Mitä mieltä väitteestä: iäkkäämmät vanhemmat ovat lapsen mielestä turvallisemmat kuin nuoret?

Ja kyllä, kaveria kiusattiin tämän vuoksi jatkuvasti!

...ala-asteikäinen tai tarhaikäinen erottaa aikuisista kuka on 30- ja kuka 50-vuotias?? Muistelkaapa nyt omaa lapsuuttanne... kaikki ne ikälopuilta vaikuttavat tädit oli oikeasti hädin tuskin 3-kymppisiä.

kun mentiin ekalla ja kyllä sitä poikaa kiusattiin siitä, että ne asui mummolassa, kun isä ja äiti oli vailla tuloja ja ammattia.

Teini-ikäisten ja nuorempienvanhempia haukutaan " sun isäs on työtön", tai sun mutsis on läski tai te ootte köyhiä yms. Mun isäni oli 48 v ja äiti 42 v,kun synnyin, ja ihan normmallit välit murrosiän tappeluineen , mutta minulla oli hyvä ja turvallinen lapsuus ja nuoruus. Ja hyvät välit avnhempiin.Ikä ei vaikuta, jos vanhemmat ovat valmiit sitoutumaan lapseen, myös murrosikäiseen. Itsellä on tosin kokemusta myös siitä, kuinka moni n. 35-40-vuotias, nuorena lapset saane alkavat äkkiä kaivata sitä "omaa elämää", elämätöntä nuoruutta tai tajuavat ettei puoliso olekaan se, minkä kanssa elämänsä haluaa viettää.

sormia napsauttamalla? Itse en ole "maailmalla hillunut" enkä baarielämää harrastanut. Maailmaa ei ole tullut aikuisiällä paljoa kierreltyä. Näistä huolimatta sain ensimmäisen ja ainoan lapseni 38-vuotiaana useiden vuosien hedelmöityshoitojen ja endometrioosileikkausten jälkeen.

Tässä keskustelussa sinäkin yrität olla arvostelematta, mutta silti leimaat iäkkäämpinä lapsensa saaneet kyseisillä termeillä.

Voisin sen verran sinua lainata, että: Kukin tekee miten itselleen parhaaksi näkee. Mutta jätän pois niin nuorten sekä vanhempien äitien ja isien arvostelun.

Olkaa hyviä vanhempia lapsillenne oli teillä sitten ikää enemmän tai vähemmän.

mutta kertoohan se jostain, jos lapset eivät kiinnosta alle 30 vuotiaana.

Synnytyksen kannaltahan on parempi mitä nuorempi AIKUINEN synnyttää. Mitä vanhemmaksi tulet, sitä enemmän riskejä.

Toisia ei kiinnosta maailmalla hilluminen ja itsensä hakeminen, mutta ei se tee heistä huonoja vanhempia.

Mä olen niin tyytyväinen omaan ratkaisuuni. Olen vielä nuori, lapset jo kaikki koulussa ja voidaan matkustella ja tehdä kaikkea hauskaa yhdessä. Mieluummin mä lasteni kanssa näen maailmaa kuin yksin tai kavereiden kanssa.

Enkä mä sanonut, että vanhat vanhemmat ovat huonoja vanhempia, niin kuin taas ap vihjasi, että nuoret ovat. Kukin tekee miten itselleen parhaaksi näkee.

ja meistä ollaan kateellisia, koska ei ole asuntolainaa, ei ole mökkilainaa, ei ole taloudellisia ongelmia. Poika on saanut mopokortin ja mopon ilman tappeluja, voi harrastaa golfia miettimättä kuluja jne.



Kavereitten mielestä me olisimme ihania vanhempia kenelle tahansa, koska heidän nuoret vanhempansa elää jatkuvassa rahapulassa.

Asuimme pienellä paikkakunnalla, jossa lapsia oli 70-luvulla tapana pökätä reippaasti alle 20-vuotiaana ja sitä myöten todella monien luokkakavereiden vanhemmat oli saaneet ne jotain 17-19 -vuotiaina. Ei tullut mieleenkään kadehtia. Mun äiti oli 37-vuotias, kun menin ala-asteelle ja parhaimpien kavereiden äidit hädin tuskin 25. Mutta meidän äiti oli kauniimpi, paremmin puettu, meillä oli hieno talo, kesämökki, ulkomaanmatkoja jne. Mun äiti oli akateemisesti koulutettu ja maailmaa nähnyt, kun ne äidit duunasi jossain kassalla tai siivoojina. Pikemminkin kaverit kadehti meidän elämää kuin toisinpäin.



Itse sain esikoiseni 29-vuotiaana ja yllätyksekseni olen vanhempainiltojen nuorimmasta päästä. En siis tietenkään nuorin, mutta tuntuisi muut olevan vielä vanhempia ja tiedänkin tarkkaan joidenkin iän, kun tunnen paremmin. Nyt lapset on ekalla ja tuntuisi se 40 olevan aika keskiarvo.

mutta ei tule kuin se, että ei edes halua lasta. Se kortti ei edes kuulu tähän keskusteluun.

Voi olla, että mun kirjotuksissa vivahtaa jotan iäkkäämpiä vanhempia kohtaan, mutta tämä viestiketjuhan alkoi sillä, että ap:n mielestä nuoret vanhemmat ovat huonoja ja vanhat hyviä.

Mutta mulle on tosiaan ihan sama minkäikäisenä joku saa lapsensa, mutta tokihan mä puolustan omaa valintaani, koska koen olleeni nuorena tosi hyvä äiti ja olen sitä edelleenkin, mutta onhan elämä aivan erilaista esiteinien ja teinien kanssa kuin pienten lasten.

Tietenkin itse olet tuota mieltä, koska itse kuulut siihen kategoriaan! :)



Itse taas olen sitä mieltä, ettei ikä kerro tässäkään yhtään mitään :)

Mutta nuorena (27v ja vaimo 24v esikoisen syntyessä) isäksi tullut (ja siitä useassa otteessa kuulla saanut) vastaa.



Juhliminen voi kiinnostaa (etenkin miehiä) ihan hautaan asti, joten aivan typerä väite. Jos saa esikoisensa vanhempana voi joutua luopumaan enemmästä (ura ja harrastukset) ja jos tähän ei pysty, niin lapsi jää ihan yhtä lailla yksin kuin bileissä ramppaavalla teiniäidillä.



Sen myönnän, että taloustilanne lasten ollessa pieniä ei ollut hyvä. Toki auttoi, että minulla oli työpaikka, mutta pk-seudulla tämä tarkoitti, ettei ollut autoa, asuttiin ahtaasti jne. Mutta lasten ollessa pieniä sai vaimo opinnot loppuun ja nyt, kouluikäiset lapsemme saavat aivan samat etuudet kuin vanhemmilla vanhemmilla. Ainoana erona on, että meillä jäi se iso bensasyöppöfarmari ostamatta, kun vaunuaikana ei ollut autoa. Nyt on käytössä pienempi malli, kun lapset menevät itse kyytiin eikä tavaraa tarvitse niin paljoa.



Vaikka saisikin lapset ennen valmistumista useimmiten saa tutkinnon valmiiksi ja työpaikan siinä vaiheessa kun lapset oikeasti harrastavat ja niiden kanssa on mukava matkustaa jne.



Ja mikä tärkeintä, kaikilla meillä ei yksinkertaisesti ole sitä ylellisyyttä, että voisi odottaa kolmikymppiseksi, ennen lasten hankkimista, koska ei niitä enää iän vuoksi saa. Tämä asia tahtoo hämärtyä, koska tässä ketjussakaan ei luonnollisesti ole yhtään lapsettomaksi jäänyttä, vaan näyttää siltä, että kaikki 32-vuotiaat voivat toki valita koska ja kuinka monta lasta haluavat.

että saa pelätä, koska ne heittää lusikat nurkkaan, kun ovat niin tolkuttoman vanhoja. Lisäksi sellainen ikävä ongelma tulee myöhemmin vastaan, ettei sen lastesi lapset tule koskaan tutustumaan isovanhempiinsa, teihin täydellisiin, koska ootte jo mullan alla. Voitko kuule kuvitella, että minä, joka 20-vuotiaana sain ensimmäisen lapseni, pystyn tarjoamaan ihan tuota samaa minkä luettelit tuossa? Lisäksi bonuksena on oikeat isovanhemmat, joiten meidän vanhempien ei tarvitse leikkiä heitä. Mut siis sinänsä kiva, että susta tuntuu, että teet oikein ja täydellisesti. Ikävää vaan, että et voi uskoa samaa muista.

Aika usein käy niin, että nuoret vanhemmat ei kykene olemaan vanhempia vaan ovat kavereita. Silloin isovanhemmat tuo lapselle turvan, jota koti ei anna.

Aikuiset vanhemmat tietävät, että he riittävät lapselle: ei tarvita kesälomia mummolassa poissa vanhempien haloista.

henkisesti aikuinen nimenomaan ymmärtää, ettei hän yksinään riitä! aikuisuus on myös sitä, että pystyy myöntämään oman tarvitsevuutensa: että joo, kyllä tämä lastenkasvatus on aika haastavaa, ja joo, on kaikille rikkaus kun siihen saa esim. isovanhemmilta vähän apua ja tukea...

ei toki tarvita kokonaista kesälomaa mummolassa, mutta mummoa silti tarvitaan. Ja voi kuinka hyvää se mummoille tekee, kun niitä tarvitaan...

ei ihminen eikä äitikään ole edes vanhana saari, joka itsekseen pärjää ja riittää...

että saa pelätä, koska ne heittää lusikat nurkkaan, kun ovat niin tolkuttoman vanhoja. Lisäksi sellainen ikävä ongelma tulee myöhemmin vastaan, ettei sen lastesi lapset tule koskaan tutustumaan isovanhempiinsa, teihin täydellisiin, koska ootte jo mullan alla. Voitko kuule kuvitella, että minä, joka 20-vuotiaana sain ensimmäisen lapseni, pystyn tarjoamaan ihan tuota samaa minkä luettelit tuossa? Lisäksi bonuksena on oikeat isovanhemmat, joiten meidän vanhempien ei tarvitse leikkiä heitä. Mut siis sinänsä kiva, että susta tuntuu, että teet oikein ja täydellisesti. Ikävää vaan, että et voi uskoa samaa muista.

Aika usein käy niin, että nuoret vanhemmat ei kykene olemaan vanhempia vaan ovat kavereita. Silloin isovanhemmat tuo lapselle turvan, jota koti ei anna. Aikuiset vanhemmat tietävät, että he riittävät lapselle: ei tarvita kesälomia mummolassa poissa vanhempien haloista.

henkisesti aikuinen nimenomaan ymmärtää, ettei hän yksinään riitä! aikuisuus on myös sitä, että pystyy myöntämään oman tarvitsevuutensa: että joo, kyllä tämä lastenkasvatus on aika haastavaa, ja joo, on kaikille rikkaus kun siihen saa esim. isovanhemmilta vähän apua ja tukea... ei toki tarvita kokonaista kesälomaa mummolassa, mutta mummoa silti tarvitaan. Ja voi kuinka hyvää se mummoille tekee, kun niitä tarvitaan... ei ihminen eikä äitikään ole edes vanhana saari, joka itsekseen pärjää ja riittää...

se aikuisena lapsensa saanut tietää, että isovanhemmilta riittää aika. Ei tarvita hoitovastuuta, kasvatusvastuuta, parisuhdevastuuta vaan pelkkää yhdessäoloa ilman velvollisuuksia.

Vain ekskenkasvuinen olettaa, että oma äiti kasvattaa lapsenlapsetkin.

Rahako tekee nykylapset onnellisiksi? Onko se hyvän vanhemmuude mittari? Surullista.

En muutenkaan ymmärrä tätä keskustelua.

Keskustellaanko täällä nyt nuorista vanhemmista vai teinivanhemmista?

Itse olen saanut 3 lasta nuorena, alle 3-kymppisenä. Asuntolainaa on, mutta on myös työpaikat ja sellaiset tulot millä voimme matkustella jonkun verran, harrastaa kylliksi ja ostaa lapsille ne mopot ja muut vetkuttimet mitä aiheelliseksi katsomme.

Teinivanhemmuus on asia erikseen, mutta ihmettelen suuresti näiden keski-ikäisten mammojen näkemystä siitä, että kaikki alle 30-v äideiksi tulleet

- bilettävät jatkuvasti

- hoidattavat lapsensa isovanhemmilla

- eivät osaa olla läsnä

- elävät kädestä suuhun

- eivät ole ehtineet elää sitä kuuluisaa omaa elämää

- eivät voi tarjota lapselle ylipäänsä mitään henkistä tai maallista

jne.

Itse kun taas ihmettelen suuresti sitä, että mikä ihmisen kehityksessä on vialla jos ei todella kykene tarjoamaan lapselle kotia ja turvallisia vanhempia kuin vasta keski-iässä. Eikö normaali ihminen aikuistu jo paljon nuorempana?

ja meistä ollaan kateellisia, koska ei ole asuntolainaa, ei ole mökkilainaa, ei ole taloudellisia ongelmia. Poika on saanut mopokortin ja mopon ilman tappeluja, voi harrastaa golfia miettimättä kuluja jne.

Kavereitten mielestä me olisimme ihania vanhempia kenelle tahansa, koska heidän nuoret vanhempansa elää jatkuvassa rahapulassa.

Lisää 10 vuotta siihen. Minulle yhtä tärkeäää kun lapsi oli tarjota lapselle kunnollinen ja hyvä isä, jota rakastan. Ja joka myös halusi vanhemmaksi.

Iästä riippumatta.



Jos siis sille on kriteerinä se, että isovanhemmat ovat lasten elämässä.



Ikä ei tosiaan liity tuohon mitenkään, jos on vain lapsella isovanhemmat olemassa, ihan varmasti suurinosa saa viettää aikaa heidän kanssaan tavalla tai toisella. Eikä vain näe heitä silloin tällöin.



Typerää väittää vanhempia keskenkasvuisiksi sen takia, että isovanhemmat ovat elämässä myös mukana. Vai kateusko tässä puhuu?

että saa pelätä, koska ne heittää lusikat nurkkaan, kun ovat niin tolkuttoman vanhoja. Lisäksi sellainen ikävä ongelma tulee myöhemmin vastaan, ettei sen lastesi lapset tule koskaan tutustumaan isovanhempiinsa, teihin täydellisiin, koska ootte jo mullan alla. Voitko kuule kuvitella, että minä, joka 20-vuotiaana sain ensimmäisen lapseni, pystyn tarjoamaan ihan tuota samaa minkä luettelit tuossa? Lisäksi bonuksena on oikeat isovanhemmat, joiten meidän vanhempien ei tarvitse leikkiä heitä. Mut siis sinänsä kiva, että susta tuntuu, että teet oikein ja täydellisesti. Ikävää vaan, että et voi uskoa samaa muista.

Aika usein käy niin, että nuoret vanhemmat ei kykene olemaan vanhempia vaan ovat kavereita. Silloin isovanhemmat tuo lapselle turvan, jota koti ei anna. Aikuiset vanhemmat tietävät, että he riittävät lapselle: ei tarvita kesälomia mummolassa poissa vanhempien haloista.

henkisesti aikuinen nimenomaan ymmärtää, ettei hän yksinään riitä! aikuisuus on myös sitä, että pystyy myöntämään oman tarvitsevuutensa: että joo, kyllä tämä lastenkasvatus on aika haastavaa, ja joo, on kaikille rikkaus kun siihen saa esim. isovanhemmilta vähän apua ja tukea... ei toki tarvita kokonaista kesälomaa mummolassa, mutta mummoa silti tarvitaan. Ja voi kuinka hyvää se mummoille tekee, kun niitä tarvitaan... ei ihminen eikä äitikään ole edes vanhana saari, joka itsekseen pärjää ja riittää...

se aikuisena lapsensa saanut tietää, että isovanhemmilta riittää aika. Ei tarvita hoitovastuuta, kasvatusvastuuta, parisuhdevastuuta vaan pelkkää yhdessäoloa ilman velvollisuuksia.

Vain ekskenkasvuinen olettaa, että oma äiti kasvattaa lapsenlapsetkin.

pakko oli alkaa termeistä saivarrella?

Aika = vanhempien auttamista! niin yksinkertaista se on. Aika= kasvattamista. Ei kasvattaminen ole mitään erikoista ammattimaista vanhempien toimintaa, jossa on 5-vuotistavoitteet ja -suunnitelmat kirjallisina ja sitten testi ja koe, joka pitää läpäistä. Lapsenhoito = aikaa! Ja sitä aikaa on isovanhempien hyvä myös joskus antaa (koska siitä saa sekä lapsi että isovanhempi itse paljon).

Jos olet saanut isovanhempien aikaa omille lapsillesi, olet saanut heiltä apua vanhemmuuteesi, vai etkö koe sitä näin? Etkö tunne siitä kiitollisuutta? Etkö koe, että olisit tarvinnut sitä aikaa? Se on ihan sama? Yhtä hyvä olisi ollut ilmankin(ko)? Miksi piti saivarrella tällaisella? Niin nuoret kuin vähän iäkkäämmätkin vanhemmat yleensä haluavat ja TARVITSEVAT yhteyttä läheisiin ja se yhteys rikastuttaa ns. ydinperheen elämää...

Rahako tekee nykylapset onnellisiksi? Onko se hyvän vanhemmuude mittari? Surullista. En muutenkaan ymmärrä tätä keskustelua. Keskustellaanko täällä nyt nuorista vanhemmista vai teinivanhemmista? Itse olen saanut 3 lasta nuorena, alle 3-kymppisenä. Asuntolainaa on, mutta on myös työpaikat ja sellaiset tulot millä voimme matkustella jonkun verran, harrastaa kylliksi ja ostaa lapsille ne mopot ja muut vetkuttimet mitä aiheelliseksi katsomme. Teinivanhemmuus on asia erikseen, mutta ihmettelen suuresti näiden keski-ikäisten mammojen näkemystä siitä, että kaikki alle 30-v äideiksi tulleet - bilettävät jatkuvasti - hoidattavat lapsensa isovanhemmilla - eivät osaa olla läsnä - elävät kädestä suuhun - eivät ole ehtineet elää sitä kuuluisaa omaa elämää - eivät voi tarjota lapselle ylipäänsä mitään henkistä tai maallista jne. Itse kun taas ihmettelen suuresti sitä, että mikä ihmisen kehityksessä on vialla jos ei todella kykene tarjoamaan lapselle kotia ja turvallisia vanhempia kuin vasta keski-iässä. Eikö normaali ihminen aikuistu jo paljon nuorempana?

ja meistä ollaan kateellisia, koska ei ole asuntolainaa, ei ole mökkilainaa, ei ole taloudellisia ongelmia. Poika on saanut mopokortin ja mopon ilman tappeluja, voi harrastaa golfia miettimättä kuluja jne. Kavereitten mielestä me olisimme ihania vanhempia kenelle tahansa, koska heidän nuoret vanhempansa elää jatkuvassa rahapulassa.

raha on vain väline, jolla kustannetaan asuminen, ruoka ja vaikka matkat. Jos sitä ei ole tai se menee kaikki niihin nuoriin vanhempiin, niin ilmann muuta teini tajuaa, että ns. vanha vanhempi olisi mukavampi asia. Saisi pysyvän kodin, kunnon ruokaa, napakat rajat ja rajattomasti aikaa sekä niitä asioita, jotka tekevät elämästä kivamman. Nuoret vanhemmat panostavat vain itseensä.

Lisää 10 vuotta siihen. Minulle yhtä tärkeäää kun lapsi oli tarjota lapselle kunnollinen ja hyvä isä, jota rakastan. Ja joka myös halusi vanhemmaksi.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=avv00…

Raskaaksi tulemisen mahdollisuus on yksilöllinen, toki sen tiedät. Yli 30-vuotiaana on kuitenkin todennäköisempää, että on ongelmia kuin esim. 27-vuotiaana. Ja jos niitä ongelmia on, ei se kovin paljoa omalla kohdalla lohduta, että "tämä kyllä normaalisti onnistuu"

En halunnut sanoa, ettei lapsia saisi hankkia vasta myöhemmin kun esim. parisuhde on vakiintunut. Halusin vain vastata siihen ihmettelyyn, että "miksi lapsia pitää hankkia nuorena, kun vanhempana se olisi niin paljon helpompaa."

että saa pelätä, koska ne heittää lusikat nurkkaan, kun ovat niin tolkuttoman vanhoja. Lisäksi sellainen ikävä ongelma tulee myöhemmin vastaan, ettei sen lastesi lapset tule koskaan tutustumaan isovanhempiinsa, teihin täydellisiin, koska ootte jo mullan alla. Voitko kuule kuvitella, että minä, joka 20-vuotiaana sain ensimmäisen lapseni, pystyn tarjoamaan ihan tuota samaa minkä luettelit tuossa? Lisäksi bonuksena on oikeat isovanhemmat, joiten meidän vanhempien ei tarvitse leikkiä heitä. Mut siis sinänsä kiva, että susta tuntuu, että teet oikein ja täydellisesti. Ikävää vaan, että et voi uskoa samaa muista.

Aika usein käy niin, että nuoret vanhemmat ei kykene olemaan vanhempia vaan ovat kavereita. Silloin isovanhemmat tuo lapselle turvan, jota koti ei anna. Aikuiset vanhemmat tietävät, että he riittävät lapselle: ei tarvita kesälomia mummolassa poissa vanhempien haloista.

henkisesti aikuinen nimenomaan ymmärtää, ettei hän yksinään riitä! aikuisuus on myös sitä, että pystyy myöntämään oman tarvitsevuutensa: että joo, kyllä tämä lastenkasvatus on aika haastavaa, ja joo, on kaikille rikkaus kun siihen saa esim. isovanhemmilta vähän apua ja tukea... ei toki tarvita kokonaista kesälomaa mummolassa, mutta mummoa silti tarvitaan. Ja voi kuinka hyvää se mummoille tekee, kun niitä tarvitaan... ei ihminen eikä äitikään ole edes vanhana saari, joka itsekseen pärjää ja riittää...

se aikuisena lapsensa saanut tietää, että isovanhemmilta riittää aika. Ei tarvita hoitovastuuta, kasvatusvastuuta, parisuhdevastuuta vaan pelkkää yhdessäoloa ilman velvollisuuksia. Vain ekskenkasvuinen olettaa, että oma äiti kasvattaa lapsenlapsetkin.

pakko oli alkaa termeistä saivarrella? Aika = vanhempien auttamista! niin yksinkertaista se on. Aika= kasvattamista. Ei kasvattaminen ole mitään erikoista ammattimaista vanhempien toimintaa, jossa on 5-vuotistavoitteet ja -suunnitelmat kirjallisina ja sitten testi ja koe, joka pitää läpäistä. Lapsenhoito = aikaa! Ja sitä aikaa on isovanhempien hyvä myös joskus antaa (koska siitä saa sekä lapsi että isovanhempi itse paljon). Jos olet saanut isovanhempien aikaa omille lapsillesi, olet saanut heiltä apua vanhemmuuteesi, vai etkö koe sitä näin? Etkö tunne siitä kiitollisuutta? Etkö koe, että olisit tarvinnut sitä aikaa? Se on ihan sama? Yhtä hyvä olisi ollut ilmankin(ko)? Miksi piti saivarrella tällaisella? Niin nuoret kuin vähän iäkkäämmätkin vanhemmat yleensä haluavat ja TARVITSEVAT yhteyttä läheisiin ja se yhteys rikastuttaa ns. ydinperheen elämää...

että saadaan sitä yhteistä aikaa?

provoamassa.

Rahako tekee nykylapset onnellisiksi? Onko se hyvän vanhemmuude mittari? Surullista. En muutenkaan ymmärrä tätä keskustelua. Keskustellaanko täällä nyt nuorista vanhemmista vai teinivanhemmista? Itse olen saanut 3 lasta nuorena, alle 3-kymppisenä. Asuntolainaa on, mutta on myös työpaikat ja sellaiset tulot millä voimme matkustella jonkun verran, harrastaa kylliksi ja ostaa lapsille ne mopot ja muut vetkuttimet mitä aiheelliseksi katsomme. Teinivanhemmuus on asia erikseen, mutta ihmettelen suuresti näiden keski-ikäisten mammojen näkemystä siitä, että kaikki alle 30-v äideiksi tulleet - bilettävät jatkuvasti - hoidattavat lapsensa isovanhemmilla - eivät osaa olla läsnä - elävät kädestä suuhun - eivät ole ehtineet elää sitä kuuluisaa omaa elämää - eivät voi tarjota lapselle ylipäänsä mitään henkistä tai maallista jne. Itse kun taas ihmettelen suuresti sitä, että mikä ihmisen kehityksessä on vialla jos ei todella kykene tarjoamaan lapselle kotia ja turvallisia vanhempia kuin vasta keski-iässä. Eikö normaali ihminen aikuistu jo paljon nuorempana?

ja meistä ollaan kateellisia, koska ei ole asuntolainaa, ei ole mökkilainaa, ei ole taloudellisia ongelmia. Poika on saanut mopokortin ja mopon ilman tappeluja, voi harrastaa golfia miettimättä kuluja jne. Kavereitten mielestä me olisimme ihania vanhempia kenelle tahansa, koska heidän nuoret vanhempansa elää jatkuvassa rahapulassa.

raha on vain väline, jolla kustannetaan asuminen, ruoka ja vaikka matkat. Jos sitä ei ole tai se menee kaikki niihin nuoriin vanhempiin, niin ilmann muuta teini tajuaa, että ns. vanha vanhempi olisi mukavampi asia. Saisi pysyvän kodin, kunnon ruokaa, napakat rajat ja rajattomasti aikaa sekä niitä asioita, jotka tekevät elämästä kivamman. Nuoret vanhemmat panostavat vain itseensä.

Ihmettelet, miksi "kaikki keski-ikäiset mammat" tuomitsevat ilman parempaa tietoa nuoret äidit. Heti sitten perään yleistät kaikki "keski-ikäiset" vanhemmat epänormaaleiksi ja keskenkasvuisiksi, joilla ei elämän perusedellytykset ole kunnossa kuin vasta myöhemmällä iällä.

Tiedoksi sinulle: normaali ihminen ei ole tekopyhä kuten sinä.

Rahako tekee nykylapset onnellisiksi? Onko se hyvän vanhemmuude mittari? Surullista.

En muutenkaan ymmärrä tätä keskustelua.

Keskustellaanko täällä nyt nuorista vanhemmista vai teinivanhemmista?

Itse olen saanut 3 lasta nuorena, alle 3-kymppisenä. Asuntolainaa on, mutta on myös työpaikat ja sellaiset tulot millä voimme matkustella jonkun verran, harrastaa kylliksi ja ostaa lapsille ne mopot ja muut vetkuttimet mitä aiheelliseksi katsomme.

Teinivanhemmuus on asia erikseen, mutta ihmettelen suuresti näiden keski-ikäisten mammojen näkemystä siitä, että kaikki alle 30-v äideiksi tulleet

- bilettävät jatkuvasti

- hoidattavat lapsensa isovanhemmilla

- eivät osaa olla läsnä

- elävät kädestä suuhun

- eivät ole ehtineet elää sitä kuuluisaa omaa elämää

- eivät voi tarjota lapselle ylipäänsä mitään henkistä tai maallista

jne.

Itse kun taas ihmettelen suuresti sitä, että mikä ihmisen kehityksessä on vialla jos ei todella kykene tarjoamaan lapselle kotia ja turvallisia vanhempia kuin vasta keski-iässä. Eikö normaali ihminen aikuistu jo paljon nuorempana?

ja meistä ollaan kateellisia, koska ei ole asuntolainaa, ei ole mökkilainaa, ei ole taloudellisia ongelmia. Poika on saanut mopokortin ja mopon ilman tappeluja, voi harrastaa golfia miettimättä kuluja jne.

Kavereitten mielestä me olisimme ihania vanhempia kenelle tahansa, koska heidän nuoret vanhempansa elää jatkuvassa rahapulassa.

Hän oli jo 50v kun olin itse ala-asteella. Äitini oli jokusen vuoden nuorempi, mutta tuntui silti tosi vanhalta verrattuna muiden kolmekymppisiin vanhempiin... Tuntui, että "kaikkien muiden" vanhemmat oli jotenkin tosi nuoria ja rentoja ja mulla oli tosi vanhat vanhemmat.