he nyt saavat apua jostakin tai ehkä ovat jo saaneet, mehän emme voi tietää sitä.
samoja kokemuksia toimittajasta, vaikka aihe ei rankka ollutkaan, mutta teki työnsä todella hyvin. Voihan olla, että hän on jutun kirjoittanut, harkinnut, luetuttanut haastateltavalla ja ajatellut ettei julkaise. Mut jos vaikka pomo on tullut sanomaan, että lehteen vaan, tai jos haastateltava on "painostanut" julkaisemaan.
Mutta kyllä mietitytti toimittajan ja lehdenmoraali. Vaikka perhe olisi suostunut tai vaikka ihan haluamalla halunnut juttua heistä nimillään ja kuvillaan, niin päätoimittajalla pitäisi olla myös vastuuta jos jutun kohde on sen verran yksinkertainen, ettei tajua tilanteen oikeaa laitaa. Kyse ei ollut vain tästä äidistä vaan koko perheestä heidän intimitettisuojastaan. Ne muut isommat lapset joutuvat aivan varmasti kiusatuksi jutun takia.
Jutun olisi voinut kirjoittaa ilman koko nimiä ja kasvokuvia.
Tälle mammalle oli joku halunnut jotain vuoden äiti -palkintoa :)
samasta perheestä oli juttu myös kodin kuvalehdessä. siinä valiteltiin rahapulaa, perheen äidille ei ole löytynyt työtä ja isä on maatalouslomittaja. muistaakseni joku lapsista erityislapsi jota äidin täytyy kuljettaa keskustaan hoitoon, siihen äiti tarvii auton ja bensarahaa. mieliala- ja jotkut muut lääkkeet oli kuulemma joskus jääneet saamatta apteekista kun ei ollut sossun maksusitoumusta. asuvat p-pohjanmaalla oulaisissa mutta eivät ole lestoja, lapsia ei ole kastettu ollenkaan.
Mitähn toimenpiteitä on tehty julkisten avautumisten jälkeen?
[quote author="Vierailija" time="08.02.2013 klo 22:54"]
Se 6v:han oli eskarissa Eikös ne kuitenkin ala klo 9 yleensä? Ainakin meidän pojan eskari muutama vuosi sitten alkoi klo 9. Joten kyllä varmasti nukuttaa päikkäriaikaan, jos unta on tullut 6-7h...
[/quote]
Meilläpäin eskari alkaa klo 8.30.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2013 klo 15:06"]
miksi aikuiset lapset asuvat kotonaan? ja mitä tekevät? Olisi varmaan hyvä lähteä jo kokeilemaan omia siipiä ja oman talouden ylläpitoa, sen verran hullulta kuulostaa tuo meno talossa.
[/quote]
Samoihin aikoihin oli kyseisestä perheestä juttua myös Kodin kuvalehdessä. Siinä kerrottiin, että vanhin lapsi, se 20-vuotias, ei asu kotona. Toiseksi vanhin, 18-vuotias, asuu kotona. Jutussa sanotaan, että tytär kirjoittaa kohta ylioppilaskirjoituksissa. Kyseisen tyttären täytyy olla jompikumpi vanhimmista lapsista.
Suomalaiset muuttavat kotoa keskimäärin 21-vuotiaana, joten ei 18-vuotias ole mitenkään erityisen vanha asumaan kotona.
Luulisi, että tuollaisesta perheestä pitäisi tehdä lastensuojeluilmoitus, eikä alkaa lehdessä mainostaa ongelmiaan, niin kuin olisi vain ihan normaali perhe, jolla nyt sattuu olemaan tällainen pikku ongelma kuin päiväunet.
Koko porukka pitäis laittaa perhekuntoutusyksikköön alta aikayksikön.
Ihan saa itseään syyttää tuollaisesta nukkumistavasta. Ja kyllä, vastauksena artikkelin äidin loppukysymykseen: meillä menee nukkumaanmenot kuten amerikkalaisissa elokuvissa, ihan oikeasti. On aina mennyt. Lapset nyt 8, 7 ja 3v. Valot on pois arkena klo 20.30, lapset on menneet sänkyihin, peitelty ja pusuteltu ja toivotettu hyvät yöt. Sinne ne jää odottelemaan unta. Talo on siisti, tavarat paikoillaan ja alkaa vanhempien rauhallinen ilta. Näin on ollut siitä asti kun esikoinen oli 1v ikäinen. Ei hassumpaa.
Kivat jos teillä on kiltit lapset, saisit ottaa meidän vilkkaat pojat lainaksi vaikka viikoksi niin katsottaisiin olisiko jenkkileffa-nukkumaanmenoidylli edelleen todellisuutta. Meillä olisi sama meininki kuin artikkelin perheessä, paitsi, että hypin tasajalkaa ja karjun ja uhkailen ja vien parvekkeelle jäähylle kunnes pojat rauhoittuvat, onneksi sentään ennen kympin uutisia. Itseäni säästääkseni annan joskus melatoniinia, ja tunnen siitä huonoa omatuntoa tottakai. Rasittaa kaltaisesti omahyväilijät. Olisit edes antanut jotain oikeasti fiksuja vinkkejä.
Meillä ei ole myöskään koskaan ollut ongelmia nukkumisen kanssa. Luulen, että nämä auttavat:
- Elämänrytmi ei ole hektinen. Käydään kyllä töissä, mutta olen ajoissa iltapäivisin kotona eikä toohoteta harrastuksissa kaikkia iltoja.
- Meillä koko talo alkaa rauhoittua hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa (seiskan maissa viimeistään). Myös aikuiset. Ei käydä itse ns kierroksilla ja mennään itsekin ajoissa nukkumaan (tai ainakin sänkyyn lukemaan).
- Sängyssä luetaan iltasatuja eli se on kiva hetki myös lapsille jota vastaan ei älyttömästi edes viitsi taistella
- Pelejä ei pelata viikolla, viikonloppuisin peliaikaa 2h/pvä (pojat 6v ja 8v)
- Joka päivä on ulkoilua ja siten riittävästi liikuntaa
- Lapsille ei ole kertynyt univelkaa, sillä mitä väsyneempi lapsi on sitä enemmän ylikierroksilla se voi käydä. Ja kun tilanne jatkuu riittävän pitkään, lapsi ei osaakaan enää rauhoittua ja nukahtaa.
taistelemisen ja ottaisi vähän relammin. Selvästi monessa tapauksessa nukkumaanmenopuuhasta on tullut valtataistelu, silloin saattaisi auttaa jos miettisi miten voi muuttaa omaa suuntaa ja asennoitumista.
Jostain syystä lapset tuntuvat nukahtavan paremmin silloin kun vanhemmat eivät sitä kiihkeästi odota.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 15:26"]
Mitähn toimenpiteitä on tehty julkisten avautumisten jälkeen?
[/quote]
Sotkamon Angry Birds-puisto tarjosi perheelle viikonlopun Angry Birds-puistossa ja majoituksen Vuokatinmaan lomahuoneistossa.
Kodin kuvalehden jutussa perhe oli kertonut toiveestaan päästä Angry Birds-puistoon, ja puiston väki oli lukenut kyseisen lehtijutun.
Yksi lapsista pärjää muita selvästi vähemmällä unella ja hänen on vaikea saada illalla unta. Joskus voi mennä jopa hiukan yli 22 - etenkin jos on nukkunut ne pahamaineiset päikkärit.
Mutta tuo, että lapset valvovat aamuyöhön, on aivan käsittämätöntä. Olemme joskus antaneet lasten valvoa juhlien aikana niin pitkään kuin jaksavat. Edes uudenvuoden yönä eivät jaksa valvoa kahteentoista.
jotkut menevät aamulla töihin ja vievät lapset hyvinkin varhain hoitoon...
kaikki eivät jää kotiin miehen palkalla elelemään. ohis