Ennen feministi ikisinkku ja nyt konservatiivinen kotirouva!?

Ei minusta tuo tarkoita että se ystäväsi olisi aiemmin ollut jotenkin epäaito, oikeasti silloinkin haaveillut porvariunelmasta tms. Hän todennäköisesti ihan oikeasti ja vilpittömästi silloin arvosti niitä arvoja joista puhuikin.



Mutta sitten tuli rakastuminen ja mies, ja sitä kautta ajattelu muuttui. Biologiahan siinä paljon vaikuttaa. Ihminen useimmiten pariutuessaan haluaa lisääntyä, ja lisääntymien taas vaatii aika vakaat olot mielellään, sitä vaistot käskee järjestelemään jälkeläiselle mahdollisimman turvallisen tulevaisuuden. Siihen voi kuulua muodollinen sitoutuminen (häät isän kanssa), se että haluaa olla kotiäitinä koska tuntuu että se on lapselle parasta jne.



Toive saada lapsi muuttaa yleensä hyvinkin paljon. Minäkin olin 35-vuotiaaksi asti sellainen että ajattelin etten ikinä halua lapsia enkä vakimiestä, enkä mitään perheleikkejä. Sitten iski kuitenkin vauvakuume, ja totesin että minun boheemi elämäntapani ja vauva eivät oikein sovi yhteen, että on luovuttava joko hulttiobailaajaelämästä tai lapsihaaveesta. Minä valitsin luopua hulttioboheemin elämästä ja hankkia sen perinteisen avioliiton, lapsen ja rivitaloasunnon Espoosta ;-)

olen sitä mieltä, että ystäväsi on taantunut ja pahasti.



Ehkä kotoa on tullut tietty parisuhteen malli, josta hän ei kykene murtautumaan? Ja sitten jossain vaiheessa tajuaa olevansa vankina omassa kodissaan.



Toisaalta, joillain parisuhde sekoittaa pään ja hormonit.



Ja toisaalta, aika aikaansa kutakin, ehkä villi nuoruus on nyt ohi ja nainen haluaa parin vuoden pesimisvaiheen. Eläkkeellä rytisee sitten uudestaan

että kaikki feministit on epäonnistuneita konservatiiveja, mutta kaverisi kohdalla se voi olla yksi mahdollisuus. Eli on aina halunnut olla tuollainen pikkurouva, mutta kun ei ole sitä saanut, on kateellisuuttaan ja epävarmuuttaan peitelläkseen ottanut tuollaisen feministin roolin.



Toki ihmiset muuttuu muutenkin, suhde ja miehen mielipiteet saattaa vaikuttaa joihinkin tosi paljon, ikä ja kypsyminen vaikuttaa tietenkin myös arvoihin. Ja heteroparisuhde on aina heteroparisuhde ja jos ei ole todella tietoinen feministi niin helposti tuollaiset normit ja stereotypiat menevät päälle.



Olen feministi ja parisuhteessa ihanan miehen kanssa, mutta huomaan itsekin että joissain asioissa ei voi olla niin ehdoton kuin sinkkuna. No, ulkonäköni ei ole muuttunut ja miehen nimeä en aio ottaa, mutta kotitöitä teen enemmän kuin mieheni ja vapaa-ajan vietämme lähes kokonaan yhdessä. Ennen suhdetta kuvittelin olevani tosi itsenäinen ja kaipaavani yksinoloa, mutta nyt huomaan että ainakaan nykyisen mieheni kanssa en sitä kaipaa. En myöskään aiemmin ajatellut että haluaisin naimisiin, mutta nyt ajatus ei kuulosta yhtään pöllömmältä (prinsessahäitä en tosin vieläkään halua).

tai lasten kotihoito merkitse sitä, ettei kannata sukupuolten välistä tasa-arvoa mistä feminismissä on pohjimmiltaan kyse.



On myös varsin ideologinen oletus, että miehettömyys ja perheettömyys tekee naisesta feministin (lue: epäonnistuneen). Monet fiksut naiset (ja miehet) ovat feministejä, vaikka he olisivat parisuhteessa koko aikuiselämänsä.

ettei maailma ole joko-tai vaan sekä-että. Voi kannattaa ihmisten välistä tasa-arvoa vaikka pitäisikin kerran elämässään muutaman tunnin ajan päällään valkoista mekkoa. Voi säilyttää identiteettinsä vaikka vaihtaa sukunimensä. Voi nähdä lapsetkin ihmisinä, pieniä ja suojaa tarvitsevina, ja ymmärtää että on itse se tärkein ihminen näille pienille, heidän suojelijansa ja hoivaajansa, ja voi saada suurta tyydytystä siitä, että pistää lastensa oikeudet omien oikeuksiensa edelle.



Kun ihminen kokee saaneensa elämässä riittävästi itselleen, hänen ei tarvitse enää pitää kiinni kynsin hampain ideologiasta josta on kasvanut yli. Voi tulla ulos poterostaan ja lakata taistelemasta, koska silloin ei enää näe vihollisia kaikkailla.

Useimmat haluavat elää sitä porvariunelmaa. Kyvyt eivät vain riitä siihen.

Up

Up

No nuo radikaalit ajatukset voivat olla puolustusmekanismi sille että ei ole kelvannut kenellekään. On helppoa haukkua asiat jotka eivät ole omien käsien ulottuvilla ja joita ei usko saavansa.

Toisaalta kyse voi olla siitä että monet nuorena ajattelevat joidenkin asioiden suhteen ehdottomasti ja sitten, jos eivät nyt ihan kokonaan heitä käännettyä takkiaan nurkkaan niin ainakin jyrkimmät mielipiteet vähän lievenevät.

Minä olin nuorempana ajattelultani todella urasuuntautunut. Suunnitelmiini kuului 27-vuotiaaksi mennessä tohtorinpaperit. Ja sitten vasta lapsia, mieluiten yksin. No, valmistuin tuossa iässä lopulta vasta maisteriksi ja ihan eri alalta kuin alunperin oli ajatuksena. Lapsia sain jo ennen valmistumista. On mies, omakotitalo, järvenranta, koira, pari lasta.

Mieleni muutti se että tapasin oikeanlaisen miehen ja se että omaisia alkoi kuolla pois ympäriltä. Omaisia jotka olivat tehneet koko pitkän elämänsä niin kuin heiltä odotetaan. Minunkin tohtorinpaperini ja ala jolle minun oli määrä alunperin hakeutua, olivat oikeastaan vanhempien painostusta. Päätin valita onnen suorittamisen sijaan.

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 22:29"]

Tuo on aika yleistä kun ihan samanlaisia tiedän. Hassuinta on että ne aviomiehet on pahoja poikia. Tai niin pahoja kuin akateemiset nyt voi olla.

[/quote]

Sarjaraiskaavia kuristaja-kannibaaleja?

Nainen haluaa olla usein ulospäin radikaali, vaikka on sisältä kuitenkin läpeensä konservatiivinen. Miettikääpä niitä kaikkia yliopiston punavihreitä tyttösiä, moniko niistä on samaa mieltä maailmasta, feminismistä ja miehistä vielä n. viiden-kymmenen vuoden kuluttua?

Ehkä viisi prosenttia. Loput ovat hyvintienaavien DI- ja KTM-miesten pikkurouvia, jotka rakastavat shoppailua, kalleilla kuntosaleilla käyntiä ja pääkaupunkiseudun kahviloita.

T. Mies.

Tyhjät tynnyrit kolisee usein kovimmin. Ihan sama juttu kuin velojen kanssa - ne jotka ovat epävarmoja tilanteestaan pitävät suurinta meteliä.

Sitten on meitä sisäisen rauhamme löytäneitä vapaaehtoisesti lapsettomia, vapaaehtoisesti avovaimoja, vapaaehtoisesti tyttönimensä säilyttäviä, vapaaehtoisesti oman elantonsa tienaavia, vapaaehtoisesti pienessä keskustakämpässä asuvia naisia, jotka eivät edes ajattele edustavansa mitään -ismiä.

Näin se menee. Kommunisti on kommunisti niin kauan, kunnes rikastuu, feministi on feministi, niin kauan, kunnes menee naimiisiin ja ateisti on ateisti, niin kauan kunnes on lentokoneessa, joka on tekemässä pakkolaskua

Up

Up

Heh, jos tämä aloitus olis tehty muutama vuosi ennen tuota v.2013, niin olisin ollut täysin varma, et joku tuttuni kirjoittelee musta :D

Ja kyllä mun täytyy myöntää, että aloittajan pohdinta kirjoituksen loppuosassa pitää jossain määrin paikkansa. Mun "feministinen pauhu" kätki taakseen paljon epävarmuutta  ja itsearvotuksen puutetta.  

[quote author="Vierailija" time="05.12.2013 klo 00:38"]

Useimmat haluavat elää sitä porvariunelmaa. Kyvyt eivät vain riitä siihen.

[/quote]

Eivät kaikki.

On minullakin yksi tuttava joka aina ennen totesi työttömät ja sossun elätit yhteiskunnan loisiksi joiden laiskuuden hän joutuu veroillaan maksamaan. Nykyään tämä tyyppi on itse juuri tuollainen sossun elätti ja jaksaa aina valittaa siitä kuinka yhteiskunta kurjistaa hänen oloaan. Ihmeellisellä tavalla ajatusmaailma muuttuu.

Se on sairas.

Onneks mies pettää/ei hoida lapsia niin että ystäväs löytää taas feminisminsä.

Mä olin samanlainen inkisinkku miestenvihaaja, halusin asua kaupungin keskustassa, en halunnut parisuhdetta, vihasin lapsia.. sitten tapasin erityisen miehen, ja ehkäisy petti. En tiedä onko syynä rakkaani vai raskaushormoonit mutta rokkityttö vaihtoi niitit vaaleanpunaiseen ja muutti maalle.

Näin voi käydä :)