Tuosta töihin nalkittamisesta tuli mieleen...auttaisitteko te vanhempaani jos,

Olen aika yllättynyt, mutta tietty kun asutaan Suomessa, sen ei olisi pitänyt yllättää.

Olen onnekas kun vanhempani ovat pystyneet elämään itsenäisesti kotona, ei ole tarvittu yhteiskunnan "apua" se pelottaa kaikkein eniten. ap.

eli olin apuna naapurin mummolle. Ensin riitti, että käytin kerran viikossa kaupassa. Sitten tarvittiin saattajaa lääkärille. Sitten huomasin käyväni joka ilta laittamassa silmätippoja, koska "ei sitä voi kotisairaanhoitoa tämän takia vaivata". Ja sitten huomasin, että jouduin istumaan siellä joka ilta vähintään 30 min, kun ei ole ollut juttuseuraa.



Seuraavaksi alkoivat mummon lapset soitella, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, autella siinä ja tässä, käydä hakemassa postista pakettia ja noutaa lapsenlapsi (21v) linja-autoasemalta 25 km päästä. Tuli soittoja aamuisin, että menenkö katsomaan, kun äiti ei vastaa puhelimeen (siis lähdenkö töistä pois ja menen katsomaan!) ja soittoja iltaisin, että kun äiti on niin yksin ja soittelee lapsilleen, enkö minä voisi mennä seuraksi.



Minä olin silloin noin 30v kahden pienen lapsen äiti, osapäivätöissä. Ensin annnoin apua ihan ilokseni, sitten huomasin olevani mummon lapsille ilmainen piika, jonka piti pestä pyykit, käydä kaupassa ja hoitaa mummon pihaa.



Lopetin kerrasta. Ilmoitin, että siirryn kokopäivätöihin ja saavat hankkia jonkun muun avuksi. Kertaakaan eivät tarjonneet minulle euroakaan avustani, joten kun kukaan muu ei ollut ilmainen, muutti mummo palvelutaloon.

Eli mm. kun autan jotakuta vanhusta täällä kaukana omistani, toivon että joku toinen tekee niin minun vanhemmilleni. En ollenkaan koe olevani hyväksikäytetty, päinvastoin, saan todellakin noista vapaaehtoisista auttamisista itselleni hyvän mielen, olen varmaan hyvin omituinen ihminen. ap.

kyse olikin ihan eri asiasta. Kuka käski kantaa äidin ostokset?

Tuskin joutuisit paljoa odottelemaan, ei äiti tee kovin pitkiä ostoslistoja, yksin kun asuisi, nopeasti se hommansa hoitaisi, mutta kun sulle ei käy, keksit kyllä kaikki negatiiviset asiat, se on selvä ja sulla on siihen oikeus. Hyvä että kerrot mielipiteesi, sitähän kysyin. ap.

Ok, vaikka itse menisit kauppaan, silti yksi ylim. matkustaja takapenkillä olisi

olisi liikaa?

On kohtuutonta. Olisi kohtuullista jos saisivat palkkaa, mutta sittenkään en itse sitoutuisi joka viikko kuskaamaan.

Olisi se, koska käyn kaupassa palatessani työstä kotiin, ja käyn useimmiten muuallakin kuin vain ruokakaupassa. Ja haluan kulkea omia aikojani kaupassa enkä odotella ketään, saati kannella kenenkään ostoksia.

Kyseeessä ei ole vastavuoroisuus millään tavalla vaan pelkkä hyväksikäyttö. Sitähän tuo on. Miksi naapurin pitäisi sitoutua viikoittaiseen kuskaamiseen?

niillä naapureilla itselläänkin ole omat omaiset esim. lapset, vanhemmat yms. joita pitää auttaa.



Siinä sitten ylimääräinen naapurin mummeli voi osoittautua jo liiaksi riesaksi valitettavasti.

Meidänkin talossa asuu paljon vanhuksia, monet heistä yksin. Välillä on kyllä käynyt mielessä ihan tarjotakin kauppakyytiä, mutta jotenkin se tuntuu taas toisten asioihin puuttumiselle. Jos joku heistä pyytäisi kyytiapua, niin ilman muuta suorastaan ilahtuneena auttaisin.

jäädä asumaan paikkaan, josta ei itse kykene käymään edes kaupassa. Nyt on omat vanhemmat ja kavereiden vanhemmat 70-80-vuotiaita. Osa osaa suunnitella elämäänsä muutama vuosi eteenpäin ja he ovat myyneet omakotitalonsa ja ostaneet keskustasta kerrostalo-osakkeen. Heillä on vielä kykyä ja halua liikkua, joten sopeutuminen kyllä onnistuu.



Sitten on heitä, kuten omat vanhempani, jotka eivät lähde talostaan millään. Vielä pärjäävät, mutta muutaman vuoden kuluttua tilanne on toinen.



Enoni asuu vaimonsa kanssa monen kymmenen kilometrin päässä keskustasta. Eno vielä pärjää joten kuten, mutta vaimollaan on dementia jo edennyt. Sitten he soittavat joka risauksesta pojalleen, joka joutuu joka päivä töiden jälkeen käymään vanhempiensa luona. Ja ei, kotoahan ei voi muuttaa palvelujen ääreen.

No jos olisin just lähdössä kauppaan (enkä menossa samalla kertaa käymään mihinkään muualle) ja naapurin mummo tulis parkkiksella kysymään, pääseekö mukaan samalla kyydillä, niin tottakai enkä mitään bensarahojakaan huolisi.



Mut en kyllä mihinkään viikottaisiin kuskauksiin tahtoisi SITOUTUA. Muiden aikataulujen mukaan saa elellä ihan tarpeeksi jo töissä, vapaa-ajalla haluan tehdä ex tempore mitä huvittaa milloin huvittaa sumplimatta mitään kenenkään kanssa. Luulen, että juuri tämä sitoutuminen on monelle se ongelma, ei se itse auttaminen. Moni varmaan auttaisi mielellään, jos se on mahdollista tehdä omilla aikatauluilla ja omilla ehdoilla, ilman että kukaan tulee syyttelemään jos joskus ei jaksa tai ehdikään auttaa syystä tai toisesta tai edes ilman kunnon syytä.



Oon muutenkin vähän varovainen enää auttamaan naapureita, kun autettuani entistä naapuria yhdessä pikkujutussa päädyin lopulta hänelle ilmaiseksi lastenvahdiksi ja piiaksi vähän väliä, vaikken olisi oikeasti jaksanut ja ehtinytkään mutten halunnut pulaankaan jättää. Vanhusten kanssa näin on hyvinkin todennäköistä käydä, heillä harvoin se kunto ainakaan paremmaksi muuttuu vaan jossain vaiheessa avuntarve ihan luonnollisesti lisääntyy. Ja mitä enemmän se kunto huononee ja elämä supistuu sinne kotiin, sitä enemmän kasvaa myös seuran tarve. Itse olen todella epäseurallinen ihminen. Voisin kyllä ihan mielellään käydä vaikka naapurin lampun tai palohälyttimen patterit vaihtamassa tms., mutta kun usein se tai muu avuntarve on vain tekosyy saada joku kahville ja jaarittelemaan tuntikausiksi, ja sellaiseen musta taas ei ole ja koen sen hyvin ahdistavaksi.

Minä en kyllä ymmärrä, miksi silloin pitää jäädä asumaan paikkaan, josta ei itse kykene käymään edes kaupassa. Nyt on omat vanhemmat ja kavereiden vanhemmat 70-80-vuotiaita. Osa osaa suunnitella elämäänsä muutama vuosi eteenpäin ja he ovat myyneet omakotitalonsa ja ostaneet keskustasta kerrostalo-osakkeen. Heillä on vielä kykyä ja halua liikkua, joten sopeutuminen kyllä onnistuu.

Sitten on heitä, kuten omat vanhempani, jotka eivät lähde talostaan millään. Vielä pärjäävät, mutta muutaman vuoden kuluttua tilanne on toinen.

Enoni asuu vaimonsa kanssa monen kymmenen kilometrin päässä keskustasta. Eno vielä pärjää joten kuten, mutta vaimollaan on dementia jo edennyt. Sitten he soittavat joka risauksesta pojalleen, joka joutuu joka päivä töiden jälkeen käymään vanhempiensa luona. Ja ei, kotoahan ei voi muuttaa palvelujen ääreen.

No kiitos tästä, naapuriapuun siis ei kannata luottaa yhtään.

Olen aika yllättynyt, mutta tietty kun asutaan Suomessa, sen ei olisi pitänyt yllättää.

Olen onnekas kun vanhempani ovat pystyneet elämään itsenäisesti kotona, ei ole tarvittu yhteiskunnan "apua" se pelottaa kaikkein eniten. ap.

jos naapureitaan ei auteta edes hetken vertaa, niin ketä sitten? :O Oikeesti yllätyin aiheeseen liittyvistä ilkeistä vastauksista ja sitten vielä kehtaavat haukkua itsekkäiksi avuntarvitsijoita. Pata kattilaa soimaa.

Toisaalta en ihmettele enää sitä, miksi Suomessa voidaan huonosti. Kylä kasvattaa selkeesti vain pienen pientä osaa. :(

kaunis ajatus, mutta en ikinä sitoutuisi moiseen, vaikka taloudessamme auto olisikin.

Olen itse hoitanut isovanhempani ja tiedän, että pienistäkin asioista on oikeasti iso vaiva oman arjen päälle.

En kyllä koskaan olettanut, että joku naapureista ryhtyisi isovanhempieni avuksi. Epäilen, ettei sinulla ap ole oikeasti käsitystä millaista on, kun vanhempasi oikeasti käyvät huonommaksi.

Jos nyt otetaan vaikka minun äiti, sillä on paha reuma, vaikka se asuisi ihan kaupan vieressä, ei se auttaisi mitään, ei se saisi kauppakassia niillä käsillä kannettua kotiin kuitenkaan.

Sama se on monella vanhuksella, toki nuoremmallakin, ei ne kauppakassit kovin helposti sieltä kaupasta ilman autoa tule, vaikka matkaa ei ole kuin 500 m.

Ei se muuttaminen kaupan viereen auta mitään, silti saatetaan se auto tarvita.

jäädä asumaan paikkaan, josta ei itse kykene käymään edes kaupassa. Nyt on omat vanhemmat ja kavereiden vanhemmat 70-80-vuotiaita. Osa osaa suunnitella elämäänsä muutama vuosi eteenpäin ja he ovat myyneet omakotitalonsa ja ostaneet keskustasta kerrostalo-osakkeen. Heillä on vielä kykyä ja halua liikkua, joten sopeutuminen kyllä onnistuu.

Sitten on heitä, kuten omat vanhempani, jotka eivät lähde talostaan millään. Vielä pärjäävät, mutta muutaman vuoden kuluttua tilanne on toinen.

Enoni asuu vaimonsa kanssa monen kymmenen kilometrin päässä keskustasta. Eno vielä pärjää joten kuten, mutta vaimollaan on dementia jo edennyt. Sitten he soittavat joka risauksesta pojalleen, joka joutuu joka päivä töiden jälkeen käymään vanhempiensa luona. Ja ei, kotoahan ei voi muuttaa palvelujen ääreen.

Olen aika yllättynyt, mutta tietty kun asutaan Suomessa, sen ei olisi pitänyt yllättää.

Olen onnekas kun vanhempani ovat pystyneet elämään itsenäisesti kotona, ei ole tarvittu yhteiskunnan "apua" se pelottaa kaikkein eniten. ap.

Monella on lapsia, lasten harrastukset, lasten kavereita kylässä ja toisinpäin, oma työ, omia harrastuksia, ja parisuhde hoidettavana. Itse en pystyisi sitoutumaan sellaiseen, että jonkun vieras mummo kävisi meidän kanssa kaupassa, kun hädin tuskin löydän aikaa käydä siellä itsekään. Saati että löytäisin aikaa omille vanhemmille tai miehen vanhemmille. Tai sisaruksilleni.

Onkohän tää nyt se Suomen tulevaisuus? Ihmiset kilpaa tuppaa omia vanhempiaan toisille riesaksi?

No kiitos tästä, naapuriapuun siis ei kannata luottaa yhtään.

Olen aika yllättynyt, mutta tietty kun asutaan Suomessa, sen ei olisi pitänyt yllättää.

Olen onnekas kun vanhempani ovat pystyneet elämään itsenäisesti kotona, ei ole tarvittu yhteiskunnan "apua" se pelottaa kaikkein eniten. ap.

jos naapureitaan ei auteta edes hetken vertaa, niin ketä sitten? :O Oikeesti yllätyin aiheeseen liittyvistä ilkeistä vastauksista ja sitten vielä kehtaavat haukkua itsekkäiksi avuntarvitsijoita. Pata kattilaa soimaa.

Toisaalta en ihmettele enää sitä, miksi Suomessa voidaan huonosti. Kylä kasvattaa selkeesti vain pienen pientä osaa. :(

Ei Suomi ole lapsivihamielinen vaan ihmisvihamielinen maa. Kenestäkään ei saa olla mitään vaivaa, eikä varmasti tarvitse joutua olemaan ystävällinen. Paitsi ai niin, mamman jonijansteria kuuluu kaikkien palvoa.

Siellä monien ihannoimassa Etelä-Euroopassa vanhuksia ei muuten todellakaan jätetä yksin. Eikä lapsiakaan vierasteta julkisilla paikoilla. Mun mielestä suomalaisilla olisi paljon opittavaa lähimmäisen rakkaudesta, me olemme vaan niin sokeita sille ydinperheajattelulle, ettemme näe yhteiskuntaa sen ympärillä.

T. Lapseton

Komppi tälle! Tästä asiasta pitäisi puhua enemmän, aikaisemmin ja avoimemmin. 3

Minä en kyllä ymmärrä, miksi silloin pitää jäädä asumaan paikkaan, josta ei itse kykene käymään edes kaupassa. Nyt on omat vanhemmat ja kavereiden vanhemmat 70-80-vuotiaita. Osa osaa suunnitella elämäänsä muutama vuosi eteenpäin ja he ovat myyneet omakotitalonsa ja ostaneet keskustasta kerrostalo-osakkeen. Heillä on vielä kykyä ja halua liikkua, joten sopeutuminen kyllä onnistuu.

Sitten on heitä, kuten omat vanhempani, jotka eivät lähde talostaan millään. Vielä pärjäävät, mutta muutaman vuoden kuluttua tilanne on toinen.

Enoni asuu vaimonsa kanssa monen kymmenen kilometrin päässä keskustasta. Eno vielä pärjää joten kuten, mutta vaimollaan on dementia jo edennyt. Sitten he soittavat joka risauksesta pojalleen, joka joutuu joka päivä töiden jälkeen käymään vanhempiensa luona. Ja ei, kotoahan ei voi muuttaa palvelujen ääreen.

lapsete riesana, muualla ei, suomalaiset naiset on töissä, muualla ne ei ole, suomalaisilla naisilla on pitkät äitiyslomat, muualla ei niinkään....

Juu ja nämä samat mammat sitten itkee, miten Suomi on lapsivihamielinen maa

No kiitos tästä, naapuriapuun siis ei kannata luottaa yhtään.

Olen aika yllättynyt, mutta tietty kun asutaan Suomessa, sen ei olisi pitänyt yllättää.

Olen onnekas kun vanhempani ovat pystyneet elämään itsenäisesti kotona, ei ole tarvittu yhteiskunnan "apua" se pelottaa kaikkein eniten. ap.

jos naapureitaan ei auteta edes hetken vertaa, niin ketä sitten? :O Oikeesti yllätyin aiheeseen liittyvistä ilkeistä vastauksista ja sitten vielä kehtaavat haukkua itsekkäiksi avuntarvitsijoita. Pata kattilaa soimaa.

Toisaalta en ihmettele enää sitä, miksi Suomessa voidaan huonosti. Kylä kasvattaa selkeesti vain pienen pientä osaa. :(

Ei Suomi ole lapsivihamielinen vaan ihmisvihamielinen maa. Kenestäkään ei saa olla mitään vaivaa, eikä varmasti tarvitse joutua olemaan ystävällinen. Paitsi ai niin, mamman jonijansteria kuuluu kaikkien palvoa.

Siellä monien ihannoimassa Etelä-Euroopassa vanhuksia ei muuten todellakaan jätetä yksin. Eikä lapsiakaan vierasteta julkisilla paikoilla. Mun mielestä suomalaisilla olisi paljon opittavaa lähimmäisen rakkaudesta, me olemme vaan niin sokeita sille ydinperheajattelulle, ettemme näe yhteiskuntaa sen ympärillä.

T. Lapseton

No kiitos tästä, naapuriapuun siis ei kannata luottaa yhtään.

Olen aika yllättynyt, mutta tietty kun asutaan Suomessa, sen ei olisi pitänyt yllättää.

Olen onnekas kun vanhempani ovat pystyneet elämään itsenäisesti kotona, ei ole tarvittu yhteiskunnan "apua" se pelottaa kaikkein eniten. ap.

jos naapureitaan ei auteta edes hetken vertaa, niin ketä sitten? :O Oikeesti yllätyin aiheeseen liittyvistä ilkeistä vastauksista ja sitten vielä kehtaavat haukkua itsekkäiksi avuntarvitsijoita. Pata kattilaa soimaa.

Toisaalta en ihmettele enää sitä, miksi Suomessa voidaan huonosti. Kylä kasvattaa selkeesti vain pienen pientä osaa. :(

Kysehän ei ollut siitä, ettei autettaisi kertaakaan vaan siitä, SITOUDUTAANKO KULJETTAMAAN VIIKOITTAIN.

ap, kysyt pikku juttua, mutta kuitenkin sellaista asiaa, joka velvoittaa toisen.



Ei kukaan varmaan pidä pientä kauppareissua naapurin mummon kanssa minään, mutta kun siihen suostuu, se velvoittaa vuosikymmeniksi. Samalla se kiva naapuri tietää sitoutuneensa teidän perheeseen niin, että sille soitetaan aina kun mummo tarvitsee mitä tahansa jeesiä.



Toisten vieraiden ihmisten elämään sotkeutuminen tietää aina sitä, että sitoutuu uuteen ihmissuhteeseen.



Haluaisitko itse viettää jonkun tuntemattoman ihmisen kanssa tunnin viikossa? Onko sinulla tarpeeksi aikaa edes vanhoille ystävillesi?



Ei kyse ole itsekkyydestä, vaan siitä että tuollainen säännöllinen velvoite ei ole vähän pyydetty.



Pyydä mieluummin lupaa soittaa naapureillesi, jos jotain tapahtuu ja äitisi ei vastaa puhelimeen. Anna heille vaikka vara-avain.



Näin saat hätätapauksia varten apua, jos he ovat kilttejä ihmisiä.



Arjen pyörittämiseen et heitä voi pyytää elleivät he jo valmiiksi ole perheen ystäviä.

Mä olin mukana tuossa toiminnassa, ja siellä koulutuksessa korostettiin sitä, että me ollaan ystäviä ja juttukavereita, ei siivousapulaisia tai kaupassa kävijöitä. Toki on eri asia, jos haluaa ystäväsuhdetta sen oman ystävänsä kanssa muokata tuohon siintaan, mutta se ei ole ystäväpalvelun lähtökohta.

Jos alueella toimii Punaisen Ristin ystäväpalvelu, niin sitäkin kautta voisi ehkä tuollaisen palvelun saada.

mutta ainakin meillä tulisi ongelmaksi se säännöllisyys: lasten ja töiden kanssa elämä on aika aikataulutettua ja nimenomaan kauppareissut ovat niitä asioita, joita hoidetaan silloin kun ehditään, lasta harrastuksesta odotellessa jne. aikoina, jotka eivät välttämättä ole aina säännöllisiä.



Sellainen taas olisi ihan ok, jos voisi sopia että toisimme vaikka kerran tai kaksi kuukaudessa, mutta ei määrättynä päivänä, kaupasta jotain painavampia ostoksia tai isoja tavaroita, joita ei ilman autoa saisi vanhus kuljetettua.

ap, kysyt pikku juttua, mutta kuitenkin sellaista asiaa, joka velvoittaa toisen.

Ei kukaan varmaan pidä pientä kauppareissua naapurin mummon kanssa minään, mutta kun siihen suostuu, se velvoittaa vuosikymmeniksi. Samalla se kiva naapuri tietää sitoutuneensa teidän perheeseen niin, että sille soitetaan aina kun mummo tarvitsee mitä tahansa jeesiä.

Toisten vieraiden ihmisten elämään sotkeutuminen tietää aina sitä, että sitoutuu uuteen ihmissuhteeseen.

Haluaisitko itse viettää jonkun tuntemattoman ihmisen kanssa tunnin viikossa? Onko sinulla tarpeeksi aikaa edes vanhoille ystävillesi?

Ei kyse ole itsekkyydestä, vaan siitä että tuollainen säännöllinen velvoite ei ole vähän pyydetty.

Pyydä mieluummin lupaa soittaa naapureillesi, jos jotain tapahtuu ja äitisi ei vastaa puhelimeen. Anna heille vaikka vara-avain.

Näin saat hätätapauksia varten apua, jos he ovat kilttejä ihmisiä.

Arjen pyörittämiseen et heitä voi pyytää elleivät he jo valmiiksi ole perheen ystäviä.

kauppareissujaan vanhuksen elämäntahtiin.