Onko muita, jotka ei usko saavansa miestä?

taitaa pohjimmiltaan olla se, että kaipaan sellaista romanttista "Se Ainoa Oikea"- rakkautta. Sellaista, että heti ensi katseesta molemmat tietää että "tuossa on toinen puoliskoni". Sellaista rakkautta, jossa pinnallisilla asioilla ei ole enää mitään merkitystä, vaan se toisen sisin on se juttu jota rakastaa enemmän kuin mitään muuta. Kaipaan suurta, ehdotonta, satumaista rakkautta.



En mitään "deittaillaan ja katellaan miltä alkaa tuntumaan"- juttuja, haluan että se juttu kolahtaa heti eikä joskus.



Sielunkumppanuutta, yhteenkuuluvuutta, ikuista rakkautta. Sellaista kuin saduissa.



Ja kun sellaista ei oikeasti taida olla olemassakaan, olen yksin.



En halua että mun ulkonäköni on se juttu, johon joku mies rakastuu. Miten sellainen suhde voi kantaa? Haluan, että mua rakastetaan sellaisena kuin mä olen, mun sisimpäni takia, ei siksi että pukeudun trendikkäästi ja seksikkäästi ja näytän joltain silikoniblondilta tms.



Tuntuu vain, ettei ole olemassakaan sellaista miestä jolle ulkonäkö ei ois se tärkein juttu, joten tässä ollaan.. En halua ulkonäkökeskeistä ihmistä, en voisi sellaista koskaan rakastaa.



Mun ajatusmaailma taitaa olla niin outo, että niiden ja epärealistisien rakkauskuvitelmien takia olen sinkku koko tämän elämäni.

taitaa pohjimmiltaan olla se, että kaipaan sellaista romanttista "Se Ainoa Oikea"- rakkautta. Sellaista, että heti ensi katseesta molemmat tietää että "tuossa on toinen puoliskoni". Sellaista rakkautta, jossa pinnallisilla asioilla ei ole enää mitään merkitystä, vaan se toisen sisin on se juttu jota rakastaa enemmän kuin mitään muuta. Kaipaan suurta, ehdotonta, satumaista rakkautta.

Miten ensi katseella voi nähdä toisen sisimpään? "Rakkautta ensisilmäyksellä" on nimenomaan ihastumista ulkokuoreen ja ensivaikutelmaan.

En mitään "deittaillaan ja katellaan miltä alkaa tuntumaan"- juttuja, haluan että se juttu kolahtaa heti eikä joskus.

Sielunkumppanuutta, yhteenkuuluvuutta, ikuista rakkautta. Sellaista kuin saduissa.

Ja kun sellaista ei oikeasti taida olla olemassakaan, olen yksin.

Sellaista kuin saduissa on ainoastaan saduissa.

En halua että mun ulkonäköni on se juttu, johon joku mies rakastuu. Miten sellainen suhde voi kantaa? Haluan, että mua rakastetaan sellaisena kuin mä olen, mun sisimpäni takia, ei siksi että pukeudun trendikkäästi ja seksikkäästi ja näytän joltain silikoniblondilta tms.

Tuntuu vain, ettei ole olemassakaan sellaista miestä jolle ulkonäkö ei ois se tärkein juttu, joten tässä ollaan.. En halua ulkonäkökeskeistä ihmistä, en voisi sellaista koskaan rakastaa.

Haluat, että mies näkee sisimpääsi yhdellä silmäyksellä ja rakastuu siihen, kiinnittämättä yhtään huomiota ulkonäköösi?

Mun ajatusmaailma taitaa olla niin outo, että niiden ja epärealistisien rakkauskuvitelmien takia olen sinkku koko tämän elämäni.

Olen samaa mieltä.

Moni läski on kaunis... kunhan sulattaa ylimääräiset kilot pois! Miksi läskit on niin itseriittoisia, että luulevat miesten tykkäävän hyllyvistä läskeistä? Niistä tykkää vain harvat ja sairaat jotka syöttävät lisää!!! Miehet tykkää hoikista ja normaaleista.

joten luulisi että sillä puolikkaalla ei olisi kauheasti varaa naistenkaan läskeistä märistä...

Niillä miehillä on kuitenkin huomattavasti suurempi osa lihasta kuin läskiä. Moni ylipainoinen mies (lievästi) jaksaa ihan hyvin tehdä mitä haluaa. Mutta naiset ei. Naisilla on huomattavasti korkeampia rasvaprosentti muutenkin ja vähemmän lihasta. Jos he ovat vielä ylipainoisia niin he eivät jaksa tehdä mitään.

Katsoppa eroa miehessä ja naisessa jolla kummallakin on ylipainoa vaikka 20 kiloa?

Parisuhteen saamista voi verrata työpaikan hankkimiseen. Sitä kannattaa ehdottomasti hakea eikä odotella, että joku kiinnostuisi teistä. Sen saamiseen kannattaa myös nähdä PALJON vaivaa. Siis näette vaivaa ollaksenne hyvän parisuhteen arvoisia, aivan kuten ahkeralla työhön kouluttautumisella tekee itsestään hyvän työpaikan arvoisen. Teillä täytyy olla "jotain". Ette kai edes haluaisi miestä, jolla kelpaa kuka tahansa? Siinä tapauksessa teillä täytyy olla jotain mitä kaikilla muilla ei ole. Älkää ajatelko "tällainen minä olen ja saan kelvata", olkaa paras itsenne! Kaikissa on potentiaalia erittäin hyvästä erittäin huonoon! Ette voi lopettaa itsenne kehittämistä ja todeta, että tämä saa nyt kelvata, "ota tai jätä", koska siinä tapauksessa jälkimmäinen vaihtoehto toteutuu. Olen hyvin perillä siitä mitä naiset yleisesti ottaen haluavat, koska olen nähnyt paljon vaivaa sen selvittämiseen. Jokainen on sen lisäksi yksilö omine tarpeineen. Kiinnostavan naisen tavatessani käytän aikani sen selvittämiseen mitä kyseinen nainen kaipaa ja haluan olla se mies hänelle. Tämän vuoksi saan minua kiinnostavat naiset kiinnostumaan minusta. Jos annan heille mitä he kaipaavat he haluavat antaa minulle mitä minä kaipaan pitääkseen minut. Lopulta olemme molemmat tyytyväisiä ja onnellisia. Se on hyvän parisuhteen perusta. Ei se, että "olen mitä olen ja ansaitsen silti sen mitä haluan". Sillä asenteella ei saa mitään. Kuten työpaikoissa, parisuhteissakin pätevimmät ja ahkerimmat hakijat saavat parhaat paikat. Sen vuoksi kannattaa kehittää itseään monipuolisesti. Kaikilla ei ole hyvää ulkonäköä, kaikilla ei ole synnynnäisiä sosiaalisia lahjoja. Mutta jokainen voi parantaa itseään niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Jokainen voi laihtua, kuntoilla, opetella käytöstapoja, parempaa huomioon ottamista, vaatimaan kunnoitusta, pukeutua paremmin, opetella vähemmän ujoksi, flirttailemaan paremmin ja loputtomasti muita asioita. Ihmiselämä ei edes riitä kaikkeen. On väärin laittaa kaikkea vain luonnollisten lahjojen puuttumisen (kauneus, sosiaalisuus tms) piikkiin, jos ei onnista ja nostaa kädet ilmaan luovutuksen merkiksi. Olisin itse täällä murehtimassa kanssanne yhä, jos en olisi tarttunut toimeen. Olin ujo (en enää), huonon itsetunnon omaava (en enää) ja huonossa fyysisessä kunnossa (en enää) ja paljon muuta. Kaikki ylläolevat puutteet korjasin kovalla työllä, vaikka minulla oli masennusta ja vaikka mitä ongelmia. Mutta mikäli ette niin kovasti halua parisuhdetta, että näkisitte paljon vaivaa... ehkä menetys ei sitten ole teillä suuri.

Naisilla on vaan tapana odottaa että joku mies tulee heidän luokseen iskemään heidät. Kuinkakohan moni nainen OIKEASTI on tehnyt työtä miehen löytämiseksi?

Moni läski on kaunis... kunhan sulattaa ylimääräiset kilot pois! Miksi läskit on niin itseriittoisia, että luulevat miesten tykkäävän hyllyvistä läskeistä? Niistä tykkää vain harvat ja sairaat jotka syöttävät lisää!!! Miehet tykkää hoikista ja normaaleista.

joten luulisi että sillä puolikkaalla ei olisi kauheasti varaa naistenkaan läskeistä märistä...

Niillä miehillä on kuitenkin huomattavasti suurempi osa lihasta kuin läskiä. Moni ylipainoinen mies (lievästi) jaksaa ihan hyvin tehdä mitä haluaa. Mutta naiset ei. Naisilla on huomattavasti korkeampia rasvaprosentti muutenkin ja vähemmän lihasta. Jos he ovat vielä ylipainoisia niin he eivät jaksa tehdä mitään.

Katsoppa eroa miehessä ja naisessa jolla kummallakin on ylipainoa vaikka 20 kiloa?

Höpö höpö. Ulkonäössä voi olla eroa ylipainoisen naisen ja miehen välillä mutta moni "läski" on suorastaan rautaisessa kunnossa. Itselläkin ylipainoa 10-15 kiloa, jaksan päivät töissä ja illat pienen lapsen kanssa, voimaa on ja ruista ranteissa yhtä paljon kuin monilla miehillä. Kuntokin on ok tasolla kun ei jouda päivän aikana juuri sohvalla maata ei tuoleilla istuskella. Urheiluun ei riitä aikaa ja ruoka maistuu, siksi olen tanakanpuoleinen.

Olen 24-vuotias. Muutin toiseen maahan, jonka kieltä en puhu kovin hyvin. Elämässäni ei oikeasti ole tilannetta jossa voisin tavata miehen.



Suurin osa ajasta kuluu töissä ja siellä ei ole ketään josta voisin kiinnostua (suurinosa naisia). Iltaisin tasapainotan raskasta työtä olemalla mielellään kotona.



Baariin en ole lähdössä, koska en ole (vielä) saanut tässä uudessa maassa sellaista kaveria joka lähtisi kanssani baariin.



Tämän maan kieltäkään en puhu kovin hyvin.

Kuinkakohan moni nainen OIKEASTI on tehnyt työtä miehen löytämiseksi?

että "it's not worth trying". Juuri kukaan ei ole valittanut sitä että ei saa miestä, vaan luetellut syitä miksi kokee että parisuhde tulisi koskaan olemaan mahdollista.

Moni läski on kaunis... kunhan sulattaa ylimääräiset kilot pois! Miksi läskit on niin itseriittoisia, että luulevat miesten tykkäävän hyllyvistä läskeistä? Niistä tykkää vain harvat ja sairaat jotka syöttävät lisää!!! Miehet tykkää hoikista ja normaaleista.

joten luulisi että sillä puolikkaalla ei olisi kauheasti varaa naistenkaan läskeistä märistä...

Niillä miehillä on kuitenkin huomattavasti suurempi osa lihasta kuin läskiä. Moni ylipainoinen mies (lievästi) jaksaa ihan hyvin tehdä mitä haluaa. Mutta naiset ei. Naisilla on huomattavasti korkeampia rasvaprosentti muutenkin ja vähemmän lihasta. Jos he ovat vielä ylipainoisia niin he eivät jaksa tehdä mitään. Katsoppa eroa miehessä ja naisessa jolla kummallakin on ylipainoa vaikka 20 kiloa?

Höpö höpö. Ulkonäössä voi olla eroa ylipainoisen naisen ja miehen välillä mutta moni "läski" on suorastaan rautaisessa kunnossa. Itselläkin ylipainoa 10-15 kiloa, jaksan päivät töissä ja illat pienen lapsen kanssa, voimaa on ja ruista ranteissa yhtä paljon kuin monilla miehillä. Kuntokin on ok tasolla kun ei jouda päivän aikana juuri sohvalla maata ei tuoleilla istuskella. Urheiluun ei riitä aikaa ja ruoka maistuu, siksi olen tanakanpuoleinen.

niin et voi olla hyvässä kunnossa

Jos ei riitä aika urheiluun niin et voi olla hyvässä kunnossa

Niin kiireistä ihmistä ei ole olemassakaan länsimaissa.

Minä tunnen (en läheisesti, mutta tunnen kuitenkin) naisen, jolla on kasvoissa ikävännäköinen epämuodostuma. Se tekee hänestä jopa pelottavan näköisen, ja han yrittää parhaansa mukaan peittää kasvojaan. Muistan kuinka hän ensimmäisellä tapaamisellamme aloitti keskustelun puhumalla kasvoistaan.



Tämä nainen on mukava ihminen, ja elää ihan tavallista perhe-elämää. On löytänyt itselleen miehen ja ilmeisesti elää onnellista avioelämää.



Tästä syystä uskon että jokaisella on mahdollisuus löytää elämänsä rakkaus.

Tsempit ap:lle :)

Joutuuko huonoitsetuntoinen, ujo mutta KAUNIS nainen olemaan yksin? Harvemmin. Ujous on silloin vain viehättävää.

Surullisinta on se, että minusta rakkaus on tärkein asia elämässä. En haaveile rahasta, hienosta autosta tai talosta.

Olen perussöpö, hyvä vartalo, fiksu jne. Olen vain aika ujo ja en puhu paljoa miehille, enkä käy missään ulkona -> kukaan ei pyydä ulos.

Ja silloinkin jos joku pyytää, ei hän ole tarpeeksi hyvä. En etsi mitään mallia, mutta sellaista, jonka kasvoihin voin katsella. Lisäksi en tunne vetoa usein ihmisiin. On ollut vain pari tyyppiä, joiden kanssa olen halunnut jotain enemmän kuin ystävyyttä, ja nämä ovat vain halunneet saada minut sänkyynsä ja sen jälkeen jättäneet.

Ei nyt pahalla, mutta te kuulostatte aika negatiivisilta. On ihan normaalia tapailla ja katsoa, tuleeko jutusta jotain vai ei. Se että ei tule, ei tarkoita, että mies oli sika ja halusi vain sänkyyn.



Mullakin on ollut pettymyksiä ja asiat ei ole menneet kuten halusin, mutta sellaista elämä on. Jaksoin uskoa, että onni kääntyy ja kääntyihän se.

Eipä munkaan kohdalla ole kyse siitä, ettenkö "saisi ketään" vaan siitä että en usko koskaan löytäväni sitä aitoa rakkaussuhdetta. Mä oon käynyt tarpeeksi monilla treffeillä, ettei jaksa enää kiinnostaa. Mä oon koettanut sitäkin reittiä, että tapaillaan ja katsellaan josko jotain tunteita ajan kanssa löytyisi mutta tuloksetta.

En jaksa enää ihmeellisä ihmissuhdeleikkejä, pelaamisia, testaamisia. En jaksa enää etsiä tai olla etsimättä, olen suoraan sanottuna kyllästynyt näihin ympärillä pyöriviin seksin vonkaajiin. Tuntuu, että "kukaan mies ei halua muuta kuin seksiä".



Mä haluaisin ihan jotain muuta. Mun mielikuvissa se oikea rakkaus vaan on ihan jotain muuta kuin pelkkää seksuaalista himoa mitä sitten puolestaan nykyajan rakkaus vain tuntuu olevan. Elän voimakkaasti tunteilla, joten en vain voisi olla "järkisyistä" kenenkään kanssa. Siksi tarvitsen sen molemminpuolisen voimakkaan tunteen siitä, että toinen on täysin vailla epäilyksiä itselle juuri se oikea ihminen, täydellinen, ihana omana itsenään.



Mutta.. mä kuulun jonnekin toiselle aikakaudelle näiden ajatusteni kanssa joten ei auta. Onneksi tää "yksin koko elämä"-ajatus ei tunnu pahalta. Se vain on sitten niin.



t. aiemmin ketjuun jo kirjoittanut, en muista numeroita

Ei nyt pahalla, mutta te kuulostatte aika negatiivisilta. On ihan normaalia tapailla ja katsoa, tuleeko jutusta jotain vai ei. Se että ei tule, ei tarkoita, että mies oli sika ja halusi vain sänkyyn.

.

Kyllä se miehen sikamaisuus tulee ihan jostain muista jutuista joten älä viitsi yhdistellä viestejä miten sattuu.

Mä kerroin jossain viestissä että mun eksä oli possumainen, ja voit uskoa että kyseessä oli ihan jotain muuta kuin "pari tapailua josta ei tullut mitään kun mies halusi vain sänkyyn".

Mä oon kahden _pitkän_ ihmissuhteeni jälkeen tapaillut useita miehiä mutta tuloksetta. Erinäisten juttujen jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että mua varten vaan ei taida olla olemassakaan ketään. Mitä negatiivista siinä on? Joissakin tapauksissa, kuten mun, se on vain tosiasian tunnustamista eikä yhtään sen kummempaa.

Mä en ole sinkkuudestani katkera enkä enää edes surullinen. Se on nykyään vain osa mun elämää ilman sen suurempaa numeroa. Ehkä sitten seuraavassa elämässä saan kokea rakkauttakin ;)

on se tilanne, että pysyn suhteessa miehen kanssa joka ei ole minulle oikea, koska en halua jäädä yksin. En ole kaunis enkä sosiaalisesti taitava, mutta olen koulutettu ja mielestäni ihan kohtuullisen älykäs. Olen kuitenkin jossain mielessä niin erikoinen persoona, ettei kukaan tunne minuun mitään vetoa, enkä ole tavannut vielä ketään joka ymmärtäisi minua oikeasti. Olen sanalla sanoen outo.

Nykyinen mieheni on sellainen hissukka, joka ihastui minuun siksi että olin hänelle kiltti. Olemme olleet yhdessä nyt 4 vuotta, ja päivä päivältä enemmän minua riepoo se kuinka yksinkertainen hän on. Kouluttamaton ja vähän hidas. Yleistietoa ei ole nimeksikään, en voi kysyä häneltä mitään, vastaus on aina "en tiedä". Lisäksi hänellä ei ole mielipiteitä yhtään mistään. Hän ei vain ole mitään mieltä mistään, eikä näe tässä mitään väärää.

Että tässä sitä ollaan. En aio jättää miestä, sillä en usko löytäväni ketään parempaakaan. Eikä miehessä mitään muuta vikaa olekaan (ei juo, ei huuda tai hakkaa, käy töissä...) mutta kun on vaan TYHMÄ.

Ihan mielenkiinnosta kysyn. Mitä vaille jäisit, jos eroaisitte? Kunnioitatko miestäsi?

Siksi tarvitsen sen molemminpuolisen voimakkaan tunteen siitä, että toinen on täysin vailla epäilyksiä itselle juuri se oikea ihminen, täydellinen, ihana omana itsenään.

Sen tietävät kaikki pitkissä parisuhteissa olleet. Se on rakastumisen ensihuuma, aivokemian tuote.

Kuvitelmasi siitä, mitä rakkaus on, on minusta todella epärealistinen.

Kukaan ihminen ei ole täydellinen, sinun tarpeittesi konkreettinen heijastuma.

t.yhdeksän vuotta parisuhteessa, 29-vuotias nainen

Oletko ajatellut, että viljelemällä hyvää huumoria voisit yrittää tehdä itsestäsi viehättävämmän?



Leikittelen joskus katsomalla tuntemiani ihmisiä (esim. työtovereita) ja kuvittelemalla esim. jonkun itsevarman tyypin ihan toisen luonteiseksi, vaikka araksi, totiseksi ja epävarmaksi. Kuva tyypistä muuttuu heti, vaikka tällä olisi edullinen ulkonäkö. Vähän vähemmän kaunis ja huonoitsetuntoinen tyyppi taas muuttuisi paljon edustavammaksi, jos hän heittäisi hyvää läppää (ja siinä sivussa vaikka roisia huumoria ulkomuodostaankin). Tulisi vaikutelma että wau, toi tyyppi ei kyllä ulkonäöllä ratsasta, mutta ei anna sen haitata.



No joo, helpommin sanottu kuin tehty. Ja toki ulkonäkö vaikuttaa vaikutelmaan ihmisestä, hyvässä ja pahassa, valitettavasti. Mutta hyvä itsetunto ja huumorintaju on kaunista kaikilla, etenkin sellaisella, jolla ei syntymälahjana ole edullinen ulkonäkö. Niihin kannattaa mielestäni panostaa, jos ulkonäölleen ei mitään voi. Tsemppiä!

Oletko ajatellut, että viljelemällä hyvää huumoria voisit yrittää tehdä itsestäsi viehättävämmän?

Leikittelen joskus katsomalla tuntemiani ihmisiä (esim. työtovereita) ja kuvittelemalla esim. jonkun itsevarman tyypin ihan toisen luonteiseksi, vaikka araksi, totiseksi ja epävarmaksi. Kuva tyypistä muuttuu heti, vaikka tällä olisi edullinen ulkonäkö. Vähän vähemmän kaunis ja huonoitsetuntoinen tyyppi taas muuttuisi paljon edustavammaksi, jos hän heittäisi hyvää läppää (ja siinä sivussa vaikka roisia huumoria ulkomuodostaankin). Tulisi vaikutelma että wau, toi tyyppi ei kyllä ulkonäöllä ratsasta, mutta ei anna sen haitata.

No joo, helpommin sanottu kuin tehty. Ja toki ulkonäkö vaikuttaa vaikutelmaan ihmisestä, hyvässä ja pahassa, valitettavasti. Mutta hyvä itsetunto ja huumorintaju on kaunista kaikilla, etenkin sellaisella, jolla ei syntymälahjana ole edullinen ulkonäkö. Niihin kannattaa mielestäni panostaa, jos ulkonäölleen ei mitään voi. Tsemppiä!

mä olen itse asiassa oikeasti tosi huumorintajuinen ja joskus liiankin itseironinen. Iloitsen pienistäkin asioista, vaikka myönnän, että mulla on taipumusta alakuloisuuteen, ja kasvot ei näytä teletappiauringolta :) Lisäksi pidän itseäni hellänä, lojaalina, kilttinä ja syvällisenä. Harmi vaan, että noi on aika turhia ominaisuuksia.

Pari täällä kirjoitteli haaveistaan löytää aitoa rakkautta, joka ei perustu pelkästään seksuaaliselle himolle, ja olen ihan samoilla linjoilla. Olisin onnellinen, jos nyt löytäisin ihmisen, jonka kanssa voisin viettää lopun elämääni. Jonka tuntisin paremmin paremmin kuin itseni, ja toisin päin. En vaan todellakaan usko, että se on mahdollista.

Ap

Olin aiemmin viehättävä, mutta ilkeä. Inhoan pettäjiä, joten suhtaudun nihkeästi miehiin.



Sairastamani syöpä on tehnyt minusta heikon ja voimattoman ihmisen. Kortisoni vaikutti kasvoihini. Ulkonäköni on muuttunut.



Haluaisin älykkään, mukavan ja uskollisen miehen, joten yhtälö on vaikea.

Ei nyt pahalla, mutta te kuulostatte aika negatiivisilta. On ihan normaalia tapailla ja katsoa, tuleeko jutusta jotain vai ei. Se että ei tule, ei tarkoita, että mies oli sika ja halusi vain sänkyyn.

.

Kyllä se miehen sikamaisuus tulee ihan jostain muista jutuista joten älä viitsi yhdistellä viestejä miten sattuu.

Mä kerroin jossain viestissä että mun eksä oli possumainen, ja voit uskoa että kyseessä oli ihan jotain muuta kuin "pari tapailua josta ei tullut mitään kun mies halusi vain sänkyyn".

Mä oon kahden _pitkän_ ihmissuhteeni jälkeen tapaillut useita miehiä mutta tuloksetta. Erinäisten juttujen jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että mua varten vaan ei taida olla olemassakaan ketään. Mitä negatiivista siinä on? Joissakin tapauksissa, kuten mun, se on vain tosiasian tunnustamista eikä yhtään sen kummempaa.

Mä en ole sinkkuudestani katkera enkä enää edes surullinen. Se on nykyään vain osa mun elämää ilman sen suurempaa numeroa. Ehkä sitten seuraavassa elämässä saan kokea rakkauttakin ;)