Minulla on ystävinä petetty vaimo ja toinen nainen.

Olen itse ollut sekä petetty, että toinen nainen.

Kaksi täysin erillistä tapahtumaa.
Olen samaa mieltä, että tällaisen läheltä kokeminen avaa ajatusmaailmaa melko paljon. Ihmisiä ei saisi tuomita niin helposti. Asiat ei aina ole yhtä mustavalkoisia, kuin miltä ne saattavat ulkopuolisesta näyttää. Ja molemmilla puolilla saattaa olla hyvin erilainen näkemys asioista. Usein ne, jotka eivät itse ole kokeneet toisena naisena/miehenä oloa tai eivät ole olleet pettäjiä, eivät voi käsittää, että asiat ei aina ole niin helppoja ja yksinkertaisia.

"On olemassa kahden ihmisen kokemus tapahtuneesta. Se, mitä todellisuudessa tapahtui, on jotain siltä väliltä."

Oma 9 vuoden suhteeni päättyi siihen, että erosimme pahaan kriisiin ajautuneesta suhteesta ja kuukausi lopullisesta erostamme oli mieheni uusi tyttöystävä jo raskaana ja parin kuukauden päästä olivat kihloissa. Otin jo itse eron raskaasti, mutta erittäin raskaasti nuo uutiset. Kihlauksesta kuulin vahingossa baarissa mieheni ystävältä. Ei tiennyt etten tiedä. Tiesin, että heillä oli ollut jotain jo ennen eroamme, mutta silloin minulla ei ollut siitä todisteita. Moni asia kuitenkin viittasi siihen. epäilin myös, että mieheni petti muidenkin kanssa, sillä viimeisen vuoden aikana hän ei ollut montaakaan viikonloppuyötä kotona, puhelin kiinni ja joka kerta saman kaverin luona yötä. Tyhmäkin tajuaa, ettei sama ystävä halua majottaa joka viikonloppu, sillä hänellä oli omakin nainen jne. Toisaalta en tahtonut myöntää itselleni, että oma mieheni voisi pettää. Tiesin sen kuitenkin sisimmässäni. Mieheni kiisti kaiken, vaikka asia oli ilmiselvä. Tästä on aikaa viisi vuotta. Puoli vuotta sitten sain kuulla eräältä yhteiseltä ystävältämme, että mies oli pettänyt minua jo kauan ennen kuin itse sitä epäilin. Häntä oli vannontettu kertomaan minulle, muttei hän ollut kertonut. Vaikka tiesin pettämisestä, oli sen ääneen kuuleminen todistettuna raskasta. Se särki kaikki hyvät muistotkin näinkin monen vuoden jälkeen.

Myöhemmin eroni jälkeen tapasin miehen, johon ihastuin ensisilmäyksellä. Hän oli ystäväni ystävä ja kyselin, että kuka tämä mies on. Kuulin, että hän on naimisissa, joten päätin olla sekaantumatta. Olimme kuitenkin tekemisissä ja rakastuin silmittömästi. Samoin hän. En ole ennen enkä jälkeen kokenut mitään yhtä vahvaa kemiaa.

Hänen avioliittonsa oli isossa kriisissä ja mies puhui minulle haluavansa erota. Hän ei ollut onnellinen. Oli miettinyt eroa jo ennen minun tapaamista. Meille kehittyi suhde ja mies vannoi rakkauttaan ja sanoi ottavansa vaimonsa kanssa eron puheeksi. Olin löytänyt viimeinkin sielunkumppanin. Kun olimme olleet yhdessä kuukauden, mies kertoi vaimolleen suhteesta ja halusta erota. Mutta vaimo kieltäytyi eroamasta. Sanoi, että hän on kerran mennyt naimisiin eikä toista kertaa mene. Eikä eroa. Sanoi, että jos onnelisuutta ei saa toisesta niin sitä pitää etsiä elämän muilta osa-alueilta. Mieheltä meni pasmat sekaisin eikä saanut sen jälkeen kotona aikaiseksi muuta kuin tappelua. Minun kanssani hän jatkoi ja vannoi edelleen rakkauttaan. Sanoi järjestävänsä asiat. Mukana oli 2-v lapsi, joten siksi hän ei voinut noin vain lähteä. Vaimo olisi vienyt lapsen. Näin minulle kerrottiin, muuta sanaaminulla ei ollut. Minä olin umpirakastunut ja yritin jaksaa uskoa. Viiden kuukauden jälkeen minulta loppui usko. Lisäksi koin koko ajan äärettömän suurta moraalista taistelua itseni kanssa. En hyväksynyt tilannetta, mutten pystynyt siirtämään tunteitani syrjään. Osasin myös samaistua vaimoon, sillä olin itse ollut petetty pitkän suhteen jälkeen. Koin siis itse kovinkin ristiriitaisia tunteita. Koin pahaa oloa moraalisesti. Mutta toisaalta en voinut olla hymyilemättä ja tuntematta suuria tunteita ajatellessani tätä miestä. Se oli todella raastavaa. Olin onnellinen, mutten saanut olla onnellinen. Lopulta käskin miestä tekemään päätöksen. Joko hän valitsi kotiin jäämisen tai minut. Molempia hän ei voinut saada, sillä vaikka olin tällaisessa mukana, minulla on vahva moraali. En voinut jatkaa itseni, mutten myöskään vaimon tunteiden takia. Saatika lapsen tulevaisuuden takia. Hävisin taistelun, kuten olin olettanutkin. Mitään ei ollut tapahtunut lupauksista huolimatta ja vastassa oli todellisuudessa vaimon sijasta lapsi vai minä. Kuinka olisin voinut taistella pienen lapsen kanssa. Oli selvää, että lapsi "voittaa". Hyväksyin tilanteen, vaikka särjin sydämeni pahemman kerran. Tunsin itseni todella hyväksikäytetyksi ja menetin elämäni rakkauden. Katkaisin välit mieheen, sillä tiesin, ettemme olisi pystyneet pitämään yhteyttä vain ystävinä.

Pari vuotta meni. Minulla meni vuosi selvitä yli menetyksestäni. Mies oli silti edelleen monesti mielessäni, vaikka minulla oli ollut uusiakin suhteita. Kahden vuoden jälkeen kävin itsekseni läpi elämääni ja halusin tietää, olinko ollut elämäni rakkaudelle vain syrjähyppy, jota hän nyt jälkikäteen katuu. Lähetin hänelle viestinä sen kysymyksen. Hän vastasi ja jäin taas koukkuun. Aloimme pitämään taas yhteyttä ja olin täysin hänen lumoissaan. Tunteet, ei olleet kadonneet minnekään. Tälläkertaa mies sanoi, että nyt tietää, mitä haluaa => minut. Että tällä kertaa lapsi ei estä. Nyt heillä oli jo kaksi. Annoin hänelle uuden tilaisuuden, mutta hävisin taas. Tälläkertaa syynä oli talonrakennus. Lopetin suhteen taas, koska se ei edennyt mihinkään. Tiesin, etten koskaan tule voittamaan.

Edelleenkään en pysty syyttämään tätä miestä. Tiedän hänen rakastaneen minua, mutta hän on saatanan lapanen. Hän ei olisi koskaan tullut lähteneeksi. Hän ei tiedä, mitä tehdä elämällään ja mitä todella haluaa. Tiedän sen nyt. Silti en ole koskaan kokenut samanlaista tunnetta ja kemiaa kenenkään muun kanssa. Löysin sielunkumppanin, mutta jouduin luopumaan hänestä. Se on isoin menetykseni elämässäni. Naiset usein haukkuvat "toisen naisen" lumpuiksi ja huoriksi. Se on valitettavaa. Itse en ole lumppu tai huora. Minulla on vahva moraali ja etiikka. Ja minulla on tunteet. Menin vain tahtomattani rakastumaan ja aika ja kohde oli täysin väärä. Se, joka on kokenut rakkauden, tietää, että tunnetta on vaikea syrjäyttää järjellä vaikka miten yrittäisi. Toinen nainen saattaa tietämättänne käydä hyvinkin suurta taistelua omassa mielessään.

Jo ennen omaa toisena naisena oloani hyväksyin entisen mieheni uuden naisen. Tiesin, että heillä oli ollut suhde ennen meidän eroa. Olin suunnattoman vihainen miehelleni. Tunsin surua, vihaa, pettymystä, raivoa, katkeruutta, epäreiluutta jne. Mutta koin, että koska he olivat ihastuneet toisiinsa ja jatkoivat suhdetta, halusin olla katkeroitumatta siitä. Katkeroiduin miehelleni paljosta muusta. Mutta heidän suhde oli asia, jonka yritin selittää itselleni sillä, että meidän aika oli ohi ja tämä toinen nainen oli syytön siihen, että rakastui minun mieheeni. Minua jopa hieman huvitti se, että sen jälkeen itse rakastuin varattuun. Tiesin silloin, että olin tehnyt oikein, kun en ollut syyttänyt tätä mieheni uutta naista. Miestäni kyllä. Mutta en tätä naista. Joskus mietin, että oliko kohtalo rakastua varattuun siinä, että näkisin vanhan mieheni suhteen oikeilla silmillä. Silti olen vihainen miehelleni. Asian hyväksyminen ei poista sitä.

Kaiken tämän kokeneena olen kasvanut henkisesti paljon. Näen asiat realistisemmin ja avarakatseisemmin. Se ei tarkoita, että edelleenkään hyväksyisin pettämistä. En todellakaan. Siitä ei seuraa kenellekään mitään hyvää. Mutta joskus asiat menevät toisin, kuin ajattelisi. Silloin pitää vain osata hoitaa asiat parhaalla mahdollisella tavalla. Oma mieheni ei hoitanut. Valehteli täysin minua aliarvioiden ja läpinäkyvästi ettei koskaan ole pettänyt minua. Mitä sillä sitten luulee saavuttaneensa. Enemmän satuttaa se, että edelleen aliarvioi minua vaikka suoraan kysyin. Ja olen sitä mieltä, että tämä varattu mies hoiti asiat myös erittäin huonosti. Olen sitä mieltä, että jos ei ole tyytyväinen suhteeseen ja tapahtuu pettäminen/ihastuminen toiseen, niin asia pitää nopeasti käsitellä itselleen ja toimia sen mukaan. Lopettaa edellinen suhde tai lopettaa salasuhde ja tehdä jotain entisen korjaamiseksi. Olen jopa sitä mieltä, että aina pettämisestä ei tarvitse kertoa, jos se on vain yksi hairahdus ja sitten tajuaa, mitä haluaa. Mutta silloin on velvollinen parantamaan tilannetta ja tekemään töitä suhteen eteen. Se, että antaa tilanteen jatkua, on väärin. Tämä varattu mies antaa tilanteen edelleen kotona jatkua. Hyväksyin sen, että minä koin menetyksen, mutten hyväksy sitä, ettei hän tehnyt meidän suhteen loputtua mitään parantaakseen avioliittoaan, koska kerran sinne jäi. Mutta siinäkin asiassa on monia eri puolia. Jos ihminen on lyöty lyttyyn henkisesti ja muussa elämässä on stressiä, ei hänellä ole energiaa tehdä elämälleen mitään. On helpompi vain antaa elämän mennä omalla painollaan eteenpäin. Tiedän tämän myös itse eroni jälkeisen masennuksen kokeneena. Kaikkeen ei siis ole niin helppoa vastausta, että tee asialle näin ja näin. Se ei aina ole niin helppoa.

Kaikesta huolimatta sanomani oli siis: Ei kannata tuomita ihmisiä liian nopeasti. Kuulkaa ensin taustat ja molemmilta puolilta. Tuomitkaa vasta, kun tiedätte tilanteen kokonaisuudessa ja siihen liittyvät sivuhaarat.

AP hienoa, että sä pystyt olemaan hiljaa, sä olet upea ystävä. :)

Olen vähän kyllästynyt näihin "te ette ymmärrä"/"kaikki ei ole niin mustavalkoista"/"elämässä kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan" -jorinoihin. Ne ovat pelkkää sanahelinää ja selittelyä itselle, että kyllä mä oikeesti olen tosi hyvä ja korkeamoraalinen tyyppi vaikka paneskelinkin naapurin jarin/minnan kanssa puolison selän takana. Ehkä pieni mustavalkoisuus tekisi teille hyvää, kun ette kerran osaa käyttäytyä kuin omia tunteitanne ja himojanne ajatellen. 

Ja tuo 6:n kirjoitus. Mitä lieventäviä asiainhaaroja noissa sinun pettämistarinoissasi muka oli? Ihan tavallisia (oman moraalini mukaan tuomittavia) pettämiskuvioita, samat vanhat jorinat ja selitykset.

Luin tarkkaan tuon pitkän kirjoituksen ja yritin tosissani ajatella asiaa kirjoittajan kantilta mut ei onnistu.

Tossa tarinassa oli 4 pettäjää ja selkään puukottajaa. Kirjoittaja, kirjoittajan mies numero1, kirjoittajan mies numero2 ja ykkösen salarakas.

Kirjoittaja ei ole millään tasolla miestään parempi päinvastoin hän tarjos itsensä pienen vauvan isälle ja tunsi vihaa ja katkeruutta kska mies valitsi perheensä.

Henkisesti terve aikuinen ei sekoa mistään sielunkumppanista, ei kristuksen tähden ja huutonaurua.=D

Hetken jo luulin että olet ystäväni, mutta et sitten ollutkaan kun ei ollut yhteinen mies.

Mä olen yleisesti sitä mieltä, että tuomitsijoiden taivas on aika yksinäinen paikka, jos sinne pääsevät vain ne, jotka kykenevät yhtä korkeaan moraaliin.

Mä olen mokannut monesti ja myös tuominnut muita kuulematta kaikkia osapuolia. Mutta mä en uskokaan taivaaseen.

Ja mä taas olin toinen nainen hyvinkin pitkään täysin tietämättä itse asiasta. Kuvittelin miehen olevan sinkku tavatessamme, ja että olin ainoa nainen. Rakastuin, seurusteltiin, tulin raskaaksi, synnytin lapsen, ja SITTEN sain tietää, että kappas, miehellä on avovaimo/kihlattu, joka sekin on paksuna.

Itse koen olevani petetty, muun maailman silmissä silti olen aina se huora, lumppu, toinen nainen, perheenrikkoja, koska mies oli toisen naisen kanssa ENNEN minua, ja meidän suhde alkoi vasta pari vuotta heidän suhteensa alkamisen jälkeen. Ja kyllä, suhde jatkui senkin jälkeen kun asiasta kuulin, koska meillä tosiaan oli siinä vaiheessa lapsi, ja mulla tosi vahvat tunteet.

Miehelle olen joskus sanonut, että pettämisen voin antaa anteeksi, mutten ikinä tule antamaan anteeksi sitä, että teki musta toisen naisen.

[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 06:26"]

Ja mä taas olin toinen nainen hyvinkin pitkään täysin tietämättä itse asiasta. Kuvittelin miehen olevan sinkku tavatessamme, ja että olin ainoa nainen. Rakastuin, seurusteltiin, tulin raskaaksi, synnytin lapsen, ja SITTEN sain tietää, että kappas, miehellä on avovaimo/kihlattu, joka sekin on paksuna.

Itse koen olevani petetty, muun maailman silmissä silti olen aina se huora, lumppu, toinen nainen, perheenrikkoja, koska mies oli toisen naisen kanssa ENNEN minua, ja meidän suhde alkoi vasta pari vuotta heidän suhteensa alkamisen jälkeen. Ja kyllä, suhde jatkui senkin jälkeen kun asiasta kuulin, koska meillä tosiaan oli siinä vaiheessa lapsi, ja mulla tosi vahvat tunteet.

Miehelle olen joskus sanonut, että pettämisen voin antaa anteeksi, mutten ikinä tule antamaan anteeksi sitä, että teki musta toisen naisen.

[/quote]

Miten voi käydä noin? Ajattelitko että teet lapsen yksin ja suhteesta sitten tulee jotain jos tulee, vai miten voi olla lapsentekopuuhissa tietämättä onko toisella perhettä muualla?

Tulee mieleen, vaikka en erityisemmin avioliitosta perustakaan, että ainakin se hyöty siitä olisi ennen lastentekoa, ettei kävisi noin.

[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 06:39"]

[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 06:26"]

Ja mä taas olin toinen nainen hyvinkin pitkään täysin tietämättä itse asiasta. Kuvittelin miehen olevan sinkku tavatessamme, ja että olin ainoa nainen. Rakastuin, seurusteltiin, tulin raskaaksi, synnytin lapsen, ja SITTEN sain tietää, että kappas, miehellä on avovaimo/kihlattu, joka sekin on paksuna.

Itse koen olevani petetty, muun maailman silmissä silti olen aina se huora, lumppu, toinen nainen, perheenrikkoja, koska mies oli toisen naisen kanssa ENNEN minua, ja meidän suhde alkoi vasta pari vuotta heidän suhteensa alkamisen jälkeen. Ja kyllä, suhde jatkui senkin jälkeen kun asiasta kuulin, koska meillä tosiaan oli siinä vaiheessa lapsi, ja mulla tosi vahvat tunteet.

Miehelle olen joskus sanonut, että pettämisen voin antaa anteeksi, mutten ikinä tule antamaan anteeksi sitä, että teki musta toisen naisen.

[/quote]

Miten voi käydä noin? Ajattelitko että teet lapsen yksin ja suhteesta sitten tulee jotain jos tulee, vai miten voi olla lapsentekopuuhissa tietämättä onko toisella perhettä muualla?

Tulee mieleen, vaikka en erityisemmin avioliitosta perustakaan, että ainakin se hyöty siitä olisi ennen lastentekoa, ettei kävisi noin.

[/quote]

Raskaus oli vahinko, tulin pillereistä huolimatta raskaaksi. Mies asui avovaimonsa kanssa samassa kaupungissa kuin minä, enkä vieläkään ymmärrä, millä verukkeella on ollut kotootaan pois niin paljon. Mies ei tee sellaista työtä, joka vaatisi tai edes mahdollistaisi matkustelua. Oli kuitenkin mun luona lähes kaikki arki-illat, useita viikonloppuja, välillä viikonkin, oli öitä keskellä viikkoa jne. Siksi en tullut koskaan edes ajatelleeksi, että sillä olisi avovaimo samassa kaupungissa vieläpä. Ja avovaimo tosiaan tuli raskaaksi minun jälkeeni, eli meillä oli se lapsi ensin.  Itsekin sain ihan sattumalta tietää, eli olisi ollut mahdollista jatkaa vielä pitkäänkin tietämättä.

[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 06:39"]

[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 06:26"]

Ja mä taas olin toinen nainen hyvinkin pitkään täysin tietämättä itse asiasta. Kuvittelin miehen olevan sinkku tavatessamme, ja että olin ainoa nainen. Rakastuin, seurusteltiin, tulin raskaaksi, synnytin lapsen, ja SITTEN sain tietää, että kappas, miehellä on avovaimo/kihlattu, joka sekin on paksuna.

Itse koen olevani petetty, muun maailman silmissä silti olen aina se huora, lumppu, toinen nainen, perheenrikkoja, koska mies oli toisen naisen kanssa ENNEN minua, ja meidän suhde alkoi vasta pari vuotta heidän suhteensa alkamisen jälkeen. Ja kyllä, suhde jatkui senkin jälkeen kun asiasta kuulin, koska meillä tosiaan oli siinä vaiheessa lapsi, ja mulla tosi vahvat tunteet.

Miehelle olen joskus sanonut, että pettämisen voin antaa anteeksi, mutten ikinä tule antamaan anteeksi sitä, että teki musta toisen naisen.

[/quote]

Miten voi käydä noin? Ajattelitko että teet lapsen yksin ja suhteesta sitten tulee jotain jos tulee, vai miten voi olla lapsentekopuuhissa tietämättä onko toisella perhettä muualla?

Tulee mieleen, vaikka en erityisemmin avioliitosta perustakaan, että ainakin se hyöty siitä olisi ennen lastentekoa, ettei kävisi noin.

[/quote]

Otatte melko raskaasti nuo kokemuksenne. Ei onni ole ikuista. 

Pitää nauttia siitä hetkestä ja nauttia siitä kivusta mitä kaikki tuottaa. Tuntee elävänsä.

Toivon, että sinulla ei ole lapsia. Jos olet elämässäsi noin mustavalkoinen ja käytät sanoja kuten "näytettävä paikkansa", olet et vain pelottava vaan suorastaan oksettava ihminen. Kuinka kukaan pystyisi elämään lähelläsi!

Se selkäranka on jossain vaiheessa vain kasvatettava, ja kehitystä nopeuttaa, jos muut ihmiset osoittavat ihmiselle hänen paikkansa. Nämä petturit ja toiset naisethan ovat aina ns. huonoitsetuntoisia narsisteja. Kun huoraaminen loppuu, kehittyy tällaisen ihmisen itsetunto positiiviseen suuntaan ja hän lakkaa satuttamasta myös itseään.

[/quote]

Ihmiset ovat niin itsekkäitä.

Veikkaan, ettei ole yksi eikä kaksi ns. toista naista, jotka ovat ihan hyvässä uskossa alkaneet suhteen ainoana naisena ja vasta ajan päästä ja suhteen syvennyttyä saaneet tietää olevansakin kakkosia. Ja silloin sitä suhdetta ei ehkä hyvistä aikomuksista ja korkeasta moraalista huolimatta onnistu purkamaan päivässä. Itselläni tämä vaati muutaman kuukauden ja keskivaikean masennuksen läpikäymisen.

vittu että sylettää tuollaiset "miehet" jotka kieltää kaiken vielä eron jälkeenkin

Aika paljon tuollaisia miehiä näyttää olevan joilla on aikaa kakkosnaiselle. Ykkönen ilmeisesti kuvittelee että mies pidetään sillä että annetaan mennä ja olla. Niin ajattelevia naisia on tällä foorumilla monia. 

Mieleen tulee myös eräs ulkkismies joka kertoi että suomalaiset naiset tyrkyttävät seuraansa vaikka kertoisi olevansa naimisissa. Ei se kuulemma ketään haittaa. Kun mies ei lähtenyt mukaan niin sai kuulla olevansa idiootti ja munaton. Hán liikkui Suomessa ollessaan paljon paikoissa joissa oli myös virolaisia naisia. Nämä eivät koskaan tulleet tyrkyttämään itseään vaikka flirtti toimikin molemmin puolin. Suomalaisille naisille se on joko pano tai ei mitään. (paitsi kun ollaan naimisissa niin se on ei mitään paitsi palkkapäiväná. Jotenkin siis suomalsien miehen tuplasuhteet ovat hyvin selitettävissä:)

[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 00:32"]

Olen itse ollut sekä petetty, että toinen nainen.

Kaksi täysin erillistä tapahtumaa.
Olen samaa mieltä, että tällaisen läheltä kokeminen avaa ajatusmaailmaa melko paljon. Ihmisiä ei saisi tuomita niin helposti. Asiat ei aina ole yhtä mustavalkoisia, kuin miltä ne saattavat ulkopuolisesta näyttää. Ja molemmilla puolilla saattaa olla hyvin erilainen näkemys asioista. Usein ne, jotka eivät itse ole kokeneet toisena naisena/miehenä oloa tai eivät ole olleet pettäjiä, eivät voi käsittää, että asiat ei aina ole niin helppoja ja yksinkertaisia.

"On olemassa kahden ihmisen kokemus tapahtuneesta. Se, mitä todellisuudessa tapahtui, on jotain siltä väliltä."

Oma 9 vuoden suhteeni päättyi siihen, että erosimme pahaan kriisiin ajautuneesta suhteesta ja kuukausi lopullisesta erostamme oli mieheni uusi tyttöystävä jo raskaana ja parin kuukauden päästä olivat kihloissa. Otin jo itse eron raskaasti, mutta erittäin raskaasti nuo uutiset. Kihlauksesta kuulin vahingossa baarissa mieheni ystävältä. Ei tiennyt etten tiedä. Tiesin, että heillä oli ollut jotain jo ennen eroamme, mutta silloin minulla ei ollut siitä todisteita. Moni asia kuitenkin viittasi siihen. epäilin myös, että mieheni petti muidenkin kanssa, sillä viimeisen vuoden aikana hän ei ollut montaakaan viikonloppuyötä kotona, puhelin kiinni ja joka kerta saman kaverin luona yötä. Tyhmäkin tajuaa, ettei sama ystävä halua majottaa joka viikonloppu, sillä hänellä oli omakin nainen jne. Toisaalta en tahtonut myöntää itselleni, että oma mieheni voisi pettää. Tiesin sen kuitenkin sisimmässäni. Mieheni kiisti kaiken, vaikka asia oli ilmiselvä. Tästä on aikaa viisi vuotta. Puoli vuotta sitten sain kuulla eräältä yhteiseltä ystävältämme, että mies oli pettänyt minua jo kauan ennen kuin itse sitä epäilin. Häntä oli vannontettu kertomaan minulle, muttei hän ollut kertonut. Vaikka tiesin pettämisestä, oli sen ääneen kuuleminen todistettuna raskasta. Se särki kaikki hyvät muistotkin näinkin monen vuoden jälkeen.

Myöhemmin eroni jälkeen tapasin miehen, johon ihastuin ensisilmäyksellä. Hän oli ystäväni ystävä ja kyselin, että kuka tämä mies on. Kuulin, että hän on naimisissa, joten päätin olla sekaantumatta. Olimme kuitenkin tekemisissä ja rakastuin silmittömästi. Samoin hän. En ole ennen enkä jälkeen kokenut mitään yhtä vahvaa kemiaa.

Hänen avioliittonsa oli isossa kriisissä ja mies puhui minulle haluavansa erota. Hän ei ollut onnellinen. Oli miettinyt eroa jo ennen minun tapaamista. Meille kehittyi suhde ja mies vannoi rakkauttaan ja sanoi ottavansa vaimonsa kanssa eron puheeksi. Olin löytänyt viimeinkin sielunkumppanin. Kun olimme olleet yhdessä kuukauden, mies kertoi vaimolleen suhteesta ja halusta erota. Mutta vaimo kieltäytyi eroamasta. Sanoi, että hän on kerran mennyt naimisiin eikä toista kertaa mene. Eikä eroa. Sanoi, että jos onnelisuutta ei saa toisesta niin sitä pitää etsiä elämän muilta osa-alueilta. Mieheltä meni pasmat sekaisin eikä saanut sen jälkeen kotona aikaiseksi muuta kuin tappelua. Minun kanssani hän jatkoi ja vannoi edelleen rakkauttaan. Sanoi järjestävänsä asiat. Mukana oli 2-v lapsi, joten siksi hän ei voinut noin vain lähteä. Vaimo olisi vienyt lapsen. Näin minulle kerrottiin, muuta sanaaminulla ei ollut. Minä olin umpirakastunut ja yritin jaksaa uskoa. Viiden kuukauden jälkeen minulta loppui usko. Lisäksi koin koko ajan äärettömän suurta moraalista taistelua itseni kanssa. En hyväksynyt tilannetta, mutten pystynyt siirtämään tunteitani syrjään. Osasin myös samaistua vaimoon, sillä olin itse ollut petetty pitkän suhteen jälkeen. Koin siis itse kovinkin ristiriitaisia tunteita. Koin pahaa oloa moraalisesti. Mutta toisaalta en voinut olla hymyilemättä ja tuntematta suuria tunteita ajatellessani tätä miestä. Se oli todella raastavaa. Olin onnellinen, mutten saanut olla onnellinen. Lopulta käskin miestä tekemään päätöksen. Joko hän valitsi kotiin jäämisen tai minut. Molempia hän ei voinut saada, sillä vaikka olin tällaisessa mukana, minulla on vahva moraali. En voinut jatkaa itseni, mutten myöskään vaimon tunteiden takia. Saatika lapsen tulevaisuuden takia. Hävisin taistelun, kuten olin olettanutkin. Mitään ei ollut tapahtunut lupauksista huolimatta ja vastassa oli todellisuudessa vaimon sijasta lapsi vai minä. Kuinka olisin voinut taistella pienen lapsen kanssa. Oli selvää, että lapsi "voittaa". Hyväksyin tilanteen, vaikka särjin sydämeni pahemman kerran. Tunsin itseni todella hyväksikäytetyksi ja menetin elämäni rakkauden. Katkaisin välit mieheen, sillä tiesin, ettemme olisi pystyneet pitämään yhteyttä vain ystävinä.

Pari vuotta meni. Minulla meni vuosi selvitä yli menetyksestäni. Mies oli silti edelleen monesti mielessäni, vaikka minulla oli ollut uusiakin suhteita. Kahden vuoden jälkeen kävin itsekseni läpi elämääni ja halusin tietää, olinko ollut elämäni rakkaudelle vain syrjähyppy, jota hän nyt jälkikäteen katuu. Lähetin hänelle viestinä sen kysymyksen. Hän vastasi ja jäin taas koukkuun. Aloimme pitämään taas yhteyttä ja olin täysin hänen lumoissaan. Tunteet, ei olleet kadonneet minnekään. Tälläkertaa mies sanoi, että nyt tietää, mitä haluaa => minut. Että tällä kertaa lapsi ei estä. Nyt heillä oli jo kaksi. Annoin hänelle uuden tilaisuuden, mutta hävisin taas. Tälläkertaa syynä oli talonrakennus. Lopetin suhteen taas, koska se ei edennyt mihinkään. Tiesin, etten koskaan tule voittamaan.

Edelleenkään en pysty syyttämään tätä miestä. Tiedän hänen rakastaneen minua, mutta hän on saatanan lapanen. Hän ei olisi koskaan tullut lähteneeksi. Hän ei tiedä, mitä tehdä elämällään ja mitä todella haluaa. Tiedän sen nyt. Silti en ole koskaan kokenut samanlaista tunnetta ja kemiaa kenenkään muun kanssa. Löysin sielunkumppanin, mutta jouduin luopumaan hänestä. Se on isoin menetykseni elämässäni. Naiset usein haukkuvat "toisen naisen" lumpuiksi ja huoriksi. Se on valitettavaa. Itse en ole lumppu tai huora. Minulla on vahva moraali ja etiikka. Ja minulla on tunteet. Menin vain tahtomattani rakastumaan ja aika ja kohde oli täysin väärä. Se, joka on kokenut rakkauden, tietää, että tunnetta on vaikea syrjäyttää järjellä vaikka miten yrittäisi. Toinen nainen saattaa tietämättänne käydä hyvinkin suurta taistelua omassa mielessään.

Jo ennen omaa toisena naisena oloani hyväksyin entisen mieheni uuden naisen. Tiesin, että heillä oli ollut suhde ennen meidän eroa. Olin suunnattoman vihainen miehelleni. Tunsin surua, vihaa, pettymystä, raivoa, katkeruutta, epäreiluutta jne. Mutta koin, että koska he olivat ihastuneet toisiinsa ja jatkoivat suhdetta, halusin olla katkeroitumatta siitä. Katkeroiduin miehelleni paljosta muusta. Mutta heidän suhde oli asia, jonka yritin selittää itselleni sillä, että meidän aika oli ohi ja tämä toinen nainen oli syytön siihen, että rakastui minun mieheeni. Minua jopa hieman huvitti se, että sen jälkeen itse rakastuin varattuun. Tiesin silloin, että olin tehnyt oikein, kun en ollut syyttänyt tätä mieheni uutta naista. Miestäni kyllä. Mutta en tätä naista. Joskus mietin, että oliko kohtalo rakastua varattuun siinä, että näkisin vanhan mieheni suhteen oikeilla silmillä. Silti olen vihainen miehelleni. Asian hyväksyminen ei poista sitä.

Kaiken tämän kokeneena olen kasvanut henkisesti paljon. Näen asiat realistisemmin ja avarakatseisemmin. Se ei tarkoita, että edelleenkään hyväksyisin pettämistä. En todellakaan. Siitä ei seuraa kenellekään mitään hyvää. Mutta joskus asiat menevät toisin, kuin ajattelisi. Silloin pitää vain osata hoitaa asiat parhaalla mahdollisella tavalla. Oma mieheni ei hoitanut. Valehteli täysin minua aliarvioiden ja läpinäkyvästi ettei koskaan ole pettänyt minua. Mitä sillä sitten luulee saavuttaneensa. Enemmän satuttaa se, että edelleen aliarvioi minua vaikka suoraan kysyin. Ja olen sitä mieltä, että tämä varattu mies hoiti asiat myös erittäin huonosti. Olen sitä mieltä, että jos ei ole tyytyväinen suhteeseen ja tapahtuu pettäminen/ihastuminen toiseen, niin asia pitää nopeasti käsitellä itselleen ja toimia sen mukaan. Lopettaa edellinen suhde tai lopettaa salasuhde ja tehdä jotain entisen korjaamiseksi. Olen jopa sitä mieltä, että aina pettämisestä ei tarvitse kertoa, jos se on vain yksi hairahdus ja sitten tajuaa, mitä haluaa. Mutta silloin on velvollinen parantamaan tilannetta ja tekemään töitä suhteen eteen. Se, että antaa tilanteen jatkua, on väärin. Tämä varattu mies antaa tilanteen edelleen kotona jatkua. Hyväksyin sen, että minä koin menetyksen, mutten hyväksy sitä, ettei hän tehnyt meidän suhteen loputtua mitään parantaakseen avioliittoaan, koska kerran sinne jäi. Mutta siinäkin asiassa on monia eri puolia. Jos ihminen on lyöty lyttyyn henkisesti ja muussa elämässä on stressiä, ei hänellä ole energiaa tehdä elämälleen mitään. On helpompi vain antaa elämän mennä omalla painollaan eteenpäin. Tiedän tämän myös itse eroni jälkeisen masennuksen kokeneena. Kaikkeen ei siis ole niin helppoa vastausta, että tee asialle näin ja näin. Se ei aina ole niin helppoa.

Kaikesta huolimatta sanomani oli siis: Ei kannata tuomita ihmisiä liian nopeasti. Kuulkaa ensin taustat ja molemmilta puolilta. Tuomitkaa vasta, kun tiedätte tilanteen kokonaisuudessa ja siihen liittyvät sivuhaarat.

[/quote]

Sä olet oikeasti aika säälittävä tapaus. Nuo sulle kerrotut hölinät on tyypillisiä toiselle naiselle kerrottavia jorinoita. Ja todellakin mies lähtee todellisen rakkauden perään, jos sitä rakkautta on tarpeeksi. Ei vaimo mitään lapsia voi "viedä",  isällä on ihan samat oikeudet kuin äidilläkin.

Mä en ymmärrä miksi jaksat valehdella itsellesi? Tuo mies halusi enemän seksiä kuin pikkulapsiperheessä oli tarjolla, ja parhaiten sitä saa salarakkaalta jonka pää pannaan pyörälle. 

En usko muuten hetkeäkään, että olisit ollut tuon miehen ainoa sivusuhde.

Mikään ei näimmä muutu vaikka aika kuluu.. Harvoin kuulee että miehet haukkuvat, mollaavat ja raivosta ja vihasta pihisten huorittelevat näitä kakkosia. Naiset sen sijaan ovat ensimmäisenä naulaamassa ristille kakkosnaisen kuulematta mitään selityksiä. Huora mikä huora. Nämä korkean moraalin omaavat pyhimykset saattavat vielä joskus yllättyä mitä elämä tuo eteen. Mahtaa olla elämä ankeata noin mustavalkoisten lasien kautta katseltuna. Joskus ne lasit toivottavasti tippuvat ja ymmärrys kasvaa. Sitä odotellessa.

[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 06:39"]

[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 06:26"]

Ja mä taas olin toinen nainen hyvinkin pitkään täysin tietämättä itse asiasta. Kuvittelin miehen olevan sinkku tavatessamme, ja että olin ainoa nainen. Rakastuin, seurusteltiin, tulin raskaaksi, synnytin lapsen, ja SITTEN sain tietää, että kappas, miehellä on avovaimo/kihlattu, joka sekin on paksuna.

Itse koen olevani petetty, muun maailman silmissä silti olen aina se huora, lumppu, toinen nainen, perheenrikkoja, koska mies oli toisen naisen kanssa ENNEN minua, ja meidän suhde alkoi vasta pari vuotta heidän suhteensa alkamisen jälkeen. Ja kyllä, suhde jatkui senkin jälkeen kun asiasta kuulin, koska meillä tosiaan oli siinä vaiheessa lapsi, ja mulla tosi vahvat tunteet.

Miehelle olen joskus sanonut, että pettämisen voin antaa anteeksi, mutten ikinä tule antamaan anteeksi sitä, että teki musta toisen naisen.

[/quote]

Miten voi käydä noin? Ajattelitko että teet lapsen yksin ja suhteesta sitten tulee jotain jos tulee, vai miten voi olla lapsentekopuuhissa tietämättä onko toisella perhettä muualla?

Tulee mieleen, vaikka en erityisemmin avioliitosta perustakaan, että ainakin se hyöty siitä olisi ennen lastentekoa, ettei kävisi noin.

[/quote]

Ja mä en ymmärrä millaisissa parisuhteissa on mahdollista elää noin, että on kaksi puolisoa? Siis kuinka usein ihmiset näkee toisiaan? Mun mies on ainakin joka yö kotona, miten joku voi olla n. puolet öistä poissa? Millä verukkeella?

[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 12:58"]

Mikään ei näimmä muutu vaikka aika kuluu.. Harvoin kuulee että miehet haukkuvat, mollaavat ja raivosta ja vihasta pihisten huorittelevat näitä kakkosia. Naiset sen sijaan ovat ensimmäisenä naulaamassa ristille kakkosnaisen kuulematta mitään selityksiä. Huora mikä huora. Nämä korkean moraalin omaavat pyhimykset saattavat vielä joskus yllättyä mitä elämä tuo eteen. Mahtaa olla elämä ankeata noin mustavalkoisten lasien kautta katseltuna. Joskus ne lasit toivottavasti tippuvat ja ymmärrys kasvaa. Sitä odotellessa.

[/quote]

Älä nyt jaksa. Väitätkö muka tosiaan, että miehiä ei oikeestaan haittaa jos naapurin pera käy vähän höyläämässä omaa muijaa?

Eiköhän aika moni mies ole päässyt sairaalakuntoon, osa hengestäänkin sen myötä kun on käynyt ilmi, että joku toinen mies on sitä omaa muijaa pannut.

Mieheni isä pyöritteli toista naista vaimonsa selän takana vuoden jäämättä kiinni. Lopulta toisen naisen aviomies otti yhteyttä isän vaimoon ja kertoi tietävänsä suhteesta. Nyt tämä toinen nainen on pettänyt miehen isääkin mutta anellut ja saanut anteeksi. Molemmilla ala-ikäisiä lapsia joita kyllä käy kovin sääliksi. On mielestäni erittäin keskenkasvuista touhua ja mieli tekisi katkaista välit molempiin. Sitäpaitsi miehen isä odottaa mieheltäni tukea rakkaushuolissaan mutta sitten kun  kaikki on kunnossa soittelee ehkä kerran kuussa max..Miten voi olla niin tunteiden vietävissä että mikään muu kuin intohimo ja rakkaus ei kiinnosta.