Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Seurankipeälle ainokaiselle sisarus?
05.02.2013 |
Tämä on ensimmäinen kerta koskaan, kun käännyn mieltäni askarruttavassa asiassa av-raadin puoleen. Meillä on pian kolmevuotias lapsi, jonka oli/on tarkoitus olla ainokaisemme lähinnä miehen toiveiden vuoksi. Minä olisin ollut valmis toisen lapsen yritykseen vaikka heti ensimmäisen syntymän jälkeen, mutta näin jälkikäteen olen onnellinen, ettemme siihen ryhtyneet koska en olisi varmaankaan jaksanut pientä ikäeroa henkisesti enkä fyysisesti. Tyttären kasvaessa olen alkanut hyväksyä yksilapsisuuden - kunnioitan miestäni ja hänen mielipidettään asiasta, eihän minulla ole muuta vaihtoehtoa.
Nyt lapsemme on kuitenkin alkanut kaivata sisarusta! Lapsi on ollut vasta kaksi lyhyttä jaksoa päiväkodissa, joista jälkimmäisen vähän aikaa sitten päiväkodin pienten ryhmässä. Hän oli ryhmän vanhin, ja alkoi hoidon aloitettuaan puhua kotona haluavansa pikkuisen veljen. Valitettavasti lapsi joutui muuton takia jäämään hoidosta pois, ja uutta paikkaa jonotetaan uudella paikkakunnalla - päivähoidon pitäisi alkaa taas lähiviikkoina.
Uskon seurankipeyden johtuvankin siitä, että lapsi on ollut niin pitkään kotona äidin tai isän kanssa. Lapsiseuraa hänellä on kyllä ollut jonkin verran (tutussa pihassa, satunnaisissa muskareissa ja kerhoissa jne.), mutta esim. läheisiä serkkuja ei ole. Pienempänä lapsi ei oikein viihtynyt muiden lasten kanssa, mutta nyt hän on alkanut lämmetä "leikkikavereille". Meillä on nykyisellä kotipaikkakunnallamme muutama kaverilapsiperhe, mutta ei kovin tiivistä sukulaisten ja ystävien verkostoa.
Ongelmana on siis lapsen jatkuva seuran- ja huomionkipeys kotona. Hän ei osaa ollenkaan leikkiä yksin, ei hetkeäkään. Äiti tai isä saisi olla leikittämässä koko ajan. Lisäksi lapsi kiusaa vanhaa kissaamme jatkuvasti yrittäen saada tämänkin leikkimään kanssaan (siinä onnistumatta). Tänään aamulla viimeksi neuvoin tytärtä menemään leikkimään itsekseen, mutta vastaus kuului: "Ei ole leikkikaveria." Lapsi onkin nyt puhunut siitä, että meille pitäisi tulla lisää lapsia - toki olemme nyt keskustelleet siitä miehenikin kanssa, minkä takia asia on lapsellekin ajankohtainen.
Helpottaako lapsen seurankipeys päiväkodissa? Ongelmana ei siis ole se, ettemme me vanhemmat fyysisesti jaksaisi häntä aina leikittää, vaan kun me emme yksinkertaisesti kykene täyttämään sitä "aukkoa", minkä lapsikavereiden puute hänen elämässään synnyttää. Meidän huomiomme ja seuramme ei tunnu lapselle riittävän.
Olemme myös puhuneet siitä mahdollisuudesta, että yrittäisimme saada lapselle pikkusisaruksen jos päiväkotikaan ei auta lapsen yksinäisyyteen. Ikäeroksi tulisi n. 4,5-5 vuotta. Olisiko sisaruksesta lapselle enää mitään "iloa" siinä vaiheessa? Omanikäistä leikkikaveria emme enää ehdi lapselle "tekemään", se juna meni jo. Lapsi on kyllä puhunut siitä, että voisi auttaa hoitamaan vauvaa ja antaisi tälle lelunsa, mutta toimisikohan se käytännössä näin, vai tuskastuisiko lapsi vauvan pienuuteen heti alkuunsa?
Onko kellään kokemuksia samanlaisesta tilanteesta tai muita neuvoja ja vinkkejä?
Kommentit (52)
Tuntemillani ainokaisilla sisaruksenkaipuu ei ole loppunut koskaan. Ja aikuisena he joutuvat yksin kantamaan vastuun vanhenevien vanhempiensa asioista. Minusta olisi ollut kohtuutonta laittaa esikoinen kestämään meitä vanhempia yksinään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisarus on lapselle paras lahja. Olisi kauheaa olla ainokainen (mieti nyt sitäkin tilannetta kun vanhemmat käy vanhoiksi ja raihnaisiksi ja kuolevat sitten). 9v nuorempi sisareni on minulle todella läheinen. Jos miehesikin haluaa, tehkää ihmeessä lisää lapsia (yrittäkää siis).
..katsokaa ympärille. Maapallo ei kestä tällasita lisääntymistä. Narsismille seis!
Komppaan! on itsekästä ja narsistien hommaa hankkia lapsia nykymenoon, eikö yhden jo tehdyn luulis riittävän.
Kai siihen on monia syitä, miksi sisarukset eivät tule toimeen? Ei kai se nyt mitään arpapeliä oo, että meidän lapsilla kävi huono säkä ja sen vuoksi he eivät tule toimeen. Uskon, että vanhempien toimillakin on osuutta asiaan vaikka varmasti myös lasten temperamentti vaikuttaa.
Meillä ehkä miehellä on ollut kovempi vauvakuume kuin itselläni. Ja toista lasta alettiin yrittämään juuri siksi, että sisaruksista olisi sitten toisilleen seuraa. Meillä mies on ainut lapsi ja hän oli ainakin kärsinyt lapsena, varsinkin loma-aikoina, kun ei ollut kaveria jonka kanssa leikkiä. Uskon, että sisarus tekee hyvää myös siinä mielessä, että asioita joutuu jakamaan ja joutuu odottamaan omaa vuoroaan. Myös mustasukkaisuus on ihan normaali tunne, kohtuuden rajoissa. sisaruksen myötä joutuu käsittelemään itsessään monenlaisia asioita ja tunteita, mitä maailmassa joutuu muutenkin kohtaamaan.
Minäkin haluaisin uskoa, että sisarusten toimeentulominen (tai -tulemattomuus) ei tosiaan ole vain sattumasta kiinni. Tosin onhan näin aikuisenakin joskus niin, ettei jonkun ihmisen kanssa kemiat vaan toimi. Ehkä siitäkin pääsisi jotenkin siedättymällä yli.
Olen aika varma siitä, että sisarussuhde antaa ja opettaa tiettyjä asioita, mitä on vaikeampi oppia "vain" kavereilta tai sukulaislapsilta. Onhan se erilaista, kun ihan oikeasti eletään yhdessä aina. Uskon ainoan lapsen voivan kasvaa aivan tasapainoiseksi ja normaaliksi aikuiseksi (ja tiedän joidenkin kääntäneen sen suureksi edukseen elämässä, eräästä sukulaispojasta on tulossa todellinen menestyjä elämässään juuri sen vuoksi, että on ainoa lapsi ja saanut siten vanhemmiltaan "kaiken").
Mutta olisiko lapsista toisilleen seuraa, jos ikäeroa olisi se 4-5 vuotta, mikä meidän perheeseen tulisi jos meille siunaantuisi toinen lapsi? Itse olin lapsena läheisempi 2,5 vuotta nuoremman siskoni kuin vanhempien sisarusteni kanssa (5-13 vuotta ikäeroa), mutta nyt aikuisena olen kyllä yhtä läheinen kaikkien kanssa.
- ap
Sisarus on lapselle paras lahja. Olisi kauheaa olla ainokainen (mieti nyt sitäkin tilannetta kun vanhemmat käy vanhoiksi ja raihnaisiksi ja kuolevat sitten). 9v nuorempi sisareni on minulle todella läheinen. Jos miehesikin haluaa, tehkää ihmeessä lisää lapsia (yrittäkää siis).
..katsokaa ympärille. Maapallo ei kestä tällasita lisääntymistä. Narsismille seis!
Komppaan! on itsekästä ja narsistien hommaa hankkia lapsia nykymenoon, eikö yhden jo tehdyn luulis riittävän.
...olen kyllä oikeasti miettinyt tätäkin, mutta ihan todellisuudessa väestönkasvu (tai suoranainen väestöräjähdys) on kehittymättömien maiden ongelma, ei niinkään Suomen. Saatte toki jatkaa provoilua ihan rauhassa edelleen.
- ap
Hänen lapsensa ennättää vielä saada lukuisia sisaruksia suopeassa elämäntilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntemillani ainokaisilla sisaruksenkaipuu ei ole loppunut koskaan. Ja aikuisena he joutuvat yksin kantamaan vastuun vanhenevien vanhempiensa asioista. Minusta olisi ollut kohtuutonta laittaa esikoinen kestämään meitä vanhempia yksinään.
...että usein kuitenkin isostakin sisaruskatraasta vain yksi velvollisuudentuntoinen jää todellisuudessa huolehtimaan vanhemmista. Tai näin olen lähipiirissä nähnyt usein tapahtuvan. Perintöriidoista ja vastaavista puhumattakaan. Toki ihan vakavasti puhuen, sisarukset voivat olla valtava tuki vanhempien kuollessa. Mulla taitaa vaan olla huonoja esimerkkejä tämä aiheen tiimoilta omasta elämästäni, ja omat vanhempani ovat vielä sen verran nuoria ettei asia ole vielä ajankohtainen omien sisarusten kanssa.
- ap
...olen kyllä oikeasti miettinyt tätäkin, mutta ihan todellisuudessa väestönkasvu (tai suoranainen väestöräjähdys) on kehittymättömien maiden ongelma, ei niinkään Suomen. Saatte toki jatkaa provoilua ihan rauhassa edelleen.
- ap
Lasten tekeminen on itsekkäintä, mitä ihminen voi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hänen lapsensa ennättää vielä saada lukuisia sisaruksia suopeassa elämäntilanteessa.
...mutta olen arvellut, etten enää haluaisi joskus kymmenen vuoden päästä aloittaa "pikkulapsirumbaa" alusta uudelleen. Muutenkin yli kuuden vuoden ikäero lapsille tuntuu jo liian suurelta, mitä se ikinä tarkoittaakaan. Opiskelen edelleen, ja kokisin luontevimmaksi saada toisen lapsen nyt opiskelujen lomassa tai viimeistään graduvaiheessa, mutta se on taas ihan eri tarina.
- ap
toiveen takia en lähtisi toisen lapsen tekoon/yritykseen, mutta muuten ajatus toisesta lapsesta on kyllä hyvä - jos asia vaan miehelle olisi ok.
Aivan turhaan mietitään noita isompia ikäeroja jotenkin sen kannalta, että "onko enää leikkiseuraa". Onhan niissäkin hyvät puolensa ja monille syntyy läheinen ja rakas suhde, vaikkei samanlainen leikkisuhde olisikaan kuin pienemmillä ikäeroilla olevilla lapsilla.
Meille on tulossa keväällä vauva ja ikäerona suunnitellusti ja toivotusti 6 vuotta esikoiseen! Koen ratkaisusta pelkkää tyytyväisyyttä ja isompi odottaa vauvan syntymää ja on suunnitellut, mitä kaikkea hän vauvalle haluaa opettaa, kun vauva kasvaa isommaksi.
Jos itsekin haluat vauvaa, suurin ongelma on mielestäsi se, että jos miehesi ei halua. Mitäs jos puhut vauvaideasta vaikka vuoden ajan ja katsot, lämpeneekö mies asialle. Pakottaa ei ketään voi eikä kannata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toiveen takia en lähtisi toisen lapsen tekoon/yritykseen, mutta muuten ajatus toisesta lapsesta on kyllä hyvä - jos asia vaan miehelle olisi ok.
Aivan turhaan mietitään noita isompia ikäeroja jotenkin sen kannalta, että "onko enää leikkiseuraa". Onhan niissäkin hyvät puolensa ja monille syntyy läheinen ja rakas suhde, vaikkei samanlainen leikkisuhde olisikaan kuin pienemmillä ikäeroilla olevilla lapsilla.
Meille on tulossa keväällä vauva ja ikäerona suunnitellusti ja toivotusti 6 vuotta esikoiseen! Koen ratkaisusta pelkkää tyytyväisyyttä ja isompi odottaa vauvan syntymää ja on suunnitellut, mitä kaikkea hän vauvalle haluaa opettaa, kun vauva kasvaa isommaksi.
Jos itsekin haluat vauvaa, suurin ongelma on mielestäsi se, että jos miehesi ei halua. Mitäs jos puhut vauvaideasta vaikka vuoden ajan ja katsot, lämpeneekö mies asialle. Pakottaa ei ketään voi eikä kannata.
(En olisi uskonutkaan, että AV:lle tehdystä avauksesta voisi oikeasti olla näin paljon hyötyä ajatusten selvittämiseen!)
Ehkä tosiaan olisi aika olla rehellinen sekä itselleni että miehelle, ja myöntää toisen lapsen kaipuu sellaisenaan eikä järkeillen ja selitellen tyttäremme toiveiden yms. kautta. Miehelle olen vauvasta puhunut jo suunnilleen tyttären syntymästä lähtien kausiluontoisesti, ja tähän mennessä olen hyväksynyt sen, etten voi hänen mielipidettään muuttaa enkä häntä "vauvantekoon" pakottaa. Jotkut naiset harrastavat painostamista tai suoranaista huijaamista, mutta minä en ole ajatellut sellaiseen ryhtyväni, koska arvostan miestäni ja parisuhdettani.
Toki lapsen kannalta ajatellen sisaruksesta olisi todennäköisesti paljon iloa ja hyötyä elämään. Se on kuitenkin vain osa koko ratkaisua.
Minäkin pitäisin isompaa ikäeroa luontevampana ratkaisuna. Olisi oikeastaan ihanaa tulla raskaaksi kaiken tämän jälkeen, kun sitä raskautta ja vauva-aikaa arvostaisi nyt varmasti eri tavalla. Ja kuten aiemmin kirjoitinkin, en olisi varmaan kestänyt kahta pientä lasta kerralla.
Onnea sinulle loppuodotukseen!
- ap
että sain 7-veenä siskon. Elämäni paras juttu. Ei olisi ollut pahitteeksi, vaikka olisi ollut kolmaskin.
Mun mielestä yhteen lapseen jääminen on jopa hiukan ajattelematonta... Mieheni on ainokainen, ja arvaappa vaan minkälaista on nyt, kun vanhempansa ovat eronneet ja ikää alkaa tulla. Ja asuvat 100 km päässä.. Hän sanoo lisäksi kaivanneensa lapsena kovasti omaa veljeä tai siskoa leikkikaveriksi.
Mulla on sentään sisko, jonka kanssa jaan huolet ja kuskaukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...olen kyllä oikeasti miettinyt tätäkin, mutta ihan todellisuudessa väestönkasvu (tai suoranainen väestöräjähdys) on kehittymättömien maiden ongelma, ei niinkään Suomen. Saatte toki jatkaa provoilua ihan rauhassa edelleen. - ap
Lasten tekeminen on itsekkäintä, mitä ihminen voi tehdä.
Hankkikaa sitten edes adoptiolapsi, jo syntyneen lapsiparan, sellaisen saatte valmiina vaikka minkä ikäisenä. Ei tarvitse hankkia uutta lasta kun maailma on jo onnettomia lapsia pullollaan.
että sain 7-veenä siskon. Elämäni paras juttu. Ei olisi ollut pahitteeksi, vaikka olisi ollut kolmaskin.
...että tällaisiakin kokemuksia on.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hankkikaa sitten edes adoptiolapsi, jo syntyneen lapsiparan, sellaisen saatte valmiina vaikka minkä ikäisenä. Ei tarvitse hankkia uutta lasta kun maailma on jo onnettomia lapsia pullollaan.
...mies on joskus puhunut adoption mahdollisuudesta. Valitettavasti meitä ei taideta huolia adoptiovanhemmiksi (omia lapsia saisimme toki vääntää tähän maailmaan mielin määrin, nurinkurista sinänsä).
- ap
ihan oikean vastauksen, mitä mieltä olen.
Eli jos olette päättäneet jäädä yksilapsisiksi, asia on ihan ok. Ei kannata tehdä toista lasta seuraksi, koska se on liian iso taakka lapsen harteille kannettavaksi. Kuten sekin, että tehdään lapsia paikatakseen avioliitto. Lapselle ei voi laittaa sellaista vastuuta.
En ole itse ainokainen ja minullakin on suurperheellinen lapsia. Joten en siinä mielin voi vastata ihan kokemuksesta. Mutta olen ns. iltatähti, joten tiedän, mitä on seurankipeys yms. ongelmanne.
Se, että lapsi on seurankipeä, on ihan normaali olo. Sekin on, ettei 4v vielä leiki yksin. Siinä iässä ei ole vielä mielikuvitusleikit niin pitkällä, että osaisi tehdä itselleen yksinleikin. Sen aika on myöhemmin. Tuossa iässä leikitään paljon rinnakkain omia leikkejä ja vasta opetellaan yhteisleikkiä. Päiväkodissa lapsenne oppii tähän ihan hyvin.
Sinun tehtävä ei ole leikittää lasta koko ajan. Lapselle tekee hyvää ikävystyä. Se kasvattaa luovaa mielikuvitusta ja arjensietokykyä.
Kun lapsi tuosta kasvaa jokusen vuoden, hän alkaa kulkea kylässä ja hänen luonaan alkaa kulkea kavereita. Tämä on vain ohimenevä vaihe, kuten moni muukin vaihe ihmisen elämässä. Muista se, että sisaruksista ja parisuhteesta yms. huolimatta, ihminen on aina kuitenkin yksin. Itsensä kanssa pitää oppia tulemaan toimeen.
Minusta voit heittää turhan huolehtimisen pois ja nauttia lapsestasi ja elämästäsi. Teillä on asiat ihan hyvin ja lapsellasi on hyvä olla.
Ihmiset ovat eriluonteisia. On introvertteja ja ekstovertteja. Lapsesi on nähtävästi sosiaalinen ja se on perusluonne. Joku toinen on erakkoluonne ja viihtyykin yksin. Kaikkea ei voi kuitenkaan lapsen edestä silittää sileäksi ja antaa. Jos lapsesi on sosiaalinen luonne, hän oppii äkkiä hakemaan itselleen seuraa. Mutta hänelle tekee hyvää ikävystyä yksinkin. Se ei häntä vahingoita.
Hyvää jatkoa teille ja ole huoletta. Lapsellasi on kaikki asiat hyvin.
muuten puhuttiin adoptiosta, mutta todettiin, että yritetään kuitenkin biologista lasta.
Hyviä pointteja tässä keskustelussa, kaikkia näitä asioita on tullut pohdittua tosi paljon. Joskus jopa toivon, että tapahtuisi vahinko ja että luonto päättäisi puolestamme. Tuntuu niin rajulta ja väärältä päättää päättämällä, että enempää lapsia emme tee.
En ole samaa mieltä siitä, että ainokaisella olisi jotenkin rankempaa, kun ei ole sisaruksia. Itse olen ainakin pärjännyt varsin mainiosti ystävien ja puolison tuen avulla. Mitä tulee vanhenevista vanhemmista huolehtimiseen, eikö nykyään vanhuksia laiteta hoitokoteihin? Itse en ainakaan ajatellut, että lapseni huolehtisi minusta jokapäiväisesti, kun olen jo aivan vanha ja höperö.
Ja totta on sekin, että riitaisia sisarusparvia on nähty paljonkin, viimeistään perinnönjaossa aletaan vihata toisiaan aika usein. Että ei ne sisarukset takaa siloista elämää.
Tein tässä juuri eilen plussa- ja miinuslistaa lapsen saamisesta (vaikkakaan siis emme ole edes onnistuneet saamaan sitä toista). Plussapuolelle tuli kuitenkin esikoisen elämän tukeminen, siis epäitsekkäämmäksi opettaminen yms. Miinuspuolelle taas tuli mm.jaksamisen epäily. Mutta, kuten sanottu, meillä asiasta päättää luonto eli tulee jos on tullakseen :) Emmekä kauhean kauaa enää jakseta arpoa, varmaan syksyllä käyn hakemassa kierukan ja asia saa sitten jäädä (ikäero alkaisi jo olla yli 6 vuotta silloin). Pitää jatkaa elämää, ei tätäkään kauaa jaksa, että ei tiedetä, tuleeko se toinen vai ei.
Joka tapauksessa, tsemppiä ap:lle, mihin tahansa ratkaisuun päädyttekin. Tärkeintä on kuunnella omaa sydäntä :)
...joten kiitos kattavasta, rauhallisesta ja asiallisesta vastauksestasi, joka tuntui olevan enemmän suunnattu äidiltä tyttärelle kuin äidiltä äidille - minusta tuntuu että juuri tuollaista vastausta odotinkin ketjun avatessani.
Yksilapsisuus ei siis ole ongelma, eikä lapseni kehitys vinoudu jos hän joutuu välillä tylsistymään kun vanhemmilla ei riitä aikaa, energiaa tai mielikuvitusta jatkuvaan viihdyttämiseen ja leikittämiseen. Yritän parhaani mukaan päästä nyt tästä "sisarusasiasta" yli. Jos teemme/saamme toisen lapsen, niin sitten niin tehdään välittämättä siitä, mitä ensimmäinen lapsemme on asiasta mieltä. Jos emme enää lisäänny, niin kaikki on yhtä lailla hyvin.
- ap
Mahtava vastaus, 37 :) Tuli itsellekin parempi mieli, vaikka en ole ap. Kiitos!
ihmisen mielipide: omalta kohdaltani aikoinaan huomasin, että toinen lapsi jotenkin tasapainotti perhettämme. Lapsillamme on ikäeroa melkein neljä vuotta ja ovat samaa sukupuolta.
Silloin tuntui, että esikoinen tuli jotenkin "tyynemmäksi", kun sai pikkusisaruksen. Heitäkin oli nyt kaksi niin kuin vanhempiakin ja heti alusta asti isompi otti pienemmän vertaisekseen.
Mielestäni vanhemmat pääsevät jotenkin "helpommalla", kun lapsia on enemmän kuin yksi. Lasten mielenkiinto ja jutut kohdistuvat sisarukseenkin eikä vanhempien tarvitse olla kaiken vastaanottajana.
Olen myös kuullut parin aikuisen ainokaisen mietteitä siitä, että ovatko he olleet niin rasittavia, etteivät vanhemmat ole halunneet enempää lapsia.
Nämä asiat ovat kuitenkin niin henkilökohtaisia, ettei ainoata oikeata vastausta ole.
Alue: Aihe vapaa
Elämän rankin ja hienoin asia oli pikkuveljen syntymä. Kun veli oppi istumaan, alkoivat yhteiset leikit. Kolmen vuoden ikäero ei tunnu missään ja nyt kun lapset pvat 7 ja 4 olen varma, että elämä on näin helpompaa kuin yhden lapsen kanssa. Tyttö ei viihdy vieläkään yksin.
Nyt ne haluaa uuden vauvan. : )