Joko ruodittu: Fruktoosi onkin vaarallista
http://www.hs.fi/terveys/Fruktoosi+onkin+vaarallista/a1359524662883
Mites nyt, mitä lapsille syötetään? Ne sokerimurot eivät ehkä sittenkään ole sieltä pahimmasta päästä.
Kommentit (51)
Ensin tärkein, eli tuokin artikkeli muistuttaa että hedelmät on edelleen terveellisiä ja niitä saa syödä:
Myös hedelmät sisältävät fruktoosia, mutta suurin osa hedelmien sokereista on yleensä muita sokereita, lähinnä sakkaroosia. Hedelmäsokerin nimi on siis hyvin harhaanjohtava.
Myös sokeritutkijat Yhdysvalloissa muistuttavat hedelmien terveellisyydestä. Niissä on vitamiineja, kivennäisiä ja flavonoideja. Hedelmien sokerit myös imeytyvät hitaasti kuitujen ansiosta. Siksi niiden syömistä ei kannata rajoittaa minkään sokerikohun takia.
Ongelmahan on vaan se, että varsinkin jenkeissä on alettu käyttää lisätyn sokerin korvikkeena, ja myös ruoissa joissa ei ole ennen käytetty mitään sokeria, fruktoosia ja fruktoosi-glukoosisiirappia. Ei mua ainakaan yllätä yhtään että teolliseen moskaruokaan lisätty fruktoosi makeuttajana ei ole yhtään sen terveellisempää kuin sokeri vaan päinvastoin. Epäilen myös tätä steviaa jota nykyisin suositaan.
Meillä tuo tieto ei ainakaan vaikuta lasten ruokailuun yhtään. Emme muutenkaan syö juurikaan teollisia ruokia, emmekä itsekään lisää mihinkään fruktoosia. Hedelmiähän saa edelleen syödä kuten ennenkin joten mites tämä nyt niin kovasti lasten ruokaan vaikuttaisi?
Mutta ehkä asenteeseen siten, että se haukuttu sokeri, siis ihan tavallinen sokeri ei olekaan niin vaarallinen kuin on haukuttu.
Eikös tällä palstalla taas joku viime/toissa viikolla paasannut, kuinka fruktoosi on terveelisempää ja esimerkiksi viinirypäleet olivat epäterveellisiä kun niissä oli liikaa glukoosia. :-)
Sokerimurotkaan eivät ole niin vaarallisia siis enää. Sokerit sokerina.
Jos fruktoosi on vaarallisempaa kui sakkaroosi (tavallinen sokeri), niin ei siitä voi vetää johtopäätöstä että sokeri olisi terveellistä.
Ne sokerimurot ei edelleenkään ole kenellekään hyväksi eikä tarpeellisia. Paras on välttää kaikkea sokeria.
Mistä tavallinen sokeri muodotuu?
Glukoosista ja ... ?
Siihen asti typeränä käytin nimenomaan fruktoosia lapsillakin. Siis esim. keitin kiisseliä ja makeutin hedelmäsokerilla.
Nykyään meillä ollaankin tosi vähäsokerisia ja se mitä käytetään on intiaanisokeria. Tiedän ettei sekään mitenkään terveellistä ole, mutta ehkä hieman vähemmän haitallista, eipä siinä ainakaan ole kaikkia niitä kemikaaleja joita on tavallisessa valkaistussa sokerissa.
Mitään muroja, makeutettuja jugurtteja, keksejä tms en ole ostanut enää vuosiin.
Kyllä kannattaa lukea Heikkilänn kirjoja, niistä saa todella paljon oikeaa tietoa. Ei tietysti tarvitse kaikkea alkaa toteuttamaan, mutta ainakin sokerin, hiilareitten ja rasvan kohdalla on oikeassa.
Hedelmät on ok, mutta kohtuus niissäkin. 1 per päivä on riittävä määrä.
Vitamiineja saa sitä paitsi muualtakin.
Kyllä kannattaa lukea Heikkilänn kirjoja, niistä saa todella paljon oikeaa tietoa. Ei tietysti tarvitse kaikkea alkaa toteuttamaan, mutta ainakin sokerin, hiilareitten ja rasvan kohdalla on oikeassa.
Olen kyllä pari herran kirjaa lukenut mutta tuntuivat olevan täynnä tieteellisesti perustelemattomia, nykyisen tutkimusnäytön vastaisia väitteitä, jotka pitäisi uskoa vain koska guru Heikkilä sanoo niin.
Lisäksi on paljon näyttöä karppiruokavalioita vastaan siltä pohjalta, kun on tutkittu erilaisia maailmassa ihmisten harjoittamia ruokavalioita, ja terveellisimmiksi ja ihmisten pitkäikäisyyttä edistävämmiksi on todettu erilaiset melko hiilaripitoiset ruokavaliot (japanilainen, välimerellinen jne).
Ensin tärkein, eli tuokin artikkeli muistuttaa että hedelmät on edelleen terveellisiä ja niitä saa syödä:
Myös hedelmät sisältävät fruktoosia, mutta suurin osa hedelmien sokereista on yleensä muita sokereita, lähinnä sakkaroosia. Hedelmäsokerin nimi on siis hyvin harhaanjohtava.
Myös sokeritutkijat Yhdysvalloissa muistuttavat hedelmien terveellisyydestä. Niissä on vitamiineja, kivennäisiä ja flavonoideja. Hedelmien sokerit myös imeytyvät hitaasti kuitujen ansiosta. Siksi niiden syömistä ei kannata rajoittaa minkään sokerikohun takia.
Ongelmahan on vaan se, että varsinkin jenkeissä on alettu käyttää lisätyn sokerin korvikkeena, ja myös ruoissa joissa ei ole ennen käytetty mitään sokeria, fruktoosia ja fruktoosi-glukoosisiirappia. Ei mua ainakaan yllätä yhtään että teolliseen moskaruokaan lisätty fruktoosi makeuttajana ei ole yhtään sen terveellisempää kuin sokeri vaan päinvastoin. Epäilen myös tätä steviaa jota nykyisin suositaan.
Meillä tuo tieto ei ainakaan vaikuta lasten ruokailuun yhtään. Emme muutenkaan syö juurikaan teollisia ruokia, emmekä itsekään lisää mihinkään fruktoosia. Hedelmiähän saa edelleen syödä kuten ennenkin joten mites tämä nyt niin kovasti lasten ruokaan vaikuttaisi?
Oli se lisättyä vai hedelmän omaa. Eli väärin olette syöneet
Tätä kemiallisesti tuotettua makeutusainetta kutsutaan glukoosi-fruktoosi-siirapiksi.
Äkkiseltään tietysti tulee mieleen, että ”fruktoosi -sehän on terveydelle hyvä, sitähän on hedelmissäkin”. Hedelmissä fruktoosi on kuitenkin erilaista. Kun tässä tekstissä puhutaan fruktoosista, tarkoitetaan eristettyä, teollista fruktoosia. Hedelmillä ei ole koskaan todettu fruktoosiin liittyviä haittavaikutuksia.
http://medianvahtikoira.blogspot.fi/2012/02/glukoosi-fruktoosisiirappi-…
Glukoosi-fruktoosisiirapin on todettu aiheuttavan mm. sydän- ja verisuonitauteja, lihavuutta, metabolista oireyhtymää, 2 tyypin diabetesta, verenpaineen nousua, maksan rasvoittumista ja sitä kautta maksakirroosia. Se lisää elimistön tulehdusvälittäjäaineiden pitoisuuksia ja koska nämä kaikki prosessit ovat olennaisia myös syövän ja dementian kehittymisessä, mitä todennäköisemmin se aiheuttaa myös näitä.
Ja japanilaiset liikkuvat varmaan eniten maailmassa, mm. 10 000 askeleen päivätavoite on otettu seuraamalla nimenomaan japanilaisia. Kaikki joko pyöräilevät tai kävelevät melkein kaikkialle!
Käykää lukemassa tuo linkki ja siellä lopussa on linkit niihin tutkimuksiin, joissa on ko. makeutusaineen haitoista tutkimuksia.
Siihen asti typeränä käytin nimenomaan fruktoosia lapsillakin. Siis esim. keitin kiisseliä ja makeutin hedelmäsokerilla. Nykyään meillä ollaankin tosi vähäsokerisia ja se mitä käytetään on intiaanisokeria. Tiedän ettei sekään mitenkään terveellistä ole, mutta ehkä hieman vähemmän haitallista, eipä siinä ainakaan ole kaikkia niitä kemikaaleja joita on tavallisessa valkaistussa sokerissa. Mitään muroja, makeutettuja jugurtteja, keksejä tms en ole ostanut enää vuosiin. Kyllä kannattaa lukea Heikkilänn kirjoja, niistä saa todella paljon oikeaa tietoa. Ei tietysti tarvitse kaikkea alkaa toteuttamaan, mutta ainakin sokerin, hiilareitten ja rasvan kohdalla on oikeassa.
Ei ruoka- ja ravintokeskustelua ilman innokasta heikkilistiä. Hän on yhtä uskollinen ja varma kuin palstapersu maahanmuuttokeskusteluissa. Ja yhtä oikeassa, siis omasta mielestään.
Kannattaa lukea muutakin kuin vain ns. virallisen tahon tutkimuksia. Kirjallisuutta löytyy vaikka kuinka paljon. Ei ole olemassa yhtään tutkimusta, joka näyttäisi, että meille viralliselta taholta suositeltu ruokavalio olisi millään tavoin terveyttä edistävä. Ei yhtään ainutta. Tutustumisen voi aloittaa vaikkapa Framinghamin tutkimuksesta.
Ja japanilaiset liikkuvat varmaan eniten maailmassa, mm. 10 000 askeleen päivätavoite on otettu seuraamalla nimenomaan japanilaisia. Kaikki joko pyöräilevät tai kävelevät melkein kaikkialle!
sillä on mitään merkitystä tuleeko se valkoinen hiilarihöttö lähipelloista vai onko rahdattu laivalla toiselta puolen maapalloa? Tietääkseni sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä. Ympäristölle tietysti parempi juttu lähiruoka.
Liikkuminen kyllä tosiaan on joka paikassa vähentynyt viimeisen 100 vuoden aikana. Muistaakseni myös Välimeren ruokavaliota koski samanlainen tieto, kun joskus luin sen Seven Counties' Study tutkimuksen: olikohan se nyt 13 km kun keskimäärin niiden seutujen asukas käveli päivässä siihen aikaan kun tutkimus tehtiin. Mutta tämä tarkoittaa vaan että kaloreita ei voi nykyihminen syödä yhtä paljon kuin ennen jos haluaa hoikkana pysyä, ei sitä että makroravinteiden suhteet ei toimisi sellaisenaan sohvaperunallakin.
Kannattaa lukea muutakin kuin vain ns. virallisen tahon tutkimuksia. Kirjallisuutta löytyy vaikka kuinka paljon. Ei ole olemassa yhtään tutkimusta, joka näyttäisi, että meille viralliselta taholta suositeltu ruokavalio olisi millään tavoin terveyttä edistävä. Ei yhtään ainutta. Tutustumisen voi aloittaa vaikkapa Framinghamin tutkimuksesta.
mutta tietysti olen alan yliopisto-opintojen aivopesemä, ja nehän on yhtä puolueellisia kuin itse pääpiru THL ;-)
Framinghamin tutkimus onkin hyvä esimerkki taas. Olen siis siihen tutustunut ihan lukemalla itse artikkelin, en vain karppipalstoilla siitä tehtyjä hätäisiä päätelmiä. Tosiasiassa Framinghamin tutkimus EI sano ettei korkealla kolesterolilla ja sydänvaivoilla ole yhteyttä kuten karppaajat väittävät, vaan se sanoo käytännössä, että kolesteroliongelman hoito pitäisi aloittaa jo ennen 50 vuoden ikää, koska siinä iässä kolesterolin ja odotetun eliniän yhteys on selvin, sen jälkeen taas vaikeampi osoittaa.
Lisäksi Framinghamin tutkimuksen otos on liian pieni ikäluokka-analyysien tekoa varten. Asiasta on myöhemmin tehty huomattavasti suuremmilla tutkittavien joukoilla analyysejä ja niissä on kumoutunut myös tuo Framingtonin tulos että yli 50-vuotiailla korkea kolesteroli ei enää olisi sydäntautien merkittävä riskitekijä.
Se on sama kuin syyttäisi palokuntaa tulipalon sytyttämisestä kun se sattuu olemaan paikalla tulipalon aikana. Kolesterolin tehtävä on korjata jo syntynyttä vauriota. Eli oleellista on se, mistä vaurio on syntynyt?
Siitä taas on monia käsityksiä. Jonkun mielestä syyllisiä on hiilihydraatit, toisen mielstä elimistön happamuus, joku syyttää stressiä, viljoja jne. Kukaan ei tiedä totuutta. Ei edes Heikkilä, vaikka paljon tietääkin.
Framinghamin tutkimusta siteerataan kuitenkin usein, että ei se ihan turha ole. Se millaisia johtopäätöksiä tutkijat tekevät, ei taas kuulu asiaan.
Vhh:sta ei ole tehty yhtään kunnollista tutkimusta. Virallisterveellisestä on ja yksikään niistä ei näytä pienintäkään merkkiä että meille suositeltu ruokavalio olisi millään tavoin terveyttä edistävä.
En ole Heikkilä-fanaatikko, en ole edes aiemmin tänne kirjoittanut mitään tästä aiheesta. Ja tuskin kirjoitan vastakaan. Suosittelen vain tutustumaan aiheeseen tarkemmin ja nimenomaan itse tutkimuksiin, ei niiden yhteenvetoihin ja johtopäätöksiin, ne ovat vailla merkitystä.
Ja oikeastihan täydellisen ruokavaliotutkimuksen tekeminen on mahdotonta, kuten jokainen ymmärtää. Niinpä täytyy vain luottaa omiin tuntemuksiin ja seurata miten mikäkin ruoka-aine vaikuttaa terveydentilaan.
En ikinä milloinkaan osta mitään missä on tätä glukoosi-fruktoosisiirappia! Enkä mitään tuotetta missä on sitruunahappoa tai maissisiirappia.
Siellä missä kemianteollisuus hyörii ruuan kimpussa pitäisi aina olla varoituksena kuin punainen vaate härälle!
Ja kyllä, vaihtoehtolääkintä tms. on aina varoittanut näistä jo ikuisuus sitten kuten Heikkilä!!

Nykyään alkaa olla jo ihan luotettavien tahojen tekemiä tutkimuksia näistä kemikaaleista. Vaihtoehtolääkintää mitenkään väheksymättä.
Millaisia haittavaikutuksia on sitruunahapolla, miksisitä on syytä vältellä?
Kolesterolin syyttäminen on täyttä huuhaata.
Se on sama kuin syyttäisi palokuntaa tulipalon sytyttämisestä kun se sattuu olemaan paikalla tulipalon aikana. Kolesterolin tehtävä on korjata jo syntynyttä vauriota. Eli oleellista on se, mistä vaurio on syntynyt?
ja havaittiin että kasvisruokavaliota harjoittavilla on KOLMANNEKSEN pienempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, senkin jälkeen kun tupakointi, alko jne. on poistettu kuvioista. Ja syyksi arvellaan kasvissyöjien alhaisempaa verenpainetta ja kolesterolia.
Yllättäen keskustelua ei ole syntynyt missään mediassa ;). Minulla on ns. virallista linjaa noudattava, amerikkalainen laihdutuskirja, ja jo siinäkin sanotaan että jossei hedelmissä olisi vitamiineja, lääkärit kaikkialla olisivat kieltäneet ne aikoja sitten.