Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Anopille tyttären lapsi on tärkeämpi kuin meidän lapset
04.02.2013 |
Jokin tässä anoppi-miniä-taistelussa on, sellaista ikiaikaista, vaikka olen yrittänyt välttää viimeiseen asti sellaista. Olen yrittänyt olla ystävällinen, huomaavainen, kohtelias. Jos anoppi on tölväissyt minusta huonon vitsin, en ole nauranut mutten näyttänyt hapanta naamaakaan. Olen antanut melko vapaat kädet meidän lasten kanssa, heitä saa hemmotella mutta tietenkin pitää muistaa tärkeät asiat kuten ulkoilut ja hampaiden pesut. Kaikki on mennyt ihan hyvin. Anoppi ja appi käyvät meillä aika harvoin, vaikka asuvat lähellä, näin on ollut aina, mutta nyt olen alkanut kiinnittää asiaan huomion...
Ja miten sitten olikaan asiat? No ei niin hyvin, sillä anopin luokse yökylään mahtuu vain miehen siskon poika. Meillä kun oli vkl synttärit, anopin sylissä oli vain miehen siskonpoika. Kun anoppi yritti sitten halata meidän pienimmäistä lähtiessä ja pienempi vierasti, anoppi närkästyi minulle asiasta! Minulta sitten lipsahti, ettei lapset ole hänen kanssaan niin läheisiä kuin hän luulee. Että siihen on syynsä.
Sain kuulla kunniani, kuinka olen omahyväinen, itsekäs... huono äiti. Ja kaikki tämä naisen suusta, joka on viimeiset kuusi vuotta ollut ihan.. normaali? En käsitä. Onko ketään muuta, joilla näin?
Kommentit (84)
huomio aiheeseen liittyen. Se voi olla joskus myös niistä lapsista kiinni, jaksaako anoppi niiden kanssa olla vai ei! Minun anoppini tulee aina apuun pyydettäessä ja usein jopa tarjoaa apuaan. Meidän lapset ovat helppoja ja mutkattomia eli suomeksi varsin helppohoitoisia. Lasten serkut taas ovat vähän hankalia, eivät nyt mitään riiviöitä mutta jotenkin vaikea hoitoisia. Näitä lapsia anoppi hoitaa pitkin hampain tai kieltäytyy kokonaan hoitamasta. Monesti olen kuullutkin anopin sanovan että meidän lasten kanssa on paljon helpompi olla.(Eli tämä nyt ei ole mikään minun keksimä juttu) Kyseessä siis miehen veljen lapset, siskolla ei ole vielä lapsia joten siitä en osaa sanoa onko tyttären lapset läheisempiä...
kälyllä taas esimerkiksi varsin hankala poikalapsi, jolla oli puheenviivästymää ja aspergeripiirteitä, on esimerkiksi erittäin kranttu ruoan suhteen. Mutta anoppihan passaa ja hellii ja hoitaa ja hössöttää ruoat eteen ja pitää huolen, että kurkunviipaleet on leikattu just oikein eivätkä ne kosketa perunoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tyttären lapset ja miniän lapset. Tuttu juttu jo toisessa polvessa..
( ts isäni mummo kiinnitti paljon vähemmän huomiota/antoi aikaa meille poikansa lapsille kuin serkuilleni jotka olivat tyttären lapsia.. vaikka äitini ts miniä olikin se joka auttoi, leipoi, pesi pyykit ym ym)
Ja nyt näen saman omien lasteni, mieheni sisarten lapsien ja anopin välillä.
veemäiseksi minua ja lapsia kohtaan loppui kanssakäyminen siihen.
Sitä oli kyllä jo edeltänyt vuosien naljailu ja ap:n kaltainen tilanne. Nyt ei ole nähnyt meitä eikä lapsia vuosiin, eikä tule näkemään.
Lapset eivät koskaan puhu hänestä, miten voisi kaivata sitä mitä ei ole koskaan ollutkaan?
Alue: Aihe vapaa
mutta tyttären lapsia kohtelee aivan eri tavalla kuin meidän lapsiamme. Tyttären lapset saavat kalliimpia lahjoja, heitä viedään hoplopiin, hoidetaan monta kertaa kuussa, viedään harrastuksiin, laskettelemaan, talviriehoihin jne.
Meidän lapsiamme hoidetaan kyllä tarvittaessa mutta jos lupaa viedä meidän lapset jonnekin, niin pyytää aina tyttären lapset mukaan, vaikka nämä olisivat juuri edellisenä viikonloppuna päässeet samaan paikkaan.
Meidän lapset eivät osaa odottaa oikein muuta, ovat niin tottuneet tilanteeseen. Joskus kun kyselevät, miksi eivät pääse yökylään tai mukaan jonnekin, minne serkkunsa, niin anoppi syyllistää minua ja sanoo, että äiti ei päästä tai luulin, että äiti ei päästä. Tuntuu hassulta, kun en ikinä ole kieltänyt ja sanon aina heti, että tottakai olisin päästänyt, mutta anoppi vain kohauttelee olkapäitään ja antaa minun vastailla lasten kysymyksiin siitä, miksi en ole päästänyt...
Minusta on selvää, että tyttären kanssa ollaan läheisempiä ja sitä kautta on selvää, että tyttärenlapsia nähdäänkin ehkä useammin. Mutta sitä en voi ymmärtää, että niitä lapsia sitten kohdellaan eri tavalla, ja jopa ihan valehdellaan, kun ei kyetä sanomaan totuutta. Nyt muutimme kauemmaksi anopista, niin on helppo laittaa kaikki välimatkan piikkiin. Kyllä silti välillä surettaa lasteni puolesta.