Mitä mieltä väitteestä: iäkkäämmät vanhemmat ovat lapsen mielestä turvallisemmat kuin nuoret?

Sun yleistämisesi on naurettavaa. Mun vanhemmat olivat 40 ja 34-vuotiaita minut saadessani. Turvaton lapsuus: viinaa ja bileitä. Kuolivat ollessani 15-vuotta ja 19-vuotta. Se siitä turvallisuudesta.



Itse sain esikoisen 21-vuotiaana (nyt hän on 3 vuotta)ja väitän olevani turvallinen äiti. Minua ei kiinnosta juhliminen, viina tai mikään muukaan. Haluan olla kotona perheeni kanssa. Taloudellinen tilanne on hyvä, asumme omassa omistusasunnossa, mieheni on samaa ikäluokkaa. Koen ihanana ajatuksena sen, että olen vasta 40-vuotta lapseni tullessa täysi-ikäiseksi. Nään (toivottavasti) lapsenlapsieni kasvavan aikuisiksi, voin olla läsnä ja auttaa.



Vanhemmuutta ei määrittele pelkästään ikä vaan henkilön persoona.

Lapsen mielestä vanhempien iällä ei ole minkäänlaista merkitystä - paitsi että erityisen vanhoja vanhempia hävetään.

Suurin osa lapsista häpeää jossakin vaiheessa ikäloppuja vanhempiaan, jotka eivät ymmärrä edes muodista yhtään mitään.

Niin häpesin minäkin 'vanhaa' äitiäni, vaikka äitini sai minut varsin nuorella iällä.

Äitini oli täysin pudonnut kehityksen kelkasta ja tyylitajunsa oli olematon. Häpesin myös hänen vaatteitaan ;)

Ei nuorenkaan vanhemman kannata kuvitella, että lapset pitävät heitä jotenkin nuorina ja elämässä kiinni olevina.

Muistan kuinka vielä lukiossa arvioimme vastavalmistuneen historian opettajan ikälopuksi, joka yrittää hirveästi olla nuoren oloinen :D

Meidän silmissämme hän oli toivottoman vanha, ihan nolo.

mutta kertoohan se jostain, jos lapset eivät kiinnosta alle 30 vuotiaana.

Synnytyksen kannaltahan on parempi mitä nuorempi AIKUINEN synnyttää. Mitä vanhemmaksi tulet, sitä enemmän riskejä.

Toisia ei kiinnosta maailmalla hilluminen ja itsensä hakeminen, mutta ei se tee heistä huonoja vanhempia.

Mä olen niin tyytyväinen omaan ratkaisuuni. Olen vielä nuori, lapset jo kaikki koulussa ja voidaan matkustella ja tehdä kaikkea hauskaa yhdessä. Mieluummin mä lasteni kanssa näen maailmaa kuin yksin tai kavereiden kanssa.

Enkä mä sanonut, että vanhat vanhemmat ovat huonoja vanhempia, niin kuin taas ap vihjasi, että nuoret ovat. Kukin tekee miten itselleen parhaaksi näkee.

vanhempi 30 vuotias kuin 50 v. 30 vuotiaat ovat vanhoja, mutta 50 vuotiaat ovat jo ihan mummoja ja pappoja.

Suurin osa lapsista häpeää jossakin vaiheessa ikäloppuja vanhempiaan, jotka eivät ymmärrä edes muodista yhtään mitään.

Niin häpesin minäkin 'vanhaa' äitiäni, vaikka äitini sai minut varsin nuorella iällä.

Äitini oli täysin pudonnut kehityksen kelkasta ja tyylitajunsa oli olematon. Häpesin myös hänen vaatteitaan ;)

Ei nuorenkaan vanhemman kannata kuvitella, että lapset pitävät heitä jotenkin nuorina ja elämässä kiinni olevina.

Muistan kuinka vielä lukiossa arvioimme vastavalmistuneen historian opettajan ikälopuksi, joka yrittää hirveästi olla nuoren oloinen :D

Meidän silmissämme hän oli toivottoman vanha, ihan nolo.

Mun 13-vuotias tytär on alkanut nimitellä mua noloksi kalkkikseksi, ja hävetä mua kun olen niin vanha ja vanhanaikainen, ja minä olen peräti 32 vuotta vanha. Eiköhän se kuulu asiaan, kun nuori alkaa etsiä omaa elämäntietään, että vanhempien elämäntyyli ja arvot ja muoti jne kyseenalaistetaan, ja siinä prosessissa usein tuntuu että vanhemmat on vanhoja ja vanhanaikaisia. Luonnollinen juttu eikä liity vanhempien ikään.

Itse ajattelen, että kaiken ikäiset vanhemmat voi olla hyviä tai huonoja vanhempia, enkä muodostaisi stereotyyppejä kummastakaan, en nuorista enkä vanhoista vanhemmista.

Mun lapset ovat myös nimitelleet mua vanhaksi, mutta nyt kun vanhin on 8. luokalla on sanonut, että on kiva kun hänellä on luokan nuorin äiti. Muut vanhemmat pukeutuvatkin tosi mummomaisesti ja sehän vain lisää heidän "mummomaisuuttaan". Mä tykkään vaatteista ja pukeudun sopivan nuorekkaasti enkä yritäkkään vanhentaa itseäni rumilla vaatteilla enkä ajattele, että yli 30 vuotiaalla ei saa olla pitkiä hiuksia kuten täällä näyttää olevan muilla tapana.

...ala-asteikäinen tai tarhaikäinen erottaa aikuisista kuka on 30- ja kuka 50-vuotias??



Muistelkaapa nyt omaa lapsuuttanne... kaikki ne ikälopuilta vaikuttavat tädit oli oikeasti hädin tuskin 3-kymppisiä.

Suurin osa lapsista häpeää jossakin vaiheessa ikäloppuja vanhempiaan, jotka eivät ymmärrä edes muodista yhtään mitään.

Niin häpesin minäkin 'vanhaa' äitiäni, vaikka äitini sai minut varsin nuorella iällä.

Äitini oli täysin pudonnut kehityksen kelkasta ja tyylitajunsa oli olematon. Häpesin myös hänen vaatteitaan ;)

Ei nuorenkaan vanhemman kannata kuvitella, että lapset pitävät heitä jotenkin nuorina ja elämässä kiinni olevina.

Muistan kuinka vielä lukiossa arvioimme vastavalmistuneen historian opettajan ikälopuksi, joka yrittää hirveästi olla nuoren oloinen :D

Meidän silmissämme hän oli toivottoman vanha, ihan nolo.

Mun 13-vuotias tytär on alkanut nimitellä mua noloksi kalkkikseksi, ja hävetä mua kun olen niin vanha ja vanhanaikainen, ja minä olen peräti 32 vuotta vanha. Eiköhän se kuulu asiaan, kun nuori alkaa etsiä omaa elämäntietään, että vanhempien elämäntyyli ja arvot ja muoti jne kyseenalaistetaan, ja siinä prosessissa usein tuntuu että vanhemmat on vanhoja ja vanhanaikaisia. Luonnollinen juttu eikä liity vanhempien ikään.

Itse ajattelen, että kaiken ikäiset vanhemmat voi olla hyviä tai huonoja vanhempia, enkä muodostaisi stereotyyppejä kummastakaan, en nuorista enkä vanhoista vanhemmista.

Tyhmää kuvitella, että se ikä niin lapselle merkkaa. Eihän se ikä nykyisin edes näy :). Osa on ikinuoria, siis pitää huolta itsestään ja pysyy ajan mukana - ja osa taas tipahtaa kelkasta jo parikymppisenä. Ikä ei ole se, joka merkkaa, vaan persoonallisuus, luonne ja aika usein myös koulutustaso.

Ihan turhaa kuvitella, että joku yksittäinen seikka tekisi joistain parempia vanhempia. Kyllä se on kokonaisuus, koko paketti, mikä ratkaisee.

Ja oli se kokonaisuus mikä hyvänsä, niin lapsi usein häpeää jossain vaiheessa vanhempiaan. Ihan sama mitä olet, se häpeäminen vaan kuuluu teini-ikään. Äiti ja isä on noloja :)

Itse sain lapseni 21-vuotiaana, tästä nyt puoli vuotta aikaa. Juhliminen ei voisi vähempää kiinnostaa, lapsi on ollut hoidossa muistaakseni kolmesti (mummolassa). Koen olevani hyvin sitoutunut lapseen ja uskon ymmärtäväni vanhemmuuden merkityksen. Uskon myös jaksavani yövalvomiset paremmin kuin ehkä vanhemmalla iällä, en ole vielä kertaakaan tuntenut itseäni hyvin väsyneeksi vaikka vauva herättääkin vähintään 5 kertaa yössä edelleen.



Taloudellinen puoli onkin ainoa, jossa meillä olisi parantamisen varaa. En osannut ajatella asiaa ennen lasta, mutta nyt ymmärrän, että toivoisin voivani tarjota lapselleni pysyvän kodin (eli omistusasunnon) ja paremman elintason kuin mitä yo-pohjalta voi tarjota. Miehelläni toki on ammatti, mutta se on vain yhden ihmisen palkka ja tällä hetkellä hänkin opiskelee eikä käy töissä. Itselläni on korkeammat opinnot vielä edessä.



Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa olen siinä, että "jotain vikaa jos lapset alkavat kiinnostaa vasta 30-vuotiaana". Siis ei nyt vikaa, mutta kertoohan se jotain kypsyyden asteesta. Vahinkolapset asia erikseen, mutta meidän lapsemme oli ihan suunniteltu ja tieten tähän maailmaan haluttu.



Toista lasta emme ole tekemässä ennen kuin mnullakin on ylemmät opinnot jossain vaiheessa.

Ja kyllä, kaveria kiusattiin tämän vuoksi jatkuvasti!

...ala-asteikäinen tai tarhaikäinen erottaa aikuisista kuka on 30- ja kuka 50-vuotias??

Muistelkaapa nyt omaa lapsuuttanne... kaikki ne ikälopuilta vaikuttavat tädit oli oikeasti hädin tuskin 3-kymppisiä.

kun yksi poika huusi toiselle lapselle, että "Hei Kalle, sun mummi tuli hakemaan sua" eikä kyseessä ollut mummi vaan ihan äiti.

Ja osa vanhoista vanhemmista on oikeasti tosi ryppyisiä ja ikäisensä näkäisiä, ehkä vanhemmankin eli kyllä siinä tulee aika nopeasti ikä tietoon ja kyselläänhän jo eskarista lähtien vanhempien ikää, missä työssä käyvät, sisaruksista jne.

sama mieli

Aivan pimee ketju! Tämä kyllä huvitti tässä kahvikupposen ääressä, aurinkoa ihastellessa. Minun isä tuli isäksi 22 -vuotiaani, kuoli syöpään kun olin 11 vuotta. Kyllä te kakskymppisetkin voitte kuolla ihan koska vaan. Ystäväni kuoli kaksi kuukautta sitten nopeasti edenneeseen sairauteen, 31 vuotiaana. Lapset 8,7 ja 2. Repikää siitä.

[quote author="Vierailija" time="28.01.2013 klo 01:20"]

Laitetaan tähän alkuun nyt vielä, että minun tarkoitukseni ei ole loukata sitten nuoria vanhempia ja toivon että uskotte tämän ensimmäisellä kertaa jo kun sanon.

Olen kyseistä asiaa vain itse pohtinut viime päivinä hyvin paljon...

Syntynyt olen marraskuussa 1957 ja saanut kaksi lasta, joista ensimmäisen 38-vuotiaana vuonna 1995 ja toisen 40-vuotiaana vuonna 1997. Tällä hetkellä olen siis 55-vuotias nainen.

Uskon että lapselle tuo enemmän turvaa se jos on iäkkäämmät vakaat vanhemmat, joita ei enää niin paljon juhliminen kiinnosta, on elämänkokemusta ja kypsyyttä, vakaa taloudellinen pohja ja siihen jos päälle tarjoaa kauniin ja siistin kodin, sekä paljon hellyyttä ja läsnäoloa lapsille ja hyvän kasvatuksen niin uskon että niistä lapsista kasvaa paljon onnellisempia ja tasapainoisempia kuin joidenkin kypsymättömien ja taloudellisesti epävakaiden nuorten vanhempien tuotoksista.

Iäkkäät vanhemmat tuntuu yhtä hyviltä, kuin turvallinen pullan tuoksuinen mummo tai ukki lapsuusajoilta.

[/quote]

Mun äiti on syntynyt 1954, ja minä 1974, tyttäreni syntyi 1994, sain vielä kaksoset 34 vuotiaana eli vuonna 2009. Minä olen aina tykännyt että minulla on ollut nuoret vanhemmat, myös tyttäreni on tykännyt. Minulla suurin suru on ollut se, että koska äitini oli nuorin kymmenestä lapsesta, mummani kuoli 1986, pikkusiskoni oli vasta 5, pikkuveli vauva ja nuorempi pikkusisko syntyi vasta 1991. Mun sisarukset jäivät todella paljosta paitsi, minulla on mummaa ikävä vieläkin, ja antaisin todella paljon siitä että mumma olisi ehtinyt nähdä edes tyttäreni. Kaksosista mumma olisi ollut varmasti yhtä innoissaan kuin äitini. Kun tyttäreni oli peruskoulussa, oli hassua katsoa erään luokkakaverin vanhempia, kun näyttivät jo silloin kuusikymppisiltä, vanhemmilta kuin minun vanhempani. Nyt kun nuo nuorimmaiseni menevät kouluun, tunnen itseni varmasti samanlaiseksi vanhaksi kurpaksi, ja mieheni, joka on minua 10 vuotta vanhempi, on koko ajan tuntenut että häntä luullaan lasten isoisäksi, meillä meni 8 vuotta hukkaan kun lapsia ei tullut heti :(

Lapset kannattaa tehdä parikymppisenä, se on kaikille parasta. Ei kukaan lapsi halua että vanhemmat ovat pullantuoksuisia vanhuksia, sitä varten on ne isovanhemmat.

Me saimme pitkän yrittämisen ja hoitojen jälkeen lopulta lapsen. Olin itse silloin 42 v. ja mieheni 47 v. Tällä hetkellä 9-vuotias lapsi ei voisi olla ylpeämpi vanhemmistaan. Lapsen mielestä (poika kyseessä) isä hipoo jo ylivertaisuuden rajoja ja äiti on ihana. Olemme johtotason väkeä, mutta elämä on priorisoitu kulkemaan lapsen ehdoilla. Meillä on kaunis koti, hyvä toimeentulo ja pukeudumme nuorekkaan tyylikkäästi. Harrastamme ja matkustelemme koko perhe yhdessä. Lapsi on käynyt useissa kohteissa, joissa harva senikäinen on käynyt, jos kohta vanhempikaan. Yleistys asioissa kuin asioissa on takuuvarma kiistan aihe. Yhtä ainoaa oikeaa tietä kaikille ei ole, onneksi. Muutenhan olisimme robotteja, jotka syntyvät, lisääntyvät ja kuolevat täsmälleen samaan aikaan.

Juttunne ovat niin spedeilyä, että häpeä on VARMAA. Pelkästään tämä "nuorekkaan tyylikkäästi" pukeutuminen on niin kornia. Nykyään monet lapset käyvät muuten matkoilla "vaikka missä", joten jos ette kuussa tai muuten ulkoavaruudessa matkustele, niin tuskin lapsenne nyt niin hirveä eksoottisesti matkailee. Noloa jengiä, ei voi muuta sanoa.

Me saimme pitkän yrittämisen ja hoitojen jälkeen lopulta lapsen. Olin itse silloin 42 v. ja mieheni 47 v. Tällä hetkellä 9-vuotias lapsi ei voisi olla ylpeämpi vanhemmistaan. Lapsen mielestä (poika kyseessä) isä hipoo jo ylivertaisuuden rajoja ja äiti on ihana. Olemme johtotason väkeä, mutta elämä on priorisoitu kulkemaan lapsen ehdoilla. Meillä on kaunis koti, hyvä toimeentulo ja pukeudumme nuorekkaan tyylikkäästi. Harrastamme ja matkustelemme koko perhe yhdessä. Lapsi on käynyt useissa kohteissa, joissa harva senikäinen on käynyt, jos kohta vanhempikaan. Yleistys asioissa kuin asioissa on takuuvarma kiistan aihe. Yhtä ainoaa oikeaa tietä kaikille ei ole, onneksi. Muutenhan olisimme robotteja, jotka syntyvät, lisääntyvät ja kuolevat täsmälleen samaan aikaan.

Juttunne ovat niin spedeilyä, että häpeä on VARMAA. Pelkästään tämä "nuorekkaan tyylikkäästi" pukeutuminen on niin kornia. Nykyään monet lapset käyvät muuten matkoilla "vaikka missä", joten jos ette kuussa tai muuten ulkoavaruudessa matkustele, niin tuskin lapsenne nyt niin hirveä eksoottisesti matkailee. Noloa jengiä, ei voi muuta sanoa.

Me saimme pitkän yrittämisen ja hoitojen jälkeen lopulta lapsen. Olin itse silloin 42 v. ja mieheni 47 v. Tällä hetkellä 9-vuotias lapsi ei voisi olla ylpeämpi vanhemmistaan. Lapsen mielestä (poika kyseessä) isä hipoo jo ylivertaisuuden rajoja ja äiti on ihana. Olemme johtotason väkeä, mutta elämä on priorisoitu kulkemaan lapsen ehdoilla. Meillä on kaunis koti, hyvä toimeentulo ja pukeudumme nuorekkaan tyylikkäästi. Harrastamme ja matkustelemme koko perhe yhdessä. Lapsi on käynyt useissa kohteissa, joissa harva senikäinen on käynyt, jos kohta vanhempikaan. Yleistys asioissa kuin asioissa on takuuvarma kiistan aihe. Yhtä ainoaa oikeaa tietä kaikille ei ole, onneksi. Muutenhan olisimme robotteja, jotka syntyvät, lisääntyvät ja kuolevat täsmälleen samaan aikaan.

Juttunne ovat niin spedeilyä, että häpeä on VARMAA. Pelkästään tämä "nuorekkaan tyylikkäästi" pukeutuminen on niin kornia. Nykyään monet lapset käyvät muuten matkoilla "vaikka missä", joten jos ette kuussa tai muuten ulkoavaruudessa matkustele, niin tuskin lapsenne nyt niin hirveä eksoottisesti matkailee. Noloa jengiä, ei voi muuta sanoa.

Me saimme pitkän yrittämisen ja hoitojen jälkeen lopulta lapsen. Olin itse silloin 42 v. ja mieheni 47 v. Tällä hetkellä 9-vuotias lapsi ei voisi olla ylpeämpi vanhemmistaan. Lapsen mielestä (poika kyseessä) isä hipoo jo ylivertaisuuden rajoja ja äiti on ihana. Olemme johtotason väkeä, mutta elämä on priorisoitu kulkemaan lapsen ehdoilla. Meillä on kaunis koti, hyvä toimeentulo ja pukeudumme nuorekkaan tyylikkäästi. Harrastamme ja matkustelemme koko perhe yhdessä. Lapsi on käynyt useissa kohteissa, joissa harva senikäinen on käynyt, jos kohta vanhempikaan. Yleistys asioissa kuin asioissa on takuuvarma kiistan aihe. Yhtä ainoaa oikeaa tietä kaikille ei ole, onneksi. Muutenhan olisimme robotteja, jotka syntyvät, lisääntyvät ja kuolevat täsmälleen samaan aikaan.

Juttunne ovat niin spedeilyä, että häpeä on VARMAA. Pelkästään tämä "nuorekkaan tyylikkäästi" pukeutuminen on niin kornia. Nykyään monet lapset käyvät muuten matkoilla "vaikka missä", joten jos ette kuussa tai muuten ulkoavaruudessa matkustele, niin tuskin lapsenne nyt niin hirveä eksoottisesti matkailee. Noloa jengiä, ei voi muuta sanoa.

Me saimme pitkän yrittämisen ja hoitojen jälkeen lopulta lapsen. Olin itse silloin 42 v. ja mieheni 47 v. Tällä hetkellä 9-vuotias lapsi ei voisi olla ylpeämpi vanhemmistaan. Lapsen mielestä (poika kyseessä) isä hipoo jo ylivertaisuuden rajoja ja äiti on ihana. Olemme johtotason väkeä, mutta elämä on priorisoitu kulkemaan lapsen ehdoilla. Meillä on kaunis koti, hyvä toimeentulo ja pukeudumme nuorekkaan tyylikkäästi. Harrastamme ja matkustelemme koko perhe yhdessä. Lapsi on käynyt useissa kohteissa, joissa harva senikäinen on käynyt, jos kohta vanhempikaan. Yleistys asioissa kuin asioissa on takuuvarma kiistan aihe. Yhtä ainoaa oikeaa tietä kaikille ei ole, onneksi. Muutenhan olisimme robotteja, jotka syntyvät, lisääntyvät ja kuolevat täsmälleen samaan aikaan.

Juttunne ovat niin spedeilyä, että häpeä on VARMAA. Pelkästään tämä "nuorekkaan tyylikkäästi" pukeutuminen on niin kornia. Nykyään monet lapset käyvät muuten matkoilla "vaikka missä", joten jos ette kuussa tai muuten ulkoavaruudessa matkustele, niin tuskin lapsenne nyt niin hirveä eksoottisesti matkailee. Noloa jengiä, ei voi muuta sanoa.

Me saimme pitkän yrittämisen ja hoitojen jälkeen lopulta lapsen. Olin itse silloin 42 v. ja mieheni 47 v. Tällä hetkellä 9-vuotias lapsi ei voisi olla ylpeämpi vanhemmistaan. Lapsen mielestä (poika kyseessä) isä hipoo jo ylivertaisuuden rajoja ja äiti on ihana. Olemme johtotason väkeä, mutta elämä on priorisoitu kulkemaan lapsen ehdoilla. Meillä on kaunis koti, hyvä toimeentulo ja pukeudumme nuorekkaan tyylikkäästi. Harrastamme ja matkustelemme koko perhe yhdessä. Lapsi on käynyt useissa kohteissa, joissa harva senikäinen on käynyt, jos kohta vanhempikaan. Yleistys asioissa kuin asioissa on takuuvarma kiistan aihe. Yhtä ainoaa oikeaa tietä kaikille ei ole, onneksi. Muutenhan olisimme robotteja, jotka syntyvät, lisääntyvät ja kuolevat täsmälleen samaan aikaan.

Toivottavasti oli provosointia.

Sain esikoiseni 21-vuotiaana ja heti perään toisen 39 vuoden iässä. Olikohan esikoiseni elämä turvaton ja surkea, vaikka olinkin tämän lapsuusvuodet köyhä kuin kirkonrotta. Ei ole ainakaan tälläisestä mitään maininnut, vaikka nyt 24 ikävuotensa aikana.

että saa pelätä, koska ne heittää lusikat nurkkaan, kun ovat niin tolkuttoman vanhoja. Lisäksi sellainen ikävä ongelma tulee myöhemmin vastaan, ettei sen lastesi lapset tule koskaan tutustumaan isovanhempiinsa, teihin täydellisiin, koska ootte jo mullan alla. Voitko kuule kuvitella, että minä, joka 20-vuotiaana sain ensimmäisen lapseni, pystyn tarjoamaan ihan tuota samaa minkä luettelit tuossa? Lisäksi bonuksena on oikeat isovanhemmat, joiten meidän vanhempien ei tarvitse leikkiä heitä. Mut siis sinänsä kiva, että susta tuntuu, että teet oikein ja täydellisesti. Ikävää vaan, että et voi uskoa samaa muista.

Aika usein käy niin, että nuoret vanhemmat ei kykene olemaan vanhempia vaan ovat kavereita. Silloin isovanhemmat tuo lapselle turvan, jota koti ei anna.

Aikuiset vanhemmat tietävät, että he riittävät lapselle: ei tarvita kesälomia mummolassa poissa vanhempien haloista.